Kuka luulet olevasi, Rami Kiiskinen?

Kuka luulet olevasi, Rami Kiiskinen?

Hauska kysymys, koska en luule olevani kukaan, vaan olen. Nimeni on Rami Kiiskinen ja olen 21-vuotias. Olen kotoisin Joensuusta, mutta tällä hetkellä asun Helsingissä.

Drag-artistina olen nimeltäni Raija K. Myöskään dragia tehdessäni en ole koskaan esittänyt ketään, vaan olen ollut oma persoonani.

TEKSTI Laura Horsmanheimo KUVA Pinja Ylioja

Olet aloittanut drag-artistina vastikään. Millaiseksi olet kokenut piireihin sisään pääsemisen?

Kyllä, en ole vielä esiintynyt dragissa lavalla. Esiintyminen on kuitenkin tähtäimessä. Tähän mennessä olen käynyt ulkona viettämässä iltaa dragissa ja ottanut kuvia studiossa.

Koska Suomessa on melko vähän drag-artisteja, periaatteessa tunsin tai tiesin lähes kaikki heistä entuudestaan. Minulle oli helppoa päästä mukaan piireihin, koska monet alalla olivat jo kavereitani. He ovat olleet tosi kannustavia, ja esimerkiksi Suomessa tunnetut drag-artistit Kalkkuna ja Jere Sivonen ovat antaneet minulle vinkkejä muun muassa meikkaamiseen.

Olen kuitenkin kuullut, että toisinaan uusia tulokkaita saatetaan katsoa hieman epäileväisesti ja sen vuoksi piireihin mukaan pääseminen voi olla haastavaa.

Mistä sait innostuksen drag-artistina aloittamiseen?

Sen lisäksi, että monet ystäväni tekevät dragia, innostusta on luonut halu tuoda omaa femme-persoonaa esille. Miellän itseni mieheksi ja homomieheksi, mutta saatan siviilissä käyttää joskus korkkareita kaupungilla. Miehenä en kuitenkaan pukisi mekkoa päälleni. Kun taas laitan peruukin päähän ja meikkaan, voin tehdä niin. Se on kivaa, koska olen aina tykännyt vaatteista, meikeistä, muodista, hiustenlaitosta, korkkareista ja tällaisista kauniista asioista.

Millainen oli ensimmäinen kerta drag-maskissa?

Hirveän jännittävä! Onneksi kaverini meikkasi minut ja sain kaiken tarvittavan lainaan. Monesti sanotaan, että on tehtävä paljon töitä kerätäkseen kasaan vaatteet, peruukit ja kengät. Minun kohdallani tämä ei muodostunut esteeksi, koska sain apua alalla kauemmin viihtyneiltä.

Avasi todella silmiä, kun sain kokeilla, miltä tuntuu olla kaupungilla naisen näkösenä. Osaan asettua naisen asemaan, kun nyt tiedän, miten erilailla miehet katsovat, jos julkisilla paikoilla liikkuu esimerkiksi lyhyt mekko yllään.

Vaikka esiintyjä henkilökohtaisesti mieltäisi tekevänsä dragia nimenomaan viihteen, ei kannanoton vuoksi, katsoja voi saada show’sta ymmärrystä siitä, ettei sukupuoli ole vain kaksi roolia.

Millainen on Suomen drag-skene?

Yhteisö on pieni ja siksi hyvin tiivis. Vuosittain Suomessa järjestetään Drag Battle ja Drag Artist Show. Ne ovat tapahtumia, joissa aloittelijat voivat ponnistaa pinnalle. Suunnitelmissani on osallistua syksyllä Drag artist show’hun. Pride-kulkueessa Suomen drag queenit kulkevat omassa joukossaan ja heillä on omat banderollit. Yhteisöllisyyttä osoittaa myös se, että toiset tekevät yhteiskeikkoja. Pääasiallisesti showt sijoittuvat isoimpiin kaupunkeihin, mutta jotkut kiertävät esiintymässä myös pienemmissä kaupungeissa.

RuPaul on alan suurimpana pidetty kansainvälinen nimi. Hänen lausuntonsa siitä, etteivät transsukupuoliset voi kilpailla hänen RuPaul’s drag race -showssaan, on herättänyt viime aikoina kuohuntaa drag-piireissä. Onko aiheesta keskusteltu Suomessa? Mitä mieltä itse olet?

Kuulemani mukaan kyseisestä tapauksesta ei ole erityisemmin puhuttu. RuPaulin kannanotto on voinut puhututtaa yksittäisiä ihmisiä, mutta julkista kuohuntaa ei ole ollut havaittavissa.

Mielestäni transsukupuolinen voi ilman muuta esiintyä drag-artistina. Suomessa kuka tahansa voi osallistua drag-kilpailuihin: rajoituksia ei ole, eikä mitään alkuperää syrjitä. Konkreettisena esimerkkinä Suomen drag-piireissä esiintyy Theodora Rex, joka on nainen ([biologisesti] naiseksi syntynyt ja mieltää itsensä naiseksi) ja pukeutuu mieheksi, joka tekee nais-dragia. Drag ei siis ole millään tavalla sukupuolisidonnaista. Lisäksi on olemassa drag kingejä eli naisia, jotka tekevät mies-dragia.

Drag on esiintyjän oma itseilmaisun keino ja taiteenlaji – taiteen määrittelee jokainen itse lähtökohdistaan riippumatta. Miksen minäkin voisi miehenä pukeutua naiseksi, joka tekee drag kingiä. Meillä on aika hyvällä mallilla Suomessa asiat.

Myös Suomessa on kirjoitettu, etteivät drag -artistit pidä itseään suvaitsevaisuuden lähettiläinä. Mitä mieltä olet tästä?

Drag on pääasiassa viihdettä, show’ta ja bisnestä. Toisaalta siinä ollaan tekemisissä vähemmistöjen kanssa, joten show’n ohella voi halutessaan olla suvaitsevaisuuden lähettiläs. Dragia tehdessäni voisin ihan hyvin ottaa kantaa asioihin omalla show’llani. Alalla ei ole sääntöjä, joten jokainen voi olla sellainen, kun haluaa.

Koetko, että alalla kauan esiintyneiden ja uusien tulokkaiden mielipiteet esimerkiksi transkysymyksestä eroavat toisistaan? Ovatko alan uudet tulokkaat yleisesti ottaen vanhoja suvaitsevaisempia?

Vastaukset transkysymykseen ovat varmasti jokaiselle henkilökohtaisia. En usko mielipiteiden noudattavan nuoret-vanhat -jakoa.

Kuitenkin nuorten ja vanhojen, monta vuotta dragia tehneiden välillä voi olla joitakin mielipide-eroja. Moni konkari saattaa tehdä hyvin perinteistä dragia, kun taas uusilla tulokkailla voi olla nuorekkaampaa näkökulmaa. Tämän vuoksi saattaa syntyä keskustelua siitä, onko nuorempien artistien drag “oikeaa” dragia ja voiko sitä tulla esittämään perinteistä dragia harjoittavien show’hun.

En kuitenkaan usko, että keskustelusta on varsinaista haittaa – tietenkin ihmisillä on erilaisia mielipiteitä. Tätä voidaan verrata esimerkiksi siihen, jos ihminen menee taidenäyttelyyn ja näkee taulun, jota ei pidä taiteena. Luonnollisesti siitä huolimatta hän jättää kyseisen taulun seinälle. Sama pätee dragissa: vaikka kaikki ei välttämättä jokaisen mielestä ole “oikeaa” dragia, kyse on itseilmaisusta eli yhtä lailla oikeasta tavasta tehdä taidetta.

Vaikka kaikki ei välttämättä jokaisen mielestä ole “oikeaa” dragia, kyse on itseilmaisusta eli yhtä lailla oikeasta tavasta tehdä taidetta.

Miten määrittelet mainitsemasi perinteisen drag-artistiuden? Entä millaista on nuorekas drag?

Perinteinen drag-artisti esittää monesti hyvin perinteisiä hahmoja; Suomessa tällaisia ovat esimerkiksi Paula Koivuniemi ja muut tunnetut iskelmälaulajat. Yleensä [perinteisessä dragissa] tehdään hyvin vahva drag-meikki, jossa esimerkiksi peitetään omat kulmakarvat kokonaan ennen uusien piirtämistä. Koko meikki tehdään överiksi ja hiusten on oltava mahdollisimman isot. Ja mekoissa on kauheasti paljetteja.

Itse tykkään toteuttaa modernimpaa tyyliä. Minulla saattaa olla esimerkiksi suorat ja lyhyet hiukset ja modernit vaatteet, ei välttämättä mitään paljettimekkoa. Silmämeikki on vahva, mutta sen on tarkoitus olla kaunis.

Keskustelussa on sivuttu myös kysymystä siitä, pyrkiikö drag-ala haastamaan binääristä sukupuolijakoa. Onko drag-artistina esiintyminen poliittista? Pyritäänkö sillä ottamaan kantaa?

Tietenkin drag taidemuotona itsessään on osoitus siitä, että esiintyjän mielestä on hyväksyttävää käyttää mekkoa ja korkokenkiä miehenä. Kuitenkaan binäärisen sukupuolijakauman purkaminen ei ole välttämättä drag-esiintyjän tavoite, joten en pidä dragia ensisijaisesti poliittisena toimintana. Vaikka esiintyjä henkilökohtaisesti mieltäisi tekevänsä dragia nimenomaan viihteen, ei kannanoton vuoksi, katsoja voi saada show’sta ymmärrystä siitä, ettei sukupuoli ole vain kaksi roolia.

Drag on niin moninaista, että jokainen voi itse luoda sellaisia mielikuvia, joita haluaa. Mielipiteensä voi saada dragin kautta taiteen keinoin esille erityisesti aiheissa, jotka ovat muuten todella herkkiä tai joista ei keskustella paljon julkisesti.

Keino, jolla ihmisiin voi todella vaikuttaa dragillä, on mielestäni dragissa esimerkiksi baariin tai kaupungille meneminen. Valtaosa ihmisistä ei tule koskaan elämänsä aikana katsomaan drag-show’ta. Kaupungilla nämäkin ihmiset näkevät siellä liikkuvat drag-artistit.

Kuka luulet olevasi, Petra Laiti?

Kuka luulet olevasi, Petra Laiti?

Olen muuttanut paljon, joten kuka olen ja mistä tulen -kysymyksiin on vaikea vastata. Saameksi nimeni on Ásllat-Mihku Ilmára Mika Petra ja suomeksi Petra Laiti. Olen kotoisin Inarista ja äidinkieleni on pohjoissaame.

TEKSTI Helmi Partanen KUVAT Karoliina Redsven

Kävin Saamenmaalla päiväkotini, mutta sen jälkeen olen asunut ympäri Suomea ja Ruotsia. Opiskelen Hankenin kauppakorkeakoulussa, josta valmistun tänä keväänä kandiksi. Toimin Suomen Saamelaisnuoret ry:n puheenjohtajana ja Suomen Ylioppilaskuntien Liiton varapuheenjohtajana. Mitä aktiivisemmin olen toiminut Saamenmaalla järjestömaailmassa, sen korkeammalle olen päässyt myös yliopistojärjestöissä. Olen järjestöjäärä ja somehuutelija, mutta en täysin koe itseäni aktivistiksi. Työni on pääasiassa kannanottoja, ei nyrkki pystyssä heilumista. Siinä on kyse perusoikeuksien toteutumisesta: vaikka oikeudesta käydä hammaslääkärissä omalla äidinkielellä. Työni on edunvalvontaa.

Miltä tuntuu joutua vastaamaan kokonaisen kansan puolesta?

Se on uuvuttavaa, vaikka haluan puhua saamelaisasioista ja minulla on niistä paljon sanottavaa. Niin kauan, kun yhden saamelaisen mielipiteestä voidaan sanoa, että nyt saamelaiset ovat tätä mieltä, yksilölle jää valtava vastuu. Medialle puhuessa joutuu tasapainottelemaan kolmen tekijän välissä: ulkomaailmasta katsoen meitä pidetään niin pienenä kansana, että yhden mielipiteen kysyminen riittää kattamaan koko kansan mielipiteen. Toisaalta taas katsotaan, että ei ole tarpeeksi saamelainen, jos ei osaa vastata ja joka tapauksessa ulkomaailmalla on jo valmiiksi ajatus siitä, että olemme erimielisiä. Monesti suomalaisissa medioissa minut esitellään saamelaisnuorten puheenjohtajana, vaikka johdan vain sen nimistä järjestöä. Eivät kaikki saamelaisnuoret ole sen jäseniä, eikä minulla ole harhakuvia siitä, että edustaisin kaikkien saamelaisten mielipidettä. Mutta ei sitä koskaan kirjoiteta haastatteluissa.

A-studiossa saamelaisten kansallispäivän ”kunniaksi” puhuttiin siitä, kuka on aito saamelainen. Mikä tässä keskustelussa mättää?

Aloitin kirjoittamaan aiheesta tekstiä ja siitä tuli hetkessä seitsemän sivua pitkä. Suomalaistoimittajat eivät ymmärrä valtaansa julkiseen mielipiteeseen. Ajatellaan, että nyt tehdään rohkea ja uudenlainen juttu, mutta keskustelu ei sisällä mitään, mitä saamelaisyhteisössä ei olisi käsitelty jo vuosikymmeniä. Yle repi auki haavoja yhteisössä ja lisäsi epäluottamusta valtaväestöön. Ne ihmiset, jotka jutussa esitettiin pahiksina, tuntevat olonsa huijatuksi. Jutussa vääristeltiin sanoja, vedottiin virheellisesti poronhoitolakiin ja tuotiin esiin käytännössä jokainen saamelaisvastainen argumentti. Ylellä on saamelaisosasto, jolta olisi voitu kysyä näkemyksiä, siitä millaista identiteettikeskustelu oikeasti Saamenmaalla on. Keskustelussa näkyy konkreettisesti ja irvokkaasti valtasuhteet: saamelaiskeskustelun moderoi suomalainen toimittaja.  

Työni on pääasiassa kannanottoja, ei nyrkki pystyssä heilumista. Siinä on kyse perusoikeuksien toteutumisesta: vaikka oikeudesta käydä hammaslääkärissä omalla äidinkielellä.

Ellos Deatnu! on aktivistiryhmä, joka kesällä 2017 valtasi Tenonjoelta saaren julistaen sen moratorioksi, jossa ei lainmukaiset kalastussäännökset päde. Olit liikkeessä mukana ja toimit myös Twitterin päivystävänä saamelaisena. Milloin koet olevasi vaikuttavimmillasi?

Vastaus riippuu paljon siitä, minkä kokee tärkeäksi asiaksi vaikuttaa. Moratoriokesä oli henkilökohtaisesti yksi elämäni tärkeimpiä tapahtumia. Valtauksen takana oleva Ellos Deatnu!  -liike pyrkii vaikuttamaan alkuperäisväestön elinkeinoja rajoittavaan lainsäädäntöön, mutta tärkeintä moratoriokesässä oli voimaantumisen tunne. Tuli olo, että teemme historiaa. Ulkomaailmassa olen varmaan vaikutusvaltaisimmillani kun esiinnyn mediassa ja teen kannanottoja YK:n alkuperäiskansojen foorumin kautta, mutta moratoriokesä opetti minulle mitä on vaikuttaminen saamelaisessa yhteiskunnassa. Se on erilaista.

Twiittasit, että töihin meno Gáktissa pelotti. Minkälaista rasismia saamelainen kohtaa suomalaisessa yhteiskunnassa?

Ei työyhteisöni minua pelota, mutta oivallus siitä, että voin ja saan mennä Gáktissa töihin, oli minulle henkilökohtaisesti suuri harppaus. Rasistinen käytös on monenlaisia reaktioita, ja olen joutunut kohtaamaan koko skaalan. Joku voi humalassa heittää, että ”kiva mekko”, tai turisti voi kysyä valokuvaan. Koulussa minulta kyseltiin, tiedänkö mikä on kristinusko, asunko talossa ja onko siellä netti. Sitten on ihan avointa vihamielisyyttä, netissä ja kasvotusten. Koettua rasismia vähätellään. Kerran ryhdyin toimenpiteisiin nettihäirikön vihapuheen vuoksi. Asiasta vastaava virkamies sanoi minulle ”ihanaa, että sulle tämä asia on niin tärkeä”.

Yle esitti nunnukka-sketsit uudestaan varoitustekstien kanssa. Voiko rasistisia lausuntoja esittää niiden kritisointitarkoituksessa vahvistamatta stereotypioita?

Kysymykseen on eri vastaukset vähemmistöstä riippuen. Kyse on valtaväestön pohjatietämyksestä: jos stereotypiat ovat aina se asia, josta puhutaan, niin se on ainoa, josta ihmiset tietävät. Stereotypioista on silti tärkeää puhua. Erityisesti saamelaisten kohdalla, koska stereotypiat pohjautuvat virheellisyyteen ja valheellisuuteen, jotka tulee oikaista, mutta keskustelu ei voi jäädä siihen. Stereotypioita murtaessa täytyy pitää mielessä, ettei saamelaisilla ole velvollisuutta avata kulttuuriaan. Kysyjän täytyy muistaa vastuunsa henkilökohtaisista asioista kysyttäessä. Vähemmistön edustajan halu olla vastaamatta voidaan tulkita niin, että stereotypia vahvistuu: en halua avata omia ajatuksiani kenelle saamelaisidentiteetti kuuluu, mutta ei se tarkoita, että asia olisi minulle ongelmallinen.

Millaisia toimenpiteitä nyt kaivattaisiin saamelaisasioiden hoitoon?

Ihannetilanteen kuvailu on hankalaa, koska saamelaisena ei pääse vailla rasitteita kertomaan mitä haluaisi. Olemme tottuneita pyytämään minimistä murto-osaa. Saamelaiskäräjillä ei ole oikeutta pysäyttää haitallisia hankkeita, kuten Jäämerenradan rakennusta. Käräjiltä kysytään mielipide, mutta sitä ei tarvitse ottaa huomioon. Lisäksi Saamelaiskäräjien äänioikeuden myöntäminen korkeimmassa hallinto-oikeudessa vahingoittaa käräjien toimintaa. Saamelaisten aseman parantuminen ei kuitenkaan edellytä pelkästään tietoa saamelaiskysymyksistä, vaan ymmärrystä vähemmistöistä ja etnisyydestä globaalilla tasolla. Suomessa keskustelu valkoisten etuoikeuksista on vasta lapsenkengissä. Yhteiskunta on sokea niille kuiluille, joihin vähemmistöjen edustajat valtaväestön etujen mukaisissa rakenteissa putoavat. Eteenpäin mennään kuitenkin vauhdilla, ja vähemmistöjen välisellä yhteistyöllä on siinä iso rooli.

Suomessa keskustelu valkoisten etuoikeuksista on vasta lapsenkengissä. Yhteiskunta on sokea niille kuiluille, joihin vähemmistöjen edustajat valtaväestön etujen mukaisissa rakenteissa putoavat.

Alkuvuodesta käynnistyi Suomen valtion saamelaisiin kohdistamia toimenpiteitä tutkiva sovintokomissio. Uskotko komission onnistumiseen?

Nyt on käynnissä oikeastaan vasta komission pohjustaminen: keskustelu siitä mitä komissiolta halutaan ja mikä on kenenkin rooli. Olin mukana paneelissa, jossa eri-ikäiset ja -taustaiset saamelaiset kertoivat kokemuksistaan esimerkiksi pakkoassimilaatiosta. Tarve päästä puhumaan omista ja yhteisön traumoista on suuri. Kun joku kertoo kokemuksistaan, koko yhteisö pääsee purkamaan suruaan. Prosessia kuitenkin painaa luottamuksen puute valtioon ja valtaväestöön: esimerkiksi A-studion kaltaiset esimerkit rapauttavat tätä luottamusta. Suomalaisessa yhteiskunnassa kaivataan ymmärrystä siitä, että komission esiintuomat asiat tulevat olemaan raadollisia. Se on epämukavuutta, joka yhteiskunnan on koettava päästäkseen eteenpäin. Trauman uudelleen eläminen on saamelaiselle rankkaa, ja siksi se täytyy toteuttaa hyvin. Komissio ei kuitenkaan saa olla vain valtion tarjoamaa terapiaa. Valtion tulee oppia opikseen ja ryhtyä konkreettisiin toimenpiteisiin. Onnistuessaan komissio on dialogia kolmikannassa: valtion, saamelaisten ja valtaväestön kesken.

Millainen on hyvä suomalainen liittolainen saamelaisille?

Tunnista tilanne, jossa olet tietämätön. On hetkiä, joissa saamelainen on parempi puhumaan. Ei se tarkoita, että kaikkea tarvitsee vastaanottaa kyseenalaistamatta, vaan että kyseenalaistaa omat luullut tietonsa. Se, että on tavannut saamelaisen pari kertaa ei ole verrattavissa saamelaisen todellisuuden tuntemiseen.

Millainen on Petra Laitin osuus tulevaisuudessa saamelaisasioiden edistämisessä?

En osaa ajatella pitkälle tulevaisuuteen, sillä minulle on tapahtunut lyhyessä ajassa paljon. Liityin vasta kaksi vuotta sitten Saamelaisnuoriin ja perustin blogini neljä vuotta sitten. Twitterissä olen ollut aktiivinen puoli vuotta. Minulla on ollut valtava nousukiito päällä jo pitkään, mutta en koskaan ajatellut, että tämä olisi osani. On olemassa vain yleinen toive siitä, että jollain tavalla voin olla avuksi.

Kuka luulet olevasi, Heikki Pursiainen?

Kuka luulet olevasi?

Olen tämmöinen keski-ikäinen perheenisä, entinen ajatuspajamies ja nykyinen yrittäjä. Kai se kuva, jota mä olen itsestäni yrittänyt projisoida, on sellainen räväkkä liberaali.

TEKSTI JA KUVA Vivi Säiläkivi

Yleensä ihmiset ovat ihan hyvin ymmärtäneet, millainen mä olen. Aina silloin tällöin joku yksinäinen Twitterin susi esittää näkemyksiään. Milloin mä olen vihervasemmiston edustaja ja milloin puolestaan pääoman juoksupoika. Joskus sitä kuulutaan äärioikeistoon ja joskus taas maahanmuuttajia hyysäävään vasemmistoon. Yleensä ottaen nämä ovat yksittäistapauksia. Mä olen itselleni paljon ristiriitaisempi kuin miltä mä ulospäin näytän.

Mitä teet tällä hetkellä ja miksi?

Tällä hetkellä suurimman osan työajasta vie meidän uusi Mustread-media. Sanoisin, että sisällöntuotanto, juttujen kirjoittaminen, on aika lailla dominoinut. Kun laskee perhe-elämän päälle, ei siihen paljon muuta jää. Tänään haastattelin Keskustan kansanedustaja Katri Kulmunia ja täytyy sanoa, että haastattelujen purkaminen on aika tylsää ja vaativaa hommaa.  

Mä olen huono pohtimaan mun omia motiiveja. Kun erkaannuin laskujohteisesta tutkijan urasta ja menin Liberaan, siitä lähtien olen elättänyt itseni kirjoittamalla ja puhumalla. Työ Mustreadissa on luonteva jatko. Liberahan oli kivaa työtä. Suurin syy lähteä oli se, että mahdollisuus tarjoutui. Olen aina ajatellut, että olisi kiva jotenkin käyttää Liberassa opittuja taitoja laajemminkin kuin vain ajatuspajaraporttien ja blogien kirjoittamiseen.

Mulla ei ole suurta narratiivia elämästä. Olen aina vähän ajelehtinut paikasta toiseen ja tarttunut tarjouksiin, jos niitä on tullut. Sanoisin, että mulla on jonkinlainen palo yhteiskunnalliseen keskusteluun, yhteiskunnasta kirjoittamiseen ja yhteiskunnan ajattelemiseen. Se on varmaan syy, miksi mä olen tässä nykyisessä työssä Mustreadissa.

Millä perusteella Mustread, vain päättäjille sisällön ilmaiseksi tarjoava media, on perustettu?

Mustread perustuu sille ajatukselle, kuinka tehdä korkeatasoisesta yhteiskunnallisesta journalismista taloudellisesti kannattavaa. Tää on sellainen viisasten kivi, jota monet ovat miettineet ja Mustread on yksi yritys siihen suuntaan. On oltava jokin liiketoimintamalli, joka tekee laadukkaan yhteiskunnallisen journalismin tekemisestä mahdollista.  

Meillä on pyrkimys erittäin vahvasti riippumattomaan journalismiin. Jos ristiriitaa tulee kannattavuuden ja journalismin välillä, journalismi voittaa. Totta kai olisi höpsöä teeskennellä, ettei tällaisia ristiriitoja tulisi, ja siksi niihin pitää valmistautua.

Kumpi menee edelle: journalistiset ideaalit vai päättäjien kohdeyleisöksi myyminen?

En missään tapauksessa olisi lähtenyt hankkeeseen mukaan, jos tässä ei olisi menty journalistiset ideaalit edellä. Meidän liiketoimintamallissa ei ole mitään erikoista. Ainoa, mikä poikkeaa, on se, että kohdeyleisö on erilainen kuin massalukijakunnalle suunnatussa mediassa. En näe ristiriitaa siinä, että meidän mediassa on tilausmaksu. Kukaan ei ole sitä mieltä, että New York Times ei täytä demokraattisen julkisuuden ideaaleja, koska siinä on tilausmaksu. En tiedä, mikä siinä on ihmeellistä, että toinen joutuu maksamaan muutaman kympin kuussa ja joku saa median ilmaiseksi.

Onko teillä erityistä agendaa, jonka perusteella haluatte vaikuttaa päättäjien toimintaan?

Meillä on samanlainen halu vaikuttaa päätöksin kuin muillakin laatumedioilla eli luoda tietoa, näkökulmia ja analyysiä, jotka voivat auttaa päätöksenteossa. Haluamme, että päätöksentekijät tekevät informoituja päätöksiä ja itse harkitsevat oman aatteensa nojalla, millaisia hyvät päätökset ovat. Meidän eetos on asiantuntijaorganisaatioeetos eli jokainen on asiantuntija omalla alallaan ja saa oman asiantuntemuksensa perusteella päättää, mistä haluaa kirjoittaa. Me ei voida pyrkiä kattavuuteen, kun meidän resurssit ei siihen riitä. Esimerkiksi yksi juttu jonka kirjotin, oli mekanismisuunnittelusta ja sen suhteesta opiskelijavalintoihin. Ajattelin, että se on sellainen juttu, josta ei ainakaan siinä laajuudessaan voi muista paikoista lukea.  

Tarkoitus on, että faktat ovat oikein. Tärkeää on myös, että julkaistavat jutut perustuvat tutkimukseen. Johtuen lukijakohderyhmästä ja resurssien määrästä me kirjotetaan valikoivasti asioista, jotka ovat meidän mielestä tärkeitä ja kiinnostavia.  

Mitä mieltä olet ”always follow the money” -lausahduksesta?

Se on monessa asiassa oikein hyvä lähtökohta. Jos tarkastelee instituutioita, joiden keskeinen periaate on välittää varallisuutta, silloin on syytä seurata sitä, minne raha menee. Kunnallisessa päätöksenteossa keskeisenä asiana on, että kunta verottaa ja jakaa uudestaan verovarallisuutta sekä tekee päätöksiä asioista, jotka suoraan vaikuttavat ihmisten taloudelliseen hyvinvointiin.  

Median ei ole taloudellisesti optimaalista tehdä, sitä mitä sen mainostajat, sponsorit tai jopa tilaajat haluavat. Jos ajattelee median toimintalogiikkaa, luotettavan maineen hankkiminen on taloudellisesti erittäin arvokasta. Kaupallisen median voi olla järkevää tehdä sellaisia päätöksiä, jotka eivät ole sille lyhyellä aikavälillä taloudellisesti edullisia, jos se pystyy sillä osoittamaan luotettavuutensa. On taloustieteellisen analyysin näkökulmasta virheellinen tulkinta, että media toimii äänitorvena niille, joilta se saa rahat. Joskus journalistien ja mediatutkijoiden keskuudessa kuulee kummallista ajattelua siitä, että kaupallinen media on synnynnäisesti epäluotettava, koska se joutuu hakemaan markkinoilta oman rahoituksensa. Voi aivan hyvin olla liiketaloudellisesti kannattavaa olla puolueeton. Se voi olla just se tuote, mitä se media myy.

Ajattelen, että ihmisillä on paljon muitakin vaikuttimia kuin raha. Rahan mahdollistamat asiat ovat yksi merkittävä motiivi, mutta tuskin se tyhjentävästi kuvaa, mitä tehdään.  

Oletko koskaan epäillyt itseäsi?

Ne hetket, kun en epäile itseäni ovat aika poikkeuksellisia. Ei mulla ole mitään erityisen vahvaa luottamusta omiin kykyihini.

Onko mielestäsi olemassa jotain selkeää suuntaa, johon yhteiskuntaa pitäisi kehittää?

Suomea voitaisiin sysätä muutama piiru liberaalimpaan suuntaan markkinataloudessa ja arvoissa. Muihin Pohjoismaihin verrattuna Suomi on aika konservatiivinen maa. Poliittisen päätöksenteon täytyy olla taustalla ainakin markkinatalouden edistämisessä. Se, miten suomalaiset saadaan olemaan vähemmän konservatiiveja, on hankalampi juttu.  

Mulla ei ole illuusioita siitä, että saisin tuotoksillani aikaan mielipidemuutosta. Luulen, että niitä lukevat ihmiset, joilla on aika lailla samat arvot kuin mulla. Luulen, että vaikutusmahdollisuuteni arvokonservatiivisuuteen ovat aika vähäiset.  

Lainsäätäjillä tosin voisi olla liberaalimpi asenne. Lapsille tyrkytetään Jeesusta päiväkodeissa ja tätähän arvokonservatiivit kannattavat, mutta jos ajattelee amerikkalaista perinnettä, niin siellähän voi hyvin olla sekä konservatiivi että sitä mieltä, että Jeesus on sellainen asia, joka ei kuulu kouluihin.

Olisi hyvä, että ihmiset, jotka itse haluavat elää konservatiivisesti ajattelisivat, että valtion tehtävä ei ole puuttua siihen, mitä ihmiset ajattelevat. Tämän luulisi olevan monille konservatiiveille siedettävä ajatus. Mutta Suomessa on konservatiiveja, jotka haluavat, että valtio hoitaa myös uskonnolliset asiat. Sellaista ymmärrystä heiltä toivoisin, että liberaalissa yhteiskunnassa konservatiiveilla on oikeus olla konservatiiveja, mutta heillä ei ole oikeutta pakottaa muille konservatiivista elämäntapaa.

 

Kuka luulet olevasi, PastoriPike?

Kuka luulet olevasi?

Luulen olevani Suomen pioneeri. Sellainen, joka auttaa nuoria eteenpäin ja antaa heille rohkeutta olla oma itsensä. Yritän olla nuorille hyvä liideri ja jeesata niitä, jotka tarvitsevat apua.

TEKSTI Emma Viitanen KUVAT Pinja Ylioja

Pastor tarkoittaa latinaksi paimenta. Mistä artistinimesi tulee?

Siitä, että tein ennen gospel-räppiä Pastorit-ryhmässä yhdessä Prinssi Jusufin ja Joonatan Palmin kanssa. Sana kuvastaa myös itseäni, olen vähän sellainen ”paimenäijä”. Sellaista nimeä ei myöskään ole vielä kellään. Pelkkä Pike on tylsä, PastoriPike aiheuttaa hämminkiä ja pistää miettimään, että millainen toi tyyppi on.

Lisäksi toteat biiseissäsi olevasi visionääri, joka tarkoittaa tulevaisuuden hahmottajaa. Miltä tulevaisuudessa näyttää?

Esimerkiksi suomalainen muoti tulee menemään eteenpäin.Tuetaan enemmän niitä uusia tyyppejä, jotka tekevät vaatteita. Välillä ärsyttää, miten porukka ostaa tuntemattomilta tyypeiltä Jenkeistä vaatteita eikä tue kavereitaan Suomessa. Vaikka tietäisi tasan tarkkaan, mihin ne rahat menisivät. Lisäksi näen, että tulevaisuudessa nuoret osaavat auttaa toisiaan paremmin. Aina tulee olemaan kateellisuutta, mutta jos haluaa menestyä, pitää osata tukea muita.

Lisäksi olet kuvaillut itseäsi termeillä Hullutyyli, Aito G ja bulifleim. Mitä nämä tarkoittavat?

Hullutyyli meinaa sitä, että olen todella tyylikäs äijä. Ihan sama minne menen, niin huomaat, että mulla on todella hullu tyyli. Hullutyyli on toinen persoonani. Bulifleim on puolestaan se ADHD-Pike, joka tulee esiin keikoilla.

Aito G rakastaa toisia ihmisiä ja yrittää jeesaa heitä. Termi meinaa myös sitä, että olin pienenä aika ”bad boy”, sellainen gangsteri. Aito G voi olla siis molempia.

Tuot usein esiin sen, että teet työtäsi sen takia, että voit olla esikuva nuorille. Keitä ovat omat esikuvasi?

Isä ja äiti. Lisäksi Jumala on sellainen esikuva, jonka kautta pystyn rauhoittumaan. Musiikki- ja vaatepuolelta esikuvani on Kanye West.

Nuoruudessani mulla ei ollut paljoa esikuvia. Jokainen nuori tarvitsee mielestäni esikuvan, jottei tunne olevansa yksin. Mielestäni esikuvien pitäisi avautua enemmän, jolloin muillekin tulisi fiilis, että toi äijä pystyi avautumaan, miksen minäkin.

Miksi rupesit räppäämään?

En ole missään nimessä mikään kova räppäri, mutta mulla on karismaa. Jos sanon jotain, niin jengi kuuntelee. Lisäksi jos joku räppäri tekee jotain huonosti, niin haluan olla se tyyppi, joka itse samanlaisessa tilanteessa toimii paremmin. Joskus voin mokata, en ole täydellinen ihminen. Tai no olen, omalla tavallani.

Miten itse kuvailisit omaa musiikkiasi? Minkälaista musiikkia haluat tehdä?

Olen tehnyt aika paljon energistä musiikkia. Nyt yritän päästä sellaiselle levelille, jossa musiikissani olisi enemmän sanomaa, joka voisi oikeasti koskettaa nuoria.

Haluan, että jengi tajuaa, kuka PastoriPike oikeasti on. En ole aina riehakas ADHD, vaan todella tunteellinen äijä.

Miten musiikkisi eroaa muusta suomirapista? Entä oma musiikkisi Pastoreiden tuotannosta?

Ainakin niin, etten koskaan halua alistaa naisia. Lisäksi sen sijaan, että kiroilisin ja räppäisin esimerkiksi alkoholista, yritän saada musiikkivideoistani ja teksteistäni puhtaita. Haluan, että kaikki pystyvät nauttimaan musiikistani.

Musiikissani ei ole enää samaa gospel-sanomaa, joka siinä oli ennen. Yritän nykyään tuoda esiin enemmän omaa näkökulmaani. Ennen räppäsin Jumalasta, nykyään omasta elämästäni.

Kappaleissasi on paljon uhoa. Miksi?

Uhoaminen oli nuorena mulle tapa saada kunnioitusta, sillä olin todella kiusattu. Heikkoutta ei voinut näyttää samalla tavalla kuin nyt, vaan kaduilla piti olla kova, että pärjäsi. En pääse siitä helposti eroon, vaan se on mun elämäntyyli.

Sinulla on myös oma vaatemallisto, mikä on melko epätyypillistä suomirap-skenessä. Mistä sait inspiraation tähän?

Kanye West on isoin inspiraationi. Silloin kun Yeezy-vaatemerkki tuli, ajattelin, että jos toi äijä pystyy tekemään noin, niin miksi mä en? Mitä eroa meissä muka on? Okei, Kanyella on enemmän fyrkkaa.

Seksikäs-Suklaa huusi joskus metrossa, että “hei, hullu tyyli ku PastoriPike!” Päätettiin tehdä hashtag ja jengi innostui siitä. Siitä tuli myös vaatemerkkini nimi.

Suunnittelen itse merkin vaatteet ja saan inspiraationi 70-, 80- ja 90-luvuilta. Tutkin, mikä oli silloin se kovin juttu ja pohdin, miten voisin tuoda sen takaisin. Loppujen lopuksi muoti kiertää, se pitää vaan tuoda eri tavalla esiin. Suunnittelussa mulla on aina mukana Niklas – luottotyyppini muotiasioissa –  ja Jouni, joka on päägraafikkoni.

Ihailet Kanyeta ja hänen meininkinsä muistuttaa omaasi. Koetko olevasi Suomen Kanye West?

En ole ikinä sanonut itsestäni, että olen Suomen Kanye, vaan muut ovat sanoneet mulle niin. Hyväksyn tämän, miksi en olisi? Olen kuitenkin kulkenut jollain tapaa Kanyen jalanjälkiä, tehnyt perässä ja onnistunut siinä. Samalla olen tuonut tekemiseen omaa itseäni.

Onko sinulla idoleita suomirapin sisältä?

Cheek oli yhdessä vaiheessa. Hän on tehnyt hitosti duunia, vetänyt stadionin täyteen ja pistänyt suomirapin uuteen uskoon. En ole koskaan välittänyt Cheekin musiikista hirveästi, mutta hän osaa tehdä töitä ja on fiksu, kova bisnesmies. Siinä ihailen häntä. Kun Cheek tulee takaisin, hän tulee uutena ihmisenä, joka tekee asiat neljä kertaa kovemmin. Boom. Samaan pyrin itsekin.

Aito G jengi eli sinun, Graciaksen, Kingfishin, Bilen, Musta Barbaarin ja Sebastian Da Costan porukka, on monen huulilla juuri nyt. Mistä saitte idean tähän porukkaan?

Olen poiminut äijät mukaan elämän eri vaiheista, esimerkiksi Graciaksen ja Musta Barbaarin olen tuntenut lapsesta saakka. Suomessa ei oltu vielä tehty biisiä, jossa olisi vain tummia räppäreitä, joten päätettiin testata. Mentiin studioon ja sieltä tuli hitti.

Ketkä ovat planeetan aidoimmat G:t?

Minä itse, tietenkin. Lisäksi jokainen Aito G -äijistä on omalla tavallaan. Kingfish on yksi hoodigangsteri, Gracias on lyrikaalisesti yksi Suomen kovimpia räppäreitä. Bile on todella hyvä laulamaan, ”Suomen Weeknd”, ja Da Costa on kova räppäri, mutta ennen kaikkea ihan hullun hyvä tuottaja. Barbaari on puolestaan vähän kuin Martin Luther King Jr. Hän avasi meille portin isommalle yleisölle, koska jengi pystyi samaistumaan häneen nopeammin kuin meihin. Hän on äijä, joka puhuessaan ei peräänny sanomastaan vaan taistelee sen puolesta.

Voiko siis sanoa, että Martin Luther King Jr. oli Aito G?

Ehdottomasti. Hän on myös mun esikuva. Ja Malcolm X!

Jos ihminen voi olla Aito G, voiko hän olla myös Feikki G?

Ei missään nimessä, ei kukaan voi olla Feikki G. G ja feikkiys eivät käy yhteen, ei todellakaan.

Mikä fiilis sinulla on lavalla?

Tuntuu kuin olisin voittamaton. Siltä, että olen saavuttanut paljon ja tehnyt sen eteen duunia. Lavalla voin iloita siitä.

Vaikutat todella itsevarmalta. Jännitätkö koskaan lavalle menemistä?

Todellakin. Jännitän ihan hitosti aina kun menen lavalle. Joskus tuntuu, etten halua mennä keikalle ollenkaan.

Kun PastoriPikeä muistellaan sadan vuoden päästä, mistä sinut tullaan muistamaan: musiikista vai vaatteista?

Ei kummastakaan. Veikkaan, että mut muistetaan siitä, minkälainen ihminen olin.

Teko, josta haluan tulla muistetuksi on se, että Pike lopetti koulukiusaamisen. Että olin se, joka otti vastuuta ja uskalsi puhua asiasta enemmän. Aito G liittyy tähän, sillä Aito G yhdistää kansat: kukaan ei enää mieti millainen tai esimerkiksi minkä värinen olet. Uskon, että tämä tapahtuu kolmen vuoden sisään. Siihen mennessä olen stopannut ainakin jonkun kiusaamisen.

Urasi on lähtemässä toden teolla käyntiin ja olet silti saavuttanut paljon. Miltä näyttää PastoriPiken tulevaisuus?

Siltä, ettei lasteni tarvitse pelätä, kun he astuvat kadulle. Se on suurin tavoitteeni ja syy, jonka takia haluan taistella kiusaamista vastaan: että lapsillani ja vaimollani olisi hyvä olla.

Kuka luulet olevasi, Pekka Pouta?

TEKSTI JA KUVA Ripsa Niemi

Kuka luulet olevasi?

Olen flussainen telkkumetku, joka lähenee viittäkymppiä ja taistelee painonsa kanssa.

Olet työskennellyt meteorologina 25 vuotta. Mikä sääilmiö on ollut urasi mieleenpainuvin?

Mieleenpainuvin tapaus oli varmaankin noin 20 vuotta sitten yhtenä aamuyönä lähetyksen aikana tullut ukkonen, joka kuului studiossa asti, vaikka kaikki studion ovet olivat kiinni. Se kuulosti siltä, että jotain räjäytellään. Myös mökillä tulleet ukkoskuurot ovat painuneet mieleen, vaikka ne eivät olekaan olleet työtilanteissa.

Sää puhuttaa ihmisiä päivästä toiseen. Yllättääkö sinua Suomen säässä enää mikään ja päivitteletkö itse säätä työn ulkopuolella?

En jaksa kauheasti työn ulkopuolella päivitellä ja ihmetellä säätä. Töissä tulee kyllä jatkuvasti yllätyksiä, koska sää on sen verran monimutkainen kuvio. Myös ilmastonmuutos vaikuttaa. Jos katsoo vain menneitä tilastoja, ei pysty päättelemään, mitä tulevaisuudessa tulee tapahtumaan.

Miksi säästä sitten puhutaan niin paljon arkikontekstissa?

Veikkaan, että se on turvallinen ja hyvä keskustelunaihe. Säästä voi raivota ilman, että kukaan ottaa nokkiinsa. Suosittelenkin sääraivoa muun someraivon sijaan. Sää kyllä kestää joka kerta rankemmankin manauksen.

Sääennustukset menevät välillä pieleen ja sää saattaa muuttua nopeasti aivan päinvastaiseksi kuin mitä oli luultu. Miksi ennustuksia silti tehdään ja kuinka pitkälle ajanjaksolle säätä voi luotettavasti ennustaa?

Ennusteista on yleisesti ottaen hyötyä. Yleensä ennustetaan niin pitkälle, kun säästä pystytään sanomaan jotain. Nykyään ennustetaan paljon myös viihdemielessä, ja pidemmät ennusteet ovat enemmän tai vähemmän sään viihdekäyttöä.

Kuukausiennusteet ovat syys- ja talvipuolella joskus ihan kelvollisia. Vuodenaikaennusteet taas saattavat toteutua suhteellisen hyvin tropiikissa, mutta täällä pohjoisessa ne ovat aikalailla puhtaasti viihdekäyttöä. Kyse ei ole varsinaisesta sään ennustamista, vaan pikemminkin yritetään kuvailla säätyyppiä.

Kuukausiennusteissa yritetään tyypillisesti seurata vyöhykkeitä. Seurataan, missä kohtaa kulkevat pohjoinen kylmä massa, lämpöisempi eurooppalainen ilmamassa ja niiden välissä kulkevat voimakkaat sadealueet. Kuukausiennusteissa käytännössä mietitään, olemmeko sadealueen reitillä vai sen kylmällä tai lämpimällä puolella. Jos olemme lähellä sadealueen reittiä, saattaa sään ennustaminen edes pariksi päivää olla mahdotonta. Liikkuvien matalapaineiden ajoitus voi välillä olla hyvinkin hankalaa ennustaa. Jos ajoitus heittää vaikka kuusikin tuntia, voi päivä olla hyvinkin erinäköinen kuin mitä ennustettiin. Vaikeimpia ovat sadekuurot, enkä usko, että yksittäistä kuuroa saadaan koskaan ennustettua. Sellaisen elinkaarikin voi olla vain puoli tuntia paikallista kaatosadetta.

Ilmastonmuutos vaikuttaa myös Suomen ilmastoon ja säähän. Onko muutos näkynyt urasi aikana?

Kyllä se on näkynyt. Parhaiten sitä summaa jää- ja lumitilanne, joista jäätilanne varsinkin selittää koko talven lämpötilakehityksen. Käytännössä 2000-luvun tai edes 90-luvun aikana ei ole ollut yhtään tilastollisesti keskimääräistä jäätalvea. Vaikka olisi kuinka kova talvi ja pakkanen, ei päästä lähelle mitattujen aikojen jäätilanteiden keskiarvoja. Kun aloittelin uraani ja katselin enemmän tilastoja, oli vielä sellaisia talvia, joina käytännössä koko Itämeren eteläosatkin olivat jäässä. Nykyään Pohjanlahti ja Suomenlahti jäätyvät juuri niukin naukin kokonaan, vaikka talvi saattaisi tuntua mielestämme ankaralta.

Tajuavatko ihmiset ilmastonmuutoksen seuraukset vai saako vasta radikaalisti muuttunut ilmasto ihmiset muuttamaan toimintaansa? Onko silloin jo liian myöhäistä?

Kyllä ihmiset tajuavat ja ymmärtävät. Vastassa on kuitenkin joidenkin yritysten tai valtioiden lyhytnäköinen ahneus. Positiivisia merkkejä ilmastonmuutosta vastaan alkoi näkyä vasta siinä vaiheessa, kun ihmiset alkoivat ymmärtää ilmiötä ja lähtivät liikenteeseen. Meteorologiyhteisö hukkasi ensimmäiset vuosikymmenet yrittäessään vakuuttaa päättäjät ja poliitikot siitä, että jotain pitäisi alkaa tehdä ilmaston eteen. Olisi pitänyt mennä suoraan puhumaan ihmisille, koska eiväthän poliitikot tee yhtään mitään, elleivät äänestäjät pakota.

Ei voi mielestäni koskaan sanoa, että olisi kokonaan liian myöhäistä tehdä jotain. Muutokset ovat kuitenkin käynnissä ja niitä on aina vain vaikeampi pysäyttää. Vaikka nyt lopetettaisiin hiilidioksidipäästöt, ilmasto lämpenisi silti vielä jonkin aikaa. Tai jos peruuttamaton sulaminen esimerkiksi Grönlannissa käynnistyisi, eikä sitä saisi enää pysäytettyä, voitaisiin silti ehkä estää Etelämantereen sulaminen tai metaanivarastojen vapautuminen merenpohjasta. Liian myöhäistä on vasta sitten, kun maapallo on kuin Venus. Käytännössä maan muuttuminen Venuksen kaltaiseksi ei kai kuitenkaan ole mahdollista, joten aina on aikaa estää vielä pahempi.

Myös media-ala on ollut urasi aikana murroksessa. Miten se on vaikuttanut työhösi tv-kasvona?

Isoin muutos tulee tietotekniikan kautta. Kun aloitin, käytössä oli vielä sähkökirjoituskoneet ja menimme Ilmatieteen laitoksen kautta töihin. Silloin seurattiin teksti-tv:tä ja saatiin fakseja tuoreimmista ennusteista. Vuodesta 2000 alkaen työasemat ovat olleet käytettävissä kotonakin ja säätä voi seurata missä vaan, kun aikoinaan se onnistui pelkästään Ilmatieteen laitoksella.

Ennen grafiikkapuolella piirrettiin asioita kartoille käsin, kun taas nykyään voidaan avata valmiiksi määritelty grafiikka, jossa on valmis materiaali. Symbolien ja rintamien parissa vaaditaan vähän käsityötä, mutta periaatteessa näitä grafiikoita voisi esittää suoraan ja ihmiset saisivat niistä tolkkua. Tekniikan nopeus on muuttunut – nyt pystytään laittamaan suuri pino valmiiksi määriteltyä animaatiota prosessoitumaan valmiiksi ja näyttämään sitä ruudussa livenä. Ennen kesti kokonainen päivä, jotta tietokone sai laskettua yhden sellaisen. Siinä maapallossa, jota me pyörittelemme säälähetyksissä, on koko maapallon säädata viikon ajalta ja sitä pystyy käyttämään grafiikkakortin voimalla reaaliaikaisesti. Tämäkin tekniikka alkaa tosin pikkuhiljaa olla vanhentunutta.

Nykyään pitää myös saada enemmän tavaraa tehtyä lyhyemmässä ajassa ja sosiaalinen media tuottaa lisätöitä. Murros näkyy myös siinä, että toimitusympäristö muuttuu nopeasti ja porukka vaihtuu.

Automatisoituuko sinunkin työsi kokonaan tulevaisuudessa?

Työ on jo nyt aika automatisoitunutta. Iltavuoroissa pystyy korjaamaan ennusteita ja tekemään varsinaista perusennustustyötä enää vain vähän. Aamulla taas havainnot koskevat alkavaa päivää, joten niistä pystyy korjaamaan ennustemalleja vielä sille päivälle.

Sen takia aamulla tuntee tekevänsä mielekästä ja kivaa hommaa. Illalla työ on enemmän esittämistä ja selittämistä, ja olennaista on löytää kaiken tiedon keskeltä tarpeeksi varmat ja kiinnostavat pointit säästä.

Käytännössä kaadetaan ja sulatetaan kauhea määrä tavaraa päähän lyhyessä ajassa ja jatkojalostetaan se mahdollisimman nopeasti. Ei varsinaisesti enää mietitä ja ennusteta perinteisesti yksittäisen sadealueen ja sateen paikkoja, vaan sitä mikä tässä on varmaa ja tärkeää. Työ lähentyy toimittajan työtä.

Joka päivä sama kuva Pekka Poudasta moshpitissä oli suuri somehitti. Miltä tuntuu liike moshpitissä?

Riippuu millainen bändi soittaa. Jos juostaan pyörivässä kehässä, niin extraa voi hakea juoksemalla vastavirtaan. Mutta sitä ei kyllä voi tehdä, koska yleensä mukana on myös pieniä, joille sattuu helposti vahinkoa. Silloin kun juoksin paljon piteissä, se oli verrattavissa erittäin kovatehoiseen juoksulenkkiin. Syke nousi ihan tappiin ja sai hyvin terveellistä teholiikuntaa.

Winter is coming, sääkoira-Sini ja lukuisat Youtubeen päätyneet kepposet uutis- ja säälähetyksissä. Tykkäät hullutella työssäsi. Mitä hauskaa aiot seuraavaksi keksiä?

Ei sitä tiedä. Tänään esittelin Sami Hedbergin kevätpörriäisenä Huomenta Suomi -ohjelman puffissa. Haastattelin kevätpörriäistä ja kyselin miltä kevät tuntuu. Siinä kohtaa tulee aina tehtyä jotain outoa, sillä tarkoitus ei olekaan sanoa puffissa mitään asiaa.