Oon Lyydia, tokan vuoden viestinnän opiskelija ja palijasjalakanen oululainen. Toimin Groteskissa päätoimittajana tänä vuonna, ja se on kyllä pitkäaikaisen haaveen toteutuminen, koska oon tienny et haluan Groteskiin päätoimittajaksi jo ennen ku tiesin että haluan polviin. Luulen olevani myös Suomen kovin Euroviisufani, sekä varmaan ainoa liian ohuen metallin vihaaja – jos esimerkiksi huonekaluissa on liian ohutta metallia, otan sen henkilökohtaisena loukkauksena. String-hyllyt etenkin.
MITÄ TULEE VALKOISESTA MIELEEN
Valkoisesta mulle tulee ensimmäisenä mieleen vastapestyt pellavalakanat, jotka on kuivattu viileän raikkaassa kesätuulessa. Valkoisesta tulee mieleen myös Didon kappale White Flag, joka on universumin parhain biisi. Myös Helsingin tuomiokirkko tulee mieleen, koska se on mun mielestä Helsingin hienoin nähtävyys.
AGNES
KUKA LUULET OLEVASI
Olen Agnes, opiskelen toista vuotta viestintää ja olen G:n päätoimittaja. Päätoimittaminen oli salainen haaveeni jo fuksivuonna, mutta mua pitää tunnetusti painostaa tällaisiin juttuihin, jossa nimeltä mainitsemattomat henkilöt viime syksyllä onnistuivat. Oon oppinut viimeisen puolen vuoden aikana, etten oikeasti sen tarkemmin tiedä kuka mä olen, joten multa voi kenties saada paremman vastauksen tähän kysymykseen joskus tulevaisuudessa.
Ai niin, olen myös maahanmuuttaja ja virolaisuus on ehkä tärkein osa identiteettiäni, vaikka harvoin siitä puhun.
MITÄ TULEE VALKOISESTA MIELEEN
Mulle tulee ensimmäisenä mieleen uudet alut ja tyhjät sivut, joihin voi sitten tehdä jotain siistiä. Toisena tulee mieleen sellainen valkoinen blogikotisisustus, jota itse aktiivisesti vastustan. Lisäksi vastustan yleensä valkoisia vaatteita. Just nyt tulee myös mieleen kipulääkkeet, koska nyrjäytin mun nilkan ja elän niiden varassa.
ELISA
KUKA LUULET OLEVASI
Luulen olevani isompi, merkittävämpi ja enemmän osa ympäristöäni kuin todellisuudessa varmaan olen. Tai sitten olenkin iso ja luulen olevani pieni. Sen tiedän kuitenkin, että olen Elisa, yksi tämän vuoden Groteskin päätoimittajista ja G:n vuoden 2022 Kuopion edustus. Tiedän, että innostun helposti ja hyppään uusiin juttuihin nopeasti mukaan. Tässä sitä sitten puolivahingossa ollaan. Ei ole kaduttanut.
Tykkään myös tehdä erilaisia persoonallisuustestejä ja niiden mukaan, jos olisin väri olisin oranssi, jos opiskelisin Tylypahkassa kuuluisin Korpinkynteen ja mulle parhaiten sopiva ammatti olisi yritysarkkitehti. MIT Center for Information Systems Researchin mukaan yritysarkkitehtuuri kuvaa yritystason tietojärjestelmien suhteita yrityksen liiketoiminnallisiin tavoitteisiin.
Biisin Sininen ja valkoinen lyriikat “Valkoinen on hanki, valkoiset on yöt kesien.Valkoiset on pilvet, lampaat nuo taivaan sinisen.” Mitään tunnesidettä minulla ei kyseiseen biisiin ole, joten siitä aasinsiltana – en tykkää yhtään talvesta ja lumesta, kesän öittömistä öistä sen sijaan tykkään. Pilviä kohtaan minulla ei ole mielipiteitä. Lampaista tulee mieleen lampaiden laskeminen ja nukkuminen, joka on yksi lempiharrastuksistani.
EMILIA
KUKA LUULET OLEVASI
Olen Emilia, tuttavallisemmin Emi ja oon Groteskin Rovaniemen edustus tänä vuonna. Opiskelen kolmatta vuotta polvissa ja ekaa vuotta humanistisessa, ja omaan kyllä sen mukaisen vahvan opiskelijaidentiteetin. Mut tuntee mun siivousintoilusta sekä jääräpäisyydestä, mutta toivottavasti hyvällä tavalla. Luulen kans olevani Euphorian Maddy, mutta oon oikeesti varmaan Lexi tai Cassie…
MITÄ TULEE VALKOISESTA MIELEEN
Mulla tulee valkoisesta mieleen tähdet ja valkoiset Air Forcet, jotka molemmat on mun lempijuttuja! Tähdet ei nyt oikeesti oo valkoisia, mutta taivaalla ne kyllä näyttää siltä. Rakastan kans tähtikuvioita ja mun isä teki mulle pienenä aina visailuja tähtiin liittyen. Valkoiset Air Forcet on vaan superior, eli tätä ei varmaan tarvii selittää sen enempää – niitä voi käyttää minkä vaan kanssa, missä vaan.
ANNA
KUKA LUULET OLEVASI
Oon Anna, syntyperäinen stadilainen, ensimmäisen vuoden polvilainen ja tämän vuoden Groteskin AD. Opiskelin aikaisemmin graafista suunnittelua, tein kuvituksia ja haaveilin AD:n urasta. Onneksi tulin järkiini ja aloitin opinnot valtsikassa – ja pääsin kuin pääsinkin AD:ksi, vieläpä Groteskiin. :-)
MITÄ TULEE VALKOISESTA MIELEEN
Valkoinen muistuttaa meren aaltojen vaahtopäistä, Espanjan valkoisista kylistä ja mun koiran tassuista. Valkoisesta tulee mieleen myös White noise – 145 hz, joka on tällä hetkellä mun lempikappale ja jota popitan niin opiskellessa kuin nukkumaan mennessäkin. Suosittelen kuuntelemaan!
Luulen olevani Laura Kankaala, hakkeri ja tietoturvaratkaisija. Toisinaan saan etuliitteen valkohattuhakkeri, eli hyvishakkeri, mutta tämä on mielestäni siitä ongelmallinen, ettei jaottelua tarvitsisi tehdä kuin vain hakkereihin ja rikollisiin. Verkkorikollisten kutsuminen pelkästään hakkereiksi vähättelee tehtyjä rikoksia sekä mustamaalaa muita hakkereita.
Tuot monelle mystisenä ja epämääräisenä näyttäytyvää tietoturvaa lähemmäksi ihmistä. Miksi näin?
Tietoturva-asiat koskettavat jokaista, vaikka emme kokisi olevamme tietoturvan kanssa jatkuvasti tekemisissä. Työyhteisöissä käytämme tietokoneilla useita tietojärjestelmiä ja vapaa-ajalla jaamme sosiaaliseen mediaan tietoa usein tiedostamatta riskejä.
Olin nuorena aina ollut kiinnostunut tietokoneista ja videopeleistä, mutta IT-alaan tutustuin vasta aikuisiällä. Lähipiirissäni ei ollut nuoruudessani ketään, joka olisi työskennellyt IT-alalla, saatika tietoturva-asioiden parissa, joten ala piti löytää itse. Tuomalla työtäni julki toivon lisääväni ihmisten tietoisuutta tietoturvasta.
Opiskelit aiemmin sairaanhoitoa, mutta huoli potilaiden tietoturvasta sai sinut vaihtamaan alaa. Kuinka inhimillistä työtä hakkerointi loppujen lopuksi on?
IT-ala nähdään helposti kylmänä, mutta inhimillisyys on itse asiassa olennainen osa sitä. Tietoturvassa on kyse haavoittuvuuksien löytämisestä. Tietotekniikka on ihmisen luomaa, ja sen ongelmat selittyvät yleensä inhimillisillä syillä, kuten laiskuudella. Tietokoneiden takana on aina ihmisen kirjoittamaa koodia, ja ongelmanratkaisua tehdään yhdessä muiden kanssa. Hyökkäyksissä taas pyritään löytämään ihmisten heikkoja kohtia, jotta uhrit saadaan lankeamaan ansaan. Tietoturvaratkaisijana nämä riskit tulee löytää ennen rikollisia.
Hakkerina olet pitkälti itseoppinut. Mikä motivoi opettelemaan tietoliikenteen salat?
Tutustuin hakkerointiin ensimmäisen kerran opintojen kautta, ja se näyttäytyi todella siistinä juttuna. Kursseilla tajusin, että hakkerointia voi tehdä myös ammatikseen ja siinä voi asettua “hyvisten” puolelle. Konkreettiset hakkerointitaidot ovat karttuneet vasta alalla, koska oppiminen tapahtuu pitkälti työn ohella. Hakkerointi on minulle nykyään työtä, mikä on osittain hälventänyt glamouria sen ympärillä. Työnkuvaan kuuluu myös paljon muuta kuin itse hakkeroimista.
Elämäntyösi on tehdä internetistä turvallisempi paikka. Miten olet tässä onnistunut?
Työ internetin turvallistamiseksi on edelleen kesken, eikä se todennäköisesti ikinä lopu. Tärkeää on, että työstämme sitä niin pitkälle kuin pystymme. Internet, tieto ja järjestelmät pyörittävät elämäämme. Oman selailun lisäksi jopa ruokakaupan järjestelmät sekä julkinen liikenne keräävät meistä digitaalista jälkeä.
Tekniikan kehittyminen pitää työn jatkuvana, ja tietoturva onkin usein kilpajuoksua rikollisten kanssa. Itselleen täytyy myöntää, ettei kaikkialle voi ehtiä ensimmäisenä. Työn haasteet ja erityisesti ratkaisujen löytäminen innostavat kuitenkin jatkamaan.
Onko turvallista internetiä edes mahdollista rakentaa?
Internetistä on mahdollista rakentaa yhä turvallisempaa. Ero esimerkiksi 2000-luvun netin huijausviesteihin ja viruksiin on jo suuri. Sovellukset ovat nykyään teknisesti parempia ja turvallisempia kuin 20 vuotta sitten.
Turvattomuuden ongelmat löytyvät syvältä internetin logiikasta. Tietoturvan jatkuva kehittäminen saattaa tuntua turhalta, jos haavoittuvaisuudet järjestelmissä eivät ole ikinä tulleet ilmi negatiivisesti. Toisaalta järjestelmät voivat olla kehitettyjä turvallisiksi, mutta ihmiset aiheuttavat riskejä itse. Esimerkiksi työpaikalla salasanojen jakaminen byrokratian nopeuttamiseksi voi tuntua kiireessä hyvältä idealta, mutta työssä saatetaan käsitellä hyvinkin arkaluonteista sisältöä, kuten potilastietoja. Tietoturva onkin usein ristiriitaa käytettävyyden ja turvallisuuden välillä. Arjessa verkkohyökkäysten riski ei välttämättä tunnu ajankohtaiselta, mutta todellisuudessa tietoja varastetaan jatkuvasti.
Mikä olisi yksi asia, jonka maailmassa tahtoisit muuttaa?
Tahtoisin sosiaalisen median alustojen algoritmeista vähemmän polarisoivia. Suuret tunteet koukuttavat ja siksi alustat käyttävät mielellään esimerkiksi vihaa havaitsevia koodeja. Sosiaalisella medialla olisi kuitenkin erinomaiset valmiudet auttaa rakentamaan siltoja ihmisten välille ja laajentamaan näkökulmia. Toivoisin verkkoympäristöön vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän kohtaamista.
Etäaika on siirtänyt elämää yhä enemmän internetiin. Mikä on tietoturvan rooli tulevaisuudessa?
Etätyön lisääntyessä tietoturvasta on tullut yhä henkilökohtaisempaa. Työn ja arjen sekoittuessa työläppärillä aletaan helposti harrastamaan omaa selailua, minkä yhteydessä saattaa unohtua, että läppäriltä voi olla pääsy todella arkaluontoiseen materiaaliin. Lisäksi pandemia-aika on lisännyt verkkorikollisuutta. Yhteyksissä ollaan koko ajan, mikä kannustaa tietojenkalastelun lisääntymiseen. Erityisen huolestuttavaa tämä on työläppäreillä.
Mitä uhkia etäaika aiheuttaa tavallisten ihmisten tietoturvalle?
Erityisesti tavallisiin ihmisiin kohdistuvat huijaukset ovat korostuneet etäaikana. Investointihuijauksia ja muuta rahankalastelua tapahtuu tällä hetkellä erityisen paljon kryptovaluuttaliikenteessä. “Normikäyttäjien” suurin haaste on tunnistaa ovelat verkkohuijaukset.
Internetrikollisuuden lisääntyminen on erityisen harmillinen kehityskulku siten, että internet ja sosiaaliseen mediaan syötetyt tiedot ovat helposti saatavilla. Rikollista työtä voidaan tehdä rauhassa, ja se kohdistuu usein laajoihin verkostoihin yksittäisten ihmisten sijaan. Verkkohyökkäyksiä voi olla myös vaikea havaita siinä missä esimerkiksi fyysiset ryöstöt nähdään heti, eikä niitä voi kohdistaa yhtä aikaa laajoihin väkijoukkoihin.
Tuleeko metaverse siirtämään meidät kokonaan nettiin?
Nykyaikainen elämä on jo nyt niin vahvasti netissä, että merkittävät muutokset elämäntapaan eivät ole todennäköisiä. Sosiaalisia suhteita luodaan jo nyt paljon netissä, mutta fyysinen ulottuvuus tulee olemaan myös aina tärkeää. Iso osa sosiaalista käyttäytymistä onkin fyysisen ja verkossa olemisen sekoittuminen kanssakäymisissä.
Pelottaako verkkopalveluntarjoajien keskittyminen samoille toimijoille? Tietääkö Mark Zuckerberg liikaa meistä?
Suuryritysten valtaa on se tieto, jota käyttäjistä on kerätty. Yksittäisten henkilötietojen kalastelu on harvinaista, ja datavaltaa hyödynnetään enemmänkin ohjaamalla tietynlaista sisältöä meille.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa suunnitellaan tällä hetkellä lakeja, jotta isot palveluntarjoajat eivät voisi ostaa koko IT-yritysten verkostoa ja keskittää kaikkea valtaa itselleen. Vallan keskittyminen kaikissa konteksteissa on aina pelottavaa, ja kun somealustoja katsoo, olemme herkässä tilassa. Riskit tulee tiedostaa, mutta niitä ei pidä pelätä liikaa.
Kumpi on vallassa, algoritmit vai käyttäjät?
Algoritmeja voi rinnastaa yli-innokkaaseen tarjoilijaan ravintolassa. Hakukoneita käyttämällä ja tykkäyksiä jakamalla käyttäjät osoittavat tietynlaisia mieltymyksiä aivan kuin ravintolassa ruokaa tilatessaan. Tarjoilijat, kuten algoritmitkin, voivat näiden mieltymysten perusteella alkaa ehdotella sinulle sopivaa sisältöä. Ravintolassa ollessasi olet kuitenkin asiakas, joka voi poistua tilasta aina niin halutessaan. Tarjoilijan ehdottama ruoka voi olla herkullista, mutta asiakkaana täytyy muistaa, että myös muita menuvaihtoehtoja on olemassa ja ruoka jota syöt nyt, ei ehkä ole terveellistä sinulle. Algoritmitkaan eivät ole vallassa, jos niille ei anneta valtaa.
Mikä verkkoympäristössä tapahtuvassa käyttäytymisessä ärsyttää eniten tietoturva-asiantuntijaa?
“Victim shaming”. Verkkohyökkäysten uhreja ei pitäisi pitää tyhminä, vaikka he olisivat painaneet huijausviestien linkistä. Tilanteiden takana ovat usein inhimilliset virheet, ja ammattirikolliset pyrkivät tekemään huijauksista mahdollisimman houkuttelevia löytääkseen ihmisten heikkoudet. Huijaus-sanaan liittyy myös rikollisuutta vähättelevää narratiivia. Kyse on rikoksista ja rahapetoksista, ei harmittomista höynäytyksistä.
Tuot työtäsi esille aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, nauhoitat omaa podcastia ja kierrät eri ohjelmissa kertomassa työstäsi. Pystyykö julkisuudessa toimimaan vaarantamatta omaa yksityisyyttään ja turvallisuuttaan?
En näe itseäni suurena julkkiksena, vaikka toisinaan minut tunnistetaan kadulla. Julkisessa työssä esillä ollessaan menettää väistämättä osan yksityisyydestään. Internetissä voi silti tehdä paljon sen eteen mitä itsestään haluaa jakaa. Kaikkien tulisi miettiä sitä, mihin vetää rajan ja mitä haluaa lähipiiristään näyttää netissä, ei vain julkisuuden henkilöiden. Valikoimalla tarkasti mitkä puolet itsestään paljastaa ei yksityisyyden osittainen menettäminen ole välttämättä huono asia.
Mitä teet silloin, kun et yritä pelastaa maailmaa verkkorikollisilta?
Harrastan videopelejä ja vietän paljon vapaa-aikaakin netissä. Tietoturvajutut pyrin jättämään kuitenkin työajalle. Tykkään katsoa dokumentteja ja viettää aikaa ystävien kanssa, jotta elämä ei ole pelkkää koodia.
Pelkäätkö ikinä, että tuomalla hakkerointia julkisuuteen ja näyttämällä miten tavallinenkin ihminen voi oppia tietoturvan salat kannustatkin kuulijoita rikolliseen toimintaan?
Riski siihen on toki olemassa, mutta uskon hyvän vaikutuksen olevan suurempi. On tärkeää tuoda esille myös se, miten hakkeroinnilla saadaan aikaan hyviä asioita ja rakennetaan turvaa. IT-alalla on erityisesti Suomessa tarjolla turvallisia työpaikkoja, ja minusta on tärkeää tuoda ilmi, että tätä voi tehdä työkseen ja tällä voi tienata rahaa.
Inhimillinen näkökulma täytyy muistaa myös puhuttaessa rikollisuuteen ajautumisesta.
Joissain maissa työmahdollisuudet löytyvät vain rikollisuudesta tai se voi olla merkittävästi tuottavampaa kuin tietoturvatyöt. Tuomalla esiin tietoturvakehityksen tarvetta ja sen työmahdollisuuksia uskon kannustavani seuraajiani lailliseen sekä kehittävään toimintaan.
Voiko teknologian kehitys vaarantaa rauhallisen arkipäivämme? Täytyykö hakkereita ja botteja pelätä?
Tietoverkostot ovat monimutkaisia ja usein yritysten hallinnassa. Yksittäisen kuluttajan rooli tietoverkostoissa on melko pieni yritysten rinnalla. Voimme luoda painetta tietoturvalle, mutta yksittäisten ihmisten ei tarvitse jäädä tuleen makaamaan pelkotilan kanssa. Asiat järjestyvät aina lopulta, ja esimerkiksi korttitietojen menettämisen jälkeen tilitiedot saadaan lähes aina palautettua.
On totta, että yhteiskuntarauha voi häiriintyä, mikäli kriittisiin instituutioihin päästään käsiksi. Esimerkiksi logistiset ongelmat ruuan kylmäjakelussa tai terveydenhuollon järjestelmien pysäyttäminen aiheuttaisi merkittäviä ongelmia yhteiskunnan toiminnalle. On erityisen tärkeää, että tietoturvaa kehitetään rauhan aikana, jotta mahdollisiin hyökkäyksiin on valmistauduttu.
Mitä rauha merkitsee sinulle?
Rauha merkitsee minulle elämää, jossa ei tarvitse aktiivisesti pelätä. Vapautta esittää mielipiteitä ilman pelkoa rangaistuksesta sekä mahdollisuutta turvata arkielämän jatkuvuus.
Mä oon Suldaan. Itähelsinkiläinen ihminen, jolla on juuret eri puolilla maailmaa. Mulla on kosketusta eri kulttuureihin ja ymmärrän hyvin erilaisuutta. Olen helsinkiläinen kansanedustaja, jolle oikeudenmukaisuus on sydämenasia.
Ennen kaikkea olen helsinkiläinen perusduunari ja järjestöihminen. En ole millään tavalla irrallinen niistä ihmisistä, joita edustan. Olen 11 lapsen yksinhuoltajaperheestä, jossa asiat eivät olleet itsestään selviä. Lapsuudessani perheeni muutti paljon pakolaisuuden myötä. Suomeen tultuamme asetuimme ensin Pohjois-Karjalaan Kontiolahdelle, josta muutimme myöhemmin pääkaupunkiseudulle. Olen kiitollinen hyvinvointivaltiomallista, jossa jopa näillä taustoilla voi nousta kansanedustajaksi. Tunnen olevani nyt etuoikeutettu, minkä vuoksi koen, että mun on pakko antaa tälle yhteiskunnalle kaikkeni. Kovasti haluan jättää tähän maailmaan jotain hyvää jälkeä.
Nousit eduskuntaan syyskuussa 2021. Millaista oli aloittaa tuoreena kansanedustajana kesken kauden?
Eduskuntaan kesken kauden nouseminen oli kuin olisi hypännyt liikkuvaan junaan. Siitä vauhdista pitää itse osata napata asioita omalle pöydälle. Eduskunnassa onneksi kaikki ovat kohteliaita, keneltä tahansa voi kysyä apua ja aina saa vastauksen. Olen myös käynyt hyviä keskusteluja käytävillä ja kuppilassa, sillä ihmiset tulevat helposti juttelemaan puoluerajoista huolimatta.
Hallituspuolueen edustajana on tietenkin puolustettava hallitusta sekä ajettava sen asioita. Uskon kuitenkin, että tämä hallitus on ehkä kaikkien aikojen ihmisoikeusmyönteisin hallitus, joten sen politiikan takana on helppo seistä. Erityisesti syksyllä on tulossa paljon uutta lainsäädäntöä ja hallituksen esityksiä, joiden parissa työskentelyä en malta odottaa.
Miten päädyit politiikkaan?
Oikeastaan päädyin politiikkaan pakon edestä, mulla ei ollut kauheasti vaihtoehtoja. Asuttiin vuonna 2008 perheeni kanssa Kontiolahdella: silloin oli finanssikriisi ja ilmassa tietynlaista lamaa. Pohjois-Karjalassa 90-luvun skinheadien jälkeläiset nostivat päätään ja yhtäkkiä Suomessa oli hyvin kireä ja muukalaisvihamielinen tunnelma. Muistan, kuinka ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin kohdistui jopa väkivaltaa. Äitini mietti silloin tosissaan, uskaltaako tässä maassa kasvattaa lapsia. Mietimme ulkomaille muuttoa, mutta olimme kokeneet siihen mennessä jo niin paljon muutoksia ja Suomi oli viimeinen paikka, minne asetuimme, ettemme sitten halunneet muuttaa pois. Päädyimme kompromissiin ja muuttamaan pääkaupunkiseudulle.
Asetuin ensi kertaa ehdolle sitoutumattomana kuntavaaleissa vuonna 2013, juuri Helsinkiin muuttaneena ja kokemattomana. Vaalikampanjan aikaan olin töissä vartijana ja tein kolmivuorotyötä. Mulla ei ollut hajuakaan vaalien tekemisestä, tukijoukkojen keräämisestä tai ylipäätään kampanjoinnista. Ensimmäisissä vaaleissa sain ikimuistoiset 91 ääntä. Sen sijaan, että olisin ollut pettynyt tulokseen, sanoin itselleni: Suldaan, tämä on hyvä alku.
Vaalien jälkeen liityin vasemmistoliittoon ja lähdin aktiivisesti mukaan sen toimintaan. Seurasin puolueessa vaaleja sekä kampanjointia. Minut valittiin puoluevaltuuston puheenjohtajistoon vuonna 2016, mikä oli historiallista. Olin ensimmäinen pakolaistaustainen henkilö, joka Suomessa on valittu puoluevaltuuston johtoon. Seuraavissa kuntavaaleissa minut valittiin kaupunginvaltuustoon ja vuonna 2021 pääsin jatkokaudelle. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa äänimääräni ei aivan riittänyt kansanedustajan paikkaan, mutta se riitti varapaikkaan, josta nyt nousin kansanedustajaksi Paavo Arhinmäen siirryttyä Helsingin apulaispormestariksi.
Perheessäni ei ole muita poliitikkoja tai vaikuttajia, joten minulla ei ollut ketään, keneltä olisin saanut vaikutteita. Tästä syystä koen, että haluan itse olla tietynlainen roolimalli samanlaisista taustoista tuleville nuorille ja osoittaa, että tässä maassa kuka tahansa voi lähteä mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan.
Mitkä ovat tärkeimmät tavoitteesi kansanedustajana?
Erityisen tärkeää on se, miten Suomi vastaa ilmastonmuutokseen. Lisäksi nyt on hyvin tärkeää, miten koronan jälkeisessä maailmassa rakennetaan sellaista Suomea, jossa jokainen löytää paikkansa eikä yhdenkään nuoren anneta syrjäytyä.
Mulle on tärkeää, että tehdään sellaista politiikkaa, joka katsoo tulevaisuuteen. Varaudutaan turvallisuusuhkiin ja satsataan koulutukseen. Erityisen tärkeää on vahvistaa yhteiskunnan tukiverkkoja, jotta ihmiset eivät jää yksin.
Puheissasi ja kirjoituksissasi nousevat usein esille nuoret. Mitkä olisivat sellaisia päätöksiä, joita nyt voitaisiin tehdä ja joilla vaikutettaisiin myönteisesti erityisesti nuorten elämään?
Niitä on paljon. Esimerkiksi meillä on asunnottomia nuoria. Vaikka Suomessa asunnottomuutta on hoidettu kunnianhimoisesti verrattuna moniin muihin maihin, on meillä silti nuoria ilman kotia. Asunnoton nuori on aina merkki tukiverkkojen pettämisestä, joten näihin tukiverkkoihin tulisi panostaa.
Haluan muutenkin olla ajamassa sellaista Suomea, jossa panostetaan nuorten tulevaisuuteen koulutuksen ja työmahdollisuuksien kautta. Haluaisin, että anonyymi rekrytointi otettaisiin laajemmin käyttöön valtakunnan tasolla. Nyt se on käytössä jo Helsingin kaupungilla, mutta sitä voitaisiin laajentaa muuallekin. Anonyymi rekrytointi olisi yksi tapa varmistaa tasavertaiset mahdollisuudet työllistyä.
Ylipäätään ihmisoikeuksien vahvistaminen on mun juttu. Nuorten elämää koskevia päätöksiä, kuten pakkoavioliiton kieltäminen tulisi saada vietyä maaliin. Lisäksi koronan jälkeisessä jälleenrakentamisessa on otettava nuoret erityisesti huomioon, sillä korona on osunut kovaa nuoriin ja palvelualoilla työskenteleviin ihmisiin.
Pidit ensimmäisen puheesi kansanedustajana eduskunnan budjettikäsittelyn yhteydessä. Puheessasi yksi tärkeä teema oli luottamuksen merkitys yhteiskunnassa. Miten tätä luottamusta voitaisiin lisätä?
Mä näen, että luottamus on kaiken A ja O. Silloin kun luotetaan toisiin on helpompi puhaltaa yhteen hiileen ja luoda me-henkeä tähän maahan. On huolestuttavaa jos ihmiset eivät luota esimerkiksi oikeuslaitokseen. Siksi on tärkeää vahvistaa oikeuslaitosta ja turvata se, että ihmiset saavat apua, kun sitä tarvitsevat. Riittävien resurssien turvaaminen on myös tärkeää luottamuksen kannalta. Haluaisin ehdottomasti perustulon, sillä se vapauttaisi ihmisten resurssit turhalta lomakkeiden täyttämiseltä ja byrokratialta oikeasti merkityksellisten asioiden tekemiseen, kuten työ- tai opiskelupaikan etsimiseen.
On kuitenkin tärkeä muistaa, ettei luottamus synny pelkillä puheilla. Ihmisten on voitava nähdä, että päättäjät tekevät aidosti sellaisia päätöksiä, joilla on heihin positiivinen vaikutus.
Miten mielestäsi voitaisiin parantaa keskustelukulttuuria?
Ajattelen, että jokaisen vastuulla on olla rakentamassa parempaa keskustelukulttuuria. Meidän ei kuitenkaan tarvitse suvaita vihapuhetta ja rasismia. Oikeusvaltion tehtävä on suojella kansalaisten oikeuksia ja on pidettävä huolta siitä, että poliisilla ja oikeuslaitoksella on riittävät resurssit tutkia netissä ilmenevää vihapuhetta. Jos kukaan ei puutu vihapuheeseen, vihapuheen kohteeksi joutuville tulee helposti tunne, että ketään ei kiinnosta. Tämä on huolestuttavaa, sillä vihapuheella pyritään usein vaientamaan ja sulkemaan keskustelusta ulos ihmisiä.
Olen itse ollut pitkään yksin näiden asioiden kanssa ja saanut paljon vihapostia, jopa tappouhkauksia. Näiden käsitteleminen on meinannut ajaa mut joskus uupumuksen partaalle. Kansanedustajana olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että mulla on ympärillä ihmisiä, jotka katsovat mun viestit. Nyt vihapostit ovat suoraan eduskunnan turvaosaston asioita. Enää minun ei tarvitse laittaa energiaani vihapuheen ja rasismin lukemiseen, vaan voin keskittyä paremmin kansanedustajan työhön.
Keskustelen mielelläni ihmisten kanssa, jotka ovat kanssani eri mieltä. Kuitenkaan en pidä keskustelusta populistien kanssa, sillä silloin keskustelukumppania ei aidosti kiinnosta dialogi, vaan viesti on suunnattu ennemmin yleisölle. Pidän hyvistä keskusteluista, jotka pohjautuvat tieteeseen ja faktoihin. Mielestäni on hienoa, jos joku muuttaa keskustelun myötä näkemyksiään esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksistä myönteisempään suuntaan.
Mitä toivoisit näkeväsi enemmän suomalaisessa politiikassa?
Toivoisin näkeväni enemmän yhteishenkeä. En usko, että kukaan on lähtenyt mukaan politiikkaan tehdäkseen asioita huonommaksi, vaan kaikilla on varmasti pohjimmiltaan halu parantaa niitä. Olisi tärkeää puhaltaa yhteen hiileen ideologisista eroista huolimatta.
Olen oppinut, että jos haluaa pärjätä politiikassa ja saada asioita aikaan, on oltava valmis kompromisseihin ja tekemään yhteistyötä myös niiden kanssa, joiden kanssa on eniten eri mieltä.
Lehden teema on valta. Mitä itse ajattelet omasta asemastasi vallankäyttäjänä?
Hoidan tehtävää mandaatilla, jonka kansa on vaaleissa antanut. Sitä tulee käyttää niin, että ajaa niitä asioita, joita on luvannut. En ajattele olevani lain yläpuolella, sillä asemastamme riippumatta olemme samalla viivalla lain edessä. Ennen kaikkea ajattelen kansanedustajan tehtävän olevan luottamustehtävä, jossa minua arvioidaan. Vaaleissa sitten nähdään, saanko jatkaa tehtävässä.
Työ eduskunnassa on hektistä. Miten vietät vastapainoksi vapaa-aikaasi?
Vapaa-ajan viettäminen on jäänyt viime aikoina aika vähiin. Nyt on ollut niin pitkiä päiviä ja paljon uutta, että työt pyörii mielessä jopa nukkumaan mennessä.
Yritän nyt myös käydä leffoissa, eilen kävin katsomassa Bondin. Tykkään muutenkin katsoa sarjoja ja elokuvia. Pyrin myös viikonloppuisin näkemään perhettäni, se tasapainottaa hyvin arkea. Tavoitteenani on myös jatkaa taas liikuntaa, etenkin kuntosalilla käymistä. Pitäisi treenata pakaroita ja yläselkää, sillä tässä työssä tulee istuttua niin paljon.
Mie tiiän, että mie oon Rosa, ja että laulan ja olen lauluntekijä. Mutta luulen, että olen vain kasa atomeja linnunradalla.
Debyyttisinglesi musta nousi nopeasti ihmisten tietouteen ja omakustanteelle epätavallisesti radiosoittoon. 10 vuotta sitten vastaanotto kappaleelle olisi varmaan ollut erilainen. Mikä sinusta on ollut merkittävä tekijä siinä, että nyt oli biisille oikea aika?
Väitän, että tässä ajassa ainakin meidän sukupolvi uskaltaa olla hauraampi, myöntää omat virheensä sekä muuttaa käytöstään ja tapoja ajatella. Ehkä siksi se myös ottaa paremmin vastaan noita asioita. Kuunnella ja kuulla ne. Itselle tämä ei kuitenkaan ollut yhteydessä julkaisuhetkeen, sillä biisin teemat ovat olleet elämääni myös 10 vuotta sitten ja yhtä relevantteja myös silloin.
Mitä biisin nimi merkitsee itsellesi? Itse näen sen niin, että nimenä musta ei kerro vain mustan teeman käsittelemisestä, vaan se on myös biisi ”susta”.
Mie alun perin ajattelin vain, että biisin nimi tarttui tosi hyvin, kun sitä piti kutsua jollain nimellä. Siinä on kuitenkin useampi ulottuvuus: se on väri, se on mielentila. Sen kanssa on kiva kikkailla.
Miltä noin henkilökohtaisen biisin julkaiseminen tuntuu?
Hyvältä siinä mielessä, että olen saanut jotain henkilökohtaista niin hyvin tekstiksi, että ihmiset pystyvät samaistumaan siihen. Enemmän jännitti se, että tämä oli ensimmäinen julkaistu biisini. Teemat on olleet itselle niin arkipäivää, että tuntui vain tavalliselta julkaista jotain sellaista.
Biisin suosio tuli sinulle yllätyksenä. Mikä on saanut pidettyä pään kasassa?
Ystävät ja perhe, normaali arki. Vaikka biisi lähti noin räjähdysmäisesti nousuun ja suosioon, on kuitenkin voinut jatkaa samalla musiikin tekemistä ja arkea normaalisti. Samalla on saanut turvaa siitä, että voin jatkaa omaa juttua, kun se on kiinnostanut ihmisiä. Jos olisin myös kaiken sen keskellä, missä on isoimmat mediat ja tekijät, voisi olla vaikeampaa diilata tämän kanssa siinä pyörteessä. Nyt on voinut ehkä helpommin muistaa, miksi näitä asioita tekee.
Mustan lopussa kuullaan isääsi, josta biisi paljolti kertoo. Mitä mieltä hän oli mustasta kuullessaan sen ensimmäisen kerran?
Hän oli tosi ylpeä ja kertoi tajuavansa nyt, miksi teen musiikkia. Jännitti soittaa biisi hänelle, kun pohdin, että saanko puhua näistä asioista koko maailmalle. Yhtä vaikeaa oli soittaa se äidille, koska siinä on ne kaksi puolta: papa on kokenut sen kaiken, mutta äiti on ollut siinä sivussa ja kokenut asiat papan ja meidän lasten kautta. Kaikki kääntyi kuitenkin hyväksi, vaikka biisin teemat ovat raskaita. Kuten siihen papusoossiin, joka on perinteinen kongolainen ruoka, jota me papan kanssa monesti tehtiin.
Millainen musiikkiskene Rovaniemellä on?
Hyvä, ja on paljon osaavia tekijöitä. Mist sä tuut? -sarjassa puhutaan Rovaniemen jaksossa siitä, että täällä on tosi yhteisöllinen meininki. On ollut aina olo, että vaikka et tunne jotain tyyppiä ja se tekee musiikkia, niin se on aina sinun puolella. Tapahtumia järjestetään paljon. Kun itse olin vielä bändeissä, enimmäkseen oli heviä, metallia ja rockia, mutta räppiä tulee nykyään enemmän ja enemmän, toisaalta myös taitavia pop- ja jazz-tyyppejä. Täällä on vahvat juuret, ja mie oon halunnut selvittää ja ymmärtää, keitä ovat paikkakunnan ensimmäiset musiikintekijät ja heidän historiansa. On hauska tietää, mistä kaikki on lähtenyt ja nähdä, miten se kehittyy.
Olet laulanut ja esiintynyt pienestä pitäen ja aloitit sooloesiintymiset cover-biiseillä 14-vuotiaana rovaniemeläisessä Cafe & Bar 21 -kahvilassa, jossa myöhemmin olit töissä. Sieltä sinut muistavat myös paikalliset. Milloin esitit ensimmäisen kerran omaa tuotantoasi ja mikä tämä biisi oli?
Meni monta vuotta ennen kuin uskalsin vetää omia biisejä, sillä pelotti, miten ensimmäiset itse tehdyt biisit määrittelevät minua. Itse asiassa Rovaniemellä oli open mic -tilaisuus, jossa päätin esittää oman biisin kertomatta kenellekään, vaikka yleensä siellä vedetään covereita. Biisin nimi on Aamuaurinko, ja monet tulivat esityksen jälkeen kysymään, että mikä biisi se oikein on, kun googlaamalla ei löytänyt sanoja netistä. Se jännitti tosi paljon, mutta tuntui niin hyvältä – tunnen sen fiiliksen nytkin! Siitä rohkaistuin ja aloin esittää 21:ssä keikkaillessa myös omia biisejä.
Kuinka määrätietoisesti olet treenannut laulamista ja soittamista?
Mie opettelin soittamaan kitaraa niin, että olin katsonut pikkuserkkuni sähkökitaraa pitkään ja hän kysyi, haluaisinko oppia soittamaan sitä, kun ”katsot sitä noin palavasti”. Eka tavoite oli säestää itseään, ja opettelin sitä varten muutamia sointuja. Olin laulanut paljon kiinnittämättä huomiota siihen, miltä kuulostan, mutta opetellakseni pysymään oikeissa nuoteissa – ilman laulutunteja siis. Jossakin vaiheessa huomasin, että valitsen biisejä, jotka kuulostavat hyvältä alkuperäisen esittäjän esittämänä, mutta oma ääneni ei sovi niihin.
Sitten tajusin, että minulla on tämä minun ääneni, joka sopii tiettyihin biiseihin, mutta ei kaikkeen, ja sen kanssa on elettävä loppuelämä. Sen jälkeen tein biiseistä oman kuuloisia ja omalle äänelle sopivia. Se toi uuden jutun keikkailuun ja sitä kautta musiikkiin. Voit tehdä kaikkesi, että laulat omalla äänelläsi niin hyvin kuin voit sillä laulaa. Et voi olla kukaan muu.
Miten kuvailisit itseäsi musiikin tekijänä?
En ole tyyliltäni luontainen, mutta tykkään tehdä musiikkia luonnollisesti. Kunnioitan musiikkia taiteenmuotona paljon, ja haluan tehdä kaikkeni sen eteen, että musiikki on se ykkösjuttu. Olen myös kriittinen: jos on visio, homman on mentävä mahdollisimman lähelle sitä. En kuitenkaan tykkää tehdä mitään sääntöjen mukaan, enkä ole opiskellut musiikin teoriaa. Voin mennä helposti monien rajojen yli, koska en ole oppinut, että asioita tulisi tehdä näin eikä noin.
Miten biisisi syntyvät?
Yleensä teksti tulee ensin. Voi olla, että olen kirjoittanut tekstin, runon tai ajatuksen jo kauan aiemmin. Jos rakennetaan ihan jostain kivasta biitistä, alan pohtimaan, mihin mielenmaisemaan mie päädyn ja mihin se vie minut. KähinäPaten kanssa ollaan tehty biisejä myös niin, että on laitettu sanageneraattori pyörimään tietokoneelle. Teksti edellä teen kuitenkin.
Millainen on hyvä biisi?
Pitää olla heti alusta asti joku viba, jota ei välttämättä osaa edes nimetä, mutta se kiinnittää huomion. Omanlainen soundi, jammailua ja joku pieni juttu – esimerkiksi bassolaini siellä taustalla – jota jäät odottamaan. Esimerkiksi Gettomasan ja RuubeninVellamo tyylillä -biisissä tulee aina siisti filli tiettyjen baarien välein, muttei liian usein ja odotan sitä joka kerta. Pienet jutut. Tykkään myös siitä, että on bassoa ja rytmiä. Jos biisissä on tekstiä, on sanottava jotain, ettei se ole turhake. Se on se pointti, miksi musiikkia tehdään: haluat välittää jotain. Ihmiset kuuntelee sen eri tavalla, jos se on puheen sijasta biisi.
Mieleenpainuvin musiikillinen kokemuksesi?
John Mayerin keikka Lontoossa oli jotain käsittämätöntä. Toinen mielenkiintoinen hetki oli vuoden 2016 Grammy-gaalan katsominen kotona, kun Kendrick Lamar esiintyi. Katsoin esitystä suu auki yksin kotona ja mietin, että miten se voi kiteyttää noin paljon noin painavaa asiaa biisiin noin lyhyessä ajassa. Samalla ne kaikki visuaaliset elementit: kahleet, vangin asu… Pääsin tosi hyvin sen mielenmaisemaan ja samalla mietin, että kuinka moni voi tähän samaistua, kun suurin osa yleisöstä on valkoisia. Se tärisytti. Taitava artisti, joka käyttää lahjojaan hyvin ja hyvään tarkoitukseen.
Kenen kanssa tekisit dueton, jos voisit valita kenet tahansa?
Vaikea kysymys. Legendaarisen J. Karjalaisen kanssa oppisin tosi paljon ja uskon, että voisin antaa myös itse jotain. Olisi siistiä kuulla, miten meidän äänet sopisi yhteen ja millainen soundimaailma siinä biisissä olisi. Katson sitä miestä niin paljon ylöspäin, huh!
Mitkä kolme asiaa korjaisit yhteiskunnassa, jos voisit?
Maailmanlaajuisesti korjaisin sen, että kaikilla olisi koulutus – mieluiten saman tasoinen kuin Suomessa. Moni asia saataisiin korjattua, jos ihmisillä olisi puolueetonta tietoa. Suomessa ja muuallakin korjaisin sitä, ettei kukaan ajattelisi, että ihmiset ovat eriarvoisia esimerkiksi ulkonäkönsä takana. Teot määrittelevät sen, onko hyvä vai huono ihminen. Kolmantena korjaisin sen seikan, että mielenterveyttä huollettaisiin samalla tavalla kuin kehon terveyttä.
Mitä pitäisi aina pitää mielessä?
Se, että minun näkökulmani on vain yksi osa jostakin asiasta, ja siihen on niin monta muutakin näkökulmaa. Pitäisi uskaltaa kyseenalaistaa omaa näkökulmaa. Olen itsekin opetellut miettimään, että mitkä ovat ne syyt, miksi toinen näkee asiat eri tavalla ja mikä lähtökohta taustalla on. Ja se, että sulla on se yksi ja oma ääni, jota voit kehittää niin pitkälle kuin sitä voi kehittää. Älä yritä laulaa kuin kukaan muu tai matkia jonkun muun ääntä ja tehdä siitä omaa. Mieti, mihin kapasiteetti riittää ja tee siitä oman kuuloinen. Pätee myös muuhun kuin musiikkiin. Voit ottaa asiat vain omalla aspektillasi.
Millainen on kesän ensimmäinen päiväsi?
Herään ja syön aamupalan parvekkeella. Lähden skeittaamaan, käyn studiolla. Ja juon kylmän kaljan.
Mitä seuraavaksi?
Musiikkia tulee pian. Se on kaikki, mitä voin sanoa.
Ehkä Frozen-elokuvan Annaan, joka on utelias tyyppi ja toimii ennen kuin ajattelee. Haluaisin olla Elsa, eli se cool sisko, mutta jos ollaan rehellisiä niin oon se vähän hölmö Anna.
Miten päädyit käsikirjoittajaksi?
Olen lapsesta asti tiennyt, että haluan kirjoittaa ja että se on mun vahvuus. Etsin omaa genreä pitkään ja olen kirjoittanut kaikenlaista: esseitä, näytelmäkirjallisuutta, novelleja, lyriikoita, you name it. Teininä ajattelin, että musta tulee näytelmäkirjailija ja hain Teatterikorkeakouluun dramaturgilinjalle. Siellä sain ahaa-elämyksen, että ehkä pitäisi kokeilla tv-käsikirjoittamista. Lopulta hain Aalto-yliopistoon elokuvataiteen laitokselle ja olen valmistunut sieltä elokuva- ja tv-käsikirjoittajaksi.
Millainen käsikirjoitusprosessi on?
Ensin on konseptointivaihe, jonka aikana kehittelen tarinan pääpiirteet ja kirjoitan niin sanotun ”raamatun” eli sarjan ”biblen”. Siihen kirjoitan hahmoista, maailmasta, teemoista, juonista, tyylilajista ja niin edelleen. Aikuiset-sarjan kohdalla halusin, että tapahtumat sijoittuvat Kallioon ja päähenkilönä on parikymppinen nainen, ja tämän pohjalta maailma alkoi rakentumaan.
Seuraavaksi alan kirjoittamaan varsinaisia käsikirjoituksia eli jaksoja, mikä on pitkälti erilaisten versioiden kirjoittamista. Tuottajan, ohjaajan, dramaturgin ja tilaajan kanssa käydään näitä läpi, minkä jälkeen kirjoitan palautteen pohjalta uusia vaihtoehtoja, kunnes meillä on jokaisesta jaksosta versio, jota ei tarvitse enää muuttaa.
Mikä kirjoittamisessa on vaikeinta?
Kirjoittamisen luonteen sietäminen. Itse ajattelen, että se on ”bipolaarista” eli välillä on olo, että on tyhmä, epähauska ja etteivät mun jutut kiinnosta ketään. Myöhemmin onkin fiilis, että olen nero ja kaikki tulevat rakastamaan mun juttuja. Kirjoittaminen on jatkuvaa vuoristorataa enkä usko, että siitä pääsee eroon, vaan on osa tätä duunia, että joutuu sietämään keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä.
Tuleeko ammattikirjoittajalle ikinä valkoisen paperin kammoa?
Ei ehkä varsinaisesti. Olen kirjoittanut paljon ja työskennellyt myös toimittajana monta vuotta, joten tiedän, että saan aina kirjoitettua jotain. Mutta ehkä ennemmin kammo, että entä jos kaikki mitä kirjoitan, on ihan paskaa. Välillä tulee jumittumisia, että teksti ei edisty tai ajatus, josta haluaisi kirjoittaa tuntuu epämääräiseltä.
”Mua naurattaa loputtomasti ihmisten mokailu ja meidän epätäydellisyys. Yritämme olla vakavasti otettavia ja sitten kerta toisensa jälkeen epäonnistumme siinä.”
Kenen käsikirjoittajan töitä ihailet?
Tällä hetkellä ihailen Michaela Coelia ja hänen sarjaansa I May Destroy You. Coelilla on ihan oma ääni, ja sarja on superfreesisti kirjoitettu. Hänen käsikirjoituksensa väistää kaikkia perinteisiä kaavoja. Ihailen aina, jos jotain elokuvaa tai sarjaa katsoessa tulee fiilis, että kukaan muu ei olisi pystynyt kirjoittamaan tätä. On vaikuttavaa, että käsikirjoittaja osaa olla omaperäinen ja luoda jotain uutta, eikä pyri sopimaan johonkin muottiin. Tykkään katsoa sarjoja, joista en pysty arvaamaan mitä seuraavaksi tapahtuu ja voin aidosti yllättyä.
Miten haluat muuttaa käsikirjoittamisen alaa?
Ammattikuntani puolesta toivoisin enemmän julkista arvostusta etenkin medialta. Ideaalimaailmassani ohjaajat, näyttelijät, tuottajat ja käsikirjoittajat olisivat yhtä arvostettuja ja kuultuja. Olisi mahtavaa, jos käsikirjoittajia näkyisi enemmän mediassa edustettuina.
Mitä odotat uraltasi?
Mun unelmana on, että pääsisin tekemään oman näköisiä juttuja vapaasti ja saisin jatkaa työskentelyä lahjakkaiden, näkemyksellisten ja hyvien tyyppien kanssa.
Olet komedian ammattilainen. Mikä naurattaa 2020-luvulla?
Hauskinta, mitä olen pitkään aikaan nähnyt, oli se viraalivideo asianajajasta, jolla oli vahingossa kissafiltteri päällä Zoom-palaverissa. Mua naurattaa loputtomasti ihmisten mokailu ja meidän epätäydellisyys. Yritämme olla vakavasti otettavia ja sitten kerta toisensa jälkeen epäonnistumme siinä.
Huumorisi on raikasta ja vaikka leikit stereotypioilla, teet sen mukavalla tavalla. Koetko huumorin tekemisen haastavaksi?
Huumori on vaikeaa, koska komediaan liittyy aina valta-asema: joku tekee havainnon jostain toisesta. Naurulla on aina suunta ja kohde. Omalla kohdalla olen yrittänyt ratkaista tätä asetelmaa sillä, että nauran itselleni ja omille ystävilleni. En halua katsoa kiikareilla johonkin kauas, vaan mieluummin yritän löytää huvittavia piirteitä omasta elämästäni.
Rakastan ihmisiä ja uskon hyvään, mikä näkyy myös Aikuisissa. Rakastan sarjan hahmoja, ja vaikka he mokailevat ja tekevät tyhmiä asioita, haluan silti heille hyvää ja olen heidän puolellaan. Haluan välittää tämän tunteen myös katsojille.
Millaisia ajatuksia cancel-kulttuuri herättää sinussa?
Olen ollut iloinen, että esimerkiksi huumorin rajoista on keskusteltu julkisuudessa paljon enemmän. Se on hieno kehityskulku. Mua ärsyttävät kaikki tällaiset ”mitään ei saa enää sanoa” tai ”ennen sai sentään vitsailla” -kommentit. Ehkä se, mistä ennen on ”saatu” vitsailla ei ole ollut silloinkaan hauskaa, mutta kukaan ei ole vain uskaltanut sanoa mitään.
On outoa, että monet ottavat henkilökohtaisena loukkauksena, jos heitä kritisoidaan loukkaavista vitseistä. Toivoisin, että jos joku tekee virheitä, siitä voitaisiin avoimesti sanoa ja henkilö voisi pyytää anteeksi ja oppia toimimaan eri tavalla.
Oletko koskaan saanut työstäsi kritiikkiä? Miten olet reagoinut siihen ja ottanut sen vastaan?
Mua ei olla tietääkseni ”call outattu” mistään työstäni. Olen tietysti saanut kritiikkiä siitä, että joku ei ole pitänyt juttujani hauskoina. Vaikka Aikuisia on kehuttu ja suurin osa on kertonut rakastavansa sarjaa, on totta kai myös niitä, jotka eivät tykkää siitä tai pidä sitä hauskana. En kuitenkaan loukkaannu, jos joku ei pidä töitäni hauskana, enkä ota kritiikkiä henkilökohtaisesti vaan ajattelen, että huumorintaju on kaikilla henkilökohtainen. Kaikki eivät tykkää kaikesta.
Miten Aikuiset-sarja on saanut muotonsa? Olivatko inspiraationa omat kokemukset, katsotut tv-sarjat vai jokin muu tekijä?
Varmaan kaikkien näiden yhdistelmä. Monella tapaa olen luonut sarjan oman ympäristöni inspiroimana. Havainnot ja maailma, joita Aikuiset-sarja kuvaa, on sitä elämää mitä olen itse elänyt parikymppisenä ystävieni kanssa ja mihin pystyn vieläkin samastumaan. Ensimmäinen tuotantokausi sijoittui itse asiassa Kolmannelle linjalle, missä olen asunut, ja kuvasimme kohtauksia alaovellani. Sarjassa näkyy paljon myös rakastamieni tv-sarjojen vaikutteita. Fanitan sarjoja kuten Sinkkuelämää, Master of None, Looking, Broad City, Girls ja Frasier, jotka kaikki ovat varmasti vaikuttaneet jollain tasolla ja ovat osana Aikuisia.
Miksi Aikuiset on niin samastuttava helsinkiläisille milleniaaleille?
Haluaisin uskoa, että samastuttavuus johtuu siitä, että sarjan tekijöitä ovat helsinkiläiset milleniaalit. Työryhmässämme oli paljon nuoria aikuisia, joista monet myös asuvat Kalliossa. Sarjassa myös pyrittiin siihen, että havainnot ovat oikeasta elämästä. Koska sarja on komedia, siinä myös liioitellaan ja asioita on yksinkertaistettu ja karrikoitu, mutta jokaisen taustalla on oikea havainto. Luulen, että katsojan on siksi helppoa tunnistaa eri asioita ja yhdistää huomioita omaan elämään ja lähipiiriin.
Mitä aikuisuus on?
Emmä tiedä. Mulla ei ole hajuakaan, enkä varmaan saa sitä myöskään ikinä selville.
Millaisia aiheita suomalaisissa tv-sarjoissa tulisi käsitellä enemmän?
Haluaisin nähdä enemmän yhteiskunnallisia aiheita ja yhteiskuntakriittisiä sarjoja. Kaipaisin lisää anarkistisia, kapitalismikriittisiä ja vallitsevaa systeemiä kriittisesti tarkastelevia tv-sarjoja.
Millaisena koet roolisi käsikirjoittajana ja tarinankertojana?
Ajattelen, että mun tehtävä on tuoda ihmisten elämään iloa ja valoa. Ajatellaan vaikka, että toimittajan tehtävä on kertoa ihmisille mitä maailmassa tapahtuu ja paljastaa epäkohtia, jotta he eivät jää pimentoon päätöksistä, jotka vaikuttavat heidän elämäänsä. Samalla tavalla ajattelen, että käsikirjoittajan tehtävä on tarjota näkökulmia elämään ja tuoda iloa.
On tärkeää, että ihmiset ovat oikeiden ja vakavien asioiden äärellä, mutta on hyvä, että vastapainona he voivat illalla rentoutua komedian parissa ja saada eskapismia arjesta ja koronasta. Nauru on merkityksellinen osa elämää ja sen avulla ihminen voi rentoutua, kerätä voimia ja seuraavana päivänä jaksaa paremmin taistelua elämän epäkohtia vastaan. Toivon, naurun ja ilon tuominen ihmisten elämään on syy, miksi teen työtäni.
Voiko käsikirjoituksella muuttaa maailmaa?
Uskon, että käsikirjoittamisella voi saada aikaan pieniä liikahduksia, jotka voivat johtaa maailman muuttamiseen. En ajattele, että käsikirjoittaja voisi pysäyttää ilmastokriisin ja siinä mielessä muuttaa maailmaa, mutta uskon, että voin omilla töilläni tuoda iloa ja sitä kautta olla mukana muuttamassa maailmaa paremmaksi paikaksi.
Ehkä se, mistä ennen on ”saatu” vitsailla ei ole ollut silloinkaan hauskaa, mutta kukaan ei ole vain uskaltanut sanoa mitään.
Kenelle kirjoitat?
Toivottavasti kaikille ihmisille. Vaikka Aikuiset kertoo tosi rajatusta porukasta, tietyn ikäisistä kalliolaisista nuorista, niin toivon silti, että sarjasta voisivat nauttia ihan kaikki. Haluaisin, että kun ihmiset katsovat mun kirjoittamia sarjoja heille välittyisi tunne, että pidän katsojia älykkäinä ja ajattelen, että he ansaitsevat hyvää sisältöä.
Monet työt, joita olet tehnyt, ovat saaneet lähes valmiin viitekehyksen. Jos saisit päättää itse mistä kirjoittaisit, niin mitä se olisi?
Yksi haaveistani on kirjoittaa romanttinen tarina. Rakkaus on loputtoman kiinnostava aihe, joka liittyy kaikkeen ihmisen toimintaan jollain tavalla. Mun unelmana olisi tehdä romanttinen komedia, joka väistäisi kaikki romanttisen komedian kliseet.
Lopuksi: korona-ajan guilty pleasure?
Pullat! Korvapuustit, laskiaispullat, dallaspullat, mitä näitä on. Ikinä ennen en ole tykännyt pullasta, mutta nyt koronan aikana on varmaan joku ”paluu lapsuuden makuihin” -vaihe menossa. Kerran viikossa on hyvä olla pullapäivä.
