Kategoria: Muut

Muut

Kategoriat
2021 Muut VALTA

Miksi kasvimaitokeskustelu on suomalaisille niin vaikeaa?

TEKSTI Netta Pasuri KUVITUS Anni Takanen

Hot take: maitotilallisen jälkeläinen kritisoi maitokeskustelua.

Suomalainen lehmänmaitokeskustelu on totista. 

Entinen kansanedustaja Liisa Hyssälä oli Twitterissä huolissaan, tahdotaanko maidonjuonti kieltää. Saako pian juoda vain kannabista? Jos yliopistolla mainitaan vegaanius, kampuksen pihaan kärrätään lehmä. 

Isovanhempani ja toinen vanhemmistani ovat kasvaneet maitotilalla, mutta itse juon kauramaitoa. Samalla yritän ymmärtää, mitä järkeä kasvimaidon ja sen mainostamisen vastustamisessa oikein on. Koulujen seiniltä muistan julisteet, joiden mukaan lehmänmaitoa on juotava kolme lasia päivässä, muuten luut hapertuvat pois. Tai särkyvät ainakin. Muistan olleeni huolissani luistani, vaikka en juotuna juuri pitänyt eläinmaidon mausta.

Isovanhempani ja toinen vanhemmistani ovat kasvaneet maitotilalla, mutta itse juon kauramaitoa. Samalla yritän ymmärtää, mitä järkeä kasvimaidon vastustamisessa oikein on.

Samoin moni muistaa lapsuudestaan Valion mainokset, joita ei voi ainakaan syyttää huumorintajun puutteesta tai takapajuisuudesta. Yritys on ollut edelläkävijä vaikuttajamarkkinoinnissa: Teemu Selänne oli maitoinfluensseri jo ennen  sosiaalista mediaa. Kaupallinen yhteistyö tehtiin tosin tuolloin televisioon, ei Instagram-tarinoihin. Olennaista on tutun julkkiksen kasvojen lainaaminen osaksi brändiä, ei välttämättä se, mitä hän sanoo. 

Myös Lemmy Kilmister vilahtaa Valion mainoksissa, eikä hän kaartele kauniilla puheella eläinmaidosta. Päinvastoin, hän heittää kameralle, ettei koskaan  juo maitoa. Mainos on uusintavedos vuodelta 1997: alkuperäisessä mainoksessa pitkätukkainen mies käyskentelee noutopizzeria-baari-huoltoaseman ovesta ulos ja toteaa kädet taskuissa, että hänhän ei maitoa juo. Vähän nenäkkäästi, kameraan katsoen. Miltei janivolasmaista. Liioiteltu ja huvittava hahmo haastamassa muovituolien ja repsottavan aitauksen edessä. Miljöö näyttää Kouvolalta. ”Ja sen huomaa”, ruutuun ilmestyvä mainosteksti irvailee miehelle. Tämä on vitsailevaa, ei faktoihin nojaavaa, jopa hauskaa.

Eläinmaitomainokset ovat yksipuolisia ja tunteisiin vetoavia, eivät mitään kriittisiä ja objektiivisia totuuden äänitorvia. Ne ovat, siis, no, mainoksia. Miksi niitä kohdellaan silkkihansikkain? 

Kauramaitoyhtiöistä esimerkiksi Oatly on saanut osakseen paheksuntaa lapsille suunnatuista mainoksista, vaikka kouluissa ”ne tavalliset” eläinmaitojulisteet ovat olleet jo pitkään. Mainonnan eettinen neuvosto antoi vuonna 2021 kauramaitoyhtiölle huomautuksen kampanjasta, joka kulki “maitomyytit” -nimellä kyseenalaistaen eläinmaidon asemaa. 

Oatlyn mainoksissa yrityksen nimi oli sentään mainittuna. Eläinmaitoteollisuuden mainokset tuntuvat saavan oletuksen hyödyllisyydestä, vaikka kohdeyleisö olisi sama ja taustarahoittajat huomaamattomia. Koulujen julisteissa on Maito ja Terveys ry:n nimi, mutta ei sitä faktaa, että kyseisen yhdistyksen rahoittajina on joukko meijereitä. Myöskään omat lapsen aivoni eivät rekisteröineet mainoksista sitä, että “hei, kouluni saa tämän mainoksen ansiosta koulumaitotukea.”

Eläinmaitoyhtiöiden mainoksista huolimatta kukaan ei vaikuta olevan huolissaan siitä, luulevatko ihmiset nyt muuttuvansa teemuselänteiksi ja jääkiekkoilijoiksi. Tai jos he jättävät juomatta maitoa, niin särkyvätkö luut oikeasti ja päätyvätkö he haastamaan lähiöbaarin eteen hiukset sotkuisina.

Oatlya on myös kritisoitu siitä, että rahoituskilpailussa se on osa kapitalistista järjestelmää. Eivätkö eläinmaitoteollisuuden yhtiöt ole? Viimeisin tapaus oli, kun Oatly sai 10 prosenttiosuuden verran rahoitusta pääomasijoitusyhtiö Blackstonelta vuonna 2020. Keskusteluun nostettiin se, että pääomasijoituksissa haetaan tuottoa  ympäristön kustannuksella. Enemmän tosin siitä kulmasta, että onko tämä Oatlyn arvojen mukaista tai mitä yritys aikoo tehdä rahoitusjärjestelmällemme, vaikka samainen Blackstone sijoittaa miljardiliikevaihdollaan lukemattomiin eri yrityksiin, esimerkiksi deittiaplikaatio Bumbleen. Kiinteistöpuolella se omistaa Suomessa muun muassa kauppakeskus Ratinan, Forumin ja Citycenterin. 

Oatlya on myös kritisoitu siitä, että rahoituskilpailussa se on osa kapitalistista järjestelmää. Eivätkö eläinmaitoteollisuuden yhtiöt ole?

Listaa globaalin pääomasijoittamisen rakenneongelmista voisi jatkaa, ja jos tiukka antikapitalismi on valittu linja, niin toki se voi olla johdonmukaista. Mutta kritiikin kohteena yksi maitoyritys ei ole mielestäni riittävä. Kuluttaminen ilman taustarahoitusyhtiöiden olemassaoloa on käytännössä mahdotonta. 

Kasvimaitokeskustelu on muutenkin monimutkaista: aiheesta puhuttaessa on ensin keskusteltava siitä, onko maito-sanan käyttö hyväksyttävää, tulisiko pakkauksista tehdä erilaisia ja onko Oatlyn mainosmuraali ruma – tämä on helppo, on. On myös ehkä todettava jotain lasten ruokavaliosta, vaikka itsellä ei edes olisi lapsia. 

Voisiko suomalainen maitokeskustelu päätyä siihen pisteeseen, että jos mantelimaitoa kritisoidaan, niin yliopiston pihaan ropisee kiloittain manteleita protestiksi? Että kauramaidon maun epäilijät heräisivät siihen, että yhtäkkiä ilmastointikanava alkaa tuuttaamaan suomalaisia kaurahiutaleita? Tuskin. Suomen ulkopuolella myös lehmän kärräämistä mielenosoitukseen on kieltämättä vaikea selittää. Suomessa maito ja maaseutu ovat samaa kuvastoa, edustajanaan lehmä. En tiedä olenko edes maitotilan nähneenä samaa mieltä, enkä tiedä onko se tilakaan enää – ei siellä enää lehmiä ole, meijeriin maidon myymisellä ei rikastu, perhetilat eivät ole kevyitä pyörittää.

Voisiko suomalainen maitokeskustelu päätyä siihen pisteeseen, että jos mantelimaitoa kritisoidaan, niin yliopiston pihaan ropisee kiloittain manteleita protestiksi?

Miten kasvimaitoyritykset siis löytäisivät tiensä suomalaisten sydämiin? Pitäisikö kasvimaitoyritysten ottaa mainostuksessa samanlainen lähestymistapa kuin esimerkiksi Valion? Kaipaisin Valion arkistomainoksista – jotka ovat huikeita kertomuksia – tasapuolisuuden nimissä myös kasvimaitoversioita. Suosittelen näiden arkistomainosten katsomista kaikille, vähintäänkin nykyään aivan liian vähän kuultujen käännösbiisien takia. 

Eräässä mainoksessa laulun mukaan Helsinkiin syksyllä 1976 muuttanut mies potee koti-ikävää maalle. Modulaation soidessa mies morottaa toimistossa työkavereitaan ja kävelee yhtäkkiä ulos. Pian hän on idyllistä keltaista puutaloa kohti vievällä tiellä. Aidan toisella puolella lehmät tuijottavat toimistovaatteissa, vaaleissa housuissa, kauluspaidassa ja liivissä kulkevaa miestä, jolla on salkku molemmissa käsissään. Pihamaalla on kädet mullassa nainen, joka ponnahtaa ilahtuneena ylös. Liiterissä vanhempi mies keskeyttää klapien latomisen, sisältä tulee vanhempi nainen. Ydinperhe löytyy, kaikki halaavat. 

Varsin radikaali viesti: maidon juominen ja maatilalle paluu on vastaisku arjelle ja toimistossa raatamiselle. Kapitalismi voitettu, ei tässä ylitöitä romantisoida. Valiohan on ollut edellä aikaansa, downshiftaamista ennen kuin se oli juttu? 

”Mä uskon maitooo-ooon”, laulaa mainos. Ehkä tulevaisuudessa myös kasvimaitoon.

Kategoriat
2021 Muut

Valtsika opettelee antirasismia

TEKSTI Jyri Huttunen KUVITUS Inka Salminen

George Floydin kuolema toukokuussa 2020 nosti antirasismin koko maailman agendalle. Laajat mielenosoitukset levisivät Yhdysvalloista muun muassa Isoon-Britanniaan ja Ranskaan, mutta Suomessa Black Lives Matter -liikkeen nostattama keskustelu antirasismista on edelleen alkutekijöissään. Nyt Helsingin yliopisto ja valtiotieteellinen tiedekunta ovat kuitenkin tarttumassa toimeen.

Poliisiväkivaltaa käsittelevästä luennosta jäi paha maku. Aracelis Correa koki, että luento oli kohdistettu valkoisille opiskelijoille. Correan näkökulma näkyvään etniseen vähemmistöön kuuluvana sivuutettiin, eikä aihetta onnistuttu käsittelemään tarpeeksi sensitiivisesti. Correa kertoi kokemuksestaan Facebookissa, jossa monet rodullistetut opiskelijat samastuivat häneen. Seurauksena syntyi Students of Colour ry (SOCO) vuonna 2019. 

”Tarkoituksena oli luoda tilaa meille rodullistetuille, että voitaisiin käsitellä sitä kuormaa, joka näkyvään vähemmistöön kuulumisesta aiheutuu. Lisäksi olemme kouluttaneet ja kertoneet muille tahoille rasisminvastaisesta työstä ja pyrkineet saamaan rodullistettujen ääntä kuuluviin”, kertoo SOCOn nykyinen puheenjohtaja Jenny Kasongo. 

SOCO on järjestänyt muun muassa matalan kynnyksen tapahtumia, tarjonnut vertaistukea ydinjäsenilleen sekä toiminut yhteistyössä muiden järjestöjen kanssa. 

Kasongo kritisoi monen muun opiskelijan tavoin rasisminvastaisen työn edistymistä valtiotieteellisessä tiedekunnassa. Black Lives Matter -liike nousi pinnalle noin puolitoista vuotta sitten, ja sen jälkeen työ on edistynyt vain vähän. 

Julistusten sijaan olisi pitänyt miettiä konkreettisia toimia.

”Valtsika on tosi alussa. Olisi ollut tehokkaampaa tarjota antirasistisia koulutuksia opiskelijoille ja henkilökunnalle BLM-liikkeen aikana. Yliopisto viesti olevansa BLM:n puolella, mutta julistusten lisäksi olisi pitänyt miettiä konkreettisia toimia. Toki korona on vienyt niin paljon voimavaroja, että muu toiminta on jäänyt vähemmälle. ”

Antirasismia edistetään yhteistyöllä

Nyt yhteiskunta ja yliopisto kuitenkin käynnistelevät keskustelua. Oikeusministeriö on lanseerannut Olen antirasisti -kampanjan, johon myös Helsingin yliopisto on liittynyt mukaan. Lisäksi yliopistossa on käynnissä antirasismin teemavuosi. Valtiotieteellisessä tiedekunnassa rasisminvastainen työ on nostettu keskeiseen asemaan työhyvinvointi- ja tasa-arvotoimikunnassa.

”Antirasismille on yhteiskunnassa iso tarve. Erityisen tärkeää se on valtsikassa, jossa työskentelee ja kasvaa yhteiskunnallisia vaikuttajia. Nämä kampanjat ovat tärkeä herätys ja keino lisätä tietoisuutta ja työkaluja. Aiemmin rasismin vastustaminen on ollut lähinnä tavoitteena, ja konkreettisia toimia on tehty vähän. Nyt on kuitenkin tarkoitus panna isompi vaihde päälle”, toteaa tiedekunnan dekaani Marjaana Seppänen. Hänen mukaansa antirasistista työtä on aiemmin tehty pienimuotoisemmin koulutusohjelmien piirissä.  

Työhyvinvointi- ja tasa-arvotoimikunnassa on Seppäsen mukaan tarkoitus edistää tietoisuutta antirasismista. Myös SOCO osallistuu toimikunnan työhön. Tähän asti rasisminvastainen työ on ollut lähinnä reaktiivista, eli rasismiin on reagoitu tapauskohtaisesti.

Kasongon mukaan yhdessä henkilökunnan kanssa on kehitetty anonyymiä ilmoituskäytäntöä rasistiselle toiminnalle. Myös Seppänen pitää ilmoituskäytäntöjen kehittämistä tärkeänä. Toisaalta ongelmana on anonyymien ilmoitusten tunnistettavuus, sillä näkyvään etniseen vähemmistöön kuuluvia on valtsikassa melko vähän. 

Kasongon mukaan opetuksen valkoisuus on ongelma. Luennoilla harvoin huomioidaan rodullistettujen näkökulmaa, ja pakollinen kurssikirjallisuuskin on lähes poikkeuksetta valkoisten tutkijoiden kirjoittamaa. Lisäksi hän tahtoisi parantaa yksittäisten opiskelijoiden vaikutusmahdollisuuksia.

Opiskelijajärjestöt edelläkävijöinä

Kasongo ja Seppänen ovat yhtä mieltä siitä, että konkreettisia toimia on kaiken kaikkiaan tehty tähän mennessä vähän. Harvat esimerkit tulevat lähinnä opiskelijajärjestöistä: Helsingin valtiotieteellisen tiedekunnan opiskelijajärjestö Kannunvalajat ry on puuttunut rasistisiksi koettuihin sitsilauluihin sekä luonut turvallisemman tilan periaatteet, joita noudatetaan kaikissa tiedekunnan opiskelijajärjestöjen tapahtumissa. Lisäksi tiedekunnan opiskelijajärjestöt ovat yhdessä luoneet yhdenvertaisuussuunnitelman. Yhdenvertaisuussuunnitelmassa ja turvallisemman tilan periaatteissa rasismille asetetaan nollatoleranssi. Myös Seppänen kiittelee järjestöjen tekemää työtä:

”Tiedekunta ja yliopisto ovat jäykempiä toimijoita, joten on hienoa, että opiskelijamme ovat olleet edelläkävijöitä tällä saralla.” 

Viestinnän opiskelijoiden ainejärjestö Media ry:n puheenjohtaja Anna Enbuske kertookin, että yhdenvertaisuus on järjestöissä tärkeä arvo. Hänen mukaansa työtä antirasismin ja yhdenvertaisuuden eteen on tehty, mutta oppimista ja toimia on vielä edessä. 

”Sosiaalisessa mediassa nostamme ajankohtaisia antirasistisia teemoja esiin. Toteutimme yhdenvertaisuuden teemaviikon, jonka aikana käsiteltiin myös antirasismia yhdessä SOCOn kanssa. Yhdenvertaisuus Median tärkeänä arvona kiteyttää mielestäni sen, miten laajasti pyrimme takaamaan jäsenistölle turvallisen paikan olla, oppia ja kasvaa”, Enbuske kertoo. 

Kasongokin on huomannut, että yhdenvertaisuuden ja antirasismin merkitys on alettu tunnistaa. Rasismista puhutaan enemmän yliopistoyhteisössä. SOCO nosti ongelman pinnalle, mikä on osaltaan edistänyt rasisminvastaista työtä. Toisaalta sekä Enbuske että Kasongo harmittelevat pandemian vaikutusta antirasistiseen työhön, joka on jäänyt taka-alalle.

Tulevaisuus näyttää valoisammalta

Tietoisuuden lisääminen on avainasemassa rasisminvastaisessa työssä. Kasongon mukaan on tärkeää tarjota esimerkiksi luennoitsijoille työkaluja, jotta vaikeita aiheita voisi käsitellä sensitiivisemmin. Kasongon mielestä yliopisto voisi aktiivisemmin edistää ja viestiä antirasismiin liittyvän koulutustarjonnan kehittymisestä. 

Seppänen korostaa, että haasteellisia aiheita on pyrittävä käsittelemään ja työstämään hyvässä hengessä. Hän ei usko, että kukaan tieten tahtoen toimii rasistisesti, vaan kyse on lähes aina tietämättömyydestä. Rakenteellista rasismia ei välttämättä ole helppo tunnistaa, mutta jokaisen pitäisi pystyä muuttamaan omia asenteitaan. Myös Enbuske korostaa oppimisen tärkeyttä:

”Täytyy olla siis tilaa turvallisesti oppia ja tehdä muutosta, mutta myös tehdä selväksi, ettei tiedostettu rasistinen käytös ole millään tavalla ok.”

Rasisminvastaiseen työhön löytyy valtsikassa tahtoa sekä henkilökunnalta että opiskelijoilta. Enbusken mukaan yhteistyötä henkilökunnan kanssa aiheesta on ollut toistaiseksi vähän. Seppänen sanoo, että lähitulevaisuudessa antirasismia on tarkoitus koordinoida paremmin ja yhteistyötä Socon ja muiden järjestöjen kanssa on tarkoitus syventää. Myös Kasongo on optimistinen:

”Olen varma, että ensi keväänä meillä on jo konkreettisia toimia, joilla antirasismia on edistetty.”

Kategoriat
2021 Arkisto Muut Yleinen

November blues

TEKSTI Anna Kananen KUVITUS Inka Salminen

Miten se tapahtuikaan silmänräpäyksessä, aivan huomaamatta. Herättyäni herätyskellon piippaukseen olin, kuten aina, keittänyt kahvia ja istuskellut kotona pari tuntia tekemättä juuri mitään.

Ulkona havahduin siihen, että eilisen pudonneet lehdet ja keltaiset ja oranssit puut olivat vaihtuneet paljaisiin oksiin sekä paljaaseen, harmaaseen katukiveykseen, joka vasta hetki sitten oli peittynyt pudonneiden lehtien alle. Ilma oli muuttunut hyytäväksi, ja olin tottuneesti pukeutunut toppatakkiin, vaikka minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä välissä lämpötila oli alkanut lähestyä pakkasasteita.

Samalla ajatukset olivat aivan huomaamatta – niin, vaihtuneet. Lähikapakan ohi kulkiessani en enää ajatellut joka kerta sinua, tai vaikka ajattelinkin, oli se huokaus menneestä, sekoitus ikävää ja helpotusta, iloa ja unohtuneita hetkiä. Ei enää pelkkää syvää, mustaa surua.

Kipu oli siirtynyt muualle, muihin hetkiin ja muihin menetettyihin ihmisiin. October blues, ajattelin.

Mutta niin, ei ollut lokakuu. October bluesista tuli November blues, sama kai se.

Ja yhtäkkiä, huomaamatta, vuosi oli vaihtunut ja samat asiat seurasivat toisiaan. Vappuaaton aamuna sää oli upea, aurinko paistoi ja ihmiset ympärillä olivat iloisia, mutta illan tullen kadut täyttyivät lasinsiruista ja rikkoutuneista ihmissuhteista, kyyneleistä ja läikkyneestä kuohuviinistä. Mutta olivat ihmiset iloisiakin, pariskunnat tai juhlahumussa toisiinsa ihastuneet jatkoivat kohti samoja makuuhuoneita ja samoja ajatuksia.

Elokuisena aamuna ajatukset olivat palanneet jälleen sinuun – sillä erotuksella, että sinä tarkoitit tällä kertaa eri asioita, eri asuntoa, erilaisia unelmia ja eri kapakoita. November blues vasta edessä.

Yhdessä hetkessä ei yhtään mitään, mutta kuitenkin kaikki oli tapahtunut.

Kategoriat
2021 Muut Relevantit

Vetoomus järjestölehtitukien leikkaamista vastaan

Me allekirjoittaneet vastustamme Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan talousjohtokunnan esitystä lakkauttaa järjestölehdille myönnetyt tuet ylioppilaskunnan vuoden 2022 budjetissa ja ylioppilaskunnan hallituksen esitystä puolittaa ne.

Helsingin yliopiston järjestölehdet ovat olleet tärkeä osa yliopistokulttuuria ja -demokratiaa jo yli 150 vuotta. Kaikille avoimena alustana lehdet tarjoavat jäsenistölleen mahdollisuuden kritisoida ylioppilaskuntaa ja yliopistoa. Tällaisen alustan katoaminen supistaisi yhteisömme moniäänisyyttä merkittävästi. Vanhimmat lehdet ovat olleet toiminnassa yli 150 vuotta, joten niiden toiminta on ehtinyt nivoutua korvaamattomaksi osaksi yliopistokulttuuria. Lisäksi yliopistolain 46. pykälä erityisesti ilmoittaa ylioppilaskuntien tehtäväksi valmistaa opiskelijoita aktiiviseen, valveutuneeseen ja kriittiseen kansalaisuuteen. Järjestölehdet ja niiden mahdollistama opiskelijajournalismi ovat äärimmäisen tärkeässä osassa tämän työn tekemisessä.  

Järjestölehdet luovat HYY:n järjestöissä identiteettiä ja yhteisöllisyyttä, sekä tukevat yliopiston ja ylioppilaskunnan tavoitteita jäsenistönsä ja opiskelijoidensa sivistämisessä. Ne antavat opiskelijoille vaihtoehtoisen keinon osallistua oman järjestönsä ja ylioppilaskunnan toimintaan. Järjestölehdet ovat monelle järjestölle tärkeä väylä kohdata jäsenistöään ja kommunikoida sen kanssa niin opintoasioista, vapaa-ajan toiminnasta kuin myös omasta tieteenalasta. Ne tarjoavatkin opiskelijoille mahdollisuuden syventyä omaan tieteenalaansa ja siihen liittyviin teemoihin tavoilla, joita yliopiston kurssit tai muu ylioppilaskunnan toiminta ei tarjoa. 

Vapaa-ajan kirjoitustyö on erittäin tärkeää oman kirjallisen ilmaisun kannalta, erityisesti jos suorittaa opintojaan englanniksi. Järjestölehdillä on myös suora vaikutus työllistymiseen ja oman alan työelämään tutustumiseen. Ei ole parempaa tapaa oppia ja kerätä kokemusta viestinnästä kuin järjestölehdessä toimiminen. Esimerkiksi lehdissä kerätty kirjoitustaito ja taitossa käytettävä InDesign ovat tärkeitä työkaluja ammateissa, joihin liittyy viestintää. Järjestölehdissä toimijat oppivat viestinnän lisäksi myös työelämälle keskeisiä organisoinnin ja yhteistyöskentelyn taitoja. 

Yksi talousjohtokunnan perusteista tukien lakkauttamiseksi on lehtien ympäristövaikutus. Pidämme ympäristövaikutuksiin vetoamista lähtökohdiltaan ongelmallisena, sillä painetun lehden ympäristövaikutus ei ole yksiselitteisesti positiivinen tai negatiivinen. Ympäristövaikutuksia ei ole myöskään tutkittu tarpeeksi, että niihin voisi vedota ylioppilaskunnan päätöksenteossa. Järjestölehdet antavat nykyisellään lukijoilleen mahdollisuuden valita digi- ja paperilehden välillä.

Oleellinen osa järjestölehtien sisältöä on myös kuvitus ja kaunokirjalliset tekstit, kuten runot, novellit ja satiirit. Visuaalinen ilme ja taitto ovat merkittävä osa taideteoksia, jotka vaativat painetun lehden julkaisun – kaikki taidemuodot eivät taivu verkkoon lainkaan. Printtimedian katoaminen vaikuttaisi siis merkittävästi toimitukselliseen sisältöön. Ei myöskään tule unohtaa printtijulkaisun merkitystä sille, että kuvittajien ja valokuvaajien taide tulee nähdyksi. Järjestölehdet ovat ponnahduslauta ja matalan kynnyksen alusta tuleville taiteilijoille julkaista teoksiaan, minkä vuoksi päätöksellä olisi vaikutusta myös Suomen taidekentän tulevaisuuteen. Lehden painaminen on usein ehto sille, että myös yliopiston henkilökunta lukee lehtiä.

Järjestölehtitukia maksetaan tällä hetkellä 20 000 euroa HYY:n 3,8 miljoonan euron budjetista, eli vain noin 0,5 % koko ylioppilaskunnan toimintakuluista. Monet järjestölehdet ovat kuitenkin toiminnassaan riippuvaisia näistä tuista. Vaikka useiden lehtien kuluja kustannetaan myös osittain mainostuloilla, on korona rokottanut monien yritysten kukkaroa, eikä sponsoreita ole ollut helppo löytää. Jokainen mainostulo on ollut juhlan paikka jo ennen koronaa, eikä niiden varaan voi laskea koko lehden toimintaa. Osa lehdistä elää puhtaasti lehtituen varassa, ja sen kutistaminen olisi suoraan printtilehden kuolinisku.

Toimintakulttuurin radikaali ja asteeton muutos on iso isku lehtien toiminnan jatkuvuudelle. Mielestämme kaikki muutokset nykyiseen järjestelmään pitää tehdä asteittain ja järjestöjä pitää tukea toiminnan jatkuvuuden takaamiseksi. Myös vaikeassa taloustilanteessa tehdyt päätökset täytyy tehdä pitkäjänteisin ottein ja päätösten vaikutukset huomioiden. 

Allekirjoittajat:


Forstihuuto, Groteski, Kapitaali, Kompleksi, Kronikka, Ksoidin, Kyyhkynen, Minervan Pöllö, Pieni Puukello, Poleemi, Policy, Siulaset, Tutkain, Väki, Ostro, Käkriäinen, Diskurssi, Teema, Maatiainen, Vapaa Radikaali (Helix ry), Biosfääri ry, Symbiontti

Kategoriat
2021 Arkisto MIELI Muut

Mieli ja maailma tehokkuusajattelun kahleissa

TEKSTI Roosa Väätäinen KUVITUS Inka Salminen

Mitä tapahtuisi ilmastolle ja hyvinvoinnille, jos jokainen ihminen hidastaisi tahtia? Kapitalismin synnyttämät ilmiöt, kuten kilpailuyhteiskunta, suorituskulttuuri ja tehokkuusajattelu ovat levinneet lähes jokaiseen maailman kolkkaan, mutta myös syvästi juurtuneet ihmisten mieliin.

Olemme pisteessä, jossa pitäisi hiljentää tahtia. Maapallomme pyrkii viestimään tästä lukuisilla tavoilla: jäätiköt sulavat vaarallisen nopeasti, happea tuottavat sademetsät sekä koralliriutat tuhoutuvat ja kokonaisia lajeja kuolee sukupuuttoon. Silti jatkamme kuopan kaivamista allamme. Raavimme maapallosta irti kaiken, mikä ei koskaan ollutkaan meidän. Kunnioitus luontoa kohtaan on lähes kadonnut tehotuotannon myötä.

Samalla kulutamme loppuun myös omaa hyvinvointiamme.Työperäisestä uupumisesta on tullut uusi normaali ja media ylläpitää sitä rakentaen menestysnarratiivia uupumuksesta selvinneiden ympärille. Suorittava mieli ei osaa nähdä näitä tarinoita varoituksen sanoina, vaan enemmänkin merkkinä kunnianhimosta. Yhteiskunta painostaa meitä tehokkuuteen, koska se nähdään tienä rikkauteen ja menestykseen. Raha on jo pitkään ollut menestyksen mittari, sillä se tuo rakentamassamme maailmassa valtaa ja mahdollisuuksia. Surkuhupaisaa tässä kaikessa on, että vaikka harvat oikeasti haluavat elää tämän paineen alla, omalla suorittamisella ja kiireellä painostamme kaikkia mukaan yhteiseen oravanpyörään.

Osa meistä kestää tätä hullua maailman menoa paremmin. Resilienssi on psykologinen termi, jolla tarkoitetaan psyykkistä kestävyyttä tai palautumiskykyä, eli sitä, miten ihminen kestää vastoinkäymisiä. Perimän ja kasvatuksen seurauksena toiset selviävät henkisellä tasolla helpommin elämän haasteista kuin toiset. Se ei yksinään selitä, miksi joidenkin mieli järkkyy ja toisten ei, mutta on tärkeä osatekijä. Onneksi resilienssi on ennen kaikkea taito, jossa voi kehittyä. Herää kuitenkin kysymys, onko herkät mielet vain korjattava kestämään kasvavia paineita ja vaatimuksia, vai voisimmeko myös oppia tästä oireilusta jotain?

Herää kuitenkin kysymys, onko herkät mielet vain korjattava kestämään kasvavia paineita ja vaatimuksia, vai voisimmeko myös oppia tästä oireilusta jotain?

Myös maapallolla on oma resilienssinsä. Ilmastoraportteja lukemalla ei jää epäselväksi, että se vasta onkin matkalla kohti totaalista uupumusta. Liiallinen tehokkuus on siis haitaksi myös maapallollemme. Helsingin yliopiston apulaisprofessori Jussi T. Eronen kirjoittaa globaalin tuotannon resilienssistä Startegisen tutkimuksen neuvoston rahoittaman WISE-projektin verkkosivuilla näin: ”Hyvin yleisellä tasolla systeemien resilienssiä vaikuttavat lisäävän monimuotoisuus, toimintojen päällekkäisyys sekä tietynlainen tarpeettomuus eli se, että systeemissä on ‘löysää’. Nämä ominaisuudet puskuroivat systeemiä ja mahdollistavat kokonaisuuden toiminnan silloin kuin osa ei toimi”. Hän myös jatkaa: ”Puhuttaessa tulevaisuuden kestävistä yhteiskunnista ja toiminnoista on opittava hankala läksy: usein kestävyys ja resilienssi tarkoittavat tehottomuuden lisäämistä.”

Tätä ajatusta voisi laajentaa kestävän tuotannon tasolta myös mielen hyvinvointiin. Jotta voimme säilyttää mielenterveytemme opiskellessa sekä tulevaisuuden työelämässä, meidän on huollettava resilienssiämme samalla lääkkeellä kuin kotiplaneettamme kantokykyä. Ylisuorittaminen ja liiallinen tehokkuus eivät siis todellisuudessa tule viemään meitä pitkälle elämässä, vaan se, että opimme hidastamaan tahtia ja kunnioittamaan mieltä ja luontoa. Tämä on lopulta oikea tie menestyneeseen elämään sekä samalla myös mahdollisuus kohti paremmin voivaa planeettaa.