Arvostelussa: Turun yliopisto, 20500 Turku

Teksti ja kuvat: Heidi Puomisto

Juttujen nimet ★★★

Kävin pari kertaa skannaamassa valokuvia ”Educariumissa”. On kans toinen kirjasto nimeltä Feeniks, mutta en löytänyt sitä ekalla kerralla, se ärsytti aika paljon. Sit on kans Publicum. Nimet ei oo yhtä funktionaalisia kuin Metsätalo tai Päärakennus, mutta kiitän sitä, että niitä ei ole nimetty vanhojen valkoisten miesten mukaan. 

Ja sit on ihan läppä, että yhen paikallisen Unicafen nimi on Macciavelli ja että paikallisen Unisportin listoilla on ruotsinkielisii juttuja niinku rumpa-jumppa. Siitä yksi tähti lisää.

Munkkitarjonta ★★★★★

Luumumunkki, piispanmunkki, kermamunkki, mustikkamunkki ja omenamunkki. Ei kyl liity Turun yliopistoon silleen, mutta saa niitä siitä aika läheltä. Ja on vegaanisia. Täydet pisteet.

Kirjasto ★★★★★

Rakastan Turun pääkirjastoa. Yliopiston oma kirjasto ei herätä mussa oikeen tunteita suuntaan tai toiseen, mutta pääkirjasto on upea. Siellä vaan on… hyviä kirjoja? Hyllyssä? Ihan vaan lainattavissa, ilman 800 ihmisen jonoa? Ihan älytön konsepti.

Hinnat ★★★★

Vegaanilounas on Unicassa viis senttiä halvempi ku Unicafessa!!! Jos söisin vuodessa esim sata 2,90 euron lounasta 2,95 euron lounaan sijaan niin niin siitä tulis 0,05€ x 100 = yhteensä viis euroa säästöä. Kahden vuoden maisterin aikana siis kymmenen euroa! Mieti kun pistät ton johonkin indeksirahastoon! Sijoittaminen sopii KAIKILLE. Mimmit sijoittaa <3 :)

Talokannan ikä ★★★★

Paljon enemmän ja paljon vanhempia kuin Helsingissä. Plakaateissa lukee juttuja kuten 1500-luvulla tässä…….. Vuonna 1735…….. uudelleenrakennettiin tuhatkahdeksansataajajotain……. Helsinki would never. 

Miinuspuolena tulee kateus, joka herää 1800-luvun sisäpihallisia puutalokortteleita kohtaan täällä asuessa.

Elämä ★★★★

Maksan mun 1920-luvulla rakennetusta yli 40 neliön kämpästä ihan Turun ydinkeskustassa 630 euroo kuussa, mun riski sairastua tässä globaalissa pandemiassa on paljon pienempi, meidän opinnot on innostavia ja luennoista on tehty interaktiivisia (silleen järkevästi eikä ahdistavasti). Mutta…..

Helsinkiys ★

Joo onhan viihtyisä koti ja merkitykselliset opinnot ja terveenä pysyminen silleen nice nice… mut onks se Helsinki???

Arvostelussa: SINI-siivousvälineet

Etäopintojen sujuminen ja opiskeluinspiraatio edellyttävät siistiä työympäristöä. Arvostelin kolme opiskelijabudjettiin sopivaa SINI:n siivousvälinettä. 

Pölypampula

Pölypampulan tarkoitus on helpottaa pölyjen pyyhkimistä. Pampula on muodoltaan rinkulamainen hapsukasa. Hapsut ovat mikrokuitua, minkä ansiosta pampula vetää itseensä pölyä levittämättä sitä ympäristöön. Pölypampulan voi imuroida, pudistella siivouksen jälkeen tai tarvittaessa pestä käsin. 

Pampula tarttui mukaani kaupassa suloisen nimensä ja ulkomuotonsa vuoksi. Puhdistin sillä television näyttöä, taulujen kehyksiä, valaisimia ja sisustusesineitä. Pampula toimi hyvän mielen tuottajana siivouksessa. Sen hellävarainen pinta mahdollisti onnistuneen siivouksen myös herkemmille pinnoille. Pölypampula saa runsaasti plussaa ulkomuodostaan! Pampulan materiaali jättää kauniin pölyttömän pinnan valaisimiin, näyttöihin ja kehyksiin. 

Miinusta joudun antamaan siitä, että pampulan puhdistaminen on hankalaa. Oma imurini ei toiminut kovin hyvin yhteistyössä pampulan kanssa. Jouduin pudistelemaan pampulan ulkona, ja siihen jäi silti pölyä. Lisäksi pampula imaisee itseensä pieniä roskia, jotka junttaantuvat hapsuihin kiinni. Tästä huolimatta pampula on kuitenkin jatkossakin osa viikkosiivoustani!

★★★½

Kostea pikasiivousliina

Kostea pikasiivousliina on nimensä mukaisesti tarkoitettu nopeaan arkisiivoukseen kaikille kodin pinnoille. Liina on kertakäyttöinen, ja yksi paketti sisältää 27 kappaletta. Kokeillessani tuotetta ensimmäistä kertaa keittiön pinnoille, jätti liina harmikseni niihin rantuja. Liina oli erinomainen kahvitahrojen pyyhkimiseen lattialta, mutta kaikilla tasoilla jälki ei näyttänyt hyvältä. Toiletin puhdistaminen liinan avulla oli hygieenistä, mutta hanaan liina jätti rantuja. 

Miinusta liina saa huonosta paketista. Paketin tarra ei pysy kiinni, joten seuraavalla siivouskerralla liinat ovat kuivahtaneet. Toinen huono puoli on, että pikasiivousliina kuivuu käytössä. Liinaa joutuu kastelemaan hanan alla, jotta se pysyisi kosteana koko siivouksen ajan. Liinan kertakäyttöisyys on kaksipiippuinen juttu: se helpottaa siivousta, mutta on huono ympäristön näkökulmasta. Annan kuitenkin kehun kierrätysmahdollisuudesta. Paketin voi kierrättää pakkausmuovina, ja liina itsessään on kompostoituvaa materiaalia.

★★

Pölymiekka

Pölymiekka on tarkoitettu haasteelliseen pölyjen pyyhintään, esimerkiksi ahtaisiin väleihin ja koloihin. Pölyjen pyyhinnän jälkeen miekka imuroidaan tai pudistellaan ulkona. Pölymiekan päällinen on irrotettava mikrokuituliinapussukka, jonka voi pestä halutessaan 60 asteessa pesukoneessa. 

Kokeilin pölymiekkaa patterin ja seinän välisen pölyn poistamiseen, sohvan alustan putsaamiseen sekä lattialistojen puhdistukseen. Patterin ja seinän välisen pölyn poistamiseen miekka soveltui erinomaisesti. Vain yksi veto patterin päästä päähän puhdisti ahtaan välin, jota en varmastikaan ole aiemmin edes hoksannut puhdistaa. Sohvan alustan siistiminen ei ole ikinä ollut näin helppoa. Imuroidessa ei tarvitse enää siirtää koko sohvaa, vaan riittää, että nappaa pölymiekan tuomat roskat ja pölyt imuriin.

Lattialistojen päälle kertyvä pöly on inhottava riesa. Lattian imuroinnin jälkeen listojen päälle jää pölyä, vaikka niitä yrittäisi imuroida hurjasti. Pölymiekan ansiosta lattialistojen pölyäkään ei tarvitse enää katsella. Pölymiekan kärki on muutaman sentin levyinen, täsmälleen oikea koko lattialistoja ajatellen (vaikka tietysti asuntojen listojen koko voi vaihdella). Pölymiekka toimi kaikissa kokeilemissani tilanteissa. Hyvän materiaalin ja koon puolesta pölymiekka poistaa pölyn kuin pölyn. Siivousrutiinini mullistuivat, ja jatkossa pölymiekkailen ainakin viikoittain!

★★★★★

Toim. huom. Groteski ei saanut mainostuloja tästä arvostelusta.

Teksti: Ilona Rantala

Kuvat: Inka Salminen

Arvostelut

Talvi on viherkasveille Suomessa kovaa aikaa. Ei ole valoa eikä lämpöä, ja huoneilma on kuivempaa kuin riisimurot. Joillakin kasveilla on kuitenkin paremmat mahdollisuudet selviytyä Suomen haastavissa olosuhteissa. Arvostelin viisi eri huonekasvia ja tarkastelin, miten ne ovat selviytyneet Suomen talvesta.


Peikonlehti 

Peikonlehdet (Monstera) ovat köynnöskasveja, joita esiintyy luonnonvaraisena Keski- ja Etelä-Amerikan sademetsissä. Jättipeikonlehti on erittäin suosittu huonekasvi siksi, että se on helppohoitoinen ja “instagrammable”, eli visuaalisesti miellyttävä ja kuvauksellinen sosiaalisen median sovelluksia varten. 

Kuitenkin, koska Suomessa ilmasto on hyvin erilainen verrattuna sademetsien ilmastoon, ei peikonlehti välttämättä selviä Suomen talvesta kunnialla. Suurimmat ongelmat ovat liian kuiva huoneilma tai liikakastelu. Tämä peikonlehti kuivatti ainakin kaksikymmentä lehteä talven aikana. Muuten kasvi selvisi kohtuullisella menestyksellä haastavista oloista. Plussaa myös siitä, että peikonlehti tuotti muutaman uuden lehden talven aikana. 

★★★


Palmuvehka 

Palmuvehka (Zamioculcas zamiifolia) on oikea selviytyjä. Tansaniasta kotoisin oleva kasvi selviää varmasti ilmastonmuutoksesta ja koronasta, se selviää kaikesta. Sitä ei haittaa kuiva ilma, valon puute tai vähäinen kastelu. Palmuvehka sen kun kukoistaa: se kasvatti talven aikana jopa kolme uutta vartta. Palmuvehka on oikea toteemieläin, josta kaikkien kannattaa ottaa mallia: se ei vähästä hetkahda! Kasvi on myös suoranainen yllättäjä, sillä se saattaa pysyä muuttumattomana jopa puoli vuotta, ja sitten yhtäkkiä, keskellä pimeintä talvea, pukata ilmoille uuden varren. Mikä jännitysnäytelmä!

★★★★


Hopeaköynnös 

Hopeaköynnös (Scindapsus pictus) kasvaa tämän arvostelun kasveista kovinta tahtia, myös talvella. Pienikin auringonvalon pilkahdus saa kasvin kasvattamaan pitkiä köynnöksiään useita senttejä. Rohkein lonkeroista kasvoi talven aikana kunnioitettavat 30 senttimetriä. Tämä kasvi on palmuvehkan kaltainen, todellinen taistelija. Se antaa anteeksi pienen kastelu-unohduksen, sekä vähäisen valon. Ulkonäöltään kasvi on myös keskivertoa reilusti miellyttävämpi, ainakin itse arvostelijan makuun. Ainoa huoli kasvin suhteen on siinä, mihin sen sijoittaa, sillä köynnösten kasvaessa useiden metrien mittaisiksi ei hopeaköynnökselle välttämättä riitä edes amppeli. 

★★★★★


Orkidea 

Tämän orkidean (Orchidaceae) sielunelämä on minulle täysi mysteeri. Se kasvattaa uusia kukkavarsia aina huonoimmalla mahdollisella hetkellä, eli talvella. Talvella kukkavarsien ylläpitoon ei kuitenkaan riitä tarpeeksi valoa ja energiaa, joten hetken kasvettuaan orkidea alkaa kuivattaa vartta pois. Yksikään uusi varsi ei ole päässyt kasvamaan kymmentä senttimetriä korkeammaksi tässä orkideassa. Sen tahtotilassa on siis vakavia puutteita. Kuitenkin itse lehdet pysyvät vihreinä läpi kesien ja talvien. Jotain positiivista siis. 


Kilpipiilea

Kilpipiilea (Pilea peperomioides), kiinanrahapuu tai lähetyssaarnaajakasvi on alun perin Kiinasta kotoisin oleva kasvi. Se on kohtuullisen anteeksiantavainen kastelu-unohduksille, mutta valo on piilealle tärkeää. Kasvi kuitenkin palkitsee hellää huoltajaa ahkerasti, sillä tarpeeksi vettä ja valoa saadessaan se voi kasvaa hujauksessa pituutta. Ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua piilean kapea ja ei niin tukeva varsi, joka uhkaa kaatua joka suuntaan. 

Kilpipiilea on myös tehokas lisääntymään, sillä se kasvattaa jatkuvasti juurilleen pikkupiileoita, joista sitä voi jakaa useampaan ruukkuun. Pieniä piilean varsia saattaa kasvaa hyvän hoidon seurauksena niinkin paljon, että niitä ei ole mahdollista (ajallisesti tai rahallisesti) lähteä jakamaan omiin ruukkuihinsa. Tällöin ne kannattaa nyppäistä pois. 

Tämä kilpipiilea selvisi talvesta kohtuullisella menestyksellä, mutta sen yleisilmeessä on parantamisen varaa. Se kellastuttaa ja riiputtaa jatkuvasti alimpia lehtiä, ja antaa vain ylimpien kukoistaa. Samalla se on jatkuvassa kaatumisvaarassa tukikepistä huolimatta. Eforttia on siis laitettu vain puoliteholla.

★★

Teksti ja kuvat: Julia Rautiainen

Arvostelussa

Teksti: Iikka Arve

MAC MILLER – CIRCLES

Circles on räppäri Mac Millerin kuudes studioalbumi, joka julkaistiin postuumisti noin puolitoista vuotta artistin kuoleman jälkeen. Ennen kuolemaansa 26-vuotias Miller oli ehtinyt pitkälle levyn kanssa. Muun muassa Elliott Smithin kanssa työskennelleen tuottajan, Jon Brionin, tehtävä oli saattaa levyn tuotanto ja kasaaminen loppuun. Lopputuloksena on noin 50 minuuttia laulaja-lauluntekijävaikutteista neo soulia; tyylilajia, jota Miller oli aikaisemmin kokeillut aliaksensa Larry Lovesteinin tuotannolla sekä R&B-kokoonpano The Internetin kanssa tehdyllä yhteiskiertueellaan. Circlesillä Miller kuitenkin onnistuu tyylivalinnassaan paremmin kuin Larry Lovestein, mutta sortuu laimeaan tyylipuhtauteen, mitä The Internetin kanssa työskennellessä ei tapahtunut.

Ensimmäisen kappaleen loputtua levy pyrähtää mukavasti käyntiin. Minimalistinen ja lempeä tuotanto toisinaan elää kauniissa symbioosissa Millerin heikohkon lauluäänen kanssa, mutta joskus epäonnistuu korvaamaan sitä, mitä Miller laulamiseltaan menettää. Levyn alkupuoliskon vauhti ei kuitenkaan riitä levyn loppuun asti, sillä kappaleet tasapaksuuntuvat, eivätkä kappalerakenteet tai Millerin lauluperformanssi tarjoa sellaista vaihtelua, että levy jaksaisi säilyttää mielenkiintonsa. Albumi on silti kokonaisuudessaan intiimi ja herkkä kokonaisuus, sekä yksi artistin uran parhaita.

Circles on sydäntä raastavaa kuunneltavaa. Kun Miller laulaa kappaleessa Good News, että ”there’s a whole lot more for me waiting”, on vaarana akuutti kyynelkanavien aktivoituminen. Mac Millerin kuolema oli suuri suru-uutinen hiphop-yhteisölle, sillä Miller osoitti valtavaa musiikillista kehitystä uransa aikana. Vaikka artistin tuotanto oli kokeilevimmillaan ja kunnianhimoisimmillaan vuosina 2013–2014, oli Millerin kehitys silti ihailtavaa. Vaikka hän myöhemmillä levyillään luopui huuruisesta, abstraktista tyylistään, osoittivat nuo levyt kasvamisen merkkejä ja oman tyylin löytämistä. Jos Mac Miller ei olisi koskaan julkaissut levyjä Faces tai Watching Movies With The Sound Off, olisi Circles hänen kuolemanjälkeinen joutsenlaulunsa.

★★★½

HAYAO MIYAZAKI – HENKIEN KÄTKEMÄ

Hayao Miyazakin ohjaama ja Studio Ghiblin tuottama Henkien kätkemä on vuonna 2001 julkaistu animen mestariteos. Japanissa elokuva on maan historian tuottanein, ja länsimaissa se on nauttinut valtavaa suosiota niin kuluttajien kuin kriitikoiden keskuudessa. Animaatiostudion puolelta pitkään kestäneen vastahakoisuuden jälkeen Henkien kätkemä, yhdessä kahdenkymmenen muun Studio Ghiblin elokuvan kanssa, julkaistaan keväällä myös Netflixissä.

Henkien kätkemä alkaa kolmihenkisen perheen automatkalla heidän uuteen kotiinsa. Takapenkillä makoileva 10-vuotias Chihiro on elokuvan lapsiprotagonisti, joka suhtautuu vastahakoisesti muuttoon. Vanhemmat sättivät Chihiroa, vähätellen hänen valituksiaan. Perhe päätyy ennen pitkää hylättyyn huvipuistoon, jossa Chihiro törmää salaperäiseen Hakuun, joka kehottaa häntä pakenemaan puistosta ennen pimeän tuloa. Paetessaan Chihiro huomaa vanhempiensa muuttuneen sioiksi heidän syötyään ruokaa eräästä ruokakojusta. Pimeä ehtii laskeutua, ja on liian myöhäistä paeta. Huvipuiston päässä sijaitseva kylpylä paljastuu paikaksi, jonne henget kokoontuvat peseytymään. Yhtäkkiä Chihiro on yksin mystisessä ja taianomaisessa henkimaailmassa.

Henkien kätkemä on suunnattoman kaunis elokuva. Väreiltään, detaljeiltaan ja tunnelmaltaan henkeäsalpaavat otokset tarjoavat jokainen jotain uutta tarkasteltavaa ja hämmästeltävää. Hahmot ovat moniulotteisia ja mieleenpainuvia. Nämä yhdistettynä heleään ja tunteikkaaseen ääniraitaan luovat immersiivisen fantasiamaailman, josta ei elokuvan loputtua tahdo päästää irti. Elokuvan loppupuolen junamatkakohtaus on ambienssissaan yksi elokuvan parhaista.

Ensisijaisesti elokuva tarkastelee Chihiron matkaa eräänlaisena coming-of-age-tarinana tai aikuistumisriittinä, jossa hänen on selvittävä yksin pelastaakseen vanhempansa ja lapsuuden muistonsa. Lisäksi elokuva käsittelee valtavaa määrää muita teemoja, kuten konsumerismia, ympäristöongelmia ja länsimaisen kapitalismin vaikutusta sodanjälkeiseen Japaniin. Teemat perheestä, ystävyydestä ja rakkaudesta puhuttelevat ja koskettavat niin aikuista kuin lastakin.

★★★★½

DON DELILLO – VALKOINEN KOHINA

Don DeLillon vuonna 1985 julkaistu Valkoinen kohina on postmodernistinen taidonnäyte siitä, kuinka paljon nykyaikaa saadaan kuvattua ja ujutettua vain noin 350:n sivun mittaiseen romaaniin. Vaikka kirjan julkaisusta on jo 35 vuotta, ei se silti ole menettänyt juurikaan ajankohtaisuuttaan; asiat, joita DeLillo kritisoi, ovat vain ehkä kasvaneet toiseen potenssiin kirjan julkaisusta.

Kirjan minäkertojana toimiva Jack Gladney on Hitler-tutkimuksen professori ja perheenisä. Kun mystinen savupilvi ilmestyy kaupunkiin, koko kaupunki joukkoevakuoidaan. Gladney altistuu savupilven myrkyille, ja jo ennestään kuolemanpelon kyllästyttämä Gladney ajautuu eksistentiaaliseen tuskaan.

Valkoisen kohinan kerronta on kutkuttavan sulavaa. Se naurattaa ja koskettaa joskus jopa samassa virkkeessä. Se on täynnä oivalluksia, tarkkakatseista aikansa tarkastelua ja huvittavaa dialogia. Humoristiset toteamat vakavienkin osuuksien keskellä rikkovat tahallaan, jopa kiusoitellen, tekstin saumatonta jatkuvuutta. Valkoinen kohina maalaa todellisuuden, jonka läpi nykymaailmaa on jännittävää katsella. Aika ajoin toistuvat kysymyslausefilosofoinnit uuvuttavat etenkin kirjan loppupuolella, mutta antavat kerronnallisen kömpelyytensä anteeksi sisällöllään.

Valkoinen kohina on puolisatiiria, joka käsittelee ja kritisoi muun muassa kulutuskulttuuria, mainontaa, mediaa ja ympäristön kohtelua. Perheen reissut paikallisessa supermarketissa ovat täynnä kritiikkiä kaikesta siitä, mitä yksi kauppa nyt sattuukaan pitämään sisällään. Yksi perheen lapsista toistelee mainoksista kuulemiaan automerkkejä. Suurin ja painavin teema kirjassa on kuitenkin kuolema. Henkilöhahmot yrittävät käsitellä kuolemaa teknologian ja uskonnon, jopa väkivallan keinoin, mutta mikään ei toimi. Kuoleman pyörittely kirjassa johtaa välillä jopa kauhun ja epätoivon partaalle. Se onkin tietyllä tavalla kirjan parasta antia.

★★★★★

Vaihtoehtoinen matkaopas

Politiikan ja viestinnän pikkujouluissa käytiin keskustelua Teivo Teivaisen kanssa hänen tuoreesta kirjastaan. Kävi ilmi, että professorilla oli muutama kappale mukana repussaan. Kirjoittaja päätti ehdottaa, että kirjoittaisi arvostelun Groteskiin, jos vain saisi yhden kopion, ja tätä Teivainen piti sen verran hyvänä argumenttina, että antoi yhden. Hetki siinä kesti, mutta nyt on arvostelu kirjoitettu ja lupaus täytetty.

TEKSTI JA KUVA Aku Houttu

Oletko ollut koskaan kävelyllä maailmanpolitiikan professori Teivo Teivaisen kanssa? Maailmanpoliittinen kansalliskävely (Into 2017) tarjoaa tähän mahdollisuuden tekstin muodossa.

Tietokirja sai ideansa vuonna 2012 tehdyistä kaupunkikävelyistä, joita Teivainen järjesti yhdessä Kiasman kanssa. Niissä pohdittiin Helsingin keskustan maailmanpoliittisia ulottuvuuksia. Teos rakentuukin eräänlaiseksi kävelyksi, jonka aikana nähtävyyksien luona pysähdytään pohtimaan eri muistomerkkien, rakennusten, laulujen ja symbolien monisyisiä merkityksiä. Teivaisen teoksen luettuaan lukija kyseenalaistaa Suomen historian.

Suomen itsenäisyyden juhlavuonna ilmestynyt kirja on selkeästi ajankohtainen, virkistävä ja tuo uutta näkökulmaa suomalaisuuteen kaiken maailman Suomi100 -juhlakampanjoiden ja -tuotteiden seassa. Kansalliskävely etenee hyvin nopeasti esihistoriasta, Ruotsin ja Venäjän vallan alta itsenäisen Suomen aikaan maailmanpoliittisten kytkösten lisääntyessä nykypäivää lähestyttäessä.

Teivainen tuokin esiin, että Suomi ei ole ollut vain se totuttu pieni ja viaton valtio, vaan on toiminut usein yhteistyössä toisten kanssa tai jopa toisia alistaen. Oli sitten kyseessä esimerkiksi sisällis- tai jatkosota erillishakaristeineen, sortotoimet saamelaisia kohtaan tai paperikolonialismi Etelä-Amerikassa.

Maailmanpoliittisen kansalliskävelyn vahvuuksia ovatkin perinteisestä historian kerronnasta poikkeavat vaihtoehtoiset tulkinnat, jotka osoittavat miten kuvaa oikeasta sekä väärästä suomalaisuudesta on haluttu hallita ja hallitaan yhä nykyaikanakin. Saksan historiaan liittyvä menneisyyden hallinnan käsite sopii kuvailemaan kirjaa. Teivainen nostaa esiin Suomen kyseenalaista toimintaa, kuten jatkosodan aikaiset keskitysleirit Itä-Karjalan miehityshallinnossa ja paikallisväestön luokittelut eri ryhmiin, joihin  ainakaan allekirjoittanut ei törmännyt minkään koulun historian oppitunneilla.

Teivainen kääntää asioita päälaelleen taitavasti. Hän pohtii perinteistä kiinni pitämistä vaikka mahdolliset haitat ovat usein suuremmat kuin hyödyt. Tämä onkin osa koko kirjan kattavaa pohdintaa itsenäisyydestä ja vapaudesta. Onko vapaaehtoinen itsemääräämisoikeuden luovutus esimerkiksi rahapolitiikassa Euroopan keskuspankille vapauden kaventumista? Toimiiko vauras Suomi kansainvälisissä järjestöissä omaa valtaansa pönkittäen, riistäen näin köyhempiään? Missä määrin talous on poliittista ja kuinka siihen liittyvä globalisaatio rajoittaa demokratian mahdollisuuksia? Näin voi mahdollisesti tapahtua esimerkiksi suomalaisten metsäalan jättiyritysten solmiessa pitkiä valtioita velvoittavia sopimuksia Etelä-Amerikassa.

Kattava tietokirja etenee nopeasti ja sujuvasti samalla kun mielenkiintoisia yksityiskohtia nousee esiin tuon tuosta. Välillä lukujen väliset yhteydet tuntuvat kuitenkin löyhiltä, ja kokonaisuutta pohtiessa mieleen voi tulla maailmanpoliittinen sillisalaatti ilman punaista lankaa. Aiheiden käsittely jää ajoittain vain pintaraapaisuksi, eikä niihin syvennytä perusteellisesti vaan siirrytään jo seuraavaan.

Lyhyt käsittely mahdollistaa monipuolisuuden, mutta saa kysymään, onko Maailmanpoliittiselle kansalliskävelylle keskeisempää itsenäisyyden ja vapauden pohdinta, vai tästä hieman irrallisena näyttäytyvä pohdinta siitä, mikä tai kenet tulee sisällyttää tai sulkea pois suomalaisuudesta.

Teivainen selittää kävelykohteet yleistajuisesti ja taustoittaa ne hyvin. Minä-muodossa kerrottu kirja kutsuu lukijan ikään kuin mukaan kävelylle: teksti etenee sujuvasti ja teoksen haastattelut ovat kuin keskusteluja kävelyn aikana. Teksti on asiallista, mutta sisältää myös hauskoja sitaatteja haastatelluilta.

Maailmanpoliittinen kansalliskävely sopii lukijalle, joka on kiinnostunut suomalaiseen kansallisajatteluun liittyvistä kysymyksistä sekä ristiriitaisuuksista ja haluaa uutta näkökulmaa niiden käsittelyyn, unohtamatta pohdintaa tulevasta. Kirja voi toimia myös eräänlaisena matkaoppaana Helsingin keskustaan ja Suomeen, tarjoten reitin hieman erilaisella kertomuksella nähtävyyksistä kuin on totuttu.

Maailmanpoliittinen kansalliskävely paljastaa kaikkeen kätkeytyvää poliittisuutta – olisiko siis aika toimia?