Kategoriat
2021 Arkisto Ilmiöt Kuka luulet olevasi RAUHA Yleinen

Kuka luulet olevasi, Laura Kankaala?

TEKSTI Elisa Kauppinen KUVAT Netta Pasuri

Luulen olevani Laura Kankaala, hakkeri ja tietoturvaratkaisija. Toisinaan saan etuliitteen valkohattuhakkeri, eli hyvishakkeri, mutta tämä on mielestäni siitä ongelmallinen, ettei jaottelua tarvitsisi tehdä kuin vain hakkereihin ja rikollisiin. Verkkorikollisten kutsuminen pelkästään hakkereiksi vähättelee tehtyjä rikoksia sekä mustamaalaa muita hakkereita. 

Tuot monelle mystisenä ja epämääräisenä näyttäytyvää tietoturvaa lähemmäksi ihmistä. Miksi näin? 

Tietoturva-asiat koskettavat jokaista, vaikka emme kokisi olevamme tietoturvan kanssa jatkuvasti tekemisissä. Työyhteisöissä käytämme tietokoneilla useita tietojärjestelmiä ja vapaa-ajalla jaamme sosiaaliseen mediaan tietoa usein tiedostamatta riskejä. 

Olin nuorena aina ollut kiinnostunut tietokoneista ja videopeleistä, mutta IT-alaan tutustuin vasta aikuisiällä. Lähipiirissäni ei ollut nuoruudessani ketään, joka olisi työskennellyt IT-alalla, saatika tietoturva-asioiden parissa, joten ala piti löytää itse. Tuomalla työtäni julki toivon lisääväni ihmisten tietoisuutta tietoturvasta. 

Opiskelit aiemmin sairaanhoitoa, mutta huoli potilaiden tietoturvasta sai sinut vaihtamaan alaa. Kuinka inhimillistä työtä hakkerointi loppujen lopuksi on? 

IT-ala nähdään helposti kylmänä, mutta inhimillisyys on itse asiassa olennainen osa sitä. Tietoturvassa on kyse haavoittuvuuksien löytämisestä. Tietotekniikka on ihmisen luomaa, ja sen ongelmat selittyvät yleensä inhimillisillä syillä, kuten laiskuudella. Tietokoneiden takana on aina ihmisen kirjoittamaa koodia, ja ongelmanratkaisua tehdään yhdessä muiden kanssa. Hyökkäyksissä taas pyritään löytämään ihmisten heikkoja kohtia, jotta uhrit saadaan lankeamaan ansaan. Tietoturvaratkaisijana nämä riskit tulee löytää ennen rikollisia. 

Hakkerina olet pitkälti itseoppinut. Mikä motivoi opettelemaan tietoliikenteen salat? 

Tutustuin hakkerointiin ensimmäisen kerran opintojen kautta, ja se näyttäytyi todella siistinä juttuna. Kursseilla tajusin, että hakkerointia voi tehdä myös ammatikseen ja siinä voi asettua “hyvisten” puolelle. Konkreettiset hakkerointitaidot ovat karttuneet vasta alalla, koska oppiminen tapahtuu pitkälti työn ohella. Hakkerointi on minulle nykyään työtä, mikä on osittain hälventänyt glamouria sen ympärillä. Työnkuvaan kuuluu myös paljon muuta kuin itse hakkeroimista. 

Elämäntyösi on tehdä internetistä turvallisempi paikka. Miten olet tässä onnistunut? 

Työ internetin turvallistamiseksi on edelleen kesken, eikä se todennäköisesti ikinä lopu. Tärkeää on, että työstämme sitä niin pitkälle kuin pystymme. Internet, tieto ja järjestelmät pyörittävät elämäämme. Oman selailun lisäksi jopa ruokakaupan järjestelmät sekä julkinen liikenne keräävät meistä digitaalista jälkeä. 

Tekniikan kehittyminen pitää työn jatkuvana, ja tietoturva onkin usein kilpajuoksua rikollisten kanssa. Itselleen täytyy myöntää, ettei kaikkialle voi ehtiä ensimmäisenä. Työn haasteet ja erityisesti ratkaisujen löytäminen innostavat kuitenkin jatkamaan. 

Onko turvallista internetiä edes mahdollista rakentaa? 

Internetistä on mahdollista rakentaa yhä turvallisempaa. Ero esimerkiksi 2000-luvun netin huijausviesteihin ja viruksiin on jo suuri. Sovellukset ovat nykyään teknisesti parempia ja turvallisempia kuin 20 vuotta sitten. 

Turvattomuuden ongelmat löytyvät syvältä internetin logiikasta. Tietoturvan jatkuva kehittäminen saattaa tuntua turhalta, jos haavoittuvaisuudet järjestelmissä eivät ole ikinä tulleet ilmi negatiivisesti. Toisaalta järjestelmät voivat olla kehitettyjä turvallisiksi, mutta ihmiset aiheuttavat riskejä itse. Esimerkiksi työpaikalla salasanojen jakaminen byrokratian nopeuttamiseksi voi tuntua kiireessä hyvältä idealta, mutta työssä saatetaan käsitellä hyvinkin arkaluonteista sisältöä, kuten potilastietoja. Tietoturva onkin usein ristiriitaa käytettävyyden ja turvallisuuden välillä. Arjessa verkkohyökkäysten riski ei välttämättä tunnu ajankohtaiselta, mutta todellisuudessa tietoja varastetaan jatkuvasti. 

Mikä olisi yksi asia, jonka maailmassa tahtoisit muuttaa? 

Tahtoisin sosiaalisen median alustojen algoritmeista vähemmän polarisoivia. Suuret tunteet koukuttavat ja siksi alustat käyttävät mielellään esimerkiksi vihaa havaitsevia koodeja. Sosiaalisella medialla olisi kuitenkin erinomaiset valmiudet auttaa rakentamaan siltoja ihmisten välille ja laajentamaan näkökulmia. Toivoisin verkkoympäristöön vähemmän vastakkainasettelua ja enemmän kohtaamista. 

Etäaika on siirtänyt elämää yhä enemmän internetiin. Mikä on tietoturvan rooli tulevaisuudessa? 

Etätyön lisääntyessä tietoturvasta on tullut yhä henkilökohtaisempaa. Työn ja arjen sekoittuessa työläppärillä aletaan helposti harrastamaan omaa selailua, minkä yhteydessä saattaa unohtua, että läppäriltä voi olla pääsy todella arkaluontoiseen materiaaliin. Lisäksi pandemia-aika on lisännyt verkkorikollisuutta. Yhteyksissä ollaan koko ajan, mikä kannustaa tietojenkalastelun lisääntymiseen. Erityisen huolestuttavaa tämä on työläppäreillä. 

Mitä uhkia etäaika aiheuttaa tavallisten ihmisten tietoturvalle? 

Erityisesti tavallisiin ihmisiin kohdistuvat huijaukset ovat korostuneet etäaikana. Investointihuijauksia ja muuta rahankalastelua tapahtuu tällä hetkellä erityisen paljon kryptovaluuttaliikenteessä. “Normikäyttäjien” suurin haaste on tunnistaa ovelat verkkohuijaukset. 

Internetrikollisuuden lisääntyminen on erityisen harmillinen kehityskulku siten, että internet ja sosiaaliseen mediaan syötetyt tiedot ovat helposti saatavilla. Rikollista työtä voidaan tehdä rauhassa, ja se kohdistuu usein laajoihin verkostoihin yksittäisten ihmisten sijaan. Verkkohyökkäyksiä voi olla myös vaikea havaita siinä missä esimerkiksi fyysiset ryöstöt nähdään heti, eikä niitä voi kohdistaa yhtä aikaa laajoihin väkijoukkoihin. 

Tuleeko metaverse siirtämään meidät kokonaan nettiin? 

Nykyaikainen elämä on jo nyt niin vahvasti netissä, että merkittävät muutokset elämäntapaan eivät ole todennäköisiä. Sosiaalisia suhteita luodaan jo nyt paljon netissä, mutta fyysinen ulottuvuus tulee olemaan myös aina tärkeää. Iso osa sosiaalista käyttäytymistä onkin fyysisen ja verkossa olemisen sekoittuminen kanssakäymisissä. 

Pelottaako verkkopalveluntarjoajien keskittyminen samoille toimijoille? Tietääkö Mark Zuckerberg liikaa meistä? 

Suuryritysten valtaa on se tieto, jota käyttäjistä on kerätty. Yksittäisten henkilötietojen kalastelu on harvinaista, ja datavaltaa hyödynnetään enemmänkin ohjaamalla tietynlaista sisältöä meille. 

Esimerkiksi Yhdysvalloissa suunnitellaan tällä hetkellä lakeja, jotta isot palveluntarjoajat eivät voisi ostaa koko IT-yritysten verkostoa ja keskittää kaikkea valtaa itselleen. Vallan keskittyminen kaikissa konteksteissa on aina pelottavaa, ja kun somealustoja katsoo, olemme herkässä tilassa. Riskit tulee tiedostaa, mutta niitä ei pidä pelätä liikaa. 

Kumpi on vallassa, algoritmit vai käyttäjät? 

Algoritmeja voi rinnastaa yli-innokkaaseen tarjoilijaan ravintolassa. Hakukoneita käyttämällä ja tykkäyksiä jakamalla käyttäjät osoittavat tietynlaisia mieltymyksiä aivan kuin ravintolassa ruokaa tilatessaan. Tarjoilijat, kuten algoritmitkin, voivat näiden mieltymysten perusteella alkaa ehdotella sinulle sopivaa sisältöä. Ravintolassa ollessasi olet kuitenkin asiakas, joka voi poistua tilasta aina niin halutessaan. Tarjoilijan ehdottama ruoka voi olla herkullista, mutta asiakkaana täytyy muistaa, että myös muita menuvaihtoehtoja on olemassa ja ruoka jota syöt nyt, ei ehkä ole terveellistä sinulle. Algoritmitkaan eivät ole vallassa, jos niille ei anneta valtaa. 

Mikä verkkoympäristössä tapahtuvassa käyttäytymisessä ärsyttää eniten tietoturva-asiantuntijaa? 

“Victim shaming”. Verkkohyökkäysten uhreja ei pitäisi pitää tyhminä, vaikka he olisivat painaneet huijausviestien linkistä. Tilanteiden takana ovat usein inhimilliset virheet, ja ammattirikolliset pyrkivät tekemään huijauksista mahdollisimman houkuttelevia löytääkseen ihmisten heikkoudet. Huijaus-sanaan liittyy myös rikollisuutta vähättelevää narratiivia. Kyse on rikoksista ja rahapetoksista, ei harmittomista höynäytyksistä.

Tuot työtäsi esille aktiivisesti sosiaalisessa mediassa, nauhoitat omaa podcastia ja kierrät eri ohjelmissa kertomassa työstäsi. Pystyykö julkisuudessa toimimaan vaarantamatta omaa yksityisyyttään ja turvallisuuttaan? 

En näe itseäni suurena julkkiksena, vaikka toisinaan minut tunnistetaan kadulla. Julkisessa työssä esillä ollessaan menettää väistämättä osan yksityisyydestään. Internetissä voi silti tehdä paljon sen eteen mitä itsestään haluaa jakaa. Kaikkien tulisi miettiä sitä, mihin vetää rajan ja mitä haluaa lähipiiristään näyttää netissä, ei vain julkisuuden henkilöiden. Valikoimalla tarkasti mitkä puolet itsestään paljastaa ei yksityisyyden osittainen menettäminen ole välttämättä huono asia.  

Mitä teet silloin, kun et yritä pelastaa maailmaa verkkorikollisilta? 

Harrastan videopelejä ja vietän paljon vapaa-aikaakin netissä. Tietoturvajutut pyrin jättämään kuitenkin työajalle. Tykkään katsoa dokumentteja ja viettää aikaa ystävien kanssa, jotta elämä ei ole pelkkää koodia. 

Pelkäätkö ikinä, että tuomalla hakkerointia julkisuuteen ja näyttämällä miten tavallinenkin ihminen voi oppia tietoturvan salat kannustatkin kuulijoita rikolliseen toimintaan? 

Riski siihen on toki olemassa, mutta uskon hyvän vaikutuksen olevan suurempi. On tärkeää tuoda esille myös se, miten hakkeroinnilla saadaan aikaan hyviä asioita ja rakennetaan turvaa. IT-alalla on erityisesti Suomessa tarjolla turvallisia työpaikkoja, ja minusta on tärkeää tuoda ilmi, että tätä voi tehdä työkseen ja tällä voi tienata rahaa. 

Inhimillinen näkökulma täytyy muistaa myös puhuttaessa rikollisuuteen ajautumisesta.

Joissain maissa työmahdollisuudet löytyvät vain rikollisuudesta tai se voi olla merkittävästi tuottavampaa kuin tietoturvatyöt. Tuomalla esiin tietoturvakehityksen tarvetta ja sen työmahdollisuuksia uskon kannustavani seuraajiani lailliseen sekä kehittävään toimintaan.

Voiko teknologian kehitys vaarantaa rauhallisen arkipäivämme? Täytyykö hakkereita ja botteja pelätä? 

Tietoverkostot ovat monimutkaisia ja usein yritysten hallinnassa. Yksittäisen kuluttajan rooli tietoverkostoissa on melko pieni yritysten rinnalla. Voimme luoda painetta tietoturvalle, mutta yksittäisten ihmisten ei tarvitse jäädä tuleen makaamaan pelkotilan kanssa. Asiat järjestyvät aina lopulta, ja esimerkiksi korttitietojen menettämisen jälkeen tilitiedot saadaan lähes aina palautettua. 

On totta, että yhteiskuntarauha voi häiriintyä, mikäli kriittisiin instituutioihin päästään käsiksi. Esimerkiksi logistiset ongelmat ruuan kylmäjakelussa tai terveydenhuollon järjestelmien pysäyttäminen aiheuttaisi merkittäviä ongelmia yhteiskunnan toiminnalle. On erityisen tärkeää, että tietoturvaa kehitetään rauhan aikana, jotta mahdollisiin hyökkäyksiin on valmistauduttu. 

Mitä rauha merkitsee sinulle? 

Rauha merkitsee minulle elämää, jossa ei tarvitse aktiivisesti pelätä. Vapautta esittää mielipiteitä ilman pelkoa rangaistuksesta sekä mahdollisuutta turvata arkielämän jatkuvuus.

Kategoriat
2021 Arkisto VALTA Yleinen

Pääkirjoitus: Reggaeton haastaa valtaa politiikassa ja tanssilattialla

TEKSTI Emma Viitanen

Ei hävetä myöntää: olen reggaeton-fani. Olen sanonut, että genre on minulle eräänlainen ”guilty pleasure”. “Guilty” on kuitenkin tyhmä sana tähän, sillä reggaeton on paitsi parasta tanssimusiikkia, myös sosiaalisen protestin väline.

Kohotit ehkä kulmiasi, joten avataan väitettä hieman.

Yhdistämme reggaetonin usein machokulttuuriin, irvokkaisiin sanoituksiin ja voimakkaan seksuaaliseen tanssityyliin. Myönnetään: pitää paikkansa, ainakin osittain. Tämä on kuitenkin yksinkertaistus.

Elokuussa julkaistu Spotifyn LOUD-podcast avaa monipuolisesti reggaetonin historiaa. Yhdistämme genren usein Puerto Ricoon, mutta itseasiassa sen juuret ovat Panamassa: Yhdysvallat rekrytoi Panaman kanaalin rakentamiseen väkeä eri puolilta Karibiaa, jolloin paitsi ihmiset, myös alueen musiikkityylit sekoittuivat. Kuten hiphop-musiikin Yhdysvalloissa, alunperin reggaetonin tavoite oli tuoda esiin mustan väestön kokemaa rasismia, köyhyyttä sekä poliisiväkivaltaa. Se toimi poliittisen kritiikin välineenä voimakkaan sensuroidussa ympäristössä. 

Genren poliittiselle voimalle löytyy varsin tuore esimerkki: heinäkuussa 2019 Puerto Ricon korruptoitunut kuvernööri Ricardo Roselló erosi virastaan viikkojen protestien jälkeen. Reggaeton-artistit olivat tärkeässä roolissa mielenosoitusten kokoamisessa, ja tunnettuja kappaleita laulettiin mielenosoituksissa niihin sopivin sanoin. Esimerkiksi Daddy Yankeen ja Nicky Jamin “En la Cama” kappaleen kertosäe taipui muotoon “¿Qué? ¡Ricky, renuncia, puñeta!” eli “Mitä? Ricky, eroa, hemmetti!”

Reggaetonilla on myös ulkopoliittista voimaa. Se yhdistää latinalaisamerikkalaisia maasta ja tausta riippumatta, sillä genren keskiössä on ylpeys omista juurista. Latinotaustan juhliminen vastustaa Yhdysvaltojen kulttuurista, poliittista ja taloudellista hegemoniaa mantereella. 

Käsissäsi tai näytölläsi olevassa Groteskissa käsitellään valtaa, josta reggaeton on vain yksi esimerkki. Lehden sivuilla pääset esimerkiksi tutustumaan Suldaan Said Ahmediin, jota Amanda Laukkanen haastattelee. Lisäksi voit lukea muun muassa siitä, tapahtuiko Valtsikassa mitään #BlackLivesMatter-liikkeen myötä.

Mutta vielä reggaetonista. Sillä tanssityylilläkin on väliä. Samalla kun moni Latinalaisen Amerikan maa on patriarkaalinen, konservatiivinen ja misogyyninen hallintoa myöten, reggaeton antaa naisille kontrollin – ainakin tanssilattialla. Se myös avaa keskustelua tärkeistä teemoista, kuten suostumuksesta. Bad Bunnyn “Yo Perreo Sola” on tästä oiva esimerkki.

Valtaa politiikassa ja tanssilattialla, siitä minä pidän.

Kategoriat
2021 Arkisto Pitkät VALTA Yleinen

Imperialismin aika ei ole ohi

TEKSTI Onni Ahvonen KUVITUS Nelli Honkela

Klassinen kolonialismi päättyi, mutta imperialismi jatkaa voittokulkuaan. Siispä, ei unohdeta termiä historiankirjojen väliin.

24.4.2013 Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa romahti Rana Plazaksi kutsuttu kahdeksankerroksinen tehdasrakennus. 1133 ihmistä kuoli ja 2 500 loukkaantui. Kyseessä on yksi historian suurimmista työpaikkaonnettomuuksista. Tehtaaseen on yhdistetty tunnettuja brändejä, kuten Mango, Benetton sekä Primark.

Onnettomuus toi esille kansainvälistä järjestelmäämme alleviivaavan epäoikeudenmukaisuuden, joka on etenkin globaalissa etelässä arkipäivää sadoille miljoonille ihmisille, jotka kärsivät epäinhimillisistä työolosuhteista, nälkäpalkoista ja ylipitkistä työpäivistä. 

Jos työtä ylipäätään on.

Rana Plaza – ja vaateteollisuus laajemminkin – on havainnollinen esimerkki globaalista kapitalismista, johon liittyy monia nykymaailman valtarakenteille ominaisia piirteitä, kuten tuotantoprosessin ulkoistaminen globaaliin etelään ja tätä työnjakoa edellyttävät rodullistavat sekä sukupuolittuneet hierarkiat. Imperialismi on olennainen osa kapitalismia, mutta silti käsitettä käytetään lähinnä historiallisessa merkityksessä. Väitän, että imperialismi käsite on edelleen relevantti ja jopa välttämätön nykymaailman globaalien valtarakenteiden tarkasteluun.

Vladimir Lenin luonnehti imperialismia ”kapitalismin monopoliasteeksi”, jonka ydin koostuu ”kansakuntien jakautumisesta sortajiin ja sorrettuihin”. Lenin käsitteli imperialismia kapitalismin historiallisen kehityksen erityisenä vaiheena, joka syntyi finanssi- ja teollisuuspääoman yhdistyessä 1800-luvun toisella puoliskolla Länsi-Euroopassa. 

Leninin ydinväite siitä, että maailma voidaan jakaa ”sortajiin ja sorrettuihin” valtioihin, pätee edelleen, mutta kuvaus imperialismista kapitalistisen kehityksen tiettynä vaiheena on syytä kyseenalaistaa. Imperialismi ei ole ainoastaan kapitalismin tietty vaihe, vaan sen laajentumista edellyttävä piirre, joka esiintyy sen kaikissa historiallisissa ilmenemismuodoissaan. Ilman imperialismin käsitettä on mahdotonta ymmärtää kapitalismin syntyä, kehitystä tai nykyistä muotoa. Kapitalismi ilman imperialismia on paradoksi, vailla kosketuspintaa sen todelliseen olemukseen.

Kuten todettua, yleisessä keskustelussa imperialismi liitetään yleensä pelkästään historiaan, sotiin ja vallankaappauksiin. Tällainen rajaus ei kuitenkaan avaa imperialismin rakenteellisia aspekteja. Jotta voimme ymmärtää näitä rakenteita, tulee meidän kääntää katseemme globaaliin etelään, jossa imperialismianalyysillä ja imperialismin vastaisella taistelulla on syvät juuret.

Nykyimperialismi eroaa vanhasta kolonialistisesta kontrollista siinä, että se piiloutuu markkinamekanismien ja globalisaatioretoriikan taakse.

Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana “klassisen kolonialismin” jakso tuli päätökseen. Kolmannen maailman antikolonialistiset liikkeet taistelivat vapaudestaan, ja monet valtiot saavuttivat virallisen itsenäistymisen. Tästä huolimatta esimerkiksi Ghanan ensimmäinen presidentti ja pääministeri Kwame Nkrumah, politiikan ja talouden tutkija Samir Amin ja Yhdysvalloissa mustan vapautusliikkeen keulahahmona esiintynyt Angela Davis ovat huomauttaneet, ettei länsimaisen hegemonian aika ollut ohi. Nkrumah luonnehti tätä aikaa uuskolonialismina, joka tarkoittaa sitä, että teoreettisesti riippumaton ja itsenäinen valtio on muodollisesta itsenäisyydestään huolimatta taloudellisesti, ja sitä kautta myös poliittisesti, ulkoisten intressien armoilla.

Tätä kehityksen ja alikehityksen sidonnaisuutta on käsitellyt myös toinen tunnettu panafrikkalainen ajattelija Walter Rodney. Kirjassaan “How Europe Underdeveloped Africa” (1972) hän kumoaa edelleen yleiset rasistiset ja kolonialistiset argumentit, joissa Afrikan alikehitystä pidetään maanosan ja sen kansojen luontaisena piirteenä. Rodney osoittaa, miten Afrikassa ja muualla kolmannessa maailmassa laajemmin esiintyvä alikehitys on “kapitalistisen, imperialistisen ja kolonialistisen riiston tuotosta”, ei kiveen hakattujen luonnonlakien seurausta.

Tätä intellektuellista ja poliittista perintöä jatkoi havainnollisesti Burkina Fason entinen presidentti (1983-1987) Thomas Sankara, jonka mukaan imperialismin todellinen ydin ei välttämättä ole suora poliittinen kontrolli, vaan kansainvälisen talouden rakenne, jota hyväksikäyttäen länsimaat kehittyvät kolmannen maailman kustannuksella. Saman ajatuksen välittää yhdysvaltalainen historioitsija Robin DG Kelley teoksessaan “Freedom Dreams: The Black Radical Imagination.” (2003). Hän kirjoittaa: “…olemme tuskin postkolonialistisessa hetkessä. Kolonialismin virallinen koneisto on kenties poistettu, mutta siirtomaavallan luomat poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset kytkökset säilyvät edelleen, vaikkakin niihin on tehty joitakin muutoksia.”

Mutta miten nämä muutokset ilmenevät? Imperialistisen riiston tavoite on sama kuin ennenkin: pääoman kasaantuminen ja sen siirto globaalista etelästä globaaliin pohjoiseen. Kolonialismin aikaan arvosiirrot tapahtuivat esimerkiksi Atlantin orjakaupan myötä, siirtomaahallitusten verotusmekanismeilla ja suoraan riistämällä raaka-aineita globaalista etelästä.

Imperialistisen riiston tavoite on sama kuin ennenkin: pääoman kasaantuminen ja sen siirto globaalista etelästä globaaliin pohjoiseen.

Nykyään arvosiirtojen jatkuvuutta ylläpidetään muin tavoin. Keskeisessä asemassa on 1970–1980-luvuilla maailmantaloudessa tapahtunut paradigman muutos, jossa keynesiläinen talouspolitiikka menetti asemansa uusliberaalille doktriinille. Poliittisen talouden tutkija Zak Cope kuvailee uusliberalismia doktriinina, joka kehittyi antiprotektionistiseksi ja työvoiman vastaiseksi strategiaksi, jonka avulla pyrittiin uudelleen alistamaan kolmas maailma globaaleille imperialistisille intresseille.

Pääoma ja tavara saivat nyt liikkua kutakuinkin vapaasti samaan aikaan kuin työvoiman liikkuvuutta rajoitettiin merkittävästi. Globaalin etelän valtioita painostettiin liberalisoimaan markkinat pääomapaon ja jopa suoran interventionismin uhalla. Merkittävä osa globaalin pohjoisen tuotantoprosesseista ulkoistettiin globaalin etelään halvan työvoiman ja heikon lainsäädännön perässä.

Taloudellisissa vaikeuksissa oleville valtioille tyrkytettiin IMF:n ja Maailmanpankin vahvasti ehdollistettuja lainoja, joiden vaatimuksiin kuuluivat muun muassa julkisen sektorin investointien radikaali vähentäminen, progressiivisen verotuksen minimointi, laajamittainen yksityistäminen, ulkoisen pääoman liikkuvuuden takaaminen ja työläisten lainsuojan merkittävä heikentäminen.

Tämä uusliberaalin doktriinin maailmanlaajuinen toteuttaminen täyttää kaikki imperialismin käsitteen kriteerit. Esimerkiksi indonesialaisen poliittisen talouden tutkijan Intan Suwandin tutkimus maailmanlaajuisista arvoketjuista osoittaa, että nykyimperialismi eroaa vanhasta kolonialistisesta kontrollista siinä, että se piiloutuu markkinamekanismien ja globalisaatioretoriikan taakse. Tässä on yksi syy siihen, miksi imperialismin käsitteen käyttö on hiipunut merkittävästi talouspoliittisissa keskusteluissa.

Siirtomaahallituksien suora kontrolli sai siis päättyä, mutta vain sillä ehdolla, että massiiviset arvosiirrot globaalista etelästä globaaliin pohjoiseen voitaisiin taata tulevaisuudessakin.

Alussa mainitsemani Rana Plazan tragedia symboloi osuvasti nykyimperialismin konkreettisia ilmenemismuotoja. Tehtaan tekstiilityöntekijät olivat kapitalistisessa merkityksessä “vapaita”, mutta käytännössä he kuuluivat niihin satoihin miljooniin ihmisiin, joiden vapauden, ihmisoikeudet ja tasa-arvon imperialistinen järjestelmä on riistänyt. 

Ei ole myöskään sattumaa, että suurin osa Bangladeshin tekstiilityöläisistä on rodullistettuja nuoria naisia. Rasismi, patriarkaatti ja muut sortavat yhteiskuntajärjestelmät ovat olennainen osa imperialismin toiminnallista logiikkaa, joita ilman järjestelmä ei pysyisi pystyssä. Brittiläisen kirjailijan ja tutkijan Arun Kundnanin sanoin rodullistaminen “tarjoaa keinon koodata ja hallita materiaalisia rajoja työn eri muotojen välillä uusliberalismin alla” hierarkisoimalla sosiaalisia suhteita. Anti-imperialismi, antirasismi ja feminismi ovat siis vahvasti kytköksissä toisiinsa eikä niitä voida analysoida tyhjiössä, saati erottaa toisistaan.

Tästä myös seuraa, että anti-imperialismin on sitouduttava dekoloniaaliseen feminismiin ja antirasismiin, ja päinvastoin. Paremman maailman puolesta kamppailu vaatii horisontaalista solidaarisuutta sorrettujen luokkien välillä. 

Ja kuten edelleen FBI:n etsityimpien listalla oleva, nykyään Kuubassa asuva poliittinen aktivisti, Assata Shakur aikanaan kirjoitti: ”Kukaan maailmassa, kukaan historiassa, ei ole koskaan saanut vapauttaan vetoamalla heitä sortavien ihmisten moraaliseen mieleen.”

Kategoriat
2021 Arkisto Kuka luulet olevasi VALTA Yleinen

Kuka luulet olevasi, Suldaan Said Ahmed?

TEKSTI Amanda Laukkanen KUVAT Claudia Kuismin

Kuka luulet olevasi, Suldaan Said Ahmed?

Mä oon Suldaan. Itähelsinkiläinen ihminen, jolla on juuret eri puolilla maailmaa. Mulla on kosketusta eri kulttuureihin ja ymmärrän hyvin erilaisuutta. Olen helsinkiläinen kansanedustaja, jolle oikeudenmukaisuus on sydämenasia. 

Ennen kaikkea olen helsinkiläinen perusduunari ja järjestöihminen. En ole millään tavalla irrallinen niistä ihmisistä, joita edustan. Olen 11 lapsen yksinhuoltajaperheestä, jossa asiat eivät olleet itsestään selviä. Lapsuudessani perheeni muutti paljon pakolaisuuden myötä. Suomeen tultuamme asetuimme ensin Pohjois-Karjalaan Kontiolahdelle, josta muutimme myöhemmin pääkaupunkiseudulle. Olen kiitollinen hyvinvointivaltiomallista, jossa jopa näillä taustoilla voi nousta kansanedustajaksi. Tunnen olevani nyt etuoikeutettu, minkä vuoksi koen, että mun on pakko antaa tälle yhteiskunnalle kaikkeni. Kovasti haluan jättää tähän maailmaan jotain hyvää jälkeä.

Nousit eduskuntaan syyskuussa 2021. Millaista oli aloittaa tuoreena kansanedustajana kesken kauden?

Eduskuntaan kesken kauden nouseminen oli kuin olisi hypännyt liikkuvaan junaan. Siitä vauhdista pitää itse osata napata asioita omalle pöydälle. Eduskunnassa onneksi kaikki ovat kohteliaita, keneltä tahansa voi kysyä apua ja aina saa vastauksen. Olen myös käynyt hyviä keskusteluja käytävillä ja kuppilassa, sillä ihmiset tulevat helposti juttelemaan puoluerajoista huolimatta.

Hallituspuolueen edustajana on tietenkin puolustettava hallitusta sekä ajettava sen asioita. Uskon kuitenkin, että tämä hallitus on ehkä kaikkien aikojen ihmisoikeusmyönteisin hallitus, joten sen politiikan takana on helppo seistä. Erityisesti syksyllä on tulossa paljon uutta lainsäädäntöä ja hallituksen esityksiä, joiden parissa työskentelyä en malta odottaa. 

Miten päädyit politiikkaan?

Oikeastaan päädyin politiikkaan pakon edestä, mulla ei ollut kauheasti vaihtoehtoja. Asuttiin vuonna 2008 perheeni kanssa Kontiolahdella: silloin oli finanssikriisi ja ilmassa tietynlaista lamaa. Pohjois-Karjalassa 90-luvun skinheadien jälkeläiset nostivat päätään ja yhtäkkiä Suomessa oli hyvin kireä ja muukalaisvihamielinen tunnelma. Muistan, kuinka ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin kohdistui jopa väkivaltaa. Äitini mietti silloin tosissaan, uskaltaako tässä maassa kasvattaa lapsia. Mietimme ulkomaille muuttoa, mutta olimme kokeneet siihen mennessä jo niin paljon muutoksia ja Suomi oli viimeinen paikka, minne asetuimme, ettemme sitten halunneet muuttaa pois. Päädyimme kompromissiin ja muuttamaan pääkaupunkiseudulle. 

Asetuin ensi kertaa ehdolle sitoutumattomana kuntavaaleissa vuonna 2013, juuri Helsinkiin muuttaneena ja kokemattomana. Vaalikampanjan aikaan olin töissä vartijana ja tein kolmivuorotyötä. Mulla ei ollut hajuakaan vaalien tekemisestä, tukijoukkojen keräämisestä tai ylipäätään kampanjoinnista. Ensimmäisissä vaaleissa sain ikimuistoiset 91 ääntä. Sen sijaan, että olisin ollut pettynyt tulokseen, sanoin itselleni: Suldaan, tämä on hyvä alku.

Vaalien jälkeen liityin vasemmistoliittoon ja lähdin aktiivisesti mukaan sen toimintaan. Seurasin puolueessa vaaleja sekä kampanjointia. Minut valittiin puoluevaltuuston puheenjohtajistoon vuonna 2016, mikä oli historiallista. Olin ensimmäinen pakolaistaustainen henkilö, joka Suomessa on valittu puoluevaltuuston johtoon. Seuraavissa kuntavaaleissa minut valittiin kaupunginvaltuustoon ja vuonna 2021 pääsin jatkokaudelle. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa äänimääräni ei aivan riittänyt kansanedustajan paikkaan, mutta se riitti varapaikkaan, josta nyt nousin kansanedustajaksi Paavo Arhinmäen siirryttyä Helsingin apulaispormestariksi. 

Perheessäni ei ole muita poliitikkoja tai vaikuttajia, joten minulla ei ollut ketään, keneltä olisin saanut vaikutteita. Tästä syystä koen, että haluan itse olla tietynlainen roolimalli samanlaisista taustoista tuleville nuorille ja osoittaa, että tässä maassa kuka tahansa voi lähteä mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan. 

Mitkä ovat tärkeimmät tavoitteesi kansanedustajana?

Erityisen tärkeää on se, miten Suomi vastaa ilmastonmuutokseen. Lisäksi nyt on hyvin tärkeää, miten koronan jälkeisessä maailmassa rakennetaan sellaista Suomea, jossa jokainen löytää paikkansa eikä yhdenkään nuoren anneta syrjäytyä.

Mulle on tärkeää, että tehdään sellaista politiikkaa, joka katsoo tulevaisuuteen. Varaudutaan turvallisuusuhkiin ja satsataan koulutukseen. Erityisen tärkeää on vahvistaa yhteiskunnan tukiverkkoja, jotta ihmiset eivät jää yksin.

Puheissasi ja kirjoituksissasi nousevat usein esille nuoret. Mitkä olisivat sellaisia päätöksiä, joita nyt voitaisiin tehdä ja joilla vaikutettaisiin myönteisesti erityisesti nuorten elämään?

Niitä on paljon. Esimerkiksi meillä on asunnottomia nuoria. Vaikka Suomessa asunnottomuutta on hoidettu kunnianhimoisesti verrattuna moniin muihin maihin, on meillä silti nuoria ilman kotia. Asunnoton nuori on aina merkki tukiverkkojen pettämisestä, joten näihin tukiverkkoihin tulisi panostaa. 

Haluan muutenkin olla ajamassa sellaista Suomea, jossa panostetaan nuorten tulevaisuuteen koulutuksen ja työmahdollisuuksien kautta. Haluaisin, että anonyymi rekrytointi otettaisiin laajemmin käyttöön valtakunnan tasolla. Nyt se on käytössä jo Helsingin kaupungilla, mutta sitä voitaisiin laajentaa muuallekin. Anonyymi rekrytointi olisi yksi tapa varmistaa tasavertaiset mahdollisuudet työllistyä. 

Ylipäätään ihmisoikeuksien vahvistaminen on mun juttu. Nuorten elämää koskevia päätöksiä, kuten pakkoavioliiton kieltäminen tulisi saada vietyä maaliin. Lisäksi koronan jälkeisessä jälleenrakentamisessa on otettava nuoret erityisesti huomioon, sillä korona on osunut kovaa nuoriin ja palvelualoilla työskenteleviin ihmisiin.

Pidit ensimmäisen puheesi kansanedustajana eduskunnan budjettikäsittelyn yhteydessä. Puheessasi yksi tärkeä teema oli luottamuksen merkitys yhteiskunnassa. Miten tätä luottamusta voitaisiin lisätä?

Mä näen, että luottamus on kaiken A ja O. Silloin kun luotetaan toisiin on helpompi puhaltaa yhteen hiileen ja luoda me-henkeä tähän maahan. On huolestuttavaa jos ihmiset eivät luota esimerkiksi oikeuslaitokseen. Siksi on tärkeää vahvistaa oikeuslaitosta ja turvata se, että ihmiset saavat apua, kun sitä tarvitsevat. Riittävien resurssien turvaaminen on myös tärkeää luottamuksen kannalta. Haluaisin ehdottomasti perustulon, sillä se vapauttaisi ihmisten resurssit turhalta lomakkeiden täyttämiseltä ja byrokratialta oikeasti merkityksellisten asioiden tekemiseen, kuten työ- tai opiskelupaikan etsimiseen. 

On kuitenkin tärkeä muistaa, ettei luottamus synny pelkillä puheilla. Ihmisten on voitava nähdä, että päättäjät tekevät aidosti sellaisia päätöksiä, joilla on heihin positiivinen vaikutus. 

Miten mielestäsi voitaisiin parantaa keskustelukulttuuria?

Ajattelen, että jokaisen vastuulla on olla rakentamassa parempaa keskustelukulttuuria. Meidän ei kuitenkaan tarvitse suvaita vihapuhetta ja rasismia. Oikeusvaltion tehtävä on suojella kansalaisten oikeuksia ja on pidettävä huolta siitä, että poliisilla ja oikeuslaitoksella on riittävät resurssit tutkia netissä ilmenevää vihapuhetta. Jos kukaan ei puutu vihapuheeseen, vihapuheen kohteeksi joutuville tulee helposti tunne, että ketään ei kiinnosta. Tämä on huolestuttavaa, sillä vihapuheella pyritään usein vaientamaan ja sulkemaan keskustelusta ulos ihmisiä.  

Olen itse ollut pitkään yksin näiden asioiden kanssa ja saanut paljon vihapostia,  jopa tappouhkauksia. Näiden käsitteleminen on meinannut ajaa mut joskus uupumuksen partaalle. Kansanedustajana olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että mulla on ympärillä ihmisiä, jotka katsovat mun viestit. Nyt vihapostit ovat suoraan eduskunnan turvaosaston asioita. Enää minun ei tarvitse laittaa energiaani vihapuheen ja rasismin lukemiseen, vaan voin keskittyä paremmin kansanedustajan työhön.

Keskustelen mielelläni ihmisten kanssa, jotka ovat kanssani eri mieltä. Kuitenkaan en pidä keskustelusta populistien kanssa, sillä silloin keskustelukumppania ei aidosti kiinnosta dialogi, vaan viesti on suunnattu ennemmin yleisölle. Pidän hyvistä keskusteluista, jotka pohjautuvat tieteeseen ja faktoihin. Mielestäni on hienoa, jos joku muuttaa keskustelun myötä näkemyksiään esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksistä myönteisempään suuntaan. 

Mitä toivoisit näkeväsi enemmän suomalaisessa politiikassa?

Toivoisin näkeväni enemmän yhteishenkeä. En usko, että kukaan on lähtenyt mukaan politiikkaan tehdäkseen asioita huonommaksi, vaan kaikilla on varmasti pohjimmiltaan halu parantaa niitä. Olisi tärkeää puhaltaa yhteen hiileen ideologisista eroista huolimatta.

Olen oppinut, että jos haluaa pärjätä politiikassa ja saada asioita aikaan, on oltava valmis kompromisseihin ja tekemään yhteistyötä myös niiden kanssa, joiden kanssa on eniten eri mieltä. 

Lehden teema on valta. Mitä itse ajattelet omasta asemastasi vallankäyttäjänä?

Hoidan tehtävää mandaatilla, jonka kansa on vaaleissa antanut. Sitä tulee käyttää niin, että ajaa niitä asioita, joita on luvannut. En ajattele olevani lain yläpuolella, sillä asemastamme riippumatta olemme samalla viivalla lain edessä. Ennen kaikkea ajattelen kansanedustajan tehtävän olevan luottamustehtävä, jossa minua arvioidaan. Vaaleissa sitten nähdään, saanko jatkaa tehtävässä. 

Työ eduskunnassa on hektistä. Miten vietät vastapainoksi vapaa-aikaasi?

Vapaa-ajan viettäminen on jäänyt viime aikoina aika vähiin. Nyt on ollut niin pitkiä päiviä ja paljon uutta, että työt pyörii mielessä jopa nukkumaan mennessä. 

Yritän nyt myös käydä leffoissa, eilen kävin katsomassa Bondin. Tykkään muutenkin katsoa sarjoja ja elokuvia. Pyrin myös viikonloppuisin näkemään perhettäni, se tasapainottaa hyvin arkea. Tavoitteenani on myös jatkaa taas liikuntaa, etenkin kuntosalilla käymistä. Pitäisi treenata pakaroita ja yläselkää, sillä tässä työssä tulee istuttua niin paljon. 

Kategoriat
2021 Arkisto Muut Yleinen

November blues

TEKSTI Anna Kananen KUVITUS Inka Salminen

Miten se tapahtuikaan silmänräpäyksessä, aivan huomaamatta. Herättyäni herätyskellon piippaukseen olin, kuten aina, keittänyt kahvia ja istuskellut kotona pari tuntia tekemättä juuri mitään.

Ulkona havahduin siihen, että eilisen pudonneet lehdet ja keltaiset ja oranssit puut olivat vaihtuneet paljaisiin oksiin sekä paljaaseen, harmaaseen katukiveykseen, joka vasta hetki sitten oli peittynyt pudonneiden lehtien alle. Ilma oli muuttunut hyytäväksi, ja olin tottuneesti pukeutunut toppatakkiin, vaikka minulla ei ollut aavistustakaan siitä, missä välissä lämpötila oli alkanut lähestyä pakkasasteita.

Samalla ajatukset olivat aivan huomaamatta – niin, vaihtuneet. Lähikapakan ohi kulkiessani en enää ajatellut joka kerta sinua, tai vaikka ajattelinkin, oli se huokaus menneestä, sekoitus ikävää ja helpotusta, iloa ja unohtuneita hetkiä. Ei enää pelkkää syvää, mustaa surua.

Kipu oli siirtynyt muualle, muihin hetkiin ja muihin menetettyihin ihmisiin. October blues, ajattelin.

Mutta niin, ei ollut lokakuu. October bluesista tuli November blues, sama kai se.

Ja yhtäkkiä, huomaamatta, vuosi oli vaihtunut ja samat asiat seurasivat toisiaan. Vappuaaton aamuna sää oli upea, aurinko paistoi ja ihmiset ympärillä olivat iloisia, mutta illan tullen kadut täyttyivät lasinsiruista ja rikkoutuneista ihmissuhteista, kyyneleistä ja läikkyneestä kuohuviinistä. Mutta olivat ihmiset iloisiakin, pariskunnat tai juhlahumussa toisiinsa ihastuneet jatkoivat kohti samoja makuuhuoneita ja samoja ajatuksia.

Elokuisena aamuna ajatukset olivat palanneet jälleen sinuun – sillä erotuksella, että sinä tarkoitit tällä kertaa eri asioita, eri asuntoa, erilaisia unelmia ja eri kapakoita. November blues vasta edessä.

Yhdessä hetkessä ei yhtään mitään, mutta kuitenkin kaikki oli tapahtunut.