Kategoriat
2020 Kuka luulet olevasi

Kuka luulet olevasi, Enni Koistinen?

Kuka luulet olevasi?

Olen Koistinen. Tämmönen läppä muija.

Mikä naurattaa?

Nauran aina sille, että oma vitsi on paras vitsi.

Mikä tylsistyttää?

Kaikenlainen valittaminen.

Kerro jotain urasi alkuvaiheilta. Kuka silloin luulit olevasi?

Luulin tosi pitkään olevani pelkästään graafikko. Mulla oli ollut mindset jo yläasteella päästä silloiseen Taideteolliseen korkeakouluun opiskelemaan graafikoksi. Kun sitten pääsin sisään, ajattelin koko ajan, että nyt mä olen graafikko, nyt pitää olla graafikko, nyt pitää olla näin. Aloin kuitenkin kriiseilemään sen ajatuksen kanssa ja tajusin, että välillä se on aika perseestä. Onneksi Tuplakääk-podcastin co-host Kirsikka kysyi vuosia sitten, että pitäiskö sun tehdä jotain muutakin kuin olla vain graafikko. Tajusin, että ei helvetti, voin olla muutakin. Oli ihanaa, kun annoin itselleni luvan olla jotain muutakin kuin graafinen suunnittelija. Palaset alkoivat sen jälkeen loksahtamaan paikalleen.

Jos vertaat opiskeluaikoja nykyisyyteen, niin miksi teet nyt sitä mitä teet?

Siihen pisteeseen on vain ajauduttu. Monet nykyiset duunit, kuten Tuplakääk-podi ja somejutut, alkoivat vähän turhanpäiväisinä harrastuksina. En ikinä ole työskennellyt tiedostaen, että haluan tehdä somevaikuttamista. I didn’t choose the influencer life, the influencer life chose me.

Sitä on vain ajautunut tekemään kaikkea muutakin kuin graafikon hommia. On kutkuttavaa aina nähdä, miten eri projektit johtavat toiseen. Meidän podcast edesauttoi alkuvaiheessa sitä, että saatiin oma ohjelma Radio Helsingille. Nyt kun tietää, miten turhatkin asiat saattaa vaikuttaa siihen mitä seuraavaksi tapahtuu, on helpompi sanoa kyllä uusille mahdollisuuksille. Yksi monesta syystä suostua Olet mitä syöt -ohjelmaan oli, että näin mahdollisuudet, joita ohjelma voi tuoda. Jotain mitä en vielä edes tiedä.

Miltä kalenterisi näyttää, kun teet graafikon, somevaikuttajan ja podcastaajan töitä samanaikaisesti?

Se on kaoottinen. Laskin juuri, että mulla on seitsemän projektia menossa samaan aikaan. Kun tulee koko ajan kysymyksiä ja pyyntöjä, ja Slack sekä WhatsApp laulaa, niin ajattelen, että apua, tarvitsen jotain hallintaa elämääni. Paljon on kaikenlaisia tapahtumia, mutta tähän asti on mennyt ihan hyvin.

Vaikka itse duuni oli kivaa, aloin hajoilla siihen, että joka päivä pitää tanssia jonkun muun pillin mukaan.

Koska freelancerin työpäivä loppuu?

Olen tosi hyvä lopettamaan viiteen. Silti tykkään kyllä tehdä töitä ysiin asti illalla tai myöhempäänkin, jos olen päässyt hyvään työmoodiin. Jos teen tosi pitkän työpäivän, niin seuraava voi olla lungi. Kuvailin ehkä vähän hassusti kalenteriani kaoottiseksi, koska mähän rakastan tätä tilannetta! Päivätyöt eivät sopineet mulle ollenkaan. Kun piti mennä saman pöydän eteen joka päivä jonkun muun käskemään aikaan, musta tuntui, että olin kellokortin vanki. Kellosta tuli mulle sellainen vihan symboli. Vaikka itse duuni oli kivaa, aloin hajoilla siihen, että joka päivä piti tanssia jonkun muun pillin mukaan.

Koetko, että sinulla on eri työidentiteettejä? Tuleeko graafikko-Enni podcast-Ennin kanssa hyvin toimeen?

Tulee toimeen kyllä. Välillä graafikkohommissa on sellainen design-Enni, joka laittaa Ristomatti Ratia -lasit päähän paltsuun. Mutta koen, että kaikissa mun duuneissa on läsnä hauskuus ja ilo, myös niissä graafikkojutuissa. Se on kantava voima kaikessa mitä teen. 

Minkälaisena näet roolisi esikuvana? 

Ihmiset on sanoneet, että he ihailevat mussa itsevarmuutta. Ja kyllähän se tuntuu kivalta, mutta sitten samalla mietin, eivätkö muut ihmiset sitten ole itsevarmoja? Sain esimerkiksi Olet mitä syöt -ohjelman jälkeen satoja viestejä. Mulle sanottiin, että sä olet niin hyvä esikuva sen vuoksi, mitä ajattelet vartalostasi ja itsestäsi. Mietin, että mitä helvettiä, vihaavatko kaikki muut ihmiset niin paljon vartaloaan? Eivät tietenkään kaikki, mutta tosi monet ilmeisesti. Se harmittaa. 

Vaikuttajien vaikutus on tutkitusti vaikuttavaa. Millaisena näet vaikuttajien vastuun?

Ehdottomasti vaikuttajien vastuu on iso. Mutta siitä en ole samaa mieltä, että vaikuttajien pitäisi ottaa kaikkeen kantaa ja jakaa kaikki adressit ja linkit. Aina on ihmisiä kysymässä, että miksi et ota kantaa tähän. Mä en ole ikinä tehnyt sitä somessa kauheasti. Jaan just sitä matskua, mitä itse haluan jakaa. Jos joku haluaa olla poliittisesti aktiivinen vaikuttaja, niin sitten on. Mutta kaikkien ei tarvitse olla.

#kaupallinenyhteistyö. Mitä tunteita se herättää? 

Yhteistöiden tekeminen on luontevaa ja hauskaa, vähän kuin muiden matskujen jatke. Tykkään muutenkin aidosti tehdä somea ja jakaa kaikkea hupsua tai mielenkiintoista. Kun someen joka tapauksessa menee ihan helvetisti aikaa, niin miksi kaupallisia yhteistöitä ei sitten voisi olla? En ota turhia paineita, vaan mietin, miten nekin voisi tehdä mahdollisimman mielenkiintoisesti. 

Suurimmaksi osaksi saan vapaat kädet julkaisujen toteutukseen, mutta se riippuu asiakkaasta. En myöskään suostu mihinkään sellaiseen projektiin, johon en itse usko. Sanon ei tosi monelle asiakkaalle.

Minkälaisia moraalisia punnitsemisia teet kaupallisten yhteistöiden suhteen? 

Jos on jokin eettisesti epäilyttävä juttu, niin en siihen suostu. On niitä tapauksia useampikin. Nämäkään jutut eivät ole aina niin mustavalkoisia. Aika vähän on tullut mitään tosi sheidejä keissejä. Jos vähänkin haiskahtaa mädältä, niin en osallistu. Luotan omaan vaistoon.

Mulle sanottiin, että sä olet niin hyvä esikuva sen vuoksi mitä esittelet vartalostasi ja itsestäsi. Mietin, että mitä helvettiä, vihaavatko kaikki muut ihmiset niin paljon omaa vartaloaan?


Missä menee yksityisen ja julkisen raja?

Jaan someen aika paljon itsestäni. Kaikkea en silti halua jakaa. Negatiivista mussuttamista en jaksa somen ulkopuolellakaan, niin en tee sitä mun kanavissakaan. Mä olen kyllä todellakin sitä mieltä, että ongelmista ja vaikeista asioita saa ja pitääkin puhua, mutta jatkuvaa vinettämistä ja valittamista somessa en jaksa yhtään. Helposti unfollaan ihmisiä, jotka harrastaa sitä tosi paljon.

Mitä voisi mielestäsi olla julkisuudessa vähemmän? 

Mun mielestä kaikki voi tehdä just sitä juttua, mitä haluaa. Kaikelle on yleisönsä, varmaan myös niille mussuttajille. Jotkut woke tyypit aina valittaa Instagramin inboxissa, että miks teet tämmöstä, miks sä oot tommonen, vitsi teillä on ihan paska podcast. Ei ole pakko kuunnella! Haluan antaa kaikille tilaa tehdä mitä haluaa, mutta kaikkien ei tarvitse tykätä kaikesta eikä kaikkien tarvitse seurata kaikkia.

Mitä pitäisi tuoda enemmän julkisuuteen? 

Söpöjä eläimiä, kissanpentuja. Tässäkään mä en halua kenellekään sanoa, mitä niiden pitää jakaa. Voin kuratoida mun Instagramin feedin itse sen mukaiseksi, mitä haluan nähdä.

Kun sometat, ajatteletko jakavasi asioita nimenomaan julkisuuteen? 

Julkisuus ei ole tietoisesti mielessä koko ajan. Jollain tasolla tiedostamatta tiedän sen rajan, mikä on hyvä asia ja mikä ei. Esimerkiksi mun puoliso on tarkempi näissä asioissa. Hän oli vähän kauhuissaankin aluksi siitä, että menin Olet mitä syöt -ohjelmaan koko kansan eteen. Mutta hän onkin ihan erilainen ihminen kuin minä.

Julkisuuden kääntöpuoli on ehdottomasti Jodelin tapaiset internetin ulkohuussit. Mikä hiton tarve ihmisillä on puhua niin ilkeästi julkisesti? Kun ensimmäiset jutut itsestäni alkoivat ilmestyä sinne, niin ajattelin, että okei nyt poistan tän, kiitos hei. 

Tee paljon kaikkea tosi tyhmää. Ja sitten ne tosi tyhmät asiat saattaa johtaa hyviin asioihin.

Mitä haluaisit sanoa nuorelle itsellesi?

Tee paljon kaikkea tosi tyhmää. Ja sitten ne tosi tyhmät asiat saattaa johtaa hyviin asioihin. Ja mä olen tehnytkin!

Mikä on sellainen tyhmä asia, joka on johtanut hyviin asioihin?

Tää on kyllä aika lähimenneisyydestä, mutta mun mielestä klassikkoesimerkki siitä, miten joku täysin tyhmä ja turha asia voi johtaa johonkin ihanaan ja hauskaan.

Kukaan ei suostunut katsomaan mun kanssa prinssi Harryn ja Meghan Marklen häitä. Halusin kuitenkin hirveästi jakaa kaikkia mielipiteitäni, niin tuuttasin 50 instastooria aiheesta: kommentoin asuja, henkilöitä ja sitä, mitä siellä tapahtui. Häiden aikaan mulla oli 2000 seuraajaa Instagramissa. Meni reilusti yli vuosi, kun sitten yksi Hesarin toimittaja otti yhteyttä ja pyysi mua Hesarin viralliseksi Linnan juhlien kommentaattoriksi. 

Olin hämmentynyt toimittajan soitosta ja mietin, että miksi minä, en ole mikään muodin ammattilainen. Nauroin koko puhelun ajan ja lopuksi oli pakko kysyä, että miksi juuri minä. ”No kun sulla oli se Harry ja Meghan.” Hän oli sattunut näkemään ne stoorit silloin.

Ei siis kantsi miettiä turhaan onko joku duuni valmis julkaistavaksi. Opiskeluaikoina sitä mietti, onko tämä tarpeeksi hyvä, eikä oikein uskaltanut julkaista mitään. Nyt on huomannut, että jos uskaltaa tuutata kaikki raakileetkin internetiin, voi sillä olla tosi iso voima niihin duuneihin, joita joku pyytää myöhemmin tekemään. Ihan turhaan jengi hilloaa pöytälaatikossa duunejaan. Olisinpa voinut sanoa silloin itselleni, että laita saman tien keskeneräisetkin työt nettiin.

Mikä järkyttää?

Asuntojen hinnat.

Mikä kiihottaa?

Harry Styles.

Mikä inspiroi?

Harry Styles. Voisin vaihtaa joka vastaukseen.

TEKSTI: Lotta Kivelä ja Ainomaija Mikola

KUVAT: Ainomaija Mikola

Kategoriat
2020 Kuka luulet olevasi

Kuka luulet olevasi, ibe?

Kuka luulet olevasi, ibe?

Mä vain luulen olevani, mutta en todellakaan tiedä kuka mä oon.

Uusi levysi perkele! ilmestyi syyskuussa. Miltä levyn vastaanotto on tuntunut?

Olin positiivisesti vähän yllättynyt, vaikka kyllä odotinkin, että se otettaisiin vastaan hyvin. Tällä hetkellä on rentoutunut fiilis, tuntui hyvältä laittaa se nyt ulos.

Uusi levysi kertoo kahden persoonan, iben ja perkeleen vuoropuhelusta. Kuka tai mikä tämä perkele on?

Perkele ei varsinaisesti ole mikään konkreettinen persoona tai hahmo, se on enemmänkin kaikenlaista epäluuloa ja itsensä kyseenalaistamista. Perkele edustaa haasteita ja kysymyksiä, joihin jokainen meistä törmää. Perkeleellä loin tälle kaikelle kasvot. 

Molemmat-biisin lopussa kuuluu keskustelu, jossa kuvaillaan sinun ja perkeleen suhdetta hyväksi ja sanotaan, että haluat perkeleen ottavan sinusta vallan. Miksi?

Perkeleen edustamia kysymyksiä ja haasteita ei kannata pelätä, vaan ne tulisi ottaa vastaan. Ne saattaa tuntua vaikeilta, mutta niitä läpikäymällä kehittyy ja kasvaa ihmisenä.

Inseptio-biisissä laulat, että toivot maailman muuttuvan. Jos saisit päättää, mitä haluaisit maailmassa tai nykyisessä yhteiskunnassa muuttaa?

Mä toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat olla haavoittuvaisempia, luottaa toisiinsa ja nähdä mahdollisimman paljon hyvää muissa ihmisissä. Ei kuitenkaan sillä tavalla sinisilmäisesti, vaan siten, että ihmiset kuuntelisivat enemmän niitä omia perkeleitään ja olisivat avoimempia niiden kanssa. 

Et ollut somessa uutta levyä tehdessäsi ja olet maininnut, että mitä vähemmän ruutuaikaa, sitä paremmin voit. Some on kuitenkin tärkeä alusta artistille ja olet esimerkiksi tutustunut yhteistyökumppaneihin Instagramissa. Millainen suhde sinulla siis on someen?

Jos mä olen jonkun ihmisen kanssa yhteistyökumppani tai kaveri somessa, niin siinä täytyy olla myös se oikean elämän bondi. Mutta yritän välttää sellaista turhaa selailua. Olen katsonut puhelimen ruutuajan laskurista, että niinä päivinä, kun olen ollut kuuden tunnin sijasta kolme tuntia kännykällä, niin mulla on ollut sikana parempi päivä. Siitä on aika helppo vetää johtopäätöksiä. 

Miten suhtaudut julkisuuteen ja esillä olemiseen?

Saan olla vielä aika rauhassa. Ja tähän pätee sama juttu kuin edelliseen kysymykseen: mitä vähemmän tuijottaa sitä ruutua, jossa se julkisuus on, niin sitä vähemmän se vaikuttaa elämään millään tavalla.

Koetko julkisuuden tavoittelemisen arvoisena asiana?

Julkisuus on mulle enemmän musiikin sivutuote. Jos julkisuutta ei osaisi käsitellä, niin sitten se olisi tosi negatiivinen juttu. Mullakin on aiemmin ollut sellaisia vaiheita. Täytyy pitää se tatsi oikeaan elämään, niin sitten se ei häiritse tai vaikuta ainakaan huonolla tavalla.

2020 ja korona – kuvaile elämääsi ja ajatuksiasi poikkeusolojen aikana.

Tämä uusin levy on tehty lähes kokonaan koronan aikana, eli se on aikansa tuotos. Mulla on ollut hyviä ja huonoja päiviä, mutta oon ehtinyt miettimään enemmän kuin varmaan koskaan ennen. Ja se on ollut musta tosi hyvä juttu. Mä ainakin koen, että tämä vuosi on ollut mulle henkilökohtaisen kasvun kannalta tosi tärkeä.

Millaista kasvua tarkoitat?

Mulle ei koskaan tuu sellaista made it -fiilistä, liittyi se sitten henkiseen kasvuun tai musiikkiin. Henkisesti voi aina kasvaa, eikä siinä ikinä tule täysin tyytyväinen fiilis. Olen siis oppinut nauttimaan itse siitä kasvamisesta. Ja musiikissa itse siitä tekemisestä, ettei ajattele vain niitä saavutuksia. Mulla on siis ajatusmalli muuttunut siten, että tiedostan sen matkan olevan itsessään se määränpää. 

Millainen suhde sinulla on artistiuteen tai artistiminääsi?

Pystyn seisomaan kaiken sen takana, mitä mä sanon iben, Ilmari Kärjen tai vaikka perkeleen nimissä. En koe, että mulla olisi alter egoja. Ja jos vaikka tekisin jotain tyhmää, en voi sanoa, että se oli toi ibe. Että kyllä mä oon ihan yhtenä kokonaisuutena tässä.

Jos et olisi artisti, mitä tekisit?

Tää on vaikea kysymys. Haluaisin tehdä jotain luovaa työtä. Jotain sellaista, joka matchaisi mun arvomaailman kanssa. Mutta en mä osaa sanoa mitään yksittäistä. Ehkä mä vaan kirjoittaisin.

Onko sinulla varavaihtoehtoa artistiudelle?

Koko ajan, kun mä teen sitä mitä mä haluan, eli nyt tätä musiikkia ja kaikkea sen sivussa olevia asioita, opin tosi paljon myös siitä, mitä kaikkea muutakin voisin tehdä. Mulla on sellainen olo, ettei mun tarvitse keksiä plan b:tä, vaan se tulee tässä samalla. Eikä tämä musajuttukaan ole minkään yhden langan varassa.

Hait opiskelemaan filosofiaa tänä vuonna. Aiotko hakea vielä uudestaan?

En osaa sanoa. Mä luen ja opiskelen omatoimisesti jo aika paljon.

Mitä luet nyt? Onko kirjavinkkejä?

Nyt oon lukenut sellaista kirjaa kuin Hyvän historia. Se on tosi hyvä, suosittelen. 

Mitä seuraavaksi, ibe?

Menen laittamaan ruokaa.

Teksti: Henna Ukkonen

Kuvat: Albert Romppanen


Kategoriat
2020 Kuka luulet olevasi

Kuka luulet olevasi, Fatima Verwijnen?

Olen 26-vuotias kahden lapsen äiti, markkinointikonsultti ja vakavamman tason aktivisti. Se tarkoittaa, että aktivismi ei ole asia, josta otan lomaa, tai jota teen vapaa-ajalla harrastuksena, vaan se on jatkuvasti läsnä mun elämässä, kaikessa mitä teen. 

Teksti:  Heta Ojanperä Kuvat: Fatima Verwijnenin kotialbumi ja Inka Salminen

Minkä näistä ottaisit mukaan autiolle saarelle: megafonin, vessapaperirullan vai Corona-oluen?

Ottaisin Corona-oluen, koska uskon siihen, että pitää nauttia hetkestä. En tiedä mitä tapahtuisi, jos olisin autiolla saarella, mutta ainakin mulla olisi Corona-olut, josta nauttia.

Mikä maailmassa on erityisesti perseestä?

Tällä hetkellä ihmisten itsekkyys, mikä heijastuu riittämättöminä ilmasto- ja ihmisoikeustoimina. 

Silakkaliikkeen kuulumiset 

Miten silakat voivat?

Silakat voivat oikein hyvin, tosi rauhallisesti tällä hetkellä. Pahimman piikin ohi on päästy: silakat ovat löytäneet oman roolinsa yhteiskunnallisessa keskustelussa. Olemme pystyneet selkeyttämään toisillemme ja muille ihmisille keitä olemme, mikä viestimme on ja mitä ajamme takaa.

 Mikä se selkeytynyt viesti on?

Haluamme parantaa yhteiskunnallista keskustelua niin, että se perustuu faktoihin, on helposti ymmärrettävää, eikä sitä ohjaa viha tai misinformaatio. 

Miten Silakkaliike konkreettisesti lähti liikkeelle? Mitä teitte?

Haluan alleviivata, että emme halua henkilöidä tätä kehenkään, koska tämä on sitoutumaton liike. Se lähti Johannes Kosken ideasta, että Suomeen tarvitaan jotain samanlaista kuin Italian Sardiinit-liike. Jos liike olisi Suomessa, niin mitä se olisi, mikä sen nimi olisi, mitä sillä haettaisiin? Pikkuhiljaa siihen liittyi lisää ihmisiä, ja viikon päästä meitä oli tuhansia. 

Mitä liikkeen ylläpitämiseen liittyviä haasteita olette kohdanneet? Missä olette onnistuneet?

Ihmiset olettivat, että olemme hirveän paljon suunnitelleet tätä, vaikka se viraali-ilmiö oli todella spontaani ja vahinko. Emme ole onnistuneet alusta asti viestimään ihmisille linjaamme, ja jossain kohtaa se viesti vesittyi kädenlämpöiseksi selkääntaputteluaktivismiksi. Nyt olemme onnistuneet viestimään arvojamme vastaavaa kontenttia antifasismista ja antirasismista. Olemme onnistuneet innostamaan sellaisia ihmisiä aktivismiin, joille ”aktivismi” on ollut kirosana, ja siten madaltaneet kansalaisaktivismin kynnystä. 

Olette Silakkaliikkeessä halunneet välttää johtajakeskeisyyttä ja hierarkiaa. Miten viestinne sitten on muodostunut?

Ihmisiltä on tullut vähän ristiriitaista viestiä: toisaalta haluttiin nostaa Johannes [Koski] liikkeen johtajahahmoksi, toisaalta, kun johtohahmoja nousi ehdottamaan toimintalinjauksia, koettiin, että ”ette te voi vaan sanella meille, keitä me ollaan”. Toisaalta haluttiin selkeää viestintää, mutta toisaalta mielestäni brändi/Slush-meininkiä on kuvottavaa liittää kansalaisaktivismiin. Joitain johtohahmoja on noussut niistä ihmisistä, jotka ovat olleet aktiivisesti rakentamassa liikettä. Mutta nämä asiat eivät ole yllättäviä, kun puhutaan tuhansien ihmisten kansalaisaktivistiliikkeestä.

Mitä mieltä olet Silakkaliikettä käsitelleestä uutisoinnista?

Se on ollut todella positiivista lähtökohtaisesti. Ihan aiheellista kritiikkiä on tullut antipopulismiin ja konkreettisuuteen liittyen.

Silakkaliike haluaa vähentää vihaista poliittista keskustelua. Miten vihaan tulisi reagoida? 

Se on todella kontekstiriippuvaista. Jos kohtaa vähemmistöihin kohdistuvaa vähättelevää puhetta ja poliittista toimintaa, niin ei vähemmistön rooli ole aina olla se ymmärtävä ja rauhallinen osapuoli, vaan silloin kuuluukin olla äänekäs ja näyttää oma turhautumisensa. Jos yhteiskunta ei kestä sitä, niin yhteiskunnassa pitää muuttaa jotain. Eli lähtökohtaisesti aina rakkaus edellä, mutta ei meidän tarvitse olla mitään ovimattoja siinä vihaisessa keskustelukulttuurissa.

Henkilökohtaisen politiikka

Mieleenpainuvin tekosi kansalaisaktivistina?

Mieleenpainuvimpia hetkiä on sellaiset, kun syvän päädyn äärioikeistolaiset ovat tulleet kertomaan mulle, että koska he ovat seuranneet mun aktivismia, he ovat ”tulleet pois sieltä”. Silloin olen todella iloinen: mun välillä aika vihaisestakin äärioikeistoa käsittelevästä retoriikasta huolimatta olen pyrkinyt alleviivaamaan, että kuka tahansa, joka sieltä tulee pois, otetaan avosylin vastaan. 

Ketä ihailet? Voit mainita useammankin henkilön.

Alexandria Ocasio-Cortezia, Michelle Obamaa, Zahra Karimya, Ujuni Ahmedia ja Suldaan Said Ahmedia. He ovat kaikki vähemmistöjen edustajia, jotka ovat tehneet todella merkittäviä tekoja politiikan ja aktivismin uralla tuoden mulle fiiliksiä siitä, että maailmassa on hyviä ihmisiä ja asioita, joita kannattaa puolustaa. 

Olet kannustanut monia ystäviäsi lähtemään politiikkaan. Kiinnostaako se sinua vaikuttamismahdollisuutena?

Koen, että olen vähän liian radikaali politiikkaan. Aktivismi on mulle paljon parempi vaikutuskanava, koska mun ei tarvitse filtteröidä itseäni ja miettiä, mikä on oikea tapa tuoda itseäni esille. Olen taustavaikuttaja.

Some-presenssisi on suhteellisen positiivista. Ahdistutko mistään?

Ahdistun vihaisuudesta ja epäreiluudesta, joita varsinkin äärioikeistolaiset käyttävät, osana semmoista hiljentämisen taktiikkaa. Vaikka mulla on tosi iso kokemus siitä trollaamisesta ja vihaisesta viestinnästä, niin kyllä se välillä tuntuu todella pahalta. Koen, että aktivismin kentällä emme tarvitse yhtään marttyyria, ja siksi pidän joskus pitkiäkin some-taukoja. Uskon, että nöyryys ja haavoittuvaisuuden myöntäminen ovat positiivisia asioita. Että uskaltaa sanoa, että kyllä se tuntuu pahalta.

Kuinka tärkeä osa identiteettiä sukupuoli on sinulle?

En ole tätä hirveästi joutunut miettimään, koska olen hyvin heteronormatiivinen ja syntynyt siihen sukupuoleen, jonka koen omakseni. Identiteetin kannalta en koe, että se olisi kovin tärkeä. En edusta itseäni sukupuolen edustajana, vaan itsenäni. 

Aktivismin ekologia

Twitterissä katsot maalittajia hymyillen suoraan silmiin. Tulisiko maalittaminen kriminalisoida?

Kaksipiippuinen juttu. Toisaalta totta kai, koska se on toimintaa, joka hiljentää ihmisiä ja esimerkiksi estää heitä lähtemästä politiikkaan. Toisaalta on todella vaikea tie lähteä siihen, että mitä saa sanoa ja mitä ei. Toivoisin, että some-platformit ottaisivat isompaa vastuuta sen sijaan, että sitä pitäisi kriminalisoida. 

Mitä ajatuksia hallituksen epidemia-ajan toimet herättävät kansalaisaktivismin näkökulmasta?

Tämä on todella historiallista aikaa. Tietysti nämä ihmisiä rajoittavat toimet tuntuvat tämmöisen semi-anarkistisen ihmisen näkökulmasta aika villeiltä. Mutta totta kai ymmärrän ne, mun mielestä hallitus on osoittanut ihan esimerkillistä johtajuutta. Aktivismi, edes vallankumouksellinen sellainen, ei tarkoita mitään typerää kansalaistottelemattomuutta. 

Miten aktivisti hyödyntää poikkeusoloja?

Tuo omaa itseään ja omia ajatuksiaan yhä enemmän esille nyt, kun ihmiset ovat kotona näiden asioiden äärellä. Poikkeusolot ovat mahdollisuus ihmisille tutkailla sitä, mikä on tärkeää. Me olemme kaikki samassa tilanteessa yhteiskunnallisesta luokasta, sosiologisesta asemasta ja etnisyydestä riippumatta: se ehkä luo ihmisille erilaista näkökulmaa. 

Mikä on keskeisin pullonkaula ilmastonmuutokseen ja taloudelliseen epätasa-arvoon liittyvien ongelmien ratkaisemisessa?

Isoimpina esteinä ovat asenteet ja kasvava individualismi. Ollaan kummallisessa tilanteessa, jossa kaikki tiedostavat, että asialle pitää tehdä jotain, mutta kukaan ei konkreettisesti tee mitään, ainakaan tarpeeksi. Koska elämme kapitalistisessa maailmassa, kukaan ei halua ottaa vastuuta. Ja meillä on kapitalistisen yhteiskunnan luoma valheellinen ajatus tarpeesta onnellisen elämän saavuttamiseksi. Se on yhteiskunnallinen ongelma: kuluttamiselle rakennettu yhteiskunta. Länsimaissa ihmisille on luotu ajatus siitä, että he ovat niin tärkeitä, että he ansaitsevat tämän kaiken. 

Toimitko ensisijaisesti paikallisesti, kansallisesti vai globaalisti?

Globalismi tulee esille yhteyksissä muiden maiden antirasistisiin toimijoihin. Olen myös ollut eri maissa kouluttamassa etnisten vähemmistöjen ja seksuaalivähemmistöjen tilasta. Enemmän kuitenkin toimin paikallisesti, koska mun aktivismi keskittyy rasismiin ja ihmisoikeuksiin, ja Suomi on yksi maailman rasistisimpia maita ja esimerkiksi rasistisin Pohjoismaa. 

Onko kansallisvaltio historiallinen jäänne? Entä kansalliset kulttuurit?

Uskon, että meillä tulee aina olemaan kansallisvaltioita, ja kansallisidentiteetillä tulee aina olemaan jokin rooli, mutta olemme menossa globaalimpaan suuntaan. Ihmisillä tulee aina olemaan tarve omaan ryhmään ja oman tarinan alleviivaamiseen kulttuurin kautta. Ulkonäön rooli tulee laskemaan: sen sijaan yhdistävä tekijä voi olla esimerkiksi joku urheiluun liittyvä asia tai kieli. Tämäkin liittyy individualismiin: varsinkin meillä länsimaissa on alleviivattu todella paljon yksilöllisyyden ja oman taustan merkitystä: ”mä oon mä, mä oon suomalainen, ja tässä on mun jengi”. 

Lopuksi: 

Toivo, tieto vai toiminta?

Tässä post-truth-ajassa: tieto. Todella moni kriisi jäisi tapahtumatta, jos ihmisillä olisi oikeaa informaatiota.

Kategoriat
2019 Kuka luulet olevasi

Kuka luulet olevasi, pins.ku?

Mietin usein, kuka tai mikä mä olen ja sitä itse asiassa jatkuvasti selvitän. Kai mä olen jonkin sortin artisti, vaikka artisti on laaja käsite. Muuten olen kriiseilijä ja ihan samanlaisten asioiden kanssa kamppaileva kuin kuka tahansa muukin 22-vuotias. 

Teksti: Elina Riutta Kuvat: Rosa Lehtokari

Uusi EP:si Alien julkaistiin lokakuun alussa, minkälainen vastaanotto sillä on ollut?

EP:n julkkaribileet olivat äskettäin, ja siellä konkretisoitui sen hyvä vastaanotto. Oli hämmentävä hetki, kun ihmiset osasivat sanat. On tietysti tullut myös negatiivista palautetta, mutta se kuuluu tähän alaan. Olisin tosi huolestunut, jos kaikki tykkäisivät, koska en halua miellyttää ketään. Teen biisit vahvoista tunteista, niin on ihanaa, että ne tunteet heräävät kuuntelijoilla eloon.

Mistä tyyliisi kumpuaa futuristinen fiilis ja alien-estetiikka?

Ulkopuolisuus on kiehtonut mua aina ja lapsesta asti oon tuntenut, etten kuulu mihinkään. Se, mikä ei kuulu tänne, tulee muualta, niin kuin alienitkin. Samaistun siihen. Pidän niistä väreistä ja siitä visuaalisuudesta, se on miellyttävää. 

Olet entinen YouTube-sisällöntuottaja. Miten päätös lopettaa videoiden teko ja aloittaa musiikkiura syntyi?

Se oli tosi henkilökohtainen päätös, koska silloinen somepersoonani oli täysin itse luotu hahmo. Kun ymmärsin, että on mahdollisuus tehdä musiikkia, mikä vaatii oman alter egonsa, niin niille kahdelle aivan eri asialle ei vain ollut yhteistä tilaa. Nyt olen tosi erilainen hahmo – mun piti kasvaa vanhasta täysin ulos, enkä kadu sitä, koska se oli mun juttu silloin. Musa on mun juttu nyt ja on tavallaan aina ollutkin. Tää on mun kutsumusammatti.

Mitä pins.ku tekee artistiutensa ulkopuolella?

Töitä teen myös muualla, elän tosi tavallista arkea ja mulla on kääpiöbullterrieri. Teen paljon taidetta myös itsekseni. Vietän tosi tavallista ja rauhallista elämää vastapainoksi keikkailulle ja videoiden tekemiselle.

Minkä moton tai elämänfilosofian mukaan elät?

Ajattelen, että mitä jos mä kuolisin huomenna, että oonko mä tehny kaiken minkä halusinkin. Tällä hetkellä en voisi sanoa näin, koska tänään oon vain juonut teetä ja katsonut Netflixiä! Yritän myös aina ajatella, että oonko ollut mun läheisille ihmisille kiltti ja tarpeeksi läsnä.

Miten musiikista ja taiteesta tuli alun perin osa elämääsi?

Mut laitettiin 3-vuotiaana balettitunneille, jota jatkoin 15-vuotiaaksi asti. Soitin myös klassista pianoa ja mulle muutenkin tyrkytettiin taidetta paljon. Erityisesti isoäiti on aina ollut kannustamassa, että otapa kynä käteen ja mene tanssitunneille. Musiikki jäi – se on aina ollut mussa ja ollut mulle tosi yksinkertaista.

Mitkä ovat olleet käänteentekeviä vaiheita tai tapahtumia musiikkiurasi kannalta?

Käännöskohtia on joka päivä; muutun joka päivä. Lisäksi tajuan koko ajan enemmän itsestäni, tästä alasta sekä musiikista. Ehkä suurin käänne oli David Bowien musiikkivideoiden katsominen pienenä, kun mietin, että miten toi uskaltaa. Myöhemmin tajusin, ettei se oo mitään uskaltamista, vaan on oltava rehellinen itselleen.

Ketkä ovat esikuviasi?

70–80-lukujen artistit ja musiikki on aina ollut mulle tärkeetä. Silloin on ollut performanssitaiteilijoita kuten Bowie ja Elton John. Heillä on ollut niin teatraaliset showt, että he ovat olleet mielestäni enemmän eläviä taideteoksia kuin pelkkiä ihmisiä. Uudesta sukupolvesta Lady Gaga ja hänen poliittisuutensa kiehtovat myös. Se, miten hän on käyttänyt vaikutusvaltaansa, on tosi ihailtavaa. Tällaiset ääripäiden esiintyjät kiehtovat mua.

Mistä saat inspiraation musiikin tai muun taiteesi suhteen? 

Inspiraatio iskee usein unissa. Unet ovat luomisen aikaa, joten saatan vaikka herätä yöllä ja kirjoittaa biisin. Luovuus on dominoiva tila ja on vaikea selittää, mistä se kolahtaa. Lisäksi olen aina käynyt tosi paljon taidenäyttelyissä – taide herättää mussa paljon tunteita. Inspiroidun väreistä ja siksi kuvataidekin kiinnostaa.

Alien-EP:n lyriikoissa toistuu teemana nykyajalle tyypillinen deittailukulttuuri, johon usein liittyy haluttomuus sitoutua vakavampiin suhteisiin. Mitä ajattelet tästä, mistä nämä teemat kumpuavat lyriikoihin?

Se on tosi henkilökohtaista, koska itselleni on ihan sama, miten jengi deittailee, ja kenen tai kuinka monen kanssa harrastaa seksiä. Mulla ei ole mitään sitä vastaan, mutta koska meillä on niin rajattu aika täällä niin en voi ymmärtää, miksei laittaisi ihmissuhteissa kaikkea peliin ja ottaisi sitä riskiä. Mun mielestä on kaiken suola, että laittaa itsensä 110 % likoon ihmissuhteissa.

Miksi kaikkensa antamista sitten niin usein pelätään?

Meidän sukupolvi on jotenkin tosi traumatisoitunutta. Itsekin olen – ollaan synnytty kriittiseen aikaan, kun sosiaalinen media kasvoi isoksi ilmiöksi meidän ollessa teini-ikäisiä. Meidän elämät on käännetty ympäri niin kriittisessä kohdassa, että se ei ole ollut helppoa. Uskon kuitenkin, että kaikessa on lopulta kyse vain pelosta. Jos mä pelkään ihmissuhteissa koko ajan, mä myös menetän tosi paljon.

Mitä sanoisit tyypeille, jotka ajattelevat olevansa noloja?

Ite oon nolo ja se on vaan huvittavaa. Ajattelen aina, että tästä tulee hyvä tarina jälkikäteen kerrottavaksi. Mulla ei loppupelissä ole kauhean hyvä itsetunto, mutta sitten ajattelen vaan, että “fuck that!” Mä en voi muuttaa itteeni ja se täytyy hyväksyä. Itsensä hyväksyminen on pitkä prosessi, mutta ei niin vaikeaa kuin sanotaan. Oon oppinut, ettei kukaan oikeesti välitä ja on tärkeää olla sellaisten ihmisten kanssa, jotka eivät luo negatiivista ilmapiiriä.

Koetko olevasi yhteiskunnallinen vaikuttaja musiikin tai somepreesensin kautta? Haluatko vaikuttaa tai kiinnostaako se?

Kyllä mä pyrin olemaan. Se on tavallaan velvoite, että voin käyttää saamaani julkisuutta johonkin järkevään. Koen olevani samalla poliittinen vaikuttaja, koska en näe syytä, miksi en yrittäisi vaikuttaa näkemiini epäkohtiin.

Onko olemassa rajoja, joita haluat rikkoa?

Suurin asia mikä ärsyttää on se, että puhutaan artisteista ja naisartisteista, koska tällainen erottelu on tarpeetonta. Ala on tosi miesvaltainen ja tuntuu, että pitää tehdä sukupuolen takia tuplasti töitä jo nyt. Se näkyy joka päivä tekemisessä ja olemisessa. Pyrin vaikuttamaan tähän ja toivon, että asia olisi tulevaisuudessa toisin. 

Vinkkejä maailmantuskan kanssa pärjäämiseen?

Ei valitettavasti ole erityisiä vinkkejä. Maailman tilanne on ahdistava, mutta itseäni helpottaa, että taiteen kautta pääsee purkamaan ahdistusta ja paineita. Jokaisella pitäisi olla tapa purkaa painetta ja pystyä irtautumaan. Musiikki luo itselleni hetkellistä rauhan tunnetta. Toisaalta jos maailmassa ei tapahtuisi näin paljon pahaa, ei olisi taidetta eikä mitään mistä kirjoittaa.

Mistä haaveilet tulevaisuudessa?

Minulla on paljon haaveita, ja ne vaihtelevat. Haluaisin olla yhteiskuntaan vaikuttava artisti ja jatkaa itseni kehittämistä, ne ovat suurimpia tavoitteita. Lisäksi edellisen musavideoni ohjasin kokonaan itse, niin olisi kiva jatkaa ohjaamista myös muille artisteille jossain kohtaa. Yhtenä haaveena on ollut perustaa oma hyväntekeväisyysjärjestö, mutta on vaikea keksiä mikä olisi sen teema. Eniten koskettaa vähemmistöt, koska haluaisin olla äänenä sellaiselle ihmiselle, joka ei pysty tai halua itse puhua. Kuitenkin olen vasta alkukuopissa, enkä halua ottaa tulevaisuudesta liikaa paineita.

Terveisiä lukijoille vuosikymmenen vaihteeseen?

Mietin paljon miltä 2010-luku näyttää tulevaisuudessa, ja onhan tämä kaikesta huolimatta kuitenkin ollut tosi hyvä vuosikymmen, koska paljon on tehty hyvääkin. Aina keskitytään ikäviin asioihin, mutta joskus pitää kääntää kolikko toisin päin ja nähdä muutos, jota on jo saatu aikaan, sillä sitä ei saa unohtaa. 

Kategoriat
2019 Kuka luulet olevasi

Kuka luulet olevasi, Dmitry Gurbanov?

TEKSTI Antti Putila & Leo Taanila KUVAT Rosa Lehtokari

Kuka luulet olevasi, Dmitry Gurbanov?

Mamu, joka osaa käyttää Twitteriä.

Kerro jotain taustastasi.

Olen kotoisin Venäjältä. Olen opiskellut ruotsiksi eli se on mun “äidinkieli” täällä. Suomen kielen olen oppinut kavereiden kautta, en ole sitä koskaan opiskellut. 

Twiittaat hyvin aktiivisesti muun muassa politiikasta. Mistä kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin?

Periaatteessa koko mun perhe on aina ollut melko poliittinen. Faija on aina sanonut, että politiikkaa kannattaa seurata. Siksi hain myös opiskelemaan valtiotieteitä.

Haastattelua edeltäneen kuukauden aikana twiittasit yli 1 000 kertaa. Mistä aika ja energia moiseen?

Ei se vie kovinkaan paljoa energiaa. Olen tosi nopea lukemaan. Herätessäni avaan Twitterin, sitten Hommaforumin, Futisforumin, Punk in Finlandin ja Ylilaudan. Käyn kaikki läpi. Siihen ei mene kovin kauaa. Voin aamulla kirjoittaa kymmenen luonnosta ja julkaista niitä päivän mittaan. Töissä voin viiden minuutin tauon aikana laittaa kymmenen twiittiä, mä olen suht tehokas. Ei se oikeasti ole raskasta. 

Monet tutkijat lukevat paljon kirjoja, mutta he eivät välttämättä lue internetin syvää päätyä.

Tavoitteletko jotain aktiivisuudellasi?

No, mä en tykkää äärioikeistosta ja natseista. Kai tavoite on vähentää niiden tukea yhteiskunnassa. Ja sitten mä shitpostaan aika paljon huonoja meemejä.

Niin, Twitter-profiilissasi kerrot olevasi äärioikeistoasiantuntija. Milloin kiinnostuit aiheesta?

Varmaan 2011 aiheen ollessa nousussa. Minulla on myös tausta, josta natsit eivät tykkää, minkä takia se alkoi kiinnostaa, ja aloin lukea enemmän aiheesta. Monet tutkijat lukevat paljon kirjoja, mutta he eivät välttämättä lue internetin syvää päätyä. Ilman sitä on todella vaikeaa ymmärtää, mitä mieltä äärioikeistolaiset ovat, ja minkälaiset asiat niitä yhdistää ja erottaa. Pienet nyanssit voivat aiheuttaa giganttisia riitoja koko liikkeessä. Lapuan liikkeen historiaa on tutkittu paljon, mutta myöhempiä liikkeitä melko vähän.

Twiittaan noista aiheista, koska Suomessa ei ole kovin montaa ihmistä, joka sitä tekisi. Historiantutkija Oula Silvennoinen on viime aikoina lähtenyt twiittaamaan paljon enemmän. Äärioikeistotutkija Tommi Kotonen on tullut myös Twitteriin, mutta hän on vähän epäaktiivisempi. 

Aiotko itse paneutua aiheeseen akateemisessa elämässäsi?

Luultavasti. Saan pian valmiiksi kandini, joka käsittelee sitä, minkälainen sisäinen jarrujärjestelmä on estänyt Soldiers of Odin -ryhmää käyttämästä väkivaltaa, vaikka heillä olisi aika kova väkivaltapotentiaali. Tutkijan urasta en osaa sanoa. Apurahahakemuksien tekeminen ei välttämättä kiinnosta. Instagram-tarinoista olen nähnyt sen stressaavuuden.

Ahdistaako kaiken ikävän lukeminen?

En sanoisi, että ahdistaa. Joskus tulee sellaisia päiviä, että vituttaa tämä paska, esimerkiksi silloin kuin Uudessa-Seelannissa tapahtui terrori-isku. Pystyn onneksi palaamaan takaisin raiteilleni melko nopeasti.

Mitä teet kun et ole netissä?

Opiskelen ja käyn töissä. Mä tykkään pyöräillä paljon, harrastan vapaaottelua ja urheilen. Luen myös tosi paljon. Joskus se on vaikeaa, jos puhelin on vieressä. Olen Twitterissä viisi minuuttia, sitten luen viisi minuuttia.

Voitko suositella jotain kirjaa?

Viimeksi luin Benjamin Carter Hettin Death of Democracyn. Se käännettiin suomeksi, mutta ostin sen englanninkielisenä, kun en jaksanut odottaa sitä kirjastosta. Se oli tosi selkeästi ja hyvin kirjoitettu kirja.

Koetko olevasi jonkinnäköinen vallan vahtikoira?

En oikeastaan. Jossain vaiheessa tajusin, että mulla on kohta 10 000 seuraajaa ja aloin olla huolellisempi sen suhteen, etten jaa sellaista materiaalia, joka voisi vahingoittaa ihan tavallista kansalaista. Siksi peitän henkilöiden nimet, kun jaan jonkin hauskan kuvan Facebook-kommenteista, vaikka ne ovatkin julkisia viestejä ja kenen tahansa luettavissa. Yritän sensuroida, vaikka ne eivät tulekaan mistään privaattiryhmästä.

Koen, että mulla on jonkin sortin vaikutusvaltaa, koska joskus kansanedustajat uudelleentwiittaavat, ja jotkut perussuomalaiset luulevat, että mä olen vaikuttanut esimerkiksi Iltalehden linjaan tai tällaista. Jani Mäkelä kirjoitti, että mun takiani Iltalehti on tarjonnut Maria Ohisalolle mahdollisuuden vastineeseen, kun otsikko oli huono. Silloin tajuaa, että on päässyt jonkun ihon alle.

Saatko törkyä yksityisviestein tai muuta kautta?

Yllättävän vähän. Varmasti saisin enemmän, jos olisin nainen tai kuuluisin seksuaalivähemmistöön. Ehkä kerran kuukaudessa tulee sellainen “tapa ittes” -juttu. Noin viisi vuotta sitten oveeni liimattiin jokin tarra, mutta se oli ainoa tuollainen tapaus. Sisältö liittyy harvemmin venäläisyyteeni, mutta esimerkiksi natsit ovat korostaneet juutalaista taustaani.

Minkälaisia ajatuksia Venäjä herättää sinussa nykyisin?

Sukulaisiani asuu siellä, mutta en oikeastaan ikävöi sieltä mitään. Mulla on kaksoiskansalaisuus, enkä periaatteessa tarvitsisi Venäjän passia mihinkään, mutta siitä on paljon vaikeampi luopua kuin monet luulevat. Se vaatii paljon paperitöitä ja rahaa, jotta voi todistaa olevansa velaton ja niin edelleen. Kun käydään keskustelua siitä, mikseivät Venäjän kansalaiset luovu toisesta passista, tätä ei tiedetä. Maan johto on ihan perseestä, mutta kansaa ei siihen saa sekoittaa. Ne ovat ihan eri asioita.

Miten sosiaalinen media on mielestäsi muuttanut politiikkaa?

Nuoriso ei saa uutisia enää niin paljoa peruskanavista kuten esimerkiksi Yleltä, vaan sosiaalisesta mediasta. Myös vanhemmat ihmiset ovat siirtyneet valtamedian ulkopuolelle ja tämä näkyy siinä, että monet salaliittoteorioihin uskovat ovat keski-ikäisiä. Esimerkiksi QAnon on selvästi vanhemman väestön asia, ja jos katsoo niiden mielenosoituksia, niin siellä marssii 40-vuotias Karen Wisconsinista. Kokonaisuudessaan muutos on ollut positiivinen. Ihmiset, joilla ei ollut aikaisemmin ääntä yhteiskunnassa, ovat saaneet ihan helvetin voimakkaan megafonin. Esimerkiksi transihmiset, jotka eivät aiemmin saaneet ääntään kuuluviin valtamediassa, voivat nyt kirjoittaa kaikkien saataville omat mielipiteensä. 

Voisi sanoa, että perussuomalaisten menestys on tappanut koko ulkoparlamentaarisen äärioikeiston Suomessa.

Viime aikoina julkisessa keskustelussa on noussut esiin kaksi koulukuntaa, joista toinen korostaa, että pitäisi kuunnella tasapuolisesti kaikkien mielipiteitä huolimatta siitä, millaisia ne ovat. Toinen puoli taas näkee, ettei meillä ole mitään velvoitetta kuunnella kaikkien mielipiteitä, jos ne esimerkiksi loukkaavat. Mitä ajattelet tästä?

Liberaali ajatus aatteiden vapaasta markkinapaikasta perustuu siihen, että asioista keskustelevilla ihmisillä on edes jonkinlainen konsensus siitä, millainen maailma ja todellisuus on. Jos vastapuoli esimerkiksi uskoo, että käynnissä on valkoisen väestön kansanmurha, sillä on ihan eri todellisuus kuin minulla, eikä tällainen keskustelu johda mihinkään, vaan polarisoi ihmisiä. 

Olet arvostellut mediaa siitä, miten se kohtelee perussuomalaisia ja muuta oikeistoa. Mitä se voisi tehdä paremmin?

Perussuomalaisia ei haasteta tarpeeksi. Kun perussuomalaisia haastetaan, nähdään miten heikolla pohjalla puolue on. He puhuvat väestönvaihdoksesta tilastollisena faktana. Toimittajat eivät kuitenkaan kysy, keitä ne väestönvaihtajat ovat. Jos perussuomalaisilla olisi selkeä määritelmä, kuka on väestövaihtaja ja kuka on suomalainen, voitaisiin väitteet helposti tarkistaa tilastoista. Pitäisi tietää, onko Suomessa syntynyt tummaihoinen henkilö, joka juo kaljaa ja tykkää käydä saunassa, katsoa lätkää ja jonottaa ämpäreitä, suomalainen vai määrittääkö ihonväri sen. Persunuorten kohdalla tämä on selvää, mutta emopuoluetta toimittajat eivät grillaa tarpeeksi, vaikka he ovat gallupeissa suurin puolue. 

Mistä se voi johtua?

Mediakenttä ei ole ymmärtänyt, kuinka suuri puolue perussuomalaiset on. He olivat keväällä kymmenen prosentin puolue, jonka kannatus nousi Oulun uutisten räjäytettyä somen ja poliittisen keskustelun. Muut puolueet ja media eivät olleet valmiita siihen. Ne ajattelivat, ettei perussuomalaisia kannata haastaa eikä heihin kannata kiinnittää huomiota, ja se on mun mielestä ollut todella huono taktiikka. 

Onko perussuomalaisten nousu vaikuttanut äärioikeistoon Suomessa?

Vuosien 2015–2016 verrattain suurikokoinen ulkoparlamentaarinen joukko on kutistunut pieneksi ja radikaalimmaksi, kun äärioikeistosta monet ovat kertoneet suoraan siirtyneensä kannattamaan perussuomalaisia. Väestönvaihdospuheet ovat selvästi tehonneet tähän porukkaan. Itsenäisenä pysyvät äärioikeistoliikkeet joutuvat puolestaan olemaan entistäkin radikaalimpia tehdäkseen pesäeron perussuomalaisiin, koska kuka helvetissä haluaa äänestää porukkaa, jolla on perussuomalainen agenda, mutta on hörhömpi. Voisi sanoa, että perussuomalaisten menestys on tappanut koko ulkoparlamentaarisen äärioikeiston Suomessa. 

Arvostelit viime vaalikaudella paljon Juha Sipilän hallitusta, mutta näetkö siinä jotain hyvääkin?

Hyvää siinä oli se, että näimme populismin heikon puolen. Soinin perussuomalaiset huusivat oppositiosta, miten he muuttaisivat kaiken, mutta hallituksen konsensusdemokratiassa kaikki muuttui, ja he joutuivat nielemään paljon lupauksiaan saadakseen edes joitakin asioita läpi. 

Mitä ajattelet nykyhallituksesta?

Vaikea sanoa. Paljon on ollut puhetta, mutta vielä vähän konkreettisia tekoja. Politiikassa asiat kestävät, eikä kaikki voi muuttua sekunnissa. Kyllä keskustan mukanaolo hallituksessa harmittaa, koska ne yrittävät vieläkin ylläpitää mainettaan arvokonservatiivisena puolueena. Tämän takia esimerkiksi translaki vesittyi, koska oli pakko tehdä kompromisseja. 

Entä mitä ongelmia vasemmistopuolueilla on?

Vihreiden ongelma on, että ne eivät tiedä, mitä mieltä ne ovat talouspoliittisesti. Tietysti he puhuvat mieluummin ilmastonmuutoksesta. Vasemmistoliitto puolueena vaikuttaa epämodernilta, vaikka Li Andersson on ihan mahtava ja osaava tyyppi. Puolueessa on vieläkin ihmisiä, jotka puhuvat kommunismista eikä sellainen vetoa. Identiteettipoliittinen taistelu on nykypäivänä talouspolitiikkaa suuremmassa osassa, ja tämän vihreät hallitsee vasemmistoliittoa paremmin. Olen samaa mieltä Halla-ahon kanssa, että perussuomalaiset ja vihreät asettavat tällä hetkellä poliittisen keskustelun agendan ja muut puolueet mukautuvat siihen. 

Tällä hetkellä ei ole ainakaan minkäänlaisia suunnitelmia lähteä politiikkaan.

Esimerkiksi ilmastonmuutoksen tiimoilta julkisuudessa on puhuttu siitä, riittääkö demokratia enää, vai pitäisikö siirtyä johonkin muuhun. Toimiiko demokratia?

Ymmärrän sen, että demokratiassa monet asiat kestävät pidempään kuin moni ehkä haluaa, ja ilmastonmuutoksen eteen on pakko tehdä asioita nopeasti. En kuitenkaan ole valmis avaamaan porttia sellaisille asioille, että yhtäkkiä vaikka hylättäisiin perustuslaki, koska nyt on pakko tehdä asioita. Esimerkiksi Boris Johnson ajatteli voivansa ajaa brexitin läpi vaikka autoritaarisesti, kun kansa oli aiemmin sen puolesta äänestänyt. En ole valmis sellaiseen. 

Kiinnostaako itseäsi politiikkaan lähteminen?

Ei. Tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia suunnitelmia siihen suuntaan. Ihmiset joutuvat puoluepolitiikassa puolustamaan päätöksiä, joista eivät ole samaa mieltä. Ymmärrän, miksi niin tehdään, mutta en ole valmis puolustamaan jotain ihan vierasta mielipidettä, sellaista, jota mä vihaan. Parlamentaarinen politiikka ei tällä hetkellä kiinnosta.

Missä Dmitry Gurbanov on kymmenen vuoden päästä?

No ainakin varmaan slaavikyykyssä twiittaamassa. Varmaan edelleen tykkään suolakurkuista.

Mikä on paras suolakurkkumerkki?

Hapatetut venäläiset suolakurkut ovat hyviä, mutta kyllä mä tykkään niistä aika laajalla skaalalla.