Anonyymi kirjoittaja tahtoo kumppaninsa kanssa lapsen. Yhteiskunta ei kuitenkaan tarjoa hedelmöityshoitoja kaikille yhtä helposti.

Teksti: Anonyymi

Suomen väestöpyramidi näyttää nykyisin lähinnä hautapaadelta ja huoltosuhde huolettaa. Suomi pitäisi panna kuntoon.

Kansalaisia kannustetaan synnytystalkoisiin. Tavoitteena on kunnostaa valtiontaloutta varmistamalla, että veronmaksajia riittää myös jatkossa. 

Joillekin synnytystalkoisiin osallistuminen on kuitenkin halusta huolimatta hankalampaa kuin toisille.

Jos lapsi ei synny maailmaan tavallisin keinoin esimerkiksi lääketieteellisistä ongelmista, homoudesta tai näiden yhdistelmästä johtuen, on käännyttävä terveydenhuollon pariin, ja hakeuduttava hedelmöityshoitoihin. Tervetuloa siis yhteiskuntamme lisääntymislimboon, jossa karsitaan jyvät akanoista ja katsotaan kenen kantti kestää! 

Limbon alussa on hyvä miettiä, lojuuko tilillä ylimääräisenä jopa kymmeniä tuhansia euroja. Jos vastaus on myöntävä, voit kustantaa itsellesi ykkösluokan paikan yksityiseen terveydenhuoltoon ja pääset suoraan limbon finaalikierrokselle. 

Yksityinen terveydenhuolto nopeuttaa prosessia, mutta ei takaa menestystä. Esimerkiksi opiskelijalla rahatilanne ei yleensä mahdollista kalliita hedelmöityshoitoja yksityisellä sektorilla, ja niinpä edessä on limbokisojen alkukarsinnat julkisen terveydenhuollon parissa. 

Suomen tulevan väestön elämänpolulle halutaan mahdollisimman hyvä alku, ja se lienee niin vanhemmiksi haluavien kuin yhteiskunnankin jakama tavoite. Tähän pyritään monenmoisten selvitysten avulla. 

Lisääntymislimbon ensimmäiset kierrokset sisältävät parisuhdestatuksen ja elämäntilanteen syynin sekä terveyshistorian tarkastuksen. Lapsihaave voi kariutua yllättäviinkin esteisiin, kuten teinivuosien mielenterveyshaasteisiin taikka liian lyhyeen parisuhteeseen. Kuten itse havaitsin, aikaa kannattaa varata myös lääkärinlausuntojen metsästykseen ja mahdollisten lähetetekstien puutteiden täydentämiseen. 

Tämän jälkeen vanhemmuudesta haaveilevan edessä siintää loputtoman pitkältä tuntuva väliaika: hoitojono. Jonotuspaikka ei määräydy sen mukaan, kenen lähete saapui ensimmäisenä. Paikka jonossa riippuu muun muassa parin mahdollisista diagnooseista ja ennen kaikkea siitä, onko kyseessä heteropari. Itsekseen lasta toivovat ja sateenkaariparit viruvat jonoissa tupla-aikoja. Itse odottelin ensikäyntiaikaani puolitoista vuotta. Lisääntymispäätös kannattaa siis tehdä hyvissä ajoin! 

Ensimmäisen jonon jälkeen edessä siintää uusi jono. Nyt selvitellään psyykkistä hyvinvointia ja hoitovalmiutta psykologin kanssa, jonka aikaa jonotetaan. Lisäksi mahdollisia luovutettuja sukusoluja odotellaan paikkakunnasta riippuen muutamasta viikosta puoleen vuoteen. Myös solujen valinnassa otetaan huomioon mahdollisen syntyvän lapsen hyvinvointi. Solujen luovuttajan ihon, silmien ja hiusten värin saa valita, ja myös luovuttajien terveydentila syynätään tarkkaan. 

Viime aikoina kritiikkiä on herättänyt se, että esimerkiksi autismikirjon häiriö ja ADHD ovat solujen luovutusesteitä. Toisaalta oman lapsen elämän toivoisi olevan mahdollisimman helppoa, toisaalta solujen valikointi ihmisten ominaisuuksien perusteella tuntuu jotenkin väärältä. Somekeskusteluissa riidellään, onko tämä eugeniikkaa vai tarpeellista varovaisuutta. 

Joka tapauksessa kysymykset siitä, kenelle hedelmöityshoidot kuuluvat ja kuka kelpaa tulevaisuuden veromaksajan vanhemmaksi tai solujen luovuttajaksi, ovat melkein yhtä vaikeita kuin itse hedelmöityshoidot. Erityisen vaikeita niistä tekee tietenkin se, että tämä lisääntymisen limbokisa ja seula koskee vain niitä, joilla raskautuminen ei onnistu kuten muilla. Tässä kisassa sairauksista tai vähemmistöihin kuulumisesta sakotetaan.

Kaikkien näiden vaiheiden jälkeen kisan finaaliin kuuluvat itse hoidot, eikä tämä loppurutistus useimmilla ole aivan lyhyt. Edessä on pieleen menneistä lääkekokeiluista, mahdollisista hoitotauoista, raskaista sivuvaikutuksista ja hoitokierron perumiseen johtavista lauantaille osuneista ovulaatioista koostuva esterata. Myöskään loppuun asti pääseminen ei ole selviö. Parhaansa yrittäminen ei aina riitä, ja toisille lasta ei koskaan synny. 

Tilastollinen mahdollisuus siihen, että vuosien prosessi kuitenkin kantaa hedelmää on suuri, ja hoitojen onnistumisprosentit huitelevat 80 prosentin kieppeillä. Julkisen puolen resurssipulasta aiheutuvista haasteista ja viivästyksistä ei myöskään voi syyttää hoitoja toteuttavia terveydenhuollon ammattilaisia, jotka ainakin oman kokemukseni mukaan tekevät parhaansa vaikeassa tilanteessa. 

Lisääntymislimboa testattuani ihmettelenkin lähinnä, miksi poliitikot, jotka kannustavat kansaa lisääntymään, eivät ole olleet innokkaampia varmistamaan, että kaikki halukkaat pääsevät synnytystalkoisiin osallistumaan. Mikäli tässä limbossa nimittäin onnistuu, on se eri laskelmien mukaan yhteiskunnalle sijoitus, joka aiheutuvista kuluista huolimatta maksaa itsensä moninkertaisesti takaisin. 

Lisäksi nämä taloutta tasapainottavat tulevaisuuden veronmaksajat ovat myös ihmisiä, joita toivotumpia tähän maailmaan harvoin syntyy. Hedelmöityshoidoissa käyvät parit sietävät rahanmenoa, terveysvaikutuksia ja loputonta odottelua enemmän kuin ehkä inhimilliseltä tuntuu, jotta tyhjään syliin saataisiin vauva, joka täyttää hartaimmat toiveet.