Kuka luulet olevasi, Anne Berner?

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, kuka luulet olevasi?

Olen kolmen pojan äiti – elämäni tarkoitus on aina määrittynyt perheen kautta. Sielultani olen yrittäjä. Yrittäjyys on opettanut päätöksentekoa ja vastuunkantoa. Missioni on olla toiselle ihmiselle käytettävissä, ja tätä kautta järjestö- ja vapaaehtoistyö on kuljettanut minut politiikkaan ja yhteiskunnalliseen tehtävään.

ab4

Olet Vallila Interiorin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Mikä on tähän mennessä suurin oppisi politiikan kentältä, jota aiot yrittäjänä hyödyntää?

Demokratian perusolemukseen kuuluu kuunnella kaikkia niitä tahoja, joita asia koskee. Kunnioitan myös entistä enemmän julkisella sektorilla työskenteleviä. Ministeriys on osoittanut, että johtamisen taitoa on saada kaikki kulkemaan samaan suuntaan, vaikka toiseen suuntaan olisi vetoa.

ab6

Vääristääkö vahva valtiollinen Yleisradio kiristyvän mediakentän kilpailuasetelmaa?

Media on välttämätön osa demokratiaa ja hyvinvoiva media on keskeinen osa yhteiskunnan kehitystä kulttuurin, kielen ja demokratian toteutumisen kannalta. Kannustan koko mediatoimialaa uusien palvelujen ja liiketoimintojen kehittämiseen, tilausta on sekä kaupalliselle että julkista palvelua tarjoavalle medialle. On tärkeää pohtia, miten parannamme omia kilpailuedellytyksiämme isojen kansainvälisten mediatoimijoiden puristuksessa.

Yleisradion tehtäviä, rahoitusta ja uudistamista pohditaan hiljattain toimintansa aloittaneessa parlamentaarisessa työryhmässä.

ab1

Mikä on viestinnän ja liikenteen yhdessä pitämisen funktio tänä päivänä?

Liikenne ja viestintä lähestyvät toisiaan entisestään: virtuaalisilla palveluilla voidaan esimerkiksi osin poistaa fyysisen liikenteen tarvetta. Tämä näkyy muun muassa pankkipalvelujen siirtymisessä verkkoon. Digitalisaatio toimii tämän kehityksen vauhdittajana, mutta se vaatii toimiakseen tehokkaita ja turvallisia tiedon hyödyntämistapoja sekä edistyksellisiä viestintäverkkoja ja teknologiaratkaisuja.

Digitalisaatio ja automatisaatio tehostavat liikenteen toimintaa ja parantavat sen sujuvuutta ja turvallisuutta. Tulevaisuuden liikenne on palvelu, jossa ajantasaisen tiedon avulla on tarjolla erilaisia helppokäyttöisiä ja joustavia liikkumis- ja kuljetuspalveluja. Esimerkeiksi nostaisin kutsuohjatut kuljetuspalvelut, lennokeilla tehtävät tavaralähetykset ja automaattiajoneuvot.

ab5

Hallituksen kärkihankkeita ovat norminpurku ja digitalisaatio. Millaista norminpurkua aiot toteuttaa viestintäkentällä?

Ajan kuluessa tehottomiksi muuttuneet tai innovatiivista toimintaa estävät säännökset eivät palvele toimialan etua. Myös viestinnän toimialalla on sääntelyä, jota on tarkasteltava kriittisesti.

Turhien normien purkaminen avaa mahdollisuuksia. Digitaalinen kehitys on jo nyt lisännyt räjähdysmäisesti median sisältöpalvelujen tarjontaa ja haastanut nykyisiä toimijoita. Moderni kuluttaja haluaa käyttöönsä uusia ja parempia palveluita viestinnän eri muodoissa.

ab3

Printtimedia tekee kuolemaa. Miten aiot edistää journalismin edellytyksiä digimuodossa?

Oleellista on, että poistetaan median digitalisoitumista vääristäviä ja hidastavia tekijöitä. Printtimedian ja digitaalisen median välisen verotuksen tasaaminen on hyvä keino.Tämän lisäksi on hyvin tärkeää varmistaa teknologianeutraali ja tasapuolinen toimintaympäristö muillakin tavoin. Tällä hetkellä kotimaiset toimijat ovat usein vaikeammassa asemassa kuin kansainväliset. Muun muassa mainonnan rajoitukset eivät kohtele toimijoita tasapuolisesti, ja tähän tulee puuttua. Meitä vaaditaan vaikuttamaan myös Euroopan Unionissa, josta suuri osa media-alaa koskevasta normistosta on peräisin.

Kaupallisen median pärjääminen on monipuolisen tiedonvälityksen kannalta avainasemassa. Laatujournalismin edellytykset heikkenevät, jos toimintaa joudutaan vaikean taloustilanteen vuoksi supistamaan. Luotan kuitenkin mediatoimijoihimme ja siihen, että sopivat toimintamallit löytyvät. Esimerkiksi alue- ja paikallistuntemus on hyvä valttikortti. Tarve saada journalistista sisältöä lähiympäristöstä ei varmasti katoa. Lisäksi median innovaatiotuen kautta voi saada rahoitusta, vaikka se ei välineenä olekaan aivan toivotulla tavalla toiminut.

Kuinka pitkälle uskot printin sinnittelevän?

Mielestäni sisältö on viestin kanavaa tai välinettä oleellisempi. Olen varma, että printtiä tuottavat mediatalot kehittävät innovatiivisia ja asiakaslähtöisiä uusia palveluja, jotka korvaavat tai täydentävät niiden nykyistä tarjontaa. Muutos ei ole tappio vaan myös mahdollisuus, johon kotimainen mediatoimiala on mielestäni jo tarttunut.

ab1

Miten määrittelisit ilmiön median murros Suomen mediakentällä?

Median murros on osa yhteiskunnan digitalisaatiota. Markkinoille tulevat uudenlaiset palvelut haastavat aika- ja välineriippuvaisen perinteisen median. Muutos näkyy perinteisen median uudelleenorganisoitumisena ja toiminnan uudelleenkohdentamisena.

Median murros on myös osa Suomen kansainvälistymistä. Digitaalisuus ja kansalaisten median käyttötapojen muutos ovat helpottaneet kansainvälisten toimijoiden saapumista Suomen markkinoille.

Onko sosiaalinen media tulosvastuullisen ministerin paras työkalu?

Sosiaalinen media on yksi työkalu muiden joukossa. Jokaisella medialla on omat etunsa ja käyttötarpeensa.

Sosiaalinen media on suora yhteys kansalaisiin, nopea ja kansankielinen. Se ei kuitenkaan poista tarvetta joukkoviestimien käyttöön. Meneillä olevista asioista, linjauksista ja päätöksistä on kerrottava kaikille tasapuolisesti, avoimesti ja samanaikaisesti. Tässä piilee joukkoviestinten voima.

ab2

Sinua on tituleerattu Suomen elinkeinoelämän rautarouvaksi. Täällä naiset ovat löytäneet tiensä politiikan huipulle, mutta tasa-arvo ei näytä toteutuneen yritysmaailman johdossa. Mistä tämä johtuu?

Yritysten johdosta ja elinkeinoelämästä löytyy erinomaisia naisia jo nyt, ja lisäksi tulossa on mahtava nuori sukupolvi. Kyse on valinnoista. Naiset valitsevat usein tehtäviä arvolähtöisesti, jolloin yhteiskunnalliset asiat saattavat saada etusijan. Tarvitsemme kaikille sektoreille enemmän naisia, jotka toimivat esimerkkeinä ja tikkaiden rakentajina.

Olet julkisesti asettanut itsellesi neljä vuotta aikaa tehdä tuloksia ja jättäväsi sitten politiikan. Mikset halua antaa kansalle mahdollisuutta arvioida työsi tulosta demokratian keinoin seuraavissa vaaleissa?

Ilmoitin vaalikentillä etukäteen tavoittelevani yhtä kautta kansanedustajana, joten olen mitannut päätökseni kertaalleen äänestäjillä. Tarvitsemme enemmän liikkuvuutta julkisen ja yksityisen sektorin välille, jotta saisimme levitettyä tietoa ja osaamista laajemmin.

Mitä Vallilan kangasta nykyinen hallituksenne voisi edustaa ja miksi?

Toim. huom. Ministeri ei suostunut ottamaan kantaa kysymykseen.


Kuva: Anne Berner

Kuka luulet olevasi Mikko Puukko?

Mikko-Puukko-2

Mikko Puukko, nimesi on kaikille medialaisille tuttu sosiaalitieteiden uutiskirjeiden mystisenä lähettäjänä. Lisäksi olet yhteiskuntapolitiikan amanuenssi. Kuka luulet olevasi?

Olen Afrikan valosta ja lämmöstä haaveileva entinen virkamies.

Et siis enää ole virkamies?

Minulla on vielä vanha nimike, amanuenssi, jolla olen aikoinani tullut laitokselle. Se oli silloin virkasuhde, mutta nykyään kyseessä on työsuhde. Sen takia tänään (30.9.) käynnistyneet yt-neuvottelut vähän pelottavatkin.

Mitä amanuenssin, ns. akateemisen sekatyöläisen, työnkuvaan oikein kuuluu?

Vielä ennen vuoden 2010 hallintorakennemuutoksia amanuenssin työtehtävät olivat hyvin vaihtelevia. Niihin kuuluivat kaikennäköiset talous-, henkilöstö- ja opintoasiat. Uuden laitoksen aikana ne on eroteltu toisistaan, ja esimerkiksi opintoasiat liittyvät nyt kuhunkin oppiaineeseen. Käytännössä nykyisillä opintoasiansuunnittelijoilla on vastaavat tehtävät kuin ennen amanuensseilla.

Lisäksi minulla on laitostiedottajan tehtäviä. Lähetän muun muassa sosiaalitieteiden uutiskirjettä sekä ylläpidän laitoksen ulkoisia verkkosivuja ja Flamma-sivuja.

Mikko-Puukko-1

Miten päädyit töihin yliopistolle?

Oikeastaan puolivahingossa. Opiskelin aikoinaan vanhalla omalla laitoksellani sosiaalipolitiikkaa. Valmistumisen jälkeisenä kesänä olin hetken aikaa työttömänä ja sain yllättäen soiton osastosihteeriltä, että tarvittaisiin amanuenssin sijaista. Otin sijaisuuden vastaan, ja vuotta myöhemmin, kun amanuenssin paikka avautui, hain paikkaa ja sain sen. Siitä on nyt 17 vuotta.

“Tällä hetkellä koko Helsingin yliopiston hallintoväki on varpaillaan. Tänään alkaneissa YT-neuvotteluissa on ilmoitettu henkilöstön vähennysmääräksi 1200, ja leikkaustarve on ensisijaisesti hallinnosta.“

Eikä vieläkään kyllästytä?

Kyllä varsinkin viime vuosina kaikki nämä muutokset ovat askarruttaneet. Viimeksi vuoden 2010 hallintorakennemuutosten aikaan mietin, muuttuvatko työtehtävät yksitoikkoisemmiksi. Nyt kun edessä ovat vielä suuremmat muutokset, pohdituttaa, millä tavalla tulevat työtehtävät – jos siis on tulevia työtehtäviä – vastaavat sitä, mitä olen itse ajatellut. Kun tehtäviä keskitetään, ei ole aina yksinkertaista luoda sellaisia mielekkäitä kokonaisuuksia, joissa olisi edelleen riittävästi haastetta ja mielenkiintoa. Että se ei olisi pelkästään mitään opintosuoritusten rekisteröintiä.

Tällä hetkellä koko Helsingin yliopiston hallintoväki on varpaillaan. Tänään alkaneissa yt-neuvotteluissa on ilmoitettu henkilöstön vähennysmääräksi 1200, ja leikkaustarve on ensisijaisesti hallinnosta. Mutta yritän suhtautua siihen niin, että jos lähtö tulee, se on sitten jokin uusi mahdollisuus. Ei siinä muu auta.

Mikko-Puukko-8

Miksi yliopisto on huono kohde leikata?

Onhan se ihan itsestään selvää, että huonossa taloudellisessa tilanteessa ei kannata leikata yliopistolta. Se leikkaa myös tulevaisuuden mahdollisuuksia. Päinvastoin tässä tilanteessa koulutukseen pitäisi satsata, jotta meillä olisi tulevaisuudessakin innovaatioita ja hyvin koulutettua työvoimaa.

Helsingin yliopiston pitkässä historiassa muutoksia on tullut paljon, eivätkä ne aina ole olleet huonoja. Maailma muuttuu ympärillämme, ja meidän pitää muuttua mukana. Sinänsä on hyvä, että joudutaan miettimään yliopiston perustehtäviä uudelleen, eli mitä tehdään ja miten. Mutta nyt nämä luvut ovat ihan käsittämättömiä. Ensi vuonna pitäisi säästää 54 miljoonaa euroa, mikä on 20 prosenttia koko yliopiston vuosibudjetista. En ymmärrä, miten tällaisten leikkauksien jälkeen voitaisiin taata, että Suomen ainoa huippuyliopisto on enää samaa tasoa.

Onko yliopistovaltauksesta hyötyä?

Suoraan sanottuna en usko. Olin itse aikoinani mukana valtaamassa hallintorakennusta vuonna 1990, kun yliopiston kolmikantaa ajettiin. Silloin ajatuksena oli nimenomaan demokratian lisääminen niin, että myös opiskelijat saisivat äänensä kuuluviin. Nykyisessä hallintomallissa valta on hyvin keskitetty rehtorille ja dekaanille, ja tiedekuntaneuvostoista ja laitosneuvostoista on tullut enemmänkin rutiinimaisten asioiden kumileimasimia. Silloin nousee kysymys siitä, onko opiskelijoilla enää tässä kolmikantamallissa mitään vaikutusmahdollisuuksia. Kyllä se vähän niukalta tuntuu.

On huolestuttavaa, että yhä enemmän ollaan menty tällaiseen yritysmaailmasta lainattuun johtomalliin, eikä edes moderniin sellaiseen. Toisaalta ennen Helsingin yliopistokin oli valtion tilivirasto. Ei silloin haitannut, vaikka tilit olivat miinuksella, koska eihän valtio mene konkurssiin. Mutta nyt kun yliopistoilla on oma taloudellinen vastuu, tilanne on ihan toinen.

Mikko-Puukko-6

Mihin tulosajattelu johtaa?

Nykyään on pakko tuottaa, minkä takia esimerkiksi tohtoreita valmistuu liukuhihnalta. Kyllä suoraan sanoen ihmetyttää, kenen kannattaa lähteä väitöskirjaa tekemään, kun tutkimuslaitostenkin rahoitus vähenee. Ei siellä enää ole kunnon työmarkkinoita, ja vähäisiäkin avoimia paikkoja hakee tuhottoman moni.

“Kun itse opiskelin, ihanteena oli akateeminen vapaus. Nykyään opiskelijat haluavat koulumaisempaa opetusta.“

Mitä teit ennen, kuin jumiuduit vuosikymmeniksi Helsingin yliopistolle?

Ensimmäinen tutkintoni oli yo-merkonomi pankkilinjalta, ja työskentelin sen jälkeen arvopaperisalkun hoitajana Postipankissa. Hain ylioppilaskirjoitusten jälkeen monenlaisiin paikkoihin, muun muassa kauppikseen ja opiskelemaan historiaa. Samalla tavalla kuten aika moni nuori, jolla ei ole mitään erityisiä kykyjä, sitä miettii vain, mikä voisi olla kiinnostavaa. Kun olin jo ollut työelämässä, valtsika ja yhteiskuntatieteet alkoivat kiinnostaa. Sain opiskelupaikan, ja pankkityö riitti siltä osin. Lukuun ottamatta kesätöitä Helsingin yliopisto oli valtsikasta valmistumisen jälkeen ensimmäinen työpaikkani.

Pääosin olen viihtynyt hyvin Helsingin yliopistolla. Parasta työssä on vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa. On ollut mielenkiintoista nähdä, millä tavalla opiskelijasukupolvet ovat vuosien myötä muuttuneet.

Mikko-Puukko-5

Miten ne sitten ovat muuttuneet?

Kun itse opiskelin, ihanteena oli akateeminen vapaus. Nykyään opiskelijat haluavat koulumaisempaa opetusta. Se on valtsikassa kauhean vaikea ajatus, koska muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki tutkinnot ovat yleisiä, eikä niistä valmistu suoraan mihinkään ammattiin.

Tietysti siinä paistaa huoli työllistymisestä. Paljon kysytään esimerkiksi, minkälaisilla sivuaineilla voisi varmistaa työllistymisen valmistumisen jälkeen. Kun ajatellaan valtsikan historiaa, sehän perustettiin tehtävänään kouluttaa virkamiehiä. Mutta nyt tilanne on toinen, eikä ministeriöissä enää ole samalla lailla työtehtäviä. Sen sijaan paljon ollaan harjoitteluissa erilaisissa ajatushautomoissa, järjestöissä ja jopa pelifirmoissa. Ministeriöiden rinnalle on avautunut ihan uudenlaisia työpaikkamahdollisuuksia.


Kuva: Joona Raudaskoski

Pysy mukavuusalueellasi ja häpeä

Ylitä, riko ja venytä. Rajat ovat kuin haasteita.

Raja on mielen peruskäsitteitä, jolle on vaikea keksiä synonyymeja. Sen johdannaiset vilisevät kielenkäytössämme niin usein, ettei niihin juuri kiinnitä huomiota: rajoittaa, rajata, rajatila ja niin edelleen. Elämäämme rajoitetaan laeilla, normeilla ja valtioiden rajoilla.

Opiskelija törmää rajoihin tämän tästä. Jo pääsykokeissatulevat tutuiksi pisterajat. Yritteliäimmät törmäävät tulorajoihin, jotka vetävät rajaa työntekijän ja opiskelijan välille.

Itse en kannata tulorajojen poistamista. Toisaalta en halua muodostaa asiasta ehdotonta kantaa, koska en ymmärrä edes välttämättömiä näkökulmia. Mieleen nousee lähinnä kysymyksiä, joihin monella muulla olisi paljon enemmän sanottavaa: Miten rajojen poistaminen vaikuttaisi yrittelijäisyyteen tai kannustavuuteen? Eivätkö rajat mahdollista suuremman tuen isommassa tarpeessa oleville?

Meitä painostetaan muodostamaan kanta milloin mihinkin kysymykseen. Joskus jopa samassa keskustelussa pitäisi osata esittää mielipiteensä siitä, onko UniCafen uusi luomukahvi pahaa ja pakenevatko irakilaiset aidon hädän vuoksi vai paremman elintason toivossa.

Renessanssin aikana ihanteena oli homo universalis eli kaikki tieteet hallitseva yleisnero. Tällaisen hahmon olisi helppo ottaa kantaa vaikkapa opintotuen tulorajaan, luomukahvin vaikutuksiin ekosysteemille tai Syyrian sodan lopettamiseen. Vaikka ihanne elää sosiaalisessa mediassa, se ei ole tiedemaailman tai journalismin ihanne.

Oppiainerajoja ylittävien kandintutkintojen tarkoitus ei ole tuottaa kaikkien alojen asiantuntijoita. Tavoitteena on, että kandiksi valmistuneet ymmärtävät oman osaamisensa rajoja ja osaavat hakea tietoa oikeasta suunnasta.

Journalisti ei ole homo universalis. Journalistin tehtävä on kysyä ja selvittää niiltä, jotka todennäköisesti tietävät häntä paremmin. Ammattitaitoon kuuluu kerätä tietoa eri lähteistä ja arvioida monin tavoin, mikä on luotettavaa ja millaisia pyrkimyksiä haastateltavilla on.

Työtä tehdessä oppii paljon. Ei kuitenkaan kannata ylpistyä. Kysymykset ja avoin tiedon nälkä ovat yhtä tarpeellisia työkaluja kesätoimittajalle ja huippureportterille.

Sekä journalismin että tieteen tavoitteena on oman tietämyksen rajojen ylittäminen. Tämäkin raja kannattaa siis nähdä haasteena, jota ihminen yrittää ylittää, rikkoa ja venyttää keksimällä uusia kysymyksiä.

Toisille haaste tarkoittaa estettä, jonka edessä nostetaan kädet ilmaan ja luovutetaan. Toisille haaste tarkoittaa velvoitetta, joka vaatii ylittämään rajoja. Voi olla, että esimerkiksi journalisteiksi tai tutkijoiksi päätyy erityisesti jälkimmäiseen ihmisryhmään kuuluvia.

Haasteeseen liittyy nimittäin aina haastavuus eli vaatimus kovasta työstä. Parhaat kysymykset herättävät eniten vastustusta. Parhaimmillaan oikeaan aikaan esitetty kysymys voi murtaa hyvävelikerhojen tai muiden tukahduttavien valtarakenteiden rajoja.

Samaan aikaan journalisti ei voi elää ilman rajoja. Aiheen ja laajuuden rajaaminen ovat ilmeisiä, mutta rajanvetoa joutuu käymään myös esimerkiksi asiantuntijoiden etsimisessä.

Onko haastateltavalla syytä esittää asiat yksipuolisessa valossa ja jopa vääristellä totuutta? Onko sopivaa haastatella läheistä ihmistä, vaikkapa omaa veljeään?

Päätöksen haastatella häntä voi nähdä sukulaisen suosimisena tai aidan alittamisena matalimmasta kohdasta. Kumpikin on hiukan nolostuttava vaihtoehto, jälkimmäinen ehkä hiukan vähemmän.

Pieni häpeä taitaakin olla hinta, jonka joutuu maksamaan oman mukavuusalueensa rajojen sisällä pysymisestä.

PS. Tämän Groteski 3/2015 -lehden pääkirjoituksen myötä toimitus toivottaa antoisia lukuhetkiä. Pysy kanavalla ja seuraa Suomen parasta opiskelijalehteä!

Kuka luulet olevasi, Natalia Tolmatsova?

Bloggaaja ja A-lehtien tuottaja Natalia Tolmatsova, kuka luulet olevasi?

Olen monella alalla vaikuttanut 27-vuotias lifestyle-bloggaaja. Opiskelin Tampereen teknillisessä yliopistossa ensin sähkötekniikkaa ja sitten tuotantotaloutta. Opintojen edetessä kuitenkin tajusin, että markkinointi kiinnostaa enemmän kuin matematiikka. Olen tehnyt paljon erilaista myyntityötä elämäni aikana, niin baareissa kuin vaatekaupoissakin. Lisäksi työskentelin kolme vuotta B2B-myynnin parissa eräässä maahantuontiyrityksessä. Perustin White Trash Disease -nimisen muoti- ja lifestyleblogini vuonna 2011, ja blogialan asiantuntemuksestani on ollut paljon hyötyä myös työelämässä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olet viittä vaille valmis tuotantotalouden diplomi-insinööri. Miksi vaihdoit alaa myynti- ja markkinointityöhön?

Minulla oli koulussa kaikki aineet vahvoja: lukiossa yhdessä todistuksessa keskiarvo oli 10,0, josta se putosi 9,6:een. Yleensä ihminen on joko taiteellisesti tai matemaattisesti lahjakas, mutta minulla molemmat ovat aina kulkeneet käsi kädessä. Lukion jälkeen olikin vaikeaa päättää, mille alalle suuntautuisin. Hain ensin opiskelemaan sähkötekniikkaa, mutta se ei tuntunut omalta, joten vaihdoin tuotantotalouteen. Viimeisen pakollisen tuta-kurssin aikana tajusin, että tämä ei ole yhtään minun juttuni. Opinnoista puuttui kokonaan käytäntö, eikä käteen jäänyt mitään laajempaa tietoa. Kaikesta tiesi jotain, muttei mistään mitään kunnolla. Se oli minulle liian korkealentoista.

“Koen, että blogit ovat nimenomaan viihdesisältöä, eikä mikään viihde elä ilman draamaa.”

Markkinointi alkoi houkutella kaupallisen blogin pitämisen myötä. Kiinnostus lähti ajatuksesta, miten voin itse kirjoittaa hyvän kaupallisen postauksen, mutta lopulta koko skene vei mukanaan. Aloin miettiä, miten muut näitä asioita tekevät. Edellisessä työssäni kenkien maahantuonnin parissa olin myynnin puolella, mutta ajattelin sielläkin aina askeleen pidemmälle: miten kengät saadaan kaupan hyllyltä asiakkaiden jalkaan? Markkinoinnissa pääsee sekä olemaan luova, ideoimaan erilaisia ratkaisuja ja konsepteja että ajattelemaan teoreettisesti ja pyörittelemään numeroita.

Voiko markkinointia oppia koulussa vai tuleeko taito tekemällä?

Totta kai alan kuin alan koulutus on suositeltavaa, mutta markkinoinnissa on kyse myös persoonasta ja ihmisestä itsestään: on oltava luova ja samalla osattava pitää langat omissa käsissä. Ihmistuntemuksesta ja sosiaalisista taidoista on hyötyä, eikä vahvasta some-presenssistäkään ole nykymaailmassa haittaa. Jotkut alan termit ovat olleet vieraita, mutta toisaalta käytännön töiden kanssa ei ole mennyt yhtään sormi suuhun. Markkinointi on tällaisille visionääreille todella monipuolista työtä. Teoria on aina hyvästä, mutta pitää myös olla niitä briljantteja ideoita, joilla erottuu muista.

Markkinointi alana on aivan oma maailmansa, ja olen kieltämättä ollut välillä hukassa hypättyäni mukaan. Selvimmin alanvaihdos on toistaiseksi näkynyt digitaalisen markkinointiviestinnän Grand one –palkintogaalassa maaliskuussa. Aiemmin kun menin jonnekin vaatetusalan tapahtumaan, tunsin kaikki osallistujat. Nyt en tuntenut ketään.

White Trash Disease -blogisi on ollut pystyssä nyt neljä vuotta. Voiko pelkällä bloggaamisella elää?

Minulla oli alusta saakka ajatuksena, että haluan kirjoittaa blogia ammattimaisesti, ja jossain vaiheessa bloggaaminen olikin päätyöni. Monet kirjoittavat blogia harrastuspohjalta vuosia ennen kuin siitä vahingossa tulee ammatti, mutta omalla kohdallani tilanne oli toinen. Bloggaaminen ei missään vaiheessa ollut minulle harrastus, vaan tarkoituksena oli heti alusta saakka kirjoittaa blogia työkseni.

Blogin pitäminen on maailman yksinäisintä työtä: sitä istuu pyjama päällä yksin himassa koneen äärellä aamuvarhaisesta yöhön asti. Minulla meni päivärytmit ihan sekaisin. Valvoin öisin viiteen saakka kirjoittamassa blogitekstejä, ja muu elämä meni siinä ohessa.

“Markkinointi on tällaisille visionääreille todella monipuolista työtä. Teoria on aina hyvästä, mutta pitää myös olla niitä briljantteja ideoita, joilla erottuu muista.”

Mitä blogin pitäminen on opettanut?

On se opettanut ainakin sitkeyttä. Blogin pitäminen on luova prosessi, jossa kaikki liittyy kaikkeen. Internet ei unohda, eivätkä lukijat unohda. Aina on pidettävä mielessä oma menneisyys ja imago. Toisaalta myös tulevaisuutta on pakko miettiä, koska bloggaaja ei voi elää päivä kerrallaan. Aina pitää suunnitella vähintään pari päivää etukäteen, mitä aikoo seuraavaksi postata.

Kadutko mitään, mitä olet paljastanut itsestäsi tai elämästäsi?

Kirjoitan blogiini aina sellaisia asioita, jotka voisin sanoa kadulla ihan kenelle tahansa tuntemattomalle. Olen aika avoin tyyppi ja pystyn puhumaan asiasta kuin asiasta. Juttua riittää loputtomiin. Ei siis ole mitään, mikä kaduttaisi – ajattelen, että kaikella on jokin tarkoitus.

Julkaisit pari kuukautta sitten blogissasi listan syistä, miksi et aio äänestää eduskuntavaaleissa. Kirjoitukseen tarttuivat muun muassa Nyt-liite ja monet netin keskustelupalstat. Osasitko aavistaa, että postauksesta syttyy näin iso kohu?

Totta helvetissä aavistin! En minä mikään idiootti ole, eikä tämä ole ensimmäinen myrsky blogini elinkaaren aikana. White Trash Disease on tullut alun perin tunnetuksi siitä, että esitän siellä jyrkähköjä mielipiteitä provokatiiviseen tyyliin. Koen, että blogit ovat nimenomaan viihdesisältöä, eikä mikään viihde elä ilman draamaa. Jos äänestämättömyys on ihmisille niin tärkeä ja ajatuksia herättävä asia, olkoon sitten niin.

Kyllä vähän huvitti, miten henkilökohtaisesti tämä asia otettiin. Nykyään verkosta löytyy mistä tahansa aiheesta mitä tahansa mielipiteitä, mutta Suomessa äänestämättä jättäminen näyttää yhä olevan ainakin jonkinlainen tabu. Jos mietitään numeroiden kautta – olenhan edelleen insinööri – niin fakta on, että kolmasosa suomalaisista ei äänestä. Jos tsekkaat kaveripiiriäsi, niin kymmenestä frendistä kolme ei todennäköisesti äänestänyt tälläkään kertaa. En käsitä, mitä outoa siinä on, että joku sanoo kaikkien tietämän totuuden ääneen. Mutta siis, osasin kyllä varautua kohuun. Blogi on kovettanut minua, eivät negatiiviset kommentit kauhean syvälle mene. En itke itseäni uneen illalla!


Kuva: Juhani Kotila