Kategoriat
2022 Ilmiöt Relevantit Röyhkeät Yleinen

Suomen Nato-jäsenyys ei anna syytä juhlaan

Kannatin Suomen liittymistä Natoon. Kun eduskunta äänesti 17.5.2022 Nato-jäsenyyden hakemisen puolesta historiallisen yksimielisesti äänin 188-8, olin ihan tyytyväinen. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, monien suomalaisten perustavanlaatuinen turvallisuudentunne järkkyi. Nato-jäsenyys ja sen tuoma lisäturva on varmasti se ainoa asia, joka tässä tilanteessa voi tuoda turvallisuudentunnetta takaisin.

On tärkeää pitää mielessä, minkä takia Suomessa enemmistö kannattaa Nato-jäsenyyttä, sillä muutama kuukausi sitten tilanne oli täysin toinen. Suomen enemmistö kääntyi Naton kannalle, koska Venäjä näytti toiminnallaan, että naapurimaahamme ei voi luottaa: mikä estää sen, ettei Suomi olisi seuraava Ukraina?

Ukrainalaisten kohtaama epäreilu ja raaka sota on syy, miksi Suomella oli aikaa reagoida. Koska Venäjän joukot ovat nyt Ukrainassa, me ehdimme hakea Nato-jäsenyyttä. Suomen Nato-polku on peittynyt ukrainalaisten verellä, ja tätä uhrausta emme saa unohtaa.

Sen vuoksi onkin aivan helvetin irvokasta juhlia ja juoda skumppaa Nato-jäsenyyden vuoksi: Nato-jäsenyyden hakemisen olosuhteet eivät anna aihetta juhlia. Mielessä pyörii tällä hetkellä Euroviisut voittaneen Kalush Orchestran Oleh Psyukin sanat lehdistötilaisuudessa: ”En ole aivan varma ymmärtävätkö eurooppalaiset, kuinka paljon ukrainalaiset joka hetki kärsivät.”

Vaikka osa puolueista on ollut Naton kannalla jo vuosia, niin jonkinlainen tilannetaju olisi tarpeen. Kuten ulkoministeri Pekka Haavisto totesi: ”Ei ole shamppanjalasien aika. Euroopassa on sota.”

Teksti: Lyydia Laukkanen

Kategoriat
2022 Pitkät Relevantit Röyhkeät VALKOINEN

Yhteinen vihollinen yhdistää: uusnatsit marssivat rakkautta ja ihmisyyttä peräänkuuluttavien henkilöiden kanssa koronatoimia vastaan

Teksti: Lyydia Laukkanen

Kuvat: Amanda Laukkanen

Koronarajoitus- ja rokotekriittisten joukosta löytyy niin elinkeinonsa puolesta huolestuneita henkilöitä kuin Odinin sotureita. Groteski lähti 22.1.2022 järjestettyyn mielenosoitukseen selvittämään, mitä tämä moninainen joukko oikein haluaa.

Itselleni on ollut alusta asti selvää, että noudatan koronarajoituksia, välttelen tarpeettomia kontakteja ja otan kaikki rokotteet niin nopeasti kuin suinkin mahdollista. Rokotuksia odotin kuin kuuta nousevaa, ja ensimmäisellä rokotuskerralla jopa herkistyin vähän. Omassa kuplassani lähestulkoon kaikilla on rokotteet ja lähestulkoon kaikille on selvää, että koronatilanteen ollessa paha niitä rajoituksia noudatetaan.

Koronarokotteen luotettavuudesta voi olla montaa mieltä, mutta vaikka pahimmatkin salaliittoteoriat rokotteiden pahuudesta kävisivät toteen, aion olla tyytyväinen päätökseeni ottaa rokotteet. Olen toiminut sen tiedon valossa, mitä minulla on ollut, suojellakseni muita ihmisiä sekä itseäni. Mieluummin otan riskin, että lääkeyhtiöt sekä poliitikkojen ja suuryritysten johtajien muodostama eliitti on huijannut minua, kuin että tartutan mahdollisesti kuolemanvakavan taudin jollekin läheiselleni. Se jos mikä olisi täysin itsekästä. Ainakin ennen kuin 5G-siru alkaa ohjailla toimintaani, voin ajatella, että elin loppuun asti arvojeni mukaisesti.

Mielestäni on järjetöntä, että on olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä asioista paremmin kuin vuosikymmeniä viruksia ja rokotteita tutkineet tieteentekijät tai päivittäin koronapainajaisessa elävät lääkärit ja sairaanhoitajat. Edes ennen koronaa en ymmärtänyt rokotekriitikkoja, mutta nyt vielä vähemmän: vaikka ymmärrän pelon ja epäluulon taustalla kun kyseessä on uusi asia, on mielestäni kuitenkin jokaisen velvollisuus ottaa se rokote. Mahdollisuuksien mukaan, ihan jo muiden ihmisten vuoksi.

Suoraan syvään päätyyn – WWD Helsinki 2022

Kansan syvissä riveissä on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät rokotetta ole ottaneet, eivätkä suunnittele sitä ottavansa. Toki he ovat vähemmistössä, mutta kyllä heitä silti löytyy. Koska omasta kuplasta ei hirveästi rokote- tai koronakriittisiä löydy, päätin lähteä lauantaina 22.1.2022 järjestettyyn World Wide Demonstration Helsinki -mielenosoitukseen, josta näitä rokote- sekä koronakriittisiä tai vähintään koronarajoituksia kritisoivia henkilöitä löytyi. Poliisin arvion mukaan kulkueessa oli noin 3000-4000 ihmistä. Se on melkoinen määrä.

Kun lähestyimme kuvaajan kanssa Senaatintoria, alkoi kuulua väkijoukon huutoa: “Vapaus kuuluu kaikille, rakkaus kuuluu kaikille, vapaus ennen kaikkea, rakkaus ennen kaikkea”. Kulkue oli juuri lähtenyt liikkeelle, ja sen väkimäärän edessä piti hieman hieraista silmiään. Olo oli kuin suviseuroissa, sen verran hurmoksellista menoa olimme todistamassa.

Osa mielenosoittajista mulkoili meitä, luultavasti maskin tai kameran vuoksi, osa ei kiinnittänyt mitään huomiota. Osa hymyili ja tarjoutui poseeraamaan kuvia varten. Yksi jopa pyysi kuvauttamaan kylttinsä kaikki kuusi puolta, jotka olivat täynnä salaliittoteorioita, joita yleensä näkee QAnon-puolella Twitterissä.

Eniten yllätyin mielenosoituksessa siitä, kuinka monipuolinen joukko oli kyseessä: kaikennäköisiä ja -ikäisiä, kaikista yhteiskuntaluokista. Myös lapsia oli todella paljon, osalla heistä oli kyltit kädessään. Oli ihmisiä, jotka kantoivat “rakkaus voittaa kaiken” ja “missä ihmisyys” -kylttejä, ja heidän perässään kulki Soldiers of Odinin väkeä Suomen liput kädessään. Niitä näkyi muutenkin valtavasti, varmaan enemmän kuin Leijonien voittaessa MM-kultaa.

Koronarajoituksista voi olla montaa mieltä, ja ymmärrän täysin, että ihmiset väsyvät poikkeustilanteeseen. On ikävää, että ei saa nähdä ystäviä, ei voi käydä töissä, ei voi tehdä oikein mitään. Monelle yrittäjälle ja tapahtuma- ja ravintola-alan työntekijälle korona on ollut tai tulee olemaan taloudellisesti sekä henkisesti ylitsepääsemättömän raskas kokemus. Ja silti minun on hankala ymmärtää ihmisiä, jotka suostuvat marssimaan Soldiers of Odinin jäsenten, Valta kuuluu kansalle -puolueen kannattajien sekä salaliittoteoreetikkojen kanssa. Ehkä yhteinen vihollinen yhdistää, mutta silti kritisoin tätä päätöstä – varsinkin silloin, kun kulkueessa huudellaan natsipasseista ja orjamaskeista.

Kun siirryimme Aleksanterinkadulta Rautatientorin laidalle seuraamaan kulkueen saapumista, meille huudettiin muutaman kerran maskeista. Yksi mies tuli eteemme ja huusi meille, että “maskit pois, te ootte ulkona”. Teki mieli vastata, että meillä on maskit koska te olette täällä. En ajattele siellä olleita mielenosoittajia tautipesäkkeinä, mutta kun 3000 mahdollisesti rokottamatonta ihmistä kokoontuu yhteen, FFP2-maski tuntui ainoalta järkevältä ratkaisulta. Luulisi, että vapautta haluava porukka ymmärtäisi tähän vapauteen kuuluvan myös vapauden käyttää maskia.

Marginaalinen taistelu on nyt voitettu

Kun kulkue oli saapunut Rautatientorille, alkoivat puheet. Ensimmäinen puhuja aloitti puheensa ytimekkäästi sanoen: “vuosi sitten tulin siihen tulokseen, että korona on huijausta”. Vahva alku. Sen jälkeen hän villitsi yleisöä muun muassa toteamalla, että “nyt kun katsoo tätä porukkaa, niin huomaatte, että me ei olla enää marginaalissa”. Siinä vaiheessa vähän nauratti, sillä vaikka 3000 ihmistä on paljon, on se vielä hyvin marginaalinen osa Suomen väestöstä. Sitä paitsi melko iso osa kulkueessa marssineista henkilöistä oli jo hävinnyt jonnekin, eikä Rautatientorilla enää ollut kyseistä määrää ihmisiä. Lisäksi rokottamattomat ovat marginaalissa, sillä 74,5 prosenttia Suomen väestöstä on tämän jutun kirjoitushetkellä saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksensa.

Tämän jälkeen puhuja puhui taistelusta, jonka kyseinen porukka on voittamassa, sekä ehdotti, että heidän tulee luoda yhteisöjä, jotka ovat irrallisia valtiosta ja suuryrityksistä. Puhuja kehotti myös yleisöä olemaan valmiina – mihin, se ei vielä selvinnyt, mutta mahdollisesti jonkinlaiseen vallankumoukseen. Ehkä meillä on presidentinvaalien aikaan oma eduskuntatalon valtaus, mene ja tiedä.

Kaiken kaikkiaan mielenosoituksessa koin lähinnä hämmennystä: tätä porukkaa ei tuntunut yhdistävän oikein mikään, mielenosoituksen syy ei juurikaan tullut selväksi, ja jopa osallistujien suhtautuminen koronaan vaihteli. Muutamalla oli maskit päällä ja he kritisoivat rajoituksia, osa ajatteli koronan olevan huijausta. Osa levitti salaliittoteorioita muun muassa koronarokotteiden sisältämistä ihmisalkioista. Puhujat kertoivat taistelusta, jonka he ovat voittamassa. Koin myös hieman ärtymystä, sillä ne täysin tavalliset ihmiset antoivat läsnäolollaan legitimiteetin myös sille syvälle päädylle, joka käytti tilaisuuden levittääkseen disinformaatiota ja vihaa ympärilleen.

Hyvien lähteiden avulla saa kirjoitettua luotettavaa roskaa


Mielenosoituksessa jaettiin lappusia, jotka olivat täynnä väittämiä rokotteiden aiheuttamista haittavaikutuksista. Mieleeni tuli natsi-Saksan propagandaministerin Joseph Goebbelsin käyttämä 40–60 -strategia, jossa yleisön luottamus voitetaan puhumalla 60-prosenttisesti totta, jotta 40-prosenttinen hölynpöly vaikuttaisi uskottavalta. Jaetussa lappusessa oli näennäisen luotettavat lähteet – muun muassa  Fimea, EMA, vertaisarvioituja tutkimuksia –, mutta niiden tulkitseminen ja yhteenliittäminen yhdistettynä täysin keksittyyn propagandaan teki lappusesta vaarallisen. Maallikkona en osaisi itse välttämättä kertoa suoraan, mikä siinä oli vialla, sillä lähteet olivat luotettavia.

Juuri tuo huolellisesti rakennettu disinformaatio, tai joissain tapauksissa silkka tietämättömyydestä ja omista uskomuksista johtuva misinformaatio, herättää eniten epäluottamusta valtioon, lääkäreihin sekä muihin ihmisiin. Ihmisiltä, jotka eivät ole tottuneet tulkitsemaan tieteellisiä artikkeleita tai tutkimuksia puuttuu osaaminen jättää niiden tulkitseminen niille, ketkä sen osaavat. Jos esimerkiksi Fimean sivuilta löytyvät rokotehaittatilastot vaikuttavat liian selkeiltä ja luulet olevasi ainoa, joka näkee suuren salaliiton niihin liittyen, syy on todennäköisesti ylipaisuneessa itsevarmuudessasi, eikä siinä, että valtio on mukana jossain kieroutuneessa salaliitossa. Todennäköisesti sinusta ei tule uutta Katniss Everdeeniä, joka pelastaa koko maailman tyrannian ja totalitarismin alta, vaikka riitelisit Twitterissä rokotteista ja fanittaisit Olli Postia

Ehdotukseni onkin, että vähemmän Twitteriä ja dystopiaelokuvia, enemmän ruohon koskettamista.

Kategoriat
Arkisto Ihmiset Röyhkeät

Kuka luulet olevasi, Anne Berner?

Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berner, kuka luulet olevasi?

Olen kolmen pojan äiti – elämäni tarkoitus on aina määrittynyt perheen kautta. Sielultani olen yrittäjä. Yrittäjyys on opettanut päätöksentekoa ja vastuunkantoa. Missioni on olla toiselle ihmiselle käytettävissä, ja tätä kautta järjestö- ja vapaaehtoistyö on kuljettanut minut politiikkaan ja yhteiskunnalliseen tehtävään.

ab4

Olet Vallila Interiorin pääomistaja ja hallituksen puheenjohtaja. Mikä on tähän mennessä suurin oppisi politiikan kentältä, jota aiot yrittäjänä hyödyntää?

Demokratian perusolemukseen kuuluu kuunnella kaikkia niitä tahoja, joita asia koskee. Kunnioitan myös entistä enemmän julkisella sektorilla työskenteleviä. Ministeriys on osoittanut, että johtamisen taitoa on saada kaikki kulkemaan samaan suuntaan, vaikka toiseen suuntaan olisi vetoa.

ab6

Vääristääkö vahva valtiollinen Yleisradio kiristyvän mediakentän kilpailuasetelmaa?

Media on välttämätön osa demokratiaa ja hyvinvoiva media on keskeinen osa yhteiskunnan kehitystä kulttuurin, kielen ja demokratian toteutumisen kannalta. Kannustan koko mediatoimialaa uusien palvelujen ja liiketoimintojen kehittämiseen, tilausta on sekä kaupalliselle että julkista palvelua tarjoavalle medialle. On tärkeää pohtia, miten parannamme omia kilpailuedellytyksiämme isojen kansainvälisten mediatoimijoiden puristuksessa.

Yleisradion tehtäviä, rahoitusta ja uudistamista pohditaan hiljattain toimintansa aloittaneessa parlamentaarisessa työryhmässä.

ab1

Mikä on viestinnän ja liikenteen yhdessä pitämisen funktio tänä päivänä?

Liikenne ja viestintä lähestyvät toisiaan entisestään: virtuaalisilla palveluilla voidaan esimerkiksi osin poistaa fyysisen liikenteen tarvetta. Tämä näkyy muun muassa pankkipalvelujen siirtymisessä verkkoon. Digitalisaatio toimii tämän kehityksen vauhdittajana, mutta se vaatii toimiakseen tehokkaita ja turvallisia tiedon hyödyntämistapoja sekä edistyksellisiä viestintäverkkoja ja teknologiaratkaisuja.

Digitalisaatio ja automatisaatio tehostavat liikenteen toimintaa ja parantavat sen sujuvuutta ja turvallisuutta. Tulevaisuuden liikenne on palvelu, jossa ajantasaisen tiedon avulla on tarjolla erilaisia helppokäyttöisiä ja joustavia liikkumis- ja kuljetuspalveluja. Esimerkeiksi nostaisin kutsuohjatut kuljetuspalvelut, lennokeilla tehtävät tavaralähetykset ja automaattiajoneuvot.

ab5

Hallituksen kärkihankkeita ovat norminpurku ja digitalisaatio. Millaista norminpurkua aiot toteuttaa viestintäkentällä?

Ajan kuluessa tehottomiksi muuttuneet tai innovatiivista toimintaa estävät säännökset eivät palvele toimialan etua. Myös viestinnän toimialalla on sääntelyä, jota on tarkasteltava kriittisesti.

Turhien normien purkaminen avaa mahdollisuuksia. Digitaalinen kehitys on jo nyt lisännyt räjähdysmäisesti median sisältöpalvelujen tarjontaa ja haastanut nykyisiä toimijoita. Moderni kuluttaja haluaa käyttöönsä uusia ja parempia palveluita viestinnän eri muodoissa.

ab3

Printtimedia tekee kuolemaa. Miten aiot edistää journalismin edellytyksiä digimuodossa?

Oleellista on, että poistetaan median digitalisoitumista vääristäviä ja hidastavia tekijöitä. Printtimedian ja digitaalisen median välisen verotuksen tasaaminen on hyvä keino.Tämän lisäksi on hyvin tärkeää varmistaa teknologianeutraali ja tasapuolinen toimintaympäristö muillakin tavoin. Tällä hetkellä kotimaiset toimijat ovat usein vaikeammassa asemassa kuin kansainväliset. Muun muassa mainonnan rajoitukset eivät kohtele toimijoita tasapuolisesti, ja tähän tulee puuttua. Meitä vaaditaan vaikuttamaan myös Euroopan Unionissa, josta suuri osa media-alaa koskevasta normistosta on peräisin.

Kaupallisen median pärjääminen on monipuolisen tiedonvälityksen kannalta avainasemassa. Laatujournalismin edellytykset heikkenevät, jos toimintaa joudutaan vaikean taloustilanteen vuoksi supistamaan. Luotan kuitenkin mediatoimijoihimme ja siihen, että sopivat toimintamallit löytyvät. Esimerkiksi alue- ja paikallistuntemus on hyvä valttikortti. Tarve saada journalistista sisältöä lähiympäristöstä ei varmasti katoa. Lisäksi median innovaatiotuen kautta voi saada rahoitusta, vaikka se ei välineenä olekaan aivan toivotulla tavalla toiminut.

Kuinka pitkälle uskot printin sinnittelevän?

Mielestäni sisältö on viestin kanavaa tai välinettä oleellisempi. Olen varma, että printtiä tuottavat mediatalot kehittävät innovatiivisia ja asiakaslähtöisiä uusia palveluja, jotka korvaavat tai täydentävät niiden nykyistä tarjontaa. Muutos ei ole tappio vaan myös mahdollisuus, johon kotimainen mediatoimiala on mielestäni jo tarttunut.

ab1

Miten määrittelisit ilmiön median murros Suomen mediakentällä?

Median murros on osa yhteiskunnan digitalisaatiota. Markkinoille tulevat uudenlaiset palvelut haastavat aika- ja välineriippuvaisen perinteisen median. Muutos näkyy perinteisen median uudelleenorganisoitumisena ja toiminnan uudelleenkohdentamisena.

Median murros on myös osa Suomen kansainvälistymistä. Digitaalisuus ja kansalaisten median käyttötapojen muutos ovat helpottaneet kansainvälisten toimijoiden saapumista Suomen markkinoille.

Onko sosiaalinen media tulosvastuullisen ministerin paras työkalu?

Sosiaalinen media on yksi työkalu muiden joukossa. Jokaisella medialla on omat etunsa ja käyttötarpeensa.

Sosiaalinen media on suora yhteys kansalaisiin, nopea ja kansankielinen. Se ei kuitenkaan poista tarvetta joukkoviestimien käyttöön. Meneillä olevista asioista, linjauksista ja päätöksistä on kerrottava kaikille tasapuolisesti, avoimesti ja samanaikaisesti. Tässä piilee joukkoviestinten voima.

ab2

Sinua on tituleerattu Suomen elinkeinoelämän rautarouvaksi. Täällä naiset ovat löytäneet tiensä politiikan huipulle, mutta tasa-arvo ei näytä toteutuneen yritysmaailman johdossa. Mistä tämä johtuu?

Yritysten johdosta ja elinkeinoelämästä löytyy erinomaisia naisia jo nyt, ja lisäksi tulossa on mahtava nuori sukupolvi. Kyse on valinnoista. Naiset valitsevat usein tehtäviä arvolähtöisesti, jolloin yhteiskunnalliset asiat saattavat saada etusijan. Tarvitsemme kaikille sektoreille enemmän naisia, jotka toimivat esimerkkeinä ja tikkaiden rakentajina.

Olet julkisesti asettanut itsellesi neljä vuotta aikaa tehdä tuloksia ja jättäväsi sitten politiikan. Mikset halua antaa kansalle mahdollisuutta arvioida työsi tulosta demokratian keinoin seuraavissa vaaleissa?

Ilmoitin vaalikentillä etukäteen tavoittelevani yhtä kautta kansanedustajana, joten olen mitannut päätökseni kertaalleen äänestäjillä. Tarvitsemme enemmän liikkuvuutta julkisen ja yksityisen sektorin välille, jotta saisimme levitettyä tietoa ja osaamista laajemmin.

Mitä Vallilan kangasta nykyinen hallituksenne voisi edustaa ja miksi?

Toim. huom. Ministeri ei suostunut ottamaan kantaa kysymykseen.


Kuva: Anne Berner

Kategoriat
Arkisto Ihmiset Röyhkeät

Kuka luulet olevasi Mikko Puukko?

Mikko-Puukko-2

Mikko Puukko, nimesi on kaikille medialaisille tuttu sosiaalitieteiden uutiskirjeiden mystisenä lähettäjänä. Lisäksi olet yhteiskuntapolitiikan amanuenssi. Kuka luulet olevasi?

Olen Afrikan valosta ja lämmöstä haaveileva entinen virkamies.

Et siis enää ole virkamies?

Minulla on vielä vanha nimike, amanuenssi, jolla olen aikoinani tullut laitokselle. Se oli silloin virkasuhde, mutta nykyään kyseessä on työsuhde. Sen takia tänään (30.9.) käynnistyneet yt-neuvottelut vähän pelottavatkin.

Mitä amanuenssin, ns. akateemisen sekatyöläisen, työnkuvaan oikein kuuluu?

Vielä ennen vuoden 2010 hallintorakennemuutoksia amanuenssin työtehtävät olivat hyvin vaihtelevia. Niihin kuuluivat kaikennäköiset talous-, henkilöstö- ja opintoasiat. Uuden laitoksen aikana ne on eroteltu toisistaan, ja esimerkiksi opintoasiat liittyvät nyt kuhunkin oppiaineeseen. Käytännössä nykyisillä opintoasiansuunnittelijoilla on vastaavat tehtävät kuin ennen amanuensseilla.

Lisäksi minulla on laitostiedottajan tehtäviä. Lähetän muun muassa sosiaalitieteiden uutiskirjettä sekä ylläpidän laitoksen ulkoisia verkkosivuja ja Flamma-sivuja.

Mikko-Puukko-1

Miten päädyit töihin yliopistolle?

Oikeastaan puolivahingossa. Opiskelin aikoinaan vanhalla omalla laitoksellani sosiaalipolitiikkaa. Valmistumisen jälkeisenä kesänä olin hetken aikaa työttömänä ja sain yllättäen soiton osastosihteeriltä, että tarvittaisiin amanuenssin sijaista. Otin sijaisuuden vastaan, ja vuotta myöhemmin, kun amanuenssin paikka avautui, hain paikkaa ja sain sen. Siitä on nyt 17 vuotta.

“Tällä hetkellä koko Helsingin yliopiston hallintoväki on varpaillaan. Tänään alkaneissa YT-neuvotteluissa on ilmoitettu henkilöstön vähennysmääräksi 1200, ja leikkaustarve on ensisijaisesti hallinnosta.“

Eikä vieläkään kyllästytä?

Kyllä varsinkin viime vuosina kaikki nämä muutokset ovat askarruttaneet. Viimeksi vuoden 2010 hallintorakennemuutosten aikaan mietin, muuttuvatko työtehtävät yksitoikkoisemmiksi. Nyt kun edessä ovat vielä suuremmat muutokset, pohdituttaa, millä tavalla tulevat työtehtävät – jos siis on tulevia työtehtäviä – vastaavat sitä, mitä olen itse ajatellut. Kun tehtäviä keskitetään, ei ole aina yksinkertaista luoda sellaisia mielekkäitä kokonaisuuksia, joissa olisi edelleen riittävästi haastetta ja mielenkiintoa. Että se ei olisi pelkästään mitään opintosuoritusten rekisteröintiä.

Tällä hetkellä koko Helsingin yliopiston hallintoväki on varpaillaan. Tänään alkaneissa yt-neuvotteluissa on ilmoitettu henkilöstön vähennysmääräksi 1200, ja leikkaustarve on ensisijaisesti hallinnosta. Mutta yritän suhtautua siihen niin, että jos lähtö tulee, se on sitten jokin uusi mahdollisuus. Ei siinä muu auta.

Mikko-Puukko-8

Miksi yliopisto on huono kohde leikata?

Onhan se ihan itsestään selvää, että huonossa taloudellisessa tilanteessa ei kannata leikata yliopistolta. Se leikkaa myös tulevaisuuden mahdollisuuksia. Päinvastoin tässä tilanteessa koulutukseen pitäisi satsata, jotta meillä olisi tulevaisuudessakin innovaatioita ja hyvin koulutettua työvoimaa.

Helsingin yliopiston pitkässä historiassa muutoksia on tullut paljon, eivätkä ne aina ole olleet huonoja. Maailma muuttuu ympärillämme, ja meidän pitää muuttua mukana. Sinänsä on hyvä, että joudutaan miettimään yliopiston perustehtäviä uudelleen, eli mitä tehdään ja miten. Mutta nyt nämä luvut ovat ihan käsittämättömiä. Ensi vuonna pitäisi säästää 54 miljoonaa euroa, mikä on 20 prosenttia koko yliopiston vuosibudjetista. En ymmärrä, miten tällaisten leikkauksien jälkeen voitaisiin taata, että Suomen ainoa huippuyliopisto on enää samaa tasoa.

Onko yliopistovaltauksesta hyötyä?

Suoraan sanottuna en usko. Olin itse aikoinani mukana valtaamassa hallintorakennusta vuonna 1990, kun yliopiston kolmikantaa ajettiin. Silloin ajatuksena oli nimenomaan demokratian lisääminen niin, että myös opiskelijat saisivat äänensä kuuluviin. Nykyisessä hallintomallissa valta on hyvin keskitetty rehtorille ja dekaanille, ja tiedekuntaneuvostoista ja laitosneuvostoista on tullut enemmänkin rutiinimaisten asioiden kumileimasimia. Silloin nousee kysymys siitä, onko opiskelijoilla enää tässä kolmikantamallissa mitään vaikutusmahdollisuuksia. Kyllä se vähän niukalta tuntuu.

On huolestuttavaa, että yhä enemmän ollaan menty tällaiseen yritysmaailmasta lainattuun johtomalliin, eikä edes moderniin sellaiseen. Toisaalta ennen Helsingin yliopistokin oli valtion tilivirasto. Ei silloin haitannut, vaikka tilit olivat miinuksella, koska eihän valtio mene konkurssiin. Mutta nyt kun yliopistoilla on oma taloudellinen vastuu, tilanne on ihan toinen.

Mikko-Puukko-6

Mihin tulosajattelu johtaa?

Nykyään on pakko tuottaa, minkä takia esimerkiksi tohtoreita valmistuu liukuhihnalta. Kyllä suoraan sanoen ihmetyttää, kenen kannattaa lähteä väitöskirjaa tekemään, kun tutkimuslaitostenkin rahoitus vähenee. Ei siellä enää ole kunnon työmarkkinoita, ja vähäisiäkin avoimia paikkoja hakee tuhottoman moni.

“Kun itse opiskelin, ihanteena oli akateeminen vapaus. Nykyään opiskelijat haluavat koulumaisempaa opetusta.“

Mitä teit ennen, kuin jumiuduit vuosikymmeniksi Helsingin yliopistolle?

Ensimmäinen tutkintoni oli yo-merkonomi pankkilinjalta, ja työskentelin sen jälkeen arvopaperisalkun hoitajana Postipankissa. Hain ylioppilaskirjoitusten jälkeen monenlaisiin paikkoihin, muun muassa kauppikseen ja opiskelemaan historiaa. Samalla tavalla kuten aika moni nuori, jolla ei ole mitään erityisiä kykyjä, sitä miettii vain, mikä voisi olla kiinnostavaa. Kun olin jo ollut työelämässä, valtsika ja yhteiskuntatieteet alkoivat kiinnostaa. Sain opiskelupaikan, ja pankkityö riitti siltä osin. Lukuun ottamatta kesätöitä Helsingin yliopisto oli valtsikasta valmistumisen jälkeen ensimmäinen työpaikkani.

Pääosin olen viihtynyt hyvin Helsingin yliopistolla. Parasta työssä on vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa. On ollut mielenkiintoista nähdä, millä tavalla opiskelijasukupolvet ovat vuosien myötä muuttuneet.

Mikko-Puukko-5

Miten ne sitten ovat muuttuneet?

Kun itse opiskelin, ihanteena oli akateeminen vapaus. Nykyään opiskelijat haluavat koulumaisempaa opetusta. Se on valtsikassa kauhean vaikea ajatus, koska muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki tutkinnot ovat yleisiä, eikä niistä valmistu suoraan mihinkään ammattiin.

Tietysti siinä paistaa huoli työllistymisestä. Paljon kysytään esimerkiksi, minkälaisilla sivuaineilla voisi varmistaa työllistymisen valmistumisen jälkeen. Kun ajatellaan valtsikan historiaa, sehän perustettiin tehtävänään kouluttaa virkamiehiä. Mutta nyt tilanne on toinen, eikä ministeriöissä enää ole samalla lailla työtehtäviä. Sen sijaan paljon ollaan harjoitteluissa erilaisissa ajatushautomoissa, järjestöissä ja jopa pelifirmoissa. Ministeriöiden rinnalle on avautunut ihan uudenlaisia työpaikkamahdollisuuksia.


Kuva: Joona Raudaskoski

Kategoriat
Arkisto Blogit Röyhkeät

Pysy mukavuusalueellasi ja häpeä

Ylitä, riko ja venytä. Rajat ovat kuin haasteita.

Raja on mielen peruskäsitteitä, jolle on vaikea keksiä synonyymeja. Sen johdannaiset vilisevät kielenkäytössämme niin usein, ettei niihin juuri kiinnitä huomiota: rajoittaa, rajata, rajatila ja niin edelleen. Elämäämme rajoitetaan laeilla, normeilla ja valtioiden rajoilla.

Opiskelija törmää rajoihin tämän tästä. Jo pääsykokeissatulevat tutuiksi pisterajat. Yritteliäimmät törmäävät tulorajoihin, jotka vetävät rajaa työntekijän ja opiskelijan välille.

Itse en kannata tulorajojen poistamista. Toisaalta en halua muodostaa asiasta ehdotonta kantaa, koska en ymmärrä edes välttämättömiä näkökulmia. Mieleen nousee lähinnä kysymyksiä, joihin monella muulla olisi paljon enemmän sanottavaa: Miten rajojen poistaminen vaikuttaisi yrittelijäisyyteen tai kannustavuuteen? Eivätkö rajat mahdollista suuremman tuen isommassa tarpeessa oleville?

Meitä painostetaan muodostamaan kanta milloin mihinkin kysymykseen. Joskus jopa samassa keskustelussa pitäisi osata esittää mielipiteensä siitä, onko UniCafen uusi luomukahvi pahaa ja pakenevatko irakilaiset aidon hädän vuoksi vai paremman elintason toivossa.

Renessanssin aikana ihanteena oli homo universalis eli kaikki tieteet hallitseva yleisnero. Tällaisen hahmon olisi helppo ottaa kantaa vaikkapa opintotuen tulorajaan, luomukahvin vaikutuksiin ekosysteemille tai Syyrian sodan lopettamiseen. Vaikka ihanne elää sosiaalisessa mediassa, se ei ole tiedemaailman tai journalismin ihanne.

Oppiainerajoja ylittävien kandintutkintojen tarkoitus ei ole tuottaa kaikkien alojen asiantuntijoita. Tavoitteena on, että kandiksi valmistuneet ymmärtävät oman osaamisensa rajoja ja osaavat hakea tietoa oikeasta suunnasta.

Journalisti ei ole homo universalis. Journalistin tehtävä on kysyä ja selvittää niiltä, jotka todennäköisesti tietävät häntä paremmin. Ammattitaitoon kuuluu kerätä tietoa eri lähteistä ja arvioida monin tavoin, mikä on luotettavaa ja millaisia pyrkimyksiä haastateltavilla on.

Työtä tehdessä oppii paljon. Ei kuitenkaan kannata ylpistyä. Kysymykset ja avoin tiedon nälkä ovat yhtä tarpeellisia työkaluja kesätoimittajalle ja huippureportterille.

Sekä journalismin että tieteen tavoitteena on oman tietämyksen rajojen ylittäminen. Tämäkin raja kannattaa siis nähdä haasteena, jota ihminen yrittää ylittää, rikkoa ja venyttää keksimällä uusia kysymyksiä.

Toisille haaste tarkoittaa estettä, jonka edessä nostetaan kädet ilmaan ja luovutetaan. Toisille haaste tarkoittaa velvoitetta, joka vaatii ylittämään rajoja. Voi olla, että esimerkiksi journalisteiksi tai tutkijoiksi päätyy erityisesti jälkimmäiseen ihmisryhmään kuuluvia.

Haasteeseen liittyy nimittäin aina haastavuus eli vaatimus kovasta työstä. Parhaat kysymykset herättävät eniten vastustusta. Parhaimmillaan oikeaan aikaan esitetty kysymys voi murtaa hyvävelikerhojen tai muiden tukahduttavien valtarakenteiden rajoja.

Samaan aikaan journalisti ei voi elää ilman rajoja. Aiheen ja laajuuden rajaaminen ovat ilmeisiä, mutta rajanvetoa joutuu käymään myös esimerkiksi asiantuntijoiden etsimisessä.

Onko haastateltavalla syytä esittää asiat yksipuolisessa valossa ja jopa vääristellä totuutta? Onko sopivaa haastatella läheistä ihmistä, vaikkapa omaa veljeään?

Päätöksen haastatella häntä voi nähdä sukulaisen suosimisena tai aidan alittamisena matalimmasta kohdasta. Kumpikin on hiukan nolostuttava vaihtoehto, jälkimmäinen ehkä hiukan vähemmän.

Pieni häpeä taitaakin olla hinta, jonka joutuu maksamaan oman mukavuusalueensa rajojen sisällä pysymisestä.

PS. Tämän Groteski 3/2015 -lehden pääkirjoituksen myötä toimitus toivottaa antoisia lukuhetkiä. Pysy kanavalla ja seuraa Suomen parasta opiskelijalehteä!