Kategoriat
2022 Ilmiöt Relevantit Röyhkeät Yleinen

Suomen Nato-jäsenyys ei anna syytä juhlaan

Kannatin Suomen liittymistä Natoon. Kun eduskunta äänesti 17.5.2022 Nato-jäsenyyden hakemisen puolesta historiallisen yksimielisesti äänin 188-8, olin ihan tyytyväinen. Kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan helmikuussa 2022, monien suomalaisten perustavanlaatuinen turvallisuudentunne järkkyi. Nato-jäsenyys ja sen tuoma lisäturva on varmasti se ainoa asia, joka tässä tilanteessa voi tuoda turvallisuudentunnetta takaisin.

On tärkeää pitää mielessä, minkä takia Suomessa enemmistö kannattaa Nato-jäsenyyttä, sillä muutama kuukausi sitten tilanne oli täysin toinen. Suomen enemmistö kääntyi Naton kannalle, koska Venäjä näytti toiminnallaan, että naapurimaahamme ei voi luottaa: mikä estää sen, ettei Suomi olisi seuraava Ukraina?

Ukrainalaisten kohtaama epäreilu ja raaka sota on syy, miksi Suomella oli aikaa reagoida. Koska Venäjän joukot ovat nyt Ukrainassa, me ehdimme hakea Nato-jäsenyyttä. Suomen Nato-polku on peittynyt ukrainalaisten verellä, ja tätä uhrausta emme saa unohtaa.

Sen vuoksi onkin aivan helvetin irvokasta juhlia ja juoda skumppaa Nato-jäsenyyden vuoksi: Nato-jäsenyyden hakemisen olosuhteet eivät anna aihetta juhlia. Mielessä pyörii tällä hetkellä Euroviisut voittaneen Kalush Orchestran Oleh Psyukin sanat lehdistötilaisuudessa: ”En ole aivan varma ymmärtävätkö eurooppalaiset, kuinka paljon ukrainalaiset joka hetki kärsivät.”

Vaikka osa puolueista on ollut Naton kannalla jo vuosia, niin jonkinlainen tilannetaju olisi tarpeen. Kuten ulkoministeri Pekka Haavisto totesi: ”Ei ole shamppanjalasien aika. Euroopassa on sota.”

Teksti: Lyydia Laukkanen

Kategoriat
2022 Ilmiöt Relevantit VALKOINEN

Valkoinen laatikko

Teksti & kuvitus: Ella Palo

TIEDÄTKÖ, MITÄ SINUSTA TIEDETÄÄN?

Dataa voi kuvailla nykyajan kullaksi. Erona on vain se, että dataa ei tarvitse erikseen kaivaa – ihmiset luovuttavat tietonsa mielihyvin tuntemattomiin käsiin.

Shoshana Zuboff kuvaa kirjassaan The Age of Surveillance Capitalism (2019) datan analysoinnin ja käytön synnyttämää markkinadynamiikkaa. Zuboffin teorian ytimessä on käsite vallan epäsymmetriasta, joka syntyy datan hallitsijoiden ja luovuttajien välille. Jokainen verkkoselailu, sosiaalisen median päivitys ja arkipäiväinen googlaus on kaupankäyntiä. Sinä myyt dataa, vastineeksi saat haluamasi tiedon tai palvelun.

Monien suhtautuminen aiheeseen on neutraali. Mitäpä väliä sillä on, että saa hiukan osuvampia mainoksia?

Aalto-yliopiston informaatioverkostojen ohjelman akatemiatutkija Johanna Ylipulli korostaa, ettei ongelma ole aivan näin yksinkertainen: “Digitalisaation ja digitaalisten teknologioiden vaikutukset yhteiskunnalliseen tasa-arvoon ovat todella moninaisia ja monimutkaisia. Lisäksi ne ovat monin tavoin kietoutuneet yhteen konventionaalisten yhteiskunnallista eriarvoisuutta tuottavien rakenteiden, kuten koulutuksen, luokan ja sukupuolen kanssa. Voisi sanoa, että ilmiöön on kyllä herätty, mutta tutkimusta ja toimia tarvitaan todella paljon lisää”, Ylipulli toteaa.

Kysymys ei ole vain siitä, markkinoidaanko henkilölle vaellustarvikkeita vai korkokenkiä. Dataa ja algoritmeja käytetään paitsi tuotteiden myyntiin ja mainosten kohdentamiseen, myös esimerkiksi lainojen ja vakuutusten luottoluokitusten laskentaan, työhakemusten arviointiin ja terveyspalvelujen kehittämiseen. Pitkällä aikavälillä Zuboffin kuvaama vallan epäsymmetria voi heikentää kansalaisten itsemääräämisoikeutta ja horjuttaa demokratiaa.

Data ei nimittäin kohtele meitä kaikkia yhtä hyvin.

Datan puolueettomuuteen ja objektiivisuuteen olisi tietysti mukava uskoa. Sen on helppo mieltää olevan vain numeroita, bittejä jonossa. Mielikuva on yleinen, mutta epätosi. Ongelma on, että datan valinta ja rajaus määräytyvät teknologian kehittäjien tai heidän edustamiensa yritysten arvojen, ajatusmallien ja tiedostamattomien puolueellisuuksien mukaan. Monet tekoälyn avulla kehitetyt kasvojentunnistusjärjestelmät eivät esimerkiksi tunnista tummaihoisia kasvoja, sillä algoritmi on koulutettu puutteellisella datalla, joka ei edusta kaikkia teknologian mahdollisia käyttäjiä. Jos datan valintaa ei tarkastella kriittisesti jo kehittämisvaiheessa, on potentiaali puolueellisuudelle suuri. Tekoälyn kohdalla virheitä voi olla erityisen hankala paikantaa.

Tekoälyn kriittisin ero tavalliseen tietokoneohjelmaan on se, että konetta ei erikseen käsketä noudattamaan tiettyä toimintaohjetta. Sen sijaan järjestelmään syötetään paljon dataa, jota se alkaa siihen ohjelmoitujen algoritmien avulla käsitellä ja järjestellä loogisiksi kategorioiksi ja lopulta yksityiskohtaisiksi tuloksiksi. Tekoälyn älykkyys liittyy sen kykyyn etsiä ratkaisuja luovasti, ikään kuin ihminen oppiessaan. Käytetyt parametrit ovat toki tiedossa, mutta algoritmin reitti “oikeaan” vastaukseen on ainakin osittain tuntematon. Ilmiötä on syntynyt kuvaamaan mustan
laatikon (black box) käsite.

MISTÄ ÄLYKKYYS ALKAA?

Algoritmiaktivisti ja kirjailija Cathy O’Neil on kuvannut algoritmeja osuvasti koodatuiksi mielipiteiksi. Hänen mukaansa kaikki algoritmit ovat lähtökohtaisesti puolueellisia. Algoritmien “älykkyys” on myös mielipidekysymys. Tekoälyn toimivuus riippuu siitä, mitä halutaan mitata. Valitettavasti yleensä on kannattavampaa optimoida voittoja kuin tasavertaisuutta. Lopputuloksena eri ihmisryhmät voivat kokea perusteetonta syrjintää, kuten muutama vuosi sitten julkisuuteen noussut Amazonin naishakijoita syrjivä työnhakujärjestelmä osoittaa. Koska ohjelmointiala on kauttaaltaan miesvaltainen, tekoälyjärjestelmä yhdisti menestyksen miessukupuoleen ja antoi miinuspisteitä naisille, joiden hakemuksista löytyi maininta esimerkiksi naisten urheilujoukkueissa pelaamisesta. Suoran syrjinnän lisäksi digitaaliset teknologiat voivat vahvistaa haitallisia stereotypioita esimerkiksi hakukonetuloksien kautta, kuten Safiya Umoja Noblen kirja Algorithms of Oppression (2018) osoittaa.

Pahinta on, ettemme usein tiedä tästä mitään.

Vaikka monet mediaan nousseet esimerkit aiheesta keskittyvät Yhdysvaltoihin, on aiheeseen syytä kiinnittää huomiota myös Suomessa. Yle uutisoi toukokuussa 2020 kuuden suomalaisen vakuutusyhtiön keräävän ja käyttävän sekä sijaintidataa että kolmannen osapuolen tarjoamia tietoja palveluissaan. Vakuutusyhtiö Lähi-Tapiola jopa tarjoaa älyhenkivakuutusta, “joka kannustaa asiakasta terveellisiin elämäntapoihin”. Suomalaisista pankeista erityisesti Osuuspankki on tuonut tekoälyn kehittämistä vahvasti esille.

Tekoälyn ja massadatan käyttäminen ei kuitenkaan rajoitu vain yksityiseen sektoriin. Digitalisaatiosta ja älykkään teknologian käytöstä käydään kilpaa niin valtioiden kuin kaupunkienkin kesken. Euroopan Unionin mukaan “tekoäly vahvistaa Euroopan potentiaalia kansainvälisessä kilpailussa”, ja Suomi taas haluaa osoittaa paikkansa maailman “tekoälyn suunnannäyttäjäna”

Julkisten toimien digitalisaatio nostaa esille aivan
uudenlaisia kysymyksiä läpinäkyvyydestä, vastuusta ja luotettavuudesta. Briteissä maahanmuuttohakemuksista päättävää tekoälyjärjestelmää on syytetty syrjiväksi ja ihmisoikeusaktivistit ovat vaatineet sen algoritmin toimintajärjestelmän julkista avaamista. Yhdysvalloissa julkiset koulut ovat joutuneet erottamaan opettajia, jotka algoritmi on määritellyt “epäpäteviksi”, vaikka muut opettajat ja oppilaat olisivat tyytyväisiä työn tuloksiin. Molemmissa tapauksissa algoritmi oli salattu asianosaisilta.

Myös Suomessa tekoälyä halutaan lisätä julkisella sektorilla, esimerkiksi työvoimapalveluissa. Konsultointiyritys Deloitten mukaan kaksi kolmasosaa julkisen sektorin organisaatioista tutkii tai kokeilee tekoälyn implementointia organisaation toimintaan.

ALGORITMIT ESIIN!

On huolestuttavaa, että julkisilla toimijoilla on mahdollisuus käyttää järjestelmiä, joita kansalaiset eivät ymmärrä. Tekoäly julkisessa päätöksenteossa nostaa ainakin omaan kehooni kylmiä väreitä. Luotan kyllä teknologiaan, mutta en maailmaan sen ympärillä.

Miksi politiikassa ei sitten puhuta algoritmeista? Nykyään lapsia opetetaan koodaamaan jo alakoulussa, mutta tarjoaako koulu ymmärrystä digitalisaatioon ja tekoälyyn liittyvistä haasteista? Digitaalisen maailman säännöt luodaan nyt, mutta suurimmalla osalla suomalaisista ei ole harmainta aavistusta siitä, mitä bittiaitojen takana tapahtuu.

Digitaalisen maailman säännöt luodaan nyt, mutta suurimmalla osalla suomalaisista ei ole harmainta aavistusta siitä, mitä bittiaitojen takana tapahtuu.

“Digitaalinen lukutaito tulisi ymmärtää nykyistä laajemmin kriittisenä kansalaistaitoa, joka ei vain sopeuta ihmisiä vallitsevaan teknologiseen todellisuuteen, vaan antaa myös välineitä arvioida, kritisoida ja muuttaa kehityskulkuja. Se, minkälaisia teknologioita suunnitellaan ja otetaan käyttöön ja millä ehdoin, liittyy syvällisesti myös arvoihin – siihen, millaisia yhteiskuntaa ja yhteisöjä oikeastaan olemme rakentamassa”, kertoo Johanna Ylipulli.

Ylipulli korostaa, että teknologiat tulisi suunnitella niin, että ne pohjaavat todellisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin eivätkä pelkkiin teknologisiin mahdollisuuksiin. “Teknologia ei automaattisesti kehity kohti yhä parempia muotoja”, hän jatkaa. “Tähän liittyvät myös kysymykset ihmisten mahdollisuuksista osallistua heitä koskevien teknologioiden suunnitteluun
sekä mahdollisuus hallita esimerkiksi omaa dataa.”

Teknologian kehitykseen tarvitaan yhteiset ja selkeät säännöt, jotka ovat ymmärrettäviä kaikille yhteiskunnan jäsenille. Instituutioihin ja lainsäädäntöön vaikuttaminen ei kuitenkaan ole mahdollista ilman poliittista painetta ja julkisen tiedon kasvattamista aiheesta.

Entä jos oletusarvo tekoälystä olisi mustan laatikon sijaan läpinäkyvä, valkoinen laatikko? Jos päätöksenteon taustoja ja prosesseja ei voida avata julkiselle keskustelulle ja altistaa kritiikille, on hyvä kysyä, kannattaako yhteiskunnallisessa päätöksenteossa käyttää tekoälyä ollenkaan.

JUTUN TAUSTALLA:


Algorithmic Justice League. 2020. Mission, Team and Story – The Algorithmic Justice League. https://www.ajl.org/about.


Hintz, A., Dencik, L., & Wahl-Jorgensen, K. 2017. Digital citizenship and surveillance society — introduction. International Journal of Communication, 11(9), s. 731–739. https://ijoc.org/index.php/ijoc/article/view/5521.


O’Neil, C. 2017. Matikkatuhoaseet (Suom. Kimmo Pietiläinen). Helsinki, Suomi: Terra Cognita. 232 s. ISBN: 978-952-5697-82-7.


Ylipulli, J., Luusua, A. 2020. Smart cities with a Nordic twist? Public sector digitalization in Finnish data-rich cities. Telematics and Informatics, 55, s. 101457. DOI: 10.1016/j.tele.2020.101457.


Zuboff, S. 2019. The age of surveillance capitalism: the fight for the future at the new frontier of power. London, United Kingdom: Profile
Books. 691 s. ISBN 978-1-78125- 684-8

Kategoriat
2022 Groteskin lukulistalla Relevantit VALKOINEN Yleinen

Groteskin lukulistalla: Han Kang – Valkoinen kirja (2021)

“Kun ihminen, joka on kaatunut rähmälleen ja noussut ylös ottamalla kylmästä kangistuneilla sormillaan tukea maasta, tajuaa haaskanneensa tähänastisen elämänsä, tajuaa ettei halua palata hirveän yksinäiseen kotiinsa ja miettii, mitä ihmettä tämä oikein on, silloin sataa tuota helvetin valkoista lunta”

Lukulistallani jo melko pitkään ollut Han Kangin Valkoinen kirja yllätti lukukokemuksena, sillä Vegetaristin (2007) lukeneena oletin, että myös tämä kirja olisi tarinan muodossa oleva provosoiva, raaka kuvaus kuolemasta ja elämästä. Sen sijaan kyseessä oli runollinen, kaunis, pienistä pätkistä koostuva epämääräinen, mutta samalla melko tarkka kokoelma valkoista. 

Han kirjoitti kirjan muutaman tunnin ikäisenä kuolleelle isosiskolleen, jonka elämää ja kuolemaa sekä sitä seuranneita asioita hän pohti kirjassa. Hän yhdistää siskonsa elämän kauniisti myös toisessa maailmansodassa tuhoutuneeseen kaupunkiin, lapsuutensa tuttuun valkoiseen koiraan sekä muihin valkoisiin asioihin. Lukiessa huomaa, kuinka valkoinen väri on läsnä kaikessa syntymästä kuolemaan, riisikakuista epätoivoon.

Valkoinen kirja on kauniisti kirjoitettu runollinen kokoelma valkoisia asioita, mutta päällimmäisenä lukukokemuksesta jäi mieleen epätoivo. Han kirjoittaa arkisista asioista riipaisevasti, ja toisaalta suurista asioista pelkistetyn yksinkertaisesti. Elämän voi tosiaan löytää pienistä (valkoisista) asioista.

“Jos siis olisit yhä elossa, minä en voisi olla. Jos minä olen nyt elossa, sinä et voi olla olemassa. Vain pimeyden ja valon sinertävillä rajamailla erotamme vaivoin toistemme kasvot”.

Kirjassa toistuu ajatus mitä jos – tuttu aatos kaikille, etenkin suuren menetyksen kohdanneille. Ajatuksiin voi samaistua, ja kirja onkin tietyllä tapaa lohdullinen. Kuitenkin se käsittelee menetystä, traumaa sekä hylätyksi tulemista raa’asti: vaikka kieli on kaunista, tapa kertoa asioita on kaunistelematon.

Yksi asia, josta Han kirjoittaa kirjassa toistuvasti, on lumi. Suomalaisena näihin kuvauksiin kylmästä ja lumesta oli helppo samastua, ja myös sen takia kirja tuntui erittäin läheiseltä, vaikka kaikkiin asioihin eteläkorealaisen kirjailijan kirjassa ei kulttuurierojen vuoksi voinutkaan yhtyä.

Kokonaisuutena Valkoinen kirja oli vaikuttava, helppolukuinen sekä surullinen. Arvosanaksi antaisin kirjalle kolme tähteä viidestä, mutta keskinkertainen arvosana tulee vahvan lukusuosituksen kera. Tämä on  kirja, joka  jokaisen tulisi lukea.

Han Kang – Valkoinen kirja

Kustantaja: Gummerus

Julkaistu: tammikuu/2021

Sivumäärä: 111

Kategoriat
2022 Asialliset Ilmiöt Relevantit VALKOINEN Yleinen

Holitonta, kiitos

Teksti: Rosa Kaimio

Kuvitus: Anna Charpentier

Vaikka opiskelijaelämä tunnetaan riehakkaista juhlista, joissa viina virtaa, on nuorison alkoholinkulutus laskenut vuosikymmenten aikana merkittävästi: lähes joka kolmas nuori aikuinen ei juo alkoholia lainkaan. Monet ovat opiskelijatapahtumissakin kokonaan ilman alkoholia. Mitä ilmiö merkitsee opiskelijakulttuurille ja nuorison elämälle muutenkin?

Muistan, kun ryhdyin absolutistiksi. Päätös piti tehdä näkökulmasta riippuen aikaisin tai myöhään 15-vuotiaana, kun konfirmaatiossa olisi rippileirin päätteeksi tarjottu ehtoollisviiniä. Tuntui väärältä, että alaikäiselle annettiin yhtäkkiä pienikin määrä alkoholia, vaikka muuten kaikkia kasvatettiin virallisesti odottamaan 18 vuoden ikää. Päätinkin, etten halunnut ehtoollisviiniä, tai mitään muutakaan alkoholia. Ja kun täysi-ikäisyyden maaginen raja tuli vastaan, tunne oli edelleen sama. Koska olin tottunut olemaan ilman alkoholia bileissä ja muissa tilanteissa, joissa sitä oli tarjolla, en nähnyt tarvetta muutokselle. 

On ollut mielenkiintoista seurata suomalaista juomakulttuuria läpi aikuistumisen vuosien: lukiobileiden ylilyöntejä, ensimmäisiä baarireissuja sekä alkossa käyntejä, monia viinanhakuristeilyjä sekä tietenkin sitsejä ja muita opiskelijajuhlia. Ironista kyllä, vasta yliopistotasolla, jolloin juominen on varmasti kaikille laillista, olen törmännyt toisiinkin vesilinjalla menijöihin. 

Sober curious on muutamien viime vuosien aikana Ruby Warringtonin samannimisen kirjan myötä pinnalle noussut ilmiö, jossa vahvat krapulat ja vähän liian laukalle päässyt alkoholinkäyttö pyritään jättämään taakse. Tavoitteena on usein parempi läsnäolo ja hyvinvointi, ja kokeilu voidaankin nähdä osana suurempaa wellness-liikettä. Ilmiön suomalaisen lippulaivayhteisön, Darravapaan, Instagram-tilillä on tällä hetkellä yli 20 tuhatta seuraajaa ja sisältöä on luotu vuoden ajan. Syiksi yhteisön perustamiselle sen luojat Katri Ylinen ja Laura Wathén listaavat muun muassa vertaistuen muille raittiudesta kiinnostuneille sekä alkoholinormatiivisen yhteiskunnan ravistelun. 

Sober curious -kokeiluista tuntuvat puhuvan etenkin pari-kolmekymppiset naiset ja usein ilmiöön liitetään henkinen ja fyysinen hyvinvointi – lifestyle-toimittajana toiminut Warringtonkin mainostaa nettisivuillaan alkoholista luopumisen tuomaa hyvinvointia. Tietyssä mielessä tästä välittyy kuva, että ilmiö on loppupeleissä aika rajatun väestönosan trendi ja että pastelliset IG-kuvat tai minimalistiset hyvinvointinettisivut saattavat olla aivan yhtä vieras ympäristö aloittaa alkoholittomuus kuin perinteiset AA-ryhmät. Toisaalta kyseessä on silti uudennäköinen raittiusliike verrattuna toisten katseilta piilossa pidettyihin tapaamisiin; nyt alkoholittomuus ja mahdolliset työstettävät ongelmat tuodaan esiin hymyssä suin poseeraten – ja joillekin, jotka sitä kaipaavat, on tämä todella tervetullut päivitys kuvastoon. 

Kiinnostavaa yhä useamman raittiudessa on se, kuinka alkoholia edelleen käyttävät ihmiset suhtautuvat siihen. Alkoholin juominen on nimittäin niin perustava osa kulttuuriamme, että sen poisjättäminen on erityinen kokemuksensa. Darravapaa-tililtä löytyykin monia hauskoja videoita hieman rasittavista tai kiusallisista tilanteista, joita absolutisti tai satunnaisesti alkoholista kieltäytyvä voi kohdata.

Olen itsekin kohdannut jonkin verran kyselyitä omasta juomattomuudestani, mutta nämä ovat olleet onneksi lähinnä viattoman uteliaita tiedusteluja ”ilman viinaa ei voi olla hauskaa” -tyyppisten heittojen sijaan. Olen myös mielelläni kiertänyt opiskelijatapahtumissa siinä missä muutkin, olivat kyseessä sitten sitsit tai hengausiltamat. Approt olen toistaiseksi jättänyt väliin, mutta en vastusta ajatusta niillekään menosta. 

Toki holittomalla on sitseillä välillä vastassaan samaa limua jokaisella ruokalajilla, ja shotti voi jäädä puuttumaan kokonaan, mutta koskaan en ole kokenut, ettenkö olisi ollut tervetullut opiskelijatapahtumiin. On kuitenkin tiedostettava, että kaikki eivät ole yhtä onnekkaita. Ja paine juoda voi olla hyvinkin erilaista niille, jotka käyttävät tai ovat käyttäneet aiemmin alkoholia, mutta ovat sitä ilman jonkun tietyn illan ajan. Tällöin päätös saatetaan helpommin nähdä omituisena käytöksenä kyseiseltä henkilöltä. 

Monesti bileissä selvin päin olevalta kysytään, ovatko kännissä olevat ihmiset ärsyttävää seuraa, kun ei itse juo. Oman kokemukseni perusteella eivät oikeastaan, harvemmin itselle on tullut toisten juomisesta ikävä fiilis tai tunne, että meno on lähtenyt liian pitkälle. Ehkä olen vain tottunut, kun en tiedä muusta. Toki olisihan se kiva, jos sitsien jälkiruoka sujuisi aina yhtä sulavasti kuin alkuruoka, mutta en voi väittää itsekään esimerkiksi   olevani aina hiljaa muiden puheiden aikana. Oikeastaan enemminkin kohtaan sellaisia tilanteita, joissa unohdan ympärilläni olevien ihmisten olevan vahvassakin humalatilassa, ja he esimerkiksi tulevat kertoneeksi minulle jotain henkilökohtaista, jota eivät välttämättä selvinpäin kertoisi. Ja toisin kuin joltakulta, joka olisi yhtä humalassa, itseltäni nämä kerrotut asiat eivät pyyhkiydy mielestä. Joskus juhlissa olenkin miettinyt omaa valta-asetelmaani vahvasti humaltuneisiin ihmisiin nähden. 

Holittomuuteen kytkeytyy jonkin verran erityisesti yliopistomaailmaan liittyviä väittelyitä, kuten mahdollinen ryhmäpaine juoda opiskelijatapahtumissa. Esimerkiksi HYY:n järjestöohjeissa koskien yhdenvertaisuutta mainitaan, että minkään toiminnan ei tulisi velvoittaa juomaan alkoholia. Niissä myös mainitaan erilaisuuden salliminen ja kaikkien kuulluksi tuleminen, ja näiden ohjeiden puitteissa jokaisen pitäisi pystyä olemaan oma itsensä ja kokea olonsa mukavaksi ja turvalliseksi. Toisaalta taas esimerkiksi Approja tapahtumana puolustetaan niin vahvasti alkoholipohjaisena tapahtumana, että herää kysymys, mitä niistä saa irti, mikäli ei juo. 

Välillä käydään myös vilkasta keskustelua siitä, pitäisikö opiskelijajärjestöjen järjestää erikseen kokonaan holittomia tapahtumia ja millaisia niiden tulisi olla. HYY kannustaa järjestöohjeissaan holittomien tapahtumien järjestämiseen. Skeptikot kuitenkin miettivät, voivatko moiset kiinnostaa ihmisiä ja onko niissä ihan mälsää. On kyllä myönnettävä, että joskus vesilinjalla bileissä on aika ikävääkin – jos on on ollut huono päivä, tunnelmaa on hankala nostattaa. Mutta toisaalta on myös tullut koettua huippubileitä, joita muistelee lämmöllä jälkeenpäin. Hittiputken tahtiin tanssii tilanteessa kuin tilanteessa täysillä. 
Yksi asia holittomuuden ja sober curiousin nousussa ilahduttaa kirjoittajaa erityisesti: mietojen ja alkoholittomien vaihtoehtojen kysynnän ja sitä kautta tarjonnan kasvu. Yle esimerkiksi raportoi, että Alko on havainnut holittomien juomien ja Panimoliitto mietojen oluiden kysynnän kasvun viime vuosina. Itsekin olen päässyt testaamaan kaikkea alkoholittomista viineistä mocktail gin toniceihin ja kombuchoihin. Tulevaisuudessa voinkin kenties kävellä jonkun tunnelmallisen baarin tiskille ja kysyä: “Onks teillä mitä alkoholittomia ipoja hanassa?

Kategoriat
2022 Pitkät Relevantit Röyhkeät VALKOINEN

Yhteinen vihollinen yhdistää: uusnatsit marssivat rakkautta ja ihmisyyttä peräänkuuluttavien henkilöiden kanssa koronatoimia vastaan

Teksti: Lyydia Laukkanen

Kuvat: Amanda Laukkanen

Koronarajoitus- ja rokotekriittisten joukosta löytyy niin elinkeinonsa puolesta huolestuneita henkilöitä kuin Odinin sotureita. Groteski lähti 22.1.2022 järjestettyyn mielenosoitukseen selvittämään, mitä tämä moninainen joukko oikein haluaa.

Itselleni on ollut alusta asti selvää, että noudatan koronarajoituksia, välttelen tarpeettomia kontakteja ja otan kaikki rokotteet niin nopeasti kuin suinkin mahdollista. Rokotuksia odotin kuin kuuta nousevaa, ja ensimmäisellä rokotuskerralla jopa herkistyin vähän. Omassa kuplassani lähestulkoon kaikilla on rokotteet ja lähestulkoon kaikille on selvää, että koronatilanteen ollessa paha niitä rajoituksia noudatetaan.

Koronarokotteen luotettavuudesta voi olla montaa mieltä, mutta vaikka pahimmatkin salaliittoteoriat rokotteiden pahuudesta kävisivät toteen, aion olla tyytyväinen päätökseeni ottaa rokotteet. Olen toiminut sen tiedon valossa, mitä minulla on ollut, suojellakseni muita ihmisiä sekä itseäni. Mieluummin otan riskin, että lääkeyhtiöt sekä poliitikkojen ja suuryritysten johtajien muodostama eliitti on huijannut minua, kuin että tartutan mahdollisesti kuolemanvakavan taudin jollekin läheiselleni. Se jos mikä olisi täysin itsekästä. Ainakin ennen kuin 5G-siru alkaa ohjailla toimintaani, voin ajatella, että elin loppuun asti arvojeni mukaisesti.

Mielestäni on järjetöntä, että on olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä asioista paremmin kuin vuosikymmeniä viruksia ja rokotteita tutkineet tieteentekijät tai päivittäin koronapainajaisessa elävät lääkärit ja sairaanhoitajat. Edes ennen koronaa en ymmärtänyt rokotekriitikkoja, mutta nyt vielä vähemmän: vaikka ymmärrän pelon ja epäluulon taustalla kun kyseessä on uusi asia, on mielestäni kuitenkin jokaisen velvollisuus ottaa se rokote. Mahdollisuuksien mukaan, ihan jo muiden ihmisten vuoksi.

Suoraan syvään päätyyn – WWD Helsinki 2022

Kansan syvissä riveissä on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät rokotetta ole ottaneet, eivätkä suunnittele sitä ottavansa. Toki he ovat vähemmistössä, mutta kyllä heitä silti löytyy. Koska omasta kuplasta ei hirveästi rokote- tai koronakriittisiä löydy, päätin lähteä lauantaina 22.1.2022 järjestettyyn World Wide Demonstration Helsinki -mielenosoitukseen, josta näitä rokote- sekä koronakriittisiä tai vähintään koronarajoituksia kritisoivia henkilöitä löytyi. Poliisin arvion mukaan kulkueessa oli noin 3000-4000 ihmistä. Se on melkoinen määrä.

Kun lähestyimme kuvaajan kanssa Senaatintoria, alkoi kuulua väkijoukon huutoa: “Vapaus kuuluu kaikille, rakkaus kuuluu kaikille, vapaus ennen kaikkea, rakkaus ennen kaikkea”. Kulkue oli juuri lähtenyt liikkeelle, ja sen väkimäärän edessä piti hieman hieraista silmiään. Olo oli kuin suviseuroissa, sen verran hurmoksellista menoa olimme todistamassa.

Osa mielenosoittajista mulkoili meitä, luultavasti maskin tai kameran vuoksi, osa ei kiinnittänyt mitään huomiota. Osa hymyili ja tarjoutui poseeraamaan kuvia varten. Yksi jopa pyysi kuvauttamaan kylttinsä kaikki kuusi puolta, jotka olivat täynnä salaliittoteorioita, joita yleensä näkee QAnon-puolella Twitterissä.

Eniten yllätyin mielenosoituksessa siitä, kuinka monipuolinen joukko oli kyseessä: kaikennäköisiä ja -ikäisiä, kaikista yhteiskuntaluokista. Myös lapsia oli todella paljon, osalla heistä oli kyltit kädessään. Oli ihmisiä, jotka kantoivat “rakkaus voittaa kaiken” ja “missä ihmisyys” -kylttejä, ja heidän perässään kulki Soldiers of Odinin väkeä Suomen liput kädessään. Niitä näkyi muutenkin valtavasti, varmaan enemmän kuin Leijonien voittaessa MM-kultaa.

Koronarajoituksista voi olla montaa mieltä, ja ymmärrän täysin, että ihmiset väsyvät poikkeustilanteeseen. On ikävää, että ei saa nähdä ystäviä, ei voi käydä töissä, ei voi tehdä oikein mitään. Monelle yrittäjälle ja tapahtuma- ja ravintola-alan työntekijälle korona on ollut tai tulee olemaan taloudellisesti sekä henkisesti ylitsepääsemättömän raskas kokemus. Ja silti minun on hankala ymmärtää ihmisiä, jotka suostuvat marssimaan Soldiers of Odinin jäsenten, Valta kuuluu kansalle -puolueen kannattajien sekä salaliittoteoreetikkojen kanssa. Ehkä yhteinen vihollinen yhdistää, mutta silti kritisoin tätä päätöstä – varsinkin silloin, kun kulkueessa huudellaan natsipasseista ja orjamaskeista.

Kun siirryimme Aleksanterinkadulta Rautatientorin laidalle seuraamaan kulkueen saapumista, meille huudettiin muutaman kerran maskeista. Yksi mies tuli eteemme ja huusi meille, että “maskit pois, te ootte ulkona”. Teki mieli vastata, että meillä on maskit koska te olette täällä. En ajattele siellä olleita mielenosoittajia tautipesäkkeinä, mutta kun 3000 mahdollisesti rokottamatonta ihmistä kokoontuu yhteen, FFP2-maski tuntui ainoalta järkevältä ratkaisulta. Luulisi, että vapautta haluava porukka ymmärtäisi tähän vapauteen kuuluvan myös vapauden käyttää maskia.

Marginaalinen taistelu on nyt voitettu

Kun kulkue oli saapunut Rautatientorille, alkoivat puheet. Ensimmäinen puhuja aloitti puheensa ytimekkäästi sanoen: “vuosi sitten tulin siihen tulokseen, että korona on huijausta”. Vahva alku. Sen jälkeen hän villitsi yleisöä muun muassa toteamalla, että “nyt kun katsoo tätä porukkaa, niin huomaatte, että me ei olla enää marginaalissa”. Siinä vaiheessa vähän nauratti, sillä vaikka 3000 ihmistä on paljon, on se vielä hyvin marginaalinen osa Suomen väestöstä. Sitä paitsi melko iso osa kulkueessa marssineista henkilöistä oli jo hävinnyt jonnekin, eikä Rautatientorilla enää ollut kyseistä määrää ihmisiä. Lisäksi rokottamattomat ovat marginaalissa, sillä 74,5 prosenttia Suomen väestöstä on tämän jutun kirjoitushetkellä saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksensa.

Tämän jälkeen puhuja puhui taistelusta, jonka kyseinen porukka on voittamassa, sekä ehdotti, että heidän tulee luoda yhteisöjä, jotka ovat irrallisia valtiosta ja suuryrityksistä. Puhuja kehotti myös yleisöä olemaan valmiina – mihin, se ei vielä selvinnyt, mutta mahdollisesti jonkinlaiseen vallankumoukseen. Ehkä meillä on presidentinvaalien aikaan oma eduskuntatalon valtaus, mene ja tiedä.

Kaiken kaikkiaan mielenosoituksessa koin lähinnä hämmennystä: tätä porukkaa ei tuntunut yhdistävän oikein mikään, mielenosoituksen syy ei juurikaan tullut selväksi, ja jopa osallistujien suhtautuminen koronaan vaihteli. Muutamalla oli maskit päällä ja he kritisoivat rajoituksia, osa ajatteli koronan olevan huijausta. Osa levitti salaliittoteorioita muun muassa koronarokotteiden sisältämistä ihmisalkioista. Puhujat kertoivat taistelusta, jonka he ovat voittamassa. Koin myös hieman ärtymystä, sillä ne täysin tavalliset ihmiset antoivat läsnäolollaan legitimiteetin myös sille syvälle päädylle, joka käytti tilaisuuden levittääkseen disinformaatiota ja vihaa ympärilleen.

Hyvien lähteiden avulla saa kirjoitettua luotettavaa roskaa


Mielenosoituksessa jaettiin lappusia, jotka olivat täynnä väittämiä rokotteiden aiheuttamista haittavaikutuksista. Mieleeni tuli natsi-Saksan propagandaministerin Joseph Goebbelsin käyttämä 40–60 -strategia, jossa yleisön luottamus voitetaan puhumalla 60-prosenttisesti totta, jotta 40-prosenttinen hölynpöly vaikuttaisi uskottavalta. Jaetussa lappusessa oli näennäisen luotettavat lähteet – muun muassa  Fimea, EMA, vertaisarvioituja tutkimuksia –, mutta niiden tulkitseminen ja yhteenliittäminen yhdistettynä täysin keksittyyn propagandaan teki lappusesta vaarallisen. Maallikkona en osaisi itse välttämättä kertoa suoraan, mikä siinä oli vialla, sillä lähteet olivat luotettavia.

Juuri tuo huolellisesti rakennettu disinformaatio, tai joissain tapauksissa silkka tietämättömyydestä ja omista uskomuksista johtuva misinformaatio, herättää eniten epäluottamusta valtioon, lääkäreihin sekä muihin ihmisiin. Ihmisiltä, jotka eivät ole tottuneet tulkitsemaan tieteellisiä artikkeleita tai tutkimuksia puuttuu osaaminen jättää niiden tulkitseminen niille, ketkä sen osaavat. Jos esimerkiksi Fimean sivuilta löytyvät rokotehaittatilastot vaikuttavat liian selkeiltä ja luulet olevasi ainoa, joka näkee suuren salaliiton niihin liittyen, syy on todennäköisesti ylipaisuneessa itsevarmuudessasi, eikä siinä, että valtio on mukana jossain kieroutuneessa salaliitossa. Todennäköisesti sinusta ei tule uutta Katniss Everdeeniä, joka pelastaa koko maailman tyrannian ja totalitarismin alta, vaikka riitelisit Twitterissä rokotteista ja fanittaisit Olli Postia

Ehdotukseni onkin, että vähemmän Twitteriä ja dystopiaelokuvia, enemmän ruohon koskettamista.