Yksilönä yksin ilmastonmuutoksessa

Ilmastokeskustelu hallitsee mediatilaa, ja yksilön valinnat ovat syynissä. Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n sekä muiden organisaatioiden julkaistessa ajankohtaista dataa ilmaston ja ympäristön kriisiytyvästä tilanteesta paineet muuttaa kokonaisia yhteiskuntajärjestelmiä kasvavat. Tämä tarkoittaa väistämättä ihmisten elintapojen ja kulutustottumusten mukauttamista uuteen pakottavaan tilanteeseen. 

Teksti: Aku Houttu Kuvitus: Martta Kiikeri

Muutoskeskustelu käy kiivaana jopa suurimmissa uutismedioissa. Yksilölle kerrotaan tarinoita vähäpäästöisesti elävistä erakoista sekä ohjeita, kuinka ostaa kestäviä vaatteita ja näin vähentää roskamuodin kulutusta. Tiedostavimmissa kaveriporukoissa ilmapiiri on paheksuva punaisen lihan syöntiä ja erityisesti lentämistä kohtaan. Samalla pitäisi osallistua ilmastomarsseille ja lakkoilla, jotta politiikka muuttuisi.

Uusliberaaliin aikakauteen yksilön roolin ja vastuun korostus sopii kuin härkä teuraaksi. Ei ole ihme, että samaan tapaan kuin työllistyminen ja menestys ovat ihmisestä itsestään kiinni, niin ovat myös ilmastoteot. Ihmiset kuitenkin ahdistuvat epäonnistumisessaan ja kokevat huonoa omatuntoa, kun sortuvat jälleen halvan vaatteen ostoon tai ajan säästämiseen lentomatkalla. Kaikkihan tässä on kiinni yksilöstä, jonka pitäisi olla vahvempi kuin kulutuskulttuuria ylläpitävät rakenteet.

Uusliberaaliin aikakauteen yksilön roolin ja vastuun korostus sopii kuin härkä teuraaksi.

Ilmastokriisin ratkaisussa keskeisessä osassa on päästöjen vähentäminen. Merkittävin osin se täytyy tehdä muuttamalla ruokatottumuksia kasvispohjaiseksi, pääsemällä eroon fossiilisista polttoaineista liikenteessä ja energiantuotannossa sekä vähentämällä edellä mainittujen tarvetta. Lisäksi tarvitaan ehdottomasti myös merkittäviä muutoksia turhan materiaalin kuluttamiseen, mikä on myös merkittävä päästöjen aiheuttaja. Miksi siis kulutamme, vaikka sen tuhoisuus on tiedossa? Miksi yksilö ei pääse eroon kulutuksesta?

Kulutuksesta

Norjalaissyntyinen yhteiskuntatieteilijä Thorstein Veblein tutki ihmisen kulutusta ja sen syitä jo sata vuotta sitten. Hän lähti tekemään vertailua primitiivisten yhteisöjen tavoista koristella kehojaan esimerkiksi erilaisilla ihomaaleilla. Tällä ei ollut mitään käytännöllistä tarkoitusta, vaan sitä tehtiin ainoastaan paremman statuksen saavuttamisen ja siitä viestimisen takia. Samoin tavoin nyky-yhteiskunnassa omaa asemaa pyritään osoittamaan kulutuksella. Joko ostetaan merkkivaatteita tai ajetaan luksusautoilla.

Vebleinin eläessä tällaisen luksuksen ostaminen, jota hän kuvaili “kerskakulutukseksi” oli vain varakkaimman eliitin etuoikeus, mutta nykyisin se on laajentunut kattamaan suurta osaa taloudellisesti vauraiden maiden väestöstä. Siksi voidaan puhua halvan pikamuodin “demokratisoivasta” vaikutuksesta, jonka on mahdollistanut vaatetuotanto halvemman työvoiman maissa, joissa päästökriteerit ja ympäristönsuojelunormit ovat huonosti valvottuja tai puuttuvat kokonaan.

Tavallisen kansan matkima eliitti keksii koko ajan uusia tapoja ja pukeutumistyylejä, joiden takia pukeutumistrendit osaltaan muuttuvat ja pikamuotiketjut vaihtavat mallistojaan. Veblenin tutkimuksista johdetut ajatukset eivät kuitenkaan kokonaan selitä kulutuskäyttäytymistä. “Primitiivisten” tapojen lisäksi kulutusta ja kulutustarpeita voidaan lisätä sekä luoda riippumatta toisista ihmisistä. Varsinkin suuret yritykset hyödyntävät markkinointia ja mainontaa, keskeistä yhteiskunnallista viestintämuotoa, muuntaakseen eri kulttuureja samalla hyödyntäen niiden ominaispiirteitä. Tällaisen ajatuksen esitti yhdysvaltalainen taloustieteilijä John Kenneth Galbraith viime vuosisadan puolivälin jälkeen. Tämän jälkeen mainonnan merkitys on kasvanut huomattavasti koko maailmassa ja siihen käytettävät rahasummat ovat nousseet tähtitieteellisiksi.

Suuret yritykset hyödyntävät markkinointia ja mainontaa, keskeistä yhteiskunnallista viestintämuotoa, muuntaakseen eri kulttuureja samalla hyödyntäen niiden ominaispiirteitä.

Konsumeristisen kulttuurin ylläpito on yksi keskeisistä syistä ilmastonmuutokseen vaadittavien tekojen viivästymisestä. Ympäröivässä yhteiskunnassa liikkuessa ihminen kohtaa koko ajan kulutukseen kannustavaa mainontaa: metron liukuportaissa, bussin kyljessä ja kadun valotauluilla. Suurista urheilutapahtumista, kuten amerikkalaisen jalkapallon Super Bowlista, pienempiin viihteenkulutuksen muotoihin, kuten elokuvissa käymiseen: mainonnalle altistuu tunneittain.

Ei siis mikään ihme, jos tiedostava kuluttaja kokee suurta ahdistusta ja ristiriitaa arjessaan, kun vähän väliä vilkaistava kännykän näyttö näyttää yhä personoitumpia mainoksia, mutta samalla kulutusta tulisi vähentää. Tämä voi kokonaan estää yksilöä huomaamasta omien tekojensa ilmastovaikutuksia.

Lobbauksesta 

Käyttäytymiseen ja tottumuksiin liittyvän kulttuurin muuttaminen on mahdollista, mutta kuinka todennäköistä se on lähivuosina? Sinänsä itsestään selvistä ja selkeistä politiikkaratkaisuista joudutaan taistelemaan, vaikka esimerkiksi Suomessa lähestulkoon kaikki poliittiset puolueet ovat sitoutuneet IPCC:n ja laajan tiedeyhteisön suositukseen vähentää päästöjä, jotta ilmaston lämpeneminen saadaan pysäytettyä 1,5 asteeseen. Kuten lentoverokansalaisaloitteen huima loppukiri 50 000 allekirjoitukseen osoitti, löytyy rajuillekin ratkaisuille tukea. Hyvin usein jotain tapahtuu päätöksentekoprosesissa, joka ei aina vastaa kansan tai tieteellisten tulosten vaatimaa politiikkaa. Päättäjät altistuvat mainosten ja markkinoinnin sijaan toiselle viestinnän muodolle eli lobbaukselle. Päättäjiin kohdistuva vaikuttaminen ei olisi miljardibisnes, ellei sillä todella kyettäisi vaikuttamaan päätöksentekoon.

Päättäjät altistuvat mainosten ja markkinoinnin sijaan toiselle viestinnän muodolle eli lobbaukselle.

Lobbaus ei itsessään ole kielteinen ilmiö, vaan monessa tapauksessa parantaa päätöksenteon laatua. Lobbausta tekee myös laajasti eri yhteiskunnan osat liike-elämästä kansalaisjärjestöihin, jolloin eri intressit pääsevät vaikuttamaan. Kuitenkin resursseilla on suuri merkitys siinä, kuinka paljon ja tehokkaasti on mahdollista vaikuttaa. Lobbauksessa korostuvat eri sektorien erot ja se, missä rahaa liikkuu. Monikansalliset suuryritykset hallitsevat usein lobbaustilastoja rahamääräisesti niiltä osin, kun käytetyt summat on listattu ja toiminta on julkista. 

Avoimuuden vuoksi EU ylläpitää avoimuusrekisteriä, missä on lueteltuna eri toimijoita, jotka vaikuttavat sen päätöksentekoon. Sinne on listattu edunvalvontaan käytettävän rahamääriä arvioina. Eroja näkyy, kun tarkastellaan esimerkiksi maailmanlaajuisesti näkyvästi ilmastonmuutosta vastaan taistelevan Greenpeacen käytettyä rahamäärää ja verrataan sitä kahteen suureen kansainväliseen energiayhtiöön, Shelliin ja ExxonMobiliin. Suuri ympäristöjärjestö käyttää vaikuttamiseen lähes 1,8 miljoonaa euroa, mutta fossiilisia polttoaineita tuottavilla yhtiöillä summa on yhteenlaskettuna moninkertainen, Shellillä yli 4,5 miljoonaa ja ExxonMobililla lähes 3,5 miljoonaa euroa. Lisäksi on vielä lukuisia muita fossiilisen energia-alan etuja ajavia toimijoita, jolloin yhteenlasketut vertailuluvut ovat huomattavasti suuremmat verrattuna ympäristöjärjestöihin.

Suuri ympäristöjärjestö käyttää vaikuttamiseensa lähes 1,8 miljoonaa euroa, mutta fossiilisia polttoaineita tuottavilla yhtiöillä summa on yhteenlaskettuna moninkertainen.

Kuinka laajasti lobbaus sitten voi torpata tarvittavia muutoksia? Globaalia ratkaisua päästöjen vähentämiseen neuvoteltiin kansainvälisessä politiikassa jo 1990-luvulla. EU:ssa tällä hetkellä voimassa oleva päästökauppa on seurausta tästä, vaikka vaihtoehtona olisi ollut myös päästövero, jolloin päästäminen olisi ollut yhtä kallista kaikkina hetkinä eikä päästökaupan tapaan vaihtelevaa. Kuitenkin valtioiden välisessä politiikassa Yhdysvaltain puolustamat liike-elämän intressit voittivat, ja syntyi markkinaehtoinen ratkaisu. Saastuttavan teollisuuden intressien voittaminen olivat seurausta lobbauksen onnistumisesta.

Huolimatta konsumeristisen kulttuurin ylläpitämästä mainonnasta tai ilmastomyönteistä poliittista päätöksentekoa sabotoivasta lobbauksesta, on ilmastotekoja tehtävä yksilötasolla nyt. Rakenteet on tiedostettava ja niitä on aktiivisesti muokattava. Koska ilmastonmuutos ei odota, on toimittava joka hetkessä. On kyseessä sitten äänestyspäätös, kulutuksesta karsiminen tai vaikka oman pankkinsa painostaminen ilmastoystävälliseen sijoitustoimintaan.

Kuinka saa ottaa kantaa?

Call out -kulttuuri on voimistunut sosiaalisen median myötä, ja tuomion väärien sanojen tai sanoitusten käytöstä voi antaa verkossa kuka tahansa. Rap-artisti Mercedes Bentso eli Linda-Maria Roine tietää, miltä tuntuu, kun joutuu omiensa call outtaamaksi.

Teksti: Marissa Rämänen Kuvat: Heta Heikkala

Vuonna 2015 rap-artisti Mercedes Bentso, eli Linda-Maria Roine, julkaisi kappaleen Munaton mies, jossa puhutaan naisystäväänsä omistushaluisesti suhtautuvasta, väkivaltaisesta miehestä. ”Sä oot mies vaan lainausmerkeissä / Sun elimest ei voi puhuu ees senteissä / Melkeinpä ois selkeintä, suorilta sut kuohia / Mut annetaan mun sanojen toimia taas luotina”, Munaton mies -kappaleessa muun muassa sanotaan.

Romanitaustainen Roine kasvoi Itä-Helsingissä, jossa hän ajautui teini-ikäisenä osaksi huumeita käyttävien romanien yhteisöä. Siellä naisten alistaminen oli arkipäivää ja parisuhdeväkivalta normaalia. Roine eli itse suhteessa, jossa joutui alistetuksi ja pahoinpidellyksi. Venla Pystysen kirjoittaman, Roineen elämää käsittelevän Ei koira muttei mieskään -kirjan nimi kuvaa, millaisena nainen nähdään huumeita käyttävien romanien yhteisössä: ei aivan niin alhainen kuin koira, muttei arvoltaan ihan mieskään. Mercedes Bentson kappaleiden sanoitukset pohjautuvat Roineen omaan elämään ja hän pyrkii niillä ottamaan kantaa ja tuomaan kokemuksiaan julkisuuteen, usein provosoivin sanankääntein.

Kappaleen julkaisun jälkeen vasemmistonuori ja feministi Roine sai osakseen rajua kritiikkiä muilta vasemmistonuorilta feministeiltä. Palautetta tuli myös transmiehiltä. Kappaleen koettiin vahvistavan haitallisia sukupuolirooleja ja kappaleen sanoitusten koettiin viittaavan siihen, että ilman penistä ei voi olla mies – ja tämä nähtiin transfobisena. Keskustelu kävi kiivaana erityisesti sosiaalisessa mediassa.

Roine call outattiin. Call outtaamisella tarkoitetaan erityisesti internetissä tapahtuvaa toimintaa, jossa ongelmalliseksi koetulla tavalla, esimerkiksi rasistisesti tai seksistisesti puhuva haastetaan julkisesti. Call outtaamalla pyritään saamaan call outattu ottamaan vastuu sanomisistaan, muuttamaan toimintaansa ja ymmärtämään toimintansa haitallisuus. Call out -kulttuuri pohjaa taisteluun sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon puolesta.

Julkinen call outtaaminen voi tuntua hävettävältä ja ahdistavalta, jos on pyrkinyt toimimaan oikein. Se voi myös lisätä vastakkainasetteluja – erityisesti, kun se tehdään samaa asiaa ajavien ihmisten kesken. Munaton mies -kappaleen nostattama julkinen paheksunta aiheutti Roineessa vastareaktion. Ei koira muttei mieskään -kirjassa Roine kertoo ärsyyntyneensä siihen, miten porukka, jonka oli aiemmin kokenut omakseen, kääntyi häntä vastaan. Vastareaktiona hän erosi Vasemmistonuorista, alkoi tarkoituksella ”vittuilemaan vassareille” ja kävi pyörähtämässä Kokoomusnuorten saunaillassa, joka sekään ei tosin tuntunut omalta. Call outatuksi tuleminen ajoi Roineen kauemmas yhteisöstä, johon hän aiemmin tunsi kuuluvansa.

“Call outtaamisen seurauksena alan tutkia vastapuolta, koska identiteettini on vielä hakusessa. Call outtaamisesta tulee tunne, että nämä eivät halua mua – haluaakohan joku muu? Mulla on kova tarve tulla hyväksytyksi”, Roine sanoo. “Keskustelu on mielestäni eri asia kuin call outtaaminen. Otan sen paljon paremmin.”

Call outatuksi tuleminen ajoi Roineen kauemmas yhteisöstä, johon hän aiemmin tunsi kuuluvansa.

Roine löysi lopulta itselleen porukan Vihreistä nuorista, joihin hän liittyi. Mutta vain kunhan häntä ei pyritä hiljentämään.

Call out -kulttuuri liittyy intersektionaaliseen feminismiin, eli ajatukseen siitä, että yksilöön kohdistuu samanaikaisesti erilaisia syrjinnän muotoja. Ne kasautuvat toistensa päälle: tummaihoinen nainen kohtaa syrjintää sekä sukupuolensa että ihonvärinsä vuoksi ja on siksi syrjitymmässä asemassa yhteiskunnassa kuin valkoinen nainen tai tummaihoinen mies.

Tasa-arvon ja ihmisoikeuksien eteen taistelevat ovat aina nostaneet julkiseen keskusteluun haitalliseksi kokemaansa toimintaa. Sosiaalisessa mediassa call outtaaminen yleistyi, kun tummaihoiset naiset alkoivat siten puuttumaan muun muassa siellä kohtaamaansa rasismiin ja seksismiin: tuomalla julkisesti esiin tällaiset kommentit voitiin vaatia niiden esittäjää kohtaamaan sanansa ja muuttamaan käytöstään. Call outtaaminen oli heidän keinonsa puolustautua vahingollisia kommentteja esittäviä vastaan.

Call out -kulttuuri ei ole täysin ongelmatonta. Sen lisäksi, että call outtaaminen luo vastakkainasetteluja, antaa se mahdollisuuden tuomita toisia. Erityisesti sosiaalisessa mediassa toisten tekemisiin tartutaan hanakasti. Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama esitti oman näkemyksensä call out -kulttuurin haitallisuudesta Obama Summit -säätiön tapahtumassa lokakuun lopussa. Hän nosti tapahtumassa järjestetyssä keskustelussa esiin sen, miten ajan henkeen kuuluu ajatus tinkimättömyydestä. Obama puhui vallalla olevasta, sosiaalisen median korostamasta ajatuksesta, että muutos saadaan aikaiseksi tuomitsemalla – ja call outtaamalla – muita esimerkiksi väärien sanojen käytöstä. “Maailma on sotkuinen ja asiat ovat monitulkintaisia”, Obama muistutti keskustelusta julkaistulla videolla.

Sosiaalisessa mediassa asioihin voidaan ottaa kantaa nopeasti ja useilla alustoilla sen voi tehdä anonyymisti – usein vajavaisilla tiedoilla. Yksi, oikeassa paikassa julkaistu viesti voi saavuttaa valtavan yleisön. Suuren ja samaa mieltä olevan yleisön edessä julkaistu kommentti leviää helposti ja call outattu voi tulla nopeasti tuomituksi kymmenien toimesta.

Yksi, oikeassa paikassa julkaistu viesti voi saavuttaa valtavan yleisön.

Call out -kulttuuria on kritisoitu myös siitä, että se ei anna kohteelleen mahdollisuutta oppia ja muuttaa käytöstään. Munaton mies -kappaleen jälkeisen kohun aikana Linda-Maria Roine pahoitteli kappaleen sanavalintoja, mutta vastaanotto ei ollut pelkästään lempeä. “Yritin selittää, etten tarkoittanut kappaleella pahaa. Silti sanottiin, että ei auta selittää ja naurettiin, jos käytin jotain väärää sanaa”, Roine sanoo. ”Käytin Munattomassa miehessä sanoja, joiden tiesin loukkaavan kappaleen kohdetta eniten. Kun räppärinä tekee dissausbiisin, täytyy loukkaukset kohdistaa tiettyyn henkilöön. En olisi voinut haukkua sitä feministisin termein, koska ne eivät olisi vaikuttaneet samalla tavalla”, Roine kertoo.

Haitallisiin puhetapoihin puuttuminen on tarpeellista, ja vähemmistöjen kokema syrjintä tulee tiedostaa. Sillä, miten asian ilmaisee, on kuitenkin merkitystä. Roineen mielestä mediassa puhetapoihin voitaisiin kiinnittää enemmän huomiota, sillä sieltä ne tarttuvat helposti katsojille. Yksityishenkilöiden kohdalla Roine korostaa keskustelun ja perusteluiden roolia.

Roine kokee, että keskittyminen yksittäisiin sanavalintoihin vie huomiota muilta asioilta. “Romanit ovat Euroopan syrjityin vähemmistö, ja jos romania kutsutaan vahingossa jollain haitallisella termillä, niin siihen todennäköisesti sanotaan vain, että ‘älä käytä tota termiä’. Romaneilla on ongelmia, jotka estävät ihmisoikeuksien toteutumisen: ei saada töitä, ei saada asuntoa, eikä voida hoitaa arjen asioita, koska ei päästä sisään kauppaan. Termit ovat pienin ongelma romaneille”, Roine sanoo.

Yritin selittää, etten tarkoittanut kappaleella pahaa. Silti sanottiin, että ei auta selittää ja naurettiin, jos käytin jotain väärää sanaa.

Kun sosiaalisessa mediassa käytävissä keskusteluissa on vaara tulla call outatuksi, nousee kynnys osallistua keskusteluun. Call out -kulttuurin aiheuttama tarve miettiä omia sanojaan ja käyttämiään termejä yksipuolistaa keskustelua, sillä kaikki eivät koe voivansa osallistua keskusteluun. Keskustelun ulkopuolelle on vaarassa jäädä myös vähemmistöihin kuuluvia ja marginaalissa olevia, joiden äänen tulisi kuulua keskusteluissa.

”Täytyy olla akateeminen tai ainakin helvetin hyvä edes jossakin kielessä, jotta tietää edes perustermit. Se on ulossulkevaa. Romaneilla on keskimääräistä pienempi sanavarasto, koska suomea tai romanikieltä ei kumpaakaan puhuta täydellisesti. Niitä puhutaan useimmiten sekaisin. Sen lisäksi sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät sanat ovat tabuja”, Linda-Maria Roine sanoo. 

“Jos mun on vaikeaa päästä mukaan keskusteluun, niin miten sitten joku huumeita käyttävä romaninainen Itäkeskuksesta, joka vasta miettii, että onkohan ok, että sen mies hakkaa sitä joka päivä? Sitä syrjii valtaväestö, ja sen lisäksi se saa turpaan. Sillä on jäänyt joskus kahdeksannella luokalla koulu kesken. Sitten, kun linkkaan sen johonkin feministiryhmään ja sanon, että kerro täällä kokemuksistasi, niin se käyttää jotain väärää sanaa ja sen kimppuun hyökätään. Se on kauheeta, eikä todellakaan mitään kaikkien feminismiä”, Roine sanoo. “Jos kertoo julkisuudessa oman tarinansa, pitää pelätä, että kertooko sen jollain väärillä sanoilla”, Roine lisää viitaten siihen, miten on itse julkisuudessa kertonut omista kokemuksistaan.

Nyt, neljä vuotta myöhemmin, Munaton mies -kappaleen aiheuttama kohu on laantunut ja Linda-Maria Roine on vakiinnuttanut paikkansa feministisenä artistina. Miten Roine näkee kappaleen aiheuttaman kritiikin nyt? “Totta kai saa sanoa mielipiteensä, mutta se ei tarkoita, että asia on niin. Jos sanotaan, että kappale on transfobinen, niin se ei välttämättä ole. Ja jos sanon, että se ei ole transfobinen, niin sekään ei ole mikään absoluuttinen totuus. On vain näkökulmaeroja, eikä yhtä totuutta. Miettisin kyllä tekoprosessissa enemmän asiaa, mutta nimenomaan siltä kannalta, että miten joku transmies kokee sen. Ei kiinnostaisi muiden mielipiteet”, Roine toteaa.

On tärkeää ottaa vähemmistöt huomioon ja miettiä mitä, miten ja missä yhteydessä sanoo jotakin. On myös tärkeää, että ääneen pääsevät mahdollisimman monet vähemmistöjen edustajat – myös ne, joiden sanavarasto on rajallinen. Sosiaalisen median mustavalkoisuus tuo oman lisänsä keskusteluun, eikä se, mikä on oikein tai väärin ole kiveen hakattu. “Kenelläkään ei ole valtaa määritellä, että mikä on absoluuttisesti oikein ja mikä väärin”, Roine muistuttaa. “Se olisikin tosi pelottavaa.”

Alati muovautuva moraali

Moraalilla tarkoitetaan ihmisen sisäisiä malleja ja käsityksiä siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Saamme nautintoa toimiessamme oikein, kipua toimiessamme väärin.

Teksti: Iikka Arve  Kuvat: Jaakko Uljas

Moraali on monimutkainen konsepti. Se on iso kasa käyttäytymissääntöjä, joita on noudatettava. Toisaalta se kätkee sisälleen yksilön henkilökohtaiset arvot, näkemykset, poliittiset ajatukset, nautinnot ja kivut. Se, mitä ajattelee abortista, tasa-arvoisesta avioliittolaista tai kommunismista, on yksilön moraalikäsityksistä kiinni.

Mikäli eläisimme täysin eristyksissä kaikesta ihmiskontaktista, ei meidän tarvitsisi ajatella moraalisesti. Tekomme eivät kohdistuisi muihin, jolloin meidän ei tarvitsisi kehitellä yhdessä moraalisia sääntöjä, joiden puitteissa elää. Saisimme keskittyä itseemme, eikä toisten hyvinvoinnista tarvitsisi huolehtia lainkaan. 

Tästä voi siis päätellä, että moraalin syntyminen ja kehittyminen ovat tiukasti sidoksissa ihmisten väliseen kanssakäymiseen. Ihmisten on kehitettävä yhteiset moraalisäännöt, jotta he tulisivat toimeen keskenään. Jos ihmiset saisivat spontaanisti ja huvikseen tappaa kenet tahansa, ihmisyhteisö ja yhteiskunta eivät toimisi. 

Mistä moraalikäsitykset oikeastaan syntyvät, ja miksi nyky-yhteiskunnan yleinen moraalikonsensus on sellainen kuin se on.

Moraalin kolme tasoa

Moraalin muotoutumista ihmisen kehityksessä on tutkittu laajasti. Psykologi Lawrence Kohlbergin teorian mukaan moraali kehittyy ihmiselle kolmella tasolla. Ensimmäisellä tasolla teon oikeutta perustellaan puhtaasti teon seurauksilla, ja teoissa ajatellaan miltei vain omaa etua. Tämän tason moraalista pohdiskelua esiintyy erityisesti lapsilla. Jos teosta rangaistaan, ymmärretään, ettei teko ollut oikein. Tällä tasolla ymmärretään myös vaihtokaupan merkitys: oman nautinnon saamiseksi voidaan tehdä toisille vastapalveluksia. Kaverin hiuksia voidaan rapsuttaa, mikäli kaveri tekee samoin. 

Toisella tasolla teon moraalisuutta perustellaan ympäröivän yhteiskunnan normien ja odotusten mukaan. Toisen tason moraali kehittyy tyypillisesti teini-iässä. Tällä tasolla ihmiset ymmärtävät lakien, normien ja tapojen merkityksen: ne pitävät yhteiskuntaa käynnissä. Teoilla ei enää pelkästään pyritä oman edun tai nautinnon saavuttamiseen, vaan toimitaan “muiden” mukaan – välillä jopa liian kyseenalaistamattomasti. 

Kolmannella tasolla ihmisen oma moraalikäsitys tietyssä mielessä nousee sosiaalisten normien ja yhteiskunnan “yläpuolelle”. Lakeja, rakenteita ja tapoja noudatetaan, mutta niitä myös kyseenalaistetaan eikä pidetä kiveen hakattuina. Eriävät näkemykset, moraalikäsitykset ja tavat huomioidaan, ja niitä kunnioitetaan. Monet ovat teoretisoineet, että suurin osa ihmisistä ei koskaan kehity kolmannelle tasolle. Valtaosa toimii toisen tason puitteissa, noudattaen nöyrästi yhteiskunnan sääntöjä.  

Moraalin evoluutio

Mikä on se eettinen betoni, jonka päälle moraali kehittyy? Sosiaalipsykologi Jonathan Haidtin kirjassaan The Righteous Mind popularisoiman teorian mukaan ihmisen moraali kytkeytyy vahvasti evoluutioon. Haidt korostaa viittä ominaisuutta, jotka toimivat moraalin perustana: huolenpito, oikeudenmukaisuus, uskollisuus, auktoriteetti ja pyhyys. Huolenpito auttoi yhteisön jäseniä selviämään paremmin, nostaen ryhmän kelpoisuutta eli kykyä pärjätä luonnonvalinnan raa’assa selviytymistaistelussa. Uskollisuus yhteisön jäseniä kohtaan auttoi selviämään tilanteissa kuten vaihtuvissa ilmastoissa. Sen sijaan yhteisöillä, joiden jäsenet kokivat vähemmän uskollisuutta toisiaan kohtaan, oli huonommat mahdollisuudet selvitä. 

Teoria korostaa, että esi-isämme tarvitsivat moraalikäsityksiä toimiakseen ryhmässä tavalla, joka edisti ryhmän selviytymiskykyä. Samaa on havaittu myös eläimillä. Tietyt kädelliset, kuten simpanssit, tajuavat huolenpidon ja vastavuoroisuuden merkityksen ryhmänsisäisessä koheesiossa. Simpanssit muistavat ryhmän hyvät tyypit ja tekevät heille herkemmin palveluksia. Verivampyyrit jakavat verta sen mukaan, kuka ryhmästä sitä eniten tarvitsee tai ketkä ryhmästä ovat jakaneet verta myös heille. 

Moraalisen huomioimisen piiri

Vaikka tietyt eläimet osoittavat moraalisen toimijuuden piirteitä, ovat eläimet vasta otettu mukaan moraalisen huomioimisen “piiriin”. Tohtorikoulutettava Mikko Puumala Turun yliopiston filosofian oppiaineesta nostaa esiin ajatuksen moraalisen piirin laajenemisesta. Moraalisen huomioimisen piiriin pääsee, kun yleinen konsensus on se, että tietty ryhmä tai ihmisryhmä ansaitsevat moraalisen huomioimisen. Kun moraalin piiriin otetaan mukaan, sisäänpäässeet saavat oikeuksia, esimerkiksi orjien tapauksessa vapauden. 

“On tärkeää muistaa, että moraalinen toimijuus ja moraalin piiriin kuuluminen eivät tarkoita samaa asiaa. Esimerkiksi pienet lapset eivät välttämättä ole vielä moraalitoimijoita, mutta silti heidät tulee ottaa huomioon moraalisessa tarkastelussa”, Puumala sanoo.

 Sukupuolten tai rotujen välinen tasa-arvo oli vain kaksi vuosituhatta sitten käsittämätön ajatus. Orjuus kiellettiin Yhdysvalloissa vasta 1800-luvun puolivälissä, ja Suomessa naiset saivat yleisen äänioikeuden 1906, kolmantena valtiona maailmassa. Tämä osoittaa hyvin, kuinka välillä itsestäänselviksi kokemamme moraalikäsitykset olivat hyvin erilaisia vielä noin sata vuotta sitten. Sukupuolineutraali avioliittolakikin astui voimaan Suomessa vasta kaksi ja puoli vuotta sitten.

Teknologian ja tekoälyn kehittyessä saattaa edessämme väijyä pelottava kysymys: ovatko robotit oikeutettuja moraaliseen huomioimiseen? Jos tulevaisuudessa robotit muistuttavat mikroilmeen tarkkuudella ihmisiä, tarvitseeko heidän kanssaan silti käyttää moraalista harkintakykyä ja toimintaa? Saako niitä lyödä tai pitääkö niille antaa sananvapaus?

Voi jopa olla niin, että ympyrä sulkeutuu ja ihmiskunta on samassa pisteessä kuin 2000 vuotta sitten. Roboteille oikeuksien antaminen saattaa tuntua samalta kuin ajanlaskun alussa oikeuksien antaminen naisille. Kenties antiikin mies ajattelikin, että mikäli naisille annetaan oikeuksia, he pian voivat asettua samalle viivalle miesten kanssa.  

Ilmastonmuutos ja moraali

Monien mielestä kaikki elävät tai elämää tukevat asiat tulisi sisällyttää moraaliseen kehään: ekosysteemit, metsät, järvet ja niin edelleen. 

Yhdysvaltalainen julkisen vallan professori Eric Beinhocker vertaa orjuuden lakkauttamista ilmastonmuutokseen The Guardian -lehteen kirjoittamassaan mielipidetekstissään. Beinhockerin mielestä ilmastonmuutosta lähestytään liikaa kustannus-hyötynäkökulmasta, sillä ilmastonmuutos on moraalinen ongelma siinä missä orjuus tai naisten epätasa-arvo. Saastuttaminen vaikuttaa kaikkeen elolliseen maapallolla ja aiheuttaa niille harmia; toivoisimmeko samaa harmia läheisillemme? 

Beinhockerin mukaan samalla tavalla kuin orjaton maailma saattoi vaikuttaa saavuttamattomalta, voi ajatus hiilineutraalista maailmasta tuntua samalta. Mutta Beinhocker toteaakin, että myös orjuuden lopettamiseen oli moraalisesti selkeät tavoitteet. Orjuus oli tehtävä laittomaksi, koska se oli moraalisesti väärin. Hän myös kehottaa toimimaan samoin ilmastonmuutoksen suhteen: on turhaa ajatella hyötyjä ja kustannuksia, kun tilanne on se, että kaikki maailman eliöt saattavat tuhoutua tekojemme seuraksena.

Beinhockerin pointti on oivaltava. Samalla tavalla kuin orjuuden aikana yhteiskunta oli rakentunut niin, että orjat vain olivat osa sitä, on saastuttaminen nyt samassa tilanteessa. Mutta sen ei tarvitsisi olla.

Moraalikonsensus – onko enemmistö aina oikeassa?

Puumala muistuttaa, että yleiset moraalikäsitykset muuttuvat yhteiskuntien ja kulttuurien mukana. Siinä missä primitiivisten moraalikäsitysten kehittymistä voidaan tutkia evoluution sanelemien ehtojen kautta, on moraalikonsensus yhteiskuntansa ja kulttuurinsa muovaama. 

Mikäli katsomme sinisin silmin meitä ympäröivää yhteiskuntaa ja sen sanelemia sääntöjä, emme saa muutoksia aikaan. Yhteiskunnan normeja voi muuttaa. Laki ei ole korkeasta matematiikasta johdettu totuus, vaan sopimus, jonka on kuviteltu palvelevan parhaiten ihmisten hyvinvointia. Se, että noin sata vuotta sitten Suomessa naiset eivät saaneet äänestää, ei palvellut parhaiten ihmisten hyvinvointia. Se, että Suomessa vuoteen 1971 asti homoseksuaalisista teoista seurasi pahimmillaan kahden vuoden vankeusrangaistus, ei palvellut parhaiten ihmisten hyvinvointia. Yhteiskunta oli raa’asti eriarvoistava. Voi olla, että sadan vuoden päästä ihmiset ajattelevat meidän ajastamme täysin samaa. 

Kuten Kohlbergin teoria opettaa, moraalisilta kyvyiltään kehittyneimmät yksilöt eivät perusteettomasti noudata kaikkia yhteiskunnan sanelemia ehtoja ja käytäntöjä. Saat olla abortin puolesta, vaikka elätkin konservatiivisessa yhteisössä – ja toisinpäin. Saat tehdä omat moraalipäätöksesi, vaikka yhteiskunnan normit eivät siihen taipuisi. 

Anonymiteetti bittiavaruuden syövereissä

Henkilöllisyydellä on perinteisesti tarkoitettu sitä, kuka kukin on. Käsite pitää sisällään henkilön määrittävät ominaisuudet – sen kautta ihmiset voidaan nähdä yksilöinä, uniikkeina olentoina. Henkilöllisyys myös määritellään laissa. Sosiaalinen media asettaa kuitenkin käsitteelle aivan uusia haasteita. Mistä tietää, kuka on todellisuudessa kuka? Vihapuhe, rasismi ja feikkitilit ovat vain jäävuoren huippu eri kanavien käyttäjien kohtaamista ongelmista.

TEKSTI Akseli Rouvari KUVITUS Katri Astala

JOKAISELLA MEISTÄ ON oma someidentiteetti, joka määrittää käyttäytymistämme eri palveluissa. Some tuntuu hämärtävän henkilöllisyyden käsitettä monella tavalla, ja muokkaavan sitä jatkuvasti. Henkilöllisyys onkin käsitteenä kiinnostava ja relevantti juuri sosiaalisen median näkökulmasta. Eri palveluissa ilmentämämme käyttäytyminen viestittää erilaisia peilikuvia henkilöllisyydestämme, ja ne yhdessä kokoavat yhteen digitaalisen tilkkutäkin bittiavaruuden syövereissä kappaleiksi revitystä persoonastamme.

Somessa kaikki eivät myöskään pelaa samojen pelisääntöjen mukaan. Henkilöllisyyden esille tuomisen taso vaihtelee yksilöiden välillä, kuten myös siihen liittyvät vaatimukset eri palveluissa. Esimerkiksi Instagram kannustaa useiden tilien käyttöön, jotka voivat olla anonyymejä. Facebookilla taas on tiukka politiikka henkilöllisyyden suhteen: sen sääntöjen mukaan jopa lempinimen käyttäminen nimenä on kiellettyä ja antaa syyn lukita tai jopa poistaa kyseinen tili.

Anonymiteetti on jatkuva puheenaihe, joka jakaa käyttäjien mielipiteitä. Esimerkiksi europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari ilmoitti Twitterissä 5.1.2019 blokkaavansa jatkossa kaikki nimimerkillä “twiittuilevat” käyttäjät. Jaakonsaari ei selventänyt, tarkoittiko hän twiittuilulla yleistä anonyymien tilien twiittailua vai nimenomaan anonyymien tilien vittuilua. Joka tapauksessa tämä yli 2100 tykkäystä kerännyt julkaisu herätti laajaa keskustelua ja keräsi mielipiteitä laidasta laitaan.

Suomi-Twitterissä monilla tuntuu olevan konsensus siitä, että palvelussa kuuluisi edustaa omalla henkilöllisyydellään. Perusteluiden mukaan jokaisen pitäisi olla vastuussa twiiteistään ja mielipiteistään omalla nimellä ja naamallaan. Tämän uskotaan ehkäisevän myrkyllistä somekulttuuria, kuten vihapuhetta, rasismia ja tahallisen valetiedon jakamista.

Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertainen, anonymiteetille voi olla olemassa hyvät perustelut. Nimimerkki toimii monille tapana suojautua vihapuheelta ja henkilökohtaiselta maalittamiselta sekä keinona suojella itseään tai läheisiään konkreettisilta uhkilta. Somevihaa kohdistuu poikkeuksellisen paljon esimerkiksi sukupuoli- ja etnisten vähemmistöjen edustajiin, ja erityisesti mielipiteensä rohkeasti ilmaiseviin henkilöihin, usein itse argumenteista riippumatta.

Esimerkiksi aktivisti Suvi Auvinen kirjoitti Twitteriin Matti Nykäsen kuoleman yhteydessä: “Kuolema ei kyllä tee yhdestäkään naistenhakkaajasta mun sankaria, ei sitten millään.” Twiitti herätti huomattavasti keskustelua ja keräsi palautetta laidasta laitaan. Sen johdosta miesasiamies Henry Laasanen päätti jakaa kuvakaappauksen Auvisen twiitistä seuraajilleen, muun muassa oksennushymiön saattelemana. Seuraavana päivänä Auvinen kertoi saaneensa vuorokauden ajan raiskaus- ja tappouhkauksia yksityisviestein, hänen mukaansa osittain maalittamisen seurauksena. Tapaus kuvastaa erinomaisesti sitä, kuinka todellinen uhka Twitterissä voi tänä päivänä olla mielipiteidensä esiin tuomisessa.

Eri palveluissa ilmentämämme käyttäytyminen viestittää erilaisia peilikuvia henkilöllisyydestämme, ja ne yhdessä kokoavat yhteen digitaalisen tilkkutäkin bittiavaruuden syövereissä kappaleiksi revitystä persoonastamme.

 

VIHAPUHE JA SOMEHÄIRIKÖINTI kaventavat sananvapautta ja ovat vakavia demokratiaongelmia. Anonyymit tilit ovat osa ongelmaa tehden vihapuheen levittämisestä henkilökohtaisesti riskittömämpää. Samalla ne voivat kuitenkin olla ainoa keino monille tuoda mielipiteitään esille ja taistella vihaa vastaan ilman pelkoa itsensä tai läheistensä puolesta.

Nimimerkki KissaOsaaja kertoo twiiteissään käyttävänsä nimimerkkiä, koska on aiemmin joutunut henkilökohtaiseen pelkoon johtaneen häirinnän kohteeksi. “Se oli niin että joko mä oon hiljaa tai pidän mölyä anonyyminä. Jos et halua nimimerkkejä, suosittelen puuttumista misogyniaan, transfobiaan, rasismiin yms. niin nimimerkkejä ei toivottavasti enää tarvita.

Auvisen kaltaiset rohkeasti omalla henkilöllisyydellä, vihapuheesta huolimatta toimivat esikuvat ovat harvassa, ymmärrettävistä syistä. Onkin tärkeää, että vihapuhe ja pelko eivät johda vaikenemiseen ja siihen, että osa mielipiteistä saadaan suodatettua pois. Nimimerkkien käyttöä ei tule ylenkatsoa tai demonisoida. Jos kaikki vihapuhetta ja maalittamista kokevat vaikenevat, ei ole ketään puolustamassa niitä arvoja, joille yhteiskuntamme on rakentunut: sananvapautta ja -vastuuta, demokratiaa, sekä oikeutta elää ilman pelkoa tai uhkaa. Tämän takia tarvitsemme esimerkkejä, jotka kieltäytyvät vaikenemasta.

Toisaalta, toinen tilanne on nähty tiukan henkilöllisyyspolitiikan Facebookissa, jossa säännötkään eivät ole onnistuneet kitkemään ongelmia. Esimerkiksi feikkitilit ja vihapuhe julkisesti omalla nimellä tuntuvat päinvastoin lisääntyneen. Facebook pyrkii nopeaan reagointiin, mutta yli kahden miljardin aktiivikäyttäjän palvelun mekanismit ovat usein hitaita ja kankeita.

Nimimerkillä kirjoittamisella on maamme poliittisessa keskustelussa muutenkin pitkät perinteet. Esimerkiksi presidentti Urho Kekkonen julkaisi kolumneja salanimellä jo 1960-luvulla. Nimimerkeillä onkin oma paikkansa nyt ja todennäköisesti myös pitkään jatkossa. Vaikka vihapuhe ongelmana katoaisi, palvelee anonymiteetti myös montaa hyvää tarkoitusta. Se mahdollistaa matalan kynnyksen vertaistuen, avun hakemisen, ja vapauttaa meidät hetkeksi kuoresta, jota kannamme mukanamme esittämällä muille julkisesti vain palasia henkilöllisyytemme tilkkutäkistä elämää kaunistelevissa somepalveluissa.

Jaakonsaari kieltämättä on oikeilla jäljillä: blokkaaminen on tehokkain keino hiljentää itseensä kohdistuvaa vihapuhetta. Mutta jos aikoo ja haluaa blokkailla, on parempi tehdä se tilin sisällön, ei nimen perusteella.

Tykittelyä ja politiikkaa

Perjantai-ilta. Istun karaokessa. Nyt ei kuitenkaan olla Swengissä tai Mustassa Härässä, vaan Speech Karaokessa.

Karaoke on jokaiselle suomalaiselle tuttu konsepti: enemmän tai vähemmän laulutaitoiset, luultavasti juopuneet ihmiset esittävät vuoron perään omia suosikkikappaleitaan. Perinteisen muodon rinnalle on kehitetty variaatio, josta harvempi lienee kuullut. Mennään puhekaraokeen!

TEKSTI & KUVAT Leo Taanila

OLLAAN LAVAKLUBILLA, Kansallisteatterin alakerrassa. Täällä ei lauleta ikivihreitä, vaan tulkitaan tunnettuja tai vähemmän tunnettuja puheita. Tänään, ensimmäisenä maaliskuuta, teemana on vaalit.

Tapahtumaa vetävät juontaja Julius Valve sekä Pilvari Pirtola alias DJ Nosfe. Juontamisen ohella Valve tulkitsee itse muutaman puheen ja kannustaa esiintyjiä. Pirtola soittaa italodiskoa ja kasaripoppia tauoilla, joita pidetään säännöllisen epäsäännöllisesti.

Speech Karaoken taustalla on ryhmä suomalaisia ja saksalaisia taiteilijoita. Projekti sai alkunsa reilut yhdeksän vuotta sitten, ja ensimmäisen kerran puheita versioitiin Hämeenlinnan taidemuseon ”I am a socialist-anarchist-individual-collectivist-individualist-communist-cooperative-aristocrat-democrat” -näyttelyssä vuonna 2010. Konsepti on uniikki. Valve ei ole kuullut, että maailmalla olisi vastaavia projekteja.

Kello kahdeksalta paikalla on parisenkymmentä henkeä. Valve avaa tilaisuuden esittämällä ensin Pentti Linkolan vihreitä kritisoivan tylytyksen ja sen jälkeen Elinkeinoelämän keskusliiton vaalitavoitteita avaavan Jyri Häkämiehen puheen. Yleisö on vielä hiukan varautunutta.

SPEECH KARAOKE PITÄÄ tukikohtaansa Lavaklubilla. Siellä iltamia järjestetään muutama vuodessa. Lisäksi pyydettäessä reissataan myös festivaaleille. Toukokuussa vuorossa on käynti Saksassa, Oberhausenin lyhytelokuvafestivaaleilla. Vuosien saatossa puhekaraokea on vedetty muun muassa kokoomuksen ja vasemmistoliiton vaaliristeilyillä. Ryhmä on kuitenkin poliittisesti sitoutumaton, ja maksuttomiin tapahtumiin ovat tervetulleita ihmiset kaikista poliittisista kodeista.

”Meillä on ollut puhujina Trumpin kannattajia, keskustalaisia, feministisen puolueen kannattajia, kaikkea”, valottaa Valve.

Konsepti mukailee perinteistä karaokea: valitaan listalta ”biisi”, laitetaan numero lapulle ja kiikutetaan se juontajalle. Jono on kuitenkin lyhyempi, eikä omaa vuoroaan puhujanpöntössä tarvitse odottaa pitkään. Vaihtoehtoja on runsaasti: yli 500 puhetta neljällätoista kielellä. Kaikki settilistan puheet ovat jokaisessa tapahtumassa valittavissa performoitavaksi.

Kullekin kerralle katalogiin lisätään parisenkymmentä teemaan sopivaa puhetta. Ehdotusten lisäksi runsautta valikoimaan syntyy myös työpajoissa, joissa ihmiset pääsevät kirjoittamaan vaikkapa omia manifestejaan.

KUN PUHEITA VALITAAN katalogiin, sensuuria ei ole. Puhumisen monipuolinen maailma ja historia tuodaan julki. Listalta löytyy esimerkiksi rasismia ja misogyniaa sisältäviä puheita. Sisällöltään järkyttävistä puheista annetaan ennakkoon varoitus. Vaalilupauskaraokessa sisältövaroituksia jaetaan pariin otteeseen. Valve kertoo, että Speech Karaoke pyrkii turvaamaan osallistujien mukavuuden. Lavaklubi on myös esteetön.

”Yritän juontajana pitää rennon tunnelman yllä ja tehdä selväksi, että tämä ei ole kiusaamisen tila. Turvalliseen tilaan me ei voida päästä, mutta turvallisempaan kyllä. Sen vakuutan.”

Speech Karaoke -iltojen teemana ovat usein humanitaariset aiheet. Esimerkiksi reilu vuosi sitten järjestettiin Sápmi Speech, jonka puhelistan muodostamiseen pyydettiin apua pohjois-, inarin- ja kolttasaamelaisilta aktivisteilta. ”Jos meillä on poliittisempia teemoja, niin silloin kuratoijina toimivat nimenomaan sen kohteen ihmiset”, kertoo Valve. ”Saadaan kuuluviin oikeasti se saamelaisten ääni, eikä meidän imperialisti-suomalaisten.”

Saatan olla lähempänä herätysjuhlaa kuin koskaan aiemmin elämässäni.

YHDEKSÄÄN MENNESSÄ väkimäärä on tuplaantunut. Seuraa Veltto Virtasen puhe sensuurista, jota Valve kuvailee Speech Karaoken Albatrossiksi – se kuullaan jokaisessa tapahtumassa. Puheen sekavasta sisällöstä on vaikea saada kiinni. Lavalle noussut esiintyjä tavoittaa hyvin Virtasen tajunnanvirtaisen puheen epäloogisuuden. Toistaiseksi illan kovimmat aplodit.

Asetelma Lavaklubilla muistuttaa ehkä hieman enemmän poetry slam -tapahtumaa kuin perinteistä baarikaraokea. Tiskiltä saa toki juotavaa ja naposteltavaa. Yleisö kuuntelee, on keskittynyttä, elää puhujan mukana. Muuta hälinää ei ole. Jopa performanssien sisältö lähentelee paikoin runoutta.

Vaikka osa puheista on alkujaan esitetty vakavasti ja tilanteeseen sopivasti, kontekstista irrotettuina ne kuulostavat järjettömiltä. Populismi näyttäytyy irvokkaana, kun sitä verhoavat vaatteet on riisuttu. ”Jos me litteroimme jonkin hallituskriisiin liittyvän puheen, niin se näyttää tekstinä tuolla ruudulla ihan erilaiselta. Se sanallistuu todellisesti”, toteaa Valve.

Oman viehätyksensä puheisiin lisäävät tekstiruudussa taustalla pyörivät videot. Kuten karaokessa yleensä, videot ovat hämmentäviä, mutta jokseenkin rauhoittavia. Yksi hämmentävimmistä pätkistä nähdään Anne Bernerin Vaalilupaukset 2015 -puheen aikana. Tekstin rullatessa eteenpäin taustalla näkyy kuva eduskunnan istuntosalista, mutta välillä kuvassa välähtää Alienin alien. Kuumottavaa. Brrr.

Atte Jääskeläisen Yle Gate -haastattelun taustalla näkyy Studio Julmahuvista ripattu Jukka Rasilan vääristynyt naama. ”Meidän työryhmään kuuluu useita videotaiteilijoita, joten taustavideot ovat itsetehtyjä. Inspiraatiota niihin on kyllä haettu perinteisten karaokevideoiden estetiikasta”, avaa Pirtola.

ILLAN TEEMAA KUNNIOITTAEN valtaosa esitettävistä puheista on poliittisia. Kuullaan Bill Clintonia, Hansi Harjunharjaa, Minna Canthia, Juhana Vartiaista, Pekka Siitointa. Lavalla käy esiintymässä parisenkymmentä eri ihmistä. Makustelen listalta Alex Jonesia ja Slavoj Žižekiä, mutta jännitys vie voiton. Ehkä ensi kerralla.

Perusvireeltään tämänkertainen vaalilupauskaraoke on humoristinen. Jotkut puheet sisältävät yleisön huudatusta. Nauru raikaa. Joukossa on kuitenkin pari poikkeusta, jotka saavat tunnelman hetkellisesti muuttumaan. Ensimmäisen kerran väkijoukko hiljentyy täysin vakavaksi, kun lavalla tulkitaan Pauliina Feodoroffin puhetta Assimilaatio ylipolvisena kokemuksena. Teksti on rankka – se käsittelee saamelaisnuorten kokemaa väkivaltaa ja rasismia.

Toistamiseen yleisö tuntuu liikuttuvan puolenyön aikaan, kun lavalla tulkitaan yhtä illan harvoista englanninkielisistä puheista, näyttelijä Ashley Juddin alkujaan lausumaa 19-vuotiaan Nina Donovanin kirjoittamaa runoa I Am a Nasty Woman.

Tämä on katarttista.

YKSI ILLAN MIELEENPAINUVIMMISTA esiintyjistä on Petri, joka käy lavalla tulkitsemassa muun muassa perussuomalaisten vaalimainoksen ja sosialistista vallankumousta vaativan puheen. Häntä puhekaraokeen vetää mahdollisuus improvisointiin. ”Helpoin taso on mennä vain lukemaan se puhe. Vähän vaikeampi taso on se, että eläytyy siihen vähän överisti.”

Tyylin ei tarvitse mukailla alkuperäistä esitystä, vaan kontrastin luominen on sallittua. ”Esimerkiksi Halla-ahohan esiintyy ylikorostetusti. Jos sen puheen esittää kuin natsijohtaja, niin siihen saa ehkä erilaisen twistin.”

Petrin esittämä Paavo Järvisen näky -puhe on suorastaan hurmoksellinen. Järvinen on evankelista, jonka uskonnollisella TV7-kanavalla pitämä puhe tarjoaa mahdollisuuden revittelyyn. Saatan olla lähempänä herätysjuhlaa kuin koskaan aiemmin elämässäni. Nyt kuusikymmenpäinen yleisö kuulee Järvisen unesta, jossa Jumala lyö taltallaan Maahan reiän katkaisten samalla planeettamme akselin. Hengästyttää.

Hieman hillitymmällä tyylillä esiintyy Sini, joka käy lavalla viitisen kertaa. Hän kertoo käyneensä Speech Karaoken tapahtumissa jo kahdeksan vuotta sitten, pitäneensä taukoa ja löytäneensä nyt tapahtumat uudelleen.

Myös Siniä viehättää mahdollisuus improvisointiin ja yllätyksiin. Petrin tavoin hän valitsee kussakin tapahtumassa tulkittavaksi puheita, joita ei ole ennen esittänyt. Hauskan ohella Sini kuvailee kokemusta vapauttavaksi: ”Tämä on katarttista. Politiikka on ihmiselle affektiivinen asia, joka ärsyttää ja turhauttaa. Täällä voi vetää raivostuttavan puheen tunteella.”

PUHEITA EI OLE ENÄÄ JONOSSA, ilta lähestyy loppuaan. Valve kysyy, löytyykö vielä innokkaita. ”310!”, huikkaa Petri, ja kapuaa itse lavalle. Kyseessä on jälleen yksi klassikko: sosialidemokraatti Ilkka Taipaleen puheenvuoro koulujen kasvisruokapäivää vastaan Helsingin kaupunginvaltuustossa. Kuten asiaan kuuluu, sisältö on niin sanotusti puhdasta tykittelyä.

Puoli yhden maissa puheet on puhuttu, ja loppuillaksi Lavaklubin täyttää Pirtolan mahtava selektio. Kapuan klubilta Rautatientorille. Vaikka en itse uskaltautunut lavalle asti, huomaan Sinin olleen oikeassa. Puheella on puhdistava vaikutus.

 

Speech Karaoke Lavaklubilla seuraavan kerran 9.5. Vuorossa ilmastonmuutos-ilta Climate Madness.

http://speechkaraoke.org/

https://www.facebook.com/speechkaraoke/