Horoskoopit

Teksti: Anni Takanen

Oinas

Sinua uhkaa keskiverto vaara. Et tule löytämään Kaisasta hyvää istumapaikkaa vähään aikaan. Kannattaa miettiä, olisiko aika siirtyä Tiedekulmalle.

Härkä

Tulevaisuutesi näyttää kovin epävarmalta. Et ole aivan varma siitä, mikä kauramaito oikeastaan on parasta kahvin seassa. Nyt on itsetutkiskelun aika.

Kaksonen

Kohtaat pitkän, tumman muukalaisen, joka vie sinulta jalat alta. Mutta ole varovainen, hän saattaa olla teekkari…

Rapu

Sinua kohtaa suuri onni. Tulet näkemään aivan sairaan söpön koiran metrossa. Ole valmiina snäppäämään siitä.

Leijona

Tulevaisuudessasi näkyy uhka… Mikäli menet Median sitseille, saatat pitää todella nolon puheen jälkiruualla. Toisaalta, tämä uhkaa meitä kaikkia.

Neitsyt

Yltäkylläisyyden aika on koittanut. Näen tulevaisuudessasi runsaasti Unicafen jalapenonugetteja.

Vaaka

Tulevaisuutesi näyttää epävakaalta. Pekka Sauri alkaa pian seuraamaan sinua Twitterissä, mutta onnesi ei kestä pitkään…

Skorpioni

Lievää epämukavuutta tiedossa. Tulet myöhästymään raitiovaunuista tavallistakin enemmän. Varsinkin silloin, kun sataa.

Jousimies

Kevät on sinulle hienoa aikaa. Mikäli et vielä ole käynyt Julkisuus ja demokratia -kurssia, kannattaa tehdä se nyt arvosanasi saattaa yllättää sinut…

Kauris

On toiminnan aika. Yläkerran naapurisi päättää aloittaa uran muusikkona. Kostoksi sinun kannattaa aloittaa oma säkkipilliharrastus.

Vesimies

Voi ei… Se henkilö, kenen Netflix-tiliä käytät, lopettaa tilauksensa. Kun tilaat itsellesi omaa suoratoistopalvelua (niin kuin oikea aikuinen), sinun kannattaa pohtia, olisiko HBO kuitenkin järkevämpi sijoitus kuin Netflix. (Tämä kirjoitus ei ole mainos.)

Kalat

Pieni onnenkantamoinen kohtaa sinut. Lempituotteesi Lidlin paistopisteellä tulee alennukseen.

Kuvat: kinuskikissa.fi ja peda.net.

Keski-iän kynnyksellä

”Röyhkeää, rietasta ja relevanttia” on ollut Groteskin tunnuslause vuodesta 2013. Vaikka seitsemän vuotta on 40-vuotiaan lehden historiassa lyhyt aika, kuvaavat nämä samat sanat osuvasti lehteä jo ensimmäisistä numeroista alkaen. Groteski on nimenä inspiroinut vaikuttamisen halua sekä nuoruuden intoa puhkuvia viestinnän opiskelijoita rohkeaan revittelyyn.

Teksti: Viivi Aliklaavu Kuva: Rosa Lehtokari

Röyhkeyden nimissä Groteski on koetellut hyvän maun rajoja. Vuonna 1989 lehti julkaisi suuren rukousnumeron, josta löytyy viestinnän opiskelijoiden iltarukous. Siinä rukoillaan Yleisradion johtoon uusia tuulia. 

 “Varjele noita Suomen herroja etteivät he nimittäisi poliittisia PELLEJÄ Yleisradion johtoon. AAMEN.” – Jouni Heinonen, G 1/89

Muita medioita on kommentoitu myös esimerkiksi WC-paperiarvostelun merkeissä. Vuonna 2002 julkaistussa arvostelussa opiskelijakriitikot arvioivat eri medioiden kuten Helsingin Sanomien ja Imagen soveltuvuutta vessapapereiksi. 

Joskus tämä röyhkeys on muistuttanut suorastaan ylimielisyyttä ja aiheuttanut ylilyöntejä. Eräs ylilyönti löytyy vuodelta 2006, jolloin Groteski julkaisi mustan huumorin pilakuvia Jorma Ollilasta, joissa Ollila muun muassa polttaa kirkon ja heittää vauvan kalliolta. Kuvien ohessa on lyhyt teksti sananvapaudesta, joka alkaa otsikolla “Jorma Ollila on tyhmä ja ruma”. Tästä ylilyönnistä päästiin kuitenkin eteenpäin olankohautuksella, vaikka tämän päivän lukijaa kuvat kauhistuttavat.

Rietas asenne Groteskissa on havaittavissa konservatiivisten rajojen ja sääntöjen kyseenalaistamisena, mikä on usein tarkoittanut rohkeaa kuvitusta sekä uskallusta puhua hyssytellyistä aiheista. Groteski on herättänyt ajoittain jopa paheksuntaa kuvillaan keskisormista, sukuelimistä ja tisseistä. 

Viimeisimpänä, mutta ei suinkaan ainoana esimerkkinä rohkeasta kuvituksesta on vuoden 2018 ensimmäinen numero teemanaan aito, jonka kannessa on kuva alastomasta ylävartalosta. Kannen lisäksi alastomuutta on kuvituksena eettisestä pornosta kertovassa jutussa. Kuvituksen suostumuksellinen ja taiteellinen ulottuvuus tulkittiin digitaalisten lehtien julkaisualustassa Issuussa sopimattomaksi, ja lopulta kyseinen numero jouduttiin piilottamaan sieltä. 

Relevantti Groteski on pyrkinyt kynsin ja hampain pysymään jatkuvasti ajan hermoilla. Vuoden 2009 nuoruus-teemaisessa numerossa Groteski julistaa kasvaneensa teini-ikäiseksi, vaikka ikää siinä vaiheessa oli jo huimat 30 vuotta. Kyseisessä numerossa toimittajat sukeltavat Kamppi-hengareiden arkeen soluttautumalla Narinkkatorin teinien joukkoon. Juttu kirkastaa käsitystä 2000- ja 2010-luvun taitteen Helsingistä, jonka moni vasta aloittanut opiskelija muistaa vain hatarasti.

“Kello on varttia yli kahdeksan perjantai-iltana ja Kampin kauppakeskuksessa lentää laatta.” – Emmi Lehikoinen, Kaisa Saario, Laura Salonen, G 2/09

Groteskin arkistoista löytyy myös välähdyksiä rakkaan ainejärjestömme Median historiasta. Median fuksit, hallituslaiset ja puheenjohtajat ovat säännöllisin väliajoin kirjoittaneet tervehdyksiään lehteen. Mieleenpainuvimpana helmenä on muistutettava, että Median 25. vuosijuhlia vuonna 1996 juhlittiin Kuppalassa Mikko Alatalo -teemalla. Vieraat saapuivat juhliin kulmikkaissa silmälaseissa ja ruutupaidoissa. Olisiko vihdoin aika ottaa perinteet vakavasti ja valita seuraavien vuosijuhlien teemaksi vaikkapa Pyhimys tai Antti Tuisku?  

“Hilpeät mikot onkivat, vetivät lompakkoa, lauloivat ja muutamat onnistuivat jopa vaihtamaan takkejaan ja vaimojaan.” – G 1/96

“Aika kuluu: maine kasvaa, kyky vähenee.”

Vihaista, sähäkkää, arvostelevaa, tylsäteräistä, pompöösiä, prameaa, itsekeskeistä, kurillista, ennen kaikkea kuritonta, suodattamatonta, säädeltyä, turhautunutta, iloista, krapulaista, häpeällistä, röyhkeää, rietasta, relevanttia. 

Teksti: Antti Putila Kuva: Rosa Lehtokari

40-vuotias viestinnän ainejärjestölehti Groteski perustettiin uuden ja samalla köyhän ainejärjestön Median kylkeen vuonna 1979. Kylmä sota velloi ja Suomi, tuo maailman napa, tasapainotteli idän ja lännen välissä. Aloittelevan opiskelijalehden teossa maailman myrskyt eivät näkyneet. Osmo A. Wiio oli aloittanut vuotta aiemmin laitoksen viestinnän professorina ja koko viestinnän oppiala toipui valtiotieteellisen tiedekunnan myllänneestä opintouudistuksesta Aleksanterinkadun ja Fabianinkadun kulmassa.

Viestinnän opiskelijat perustivat uuden opiskelijalehden, Groteskin, jonka tehtävänä oli tuoda kuuluviin viestintää opiskelevien ääntä. Opintouudistuksen myötä uudet opiskelijat kävivät lähes koko ensimmäisen opiskeluvuoden koko tiedekunnan johdanto-opintoja, jossa opiskeltiin perusteita kaikista tiedekunnassa opetettavista aineista. Viestinnän omaa ääntä haluttiin saada esiin, sillä opiskelijat kilpailivat johdanto-opinnoissa siitä, kenen aine onkaan paras. Lehdellä oli alusta asti myös tärkeä tehtävä opettaa viestinnän opiskelijoita journalismin saloihin.

Groteskin päätoimittajana reilut kaksi vuotta 1980-luvun alussa toiminut Ina Ruokolainen kertoo, että hänen aikanaan ensisijaista oli tarjota alusta journalismin harjoittamiseen.

“Lehden yleinen linja oli muodostaa harjoitustoimitus, koska viestinnän opiskelu ei ollut sama asia kuin journalismi. Siitähän tuli tietysti kritiikkiä muista ainejärjestöistä, että Groteski on vain tämmöinen leikkilehti, jossa käydään koiranäyttelyissä ja teatterissa.”

Viestinnän professori Wiio totesi eläkkeelle jäädessään, että Groteskin monet hänestä kirjoittamat jutut täyttäisivät hänen mukaansa kunnianloukkauksen määritelmän.

Groteski on historiansa saatossa ollut lukemattomia kertoja kritiikin kohteena. Alkuvuosina lehden ulkonäköä kritisoitiin kovasanaisesti, sillä askeettinen ulkoasu ei kelvannut vaativalle lukijakunnalle, tai ainakaan sen äänekkäimmille jäsenille. Jos lehti sai osakseen kritiikkiä, ei se pelännyt sitä antaakaan. Lähes joka numerossa tiedekunta sai osansa, ja sitä arvosteltiin opiskelijoita potkivista päätöksistä. Viestinnän professori Wiio totesi eläkkeelle jäädessään, että Groteskin monet hänestä kirjoittamat jutut täyttäisivät hänen mukaansa kunnianloukkauksen määritelmän.  

Myös lehden rahoittaja, Media ry, sai katkeraa kritiikkiä toiminnastaan, mikä johti jopa ylimääräisiin jäsenkokouksiin. Ja onpa Groteskia kritisoitu myös valtiotieteellisen kattojärjestö Kannunvalajien toimesta, kun se ehdotti vuonna 1991 tiedekunnan opiskelijalehtien yhdistämistä, sillä “jätepaperia syntyy muutenkin liikaa”.

Myöhemmin pitkän uran Suomen johtavissa mediataloissa ja muun muassa tietokirjailijana tehnyt Ruokolainen muistaa, että Groteskin tärkein tehtävä oli tarjota opiskelijoille väylä harjoitella kirjoittamista ja journalistista työtä vapaasti ja ilman taloudellisia paineita. Arkistoja kaivamalla selviää, että silloinen laaja yliopistolehtien kenttä keskittyi vielä tuolloin paljolti oman opinahjonsa asioiden valvontaan.

“Mua naurattaa nyt jälkikäteen, kun ajattelen, että lehdessä oli ihan samanlaiset lifestyle-osastot kuin vaikka nykypäivänä Helsingin Sanomissa. Ei Groteski ollut ehkä alkuaikoina yhteiskunnallisesti keskusteleva lehti, vaan sellainen, mihin ihmiset voivat kirjoittaa asioista, joihin heillä on omakohtainen suhde”, Ruokolainen toteaa.

Lehdessä oli ihan samanlaiset lifestyle-osastot kuin vaikka nykypäivänä Helsingin Sanomissa.

Koska Groteskin ajateltiin olevan eräänlainen harjoitustoimitus, haluttiin vastaavaksi päätoimittajaksi henkilö, jolla oli kokemusta myös siitä “oikeasta” journalismista. Ruokolainen oli työskennellyt kaksi kesää Etelä-Suomen Sanomissa sekä Yleisradiossa, ja hänet saatiinkin houkuteltua Groteskin kautta aikain toiseksi päätoimittajaksi. Ensimmäinen oli tuleva kirjailija ja muun muassa Teemu Selänteen maitomainoskampanjan keksijä Markku Rönkkö.

Tekijöitä vastasyntyneeseen lehteen löytyi Ruokolaisen mukaan hyvin.

“Lähdettiin liikkeelle siitä, että kirjoittajat kertoivat, mistä olivat kiinnostuneita ja sen mukaisesti tehtiin sisältö. Jos me oltaisiin tehty joku hirveän tiukka teema etukäteen, kirjoittajien löytäminen olisi voinut olla vaikeampaa.”

Sen sijaan perinteinen opiskelijoiden ongelma eli aikataulussa pysyminen tuotti toimitukselle harmaita hiuksia.

“Eihän ihmiset aikatauluissa pysyneet ja joku jätti sovitun jutun kokonaan tekemättä. Kuvittelin, että aineistot toimitetaan, kun niin oli sovittu. Kun meillä oli deadlinet päällä ja lehden kokoaminen käynnissä, soitin lankapuhelinaikaan opiskelukaverin kotiin, jossa joku perheenjäsen vastasi myöhään illalla. Kyllähän sieltä tuli vähän noottia.”

Vuonna 1985 Groteskin päätoimittajana toiminut nykyinen MTV Uutisten uutispäällikkö ja ulkomaantoimittaja Pertti Nyberg tunnistaa samat vaikeudet.

“Minulla on sellainen muistikuva, etteivät viestijät olleet kovinkaan innokkaita tekemään omaa lehteä. Monilla alan opiskelijoilla oli viestintäosaamista, jota haluttiin hyödyntää etupäässä niin sanotusti oikeissa töissä. Opiskelijalehden tekeminen oli sinänsä hauskaa ja opettavaista mutta välillä tuskastuttavaa juttujen kerjäämistä ja aikataulujen valvomista.”

Myös Timo Laitakari muistaa 90-luvun alkupuolelta lehdentekoon liittyvän oppimisprosessin. Hän oli Groteskin tekijäjoukoissa vuodesta 1991 vuoteen 1995 ja toimii nykyisin Länsi-Savon vastaavana päätoimittajana.

“Ihan alkua leimasi vahvasti opettelu. Lehdellä ei ollut mitään pysyvämpää päätoimittajaa tai toimitusta ollut vähään aikaan. Se tarkoitti, että ihan itsekseen piti tyhjästä opetella yhdessä muutaman muun kanssa, että mitäs se lehden teko onkaan.”

 Lehden tekeminen tuohon aikaa oli aikamoista käsityötä. Kirjoitettiin kirjoituskoneella, piirrettiin kuvia ja otsikoita sekä pöllittiin valokuvia.

Jos aikatauluissa pysyminen tai lehdentekoon alkaminen on tuottanut ongelmia Groteskin tekijöille kautta aikojen, on oma lukunsa lehden taitto, ulkoasu ja painaminen.

“Lehden taittaminen oli täysin leikkaa ja liimaa -tyylistä. Lisäksi jonkun piti katsoa, missä painaminen on halvinta. Meidän aikaamme lehti painettiin muistaakseni Kauppatieteen Ylioppilailla”, Ina Ruokolainen muistelee.

Myös Nyberg muistaa lehden taittamisen haasteet.

“Lehden tekeminen tuohon aikaan oli aikamoista käsityötä. Kirjoitettiin kirjoituskoneella, piirrettiin kuvia ja otsikoita sekä pöllittiin valokuvia.”

Timo Laitakari kertoo, että taitto hoidettiin hänen aikanaan 90-luvun alkupuolella ensin niin sanotulla saksitaitolla.

“Tulostimme paperille palstoiksi ajetut jutut ja liimailimme niitä valopöydän päällä sivuiksi. Tämä paperinippu sitten vietiin kirjekuoressa Limeksen painoon, jossa kuvat rasteroitiin ja lätkittiin sivupohjien päälle.”

Ruokolainen ja Nyberg muistelevat taittoprosessia lämpimäksi tapahtumaksi.

“Lehden taittoprojekti oli muistaakseni jonkinlainen yhteisöllinen juttu, joka hoidettiin punkun avittamana Uudella ylioppilastalolla. Ne olivat hauskoja kokoontumisia, jossa tutustui myös kirjoittamisesta kiinnostuneisiin kanssaopiskelijoihin”, Nyberg muistelee.

Timo Laitakari kertoo, että vuonna 1992 Groteski teki digiloikan, kun sitä alettiin tehdä käsityön sijaan tietokoneilla. Se on yksi lehden suurista mullistuksista.

“Opiskelijakollega Jyrki Rosenberg opetti meille Pagemakerin käyttöä ja sitten HYY:n keskustoimituksen koneilla kasasimme lehteä.”

Taitto-ohjelmien käyttöä on Groteskissa opeteltu paljon myös 90-luvun jälkeen ja 2000-luvun puolivälissä oman lisänsä soppaan toivat vielä lehden taloudelliset ongelmat. Vuonna 2007 Groteskin päätoimittajana toiminut, nykyinen Suomen Pietarin pääkonsulaatin lehdistövirkahenkilö Jussi Palmén muistaa lehden silloiset haasteet hyvin. 

“Pahinta olivat jatkuvat tekniset ongelmat taitto-ohjelman kanssa ja ainainen rahapula. Askartelimme lehteä usein öisin painokuntoon. Monesti kävi mielessä myös opintolainan ottaminen painokustannusten kattamiseksi. Aina jostain löytyi kuitenkin viime hetken ilmoitus, josta saadut vähäiset eurot pitivät lehden kellumassa. Joskus ilmoitus tuli jonkun isän firmalta ja kerran viestinnän laitos tuki lehteä ylimääräisellä joulubonuksella.”

Kerran eräs tilastotieteilijä kutsui Groteskia ‘ihme taidelehdeksi’. Se oli paras kohteliaisuus, mitä silloin saattoi toivoa.

Ongelmista huolimatta Palmén muistaa Groteskin tekemisen ennen kaikkea positiivisena asiana.

“Groteski edustaa minulle opiskeluvuosien parasta aikaa. Päätimme kavereideni Petran ja Hennan kanssa aika spontaanisti tarttua kimpassa päätoimittajuuteen. Ei tiedetty, mihin ryhdyttiin, ja aika usein oltiin hajalla, mutta ikinä ei kaduttanut. Groteski oli paloa, iloa ja vapaan tekemisen riemua.”

“Me ei välitetty pätkääkään lehden tekemisen konventioista, vaan keksimme julkaisun jokaista numeroa varten uudelleen. Mitään konseptia tai palstajakoa ei ollut. Juttuja tehtiin siitä, mikä koettiin tärkeäksi tai mitä lehden tekijät itse ehdottivat. Omasta mielestämme olimme todella hyvin ajan hermoilla, eikä itseironiasta ollut tietoakaan”, Palmén toteaa.

Kritiikkiä hän muistelee lehden saaneen vähänlaisesti.

“Kerran eräs tilastotieteilijä kutsui Groteskia ‘ihme taidelehdeksi’. Se oli paras kohteliaisuus, mitä silloin saattoi toivoa.”

Groteskin tekemisen intohimon muistaa myös Timo Laitakari. Hänen aikanaan Groteski kilpaili HYY:n järjestölehtikilpailussa ja saavuttikin kohtalaista menestystä. Silloista päätoimitusta jäi kuitenkin kismittämään muut kilpailussa menestyneet.

“Muistaakseni olimme kakkossijalla ja voiton vei poliittisen historian opiskelijoiden Polho ry. Siellä oli tekijäkaartissa muun muassa Heikki Aittokoskea, Marko Junkkaria ja Jarkko Vesikansaa, mutta silti hävittiin. Harmittihan se.”

Jussi Palmén kertoo löytäneensä hiljattain siivouksen yhteydessä vanhat numerot, joita oli tekemässä. Niistä kävi ilmi, että lehdessä todella näkyi nuoruuden into.  

“Vuosien jälkeen huvitti ja huomasin, ettei sisältö kaikilta osin ihan niin timanttista ollut kuin tehdessä tuntui. Edelleen lehtien sivuilta välittyi kuitenkin intohimo ja idealismi.”

Intohimo ja idealismi ovat siirtyneet monen Groteskin tekijän mukana myös valtakunnanmediaan. Lukuisat entiset tekijät kertovat, että lehden tekeminen on auttanut työelämässä paljon ja todella useat heistä ovat päätyneet työskentelemään journalismin parissa.

“Oikeana aikuisena minusta tuli toimittaja, vaikka hankin ensin viestintäkokemusta Postipankista parin vuoden ajan. Ehkä kokemus ainejärjestölehdestä oli yhtenä tekijänä vaikuttamassa siihen, että työhönottajat pitävät minua kehityskelpoisena”, Pertti Nyberg pohtii.

Vuosien jälkeen huvitti ja huomasin, ettei sisältö kaikilta osin ihan niin timanttista ollut kuin tehdessä tuntui.

Timo Laitakari sanoo, että Groteskista päällimmäisenä käteen jäivät opit, joita hän on myöhemmin hyödyntänyt lehdenteossa.

“Groteskin tekeminen oli tietystä ahdistavuudestaan huolimatta hauskaa ja vapaata. Ei ollut ketään viisaampaa neuvomassa tai kertomassa, mikä olisi järkevää ja toimivaa. Vaikka tekeminen oli paikoitellen alkeellista ja amatöörimäistä, ne samat lehdentekemisen asiat meillä olivat vastassa kuin myöhemmin oikeammissa lehtitöissä.”

“Ammatillisesti ajatellen suurin hyöty hommasta taisi olla kokonaisuuden opettelusta ja hallitsemisesta. Juttujen lisäksi piti miettiä kuvituksia, fontteja, otsikoita, palstajakoja, painoa, tekniikkaa, jakelua ja vähän byrokratiaakin.”

Myös Jussi Palmén hehkuttaa opiskelijalehden tekoa opettavaisena.

“Groteskin päätoimittajuus opetti kaikkea sitä, mitä on myöhemmin tarvinnut työelämässä: tiimityötä, projektinhallintaa, ideointia, taloudenpitoa, journalismia ja sen rajojen taivuttamista. Kaikki me lehteä tehneet olemme myös päätyneet myöhemmin hommiin, joissa kirjoitustaito ja luovuus eivät ole pahitteeksi.”

Groteski on ilahduttanut opiskelijoita yliopistokampuksella jo neljä vuosikymmentä. Toivottavasti tulevaisuudessa siintää ainakin toinen mokoma, sillä ylioppilasjournalismille on tässä ajassa erityinen tilaus: kukaan muu ei varmasti ole kiinnostunut asioistamme – saati tuo niitä esille jonkinlaiselle julkisen alueelle – kuin me itse. Ja Groteski on siihen erinomainen väline.

On mahtavaa, että journalismi ja viestintä voivat elää rinnakkain viestinnän opiskelijoiden ainejärjestössä, molempia näet tarvitaan enemmän kuin koskaan ennen. Groteskin taso on ollut valtakunnallisestikin katsottuna erittäin korkea, mutta silti lehden tekoa on koristanut pilke silmäkulmassa koko sen historian ajan. Korkeatasoisen journalismin keskellä lehti muistaa tärkeimmän: jos tästä maailmasta häviää hauskuus, ilo tai idealismi, ei meille jää jäljelle mitään. Groteskin ensimmäinen päätoimittaja Markku Rönkkö kuvaa lehden ensimmäisessä numerossa sen tavoitteita seuraavasti:

“Tarkoituksena on ollut luoda vapaa tila mielipiteille ja välittää aiheellista ja ajankohtaista tietoa kaikille kiinnostuneille. Groteski on uudistuva laitos. Se yrittää löytää moneen paikkaan ja hyvin eri suuntiin. Se kokeilee ja koettelee. Groteski yrittää rakentaa jotakin, mikä tekee elämää pikkuisen paremmaksi. Siitä on kysymys.”

Juttua varten on taustahaastateltu viestinnän professori Esa Väliverrosta viestinnän oppiaineen historiasta. Lisäksi lähteenä on käytetty Groteskin numeroita vuosilta 1979–2019. Otsikon sitaatti on diplomaatti Dag Hammarskjöldin.

Kuva: Rosa Lehtokari

Helppo alkuruoka valmistuu Facebookia selatessa

– poimi 4 maukasta alkupalaohjetta opiskelijasyksyyn

Groteskin koekeittiön ohjeilla syntyvät kehoa ja mieltä lämmittävät alkuruoat pimeneviin syysiltoihin.

Teksti ja kuvat: Heta Ojanperä

Ensimmäisen opintotuen salaatti

Valmistusaineet

Uusi sitsivaate

Tietokirja

Kuitteja

Tee näin

1. Kirjaudu nettikauppaan ja valitse sieltä nopeasti ja miettimättä sitseille sopiva vaatekappale. Klikkaa “tilaa”, syötä pankkitunnukset ja odota noin viikko. Suosi kotimaista, sillä toimitusaika on lyhyempi ja hinta korkeampi.

2. Käy kirjakaupassa ja hanki jokin kurssikirja, mitä paksumpi sen parempi. Tärkeää olisi, että voisit kuvitella lukevasi kirjan useampaan otteeseen opintojesi aikana. Esimerkiksi Heywoodin Politics on erinomainen valinta.

3. Kutsu ystäväsi ravintolaillalliselle esimerkiksi ravintola Groteskiin tai Eliteen. Jos sinulla on Journalistiliiton kortti, unohda se kotiin. Juo itsesi jo ravintolassa humalaan, muista kertoa tarjoilijalle “kaikki yhteen” ja lähde ystäväsi kanssa jatkoille. Säästä kuitit.

4. Herää seuraavana aamuna. Revi tietokirja silpuksi ja vaatekappale riekaleiksi, asettele tarjoiluvadille ja koristele edellisillan kuiteilla. Nauti nettipankkia selaten. 


Täyteläinen kalenterigazpacho

Valmistusaineet

Kalenteri ja kynä

Vettä

Silja Line -alus

Tee näin

1. Avaa kalenteri ja valitse sieltä tyhjä päivä. Merkitse siihen kynällä sen päivän luentosi ja sovi lounastapaaminen samalle päivälle. Valitse Tiedekulman kalenterista jokin etäisesti kiinnostavalta vaikuttava seminaari ja lisää myös se kalenteriin. Jos käyt salilla, varaa sille aikaa ennen luentoja. Jos et, varaa aikaa juoksu- tai kävelylenkille. Jos istut jonkin järjestön hallituksessa, ehdota kokousta tälle päivälle. Varaa Examinarium-tenttiaika iltapäivälle ja ilmoittaudu joillekin sen illan sitseille. Täytä kaikki tyhjäksi jääneet kohdat “Kaisaan!”-merkinnöillä.

2. Ennen kuin valitsemasi päivä koittaa, sovi kirjoittavasi jutun johonkin ainejärjestölehteen. Ilmoittaudu speksiin, jos mahdollista näyttelijäksi tai tanssijaksi, ja lisää harjoitukset kalenteriin. Lähde kirjoittamaan fuksiblogia, tai jos et ole fuksi, twiittaa ahkerasti ja huolehdi sosiaalisen median näkyvyydestäsi. Tee kaikkesi saadaksesi töitä, jos saat, ota niin paljon vuoroja ja vastuuta kuin tarjotaan ja pyydä enemmän. Muista merkitä myös ne kalenteriin. 

3. Valitsemasi päivän koittaessa huomaa, että olit kokkauspuuhissasi ilmoittautunut myös VOO:n risselle. Heitä kalenteri vessanpönttöön (varo, ettei se mene tukkoon), suuntaa ratikalla Olympiaterminaaliin ja astu Silja Line -alukseen. 


Valtsikan kuplamehubooli

Valmistusaineet

(Vegaanista) punaista marsipaania 

Club-Mate-juomaa

(Luomu & Reilun kaupan) punaviinipullo

(Itse kasvatettuja) vihreitä lehtiä maun mukaan 

Tarjoiluun

Saippuakuplavettä

Tee näin

1. Dyykkaa valmistusaineet ja mene Snellmaniaan (Unioninkatu 37). 

2. Muotoile marsipaanista sukupuolineutraali henkilö ja aseta se tarjoilulasin pohjalle. 

3. Kaada lasi täyteen Club-Mate-juomaa. 

4. Käväise Kuppalassa juomassa punaviinipullo tyhjäksi ja sipaise tarjoilulasin reunoille viimeiset viinin tipat (ekologista!). Ripottele vihreitä lehtiä koristeeksi. 

5. Tarjoiltaessa puhalla saippuakuplia ja puhkaise oma valtsikakuplasi. 


N. vuoden opiskelijan ruiSLAYpä

Valmistusaineet

Hapankorppu, jonka päiväys on mennyt

Oman vuosikurssin urapäivityksiä

Kandi- tai graduprojekti

Muutama harmaantunut hius

Kymppisitsien vahvistussähköposti

Tee näin

1. Aseta hapankorppu lautaselle. 

2. Selaa muutama tunti Facebookia ja LinkedIniä ja ota kuvakaappaus kaikista omien vuosikurssilaistesi urapäivityksistä. Tarkista myös Helsingin Sanomien Kuukausiliite, saatat löytää kaikkein onnistuneimpien vuosikurssilaistesi henkilöhaastatteluja. Tulosta kuvakaappaukset. 

3. Jauha urapäivitykset silppurissa muruksi. Vuodata kandi- tai graduprojektin parissa muutama kyynel ja sekoita urapäivityssilpun kanssa tahnaksi. Levitä hapankorpun päälle. 

4. Koristele harmaantuneilla hiuksilla ja nauti Kymppisitsien vahvistussähköpostia lukien. 

Instagram uuden käyttäjän silmin

Teksti: Heta Pirttijärvi Kuva: Henna Keränen

Lauantai 7.9.

Olen parin viimeisen vuoden aikana saanut monesti kuulla näyttäväni tyypilliseltä Instagramin käyttäjältä. En ole oikein tiennyt, kuinka kommenttiin pitäisi reagoida, koska minulla ei ole koskaan ollut Instagramia.

Instagram-tilin puuttuminen ei ole aiemmin mietityttänyt, mutta lähiaikoina minusta on alkanut tuntua siltä, että jään jostain paitsi. Lisäksi koen viestinnän opiskelijana velvollisuudekseni olla paremmin perillä sosiaalisen median toiminnasta. Olen päättänyt, että nyt on aikani liittyä Instagramiin. 

Somettomuudesta on melkein tullut osa identiteettiäni, joten ehkä pelkään menettäväni sen, mikä erottaa minut muista. Olen myös hyvin tietoinen somen aiheuttamista ulkonäköpaineista, joten odotan mielenkiinnolla, miten tämä vaikuttaa minuun.

Tiistai 10.9.

Tänään minä sitten sen tein, loin itselleni Instagram-tilin. Ensihetket kuluivat seurauspyyntöjä hyväksyessä. Käyttäjänimekseni tuli @hetasomessa, koska ystäväni keksivät merkata minut osaksi kuviaan samaisella hashtagilla, kun en vielä juurikaan käyttänyt sosiaalista mediaa.

Haluan pystyä kirjoittamaan kokemuksestani mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, joten pelkkä tilin luominen ei luonnollisesti riitä. Tahdon myös julkaista kuvan. Prosessia varten kyselin vinkkejä ystävältäni Roosalta, joka tekee somea työkseen. Ensin piti tietysti ottaa itse kuva – mieluiten sellainen johon olisin tyytyväinen. Suostuttelin siis toisen ystäväni kuvaajaksi ja kolmesataa kuvaa myöhemmin olin tyytyväinen muutamaan. Roosa kertoi, että seuraavaksi hän aina muokkaa kuvan joko VSCO- tai Lightroom-sovelluksella. En ymmärtänyt muokkaamisesta mitään, mutta jo pienellä värien ja valotuksen korjaamisella kuvasta tuli yllättävän ammattimaisen näköinen. 

Opin, että toisten vanhoista kuvista tykkääminen on outoa. En taida sen tarkemmin kertoa, kuinka tämä kävi ilmi, mutta kävi kuitenkin.

Keskiviikko 11.9.

Tänään ehdin perehtyä itse Instagramin sisältöön ja käyttämiseen paremmin. Julkaisin jopa ensimmäisen kuvani ja se sai innostuneen vastaanoton ystäviltäni. Yllätyksekseni huomasin, että Instagramissa vallitsee tietynlaiset kirjoittamattomat säännöt. Minua esimerkiksi neuvottiin olemaan vastaamatta kommentteihin heti, etten näyttäisi siltä, että kyttään omaa kuvaani. Todellisuudessa kuitenkin kyttäsin. Jokin sisälläni halusi koko ajan tietää montako tykkäystä olin saanut ja mitä kommenteissa sanottiin, mikä luultavasti kertoo epävarmuudestani kuvien julkaisemisen suhteen. Lisäksi opin, että toisten vanhoista kuvista tykkääminen on outoa. En taida sen tarkemmin kertoa, kuinka tämä kävi ilmi, mutta kävi kuitenkin.

Perjantai 13.9.

Kokonaisuudessaan olen näiden päivien aikana viettänyt puhelimeni ääressä pelottavan paljon aikaa. Ruutuaikani on tyypillisesti ollut noin kolme tuntia päivää kohden, mutta nyt se on noussut seitsemään tuntiin. Toisaalta luulen – tai ainakin toivon – että suuri osa siitä menee alkuinnostuksen piikkiin. Tuntuu kauhistuttavalta ajatella, että niin paljon päivästäni kuluu puhelinta tuijotellessa.

Toiseksi voin sanoa yllättyneeni siitä, kuinka yleistä kuvien muokkaaminen on. Kysyin ystäviltäni, muokkaavatko he kuviaan ja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki kuulemma muokkaavat. Toisaalta nyt, kun olen oppinut muokkaamisesta yhtä sun toista, niin ymmärrän sen olevan monelle tapa ilmaista itseään ja tehdä kuvista juuri oman näköisiä.

Toisille täydellisyys tulee siitä hetkestä, jonka kuva taltioi, toisille ihan jostain muusta.

Ymmärrän hyvin miksi Instagram voi aiheuttaa ulkonäköpaineita. Toisaalta nyt kun tiedän, minkälainen prosessi vaaditaan ”täydellisen” kuvan saamiseksi, niin minun on helpompi suhtautua myös virheettömiltä vaikuttaviin henkilöihin inhimillisesti. Lisäksi on hyvä muistaa, että toisille täydellisyys tulee siitä hetkestä, jonka kuva taltioi, toisille ihan jostain muusta.

Yllätyin myös positiivisesti siitä, miten paljon Instagramista löytyy käyttäjien selfieiden lisäksi paljon muutakin. Juuri sisällön paljous ja monipuolisuus mahdollistavat sen, että voin valita millaista sisältöä tahdon nähdä, minkä takia en pidä Instagramia erityisen toksisena ympäristönä.

En kadu Instagramiin liittymistä, koska koen, että olen oppinut jotain uutta itsestäni. En ole sellainen ihminen, joka pystyy rennosti tarkistamaan ilmoituksensa milloin tahansa ilman, että herpaannun siitä mitä olen tekemässä. Minun on pakko asettaa itselleni ajalliset rajat ja varsinkin opiskellessa viedä puhelin mahdollisimman kauas. Jatkossa tuskin julkaisen kuvia kovin aktiivisesti, mutta ilokseni olen pitkästä aikaa innostunut tarttumaan kameraani ja kuvailemaan ympäristöäni.