Kategoriat
2022 Pääkirjoitus Relevantit VALKOINEN

Pääkirjoitus: Vähemmän sotaa, enemmän valkoisia lippuja

Eurooppalaisten perustavanlaatuinen turvallisuuden tunne järkkyi 24.2.2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Venäjän federaatio kutsuu tätä hyökkäyssotaa sotilasoperaatioksi, mikä on osa maan presidentin, Vladimir Putinin, propagandaa. Sodasta tulee kuitenkin puhua sotana. Meidän tulee taistella disinformaatiota vastaan kaikin keinoin, eikä yhtä oikeaa keinoa ole. Viestinnän opiskelijoina on kuitenkin helppo aloittaa retoriikasta. Groteskin päätoimitus tuomitsee hyökkäyksen ja omistamme ensimmäisen pääkirjoituksemme kaikille sodasta kärsiville. 

Rauha kuuluu kaikille: ukrainalaisille, venäläisille ja tukensa eri tavoin osoittaville. Sota on järkyttävä humanitäärinen kriisi, ja siviilit Ukrainassa ja Venäjällä kärsivät siitä eniten. Jälkimmäisessä etenkin nyt, kun Venäjään on kohdistunut ennennäkemättömän suuria pakotteita. 

Keskusteluissa on viime aikoina näkynyt paljon venäläisiin kohdistuvaa rasismia. Vaikka sota kuumentaa tunteet, ja vaikka hyökkäys Ukrainaan on raaka ja epäreilu, tulee muistaa, etteivät viattomat siviilit ole syyllisiä Venäjän hallinnon toimiin. On ollut järkyttävää nähdä, miten esimerkiksi Ilta-Sanomat julkaisi Timo Haapalan kolumnin, jossa käytettiin halventavaa termiä venäläisistä. Haapala myös kirjoitti Twitteriin pitkän ketjun aiheesta, jossa muun muassa mainitsi, että venäläiset tulee kitkeä Suomesta.

Rasismille ja russofobialle ei tule antaa senttiäkään tilaa kasvaa ja levitä. Viattomat siviilit eivät ole vastuussa sodasta, eikä venäläisissä ole mitään luonnollista,  ominaista piirrettä, joka tekisi heistä huonompia tai sodanhaluisempia. Tulee muistaa, että olemme kaikki ihmisiä, joille kuuluvat samat ihmisoikeudet. Myös Venäjällä siviilit ovat vaarassa, ja Suomen tulee tarjota myös heille pakopaikka hirmuhallinnoltaan.

Sosiaalisessa mediassa aihe on muutenkin herättänyt paljon keskustelua. Tuntuu, että kaikkien tulee postata aktiivisesti somessa, ottaa kantaa ja ennen kaikkea olla samaa mieltä. Vaikka ihmisoikeuksista ei tule väitellä, ja toisen maan hyökkäys itsenäiseen valtioon on tuomittava, esimerkiksi Natoon liittymisestä tai pakotteista voi olla montaa mieltä, eikä näihin kysymyksiin ole vain yhtä oikeaa vastausta. 

Lisäksi ihmisten tekemisten ja postausten kyttääminen on ahdistavaa, eikä hyödytä ketään tällaisessa tilanteessa. Maailmanpoliittinen tilanne muuttui lähes yhdessä yössä ja on mahdollista, että aiemmin Venäjän kanssa yhteistyötä tehneet tahot voivat tuomita maan hallinnon hyökkäyksen Ukrainaan. Mielipiteet voivat muuttua ja ne muuttuvatkin nopeasti, ja kaikille tulee tarjota tilaisuus kasvaa ja kehittyä. Asiat eivät aina ole mustavalkoisia.

Tilanne vaatii toki nopeita, mutta harkittuja toimia. Epäuskossa ja järkytyksessä on helppo sortua paniikkiin. Vaikka halu auttaa on varmasti suuri, jokaisen tapa auttaa on erilainen, eikä kenenkään tapaa tule kritisoida. Joku haluaa jakaa paljon tietoa sodasta, samalla kun toinen mieluummin lahjoittaa uhreille ilman julkista asiasta kertomista. 

Ennen kuin jaat tietoa tarkista sen paikkansapitävyys. Kysy myös itseltäsi, mitä haluat saavuttaa jakamalla tietoa. Misinformaation leviäminen kriisissä ei hyödytä ketään.

Vuoden 2022 ensimmäisen lehden teema on valkoinen. Valkoinen symboloi iloa, valoa ja rauhaa, mutta myös suorittamista, täydellisyyttä ja ehdottomuutta. Tässä lehdessä käsitellään muun muassa koronaa, syömishäiriöitä, alkoholittomuutta ja algoritmien läpinäkyvyyttä. Lehden teemaa valitessa emme tienneet, millainen maailmantilanne olisi julkaisun aikana. Valkoinen on ajankohtainen valinta, sillä se symboloi myös valkoista lippua, jota toivomme Venäjän heiluttavan tässä sodassa mahdollisimman pian. 

Venäjä ulos, Putin alas.

Kategoriat
2020 Pitkät

Kansallisen identiteetin häilyvä verho modernismin dystopiassa

Kun jenkkipolitiikan nouseva supertähti, demokraattien progressiivista siipeä edustava edustajainhuoneen nuorin jäsen Alexandria Ocasio-Cortez jakaa Twitterissä (7.2.2020) The New York Timesin Suomen tulevaa perhevapaauudistusta käsittelevän artikkelin, riemu repeää ja taivas halkeaa palasiksi. Ei saatana. Suomi mainittu! TORILLE!

Teksti: Akseli Rouvari Kuvat: Elina Tuominen

Suomalainen mielenlaatu on kummallinen. Kansa, jonka ”I don’t give a fuck” -asenne tiivistyy usein kimiräikkösmäiseen välinpitämättömyyteen, hakee suorastaan maanisesti muiden hyväksyntää ja mehustelee päivätolkulla, kun se noteerataan oman kuplansa ulkopuolella. Suomi mainittu. Mistä ihmeestä tämä jo kansallispiirteeksi – ja itseironiseksi meemiksi – muodostunut tapa kumpuaa? Ja mikä ihme, tai kuka, määrittelee mielenlaatuamme, ja millaisia suomalaisuuden aspekteja heijastelemme sisältämme?

Heti alussa tulisi tietysti määritellä, mitä tarkoitetaan Suomen kansalla, suomalaisuudella, tai suomalaisella asenteella ylipäätään. Eikä se määrittely ole missään nimessä helppoa puuhaa, ainakaan tässä kontekstissa. Tyydytään siis tyypilliseen valtsikalaiseen tapaan toteamaan: sosiaalisia konstruktioita kaikki. Lienee tässä tilanteessa siis mielekkäintä käsitellä aiheita stereotypioiden tasolla näennäisen kaikkivoipaisuuden kusettamisen sijasta. Tässä siis kaksi senttiäni asiasta: suomalaisuus on monimuotoista ja monipuolista. Lopulta se on kuitenkin kapitalistis-nationalistisen järjestelmän luomaa kollektiivista individualismia, kuten kaikkien muidenkin länsimaisten valtioiden identiteetit. Se ei tietenkään ole kategorisesti huono asia, mutta ehkä juuri tämän takia pyrimme tekohengittämään kuvitelmaa siitä, että olisimme suomalaisina jotenkin poikkeuksellisia tai erilaisia. Kylmä fakta on vain se, että ei, me emme ole. Emme yhtään sen erilaisempia kuin Joe Bidenin ainakin viisi kertaa mikrossa lämmitetyt poliittiset, ”freesit” uudistukset, suhteessa Hillary Clintonin vastaaviin ummehtuneisiin raikkauden tuulahduksiin neljä vuotta sitten.

–pyrimme tekohengittämään kuvitelmaa siitä, että olisimme suomalaisina jotenkin poikkeuksellisia tai erilaisia.

Jätetään kuitenkin kulttuurillinen (ja poliittinen) nihilismi sikseen (vaikka kaikki onkin poliittista), ja keskitytään hetki suomalaisuuden kulttuuriin. Ainakin omasta egosentrisestä näkökulmastamme katsottuna on selvää, että suomalaiset ovat erikoinen kansa erikoisella kulttuurilla ja erikoisilla perinteillä varustettuna. Tai ainakin me itse haluamme ajatella niin, ja sitä kautta harrastamme tähän liittyvien stereotypioiden vahvistamista. Meillä on rakkaita perinteitä kuten saappaanheitto ja eukonkanto, mämmi ja sauna, terva ja sukset, Nokia ja northern lights. Suomi tunnetaan myös hevimusiikista, pitkistä ja kauniista talvista (natiivin naurua tähän väliin), huonosta nykymenestyksestä niin urheilussa kuin Euroviisuissa (ennen oli kaikki paremmin!!1!), ja tietenkin Kalevalasta. Kulttuurimme ominaispiirteet sekä perinteet ovat suomalaisille tärkeitä, ja niitä vaalitaan ihan syystä. Mikään ei voita lauantai-illan saunaa, juhannusmökkiä, tai iltapäivälehtien lukemista pääsiäisen aikaan, kun saa todistaa Juha Miedon syövän jo neljättäkymmenettä tuokkosellista mämmiä. Tai mikä parasta: kun pääsee katsomaan sitä oikein suorassa lähetyksessä telkkarista parhaaseen katseluaikaan! (Enbuske, Veitola & Salminen, 13.4.2017)

Toisaalta kun mietitään, mikä on relevantimpaa suomalaisuuden kannalta kuin yksittäiset hassutukset ja perinteet, nousee esille kiistämättä moderni kansallisvaltio kulmakivineen. Voimme varmasti olla ylpeitä huomatessamme, että postmodernia suomalaisuutta edustavat oikeastaan parhaiten arvot ja saavutukset, joiden varaan maamme valtio- ja yhteiskuntajärjestelmä on rakennettu. Hyvinvointivaltio, maksuton koulutus, sukupuolten välinen tasa-arvo, globaalilla sekä länsimaisellakin mittakaavalla pienet tulo- ja luokkaerot, oikeusvaltio, toimiva demokratia. Muun muassa. Monissa näistä Suomi on usein profiloitunut edelläkävijänä, ja maabrändimme nojaa vahvasti hyvinvoivaan suomalaiseen, maailman onnellisimpaan kansaan ja ”maailman parhaaseen maahan”.

Miksi ihmeessä synkkyys ja pahoinvointi nähdään sisäänpäin suomalaisuuden ytimenä, vaikka paperilla meillä menee niin hyvin niin monilla mittareilla?

Suomalaisuuden brändäys onnellisuuteen ja hyvinvointiin on perisuomalaisen mielenmaiseman stereotypiaan peilaten kiinnostava. Tunnemme perinteisesti paremmin tarinat tuhansien murheiden maasta, jossa kaikki joululaulut kulkevat mollissa ja yhteisiin juhliin mennään murjottamaan, jossa tilastot perheväkivallasta ja miesten itsemurhatilastot ovat huolestuttavan korkeita, ja jossa kokonaisen sukupolven kokemia sotatraumoja on purettu seuraaviin jo 40-luvulta asti. Yritetäänkö tätä stereotyyppistä stigmaa kompensoida pois korostamalla ulospäin suomalaisten hyvinvointia ja sitä, miten meillä kuitenkin on kaikki tosi hyvin?

Toisaalta tilastot eivät valehtele, ja niissä Suomi kiistämättä pärjää aivan helvetin hyvin. YK:n onnellisuusraportti vuonna 2019 paljasti Suomen olevan maailman onnellisin maa jo toista vuotta putkeen ennen Tanskaa, Norjaa ja Islantia – maita, joita usein tunnumme katsovan ihaillen ylöspäin. Entä mitä kaikkea muuta erilaiset indeksit ja arviot osoittavat Suomesta? Suomi on maailman vakain valtio (Fragile States Index 2018), Suomi on maailman vapain maa (Freedom in the World 2018), Suomi on maailman turvallisin maa (The Travel and Tourism Competitiveness Report 2017), Suomessa on maailman paras hallinto (The Legatum Prosperity Index 2018: Finland), ja Suomi on maailman neljänneksi paras maa (The Good Country Index). Nämä siis aivan jäävuoren huippuna lukuisten tunnustusten joukosta.

Ovatko tarinat synkästä ja karusta suomalaisuuden perinteestä siis vain tarinoita, ja negatiiviset stereotypiat todella vain… stereotypioita? Miksi ihmeessä synkkyys ja pahoinvointi nähdään sisäänpäin suomalaisuuden ytimenä, vaikka paperilla meillä menee niin hyvin niin monilla mittareilla? Eivätkö tilastot näytä pahoinvointiamme, vai onko pessimismi sittenkin onnellisuuden avain? Vai onko pessimismi pelkästään luomamme kulttuurillinen kokemus, taas yksi konstruktio?

Ken tietää. Se, mikä on kuitenkin varmaa, on että aiemmin sivuttu suomalainen hyvinvointivaltio on aidosti maailmanlaajuisesti tunnettu ilmiö, johon viitataan esimerkiksi jenkkien poliittisella kentällä säännöllisesti, niin hyvässä kuin pahassa. Demokraattien presidenttiehdokkuutta tavoitteleva Bernie Sanders on esimerkiksi käyttänyt poliittisten uudistuksiensa, kuten kaikille ilmaisen julkisen terveydenhuollon (Medicare for all), ja maksuttoman koulutuksen referenssinä suomalaista hyvinvointivaltiota ja sen mekanismeja. Erityisesti suomalainen koulutus, terveydenhuolto ja hyvinvointivaltio nähdään maailmalla edistyneinä mekanismeina – utopioina – ja Pohjoismaat yleisesti monien ihanneyhteiskuntina. Toki aina löytyy myös niitä, joille yhteiskuntamme näyttäytyy pikemminkin painajaisena. Vaikka PISA-tulokset laskevat ja koulutuksesta on leikattu massiivisesti viimeisen kahden vaalikauden aikana, suomalainen koulutus ja sen laatu ovat maailmalla laajalti tunnettuja. Ne ovatkin todellisia suomalaisuuden perinteitä, joiden varaan yhteiskuntaamme on rakennettu pitkään, ja joiden arvo tunnustetaan globaalisti sekä lokaalisti, poliittisen kentän laidalta laidalle, toki pienin varauksin. Samaan kategoriaan kuuluvat myös hyvinvointivaltion muut turvaverkot, kuten sosiaaliturva ja lähes maksuton julkinen terveydenhuolto. Muun muassa näistä palikoista rakentuvat moderni suomalaisuus ja modernin suomalaisen yhteiskunnan kruununjalokivet.

Suomalaisten stereotyyppiset toimintatavat ilmenevät varsin usein myös valtion itsensä toiminnassa. Jos suomalaiset nähdään ulkopuolelta katsottaessa usein ujona kansana, joka ei tee itsestään numeroa tai muutenkaan ota vahvasti kantaa suuntaan tai toiseen, voi Suomen valtiosta poliittisessa mielessä sanoa aivan samaa. Juupas-eipäs-kansa, joka kuuluu Euroopan unioniin, mutta ei silti ole valmis ottamaan siellä aktiivista roolia, höpisee ristiriitaisia NATO-optioista, veljeilee milloin Yhdysvaltojen, milloin Venäjän ja milloin Kiinan kanssa. Selkeästi siis tyyppi, joka haluaa miellyttää kaikkia ja olla suututtamatta ketään. Suomi juhlii rooliaan maailman läpinäkyvimpänä valtiona ja demokratian luvattuna maana, mutta rahtaa opportunistisesti pandoja Kiinasta Ähtäriin ja kiillottaa Xi Jinpingin kenkiä kielellään. Sellaista suomettumisen perinnettä, joka elää ja kukoistaa edelleen. On tietenkin totta, että Suomi kokonsa ja maantieteellisen sijaintinsa vuoksi joutuu tekemään kompromisseja. Sopii kuitenkin miettiä, mitkä ovat ne länsimaiset jakamattomat arvot, joiden edistämiseen Suomi haluaa sitoutua globaalisti.

–tämän matkan jälkeen on helppo todeta, että kyllä suomalaisuus jotain tarkoittaa.

Tämän demokratian ja oikeusvaltion ihmemaan historiasta löytyy kyllä muutenkin lievästi sanottuna kyseenalaisia asioita. Lintukotomme muun muassa taisteli Natsi-Saksan lipun alla toisessa maailmansodassa, maatamme hallitsi käytännössä yksinvaltias yli 25 vuoden ajan vuoteen 1982 asti ja homoseksuaalisuus määriteltiin rikokseksi vielä vuonna 1971. Suomi on tietysti hyvin eri maa tänä päivänä kuin noina aikoina, mutta nämä seikat osoittavat arvokkaiden ja kauniiden perinteidemme sekä periaatteidemme haurauden. Sitä sopii muistella tänään, kun monet jakamattoman tärkeistä arvoistamme tulevat avoimesti kyseenalaistetuiksi tiettyjen poliittisten tahojen toimesta, ja ovat pahasti vaakalaudalla useissa Euroopan valtioissa.

Nihilismi, pessimismi ja kriittisyys sikseen, tämän matkan jälkeen on helppo todeta, että kyllä suomalaisuus jotain tarkoittaa. Kaikki nämä sosiaaliset konstruktiot, kaikki nämä kuvitellut yhteisöt – ehkä niissä sittenkin on jotain. Koska mitä me olisimmekaan ilman yhteisöjä. Ilman eksistentialismiamme kuvittavia ja historiallista jatkumoamme rakentavia perinteitä, ja ilman sen kaiken mahdollistavaa kattoa, kulttuuria. Ja tämän kaiken merkitys konkretisoituu meille ennen kaikkea, koska, Kjell Westön hienon, modernin suomalaisen klassikkoromaanin päätössanoja siteeraten: ”Voi kuinka työlästä onkaan pyristellä maailmassa vuodesta toiseen, ja samalla se on ainoa onni”.

Kategoriat
2019 Kuka luulet olevasi

Kuka luulet olevasi, Dmitry Gurbanov?

TEKSTI Antti Putila & Leo Taanila KUVAT Rosa Lehtokari

Kuka luulet olevasi, Dmitry Gurbanov?

Mamu, joka osaa käyttää Twitteriä.

Kerro jotain taustastasi.

Olen kotoisin Venäjältä. Olen opiskellut ruotsiksi eli se on mun “äidinkieli” täällä. Suomen kielen olen oppinut kavereiden kautta, en ole sitä koskaan opiskellut. 

Twiittaat hyvin aktiivisesti muun muassa politiikasta. Mistä kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin?

Periaatteessa koko mun perhe on aina ollut melko poliittinen. Faija on aina sanonut, että politiikkaa kannattaa seurata. Siksi hain myös opiskelemaan valtiotieteitä.

Haastattelua edeltäneen kuukauden aikana twiittasit yli 1 000 kertaa. Mistä aika ja energia moiseen?

Ei se vie kovinkaan paljoa energiaa. Olen tosi nopea lukemaan. Herätessäni avaan Twitterin, sitten Hommaforumin, Futisforumin, Punk in Finlandin ja Ylilaudan. Käyn kaikki läpi. Siihen ei mene kovin kauaa. Voin aamulla kirjoittaa kymmenen luonnosta ja julkaista niitä päivän mittaan. Töissä voin viiden minuutin tauon aikana laittaa kymmenen twiittiä, mä olen suht tehokas. Ei se oikeasti ole raskasta. 

Monet tutkijat lukevat paljon kirjoja, mutta he eivät välttämättä lue internetin syvää päätyä.

Tavoitteletko jotain aktiivisuudellasi?

No, mä en tykkää äärioikeistosta ja natseista. Kai tavoite on vähentää niiden tukea yhteiskunnassa. Ja sitten mä shitpostaan aika paljon huonoja meemejä.

Niin, Twitter-profiilissasi kerrot olevasi äärioikeistoasiantuntija. Milloin kiinnostuit aiheesta?

Varmaan 2011 aiheen ollessa nousussa. Minulla on myös tausta, josta natsit eivät tykkää, minkä takia se alkoi kiinnostaa, ja aloin lukea enemmän aiheesta. Monet tutkijat lukevat paljon kirjoja, mutta he eivät välttämättä lue internetin syvää päätyä. Ilman sitä on todella vaikeaa ymmärtää, mitä mieltä äärioikeistolaiset ovat, ja minkälaiset asiat niitä yhdistää ja erottaa. Pienet nyanssit voivat aiheuttaa giganttisia riitoja koko liikkeessä. Lapuan liikkeen historiaa on tutkittu paljon, mutta myöhempiä liikkeitä melko vähän.

Twiittaan noista aiheista, koska Suomessa ei ole kovin montaa ihmistä, joka sitä tekisi. Historiantutkija Oula Silvennoinen on viime aikoina lähtenyt twiittaamaan paljon enemmän. Äärioikeistotutkija Tommi Kotonen on tullut myös Twitteriin, mutta hän on vähän epäaktiivisempi. 

Aiotko itse paneutua aiheeseen akateemisessa elämässäsi?

Luultavasti. Saan pian valmiiksi kandini, joka käsittelee sitä, minkälainen sisäinen jarrujärjestelmä on estänyt Soldiers of Odin -ryhmää käyttämästä väkivaltaa, vaikka heillä olisi aika kova väkivaltapotentiaali. Tutkijan urasta en osaa sanoa. Apurahahakemuksien tekeminen ei välttämättä kiinnosta. Instagram-tarinoista olen nähnyt sen stressaavuuden.

Ahdistaako kaiken ikävän lukeminen?

En sanoisi, että ahdistaa. Joskus tulee sellaisia päiviä, että vituttaa tämä paska, esimerkiksi silloin kuin Uudessa-Seelannissa tapahtui terrori-isku. Pystyn onneksi palaamaan takaisin raiteilleni melko nopeasti.

Mitä teet kun et ole netissä?

Opiskelen ja käyn töissä. Mä tykkään pyöräillä paljon, harrastan vapaaottelua ja urheilen. Luen myös tosi paljon. Joskus se on vaikeaa, jos puhelin on vieressä. Olen Twitterissä viisi minuuttia, sitten luen viisi minuuttia.

Voitko suositella jotain kirjaa?

Viimeksi luin Benjamin Carter Hettin Death of Democracyn. Se käännettiin suomeksi, mutta ostin sen englanninkielisenä, kun en jaksanut odottaa sitä kirjastosta. Se oli tosi selkeästi ja hyvin kirjoitettu kirja.

Koetko olevasi jonkinnäköinen vallan vahtikoira?

En oikeastaan. Jossain vaiheessa tajusin, että mulla on kohta 10 000 seuraajaa ja aloin olla huolellisempi sen suhteen, etten jaa sellaista materiaalia, joka voisi vahingoittaa ihan tavallista kansalaista. Siksi peitän henkilöiden nimet, kun jaan jonkin hauskan kuvan Facebook-kommenteista, vaikka ne ovatkin julkisia viestejä ja kenen tahansa luettavissa. Yritän sensuroida, vaikka ne eivät tulekaan mistään privaattiryhmästä.

Koen, että mulla on jonkin sortin vaikutusvaltaa, koska joskus kansanedustajat uudelleentwiittaavat, ja jotkut perussuomalaiset luulevat, että mä olen vaikuttanut esimerkiksi Iltalehden linjaan tai tällaista. Jani Mäkelä kirjoitti, että mun takiani Iltalehti on tarjonnut Maria Ohisalolle mahdollisuuden vastineeseen, kun otsikko oli huono. Silloin tajuaa, että on päässyt jonkun ihon alle.

Saatko törkyä yksityisviestein tai muuta kautta?

Yllättävän vähän. Varmasti saisin enemmän, jos olisin nainen tai kuuluisin seksuaalivähemmistöön. Ehkä kerran kuukaudessa tulee sellainen “tapa ittes” -juttu. Noin viisi vuotta sitten oveeni liimattiin jokin tarra, mutta se oli ainoa tuollainen tapaus. Sisältö liittyy harvemmin venäläisyyteeni, mutta esimerkiksi natsit ovat korostaneet juutalaista taustaani.

Minkälaisia ajatuksia Venäjä herättää sinussa nykyisin?

Sukulaisiani asuu siellä, mutta en oikeastaan ikävöi sieltä mitään. Mulla on kaksoiskansalaisuus, enkä periaatteessa tarvitsisi Venäjän passia mihinkään, mutta siitä on paljon vaikeampi luopua kuin monet luulevat. Se vaatii paljon paperitöitä ja rahaa, jotta voi todistaa olevansa velaton ja niin edelleen. Kun käydään keskustelua siitä, mikseivät Venäjän kansalaiset luovu toisesta passista, tätä ei tiedetä. Maan johto on ihan perseestä, mutta kansaa ei siihen saa sekoittaa. Ne ovat ihan eri asioita.

Miten sosiaalinen media on mielestäsi muuttanut politiikkaa?

Nuoriso ei saa uutisia enää niin paljoa peruskanavista kuten esimerkiksi Yleltä, vaan sosiaalisesta mediasta. Myös vanhemmat ihmiset ovat siirtyneet valtamedian ulkopuolelle ja tämä näkyy siinä, että monet salaliittoteorioihin uskovat ovat keski-ikäisiä. Esimerkiksi QAnon on selvästi vanhemman väestön asia, ja jos katsoo niiden mielenosoituksia, niin siellä marssii 40-vuotias Karen Wisconsinista. Kokonaisuudessaan muutos on ollut positiivinen. Ihmiset, joilla ei ollut aikaisemmin ääntä yhteiskunnassa, ovat saaneet ihan helvetin voimakkaan megafonin. Esimerkiksi transihmiset, jotka eivät aiemmin saaneet ääntään kuuluviin valtamediassa, voivat nyt kirjoittaa kaikkien saataville omat mielipiteensä. 

Voisi sanoa, että perussuomalaisten menestys on tappanut koko ulkoparlamentaarisen äärioikeiston Suomessa.

Viime aikoina julkisessa keskustelussa on noussut esiin kaksi koulukuntaa, joista toinen korostaa, että pitäisi kuunnella tasapuolisesti kaikkien mielipiteitä huolimatta siitä, millaisia ne ovat. Toinen puoli taas näkee, ettei meillä ole mitään velvoitetta kuunnella kaikkien mielipiteitä, jos ne esimerkiksi loukkaavat. Mitä ajattelet tästä?

Liberaali ajatus aatteiden vapaasta markkinapaikasta perustuu siihen, että asioista keskustelevilla ihmisillä on edes jonkinlainen konsensus siitä, millainen maailma ja todellisuus on. Jos vastapuoli esimerkiksi uskoo, että käynnissä on valkoisen väestön kansanmurha, sillä on ihan eri todellisuus kuin minulla, eikä tällainen keskustelu johda mihinkään, vaan polarisoi ihmisiä. 

Olet arvostellut mediaa siitä, miten se kohtelee perussuomalaisia ja muuta oikeistoa. Mitä se voisi tehdä paremmin?

Perussuomalaisia ei haasteta tarpeeksi. Kun perussuomalaisia haastetaan, nähdään miten heikolla pohjalla puolue on. He puhuvat väestönvaihdoksesta tilastollisena faktana. Toimittajat eivät kuitenkaan kysy, keitä ne väestönvaihtajat ovat. Jos perussuomalaisilla olisi selkeä määritelmä, kuka on väestövaihtaja ja kuka on suomalainen, voitaisiin väitteet helposti tarkistaa tilastoista. Pitäisi tietää, onko Suomessa syntynyt tummaihoinen henkilö, joka juo kaljaa ja tykkää käydä saunassa, katsoa lätkää ja jonottaa ämpäreitä, suomalainen vai määrittääkö ihonväri sen. Persunuorten kohdalla tämä on selvää, mutta emopuoluetta toimittajat eivät grillaa tarpeeksi, vaikka he ovat gallupeissa suurin puolue. 

Mistä se voi johtua?

Mediakenttä ei ole ymmärtänyt, kuinka suuri puolue perussuomalaiset on. He olivat keväällä kymmenen prosentin puolue, jonka kannatus nousi Oulun uutisten räjäytettyä somen ja poliittisen keskustelun. Muut puolueet ja media eivät olleet valmiita siihen. Ne ajattelivat, ettei perussuomalaisia kannata haastaa eikä heihin kannata kiinnittää huomiota, ja se on mun mielestä ollut todella huono taktiikka. 

Onko perussuomalaisten nousu vaikuttanut äärioikeistoon Suomessa?

Vuosien 2015–2016 verrattain suurikokoinen ulkoparlamentaarinen joukko on kutistunut pieneksi ja radikaalimmaksi, kun äärioikeistosta monet ovat kertoneet suoraan siirtyneensä kannattamaan perussuomalaisia. Väestönvaihdospuheet ovat selvästi tehonneet tähän porukkaan. Itsenäisenä pysyvät äärioikeistoliikkeet joutuvat puolestaan olemaan entistäkin radikaalimpia tehdäkseen pesäeron perussuomalaisiin, koska kuka helvetissä haluaa äänestää porukkaa, jolla on perussuomalainen agenda, mutta on hörhömpi. Voisi sanoa, että perussuomalaisten menestys on tappanut koko ulkoparlamentaarisen äärioikeiston Suomessa. 

Arvostelit viime vaalikaudella paljon Juha Sipilän hallitusta, mutta näetkö siinä jotain hyvääkin?

Hyvää siinä oli se, että näimme populismin heikon puolen. Soinin perussuomalaiset huusivat oppositiosta, miten he muuttaisivat kaiken, mutta hallituksen konsensusdemokratiassa kaikki muuttui, ja he joutuivat nielemään paljon lupauksiaan saadakseen edes joitakin asioita läpi. 

Mitä ajattelet nykyhallituksesta?

Vaikea sanoa. Paljon on ollut puhetta, mutta vielä vähän konkreettisia tekoja. Politiikassa asiat kestävät, eikä kaikki voi muuttua sekunnissa. Kyllä keskustan mukanaolo hallituksessa harmittaa, koska ne yrittävät vieläkin ylläpitää mainettaan arvokonservatiivisena puolueena. Tämän takia esimerkiksi translaki vesittyi, koska oli pakko tehdä kompromisseja. 

Entä mitä ongelmia vasemmistopuolueilla on?

Vihreiden ongelma on, että ne eivät tiedä, mitä mieltä ne ovat talouspoliittisesti. Tietysti he puhuvat mieluummin ilmastonmuutoksesta. Vasemmistoliitto puolueena vaikuttaa epämodernilta, vaikka Li Andersson on ihan mahtava ja osaava tyyppi. Puolueessa on vieläkin ihmisiä, jotka puhuvat kommunismista eikä sellainen vetoa. Identiteettipoliittinen taistelu on nykypäivänä talouspolitiikkaa suuremmassa osassa, ja tämän vihreät hallitsee vasemmistoliittoa paremmin. Olen samaa mieltä Halla-ahon kanssa, että perussuomalaiset ja vihreät asettavat tällä hetkellä poliittisen keskustelun agendan ja muut puolueet mukautuvat siihen. 

Tällä hetkellä ei ole ainakaan minkäänlaisia suunnitelmia lähteä politiikkaan.

Esimerkiksi ilmastonmuutoksen tiimoilta julkisuudessa on puhuttu siitä, riittääkö demokratia enää, vai pitäisikö siirtyä johonkin muuhun. Toimiiko demokratia?

Ymmärrän sen, että demokratiassa monet asiat kestävät pidempään kuin moni ehkä haluaa, ja ilmastonmuutoksen eteen on pakko tehdä asioita nopeasti. En kuitenkaan ole valmis avaamaan porttia sellaisille asioille, että yhtäkkiä vaikka hylättäisiin perustuslaki, koska nyt on pakko tehdä asioita. Esimerkiksi Boris Johnson ajatteli voivansa ajaa brexitin läpi vaikka autoritaarisesti, kun kansa oli aiemmin sen puolesta äänestänyt. En ole valmis sellaiseen. 

Kiinnostaako itseäsi politiikkaan lähteminen?

Ei. Tällä hetkellä ei ole minkäänlaisia suunnitelmia siihen suuntaan. Ihmiset joutuvat puoluepolitiikassa puolustamaan päätöksiä, joista eivät ole samaa mieltä. Ymmärrän, miksi niin tehdään, mutta en ole valmis puolustamaan jotain ihan vierasta mielipidettä, sellaista, jota mä vihaan. Parlamentaarinen politiikka ei tällä hetkellä kiinnosta.

Missä Dmitry Gurbanov on kymmenen vuoden päästä?

No ainakin varmaan slaavikyykyssä twiittaamassa. Varmaan edelleen tykkään suolakurkuista.

Mikä on paras suolakurkkumerkki?

Hapatetut venäläiset suolakurkut ovat hyviä, mutta kyllä mä tykkään niistä aika laajalla skaalalla.

Kategoriat
2019 Muut

Gallup: Mitä mietit, Meksiko?

Rajansa kaikella, myös Meksikossa. Groteskin Meksikon kirjeenvaihtaja jalkautui paikallisen valtsikan käytäville ja kysyi opiskelijoilta rajoista – muistakin, kuin siitä yhteisestä Yhdysvaltojen kanssa.

TEKSTI JA KUVAT Emma Viitanen

Eurooppa sotkee itsensä kaikkeen mukaan, myös Latinalaisessa Amerikassa. Venezuela on tästä hyvä esimerkki: maan kriisin aikana useat Euroopan maat ovat tunnustaneet presidentiksi oppositiojohtaja Juan Guaidón. Venezuelan mukaan nämä maat alistuvat lähinnä Yhdysvaltojen strategialle, jonka tarkoituksena olisi kaataa istuva presidentti Nicolás Maduron hallitus. Missä menee raja?

Estefania, 21

“Ensinnäkin, Euroopan unioni luotiin aikoinaan Eurooppaa varten. Latinalaisessa Amerikassa tilanteet ja kontekstit ovat aina erilaisia. Lisäksi Euroopan väliintulo tuntuu perustuvan usein pelkkiin geostrategisiin intresseihin. Esimerkiksi Venezuelassa öljyvarat kiinnostavat.

Sekaantuminen ei aina liity kuitenkaan fyysisiin väliintuloihin. Esimerkiksi Venezuelan tapauksessa on kiinnostavaa pohtia myös informaatiovaikuttamista, jossa globaalin pohjoisen mediat ovat luoneet maasta ja sen tilanteesta tietynlaista kuvaa. Sekin on toisen maan asioihin sekaantumista.”

Donald Trumpin muuri: mitä tulee ensimmäisenä mieleen?

Jonathan, 29

“Mielestäni muurien sijaan pitäisi rakentaa siltoja ja näin ollen vahvistaa maiden välisiä suhteita. Trumpin projekti on äärimmäisen itsekeskeinen, varsinkin jos ottaa huomioon kaikki ne tuhannet maahanmuuttajat, jotka työskentelevät Yhdysvalloissa, yhdysvaltalaisissa yrityksissä. Muurin rakentamiselle ei ole yksinkertaisesti hyväksyttäviä syitä.”

Trump on myös uhannut sulkea Meksikon rajan, mikäli laitonta maahanmuuttoa ei saada kuriin. Mitä Meksikon pitäisi tehdä?

Charles, 21

“Trumpin muurihaaveet perustuvat vain vaalilupauksiin ja niiden täyttämiseen kohdistuviin paineisiin. Osalla väestöstä vaikuttaa olevan meneillään tietynlainen identiteettikriisi, jossa rajan sulkeminen tuntuu turvalliselta ratkaisulta. Sellainen “White Fragility” tilanne, tiedätkö termin? Mutta joo, itseasiassa maahanmuutto Meksikosta Yhdysvaltoihin on pienempää kuin esimerkiksi 2000-luvun alussa.

Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador on kuitenkin luonnollisesti varovainen tilanteen edessä: maan talous riippuu paljon Yhdysvalloista. Trump tykkää provosoida ja toivon, ettei Meksiko lähde leikkiin mukaan. Ja haluan uskoa, ettei niin tehdä.”

Meksikon metrossa naiset matkaavat omassa vaunussaan. Tätä markkinoidaan turvallisena matkustustapana. Onko oikein, että uhrit joutuvat siirtymään häirinnän seurauksena eivätkä syylliset?

Ana, 20

“Huh, vaikea kysymys.

Sovinismi ja sukupuolittunut väkivalta ovat iso osa yhteiskuntaa ja niistä eroon pääseminen on vaikeaa. Ei mahdotonta, mutta vaikeaa, ja prosessissa kestäisi kauan. Sen takia uskon, että tällä hetkellä on tärkeintä minimoida ongelmat, joita naiset voivat kohdata: vaikka sitten omilla metrovaunuilla. Itse pidän niitä hyvänä asiana ja koen oloni turvallisemmaksi niissä matkustaessani.”

Meksikon presidentti Andrés Manuel López Obrador pyysi tovi sitten Espanjaa pyytämään anteeksi kolonialismin ajan tekoja. Espanja kieltäytyi, onhan tässä ehtinyt kulua jo 500 vuotta. Mikä homma? Missä menee raja asioissa tai tapahtumissa, joita tarvitsee pyytää anteeksi?

Pedro, 25

”Hmm. Mielestäni López Obradorin pyyntö tuli outoon aikaan. Toki olen samaa mieltä siitä, että kolonialismi toi maahan enemmän huonoja kuin hyviä asioita. Kuitenkin “syyllisiä” voisi etsiä ehkä nykyistä Espanjaa ennemmin maahan aikoinaan saapuneista henkilöistä.

Mielestäni Meksikon valtion pitäisi sen sijaan pyytää anteeksi omalta osaltaan monia muita asioita, esimerkiksi maassa tapahtuvaa väkivaltaa, syrjintää ja rasismia. Meksikossa on paljon ajankohtaisia ongelmia, jotka vaativat ratkaisuja.”

Kategoriat
2019 Pitkät

Tykittelyä ja politiikkaa

Perjantai-ilta. Istun karaokessa. Nyt ei kuitenkaan olla Swengissä tai Mustassa Härässä, vaan Speech Karaokessa.

Karaoke on jokaiselle suomalaiselle tuttu konsepti: enemmän tai vähemmän laulutaitoiset, luultavasti juopuneet ihmiset esittävät vuoron perään omia suosikkikappaleitaan. Perinteisen muodon rinnalle on kehitetty variaatio, josta harvempi lienee kuullut. Mennään puhekaraokeen!

TEKSTI & KUVAT Leo Taanila

OLLAAN LAVAKLUBILLA, Kansallisteatterin alakerrassa. Täällä ei lauleta ikivihreitä, vaan tulkitaan tunnettuja tai vähemmän tunnettuja puheita. Tänään, ensimmäisenä maaliskuuta, teemana on vaalit.

Tapahtumaa vetävät juontaja Julius Valve sekä Pilvari Pirtola alias DJ Nosfe. Juontamisen ohella Valve tulkitsee itse muutaman puheen ja kannustaa esiintyjiä. Pirtola soittaa italodiskoa ja kasaripoppia tauoilla, joita pidetään säännöllisen epäsäännöllisesti.

Speech Karaoken taustalla on ryhmä suomalaisia ja saksalaisia taiteilijoita. Projekti sai alkunsa reilut yhdeksän vuotta sitten, ja ensimmäisen kerran puheita versioitiin Hämeenlinnan taidemuseon ”I am a socialist-anarchist-individual-collectivist-individualist-communist-cooperative-aristocrat-democrat” -näyttelyssä vuonna 2010. Konsepti on uniikki. Valve ei ole kuullut, että maailmalla olisi vastaavia projekteja.

Kello kahdeksalta paikalla on parisenkymmentä henkeä. Valve avaa tilaisuuden esittämällä ensin Pentti Linkolan vihreitä kritisoivan tylytyksen ja sen jälkeen Elinkeinoelämän keskusliiton vaalitavoitteita avaavan Jyri Häkämiehen puheen. Yleisö on vielä hiukan varautunutta.

SPEECH KARAOKE PITÄÄ tukikohtaansa Lavaklubilla. Siellä iltamia järjestetään muutama vuodessa. Lisäksi pyydettäessä reissataan myös festivaaleille. Toukokuussa vuorossa on käynti Saksassa, Oberhausenin lyhytelokuvafestivaaleilla. Vuosien saatossa puhekaraokea on vedetty muun muassa kokoomuksen ja vasemmistoliiton vaaliristeilyillä. Ryhmä on kuitenkin poliittisesti sitoutumaton, ja maksuttomiin tapahtumiin ovat tervetulleita ihmiset kaikista poliittisista kodeista.

”Meillä on ollut puhujina Trumpin kannattajia, keskustalaisia, feministisen puolueen kannattajia, kaikkea”, valottaa Valve.

Konsepti mukailee perinteistä karaokea: valitaan listalta ”biisi”, laitetaan numero lapulle ja kiikutetaan se juontajalle. Jono on kuitenkin lyhyempi, eikä omaa vuoroaan puhujanpöntössä tarvitse odottaa pitkään. Vaihtoehtoja on runsaasti: yli 500 puhetta neljällätoista kielellä. Kaikki settilistan puheet ovat jokaisessa tapahtumassa valittavissa performoitavaksi.

Kullekin kerralle katalogiin lisätään parisenkymmentä teemaan sopivaa puhetta. Ehdotusten lisäksi runsautta valikoimaan syntyy myös työpajoissa, joissa ihmiset pääsevät kirjoittamaan vaikkapa omia manifestejaan.

KUN PUHEITA VALITAAN katalogiin, sensuuria ei ole. Puhumisen monipuolinen maailma ja historia tuodaan julki. Listalta löytyy esimerkiksi rasismia ja misogyniaa sisältäviä puheita. Sisällöltään järkyttävistä puheista annetaan ennakkoon varoitus. Vaalilupauskaraokessa sisältövaroituksia jaetaan pariin otteeseen. Valve kertoo, että Speech Karaoke pyrkii turvaamaan osallistujien mukavuuden. Lavaklubi on myös esteetön.

”Yritän juontajana pitää rennon tunnelman yllä ja tehdä selväksi, että tämä ei ole kiusaamisen tila. Turvalliseen tilaan me ei voida päästä, mutta turvallisempaan kyllä. Sen vakuutan.”

Speech Karaoke -iltojen teemana ovat usein humanitaariset aiheet. Esimerkiksi reilu vuosi sitten järjestettiin Sápmi Speech, jonka puhelistan muodostamiseen pyydettiin apua pohjois-, inarin- ja kolttasaamelaisilta aktivisteilta. ”Jos meillä on poliittisempia teemoja, niin silloin kuratoijina toimivat nimenomaan sen kohteen ihmiset”, kertoo Valve. ”Saadaan kuuluviin oikeasti se saamelaisten ääni, eikä meidän imperialisti-suomalaisten.”

Saatan olla lähempänä herätysjuhlaa kuin koskaan aiemmin elämässäni.

YHDEKSÄÄN MENNESSÄ väkimäärä on tuplaantunut. Seuraa Veltto Virtasen puhe sensuurista, jota Valve kuvailee Speech Karaoken Albatrossiksi – se kuullaan jokaisessa tapahtumassa. Puheen sekavasta sisällöstä on vaikea saada kiinni. Lavalle noussut esiintyjä tavoittaa hyvin Virtasen tajunnanvirtaisen puheen epäloogisuuden. Toistaiseksi illan kovimmat aplodit.

Asetelma Lavaklubilla muistuttaa ehkä hieman enemmän poetry slam -tapahtumaa kuin perinteistä baarikaraokea. Tiskiltä saa toki juotavaa ja naposteltavaa. Yleisö kuuntelee, on keskittynyttä, elää puhujan mukana. Muuta hälinää ei ole. Jopa performanssien sisältö lähentelee paikoin runoutta.

Vaikka osa puheista on alkujaan esitetty vakavasti ja tilanteeseen sopivasti, kontekstista irrotettuina ne kuulostavat järjettömiltä. Populismi näyttäytyy irvokkaana, kun sitä verhoavat vaatteet on riisuttu. ”Jos me litteroimme jonkin hallituskriisiin liittyvän puheen, niin se näyttää tekstinä tuolla ruudulla ihan erilaiselta. Se sanallistuu todellisesti”, toteaa Valve.

Oman viehätyksensä puheisiin lisäävät tekstiruudussa taustalla pyörivät videot. Kuten karaokessa yleensä, videot ovat hämmentäviä, mutta jokseenkin rauhoittavia. Yksi hämmentävimmistä pätkistä nähdään Anne Bernerin Vaalilupaukset 2015 -puheen aikana. Tekstin rullatessa eteenpäin taustalla näkyy kuva eduskunnan istuntosalista, mutta välillä kuvassa välähtää Alienin alien. Kuumottavaa. Brrr.

Atte Jääskeläisen Yle Gate -haastattelun taustalla näkyy Studio Julmahuvista ripattu Jukka Rasilan vääristynyt naama. ”Meidän työryhmään kuuluu useita videotaiteilijoita, joten taustavideot ovat itsetehtyjä. Inspiraatiota niihin on kyllä haettu perinteisten karaokevideoiden estetiikasta”, avaa Pirtola.

ILLAN TEEMAA KUNNIOITTAEN valtaosa esitettävistä puheista on poliittisia. Kuullaan Bill Clintonia, Hansi Harjunharjaa, Minna Canthia, Juhana Vartiaista, Pekka Siitointa. Lavalla käy esiintymässä parisenkymmentä eri ihmistä. Makustelen listalta Alex Jonesia ja Slavoj Žižekiä, mutta jännitys vie voiton. Ehkä ensi kerralla.

Perusvireeltään tämänkertainen vaalilupauskaraoke on humoristinen. Jotkut puheet sisältävät yleisön huudatusta. Nauru raikaa. Joukossa on kuitenkin pari poikkeusta, jotka saavat tunnelman hetkellisesti muuttumaan. Ensimmäisen kerran väkijoukko hiljentyy täysin vakavaksi, kun lavalla tulkitaan Pauliina Feodoroffin puhetta Assimilaatio ylipolvisena kokemuksena. Teksti on rankka – se käsittelee saamelaisnuorten kokemaa väkivaltaa ja rasismia.

Toistamiseen yleisö tuntuu liikuttuvan puolenyön aikaan, kun lavalla tulkitaan yhtä illan harvoista englanninkielisistä puheista, näyttelijä Ashley Juddin alkujaan lausumaa 19-vuotiaan Nina Donovanin kirjoittamaa runoa I Am a Nasty Woman.

Tämä on katarttista.

YKSI ILLAN MIELEENPAINUVIMMISTA esiintyjistä on Petri, joka käy lavalla tulkitsemassa muun muassa perussuomalaisten vaalimainoksen ja sosialistista vallankumousta vaativan puheen. Häntä puhekaraokeen vetää mahdollisuus improvisointiin. ”Helpoin taso on mennä vain lukemaan se puhe. Vähän vaikeampi taso on se, että eläytyy siihen vähän överisti.”

Tyylin ei tarvitse mukailla alkuperäistä esitystä, vaan kontrastin luominen on sallittua. ”Esimerkiksi Halla-ahohan esiintyy ylikorostetusti. Jos sen puheen esittää kuin natsijohtaja, niin siihen saa ehkä erilaisen twistin.”

Petrin esittämä Paavo Järvisen näky -puhe on suorastaan hurmoksellinen. Järvinen on evankelista, jonka uskonnollisella TV7-kanavalla pitämä puhe tarjoaa mahdollisuuden revittelyyn. Saatan olla lähempänä herätysjuhlaa kuin koskaan aiemmin elämässäni. Nyt kuusikymmenpäinen yleisö kuulee Järvisen unesta, jossa Jumala lyö taltallaan Maahan reiän katkaisten samalla planeettamme akselin. Hengästyttää.

Hieman hillitymmällä tyylillä esiintyy Sini, joka käy lavalla viitisen kertaa. Hän kertoo käyneensä Speech Karaoken tapahtumissa jo kahdeksan vuotta sitten, pitäneensä taukoa ja löytäneensä nyt tapahtumat uudelleen.

Myös Siniä viehättää mahdollisuus improvisointiin ja yllätyksiin. Petrin tavoin hän valitsee kussakin tapahtumassa tulkittavaksi puheita, joita ei ole ennen esittänyt. Hauskan ohella Sini kuvailee kokemusta vapauttavaksi: ”Tämä on katarttista. Politiikka on ihmiselle affektiivinen asia, joka ärsyttää ja turhauttaa. Täällä voi vetää raivostuttavan puheen tunteella.”

PUHEITA EI OLE ENÄÄ JONOSSA, ilta lähestyy loppuaan. Valve kysyy, löytyykö vielä innokkaita. ”310!”, huikkaa Petri, ja kapuaa itse lavalle. Kyseessä on jälleen yksi klassikko: sosialidemokraatti Ilkka Taipaleen puheenvuoro koulujen kasvisruokapäivää vastaan Helsingin kaupunginvaltuustossa. Kuten asiaan kuuluu, sisältö on niin sanotusti puhdasta tykittelyä.

Puoli yhden maissa puheet on puhuttu, ja loppuillaksi Lavaklubin täyttää Pirtolan mahtava selektio. Kapuan klubilta Rautatientorille. Vaikka en itse uskaltautunut lavalle asti, huomaan Sinin olleen oikeassa. Puheella on puhdistava vaikutus.

 

Speech Karaoke Lavaklubilla seuraavan kerran 9.5. Vuorossa ilmastonmuutos-ilta Climate Madness.

http://speechkaraoke.org/

https://www.facebook.com/speechkaraoke/