Teksti: Lassi Pekonen
5/5 arvostelu 2/5 albumista
Tiedät varmaan sen tunteen, kun odotat uutta musiikkijulkaisua tietäen, että tulet pitämään siitä. Minulla oli tämä tieto Charli XCX:n uudesta Wuthering Heights albumista ennen sen julkaisua. Kuunneltuani albumin innostukseni vaihtui pettyneeseen tyhjyyteen. Albumissa ei ollut harjua eikä humisevuutta, se oli tasainen turvesuo vailla luonnetta, sielua ja omaperäisyyttä.
On melkein harmillista, että albumi alkaa hyvin lupaavasti. Mahtipontinen House John Calen tähdittämänä nostaa odotukset korkealle: Luvassa on jotain räväkkää, mutta arvovaltaista. Toinen kappale Wall of Sound pitää vielä pintansa. Jousisoittimien suureellinen sointi sopii Charlin tällä kertaa hieman rauhallisempaan ilmaisuun.
Seuraavissa kappaleissa tulee mukaan Charlilta ominaista elektropoppia, joka vuorottelee viuluilla säestettyjen hitaampien melodioiden kanssa. Yksittäisien kappaleiden sekä koko kokonaisuuden lopputulos on ristiriitainen. Biisit ovat musiikkikappaleina onnistuneita toteutuksia, mutta ne jäävät elottomiksi ja itseään toistaviksi, eivätkä ne herätä mitään tunteita. Tai itseasiassa herättävät: turhautumisen.
Aineksia tällä albumilla olisi ollut vaikka mihin ja yksittäisiä onnistumisia biiseissä onkin: esimerkiksi kappaleiden Chains of Love sekä Eyes of the World kertosäkeiden yksinkertaiset mutta suureellisen mukaansatempaavat melodiat toimivat itsessään, mutta niiden ympärille ei rakennu mitään mielenkiintoa ylläpitävää.
Kokonaiskuvaksi jää laimea, helposti unohdettavissa oleva, tasainen ja tylsä äänimassa. Hyvin tuotetut ja hienolta kuulostavat biisit jäävät tuntumaan ontoilta, eivätkä ne luo minkäänlaista tarvetta lisätä niitä soittolistalle toistuvaan kuunteluun.
Jätä tämä albumi välistä, jos et tyydy keskinkertaisuuteen ja haluat, että kuuntelemasi musiikki on muistamisen arvoista.
