Teksti: Lyydia Laukkanen

Kuvat: Amanda Laukkanen

Koronarajoitus- ja rokotekriittisten joukosta löytyy niin elinkeinonsa puolesta huolestuneita henkilöitä kuin Odinin sotureita. Groteski lähti 22.1.2022 järjestettyyn mielenosoitukseen selvittämään, mitä tämä moninainen joukko oikein haluaa.

Itselleni on ollut alusta asti selvää, että noudatan koronarajoituksia, välttelen tarpeettomia kontakteja ja otan kaikki rokotteet niin nopeasti kuin suinkin mahdollista. Rokotuksia odotin kuin kuuta nousevaa, ja ensimmäisellä rokotuskerralla jopa herkistyin vähän. Omassa kuplassani lähestulkoon kaikilla on rokotteet ja lähestulkoon kaikille on selvää, että koronatilanteen ollessa paha niitä rajoituksia noudatetaan.

Koronarokotteen luotettavuudesta voi olla montaa mieltä, mutta vaikka pahimmatkin salaliittoteoriat rokotteiden pahuudesta kävisivät toteen, aion olla tyytyväinen päätökseeni ottaa rokotteet. Olen toiminut sen tiedon valossa, mitä minulla on ollut, suojellakseni muita ihmisiä sekä itseäni. Mieluummin otan riskin, että lääkeyhtiöt sekä poliitikkojen ja suuryritysten johtajien muodostama eliitti on huijannut minua, kuin että tartutan mahdollisesti kuolemanvakavan taudin jollekin läheiselleni. Se jos mikä olisi täysin itsekästä. Ainakin ennen kuin 5G-siru alkaa ohjailla toimintaani, voin ajatella, että elin loppuun asti arvojeni mukaisesti.

Mielestäni on järjetöntä, että on olemassa suuri joukko ihmisiä, jotka luulevat tietävänsä asioista paremmin kuin vuosikymmeniä viruksia ja rokotteita tutkineet tieteentekijät tai päivittäin koronapainajaisessa elävät lääkärit ja sairaanhoitajat. Edes ennen koronaa en ymmärtänyt rokotekriitikkoja, mutta nyt vielä vähemmän: vaikka ymmärrän pelon ja epäluulon taustalla kun kyseessä on uusi asia, on mielestäni kuitenkin jokaisen velvollisuus ottaa se rokote. Mahdollisuuksien mukaan, ihan jo muiden ihmisten vuoksi.

Suoraan syvään päätyyn – WWD Helsinki 2022

Kansan syvissä riveissä on kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät rokotetta ole ottaneet, eivätkä suunnittele sitä ottavansa. Toki he ovat vähemmistössä, mutta kyllä heitä silti löytyy. Koska omasta kuplasta ei hirveästi rokote- tai koronakriittisiä löydy, päätin lähteä lauantaina 22.1.2022 järjestettyyn World Wide Demonstration Helsinki -mielenosoitukseen, josta näitä rokote- sekä koronakriittisiä tai vähintään koronarajoituksia kritisoivia henkilöitä löytyi. Poliisin arvion mukaan kulkueessa oli noin 3000-4000 ihmistä. Se on melkoinen määrä.

Kun lähestyimme kuvaajan kanssa Senaatintoria, alkoi kuulua väkijoukon huutoa: “Vapaus kuuluu kaikille, rakkaus kuuluu kaikille, vapaus ennen kaikkea, rakkaus ennen kaikkea”. Kulkue oli juuri lähtenyt liikkeelle, ja sen väkimäärän edessä piti hieman hieraista silmiään. Olo oli kuin suviseuroissa, sen verran hurmoksellista menoa olimme todistamassa.

Osa mielenosoittajista mulkoili meitä, luultavasti maskin tai kameran vuoksi, osa ei kiinnittänyt mitään huomiota. Osa hymyili ja tarjoutui poseeraamaan kuvia varten. Yksi jopa pyysi kuvauttamaan kylttinsä kaikki kuusi puolta, jotka olivat täynnä salaliittoteorioita, joita yleensä näkee QAnon-puolella Twitterissä.

Eniten yllätyin mielenosoituksessa siitä, kuinka monipuolinen joukko oli kyseessä: kaikennäköisiä ja -ikäisiä, kaikista yhteiskuntaluokista. Myös lapsia oli todella paljon, osalla heistä oli kyltit kädessään. Oli ihmisiä, jotka kantoivat “rakkaus voittaa kaiken” ja “missä ihmisyys” -kylttejä, ja heidän perässään kulki Soldiers of Odinin väkeä Suomen liput kädessään. Niitä näkyi muutenkin valtavasti, varmaan enemmän kuin Leijonien voittaessa MM-kultaa.

Koronarajoituksista voi olla montaa mieltä, ja ymmärrän täysin, että ihmiset väsyvät poikkeustilanteeseen. On ikävää, että ei saa nähdä ystäviä, ei voi käydä töissä, ei voi tehdä oikein mitään. Monelle yrittäjälle ja tapahtuma- ja ravintola-alan työntekijälle korona on ollut tai tulee olemaan taloudellisesti sekä henkisesti ylitsepääsemättömän raskas kokemus. Ja silti minun on hankala ymmärtää ihmisiä, jotka suostuvat marssimaan Soldiers of Odinin jäsenten, Valta kuuluu kansalle -puolueen kannattajien sekä salaliittoteoreetikkojen kanssa. Ehkä yhteinen vihollinen yhdistää, mutta silti kritisoin tätä päätöstä – varsinkin silloin, kun kulkueessa huudellaan natsipasseista ja orjamaskeista.

Kun siirryimme Aleksanterinkadulta Rautatientorin laidalle seuraamaan kulkueen saapumista, meille huudettiin muutaman kerran maskeista. Yksi mies tuli eteemme ja huusi meille, että “maskit pois, te ootte ulkona”. Teki mieli vastata, että meillä on maskit koska te olette täällä. En ajattele siellä olleita mielenosoittajia tautipesäkkeinä, mutta kun 3000 mahdollisesti rokottamatonta ihmistä kokoontuu yhteen, FFP2-maski tuntui ainoalta järkevältä ratkaisulta. Luulisi, että vapautta haluava porukka ymmärtäisi tähän vapauteen kuuluvan myös vapauden käyttää maskia.

Marginaalinen taistelu on nyt voitettu

Kun kulkue oli saapunut Rautatientorille, alkoivat puheet. Ensimmäinen puhuja aloitti puheensa ytimekkäästi sanoen: “vuosi sitten tulin siihen tulokseen, että korona on huijausta”. Vahva alku. Sen jälkeen hän villitsi yleisöä muun muassa toteamalla, että “nyt kun katsoo tätä porukkaa, niin huomaatte, että me ei olla enää marginaalissa”. Siinä vaiheessa vähän nauratti, sillä vaikka 3000 ihmistä on paljon, on se vielä hyvin marginaalinen osa Suomen väestöstä. Sitä paitsi melko iso osa kulkueessa marssineista henkilöistä oli jo hävinnyt jonnekin, eikä Rautatientorilla enää ollut kyseistä määrää ihmisiä. Lisäksi rokottamattomat ovat marginaalissa, sillä 74,5 prosenttia Suomen väestöstä on tämän jutun kirjoitushetkellä saanut vähintään ensimmäisen rokoteannoksensa.

Tämän jälkeen puhuja puhui taistelusta, jonka kyseinen porukka on voittamassa, sekä ehdotti, että heidän tulee luoda yhteisöjä, jotka ovat irrallisia valtiosta ja suuryrityksistä. Puhuja kehotti myös yleisöä olemaan valmiina – mihin, se ei vielä selvinnyt, mutta mahdollisesti jonkinlaiseen vallankumoukseen. Ehkä meillä on presidentinvaalien aikaan oma eduskuntatalon valtaus, mene ja tiedä.

Kaiken kaikkiaan mielenosoituksessa koin lähinnä hämmennystä: tätä porukkaa ei tuntunut yhdistävän oikein mikään, mielenosoituksen syy ei juurikaan tullut selväksi, ja jopa osallistujien suhtautuminen koronaan vaihteli. Muutamalla oli maskit päällä ja he kritisoivat rajoituksia, osa ajatteli koronan olevan huijausta. Osa levitti salaliittoteorioita muun muassa koronarokotteiden sisältämistä ihmisalkioista. Puhujat kertoivat taistelusta, jonka he ovat voittamassa. Koin myös hieman ärtymystä, sillä ne täysin tavalliset ihmiset antoivat läsnäolollaan legitimiteetin myös sille syvälle päädylle, joka käytti tilaisuuden levittääkseen disinformaatiota ja vihaa ympärilleen.

Hyvien lähteiden avulla saa kirjoitettua luotettavaa roskaa


Mielenosoituksessa jaettiin lappusia, jotka olivat täynnä väittämiä rokotteiden aiheuttamista haittavaikutuksista. Mieleeni tuli natsi-Saksan propagandaministerin Joseph Goebbelsin käyttämä 40–60 -strategia, jossa yleisön luottamus voitetaan puhumalla 60-prosenttisesti totta, jotta 40-prosenttinen hölynpöly vaikuttaisi uskottavalta. Jaetussa lappusessa oli näennäisen luotettavat lähteet – muun muassa  Fimea, EMA, vertaisarvioituja tutkimuksia –, mutta niiden tulkitseminen ja yhteenliittäminen yhdistettynä täysin keksittyyn propagandaan teki lappusesta vaarallisen. Maallikkona en osaisi itse välttämättä kertoa suoraan, mikä siinä oli vialla, sillä lähteet olivat luotettavia.

Juuri tuo huolellisesti rakennettu disinformaatio, tai joissain tapauksissa silkka tietämättömyydestä ja omista uskomuksista johtuva misinformaatio, herättää eniten epäluottamusta valtioon, lääkäreihin sekä muihin ihmisiin. Ihmisiltä, jotka eivät ole tottuneet tulkitsemaan tieteellisiä artikkeleita tai tutkimuksia puuttuu osaaminen jättää niiden tulkitseminen niille, ketkä sen osaavat. Jos esimerkiksi Fimean sivuilta löytyvät rokotehaittatilastot vaikuttavat liian selkeiltä ja luulet olevasi ainoa, joka näkee suuren salaliiton niihin liittyen, syy on todennäköisesti ylipaisuneessa itsevarmuudessasi, eikä siinä, että valtio on mukana jossain kieroutuneessa salaliitossa. Todennäköisesti sinusta ei tule uutta Katniss Everdeeniä, joka pelastaa koko maailman tyrannian ja totalitarismin alta, vaikka riitelisit Twitterissä rokotteista ja fanittaisit Olli Postia

Ehdotukseni onkin, että vähemmän Twitteriä ja dystopiaelokuvia, enemmän ruohon koskettamista.