”Huonolla haastateltavalla on oma lehmä ojassa”

”Talouspolitiikkamme perustuu uskomuksiin”, kertoo kosmologi Helsingin Sanomissa.

”Niukkuuteen perustuva taloustiede on moraalitonta”, uutisoi tiedekolumnisti.

”Tuskin”, vastaavat Katsastaja H ja T, viime vuonna verkkoon ilmestyneen Asiaton lehdistökatsaus -blogin pitäjät.

Puolivillaista talousjournalismia napakasti arvostelevaa blogia on ehditty kehua jo Suomen fiksuimmaksi mediakriittiseksi palstaksi. Taloussanomat onnistui kahdella klikkauksella selvittämään kirjoittajien henkilöllisyydet. Kaksikosta toinen, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen erikoistutkija Heikki Pursiainen, pitää Helsingin yliopistolla taloustieteen peruskurssia.

Kuinka tärkeää tutkijalle on osata suojata omaa anonymiteettiään, tutkija Heikki Pursiainen?

”No ei oikeastaan yhtään, siksi suojausta ei ollut varsinaisesti tehtykään. Valitsimme anonyymin lähestymistavan lähinnä markkinointisyistä. Ajattelimme, että kahden VATT:n tutkijan blogi tuntuisi ihmisistä tylsältä.”

Blogin taustalla on ajatus, että kotimainen talouskeskustelu on luokatonta. Mikä on vialla?

”Suomessa helposti mielletään, että työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen välinen konflikti on ainut tapa hahmottaa talouden asioita. Tämä on huomattavan rajoittunut näkökulma. Lehdistössä pitäisi kiinnittää enemmän huomiota siihen, ketä pidetään asiantuntijana. Korkeatasoinen keskustelu ei ole sitä, että pankkiekonomisti kertoo näkemyksiään viime päivien tapahtumista siteeraamatta mitään tutkimusta. Lisäksi toimittajan pitäisi osata tunnistaa kiinnostavat uutiset.”

Kenen juttuja itse luet?

”Luen itse rajoittuneesti suomalaista lehdistöä. Blogit ovat usein kiinnostavampia kuin perinteiset mediat. Jos haluat yhden lähteen kiinnostavaan kirjoitteluun, se on Marginal Revolution.

Ohjeesi hyväksi talousjournalistiksi aikovalle?

”Ensimmäinen ohje on, että näkee vaivaa ja kaivaa oikeasti asiantuntevan tyypin. Ne löytyvät yliopistoista ja tutkimuslaitoksista, ja silloinkin kannattaa kysyä monelta. Huono talousjournalismi on tyypillisesti sellaista, jossa haastatellaan ihmisiä, joilla on oma lehmä ojassa. Lisäksi usein ajatellaan, että mitään tosiasiaväitteitä ei voida esittää. Taloudessakin asiat oikeasti ovat jollain tavalla, jos joku on tutkimuksella sen osoittanut. Nämä eivät ole vain mielipidekysymyksiä.”

Asiaton lehdistökatsaus -blogia voit lukea täältä.


Kuva: Joona Raudaskoski

Palikkafeministi

11-vuotias Maria Pettersson etsii Kannelmäen kirjastosta uutta luettavaa. Hyllyjen lomasta, rajatieto-osaston vierestä hän löytää kirjoja, joista lukee ensimmäisen kerran sanan feministi.

TEKSTI Sonja Ulma KUVA Mette Bremer

Kirjat ovat 60-luvulta ja niissä haaveillaan naisten ylivallasta ja kerrotaan miesten aiheuttamista ongelmista maailmalle. Pettersson sulkee kirjat ja ajattelee, että tuon asian kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä.

Vuonna 2014 Helsingin Sanomilla työskentelevää Petterssonia tituleerataan lehdissä feministitoimittajaksi, joka on innostanut kolumnillaan feministisen Faboless-tuotemerkin. Mitä välissä tapahtui?

Kansainvälinen seikkailijatar

Kylkiluihin ulottuvista violeteista hiuksista ei voi erehtyä. Pettersson on haastatteluissa kuvattu erikoiseksi tyypiksi, joka ei välitä muiden mielipiteistä, käy häämatkallaan Pohjois-Koreassa ja vapaa-ajallaan larppaa peikkona. Keskustelupalstoilla hän on paholaisesta seuraava. Odotan räiskyvää, äänekästä ja tinkimätöntä persoonaa.

”Otatteko pahaa kahvia, pahaa teetä vai pahaa kaakaota?” Pettersson kysyy. Rikkinäisissä tennareissaan hän ei ole läheskään niin pelottava kuin internet on antanut ymmärtää.

”Pienenä unelma-ammattini oli kansainvälinen seikkailijatar. Sitten halusin suurlähettilääksi.”

Suurlähettilään haaveammatti mielessään Pettersson alkoi opiskella venäjää, valtio-oppia ja kansainvälistä kauppaa.

”Sitten mulle paljastuikin, että suurlähetystössä työskenteleminen on ihan kauheata.”

Petterssonilla oli kasassa paljon hajanaisia opintoja, joista ei voinut valmistua tiettyyn ammattiin. Hän hätääntyi.

”Mulla oli pari kaveria toimittajana ja olin kirjoittanut tyylin joihinkin koulun lehtiin. Ajattelin, että tämä voisi olla mun juttu ja kokeilin. Mistään mitään tajuamatta ehdottelin juttuideoita lehtiin.” Petterssonin hämmästykseksi ideat menivät läpi ja juttuja julkaistiin.

”Silloin tajusin, että tämähän on parasta ikinä ja tykkään tästä ihan hulluna.”

Pettersson otti muutaman kurssin viestintää yliopistolla nähdäkseen mitä ne antaisivat. Samaan aikaan hän luki paljon itsenäisesti toimittajan työstä, mutta ei koskaan opiskellut toimittamista. Hän jatkoi juttujen kirjoittamista ja sai työtarjouksen City-lehdeltä.

”Aina kun olen mennyt johonkin uuteen virkaan, olen jännittänyt ihan hirveästi. Kun sain ekan duunin Citystä ajattelin, että ’täyspäiväinen toimittaja, herran jestas, eihän mulla voi riittää ideat'”, Pettersson sanoo.

Kahden City-vuoden jälkeen Pettersson päätti hakea Ylioppilas-lehden päätoimittajaksi. Hän sai pestin. 24-vuotias päätoimittaja vertasi itseään haastattelussa vitsillä mediainstituutioon, mutta tutisi salaa housuissaan.

”Mä oon 24 ja mun pitäisi tehdä lehtiuudistus, johtaa toimitusta, jotenkin johtaa lehteä ja päättää linja. Tämähän on ihan kauheata, eihän tähän ihminen pysty”, Pettersson muistelee ajatelleensa.

Hän kuitenkin pystyi ja reilun vuoden Ylioppilaslehden johtamisen jälkeen Petterssonia pyydettiin takaisin City-lehdelle, tällä kertaa päätoimittajaksi.

Vastaa vihaan rakkaudella

City-lehden lopetettua toimintansa Pettersson tuotti nimikko-ohjelmaansa Yle Puheella. Sen lähetysten joukossa oli yksi, joka käsitteli naisten kohtaamaa seksismiä videopelaajina ja pelintekijöinä. Ohjelma kirvoitti paljon palautetta, myös vihapostia. Sitä tulee paljon etenkin, jos kirjoittaa suureen mediaan näkyvällä paikalla. Aiheet kuten maahanmuutto, työttömyys, perussuomalaiset, feminismi ja tasa-arvo kirvoittavat väistämättä vihapostia. Siihen kannattaa varautua myös, jos kritisoi Israelin toimia tai kirjoittaa naisista ja videopeleistä.

”Olen oppinut, että jos olen telkkarissa puhumassa tulenarasta aiheesta, laitan sen jälkeen kännykän puoleksitoista tunniksi kiinni ja deletoin ääniviestit kuuntelematta.”

Juttuja kirjoittaessaan Pettersson tietää, mistä lauseista tulee sanottavaa. Se ei saa Petterssonia muuttamaan sanamuotoja, päinvastoin.

”En ole urpoille mitään velkaa. En voi tehdä työtäni inhottavimmalle promillelle Suomessa.”

Ensireaktio saadusta vihapostista on hämmennys. ”Tämä ihminen on puoli neljältä aamuyöllä katsonut, että hänellä ei ole elämässään sillä hetkellä muuta tekemistä kuin lähettää mulle tämä viesti,” Pettersson sanoo.

Välillä vihaposti johtaa kirjeenvaihtoon. Jos saatu posti on ”käsittämätöntä tekstioksennusta”, Pettersson ei vastaa. Mutta jos hän löytää kirosanojen joukosta punaisen langan, hän saattaa lähettää viestin takaisin.

”Jos on tulkittu eri tavalla kuin olen ajatellut, saatan sanoa, että kirjoittaessa ajattelin näin.”

Vihapostiin Pettersson vastaa aina hyvin asiallinen ja sydämellisesti. Yltiöystävällinen vastaus riisuu vihaajan aseistaan.

”Toinen saattaa hävetä ja pyytää anteeksi”, hän kertoo. Pettersson on saanut uhkauksiakin, muttei ole koskaan oikeasti pelännyt henkensä puolesta. Hänen puhelinnumeronsa on edelleen julkinen. Muutama kollega on salannut omansa saamansa vihapostin vuoksi.

”Välillä tulee paljon kritiikkiä ja vähän vihapostia. Kritiikki ei kuitenkaan ole vihapostia. Se voi olla ankaraa ja tylysti esitettyä, mutta se on eri asia kuin vihaposti.” Siinä missä vihaposti lisää vettä Petterssonin myllyyn, asiallinen kritiikki on saanut hänet miettimään kirjoittamaansa uusiksi.

”Sitä ymmärtää olleensa hölmö ja seuraavalla kerralla yrittää olla vähemmän hölmö.”

Hankala akka

Suurin osa Petterssonin saamasta palautteesta on kuitenkin positiivista, ja se tuntuu aina ihanalta. Hyvästä palautteesta on syntynyt muutakin kuin mielihyvää – esimerkiksi feministinen tuotemerkki Faboless. Fabolessin tullessa puheeksi Pettersson on pompannut sohvan perältä aivan etureunalle istumaan. Hän käyttää hyperbolisia adjektiiveja ja hymy leviää korvasta korvaan.

Petterssonin lokakuussa Nyt-liitteelle kirjoittama kolumni Setäjengi kouluttaa hallituksen hankalaa akkaa käsitteli entisen valtiovarainministeri Iiro Viinasen johtotapaa. Viinanen paljasti Iltalehden (1.10.2014) haastattelussa, että hänellä oli kekseliäs tapa pitää sosiaali- ja terveysministeri Eeva Kuuskoski-Vikatmaa pois neuvottelupöydästä. Kuuskoski-Vikatmaa oli juuri synnyttänyt, eikä äitiyslomaa ollut, joten ministerin piti hoitaa imetys ottamalla taukoja neuvotteluista. Viinasen mukaan ”koska Eeva oli niin hankala, niin aina kun hän oli pääsemässä omalla vuorollaan ministerinä sisälle keskustelemaan budjetista, pidimme tauon.” Tauko kesti aina niin kauan, kunnes piti taas imettää.

Petterssonin kolumni innoitti Fabolessin, joka kritisoi hyvä veli -verkostoja. Sen pyrkimyksenä on ”haastaa vallitsevia rakenteita ja muistuttaa vastavoimien tarpeesta”. Pettersson kuuli Fabolessin tekijöistä ensimmäisen kerran, kun sen järjestäjät aloittivat kampanjan.

”Faboless nostaa esiin myös kivoja setiä, kivoja faboja, jotka käyttävät heillä olevaa valtaa hyvään,” Pettersson sanoo.

Myynnissä on julisteita ja kangaskasseja, joissa Viinaselta näyttävä ilmapallo sanoo ”Naiset ovat niin hankalia”. Saadut tuotot lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen. Pettersson on jo tilannut oman julisteensa ja useita kasseja.

Kolumni kirvoitti myös vastineita. Muun muassa Ilta-Sanomien Ulla Appelsin nimitti kolumnissaan Petterssonia feministi-kolumnistiksi. Ammattinimikkeeseen yhdistetty etuliite hämmentää Petterssonia.

”En ole koskaan kuullut, että musta käytettäisiin nimikettä feministi-toimittaja. Mitä se edes tarkoittaa? Kuulostaa oudolta. Toki sellaiset asiat kuin tasa-arvo on mulle tosi tärkeitä ja totta kai se näkyy mun artikkeleissa – tai toivottavasti näkyy. Mutta kun kirjoitin juttua roboteista, joihin on ympätty eläinten ominaisuuksia, ei feminismi siihen liity. Kun kirjoitan tekniikasta, en ole feministitoimittaja, vaan feministi ja toimittaja, niin kuin kaikessa muussakin.”

Palikkafeminismillä perille

Fabolessin suosio kertoo osaltaan siitä, miten feminismi sanana on palannut arkipuheeseen. Pettersson muistelee ensikohtaamistaan feminismin kanssa lapsena ja kertoo tutustuneensa käsitteeseen uudestaan lukiossa.

”Silloin tajusin, että toi [60-luvun feminismi] on ihan aikansa elänyttä. Eihän kukaan enää noin ajattele. Ajattelu on siirtynyt aika paljon eteenpäin”, hän sanoo.

Petterssonille feminismi on arkijärkeä ja tasa-arvoa. Sitä hän on saanut selittää useita kertoja, esimerkiksi lähdettyään mukaan asevelvollisuuden lakkauttamiseen tähtäävään Ohi on -kampanjaan. Ja osallistuttuaan Hjallis Harkimon kanssa A-Studion naisjohtajuutta käsitelleeseen ohjelmaan.

”Sanoin, että olen feministi. Ja Hjallis sanoi, ettei hän todellakaan ole feministi. Sitten keskusteltiin muun muassa mahdollisuuksien tasa-arvosta. Tosi palikkakamaa, pitää olla samanlaiset mahdollisuudet työelämässä ja mahdollisuudet samaan palkkaan. Sanoin sitten, että Hjallis tätä tarkoittaa feminismi, ootko eri mieltä? ’En tietenkään, kaikkihan noista on samaa mieltä, eihän noista ole mitään järkeä olla eri mieltä.’ Niin, niin yksinkertaista se on.”

Pettersson osallistui myös Naisasialiitto Unionin Tulva-lehden tekemiseen, mutta tunsi kokouksissa olonsa sivistymättömäksi akateemisten feministien keskellä.

”Mä olen ihan pässi, en ymmärrä feminismistä mitään, kaikki muut on niin paljon fiksumpia,” hän ajatteli.

Vaikka akateemiset termit aiheuttivat alkuun päänvaivaa käytännön feministille – kuten Pettersson itseään leikkisästi nimittää – feminismin ydin pysyi hänelle selvänä.

”Tasa-arvo on kivaa ja mä pidän siitä. Ja yritän toimia sillä tavalla, että olisi tasa-arvoa monessa asiassa: rikkaiden ja köyhien, miesten ja naisten, homojen, heteroiden ja kaikkien sukupuolten välillä.”

”Tasa-arvo on feministin ja feminismin ja mun mielestä kaikkien järkevien ihmisten tavoite. Jos olen sellaisessa seurassa ja kirjoitan sellaisille ihmisille, joille feminismi on isoin ja kauhein asia, pitää tehdä valinta: Haluanko edistää tasa-arvoa vai haluanko, että ne lakkaavat olemasta allergisia feminismi-sanalle. Ei mun ole pakko puhua sanasta ”feminismi”. Puhutaan sitten vaikka tasa-arvosta, jos se on helpommin ymmärrettävä ja menee nopeammin perille.”

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Huipputoimittajan resepti

Pettersson vaikuttaa turhautuneelta päädyttyään taas selittämään termejä. Vielä turhautuneempi hän on ajatuksesta, että profiloituminen feministi-toimittajaksi olisi tarkoituksellista. Tietoinen toimittajabrändin rakentaminen ja itsensä tuotteistaminen tuntuu hankalalta. Pettersson kertoo, ettei esimerkiksi Twitteriä päivittäessään mieti julkisuuskuvaansa. On twiittejä Gamergatesta, Palestiinan tilanteesta ja kuvia hölmöistä liikennemerkeistä.”Oonkohan mä brändännyt itseni todella perselleen? Ei juttua kirjoittaessa mieti sitä, miten se leimaa itseä.”

Paine itsensä tuotteistamiseen kuitenkin kasvaa. ”Kahta asiaa mulle on hoettu toimittajana: pitää brändätä itsensä ja pitää erikoistua. Että töitä riittää tulevaisuudessa sellaisille ihmisille, joilla on vahva henkilökohtainen brändi ja jonkun tietyn alan erikoisosaajia. En tiedä milloin se päivä koittaa, mutta toivottavasti ei kovin pian, koska silloin mulla ei ole enää töitä”, Pettersson naurahtaa.

Erikoistumisen peräänkuuluttaminen on kuitenkin ristiriidassa sen kanssa, mitä mediatalot oikeasti haluavat.

”Päinvastoin on tarvetta sellaisille toimittajille, jotka osaavat toimittaa, kuvata, editoida, ohjelmoida ja taittaa”, hän listaa vetäen korostetusti henkeä välissä.

”Ehkä meidän pitää ajatella uudestaan sitä, mitä meidän työ on. Tämä ei ole tiedon siirtelyä internetistä lehteen. Se on ajattelemista, käsittelyä – sitä, että otetaan selville”, Pettersson alleviivaa. Tiedon suora välittäminen ei riitä. Se kuuluu menneisyyteen.

Petterssonin mukaan toimittajaksi halajavan kannattaa olla utelias. ”Uteliaisuus on auttanut aika pitkälle. On harvoja aloja, joilla saa työntää nenänsä joka paikkaan ja olla sen takia hyvä työntekijä. Parhaat tuntemani journalistit ovat laajasti sivistyneitä, kiinnostuneita kaikesta ja uteliaita erilaisten asioiden suhteen”, Pettersson sanoo. Tällaisia ovat Petterssonin mukaan esimerkiksi amerikkalainen seksikolumnisti Dan Savage, kiinalainen maailman vaikuttavimpiin naisiin listattu Hu Shuli sekä venäläinen Putinin hallintoa arvostellut ja salamurhattu Anna Politkovskaja.

”Kehottaisin seuraamaan ulkomaisia medioita, sekä uutispuolta että aikakauslehtiä. Mieluiten useista maista ja monilla kielillä”, Pettersson sanoo. Hän suosittelee myös seuraamaan suomalaista mediaa monipuolisesti ja oman mukavuusalueen ulkopuolelta.

”Muotitoimittaja voi saada tosi hyviä idiksiä vaikka autolehdistä.”

Toimittajan työ on alan paineista huolimatta sitä, mitä Pettersson haluaa edelleen tehdä. Työnkuva, joka monesta vaikuttaisi sekavalta, on hänen mielestään juuri työn paras puoli. Pettersson kertoo kirjoittaneensa lähes jokaiselle Helsingin Sanomien osastolle urheilua lukuun ottamatta.

”Työn mukavuus voi liittyä siihen, että tapaa supermielenkiintoisia tyyppejä ja onnistuu paljastamaan tai ymmärtämään jotain, mitä kukaan ei ole ennen paljastanut tai ymmärtänyt. Tai siihen, että teksti auttaa tai voimaannuttaa monia lukijoita. Tai sitten voi pitää mukavana, että on tekemässä matkajuttua Toscanasta,” Pettersson hymähtää ja tekee kädellään viinilasin pyöritystä imitoivan liikkeen.

Ehkä toimittajat ovatkin nykypäivän kansainvälisiä seikkailijattaria.


Kuvat: Mette Bremer

Kuka luulet olevasi, Juhani Mykkänen?

TEKSTI Melissa Heikkilä KUVA Kristiina Markkanen

Juhani Mykkänen, Nyt-liitteen entinen esimies, athenelainen ja media-alan monitoimimies, kuka luulet olevasi?

(Päivä)työtön alkoholisti.

Oikeasti?

Joo joo! [Mykkänen hörppää oluttaan]

Mitä sitten teet jos et ole päivätöissä?

Olen yrittänyt hakeutua kivoihin proggiksiin fiksujen ja huumorintajuisten ihmisten kanssa, ja katsella, mitä elämä toisi. Yritän tehdä juttuja, joista tulee sellainen fiilis, että jos en ole mukana, niistä ei tule samanlaisia taikka niitä ei tapahdu ollenkaan. Ykkösasia ei ole massin saaminen.

Lähdit Hesarilta etsimään uusia haasteita. Kaduttaako?

Ei millään tavalla, vaikka olikin todella haikeaa lähteä sieltä. Halusin lähteä silloin kun oli sellainen olo, että oli tosi kivaa vielä.

Eli luovutit?

Tavallaan joo. Mitäs muuta se on kuin luovuttamista, jos irtisanoutuu työpaikastaan. Päämotiivina ei ollut halu luovuttaa, vaan halu päästä tekemään uusia juttuja. Poltteli päästä tekemään muutakin kuin journalismia ja näin, että vaikeat ajat olivat tulossa taloon, enkä pystyisi tuottamaan haluamaani laatua.

Miten myllyssä olevalta alalta saa helpoiten töitä?

Helpointa on koko ajan pyrkiä alalle, muttei ottaa stressiä siitä, että pääsisi heti alan palkkatöihin. Kun porukkaa voidaan palkata lisää, sisään pääsevät kaikkein parhaimmat tyypit. Ei kannata vaipua epätoivoon, vaan hankkia tarvittavia taitoja. Free-duuneja on aina tarjolla oli kyse sitten verkosta, ainejärjestölehdestä tai ylioppilaslehdestä, tai oman aktiivisen some-profiilin tai blogin ylläpitämisestä. Kunhan pitää itsensä kartalla ja teroittelee kynsiään.

Mitä katsoit ensimmäisenä työhakemuksessa?

Rehellisesti sanottuna katsoin sitä, onko nimi entuudestaan tuttu. Sinä aikana kun oli Nytin esimies, juuri kukaan ei soittanut ja kysellyt, mikä tilanne on ja onko hakemus tullut perille. Sehän on ihan hullua! Mikä olisi parempi tapa kuin soittaa suoraan päätöksen tekevälle tyypille ja kertoa itsestään suoraan? Jollakin tavalla kannattaa erottua joukosta.

Uskomattoman hyvä tapa erottautua on tehdä napakka ja mietitty hakemus, josta jättää esimerkiksi kaikki adjektiivit pois. Ei mitään ulospäin suuntautunutta, avarakatseista tai innovatiivista. Kerro mitä olet tehnyt, mitä haluat saada aikaan, mistä jutusta olet tykännyt ja miten haluaisit kehittää asioita. Konkreettisia asioita. Luetuta hakemus kaverilla.

Kun lopetit Hesarilla, kouluttauduit personal traineriksi. Miksi?

Halusin keskittyä asioihin, joita en voisi tehdä päivätöissä. Hyvin harvoin töistä voi ottaa vapaata kahden viikon intensiivikurssia varten maanantaista lauantaihin aamusta iltaan. Olin omalla salillani ja näin ilmoituksen, että kurssi oli -70% alennuksessa. Olen käynyt puolitoista vuotta ahkerasti salilla ja ajattelin, kuinka siistiä olisi vain istua kaksi viikkoa ja oppia ihmisen anatomiasta ja fysiologiasta, terveellisestä liikkumisesta ja syömisestä. Kehoni on työkaluni kaikessa tekemisessä, ja tunnen sen aika huonosti. En ajatellut, että tekisin PT:n hommia työkseni. Se tuntui hyvältä läpältä, jonka voi kertoa baaritiskillä.

Mitä yhteistä on personal trainingilla ja journalismilla?

Kummassakin paneutuminen yksityiskohtiin tekee lopputuloksen. Oikeasti hyvä juttu syntyy, kun kaivetaan tarkat tiedot ja luvut, ja jätetään turhat koristelut pois. Personal trainerille taas maksetaan siitä, että hän opettaa oikean tekniikan ja oikeat liikkeet sekä katsoo, ettei asiakas satuta itseään. Lähes jokaisen liikkeessä on jotain hiottavaa.

Paljon nostat penkistä?

[Mykkänen pohtii hetken] Tekisi mieli vastata jotain nokkelaa. Oikeasti se on yli 90 mutta alle 100.


Kuva: Kristiina Markkanen

Naisen demokraattinen tasavalta

 

Naiset hallitsevat maailmaa seksuaalisella vallalla. Näin julistaa miesten tasa-arvon puolestapuhuja ja seksuaalisen markkina-arvon teoreetikko, sosiologi Henry Laasanen.

Olemme sopineet puhelinhaastattelun alkamisajankohdaksi kello kymmenen aamulla. Olen valmistautunut kohtaamaan ylimielisen teoreetikon ja Uusisuomen kohubloggarin. Miehen, joka on väittänyt tatuointien alentavan naisten markkina-arvoa sekä vahvojen naisten uhkaavan parisuhteen luontaista dynamiikkaa.

Laasasen ääni on nöyrän rauhallinen, jopa flegmaattinen. Heti alkuun Laasanen paljastaa olevansa työtön. Vuosia kestänyt miesten tasa-arvoa käsittelevän väitöskirjan teko on jäänyt kesken. Apurahoja ei ole herunut eikä työttömyyskorvauksia nostavalla ole lupaa kirjoittaa väitöskirjaa. Oman alansa töitä Laasanen ei ole löytänyt.

– Aina toisinaan olen hakenut töitä, mutta en ole päässyt mihinkään, mihin olen hakenut. Kun ei pääse töihin mihinkään, ei voi tehdä väitöskirjaa eikä oikeastaan yhtään mitään, Laasanen harmittelee.

Feministit hallitsevat tasa-arvokeskustelua

Miestutkimuksella ei ole Suomessa yhtään laitosta eikä miesten tasa-arvotutkimus saa rahoitusta. Akateemisessa maailmassa kukaan ei tunnu ottavan Laasasta tosissaan.

Vuonna 2008 Laasanen julkaisi graduunsa pohjautuvan kirjan Naisten seksuaalinen valta. Lisäksi hän on Miesten tasa-arvo ry:n jäsen. Minkälaisia tasa-arvo-ongelmia miehillä on Suomessa?

– Suurin ja selkein on tietysti asevelvollisuus. Mutta se mihin pitäisi ensimmäisenä puuttua, on itse tasa-arvokeskustelun sukupuolittuneisuus.

Laasasen mukaan on feministien keksimä valhe, että miesten asema olisi parempi kuin naisten. Vertailevaa tutkimusta asiasta ei Laasasen mukaan ole olemassa.

Miesliikkeen ja naisliikkeen yhdistäminen yhteiseksi tasa-arvoa ajavaksi liikkeeksi olisi kuitenkin Laasasesta mahdotonta, sillä niiden teoreettinen lähtökohta ei yhdisty.

– Meillä on täysin eri käsitys tasa-arvo-ongelmista. Feministien liike perustuu enemmän tai vähemmän patriarkaattiteoriaan, jossa naiset ovat uhreja ja miehet syyllisiä. Miesliike ei allekirjoita tätä teoriaa.

Kysynnän ja tarjonnan lait

Teoria naisten seksuaalisesta vallasta on Laasasen tuotannon ydin. Naisten seksuaalinen arvo on korkeampi, minkä Laasanen selittää biologialla. Miehillä on enemmän seksuaalisia haluja: haluja satunnaiseen seksiin sekä useampiin partnereihin. Asetelma tuottaa parisuhdemarkkinoille tilanteen, jossa naisiin kohdistuu kysyntää paljon enemmän kuin miehiin.

– Esimerkiksi jos nainen laittaa ilmoituksen nettiin, hän saa sata vastausta päivässä. Miehillä luku on nolla. Naisten seksuaalisuus on siis ihan eri luokkaa kuin miesten seksuaalisuus.

Seksuaalinen valta on absoluuttista, miehet eivät pysty riistämään sitä mitenkään. Feministit kuitenkin vaativat myös muunlaista valtaa.

– Mutta jos nämä muut vallan muodot tasa-arvoistetaan ja naisille jää seksuaalinen valta, niin sehän ei ole tasa-arvoa. Se on tilanne, jossa miehet ovat alakynnessä, Laasanen toteaa.

Laasanen myöntää, ettei hänen teoriansa ole saanut paljoa kannatusta. Koko pariutuminen ja tasa-arvokeskustelu liittyvät siihen asetelmaan, että naiset ovat uhreja ja miehet oman onnensa seppiä. Jos joku yrittää esittää jotain muuta, sen ympärille ei synny lainkaan järkevää keskustelua.

Pariutumismarkkinoiden kuninkaalliset

Naisten seksuaalinen valta on markkinailmiö, jota voidaan korjata helposti kysyntää ja tarjontaa säätelemällä. Laasasen mukaan Suomi voisi esimerkiksi suosia maahanmuuttajanaisten ottamista sellaisista maista, joissa pariutuminen suomalaisten miesten kanssa koetaan tavoiteltavana. Naisten välinen kilpailu kasvaisi, mikä vähentää seksuaalista valtaa.

Laasasen mukaan suomalaiselle miehelle Suomen markkinat ovat huonoimmasta päästä. Maailmanlaajuisilla markkinoilla asema olisi paljon parempi.

Mikä oikein määrittää markkina-arvon? Laasanen ei tunnu ymmärtävän kysymystäni. Hänestä vastaus on itsestään selvä.

– Ei tarvitse muuta kuin katsoa malli- tai missikilpailuja. Kauneus ja nuoruus, jotka tietysti liittyvät toisiinsa, ovat ne kaksi määräävää tekijää markkina-arvossa.

Laasasen mukaan naisten markkina-arvosta 70 prosenttia määrittyy kauneuden ja nuoruuden mukaan. Loput 30 prosenttia viittaavat yleiseen olemisen tapaan: siihen miten hymyilee ja miten on naisellinen. Jos on nuori, kaunis ja suhteellisen selväpäinen nainen, markkina-arvo on väistämättä korkea.

Miehillä ulkonäkö ei riitä suureen suosioon. Jos mies haluaa korkean markkina-arvon, hänen on hankittava korkea status. On oltava menestynyt omassa lajissaan, esimerkiksi rocktähti tai huippu-urheilija. Vasta statuksen jälkeen tulevat raha ja ulkonäkö, joiden tärkeysjärjestys vaihtelee maittain.

– Suomessa rahalla ei ole paljon merkitystä, ellei sitä ole tolkuttoman paljon. Mutta jos mennään maahan, jossa naisilla on rahasta pulaa, niin ulkonäöllä ei ole enää merkitystä, kunhan vaan on rikas.

Asteikolla 1-10 Laasanen määrittää oman markkina-arvonsa 3-4 pintaan.

– Ei se kovin hääppöinen ole. Sitä en tiedä, miten paljon julkisuus vaikuttaa markkina-arvooni. En ole saanut naisilta ehdotuksia sitten vuoden 2008, vaikka olen tällainen B-luokan julkkis.

Julkisuuden statusarvo voi Laasasen mukaan olla merkittäväkin. Esimerkiksi Jethro Rosted sai julkkikseksi tultuaan alastonkuvia sadoilta naisilta. Laasanen ei omasta mielestään edes osaa kalastella suurta suosiota, vaan on pikemminkin antipopulisti. Seuraajia on vain kourallinen ja heistäkin suurin osa on ”kaappifaneja”. Harva nainen tuntuu lämpenevän Laasasen kannanotoille.

Kodinhengetär tunnustautuu

Puhelu lähenee loppuaan. On kuitenkin vielä yksi aihe, josta haluan Laasasen kanssa keskustella: luontainen mies-naisdynamiikka. Mikä se oikein on ja miksi vahvat naiset ovat sille uhka?

– Parhaiten toimivat perinteisissä rooleissa olevat parisuhteet, joissa miehet ovat miehiä ja naiset naisia. Tuntuu, että kaikista onnellisin porukka on niissä kristityissä pariskunnissa, joissa vaimo on kotona. Käännetty dynamiikka ei tuosta vain toimi – ei makuukammarin puolella eikä muutenkaan.

Laasanen kuitenkin myöntää, että nykymaailmassa tällainen tilanne on lähes mahdoton. Naiset ovat muuttuneet miehekkäämmiksi ja miehet naisellisemmiksi. Edes Laasasen omassa parisuhteessa ei vallitse luontainen mies-naisdynamiikka.

– Meillä on ollut enemmänkin niin päin, että tyttöystävä on töissä ja minä olen tällainen kodinhengetär. En ole itse pystynyt asetelmaa toteuttamaan, koska en käy töissä enkä ole välttämättä miehekkäimmästä päästä miehiä.