Menkat – monivärinen juttu

Teksti: Elli Perttilä

Kuukautiset. Menkat. Mensuunit. Code Red. Tuttu vaiva, tutut nimet. Meille menstruoiville ihmisille kuukautiset ovat kuitenkin enemmän kuin sana tai biologinen jakso. Joillekin se on voimaa: se muistuttaa kyvystämme tuoda elämää tähän maailman. Joillekin se on ankea piina, joka seuraa pitkälle elämään ilman muuta merkitystä kuin kipu. Monesti se on kuitenkin aihe, jossa oma, yksilöllinen kokemus jää yleisen keskustelun ulkopuolelle. Mediassa veritahrat peitetään pinkeillä kukkasilla ja kaikki hohtaa puhtaan valkoisena. Kasvokkaisessa vuorovaikutuksessa tuodessamme asian esiin saamme usein vastaan vähättelyä ja koppavan lausahduksen: “Tuollaiset asiat pitäisi pitää yksityisenä.” Nyt aiomme kuitenkin puhua niistä. Alla on kokemuksia, tunteita, faktoja ja valituksia kuukautisista, joita olen kerännyt erilaisilta ihmisiltä erilaisista taustoista. Kaikkien tarinat ovat omanlaisiaan, mutta heitä kaikkia yhdistää yksi asia: menkat.

Kuukautiset voivat olla vaiva johon tarvitaan aktiivista lääketieteellistä apua ja lääkitystä, tosin tämä puoli kuukautisista on usein se vähiten puhuttu. Monille kuukautiset eivät ole mainoksissa esiintyviä 5 päivää kestäviä kevyitä vuotoja, vaan kamppailu esimerkiksi anemian ja kramppien kanssa voi jatkua myös kuukautiskierron eri vaiheissa. Vaikka kuukautisten vaikutusten vähättely on kaikissa tapauksissa suoraan sanottuna ihan vittumaista käytöstä, joillekin kuukautisten alkaminen voi tarkoittaa jopa sairaalahoitoa. Monesti ulkopuolinen paine ja vähättely voikin aiheuttaa sen, ettemme hae tarvitsemaamme apua, ennen kuin tilanne jo eskaloituu.

“Mulla on ollut karmeat menkat aina 12-vuotiaasta lähtien. Mitä vanhemmaksi tulin, sitä kovemmaksi kipu kävi. Kaikki ympärilläni jauhoivat menkkojen olevan naisten taakka ja että kivun kanssa on pystyttävä vain elämään, kanna särkkäreitä mukana, seuraa sykliä ja valmistaudu. 29-vuotiaana menkkani alkoivat yllättäen runsastua. Yösiteistä, tuplapikkuhousuista ja pyyhkeen päällä nukkumisesta huolimatta jokaiset huushollimme lakanat olivat veressä menkkojeni aikana. En halunnut mennä lääkäriin tai gynekologille, koska kukaan ei ollut ikinä ottanut minua ja ongelmiani vakavasti, tuleehan naisen vaan kestää. 

Noin 8 kuukautta sitten pidin tunnin mittaista palaveria. Palaverin aikana jouduin lähettämään viestin puolisolleni, että hänen on tuotava minulle pyyhe, sillä vuosin jo sohvalle läpi kaksien pikkuhousujen, kahden maksisiteen ja verkkareiden. Tässä kohtaa säikähdin uskomattoman paljon: ei voi olla normaalia saati terveellistä vuotaa näin paljon. Paniikissa soitin Helsingin kaupungin terveysneuvontaan, ja siellä vastannut henkilö oli ensimmäinen 30-vuotisen taipaaleni aikana, joka otti minut ja menkkani tosissaan. Hän totesi, että on aivan sama, onko jalassani avohaava vai ovatko kyseessä menkat, mutta jos verenvuoto ei lakkaa, on syytä mennä lääkäriin. Tässä kohtaa oloni oli hirveä: olin tuskissani tajunnut, että tilanne ei ole normaali. Varasin seuraavaksi päiväksi työterveydestä lääkärin, joka otti minut tosissaan ja totesi, että vuoto on todella runsasta. Juuri ennen kuin lähdin vastaanotolta, hän totesi, että hei – tehdään varmuuden vuoksi perusverenkuva. Puhelimeni soi tunnin päästä. Puhelimessa lääkäri totesi, että hemoglobiinini on vaarallisen alhainen, ja jos en olisi ollut vastaanotolla kykeneväinen kävelemään omin jaloin, minun pitäisi olla sairaalassa saamassa rautaa suoraan suoneen.

Pääsin gynekologille seuraavana päivänä ja ultratessaan kohtuani hän totesi värittömällä äänellä: ”Sinulla on täällä kasvain, myooma”. Pimppa levällään, verta valuen ja muutenkin paniikissa uutinen oli kaikella tavalla pakahduttava. Nähdessään paniikkini gyne totesi monotonisesti: ”Tämä ei ole todennäköisesti pahanlaatuinen”. Kasvaimesta otettiin koepala ja gyne käski minua pukemaan vaatteet päälleni. Lähtiessäni vastaanotolta näin huoneen lattialla omat veriset jalanjälkeni. Kun koepala todettiin myoomaksi, pääsin HUS:in naistenklinikalle hoidettavaksi. Long story short: sain leikkausajan kesäkuulle, jolloin minulta poistettiin 3 myoomaa kohdustani, jotka olivat siis aiheuttaneet alati pahentuvat vuodot ja kivut. Odotellessani leikkausta jouduin mm. menemään ambulanssilla sairaalaan kovien kipujen vuoksi. Hirveä selkkaus, nyt hiljalleen paranemassa fyysisesti ja henkisesti tästä sopasta.”

Avun hakemista hankaloittaa myös tietynlainen suomalainen pärjäämisen kulttuuri. Suomessa omista ongelmistaan, terveydellisistä tai arkisista, ei mielellään puhuta, sillä niitä pidetään yksityisinä. Jokaisella on oma taakka kantaa ja siitä ei kannata mainita muille. Menkoissa julkinen keskustelu esimerkiksi ilmaisista siteistä on usein varsin avointa, mutta omasta vuodosta tai oireista ei mielellään muille puhuta. Toisissa kulttuureissa tämä saattaa kuitenkin olla täysin päinvastoin.

“Kiinassa kuukautiset nähdään paljon merkittävämpänä asiana kuin Suomessa. Ihmiset ympärilläsi ymmärtävät sinun olevan silloin heikoimmillasi ja kannustavat sinua lepoon. Esimerkiksi koululiikunnasta lintsaamista kuukautisten aikana ei pelkästään sallita, vaan sitä suositellaan. Tytöt keskustelevat kuukautisistaan keskenään niin usein, että monesti heidän kuukautiset saattavat jopa synkronoitua. Toisin kuin perheen ja ystävien kesken, julkisesti kuukautiskeskustelu on vielä rajoitettua ja kuukautisia pidetään todella yksityisenä asiana.” 

Menkkojen aiheuttamista oireista ja vuodon alkamisesta on jo aika hankalaa puhua, mutta sitäkin hankalampaa on puhua siitä, miten ne itse kokee. Ehkä yleisin ja mediassa suosituin käsitys on se, että menkat ovat riesa ja niitä tulee vain sietää. Omasta menkkojen aiheuttamasta pahasta olosta on hankala puhua, koska monet muutkin kokevat saman ja he eivät silti “valita” asiasta.

“Tietyl taval kyl ain vähä turhauttaa, esim. ylioppilaskirjoitusten aikaan, että pojilla ei ole näitä. Tulee vähä semmone epäreilu ja katkera olo.”

Toisaalta muiden voidessa huonosti voi olla hankalaa puhua siitä, kuinka hyväksi itse kokee kuukautiset: “Itteeni tietenkin turhauttaa aina siinä hetkessä, mutta kosk mä ite haluun lapsii, nii se muistuttaa tietyl taval mihi mun keho kykenee ja et tää hetken kipu tulee olee sen arvosta.” 

Siinä missä muut saavat naisellista voimaantumista kuukautisista, monille muunsukupuoliselle ihmiselle nämä ajatukset ovat juuri niitä, jotka tekevät kuukautisista sietämättömiä:

“Nää ajatukset on aina lähinnä ollut päässäni enkä oo puhunut niist paljon ääneen. Itellä menkat on ylipäätään kauheen kivuliaat ja kaikki ne oireet, mitä siinä on aiheuttaa enbyna sukupuolidysforian lisäksi paljon kehodysforiaa koska siinä tuntuu miten menkat tuovat esille niitä muotoja itsessään joita yrittää peitellä kuten rinnat. Oma keho tuntuu silloin väärältä ja epämiellyttävälle. Muutenkin koska menkat yhdistetään naiseuteen oli mikä tahansa, saa sen oman sukupuoli-identiteetin tavoittelemisen tuntumaan mitättömälle kun menkoissa on aina se naiseus mistä yrittää just päästä eroon.”

Kuukautiset ja niihin kuuluvat aiheet ovat siis haastavia sekä yhteiskunnallisella että psyykkisellä tasolla, mutta kaiken lisäksi ne ovat välillä myös suoraan sanottuna todella ällöjä, ihan niitä kokevillekin ihmisille. Jatkuva verenvuoto, verikokkareet virtsassa, ripuli ja oksennus ovat yleisiä kuukautisten oireita, jotka saisivat kovavatsaisimmankin henkilön voimaan pahoin. Ei siis ole ihme, että välillä noloksi mielettuja tilanteita ja mokia sattuu.

“Kerran seiskaluokalla jouduin mennä tekemään kokeen mun menkkojen aikana. Sen kokeen aikana mulle tuli tosi huono olo: kylmä hiki alko valuu mun otsaa pitki ja mä tyylii iha tärisin sitä tehdessä. Kun mä menin palauttamaan sitä koetta sille opelle, olin jo niin valmis juoksemaa ovesta ulos. Se alko kuitenkin juttelee mulle, ja siin hetkes mulle tuli niin huono olo, että oksensin sen opettajan päälle. Onneks se ope oli tosi kiva.”

“Yhden mun poikaystävän luona mä ripustin mun tamppoonin roikkuu vaihdon ajaks. Mä kuitenkin unohin sen kokonaan sinne ja sen jälkeen mun poikaystävä meni käymään kylppärissä. Se ei onneks sanonu mitää ja seuraavan kerran ku mä menin mä heitin sen roskiin.”

Näitä tarinoita kuunnellessa kikatin yhdessä haastateltujen kanssa, sillä lähes meillä kaikilla on tällaisia kokemuksia esimerkiksi vuodon näkymisestä housuissa tai hygieniatuotteen jättämisestä näkyville. Siinä hetkessä ne tuntuvat lähes traumatisoivilta, mutta jälkeenpäin tuntuu hauskalta ajatella, että näitä sattuu ja tapahtuu kaikille menstruoiville ihmisille ympäri maailmaa. Edes elämäsi noloimmissa hetkissä et tuskin ole yksin.

Tässä tekstissä moni ääni on jäänyt vielä kuulematta, ja monta tarinaa kertomatta. Tekstiä kirjoittaessani olen kuitenkin saanut kuulla erilaisia kokemuksia ja ihaillut sitä, kuinka avoimesti ihmiset ovat niistä kertoneet. Olen nauranut, kauhistellut, melkein itkenyt ja kokenut suurta yhtenäisyyden tunnetta muiden menstruoivien ihmisten kanssa. Olemme keskustelleet aiheesta vapaasti, paikasta ja seurasta huolimatta, mikä on ollut minun mielestä aivan huippua. Menkoissa on voimaa, ja siten on näissä tarinoissakin, minkä takia on tärkeää saada kummatkin paremmin näkyviin. Menkat eivät ole menossa minnekään, ja jos meidän täytyy oppia elämään niiden kanssa, niin pitää muunkin yhteiskunnan. Period.