Arkisto

Aleksin yritys meni viraaliksi

Niin nuoria, niin lupaavia. Haastattelimme viisi 1990-luvulla syntynyttä menestyjää eri aloilta.

Vuonna 1994 syntynyt Aleksi Virtanen oli jo 19-vuotiaana vastuussa monen ihmisen toimeentulosta ja aikoo vielä omistaa kansainvälisesti tunnetun mediayrityksen.

Ysärin toivot_Aleksi

Aleksi Virtanen, 20, perusti ensimmäisen oman yrityksensä, Vivas Media Oy:n, 17-vuotiaana. Viraalisisältöjä jakaneesta nuorisomediasta tuli heti menestys, ja sen englanninkieliset jutut keräsivät ulkomailla miljoonayleisöjä. Nyt Vivasin entisellä toimitusjohtajalla on pystyssä jo toinen oma yritys.

Virtasen konsultti- ja sijoitusyhtiö Webvoima vastaa eri projektien kaupallisten näkökulmien kehittämisestä muun muassa Alma Medialle.

Virtasen kiinnostus media-alalle on vahva.

”Pienillä teoilla on suuria vaikutuksia”, hän toteaa. ”On siistiä, että yksi juttu voi tavoittaa miljoonia ihmisiä.”

”Menestyjä” ei kuitenkaan ole sana, jonka Virtanen liittäisi itseensä. Enemmän hän on mielestään esimerkki siitä, kuinka yrittäjyys kannattaa.

Yrittäjä tarvitsee stressinhallintakykyä ja pitkäjänteisyyttä, mutta Virtasen mukaan vaikeinta on esimerkillä johtaminen.

”19-vuotiaana halusin vain bilettää ja pitää hauskaa, mutta olinkin vastuussa usean ihmisen toimeentulosta.”

Vaikeina hetkinä helpottaa tieto, että on onnistunut luomaan työpaikkoja nollasta sekä yhden Suomen suurimmista viihdealan nettisivuista.

”Tavoitteet olivat korkealla, mutta kovalla duunilla niihin päästiin. Ei saa jahkailla liikaa, koska täysin oikeaa hetkeä yrittämiselle ei tule koskaan. Ei se mitään rakettitiedettä ole: kovaa työtä, uskoa unelmiin ja omaan itseen. Kannattaa luoda pöhinää ja tehdä asioita omalla tavallaan. Kun luottaa itseensä, muutkin huomaavat sen. Siitä se menestys syntyy.”

Kaikkeen tottuu, ja se on Aleksin mukaan vaarallista. On itse tajuttava, mihin vetää rajansa.

”Sitä sortuu helposti ahneuteen. Ensin halusin saada vähän palkkaa, sitten palkata yhden alaisen, ja lopulta kymmenenkään ei tuntunut oudolta. Jos välillä meinaan lähteä leijailemaan, kaverit ja perhe palauttavat maan pinnalle”, Aleksi sanoo.

”Heiltä saa oikeanlaisen tuen.”

Kun Aleksilta kysyy tulevaisuudensuunnitelmista, vastaus on napakka: Hän aikoo ennen kolmekymppisiään luoda monia työllistävän ja kansainvälistä mainetta niittävän mediayrityksen, jonka liikevaihto on reilusti yli miljoonan.

”En ole vielä tyytyväinen. Ei tässä mihinkään eläkkeelle ryhdytä!”

Arkisto

”Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti.”

Niin nuoria, niin lupaavia. Haastattelimme viisi 1990-luvulla syntynyttä menestyjää eri aloilta.

Sarjan ensimmäisessä osassa Pihla Maalismaa kertoo tiestään näyttelijäopiskelijaksi, joka tekee tänä vuonna jo toisen suuren roolinsa valkokankaalla.

Pihla-Maalismaa2

Pihla Maalismaa, 23, ei päätynyt näyttelijäksi vahingossa. Näyttelijäisä Markku Maalismaa vei tytärtään teatteriin pienestä pitäen, ja Pihla esiintyi jo alaasteikäisenä Kansallisteatterin lavalla. Myöhemmin tie vei ilmaisutaitolukion kautta Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun, jossa Maalismaa opiskelee näyttelemistä nyt neljättä vuotta.

”Jossain vaiheessa yritin taistella vastaan ja keksiä jotain muuta, joka olisi kiinnostanut. Näytteleminen tuntui liian ilmiselvältä valinnalta. Sen verran oma juttu se kuitenkin oli, että päädyin jatkamaan.”

Maalismaa näyttelee elokuun alussa ensi-iltaan tulevassa Ollaan vapaita -elokuvassa muun muassa Maria Ylipään ja Riku Niemisen rinnalla. Elokuvarooli on Maalismaan uran toinen: vuonna 2011 hän näytteli naispääosaa Roskisprinssi-elokuvassa.

Maalismaa uskoo, että tietyistä ominaisuuksista on ollut menestymisen kannalta hyötyä.

“Olen todella utelias ja kiinnostunut erilaisista ihmiskohtaloista. Uteliaisuuden avulla näyttelijän on helpompi kuvitella itsensä eri tilanteisiin. Koen myös olevani ennakkoluuloton – olen lähtenyt rohkeasti moneen mukaan. En ole antanut vaikeilta tuntuvien asioiden estää, kun kuitenkin tiedän, mitä haluan tehdä.”

”Itseään ei pidä ottaa liaan vakavasti. Jos menee päin helvettiä, pitää osata nauraa itselleen.”

Myös leikkimielisyys on Maalismaan mukaan näyttelijälle tärkeää.

”Itseään ei pidä ottaa liian vakavasti. Näyttelijän pitää jatkuvasti asettaa itsensä tilanteisiin, joista ei voi tietää, miten käy. Jos menee ihan päin helvettiä, pitää osata nauraa itselleen.”

Tulevaisuudessa Maalismaa haluaisi näytellä sekä teatterissa että kameran edessä. Myös ulkomaille lähtö kiinnostaa. Vaikka suunnitelmat ovat vielä auki, on yksi asia varma: Maalismaa haluaa näyttelemisestä työn.

”Parasta näyttelemisessä on tunteiden dynaamiikka. Välillä sitä manaa koko homman alimpaan helvettiin, mutta näyttämöllä taas muistaa, miksi tätä tekee. Olen onnekas, että saan leikkiä. Että se on mun työ.”


Kuva: Joonas Pulkkanen

Arkisto

”Informaatiota on niin paljon, etteivät kaikki pysy mukana”

Media-ala on muuttunut paljon sitten kultaisen ysärin. Vuosituhannen vaihteessa uransa MoonTV:n juontajana aloittanut Meri-Tuuli Lindström muistelee menneitä Groteskin pyynnöstä.

Meri-Tuuli

Päädyin MoonTV:lle, koska kaverini houkuttelivat minut haastatteluun. En kokenut olevani hyvä esiintyjä, mutta menin silti – ja pääsin.

Haastatteluissa taustatyön tekeminen on tärkeää. 90-luvun lopussa kaikki tieto tuli pääosin levy-yhtiöltä, eikä mitään kaivettu huhupalstoilta. Kun työskentelin Ylellä, artistien diskografioita ei löytynyt vielä kattavasti netistä, ja kaikki haastateltavan levyt piti penkoa Ylen levyarkistosta. Jos nykyään haluan ottaa selvää jostain artistista, voin etsiä artistin tiedot ja diskografian suoraan Googlesta ja Spotifysta.

Kun aloitin työt toimittajana, en ollut vielä kovin ammattitaitoinen kirjoittaja. Työn tekeminen kuitenkin kehitti. 25-vuotiaana aloin pohtia, että jos haluan olla toimittaja loppuelämäni, pitäisi minun pystyä kirjoittamaan aiheesta kuin aiheesta. Sitä varten olisi pitänyt kouluttautua, mutta journalismin opiskelu ei kiinnostanut. Oli valittava jokin toinen juttu, ja koska olen taitava ruuanlaittaja, valitsin ruoan. Myös ruoan kautta pystyn luomaan elämyksiä.

Aloitin blogin pitämisen, koska se oli luonteva tapa pitää töissä ja kotona tekemiäni ruokajuttuja esillä. En kirjoita blogia ammattimielessä, vaan omaksi ilokseni ja silloin, kun minulla on vapaa-aikaa. Sen sijaan teen duunia tällä hetkellä esimerkiksi mainostoimistoille, ja työnantoni vaihtelevat laajasti. Voin esimerkiksi joutua toteuttamaan reseptiikan 50-vuotiaalle miehelle, joka ei osaa laittaa ruokaa.

Kenties suurin muutos media-alalla 90-luvulta tähän päivään on tapahtunut tiedonhaussa: nykyisin kaikki tieto on nopeasti kenen tahansa saatavilla. Samalla tuntuu, että ihmisten medialukutaito on laskenut hirveästi. Omassa ikäpiirissäni se on vielä hyvä, mutta esimerkiksi kavereiden vanhemmat saattavat jakaa mitä ihmeellisimpiä juttuja, kuten huonosti käännettyjä klikkiuutisia. Informaatiota on niin paljon, että kaikki eivät aina pysy mukana. Siksi on tärkeää, että toimittajat ovat kouluttautuneita ja ymmärtävät vastuunsa tietoa välittäessään.

Kuka ihmeen Meri-Tuuli Lindström?

  • Juonsi MoonTV:llä musiikki-, festari- ja ruokaohjelmia. Vuonna 2003 siirtyi Ylelle juontamaan Top40-ohjelmaa.

  • Ylen jälkeen ollut mukana useissa eri tv-ohjelmissa, mukaan luettuna Köyhät Ritarit, Huvila & Huussi, Saran ja Meri-Tuulin Metropolit sekä Junior Masterchef.

  • Toimii nykyisin ruoka-alan freelancerina eli muun muassa konsultoi ruokaohjelmia, toimii ruokatuottajana sekä suunnittelee ja toteuttaa ruokakuvauksia lehtiin ja mainoksiin.

  • Julkaisi hiljattain yhdessä kuvaaja Lauri Tammisen kanssa ensimmäisen keittokirjansa, Mökin Keittokirjan.

  • Kirjoittaa Käpy & Kantarelli -nimistä ruokablogia.


VAIN MEDIAA -palstalla ei-medialainen pohtii mediaa tai Mediaa.

Kuva: Meri-Tuuli Lindströmin arkisto

Arkisto

Kiusalliset kysymykset

Gallup

Mikä on lempiasentosi?

Postmoderni.

Suvi, 31, Sosiaalipsykologia

Milloin viimeksi?

Öö apua… No viimeksi olen ollut erittäin kiusaantunut nyt.

Mari, 25, Englanti

Suurin ikäero?

2 vuotta.

Nikolas, 23, Tietojenkäsittelytiede

Oletko ikinä fantasioinut professorista?

En oikeastaan. Kaikesta muusta kylläkin.

Lalli, 21, Tietojenkäsittelytiede

Millä saa?

No tuota… Viekkaalla kielellä.

Joona, 24, tuleva Kauppislainen

Oletko käynyt sukupuolitautitesteissä?

Olen, viimeksi herran vuonna 2011.

Iida, 23, Viestintä

TEKSTI Alli Alho & Sara Keinänen KUVAT Alli Alho
2015

Valtsikan parilliset

Aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan, sillä oma rakas voi parhaimmillaan löytyä saman tiedekunnan käytäviltä. Kolme valtsikalaista pariskuntaa kertoi Groteskille tarinansa. 

TEKSTI Sara Keinänen & Saara Pelto-Arvo KUVAT Joona Raudaskoski

”Vaihdoimme numeroita Twitterissä”

Medialaiset Kiia Etelävuori, 22, ja Jani Hellström, 26, aloittivat viestinnän opintonsa peräkkäisinä vuosina. He olivat vaihtaneet pari sanaa ennen varsinaista tutustumista, joka alkoi yhteisen koulumatkan aikana syksyllä 2012.

”Juttelimme ensimmäisen kerran kunnolla, kun satuimme samaan bussiin. Tunnistin Janin medialaiseksi ja menin puhumaan hänelle. Kävi ilmi, että olimme matkalla samalle luennolle. Menimme luennolla istumaan vierekkäin ja päädyimme tekemään kurssin ryhmätyöt yhdessä.”

Puhelinnumerot vaihtuivat Twitterissä, mille pari on nauranut jälkeenpäin.

”Numeroiden vaihtaminen taisi koskea ryhmätyön palautusta. Se oli sellainen kiusallinen ’ota mun numero talteen’ -tilanne. Aluksi jännitti, kun huomasin, että meillä saattaa olla jotain menossa. Samat opiskelukaverit ja se, että jatkossa olisimme samoilla kursseilla, pistivät miettimään”, Jani kertoo suhteen alun tunnelmista.

”Jälkeenpäin Jani on sanonut, että olin aluksi hänelle vähän kylmä. En halunnut, että kaikki saavat tietää meistä heti. ”

Yhteisten opintojen myötä Kiia ja Jani keskustelevat usein vapaa-ajallakin viestintään liittyvistä asioista. He kirjoittavat myös yhteistä viestinnän ilmiöitä käsittelevää blogia.

”Kaverit ovat vähän naureskelleet blogille. He ovat kyselleet, kirjoitammeko sinne parisuhteestamme. Viestintä on kuitenkin molemmille tärkeä asia ja intohimo, joten yhteinen kirjoitusharrastus on löytynyt sitä kautta”, Jani ja Kiia toteavat.

Viime kevään pari vietti kaukosuhteessa, kun Kiia oli vaihdossa Göteborgissa. Jani kertoo, että luottamus ja toisen arvostaminen kasvoivat, kun ei ollut osa toisen arkipäivää.

”Kun Kiia tuli takasin, olimme varmasti maailman onnellisin pariskunta.”

”Vaihdon aikana varmistui, että oikeasti haluaa olla toisen kanssa. Mietin joskus aiemmin, onko mahdollista löytää ihmistä, joka on samalla tosi hauska, älykäs ja kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Jani on kaikkea sitä”, Kiia kertoo.

”Kantavin asia on se, että voimme jutella kaikesta mahdollisesta ja nauraa kipeillekin asioille. Molemmilla on vähän vinoutunut huumorintaju”, Jani pohtii.

 

”Tutustuimme valtsikan speksin kulisseissa”

Yhteiskuntapolitiikan opiskelija Silva, 21, ja kansantaloustieteen fuksi Adam, 22, tapasivat viime syksynä valtsikan speksin ensimmäisissä tanssitreeneissä. Tanssivastaava ohjeisti kaikkia menemään esittäytymään ihmiselle, jota ei ole vielä tavannut. Silva käveli Adamin luo ja esittäytyi reippaasti.

’’Kysyin, mistä Adam on, ja hän vastasi olevansa TKKO:lta. Repesin aivan totaalisesti.’’ Silva sai Adamin pasmat niin sekaisin, että taloustieteen ainejärjestön nimen (KTTO) kirjaimet vaihtoivat paikkaa.

Tanssitreenien jälkeen Adam lisäsi Silvan Facebook-kaveriksi. ’’Menin stalkkaamaan ihan kunnolla.’’

Facebookissa Adam törmäsi tilapäivitykseen, joka vihjasi, että Silva olisi varattu. ’’Ajattelin, että okei, se meni siinä.’’

Kuitenkin jo parin viikon sisään Cupido puuttui peliin, kun Silva ja Adam osuivat samalle taloustieteen luennolle. Silva huomasi Adamin istuvan toisella puolella salia.

’’Mulla oli kone edessäni, ja päätin sen enempää miettimättä mennä juttelemaan Adamille Facebook-chatissa.”

Juttelu jatkui luennon jälkeen pitkälle iltaan asti lähes taukoamatta. Tässä vaiheessa Adam nolostuu. ”Heitin Silvalle aika härskin läpän. Se meni vähän yli, koska oltiin vasta tavattu, ja juteltiin silloin ensimmäistä kertaa. Silva vähän pahastui siitä.”

Asia jäi harmittamaan Adamia niin paljon, että hän päätti yrittää korjata tilanteen seuraavana päivänä luennolla.

Silvaa hymyilyttää. ’’Adam osti mulle Kismet-suklaapatukan. Mietin, että mitä helkkaria, kuka on tää poika, joka ostaa mulle suklaata luennolle!’’

Kismet-kohtaamisen jälkeen juttelu jatkui Facebookissa taas pitkälle yöhön. Parin mukaan toiselle kerrottiin ruudun välityksellä tässä vaiheessa jo syvällisiäkin juttuja.

’’Tuntui, kuin olisimme tunteneet toisemme pitempään kuin vain kaksi päivää.’’

Ensimmäiset treffit sovittiin heti seuraavalle päivälle, ja ne kestivät kertaheitolla yli 24 tuntia. Tämän jälkeen pariskunta on viettänyt aikaa yhdessä lähes poikkeuksetta joka päivä.

Yhdessäoloa helpottaa se, että molemmat opiskelevat samassa koulussa. Valtsikan bileissäkin voi käydä ilman, että toinen tuntee itsensä ulkopuoliseksi. Lisäksi speksistä on tullut Adamin ja Silvan ensimmäinen yhteinen kokemus.

”Oli helpottavaa voida puhua speksistä, kun toinen ymmärsi tasan tarkkaan, mistä on kyse.”

 

”Ensitreffejä varten laadittu lista puheenaiheista jäi käyttämättä”

Viestinnän opiskelija Emilia Jaakkola, 22, ja taloustieteen opiskelija Ronny Rännälä, 22, ihastuivat toisiinsa teini-ikäisinä, vuosia ennen opintojen alkua valtiotieteellisessä.

”Tapasimme 17-vuotaina yhteisen kaverin bileissä. Ensitapaamisen perusteella pidin Ronnya yli-itsevarmana pellenä. Seuraavissa juhlissa päädyin teinihumalassa haukkumaan häntä. Aloimme kuitenkin viestitellä mesessä. Myöhemmin päädyimme ensimmäisille treffeille.”

”Emiliassa ihastuin ensiksi hänen suorasukaisuuteensa. Ärsyttää, jos ihmiset eivät sano asioita suoraan. Pystyin myös alusta asti olemaan oma itseni Emilian seurassa. Olin miettinyt ensimmäisiä treffejä varten listan puheenaiheista siltä varalta, ettei juttu luista. En tarvinnut niistä ainuttakaan.”

Emiliaa kiehtoi Ronnyn auktoriteetti.

”Ystävän puheet koulun cooleimmasta jäbästä kieltämättä nostivat kiinnostusta. Parien treffien jälkeen Ronnyn huomaavaisuus ja hellyys saivat perhoset vatsaan ja niin saavat kyllä edelleen.”

Pari muutti yhteiseen kotiin vuonna 2013. Samana keväänä he pänttäsivät myös pääsykokeisiin. Päätös molempien valtsikaan hakemisesta ei ollut yhdessä sovittu.

”Emilia oli päättänyt hakea viestintään, ja kehotti minua kauppikseen hakemisen lisäksi osallistumaan myös taloustieteen pääsykokeisiin.”

”Se jos mikä oli ’meant to be’. Ronny ei uskonut pääsevänsä sisään, mutta molempien nimet löytyivät opiskelupaikan saaneiden listalta”, Emilia kertoo.

”Arjessa ei huomaa, että opiskelemme samassa paikassa. Toisaalta en ehkä olisi valinnut taloustiedettä sivuaineeksi, jos Ronny ei opiskelisi sitä. Saan kotona opiskeluapua laskareihin”, Emilia nauraa.

Yhdessä vietettyjen vuosien myötä Emilia on oppinut Ronnylta positiivista asennetta ja sitkeyttä tavoitteiden saavuttamiseen. Ronny on taas omaksunut Emilialta kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta muita ihmisiä kohtaan.

”Olemme kasvaneet yhdessä teineistä aikuisiksi.”