Kategoriat
Arkisto Ihmiset

Kuulustelu kampuksella

yuri_birjulin1

Työpaikkojen määrä on rajallinen. Ajattelitko ihan tosissasi saada töitä?

Kyllä. Yliopisto tarjoaa hyvät erikoistumismahdollisuudet ja etulyöntiaseman työmarkkinoilla.

Yuri Birjulin, 19, valtio-oppi

 

aino_hyyppölä1

Pitäisikö opintotuen tulorajoista luopua?

Ei, sillä ne edistävät tasapuolisuutta.

Aino Hyppölä, 20, viestintä

 

olli_sarvilinna1

Ylittikö hallitus rajat rikkomalla koulutuslupauksen?

Ei, sillä meillä on asiat täällä kuitenkin hyvin. Toisaalta peruskoulun puolella resurssit ovat harmillisen vähissä.

Olli Sarvilinna, 26, luokanopettajakoulutus

 

ellen_kopperoinen1

Ovatko vanhempien asettamat rajat rakkautta?

Kyllä. Rajoja asettamalla vanhemmat voivat auttaa lasta moraalikäsitysten muodostamisessa ja tärkeissä elämänvalinnoissa.

Ellen Kopperoinen, 20, kotimainen kirjallisuus

 

korbiniam_oswald1

Missä osassa kehoa rusketusrajat ovat kiusallisimmat?

Pandat! Ehdottomasti silmien ympärillä aurinkolasien käytön seurauksena.

Korbiniam Oswald, 25, matematiikka

 

veera_rautiainen1

Kannattaako yliopistoon hakijan seurata pisterajoja?

Ei, ne vaihtelevat niin paljon! Rajojen seuraaminen saattaa laskea hakijan motivaatiota tai toisaalta antaa harhaanjohtavan vaikutelman sisäänpääsyn helppoudesta.

Veera Rautiainen, 24, erityispedagogiikka


Tekstit: Anna Jaakonaho

Kuvat: Iisa Pappi

Kategoriat
Arkisto Ihmiset Röyhkeät

Kuka luulet olevasi Mikko Puukko?

Mikko-Puukko-2

Mikko Puukko, nimesi on kaikille medialaisille tuttu sosiaalitieteiden uutiskirjeiden mystisenä lähettäjänä. Lisäksi olet yhteiskuntapolitiikan amanuenssi. Kuka luulet olevasi?

Olen Afrikan valosta ja lämmöstä haaveileva entinen virkamies.

Et siis enää ole virkamies?

Minulla on vielä vanha nimike, amanuenssi, jolla olen aikoinani tullut laitokselle. Se oli silloin virkasuhde, mutta nykyään kyseessä on työsuhde. Sen takia tänään (30.9.) käynnistyneet yt-neuvottelut vähän pelottavatkin.

Mitä amanuenssin, ns. akateemisen sekatyöläisen, työnkuvaan oikein kuuluu?

Vielä ennen vuoden 2010 hallintorakennemuutoksia amanuenssin työtehtävät olivat hyvin vaihtelevia. Niihin kuuluivat kaikennäköiset talous-, henkilöstö- ja opintoasiat. Uuden laitoksen aikana ne on eroteltu toisistaan, ja esimerkiksi opintoasiat liittyvät nyt kuhunkin oppiaineeseen. Käytännössä nykyisillä opintoasiansuunnittelijoilla on vastaavat tehtävät kuin ennen amanuensseilla.

Lisäksi minulla on laitostiedottajan tehtäviä. Lähetän muun muassa sosiaalitieteiden uutiskirjettä sekä ylläpidän laitoksen ulkoisia verkkosivuja ja Flamma-sivuja.

Mikko-Puukko-1

Miten päädyit töihin yliopistolle?

Oikeastaan puolivahingossa. Opiskelin aikoinaan vanhalla omalla laitoksellani sosiaalipolitiikkaa. Valmistumisen jälkeisenä kesänä olin hetken aikaa työttömänä ja sain yllättäen soiton osastosihteeriltä, että tarvittaisiin amanuenssin sijaista. Otin sijaisuuden vastaan, ja vuotta myöhemmin, kun amanuenssin paikka avautui, hain paikkaa ja sain sen. Siitä on nyt 17 vuotta.

“Tällä hetkellä koko Helsingin yliopiston hallintoväki on varpaillaan. Tänään alkaneissa YT-neuvotteluissa on ilmoitettu henkilöstön vähennysmääräksi 1200, ja leikkaustarve on ensisijaisesti hallinnosta.“

Eikä vieläkään kyllästytä?

Kyllä varsinkin viime vuosina kaikki nämä muutokset ovat askarruttaneet. Viimeksi vuoden 2010 hallintorakennemuutosten aikaan mietin, muuttuvatko työtehtävät yksitoikkoisemmiksi. Nyt kun edessä ovat vielä suuremmat muutokset, pohdituttaa, millä tavalla tulevat työtehtävät – jos siis on tulevia työtehtäviä – vastaavat sitä, mitä olen itse ajatellut. Kun tehtäviä keskitetään, ei ole aina yksinkertaista luoda sellaisia mielekkäitä kokonaisuuksia, joissa olisi edelleen riittävästi haastetta ja mielenkiintoa. Että se ei olisi pelkästään mitään opintosuoritusten rekisteröintiä.

Tällä hetkellä koko Helsingin yliopiston hallintoväki on varpaillaan. Tänään alkaneissa yt-neuvotteluissa on ilmoitettu henkilöstön vähennysmääräksi 1200, ja leikkaustarve on ensisijaisesti hallinnosta. Mutta yritän suhtautua siihen niin, että jos lähtö tulee, se on sitten jokin uusi mahdollisuus. Ei siinä muu auta.

Mikko-Puukko-8

Miksi yliopisto on huono kohde leikata?

Onhan se ihan itsestään selvää, että huonossa taloudellisessa tilanteessa ei kannata leikata yliopistolta. Se leikkaa myös tulevaisuuden mahdollisuuksia. Päinvastoin tässä tilanteessa koulutukseen pitäisi satsata, jotta meillä olisi tulevaisuudessakin innovaatioita ja hyvin koulutettua työvoimaa.

Helsingin yliopiston pitkässä historiassa muutoksia on tullut paljon, eivätkä ne aina ole olleet huonoja. Maailma muuttuu ympärillämme, ja meidän pitää muuttua mukana. Sinänsä on hyvä, että joudutaan miettimään yliopiston perustehtäviä uudelleen, eli mitä tehdään ja miten. Mutta nyt nämä luvut ovat ihan käsittämättömiä. Ensi vuonna pitäisi säästää 54 miljoonaa euroa, mikä on 20 prosenttia koko yliopiston vuosibudjetista. En ymmärrä, miten tällaisten leikkauksien jälkeen voitaisiin taata, että Suomen ainoa huippuyliopisto on enää samaa tasoa.

Onko yliopistovaltauksesta hyötyä?

Suoraan sanottuna en usko. Olin itse aikoinani mukana valtaamassa hallintorakennusta vuonna 1990, kun yliopiston kolmikantaa ajettiin. Silloin ajatuksena oli nimenomaan demokratian lisääminen niin, että myös opiskelijat saisivat äänensä kuuluviin. Nykyisessä hallintomallissa valta on hyvin keskitetty rehtorille ja dekaanille, ja tiedekuntaneuvostoista ja laitosneuvostoista on tullut enemmänkin rutiinimaisten asioiden kumileimasimia. Silloin nousee kysymys siitä, onko opiskelijoilla enää tässä kolmikantamallissa mitään vaikutusmahdollisuuksia. Kyllä se vähän niukalta tuntuu.

On huolestuttavaa, että yhä enemmän ollaan menty tällaiseen yritysmaailmasta lainattuun johtomalliin, eikä edes moderniin sellaiseen. Toisaalta ennen Helsingin yliopistokin oli valtion tilivirasto. Ei silloin haitannut, vaikka tilit olivat miinuksella, koska eihän valtio mene konkurssiin. Mutta nyt kun yliopistoilla on oma taloudellinen vastuu, tilanne on ihan toinen.

Mikko-Puukko-6

Mihin tulosajattelu johtaa?

Nykyään on pakko tuottaa, minkä takia esimerkiksi tohtoreita valmistuu liukuhihnalta. Kyllä suoraan sanoen ihmetyttää, kenen kannattaa lähteä väitöskirjaa tekemään, kun tutkimuslaitostenkin rahoitus vähenee. Ei siellä enää ole kunnon työmarkkinoita, ja vähäisiäkin avoimia paikkoja hakee tuhottoman moni.

“Kun itse opiskelin, ihanteena oli akateeminen vapaus. Nykyään opiskelijat haluavat koulumaisempaa opetusta.“

Mitä teit ennen, kuin jumiuduit vuosikymmeniksi Helsingin yliopistolle?

Ensimmäinen tutkintoni oli yo-merkonomi pankkilinjalta, ja työskentelin sen jälkeen arvopaperisalkun hoitajana Postipankissa. Hain ylioppilaskirjoitusten jälkeen monenlaisiin paikkoihin, muun muassa kauppikseen ja opiskelemaan historiaa. Samalla tavalla kuten aika moni nuori, jolla ei ole mitään erityisiä kykyjä, sitä miettii vain, mikä voisi olla kiinnostavaa. Kun olin jo ollut työelämässä, valtsika ja yhteiskuntatieteet alkoivat kiinnostaa. Sain opiskelupaikan, ja pankkityö riitti siltä osin. Lukuun ottamatta kesätöitä Helsingin yliopisto oli valtsikasta valmistumisen jälkeen ensimmäinen työpaikkani.

Pääosin olen viihtynyt hyvin Helsingin yliopistolla. Parasta työssä on vuorovaikutus opiskelijoiden kanssa. On ollut mielenkiintoista nähdä, millä tavalla opiskelijasukupolvet ovat vuosien myötä muuttuneet.

Mikko-Puukko-5

Miten ne sitten ovat muuttuneet?

Kun itse opiskelin, ihanteena oli akateeminen vapaus. Nykyään opiskelijat haluavat koulumaisempaa opetusta. Se on valtsikassa kauhean vaikea ajatus, koska muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta kaikki tutkinnot ovat yleisiä, eikä niistä valmistu suoraan mihinkään ammattiin.

Tietysti siinä paistaa huoli työllistymisestä. Paljon kysytään esimerkiksi, minkälaisilla sivuaineilla voisi varmistaa työllistymisen valmistumisen jälkeen. Kun ajatellaan valtsikan historiaa, sehän perustettiin tehtävänään kouluttaa virkamiehiä. Mutta nyt tilanne on toinen, eikä ministeriöissä enää ole samalla lailla työtehtäviä. Sen sijaan paljon ollaan harjoitteluissa erilaisissa ajatushautomoissa, järjestöissä ja jopa pelifirmoissa. Ministeriöiden rinnalle on avautunut ihan uudenlaisia työpaikkamahdollisuuksia.


Kuva: Joona Raudaskoski

Kategoriat
Arkisto Ihmiset

Nykytanssija pakenee taiteen rajoja

Nykytanssitaiteilijalle ruumis on viestinnän väline. Taneli Törmä etsii ihmisen rajoja performansseilla ja videokuvalla ja toivoo, ettei taidetta tarvitsisi aina lokeroida.

taneli_törmä-(9)

Kun Taneli Törmä opiskeli balettitanssijaksi Kansallisoopperassa, hän ei aavistanut tekevänsä jonain päivänä tällaisia esityksiä. Nyt ei olla oopperan suurella näyttämöllä vaan avoimessa näyttelytilassa.

Lattialla lepää yhdeksän metriä leveä taulu, jonka ääressä Törmä viettää yhteensä 130 tuntia. Hän piirtää taulua täyteen tikku-ukkoja ja tarkkailee, mitä keholle ja mielelle tapahtuu piirtäessä. Tilan laidalla näyttelyvieraat näkevät paitsi liikettä ja kuvataidetta, myös performanssin.

Juuri tällaisista projekteista Törmä nykyään nauttii. Nykytanssitaiteilija tahtoo teoksissaan kyseenalaistaa, mitä tanssi on ja mitä se saa olla.

Kiinnostus kokeilevaan nykytanssiin syttyi pikkuhiljaa lähes pakon sanelemana. Klassisen baletin opiskelijalla muun muassa nilkat olivat usein kovilla. Lopulta loukkaantumiset puskivat katsomaan tanssia perinteisten raamien ulkopuolelta. Lisäksi ihmiskehon rajallisuus alkoi tulla taaperosta asti tanssineen Törmän visioiden tielle.

”Kun on tanssinut koko ikänsä, täytyy jossain vaiheessa alkaa etsiä ilmaisuvoimaa muualtakin. Pelkkä liike ei aina anna tarpeeksi”, Törmä kertoo.

taneli_törmä-(3)

Törmä löysi poikkitaiteellisuudesta keinon ylittää kehon rajoja. Performanssitaiteen lisäksi Törmä on innostunut videokuvaamisesta, jossa on parasta kyky kehystää tarkasti. Tanssijana Törmä näkee kuvaruudunkin näyttämönä, jolla hänen on lavaa helpompi ohjata yleisön katsetta tärkeisiin yksityiskohtiin. Videon avulla hän voi esimerkiksi viedä katsojan kirjaimellisesti iholle – zoomata niin lähelle, että katsoja näkee hengityksen ja kokee liikkeen sen kautta.

”Hengittävän ihon kuvaaminenkin voi olla tanssia.”

Videointi myös mahdollistaa yleisön viemisen paikkoihin, joihin esitystä ei muuten saisi pystytettyä.

”Ihmisiä on vaikea rahdata Grönlannin jäätikölle nykytanssia katsomaan, mutta hetken voi videoida ja siten levittää jälkikäteen rajattomasti.”

Liike on Törmälle viestinnän väline. Tästä näkökulmasta häntä kiinnostaa erityisesti tanssijoiden ryhmädynamiikka, joka on jokaisella kokoonpanolla ainutlaatuinen. Ryhmädynamiikka on Törmän mielestä kuitenkin myös muunneltavissa ja koreografisoitavissa, jolloin ryhmä saadaan viestimään halutulla tavalla. Hän kuvailee, että liikkeen voima löytyy vivahteista, jotka heijastavat tunteitamme myös arkielämässä.

“Liike viestii enemmän tai vähemmän tahallisesti hyvinkin voimakkaita asioita”, hän sanoo.

Törmä on valjastanut liikkeen isojen, universaalien teemojen selittäjäksi.

taneli_törmä-(7)

 

Hänen Trust Off -projektinsa käsittelee tuntemattomaan luottamista, sen aiheuttamaa kontrollista luopumista sekä lopulta vapaudesta nauttimista. Syksyllä Pohjoismaissa kiertänyt Black Side -teos puolestaan pohtii, miten valo vaikuttaa kehoon ja mieleen ja kuinka sen määrä vaihtelee pohjoisessa eri vuodenaikoina.

Black Side ei kuitenkaan ole vain tanssia. Törmä liittää tapansa mukaan projektiin muitakin ulottuvuuksia, tällä kertaa videota ja elektronista musiikkia. Seuraavaksi häntä kiinnostaa avata lisää kuvataiteen tuomia mahdollisuuksia. Tulevat projektit siis tuskin solahtavat valmiiseen lokeroon. Niillä rikotaan lisää tanssin ja taiteen rajoja.

taneli_törmä-(6)


Kuvat: Joona Raudaskoski

Kategoriat
Arkisto Ihmiset

Kuin elokuvaa

Niin nuoria, niin lupaavia. Haastattelimme viisi 1990-luvulla syntynyttä menestyjää eri aloilta.

Vilma Alina on laulaja-lauluntekijä, jonka satumaisen menestystarinan taustalla ovat lahjakkuus, kova työ ja nopeasti levinneet YouTube-videot.

Vilma_Alina5_Bremer

21-vuotiaan Vilma Alinan, oikealtaan nimeltään Vilma Lähteenmäen, tarina on kuin elokuvasta.

Vuonna 2012 Vilma vietti lukion jälkeistä välivuotta ja innostui musiikin tekemisestä vokaaliloopperilla. Se on laite, jonka avulla ääntä voi tehostaa ja kerrostaa muodostamaan erilaisia äänimaisemia. Vilma latasi YouTubeen videoita, joissa hän esitti loopperin avulla covereita eri artistien kappaleista.

”Videot levisivät todella nopeasti. Yllätyin, miten jengi lähti jakamaan niitä!”

Tammikuussa 2013 Vilma teki videon, jolla hän yhdisteli Anssi Kelan ja Robinin kappaleita potpuriksi. Ei kulunut päivääkään, kun Anssi Kela julkaisi videon omalla Facebook-seinällään. Parin päivän päästä Vilmaan otettiin yhteyttä musiikkiyhtiö Kaiku Entertainmentilta.

”Menin sinne käymään jo samana päivänä. Aloimme saman tien tehdä biisejä, kello kolmesta iltapäivällä kello kolmeen asti yöllä.”

Parin viikon päästä Vilma esiteltiin levy-yhtiö Universal Musicille, josta hänelle tarjottiin levytyssopimusta.

”Kaikki tapahtui käsittämättömän nopeasti. Aluksi mietin, olenko oikeasti valmis, haluanko lähteä tähän. Samalla tiesin, että jos en tarttuisi tilaisuuteen, jäisin aina pohtimaan, mitä olisi voinut tapahtua ja mitä olisin voinut tehdä.”

Anssi Kelan lisäksi myös Robinin manageri näki videon. Hän innostui siitä niin paljon, että pyysi Vilmaa mukaan taustabändiin kosketinsoittajaksi.

”Ei sellaiselle tarjoukselle sanota ei!”

Bändissä soittaminen on ollut Vilman mukaan opettava kokemus.

”Olen päässyt näkemään läheltä, mitä artistina oleminen oikeasti on. Uskon, että siitä on ollut paljon hyötyä.”

Nyt Vilma on keikkaillut Robinin kanssa pari vuotta, ja viime marraskuussa julkaistiin hänen ensimmäinen oma sinkkunsa Hullut asuu Kallios.

Vilma_Alina1_Bremer

Pitää olla paloa, kunnon kipinää tätä juttua kohtaan. Toisaalta pelkkä luonnollinen lahjakkuus ei vielä vie mihinkään. Täytyy tehdä paljon töitä, ennen kuin pystyy olemaan parhaimmillaan.

Vilma on viettänyt suurimman osan elämästään musiikin parissa. Hän aloitti pianonsoiton seitsemänvuotiaana, mutta myöhemmin Sibelius-lukiossa piano vaihtui lauluun. Lukion jälkeen Vilma pääsi opiskelemaan laulamista Pop & Jazz Konservatorioon, jossa opinnot ovat vielä kesken.

Musikaalisuudesta huolimatta artistin ura ei ollut Vilman suunnitelmissa.

”Haaveena oli päästä tekemään jotain musiikin parissa, mutta en ollut koskaan ajatellut, että tekisin musiikkia artistina isossa levy-yhtiössä.”

Vilma sanoittaa kaikki kappaleensa itse. Inspiraatiota hän hakee elämästään, mutta ei suoraan omista kokemuksistaan. Debyyttisinkku on sekin yhdistelmä laulajan eri elämänvaiheista.

”Kaikki kirjoittamani pohjautuu fiiliksiin, joita olen joskus tuntenut, mutta etsin niille jonkun toisen näyttämön. Ikään kuin puen tarinoitani eri vaatteisiin. Hullut asuu Kallios ei kerro suoraan omasta elämästäni. En ole oikeasti sylkenyt kenenkään tukkaan!”

Vilma kokee, että musiikki on tarkoitettu jaettavaksi. Hän ei halua kirjoittaa kappaleita pöytälaatikkoon.

”Kappale ei ole olemassa, ennen kuin sillä on kuulijoita. Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi musiikkini ja pystyisi samaistumaan siihen. Musiikinteko on mielettömän palkitsevaa, vaikka välillä joutuisikin vuodattamaan kyyneleitä sen vuoksi. Jos joku kertoo liikuttuneensa jostain kappaleestani, on kaikki tuska sen arvoista.”

Vilma_Alina8_Bremer

Musiikin tekoon kuuluu, että heti kun jotain on saatu ulos, aletaan tehdä jo seuraavaa juttua. Nälkä kasvaa tehdessä. Ei oikein ehdi fiilistellä missään välissä.

Oman levytyssopimuksen solmimisesta on nyt ehtinyt kulua kaksi vuotta. Tällä hetkellä Vilma valmistelee syksyllä julkaistavaa esikoisalbumiaan. Vaikka tapahtumien kulku tuntuu uskomattomalta, hän ei ole missään vaiheessa pysähtynyt miettimään menestystään.

”Musiikin tekoon kuuluu se, että heti kun jotain on saatu ulos, pitää alkaa tehdä jo seuraavaa juttua. Nälkä kasvaa tehdessä. Ei oikein ehdi fiilistellä missään välissä.”

Vilma ei usko, että menestys osuu kohdalle sattumalta. Aidon innostuksen lisäksi on oltava valmis näkemään vaivaa.

”Pitää olla paloa, kunnon kipinää tätä juttua kohtaan. Pitää löytää oma ääni ja persoona. Toki myös treenaaminen on välttämätöntä. Pelkkä luonnollinen lahjakkuus ei vielä vie mihinkään. Täytyy tehdä paljon töitä, ennen kuin pystyy olemaan parhaimmillaan.”

Oman uran lisäksi Vilma toivoo voivansa tulevaisuudessa kirjoittaa kappaleita muillekin artisteille.

”Haluaisin päästä sellaiseen asemaan, että minulta tilattaisiin paljon kappaleita ja voisin elättää itseni lauluntekijänä. En haluaisi miettiä plan b:tä vielä.”

P4168856


Kuva: Mette Bremer

Kategoriat
Arkisto Ihmiset

Töttöröö – olen toimitusjohtaja!

Niin nuoria, niin lupaavia. Haastattelimme viisi 1990-luvulla syntynyttä menestyjää eri aloilta.

Joona Haatainen on YouTube-verkosto Töttöröö Networksin toimitusjohtaja, joka on noussut vuodessa suomalaisen mediabisneksen puhutuimpien nimien joukkoon.

Keväällä 2014 Joona Haatainen, 24, oli töissä levy-yhtiössä huumoriryhmä Justimuksen managerina ja seurasi sivusta, miten YouTube-skene kasvoi räjähdysmäisesti. Siihen verrattuna levybisnes tuntui vanhentuneelta.

”Eivät albumit kiinnosta enää ketään. Fanit haluavat olla jatkuvasti vuorovaikutuksessa idolinsa kanssa. Siihen tubettajien suosio perustuu. Samalla tubettajien sopimukset ja palkkiot kaupallisista yhteistöistä olivat kuin jostain villistä lännestä. Kukaan ei suojellut heitä.”

Suojelemisesta tuli Haataisen missio. Hän perusti Töttöröö Networksin, joka ideoi ja toteuttaa YouTube-lähtöistä sisältömarkkinointia. Käytännössä Töttöröö esimerkiksi myy yrityksille näkyvyyttä tubettajiensa videoilla ja ideoi mainoskampanjoita YouTubeen.

Töttöröön ensimmäinen syksy oli haastava.

”Puskimme itseämme näkyviin, lähetimme tiedotteita ja annoimme haastatteluja. Niin saimme pian muutaman casen. Kun teimme niiden kanssa hyvää tulosta, homma lähti rullaamaan.”

Olen lähtenyt rohkeasti moneen mukaan. En ole antanut vaikeilta tuntuvien asioiden estää, kun kuitenkin tiedän, mitä haluan tehdä.

Nyt verkostoon kuuluu neljän hengen ydintiimi ja 20 tubettajaa – tai sisällöntuottajaa, kuten Haatainen kutsuu heitä kunnioittavasti.

Haataisen mukaan levy-yhtiössä varoiteltiin, että “Joona hei, pitää painaa 10 vuotta duunia, ennen kuin pääsee istumaan ‘isoihin pöytiin’”. Toisin kävi. Haatainen on hiljattain istunut illallisvieraana esimerkiksi MTV3:n uutis- ja ajankohtaisohjelmien päätoimittajan Merja Ylä-Anttilan kutsumana.

”Tuntuu oudolta, että saa tehdä töitä näiden ykköspelureiden kanssa. Vaikkapa haastattelujen antaminen ei ole minulle kovin luontevaa, ja aluksi pelkäsin, että yritys epäonnistuu ja menetän kasvoni. Kun sitten uskalsin astua valokeilaan, matka on ollut upea.”

Haatainen povaa suomalaisen YouTube-skenen seuraaviksi trendeiksi moniosaisia videosarjoja, aikuisia vloggaajia ja entistä ammattimaisempia tuotantoja. Hän itse toivoo YouTubeen lisää hyväntekeväisyysprojekteja ja journalistista asiasisältöä hömpän rinnalle.

”Suurin unelmani on luonnollisesti se, että entistä useampi tubettaja voisi tehdä ammatikseen sitä, mitä rakastaa.” PS

NOSTO: “Vaikkapa haastattelujen antaminen ei ole minulle kovin luontevaa, ja aluksi pelkäsin, että yritys epäonnistuu ja menetän kasvoni. Kun sitten uskalsin astua valokeilaan, matka on ollut upea.”