Teksti: Elisa Kauppinen & Emilia Viitamäki

Sinisten jalokivien uskotaan rauhoittavan ilmapiiriä kaaoksen keskellä ja kriisitilanteissa, parantavan keskustelua rakkaiden välillä, houkuttelevan positiivista energiaa sekä kannustavan rehellisyyteen. Sininen väri itsessään tuo mieleen rauhallisuutta ja rentoutumista. 

Erityisesti nuoret naiset hakevat kasvavissa määrin voimaa erilaisista amuleteista, joiden vaikutus perustuu uskolle. Erilaisilla parantavilla vaikutuksilla ladattujen kivien keräily näyttäytyy helposti hölynpölynä. Amulettien mystiset voimat eivät ole tieteellisin menetelmin todistettavissa, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että jotkut löytävät niistä silti turvaa. Merkityksellisyys ei aina perustu järkeen, eikä sen tarvitsekaan. Epävarmoina aikoina turvan tunteen löytäminen on tärkeä taito – vaikkapa sitten korukivistä.

Nopeatempoisessa yhteiskunnassa haluamme nähdä välitöntä, konkreettista vaikutusta ja todistaa asioiden merkityksellisyyden. Tunteisiin ja asenteisiin perustuvat asiat leimataan helposti vähätellen “naiselliseksi hömpäksi”. Tosiasia on kuitenkin, että ne synnyttävät arvoja, joilla on konkreettisia vaikutuksia siihen, miten ympäristömme rakentuu.

Menneenä keväänä useat naisvaltaiset alat avasivat keskustelua vähäisestä arvostuksestaan. Kunta-alalla muun muassa hoitajat ja opettajat ovat lakkoilleet. Sairaanhoitajien keskimääräinen kuukausipalkka on noin 2500 euroa. Tällä korvauksella he ovat taistelleet yli kahden vuoden ajan koronapotilaiden hengistä – jatkuvassa kiireessä, alimiehityksellä, riskeeraten oman terveytensä. Samalla palkkatasolla työskentelevät varhaiskasvatuksen opettajat ovat läpi pandemian tehneet lähityötä päiväkodeissa. 

Naisten vähätteleminen ja heidän kokemansa arvostuksen puute ei siis rajoitu kiinnostuksen kohteisiin, vaan myös työelämään. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalan työntekijöistä 90 prosenttia on naisia, ja heidän palkkansa ovat huomattavasti matalammat kuin saman koulutustason miesvaltaisilla aloilla. Opettajia ja hoitajia arvostetaan kyllä puheen tasolla, mutta tämä ei näy käytännössä, esimerkiksi palkassa. Eikä tätä ilmiötä useinkaan kyseenalaisteta yhteiskunnassa laajamittaisesti.

Viime aikoina otsikoihin on myös noussut huolestuttava määrä ahdistelutapauksia politiikassa. Häirintä, vähättely ja kehon koskemattomuuden rikkominen seuraa naisia yhteiskunnassa joka paikkaan. Työpaikalla tapahtuva häirintä on erityisen loukkaavaa, sillä useimmilla naisilla ei ole mitään keinoa suojautua siltä. Valitettavan usein häirintätapauksissa ennakoivat toimenpiteet kohdistetaan uhreihin eikä ahdistelijoihin. Työn teko on niin oleellinen osa yhteiskuntaamme, etteivät naiset voi olla yksin vastuussa turvallisen ja kunnioittavan työkulttuurin rakentamisesta.

Tällä kirjoituksella haluamme kannustaa lukijoitamme tarkkailemaan, tuntemaan ja arvostamaan ympäristöään. Myös niitä asioita, joita emme voi käsin koskettaa – kuten turvallisuuden tunnetta. Mikäli tässä maailmantilanteessa haemme merkityksellisyyttä vain asioista, joiden vaikutuksen näemme välittömästi, vaivumme epätoivoon.

Emme tiedä sinisistä jalokivistä, mutta ainakin Groteskin sininen numero kannusti kirjoittajiamme rehellisyyteen. Lehdessä Krista Karhu tutkii naisvihan ilmentymistä Suomen poliisissa, Joonas Kallonen pohtii hengellisyyksiä modernissa yhteiskunnassa ja Joakim Kullas tutkii Venäjän sotarikoksia kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Vastapainoksi aroille aiheille suosittelemme lukemaan lehden rannalla jäätelön ja auringon kera.

Armollista ja rentouttavaa kesää! <3