Teksti: päätoimitus
Kuva: Seppo Kivimäki
Kesän kynnyksellä jokavuotinen oravanpyörä täynnä Canva-talkoita, motivaationtäyteisiä hakukirjeitä ja selostusta siitä, kuinka “opinnot valtiotieteellisessä ovat auttaneet minua hahmottamaan yhteiskuntaa monella osa-alueella” on varmasti traumatisoinut tarpeeksi monen ahkeran, dynaamisen ja ulospäinsuuntautuneen moniosaajan. Myös vuoden 2024 päätoimitus on jäätynyt työhaastattelussa, väsännyt hakemuksia yömyöhään ja vakuuttanut haastattelijalle, että kuolisi onnesta saadessaan työpaikan.
Taakkojen uuvuttamat groteskilaiset, tervetuloa vuoden ensimmäisen lehden pariin. Asiat riitelevät, eivät ihmiset – siksi menemme suoraan asiaan. Jodelissa tehdyn empiirisen havainnoinnin perusteella olemme tulleet siihen tulokseen, että valtsikassa ei puhuta tarpeeksi työllistymisestä. Pöhinä loistaa poissaolollaan. Emmekä tarkoita ainoastaan linkkarin näpyttelyä otsa hiessä, vaan sitä, että fukseille opetettaisiin normaaleja työelämätaitoja lähdeviitteiden merkinnästä työhakemuksen laatimiseen. Postinjakaja-VTM, toivottavasti luet tämän.
Avoimuuden nimissä on myönnettävä, että tilastojen mukaan valtiotieteilijät työllistyvät hyvin. Minkä takia siitä huolimatta kylterit, tradenomit ja pykälät tuntuvat vievän kaikki paikat, joita valtiolle.fi-sivustolla on tarjota? Ehkäpä vikaa löytyy myös omasta koulutusohjelmastamme. Ison pyörän pyörittyä muutosvastarinta koulutusohjelman johdossa on noussut julkiseksi salaisuudeksi, ja siitä kärsivät opiskelijat. Toki akateemisen tutkinnon täytyykin painottua akateemisuuteen, mutta yleisenä totuutena tuntuu olevan, että ilman CV-merkintää ainejärjestötyöstä tai muusta aktiivisuudesta työpaikkojen ovet eivät aukea.
Helsinki on täynnä mielenkiintoisia yrityksiä, edustustoja ja ministeriöitä, mutta opiskelijoiden arjessa ne näkyvät surullisen vähän. Työelämäekskursioiden osallistujalistat loppuvat lyhyeen, puhumattakaan konsulttifirmoista, jotka saavat hädin tuskin houkuteltua opiskelijoita paikalle ilmaisen päivällisen avulla. Opinnoista saatua politiikan ja viestinnän osaamista on vaikea tuoda esiin CV:ssä, jos ainoana valttikorttina on se, että osaa nimetä erilaisia julkisuusteorioita.
Kun työpaikkojen ovet pysyvät säpissä, opiskelijat turvautuvat vapaaehtoistyön lisäksi opintojen ja puoli-ilmaisten harjoitteluiden välillä tasapainotteluun. Monella lienee vielä muistissa otsikot viestintätoimistojen mäkkäripalkalla tehdyistä harjoitteluista ja työtehtävistä, jotka sisälsivät kirpparilöytöjen bongailua ja tavaroiden roudausta. Kesätöitä on harvoin tarjolla opintojensa alkuvaiheessa oleville valtiotieteilijöille, vaikka osaisikin keskustella organisaation hajautumisesta tai jopa esitelmöidä erilaisista peliteorioista. Tärkeää olisi, että tulevaisuuden työnantajat näkyisivät opinnoissa konkreettisemmin, ja työelämän taitoja harjoiteltaisiin muuallakin kuin niillä ruhtinaallisilla kahdella työelämäkurssilla, jotka polvilaisilta vaaditaan.
Totuus on se, että valtsika on täynnä kunnianhimoisia ja osaavia opiskelijoita, joille liian harvoin annetaan mahdollisuus näyttää se työelämässä. Kursseja suunnitellessa työelämätaitoja ei ole syytä ylenkatsoa, varsinkin kun monella luennoitsijalla varmasti olisi verkostoja, joita voisi kursseilla hyödyntää. Vapaaehtoistoiminta on opiskelijan parasta aikaa ja harjoittelut ainutlaatuisia mahdollisuuksia, mutta vetoamme myös koko koulutusohjelmaan – uskalletaan vähän pöhistä.
