TEKSTI Jessica Pyöriä KUVITUS Anni Takanen
En tiedä pystynkö siihen. Pelastamaan maailmaa, siis.
Vaikka tiedän, että varmaan pitäisi.
Jopa tämä pohdinta
on etuoikeus.
On niin paljon korjattavaa,
monta rikkinäistä osaa,
etten tiedä,
mistä aloittaa.
Monta anteeksipyyntöä,
joihin en voi pakottaa.
Ja pelko siitä,
etten osaa tarpeeksi.
Mutta tiedän,
että on heitä,
jotka ovat kuin
hän.
Hän,
joka on kaiken muutoksen alku
ja juuri.
Hän piileksii
lukuisissa olomuodoissaan,
hyvissä ja pahoissa.
Jokaisen silmissä erilaisena.
Hänen perillisensä
taistelevat sen puolesta,
minkä kokevat oikeaksi,
viimeiseen asti.
Heillä on jostain syvältä
kumpuavaa rohkeutta.
Heitä
hän kutsuu luokseen,
suloisesti viettelee,
kuiskii korvaan kauniita sanoja.
Lupauksia.
Ja heissä on voimaa,
joka antaa minulle
toivoa.
Toivoa,
että joskus voisimme
päästää irti vihasta,
tuskasta, itsekkyydestä,
ja rakastaa maata jalkojemme alla.
Ja kyllä minäkin
haluan olla hänen.
Muuttaa maailmaa intohimolla,
raa’alla tahdonvoimalla.
Voittaa pelot,
luottaa johonkin suurempaan.
Mutta varoen,
sillä hänestä on moneen:
ilosta tuskaan ja tuhoon.
Toivonkin siis
kaikista eniten,
sydämeni syvimmästä pohjasta,
hyvän voittavan.
Oli kuinka vain,
hänestä lopulta kumpuaa tulevaisuus.
Ja hänen nimensä
on Aate.
