10 vuotta juorunnälkää, proffien lahjomista ja feminismiä

TEKSTI Ripsa Niemi
KUVA Roosa Kontiokari

Mistä medialaiset puhuivat 10 vuotta sitten? Kysymys heräsi, kun sain lokakuussa sähköpostia Median verkkosivujen palvelimelta ja pyynnön joko poistaa tai päivittää mediary.fi/osmo -osoitteessa majailevan foorumin. Linkin takaa paljastui sittemmin suljettu keskustelualue, jossa ruodittiin nimimerkkien takaa medialaisten puuhia riettaisiin yksityiskohtiin asti.

Aloitan aikamatkan kuitenkin kaukana verkkoyhteyksistä ottamalla hissin Kaisa-kirjaston neljänteen kellarikerrokseen. Pölyn keskellä on kansiota täynnä vanhoja Groteskeja. Mikä aarreaitta! Kansien välistä löytyy tuttuja nimiä kirjottajina ja haastateltuina. On samoja proffia vähän nuoremmilla kasvoilla ja excuilla nähtyjä yritysten konsultteja.

Groteski on aina tarttunut hanakasti ajankohtaiseen. Jutussa Kuvagallerioiden kasvatit on pohdittu muun muassa IRC-galleriaa ja omien kuvien lataamista nettiin. “Mutta miksi kukaan ylipäänsä haluaa oman kuvansa nettiin muiden töllisteltäväksi ja arvosteltavaksi?” (1/2005) Ilmiön taustalla kuvataan ihanneminän rakentamista ja eksistentiaalista tarvetta näyttää olevansa olemassa. Samaa totesi nykyajassa yksi päätoimittajista ollessamme yhdessä keikalla: “Snäppään niin muut näkee, että käyn joskus iltaisin ulkona.”

Medialaisia ovat kiehtoneet samat teemat vuodesta toiseen. Groteskin pääkirjoituksessa 4/2006 kirjoitetaan: “Lukuisista osakseen saamista käsittelykerroista huolimatta sukupuoli puhuttaa ja mietityttää tässäkin numerossa” ja “Groteski on vuoden loppua kohden tultaessa muovautunut likipitäen feministiseksi julkaisuksi! Ihan mahtavaa!” Feminismi ja sukupuoli ovat edelleen jatkuvasti opiskelutovereiden huulilla.

Kun Groteskissa on kirjoitettu teräviä, on asiattomat jutut jätetty verkkoon Juorut & jupinat -palstalle. Se on Median nettisivujen yhteydessä toiminut keskustelualusta, joka on jäänyt verkkoon roikkumaan. Foorumilla käytetyt rempseät nimimerkit, kuten salonkikulli ja juorutto, sekä lukuisat mauttomat läpät vuosilta 2005–2011 herättävät nykyopiskelijassa suurta huvitusta. Jos nykyään uskalletaan paljastaa korkeintaan valtsikaihastuksen nimikirjaimet Jodelissa, on Juoruissa & jupinoissa arvailtu nimillä seuraavan mediaparin häitä ja huudeltu treffeillä spotattuja medialaisia. Aloitukset “Kesäjuoruja” ja “Syksyjuoruja” kertovat palstan aktiivien loputtomasta juorunnälästä.

Suosikkini palstalta löytyy otsikolla Älä lue tätä, Esa Väliverronen. Ketjussa on kerätty Väliverrosen 50-vuotislahjaksi opiskelijoiden allekirjoittamia lupauksia kuten kirjoittaa lähdeviitteet oikein ja pysyä hereillä luentosalin ensimmäisessä rivissä. Aivan kuten Mediayhteiskunnan hautajaisissa keväällä 2017, on rakkaita proffiamme kiitelty aiemminkin huumorin keinoin tärkeissä tilaisuuksissa.

Jos tätä juttua aloittaessani luulin luovani jotain uutta ja ennennäkemätöntä, osoittaa vuoden 2004 ensimmäinen Groteski minut totaalisen vääräksi. Lehdestä voi lukea kattavan jutun Groteskin menneisyydestä. “Groteski on testannut lähes kaikkea mahdollista”, sanotaan jutussa tyhjentävästi. Lehdessä tosin todetaan, että ajat ovat muuttuneet ja Groteski sen mukana. Saanen olla eri mieltä. Lähes mikään ei tunnu lopulta muuttuneen vuosien kuluessa.

Kirjoittaja on Median hallituksen 2017 digimon ja historiikkihaaveilija

Taikasauvoja ja tähtisädetikkuja freudilaisittain

Psykoanalyysin kehittäjänä tunnettu itävaltalaislääkäri ja tutkija Sigmund Freud oli viettien ja neuroosien lisäksi varsin kiinnostunut unista.

TEKSTI Saana Lehtinen KUVA Roosa Kontiokari

Freud kehitti aikanaan useita teorioita ihmismielen kiemuroista, jotka ovat jättäneet merkittävän jäljen psykologian tutkimuksen lisäksi koko länsimaiseen kulttuuriin. Tunnemme Freudin erityisesti psyyken rakenteen kolmesta tasosta id, ego ja superego  sekä hänen tavastaan repiä kaikesta jotakin seksuaalisuuteen ja sukuelimiin viittaavaa. Freud kirjoitti muun muassa kastraatiopelosta, peniskateudesta ja oidipuskompleksista. Hänen ajatuksiaan on kritisoitu seksuaalisuuden ylikorostamisesta ja epätieteellisyydestä.

Olen muistanut uneni viime aikoina hyvinkin yksityiskohtaisesti. Ryhdyn kirjaamaan niitä ylös ja hankin unieni ymmärtämisen pohjaksi Freudin vuonna 1900 julkaistun tiiliskiviteoksen  Unien tulkinta. Kyseessä on kirja, jonka aineistona Freud käytti potilaidensa kertomuksien lisäksi myös paljon omaa unimaailmaansa.

Ensimmäinen Freudilta saamani vastaus liittyy unieni muistamiseen. Freudin mukaan ilmiö johtuu superegoni, eli kasvatuksen muovaaman ihanneminäni kyvyttömyydestä suojella tietoista mieltäni tiedostamattoman voimilta.

Freud väitti unien linkittyvän voimakkaasti henkilökohtaiseen tunne-elämään ja ilmentävän arkielämässä tukahdutettuja tunteita. Freudin mukaan unet ovat toiveidemme ja pelkojemme toteutumia. Ketään tuskin yllättää se, että Freudin mukaan näiden toiveiden ja pelkojen luonne on useimmiten seksuaalinen ja että lukuisat eri unisymbolit viittaavat hänen tulkinnoissaan sukuelimiin.

Ensimmäinen ylös kirjoittamani uni liittyy Harry Potteriin. Unen tunnelma on rauhallinen ja onnellinen. Kuvittelen saaneeni vihdoin kutsukirjeen Tylypahkaan. Minulle on ilmiselvää, että tämä uni heijastelee toiveitani. Uneni yksityiskohtia muistellessani muistan Tylypahkan suuressa salissa näkemäni lukemattomat taikasauvat. Freudia lukeneena ymmärrän niiden viittavan sukuelimiin, todennäköisesti peniskateuteen.

Seuraavan muistamani unen näen kuumeessa. Heräilen yön aikana jatkuvasti ja oloni on tukala. Sänky tuntuu vuorotellen jääkylmältä ja tukahduttavan kuumalta. Näen kuvottavaa painajaista, jossa lennän vankityrmältä näyttävän leikkaussalin katossa. Näen silvottuja sisäelimiä ja veitsiä. Freudin tulkinnan mukaan kyseessä on myös epäonnistunut unityö. Mieleni ei tuota riittävän sensuroitua unisisältöä, vaan painajaisen. Veitset viittaavat Freudin uniteoriassa fallokseen.

Eräänä yönä näen unta, jossa myöhästyn laivasta. Uni herättää minussa ahdistusta, sillä inhoan risteilyaluksia koko sydämeni pohjasta. Tunnelma kuitenkin kevenee, kun mieleni vie minut laivan discoon, jossa joku ojentaa minulle tähtisädetikun. Siis peniksen.

Freudin teoriat ovat niin vaikuttavia, että alan tulkita symboleita jo unieni aikana. Yhtenä yönä näen unta telttaretkestä ja pohdin unissani, symboloiko telttakeppi miehen sukuelintä. Uneni alkavat muokkaantua yhdeksi isoksi fallossymboliksi. Minua alkaa huolestuttaa. Jos Freud eläisi vielä, tahtoisin kysyä häneltä, kuinka voimakkaan peniskateuden hän minulle diagnosoisi. Ennen kaikkea haluaisin selvittää, miten voisin palauttaa uneni taas normaaleiksi.

SDP, miksi nukut?

Kun sitseillä lauletaan Oodi sitoutumattomuudelle, nousee muiden vasemmistopuolueiden kohdalla kannatuksen merkiksi useita lasejaan kilisteleviä opiskelijoita, mutta SDP:n säkeistön tullessa penkistä irtautuu vain muutama. Ei ole ihme, että parikymppisten opiskelijoiden pöytäjuhlassa demareita on vähän – onhan valtaosa puolueen kannattajista eläkeikää lähestyviä.

TEKSTI Marissa Rämänen KUVA Heidi Puomisto

SDP tuntuu puolueelta, joka on jämähtänyt menneisyyteen eikä vetoa nopeasti muuttuvaan yhteiskuntaan kasvaneisiin, tulevaisuuteen katsoviin nuoriin. Puolueen puheenjohtaja Antti Rinne vaikuttaa niin ikään unissakävelijältä, jonka konkreettiset teot puolueen kannatuksen lisäämiseksi näyttävät vähäisiltä.

SDP on myöntänyt, että heillä on vaikeuksia saada nuoria arvoliberaaleja kaupunkilaisia kannattajikseen. He ovat ihmisryhmä, joka itselleni täältä keskustakampuksen kuplasta katsottuna tuntuu oleelliselta äänestäjäryhmältä tavoittaa. Demarit jäävät vaaleissa vaille nuorten äänestäjien tukea, vaikka puolueen ohjelmasta todennäköisesti löytyisi myös meille kiinnostavia ja läheisiä tavoitteita, kuten oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja demokratiaa. Demarit ajavat paitsi jokaisen ihmisen ihmisarvoa, myös mahdollisuuksien tasa-arvoa. Nämä kuulostavat omaan korvaani varsin hyviltä asioilta ajaa. Silti ääni sosiaalidemokraateille jää antamatta.

SDP:n imago-ongelmat eivät rajoitu vain siihen, ettei puolue tunnu nuorista houkuttelevalta. Puoluetta on kuvattu mediassa varsin ristiriitaisena ja hajanaisena. Rinne on otsikoissa harva se päivä – viimeksi kampanjoidessaan sinänsä hyväntahtoisesta perhepolitiikasta irvokkaalla synnytystalkoot -termillä. Erikoinen sanavalinta sai ymmärrettävästi aikaan negatiivisen palautevyöryn Twitterissä. Jopa puolueen omat jäsenet kritisoivat sanavalintaa, ja vertasipa SDP:n europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari Rinnettä natseihinkin. Kieltämättä sanavalinnassa on erikoinen kaiku, kun muistaa, että elämme vuotta 2017.

Rinne itse totesi sanavalintansa olleen tietoisesti räväkkä. Hän pyrki saamaan huomiota ohjelmalle, joka oli hänen mukaansa aiemmin sivuutettu. Hyvä ajatus sinänsä – mediassa esiin nousevat mielenkiintoiset persoonat ja raflaavat heitot saavat palstatilaa, mikä ei ole kovin tyypillistä SDP:n jäsenten monotoniselle, provokaatiota välttävälle viestinnälle. Provosoivat sanavalinnat ainoastaan provosoimisen vuoksi eivät kuitenkaan aina kannata. Rinteen sanavalinta aiheutti kyllä keskustelua, mutta jätti varjoonsa ajamansa asian: SDP:n perhepolitiikan.

SDP syntyi aikana, jolloin tiettyä puoluetta kannatettiin koko elämä. Demari oli demari vaipoista keinutuoliin. Nyt, kun äänestäjät saattavat vaihtaa puoluetta jokaisissa vaaleissa, on SDP:llä vaikeuksia sopeutua uuteen tilanteeseen ja saada puolelleen liikkuvia äänestäjiä. Sitä yritettiin räväkällä sanavalinnalla, joka kuitenkin sai vanhanaikaisella kaiullaan SDP:n näyttämään kankealta joukolta, jolla on vielä unihiekkaa silmissä.

Moitteiden sijaan Rinne on toivonut konkreettisia kehitysehdotuksia puolueelle. Konkreettisena toimenpiteenä Rinne voisikin harkita unesta heräämistä. SDP:ssä on painettu nyt riittävän monta kertaa torkkunappia. On korkea aika hyvästellä Nukkumatti ja herätä viimein tähän päivään.

Jalat verkossa

 

TEKSTI Saana Lehtinen KUVA Alvi Pakarinen

Muoti on yhtä nostalgiaa. Sykleissä kulkeviin pukeutumistrendeihin liittyy usein muistoja, jotka vaikuttavat siihen, millä asenteella otamme ne vastaan. Kun 90-luvun vaatevillitykset palasivat, osa päivitti farkkutakit, napapaidat ja choker-kaulakorut tyyliinsä nopeasti sen kummemmin kauhistelematta siinä missä toisia ysärimuodin paluu puistatti.

Toisinaan pinnalle nousee trendejä, jotka kytkemme rakkaiden tai kipeiden muistojen sijasta johonkin sellaiseen, mihin emme tahdo tulla yhdistetyksi. Instagramia selatessani olen törmännyt jatkuvasti useammin asusteeseen, jota lähtisin etsimään H&M:n sijasta erotiikkaliikkeestä. Verkkosukkahousut, nuo halpaa vaikutelmaa huokuvat hirvitykset, joihin pukeutumisesta moni vannoo kieltäytyvänsä viimeiseen asti, ovat täällä. Mistä ihmeestä on oikein kyse?

Ida Rantala muodin verkkolehti Flouncesta toteaa Instagramin perusteella tekemäni havainnon oikeaksi, ja kertoo fishnet– eli kalanverkkosukkien nousseen Instagram- ja muotiblogi-ilmiöksi jo viime kesänä.

”Verkkosukkahousujen paluu kuulostaa paljon pahemmalta kuin miltä se näyttää”, hän rauhoittelee.

Verkkosukkahousut ja -sukat ovat Rantalan mukaan osa monipuolistuvaa asustemuotia. Ne ovat niputettavissa samaan kategoriaan tennareihin yhdistettävien paksujen tennissukkien ja korkokenkien kaveriksi puettavien glittersukkien kanssa.

Suomalaisuuden ja fishnet-materiaalin yhdistäminen tuo mieleeni seksikauppamielikuvien lisäksi myös junttityylin kulmakiven, verkkopaidan. Luvassa on kuitenkin ennen kaikkea sukkia ja sukkahousuja.

”Suomessa kalanverkkosukkia on näkynyt jo jonkin verran esimerkiksi loafereiden tai minikorkkareiden kanssa puettuna. Trendi on helpointa ottaa haltuun sukkamittaisena: pieni pilkahdus verkkoa tekee perinteisestäkin arkiasusta mielenkiintoisen. Lähtökohtaisesti naisellinen verkkokangas on tasapainoinen pari vaikkapa mutsifarkuille ja väljälle neuleelle”, Rantala kuvailee.

Kokopitkät fishnet-sukkahousut hän kuitenkin yhdistäisi minimekon sijasta midi-mittaiseen helmaan.

Kuulostaa viattomalta, eikä ollenkaan halvalta. Kaikkeen tottuu, ehkä myös verkkosukkahousuihin.