Korjattavaa tässä maassa olisi paljon

Teksti: Elli Reinikainen

Kuvat: Unsplash

Kädentaidot ja korjaaminen ovat keskeinen osa kiertotaloutta, mutta suomalaisten kädentaitojen osaaminen on heikentynyt. Käsityönopettaja ja suutariyrittäjä kertovat, miten kädentaitojen osaamista voisi lisätä. 

Jos pihallasi on nurmikko, omistat luultavasti ruohonleikkurin. Jos sinulla on vaatteita, miksi et siis omistaisi ompelukonetta, kysyy tubettaja Leena Norms maaliskuisella videollaan. Käytettyjen esineiden korjaaminen ja vanhojen materiaalien uusiokäyttö on keskeinen osa kestävämpää kiertotaloutta, mutta se vaatii ihmisiltä kädentaitoja. Miltä näyttää suomalainen kädentaitojen osaaminen tänä päivänä? 

Kouluissa kädentaitoja on mahdollista oppia erityisesti käsityön tunneilla. Tällä hetkellä käsityön opetuksen sisältö on hyvä, mutta aikaa ei ole riittävästi, tiivistää käsityönopettaja ja Käsityönopettajien liiton puheenjohtaja Minna Hankala-Vuorinen. Siinä missä ennen kaikki neuloivat seiskaluokalla villasukat, nyt sukkia neulotaan ehkä kahdeksannen tai yhdeksännen luokan valinnaisaineissa. Tuntimäärä on tärkeä, koska käsityössä tarvitaan paljon toistoja, jotta tekemisestä tulee sujuvampaa. 

Vuoden 2016 opetussuunnitelmassa yhdistettiin tekstiilityö ja tekninen työ, mikä on herättänyt kritiikkiä. Hankala-Vuorinen pitää uudistuksesta, koska oppiaineiden yhdistäminen on vähentänyt käsityön sukupuolittunutta jakoa. On hyvä, että kaikki oppilaat saavat kokeilla molempia tekniikoita. Ongelmana on, että samaan aikaan myös vähennettiin käsityön tuntimääriä. 

Hankala-Vuorisen mielestä käsityön opetus on osittain väärässä paikassa. Viimeisimmässä tuntijakouudistuksessa käsityön oppitunteja siirrettiin yläkoulusta ensimmäiselle luokalle. Alkuopetuksessa keskeistä on perustaitojen kuten saksilla leikkaamisen opettelu, mutta käsitteellisiä asioita oppii paremmin vasta vähän vanhempana. Hänen mielestään opetusta olisi hyvä nostaa enemmän yläkoulun puolelle. 

Hankala-Vuorinen näkee turhana erottelun “akateemisten aineiden” ja kädentaitoaineiden välillä. Oppitunneilla sovelletaan käytäntöön monia taitoja ja asioita, joita muissa aineissa opitaan teorian tasolla. Käsityö sisältää esimerkiksi suunnittelua, ideointia, monenlaisia teknologioita sekä matematiikan ja äidinkielen osaamista. 

 “Kyllähän käsityökin on akateeminen aine, koska opettajat ovat käyneet akateemisen koulutuksen ja opiskelleet käsityötiedettä.” 

Lisäksi käsityöt kehittävät hienomotoriikkaa, jota tarvitaan perinteisten käsityöammattien lisäksi vaikka hammaslääkärin tai kirurgin työssä. Hankala-Vuorisen mielestä monet eivät välttämättä edes hahmota, mitkä ovat kädentaitoammatteja. Esimerkiksi kaikki rakentamiseen ja korjaamiseen liittyvä on kädentaitoa. 

Käsityön tekeminen lisää ihmisen hyvinvointia, koska se antaa tunteen oman elämän hallinnasta, Hankala-Vuorinen kertoo. Esimerkiksi vaatteiden korjaaminen tai muokkaaminen pidentää niiden käyttöikää, ja antaa samalla pystyvyyden tunteen. Oman työnjäljen näkeminen on palkitsevaa. Yhteiskunnan muuttuessa ja tietotyön lisääntyessä taitoja ei kuitenkaan vaadita kaikilta. 

“Tänä päivänä ei ole pakko tehdä. Kaikkea saa valmiina kaupasta ja voi selviytyä ilman, että koskaan tekee mitään käsillään kunnolla, mutta aika heikkoa on silloin elämänhallinta.” 

Käsityötaitojen heikentyminen näkyy myös oppilaiden tietotasossa. Hankala-Vuorinen kertoo, että osa oppilaista ei esimerkiksi tiedä, mikä on hakaneula, tai kutsuu lankaa naruksi. Myös digilaitteiden käyttö vie aikaa muiden taitojen oppimiselta. Käsityötaitojen arvostus vaikuttaa osaamiseen, toteaa Hankala-Vuorinen. Käsityötä oppii parhaiten tekemällä, joten kaikkia pitäisi kannustaa enemmän tekemään ja kokeilemaan. 

“Jos jo pikkulapselle lykätään pädi käteen ja hän alkaa liikuttelemaan sormea ruudulla, se ei kehitä motoriikkaa.”

Jos kädentaitoja ei löydy omasta takaa, kuluneita tavaroitaan voi viedä ammattilaiselle korjattavaksi. Korjausala työllistää tällä hetkellä noin 3000 ihmistä, mutta alan vaikuttavuus on suuri. Valtioneuvoston REPAIRED-hankkeen vuoden 2024 selvityksen mukaan suurin osa kuluttajista on käyttänyt korjauspalveluita ja haluaa käyttää niitä jatkossakin, mutta hintaan, tarjontaan ja tietoon liittyy esteitä. 

Helmikuussa eduskuntaan eteni kansalaisaloite korjauspalveluiden arvonlisäveron alentamisesta. Aloitteen tavoitteena on madaltaa korjauspalveluiden kuten vaatteiden, kenkien, kodinkoneiden ja elektroniikan korjaamisen arvonlisäveroa 25,5 prosentista alennettuun 14 prosentin verokantaan. Tällä hetkellä vanhan tavaran korjaamisesta maksetaan samaa arvonlisäveroa kuin uuden tavaran ostamisesta. 

Kansalaisaloitteen kannatus oli aluksi maltillista, mutta loppumetreillä aloite keräsi yli 30 000 allekirjoitusta noin viikossa. Aloitteen vastuuhenkilön, suutarimestari Ville Hasalan, mukaan aloitteen läpimeno kertoo, että ihmiset haluavat korjauttaa ja tiedostavat korjaamisen olevan tärkeä osa kiertotaloutta. 

Kansalaisaloite sai alkunsa edellisvuonna Korjauskapina-kansalaistapahtumassa. Hasala kertoo saaneensa tapahtumassa ihmisiltä palautetta, että jonkun pitäisi tarttua toimeen. Hän päätti ryhtyä kokeilemaan, menisikö aloite läpi. Viestiä ei saatu aluksi levitettyä tarpeeksi laajalle, mutta kun ihmiset saivat sen tietoonsa, nimiä alkoi kertyä, Hasala toteaa. 

“Kun influensserit alkoivat jakamaan, sehän tuli tosi äkkiä täyteen.” 

Jos aloite menisi läpi, säästyneellä rahalla voisi esimerkiksi opettaa uusia työntekijöitä. Suutarintyöstä kiinnostuneita kyllä olisi. Hasala kertoo, että pari kertaa kuukaudessa tulee kyselijöitä, jotka haluaisivat vaihtaa alaa, mutta tällä hetkellä hänellä ei ole mahdollisuutta ottaa ja opettaa. 

Myös Hasala itse päätyi alalle sattumalta. Hän työskenteli aiemmin Helsingin keskustassa vartijana ja oli kyllästynyt työhönsä. Työvuorojensa aikana Hasala kävi “juoruamassa” kauppakeskuksen suutarin kanssa, joka pyysi häntä kokeilemaan suutarin hommaa. Sittemmin Hasala on itse toiminut suutariyrittäjänä jo 13 vuotta. 

“Yrittäjänä jos joku asia alkaa kyllästyttää, niin sitten voi vaikka alkaa kehittää verkkokauppaa tai sitten tehdä kansalaisaloitteita tai ihan nyt mitä vaan.”

Hasala kertoo, että käsityötaitoja voi oppia erilaisissa työpajoissa. Myös hänen suutariliikkeensä ovat järjestäneet esimerkiksi kenkienhuoltotyöpajoja. Niiden haasteena on, että jonkun pitää maksaa työajasta. Nyt liikkeiden työpajat ovat olleet markkinointiluonteisia tai ihan vain hyväntekeväisyyttä. 

Korjauspalveluiden käytön helpottamiseen Hasala ehdottaa korjausseteliä, joka on käytössä esimerkiksi Itävallassa Wienin kaupungissa. Hän kertoo, että korjausseteli on lisännyt yrittäjien välistä verkostoitumista. Jos joku ei pysty itse korjaamaan, hän voi neuvoa toista samassa järjestelmässä olevaa yrittäjää. Myös valtioneuvoston selvityksessä ehdotetaan korjaamisen lisäämiseen korjausseteliä sekä korjausalan koulutuksen edistämistä. 

Hasalan mukaan ihmiset suhtautuvat positiivisesti korjaamiseen. Suurin este ihmisille tavaran korjauttamiseen on se, että se tuntuu liian vaikealta, joten asiat jäävät korjaamatta. 

“Korjattavaa tässä maassa olisi paljon, se vain pitäisi saada saavutettavaksi ja järkevämmän hintaiseksi. 

Yhteiskunnallisesti käsityöt ovat tärkeitä kiertotalouden näkökulmasta. Tavaroiden poisheittäminen kasvattaa ympäristökuormaa. Tällä hetkellä käsitöissä käytetään paljon uusia materiaaleja, kuten lankoja ja kankaita. Käsityönopettaja Hankala-Vuorisen mukaan tulevaisuuden visio on se, että jossain kohtaa uutta materiaalia ei enää ole. Silloin tarvitaan ideointikykyä, jotta voidaan käyttää olemassa olevia materiaaleja.

Suutarimestari Hasala toteaa, että sen lisäksi, että poisheitetystä tavarasta tehdään uutta, kiertotaloudessa tarvitaan myös ihmisiä, jotka ylläpitävät tuotteita. Esineiden korjaaminen säästää luonnonvaroja, hiilidioksidia ja etenkin vettä. Hänen mielestään materiaaleja on tuotettu jo tarpeeksi. 

“Maailmassa on jo niin älyttömästi tavaraa, ettei tänne tarvittaisi yhtään lisää. Voitaisiin vain korjata ja muokata vanhoja.”