TEKSTI Emma Viitanen
Ei hävetä myöntää: olen reggaeton-fani. Olen sanonut, että genre on minulle eräänlainen ”guilty pleasure”. “Guilty” on kuitenkin tyhmä sana tähän, sillä reggaeton on paitsi parasta tanssimusiikkia, myös sosiaalisen protestin väline.
Kohotit ehkä kulmiasi, joten avataan väitettä hieman.
Yhdistämme reggaetonin usein machokulttuuriin, irvokkaisiin sanoituksiin ja voimakkaan seksuaaliseen tanssityyliin. Myönnetään: pitää paikkansa, ainakin osittain. Tämä on kuitenkin yksinkertaistus.
Elokuussa julkaistu Spotifyn LOUD-podcast avaa monipuolisesti reggaetonin historiaa. Yhdistämme genren usein Puerto Ricoon, mutta itseasiassa sen juuret ovat Panamassa: Yhdysvallat rekrytoi Panaman kanaalin rakentamiseen väkeä eri puolilta Karibiaa, jolloin paitsi ihmiset, myös alueen musiikkityylit sekoittuivat. Kuten hiphop-musiikin Yhdysvalloissa, alunperin reggaetonin tavoite oli tuoda esiin mustan väestön kokemaa rasismia, köyhyyttä sekä poliisiväkivaltaa. Se toimi poliittisen kritiikin välineenä voimakkaan sensuroidussa ympäristössä.
Genren poliittiselle voimalle löytyy varsin tuore esimerkki: heinäkuussa 2019 Puerto Ricon korruptoitunut kuvernööri Ricardo Roselló erosi virastaan viikkojen protestien jälkeen. Reggaeton-artistit olivat tärkeässä roolissa mielenosoitusten kokoamisessa, ja tunnettuja kappaleita laulettiin mielenosoituksissa niihin sopivin sanoin. Esimerkiksi Daddy Yankeen ja Nicky Jamin “En la Cama” kappaleen kertosäe taipui muotoon “¿Qué? ¡Ricky, renuncia, puñeta!” eli “Mitä? Ricky, eroa, hemmetti!”
Reggaetonilla on myös ulkopoliittista voimaa. Se yhdistää latinalaisamerikkalaisia maasta ja tausta riippumatta, sillä genren keskiössä on ylpeys omista juurista. Latinotaustan juhliminen vastustaa Yhdysvaltojen kulttuurista, poliittista ja taloudellista hegemoniaa mantereella.
Käsissäsi tai näytölläsi olevassa Groteskissa käsitellään valtaa, josta reggaeton on vain yksi esimerkki. Lehden sivuilla pääset esimerkiksi tutustumaan Suldaan Said Ahmediin, jota Amanda Laukkanen haastattelee. Lisäksi voit lukea muun muassa siitä, tapahtuiko Valtsikassa mitään #BlackLivesMatter-liikkeen myötä.
Mutta vielä reggaetonista. Sillä tanssityylilläkin on väliä. Samalla kun moni Latinalaisen Amerikan maa on patriarkaalinen, konservatiivinen ja misogyyninen hallintoa myöten, reggaeton antaa naisille kontrollin – ainakin tanssilattialla. Se myös avaa keskustelua tärkeistä teemoista, kuten suostumuksesta. Bad Bunnyn “Yo Perreo Sola” on tästä oiva esimerkki.
Valtaa politiikassa ja tanssilattialla, siitä minä pidän.
