Teksti: Ilari Lohi ja Miro Kokkola
Kuvat: kuvakaappaus Ökyporvari-videosta, Wikimedia Commons
Riettaus, rajojen venytys ja kokeilullisuus voi olla kontekstista riippuen voimaannuttavaa ja vapauttavaa – toisaalta paheksuttavaa, jopa canceloitavaa. Groteskin toimitus tarkastelee, miten Suomalaisessa politiikassa on rietasteltu ja kokeiltu rajoja läpi aikojen ja pohtii, miten riettauden käsite on elänyt ajan mukana.
Kohtelias, kunnon kansalainen, ehkä hieman kainokin. Stereotypiat suomalaisuudesta ovat kaikille tuttuja, ja ne luonnehtivat pitkään myös suomalaista politiikan kenttää. Poliittisten skandaalien tutkijat Juha Herkman ja Joonas Koivukoski kuvaavat, miten poliitikkojen yksityiselämä pidettiin selkeämmin erillään mediasta 1990-luvulle asti, mutta sen jälkeen niin sanottuja skandaaleja on tapahtunut melkein vuosittain. Skandaalin maalitolpat siirtyvät toki nykyajan huomiotaloudessa koko ajan kauemmas, mutta varmaa on, että yleisiä sopivuuden rajoja on rikottu suomalaisen politiikan kentällä jo vuosikymmenten ajan.
Riettaus eli siveettömyys, paheellisuus tai säädyttömyys voidaan määritellä yleisten sopivuusnormien rikkomiseksi tai venyttämiseksi. Groteskin toimitus halusi nostaa Rietas-teemanumeron kunniaksi esille suomalaisen politiikan riettaimpia tapahtumia. Kuten kaikki poliittisiin skandaaleihin vihkiytyneet muistavat, rietastelun havaitsee helpoiten kaikkien kohujen kuninkaista – politiikan seksiskandaaleista. Tällä kertaa pääsemme kuitenkin näiden valioyksilöiden lisäksi tarkastelemaan, miten sopivan rajat ovat venyneet myös muissa yhteyksissä.
Rietastelua ruokapöydässä
Miten porvarin saa raivostumaan? Ainakin esittämällä rietasta porvaria. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK julkaisi vuoden 2007 eduskuntavaalien yhteydessä kaksi kohua herättänyttä vaalivideota, Ruokapöytä sekä Takkahuone. Videoilla “Ökyporvari” (Oiva Lohtander) mässäilee ruoalla, silittelee kuolleita eläimiä ja samalla muistuttaa itseään siitä, että onneksi työläiset eivät kuitenkaan äänestä. Videot vedettiin pois televisiosta ennen ensimmäistäkään esitystä, mutta ne levisivät YouTubessa, jossa ne saavuttivatkin suuren suosion. Videoita kritisoitiin erityisesti porvaripuolueiden osalta “törkeinä” ja vahvasti rajoja rikkovana ja ne saivat lopulta aikaan suuren mediakohun. Televisioon videot eivät koskaan päätyneet, mutta YouTubessa ne ovat yhä katsottavissa. Groteskin toimitus huomauttaa, että (kuolleilla) eläimillä rietastelu on nykyäänkin varsin tavallista esimerkiksi tehotuotantolaitoksilla. Se on ajassamme täysin sallittua, mutta videoiden ottaminen tehotuotannon karmeuksista taas ei ole – rikkoohan se täysin sopivuuden normeja.
Lähde: HS
Pirkkalan moniste ja vuoden 1974 koulukokeilu
Pirkkalan monisteena tunnettu oppimateriaali syntyi lukuvuonna 1974–1975 opetusministeriön, Kouluhallituksen ja Tampereen yliopiston psykologian laitoksen yhteisessä opetusmenetelmäkokeilussa. Monistetta käytettiin Pirkkalan kunnan peruskoulujen viidensillä luokilla historian opetuksessa. Opetusmateriaalin taustalla vaikuttivat vahvasti marxilainen historiankäsitys ja sosialistinen ideologia. Materiaalin taustavoimana toimi Peto-nimellä tunnettu tutkijaryhmä. Kokeilun syvempänä tavoitteena oli muokata oppilaiden maailmankatsomusta ja edistää Suomen yhteiskunnallista muutosta sosialistiseen suuntaan koulukasvatuksen keinoin.
”Onko meillä työpaikkoja tarpeeksi?” huusi nuori agitaattori. ”Ei!” vastasi joukko.
Ideologisen opetuksen vaikutuksia pyrittiin seuraamaan ja mittaamaan tarkasti. Ennen varsinaista kokeilua järjestettiin esikokeilu, joka huipentui Kirkonkylän ala-asteella toiminnalliseen harjoitukseen: oppilaat rakennetun slummin asukkaina osoittivat mieltään vaatien työtä ja ruokaa. Oppilaiden asenteiden muuttumista kartoitettiin kyselyillä ennen ja jälkeen kokeilujakson. Oppilailta kysyttiin muun muassa keinoja sosialismiin siirtymiseksi, ja vaihtoehtoina olivat sisällissota, vallankumous, vaalit sekä ulkovaltojen väliintulo. Tutkijaryhmän määrittelemänä ihannevastauksena pidetään parlamentaaristen vaalien sijaan työväenluokan tekemää vallankumousta.
Lähteet: Yle
Kumikampanjat
Miksi tehdä riettaudesta yksittäinen skandaali, kun sen voi kääriä koko vaalikampanjan ympärille? Ilta-Sanomat uutisoi, kuinka vuoden 2011 eduskuntavaaleissa Marko Asell (SDP) keräsi huomiota jakamalla vaalikondomeita, joiden pakkaukseen painetut iskulauseet herättivät hilpeyden lisäksi paheksuntaa kansan joukoissa.
Groteskin toimitus arvostaa ennaltaehkäisevän kansanterveystyön teeman varaan rakennettua kampanjaa, mutta antaa samalla pakkauksen kyljestä löytyville sloganeille runsaan kasan riettauspisteitä:
● Marko sisään – Veltto ulos (viitaten kansanedustaja Veltto Virtaseen)
● Laukaistaan Marko eduskuntaan
● Asioissa kovana
● Marko panee parastaan
● Rullaten uudelle kaudelle
● Pane äänesi Markolle
Vaalikondomit eivät toki ole ainutlaatuinen tapa herättää (poliittista) intohimoa, etenkään nuorisojärjestöjen keskuudessa. Esimerkiksi Demarinuoret ovat kutsuneet äänestäjäkuntaa lähemmäs rohkealla “Tunne demari sisälläsi” -tekstillä. Perussuomalainen Nuoriso taas muistutti vuonna 2024 seksuaaliterveydestä käytännönläheisemmällä kondomitekstillä “Ei saa Purra”.
Lähde: Ilta-Sanomat
Teuvo Hakkaraisen viestikohu ja anteeksipyyntö
Perussuomalaisten silloinen kansanedustaja Teuvo Hakkarainen päätyi julkisuuskohun keskelle, kun Seiska-lehti uutisoi hänen lähettäneen naiselle kuvia intiimialueistaan eduskunnan työpuhelimella. Tapauksen noustua julkisuuteen Hakkarainen myönsi toimineensa ajattelemattomasti ja pyysi tapahtunutta anteeksi tiedotteessaan. Hakkarainen kommentoi asiaa itse seuraavasti:
”Olen omaa hölmöyttäni joutunut keskelle noloa kohua. Arvostelukykyni on pettänyt aina niin vaarallisen sosiaalisen median kohdalla. Teksti- ja kuvaviestein minut harhautettiin mukaan juoneen, jossa humalatilaani jälleen kerran käytettiin tarkoitushakuisesti ja näin minua päästiin kiristämään taloudellisesti, sekä käyttämään hyödyksi kaupallisissa tarkoituksissa. Syytän tapahtuneesta vain itseäni. Se, että juovuksissa tulee tehtyä tyhmyyksiä, on vanha totuus. Näin tässä kävi jälleen kerran.”
Lähteet: Yle
Kikkelikortti
Rietastelun käsite on elänyt ajan saatossa. Toisinaan käsitteessä voi ajatella olevan jopa emansipatorista, vapauttavaa voimaa, kuten 1960-luvulla alkaneessa seksuaalisessa vallankumouksessa sekä myöhemmin feminismin nousussa. Aiemmin riettaana ja paheksuttavina pidettyjä asioita on alettu kantaa ylpeydellä ja asetelma on voitu kääntää päälaelleen. Naisten vapaampi seksielämä sekä sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen julkisempi seksipuhe saatettiin nähdä riettaina – mutta niistä oltiin ylpeitä! “Kaunis rietas onnellinen” – kuvailee Kaija Koo häpeän voittamisesta kertovassa hitissään.
Alun perin riettaus on kuitenkin ollut voimakasta kielteistä latausta kantava solvaus – esimerkiksi venäläisen klassikkokirjailija Fjodor Dostojevskin kirjallisen tuotannon vastenmielisimmäksi kuvailtua hahmoa Fjodor Karamazovia kuvataan suomenkielisissä teksteissä usein “riettaaksi ja ahneeksi”. Tämänkaltaisesta paheksuttavasta riettaudesta kuvaavin esimerkki suomalaisessa politiikassa on yksi tasa-arvokeskustelun häpeäpilkuista, kikkelikorttikohu.
Suomalaiset työmarkkinajohtajat, jotka kutsuivat itseään “Tupolevin veljeksiksi”, lähettivät tasa-arvoasiain neuvottelukunnassa erikoistutkijana toimineelle Marianne Laxénille vuonna 1990 pornografisen postikortin, jossa luki ranskaksi “Vive les hommes” eli “Eläköön miehet”. Tapauksen voi tulkita selväksi yritykseksi vaientaa ja halventaa tasa-arvon eteen työtä tekevää Laxénia. Ajan ilmapiiristä kertoo se, että tapausta seurasi myös voimakas palauteryöppy Laxénille. Laxen sai ison laatikollisen halveksuvia postikortteja “Tupolevin Veljeksien puolesta”.
Lähteet: Yle Elävä Arkisto, Yle, Ilta-Sanomat
Sloganit
Suomen poliittinen historia on täynnä värikkäitä käänteitä, mutta harva asia tiivistää aikakauden henkeä yhtä terävästi kuin osuva vaalislogan. Vuosikymmenten varrella poliitikot ja puolueet ovat heittäneet peliin lausahduksia, jotka ovat herättäneet tunteita, sytyttäneet väittelyitä ja painuneet pysyvästi kansakunnan muistiin.
Sukelletaanpa ajassa taaksepäin ja kerrataan muutamia historian mieleenpainuvimpia iskulauseita:
1. Veikko Vennamo (SMP)
- Sloganit: ”Mitä tekee Vennamo?” / ”Kyllä kansa tietää”
Veikko Vennamon iskulauseet ”Mitä tekee Vennamo?” ja ”Kyllä kansa tietää” nostivat SMP:n suurvoittoon vuoden 1970 eduskuntavaaleissa. Vennamo käytti sanontaa ahkerasti myös vuoden 1972 eduskuntavaaleissa sekä vuosien 1968 ja 1978 presidentinvaaleissa. Vennamon populistinen retoriikka ja iskevät lauseet oli suunnattu ”unohdetun kansan” eli pienviljelijöiden ja työläisten puolustamiseen vallanpitäjiä ja eliittiä vastaan. Lauseesta ”Kyllä kansa tietää” tuli niin ikoninen osa suomalaista poliittista kieltä, että se elää edelleen yleiskielessä ilman suoraa yhteyttä Vennamoon. Sitä käytetään usein myös ironisesti poliittisissa keskusteluissa.
2. Juhani Mönkkönen (PS)
- Slogan: Pane persu eduskuntaan
Aikaisempaa vaalikondomi aihetta kunniottaen, Helsingissä Perussuomalaisten ehdokkaana ollut Juhani Mönkkönen jakoi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vaalikondomeja, joissa oli tämä teksti.
3. Antti Kurhinen (Piraattipuolue)
- Slogan / Mainosteksti: ”Kansanedustaja kandidaatti Kurhinen koko komeudessaan (kikkeli kovana)” (Eduskuntavaalit 2011)
Big Brother -ohjelmasta tunnetuksi tullut Kurhinen oli Piraattipuolueen ehdokkaana. kyseessä ei ollut puolueen virallinen vaalimainos, vaan Kurhisen omalle blogilleen lisäämä huomiota herättävä kuva ja teksti, joka oli piilotettu yritystoiminta-osion alle. Tapaus aiheutti kohun keltaisessa lehdistössä ja sosiaalisessa mediassa. Vaikka julkisuus oli runsasta, Kurhinen sai vaaleissa ainoastaan 122 ääntä eikä päässyt eduskuntaan. Suoraviivainen ja provosoiva tyyli nousi kuitenkin yhdeksi verkkokulttuurin ja ”julkkisehdokkaiden” vaalihistorian erikoisimmista ilmiöistä.
Lähteet: yle, iltalehti, ylioppilaslehti
