Etäopintojen sujuminen ja opiskeluinspiraatio edellyttävät siistiä työympäristöä. Arvostelin kolme opiskelijabudjettiin sopivaa SINI:n siivousvälinettä. 

Pölypampula

Pölypampulan tarkoitus on helpottaa pölyjen pyyhkimistä. Pampula on muodoltaan rinkulamainen hapsukasa. Hapsut ovat mikrokuitua, minkä ansiosta pampula vetää itseensä pölyä levittämättä sitä ympäristöön. Pölypampulan voi imuroida, pudistella siivouksen jälkeen tai tarvittaessa pestä käsin. 

Pampula tarttui mukaani kaupassa suloisen nimensä ja ulkomuotonsa vuoksi. Puhdistin sillä television näyttöä, taulujen kehyksiä, valaisimia ja sisustusesineitä. Pampula toimi hyvän mielen tuottajana siivouksessa. Sen hellävarainen pinta mahdollisti onnistuneen siivouksen myös herkemmille pinnoille. Pölypampula saa runsaasti plussaa ulkomuodostaan! Pampulan materiaali jättää kauniin pölyttömän pinnan valaisimiin, näyttöihin ja kehyksiin. 

Miinusta joudun antamaan siitä, että pampulan puhdistaminen on hankalaa. Oma imurini ei toiminut kovin hyvin yhteistyössä pampulan kanssa. Jouduin pudistelemaan pampulan ulkona, ja siihen jäi silti pölyä. Lisäksi pampula imaisee itseensä pieniä roskia, jotka junttaantuvat hapsuihin kiinni. Tästä huolimatta pampula on kuitenkin jatkossakin osa viikkosiivoustani!

★★★½

Kostea pikasiivousliina

Kostea pikasiivousliina on nimensä mukaisesti tarkoitettu nopeaan arkisiivoukseen kaikille kodin pinnoille. Liina on kertakäyttöinen, ja yksi paketti sisältää 27 kappaletta. Kokeillessani tuotetta ensimmäistä kertaa keittiön pinnoille, jätti liina harmikseni niihin rantuja. Liina oli erinomainen kahvitahrojen pyyhkimiseen lattialta, mutta kaikilla tasoilla jälki ei näyttänyt hyvältä. Toiletin puhdistaminen liinan avulla oli hygieenistä, mutta hanaan liina jätti rantuja. 

Miinusta liina saa huonosta paketista. Paketin tarra ei pysy kiinni, joten seuraavalla siivouskerralla liinat ovat kuivahtaneet. Toinen huono puoli on, että pikasiivousliina kuivuu käytössä. Liinaa joutuu kastelemaan hanan alla, jotta se pysyisi kosteana koko siivouksen ajan. Liinan kertakäyttöisyys on kaksipiippuinen juttu: se helpottaa siivousta, mutta on huono ympäristön näkökulmasta. Annan kuitenkin kehun kierrätysmahdollisuudesta. Paketin voi kierrättää pakkausmuovina, ja liina itsessään on kompostoituvaa materiaalia.

★★

Pölymiekka

Pölymiekka on tarkoitettu haasteelliseen pölyjen pyyhintään, esimerkiksi ahtaisiin väleihin ja koloihin. Pölyjen pyyhinnän jälkeen miekka imuroidaan tai pudistellaan ulkona. Pölymiekan päällinen on irrotettava mikrokuituliinapussukka, jonka voi pestä halutessaan 60 asteessa pesukoneessa. 

Kokeilin pölymiekkaa patterin ja seinän välisen pölyn poistamiseen, sohvan alustan putsaamiseen sekä lattialistojen puhdistukseen. Patterin ja seinän välisen pölyn poistamiseen miekka soveltui erinomaisesti. Vain yksi veto patterin päästä päähän puhdisti ahtaan välin, jota en varmastikaan ole aiemmin edes hoksannut puhdistaa. Sohvan alustan siistiminen ei ole ikinä ollut näin helppoa. Imuroidessa ei tarvitse enää siirtää koko sohvaa, vaan riittää, että nappaa pölymiekan tuomat roskat ja pölyt imuriin.

Lattialistojen päälle kertyvä pöly on inhottava riesa. Lattian imuroinnin jälkeen listojen päälle jää pölyä, vaikka niitä yrittäisi imuroida hurjasti. Pölymiekan ansiosta lattialistojen pölyäkään ei tarvitse enää katsella. Pölymiekan kärki on muutaman sentin levyinen, täsmälleen oikea koko lattialistoja ajatellen (vaikka tietysti asuntojen listojen koko voi vaihdella). Pölymiekka toimi kaikissa kokeilemissani tilanteissa. Hyvän materiaalin ja koon puolesta pölymiekka poistaa pölyn kuin pölyn. Siivousrutiinini mullistuivat, ja jatkossa pölymiekkailen ainakin viikoittain!

★★★★★

Toim. huom. Groteski ei saanut mainostuloja tästä arvostelusta.

Teksti: Ilona Rantala

Kuvat: Inka Salminen