Teksti: Aada Lehtoniemi

Kuva: Dorit Salutskij

Luulen olevani äitihenkilö kautta yrittäjä kautta opiskelija eli monitoimisählääjä. 

Opiskelet tälle hetkellä myös Helsingin yliopistossa. Mitä opiskelet ja mikä sai lähtemään opiskelemaan?

Antiikin kreikka on mun pääaine ja sitten siinä latinaa ja muuta. Klassiset aineet on mun juttu, mutta huomaan eksyneeni myös monille sivupoluille. 

Aloitin yliopiston Lontoossa vuonna -98. Opiskelin ihan samoja asioita, mutta keskityin yöelämään ja tällaiseen ennemmin kuin opiskeluun, mitä oon katunut enenevissä määrin vuosien mittaan. 

Opiskelupaikan saaminen, lapsen lisäksi, on siistein juttu, mitä mulle on tapahtunut vuosikymmeniin. Tuntuu, että saan opiskeluista enemmän irti nyt “kakkoskierroslaisena”.

Uskotko, että opiskeluista on hyötyä myös sun luovassa työssä?

Ihan suora vaikutus on kirjallisuus-aineiden opinnoissa, koska luen silloin sata kertaa enemmän, mitä muuten tulee luettua. Sen lisäksi toivon, että mahdolliset muistisairaudet viivästyisi tässä kieliopintojen myötä, jotta olisin työkykyinen mahdollisimman pitkään. 

On saanut sellaista älyllistä ja tiedollista itsevarmuutta ja koen pystyväni osallistumaan keskusteluihin eri tavalla kuin aiemmin. Mä oon aika ujo, mutta ihailen nuoria ihmisiä, jotka rohkeasti tööttää omat näkemyksensä luokassa. Se innostaa itseäkin osallistumaan ja toteamaan, että omilla näkemyksilläkin on paikkansa. 

Sulla on takana pitkä ura, johon sisältää hyvin erilaisiakin genrejä.  Määrittääkö jo julkaisemasi musiikki sitä, mitä jatkossa julkaiset?

Mun urahan on kollaasi siitä kaikesta. Raahaan historiaani mukana, ja aina edellinen tekeminen on lupaus siitä, mitä on.

Voin käyttää niitä asioita, joita oon aikasemmin tehnyt, sekoittaa vaikka rytmimusiikkia taikka punk-hässäköitä. Lähtökohtaisesti mä lähden kuitenkin siitä, mikä innostaa itseä. 

Oon pitänyt ensimmäisellä singlellä antamani lupauksen, että mun juttu on kirjoittaminen. Sitä mä en oo pettänyt koskaan, vaikka kaiken muun olisin pistänyt palasiksi. Mulla on tulossa seuraavaksi aasialaisen metalliyhtyeen kanssa duetto ja iskelmää siihen perään. Mulle on se ja sama, mitä se musiikki on, kun mun ydin on kuitenkin sanoitukset. Se kuorrutus tulee sitten fiiliksen ja tilanteen mukaan.

Tarkasta tämä, mun nimi on Mariska

Mul on miekkana kynä paperista haarniska

Ratsuni on rakennettu musiikista

Et voi pysäyttää enää, kun oon saanut vauhdista kiinni 

(Mariska, Tarkasta tämä)

Onko sulla jonkinlainen artisti-imago tai henkilöbrändi? Millainen?

Varmasti jonkinlainen mielikuva on. Se varmaan liittyy sisällöllisesti tähän tekstihommaan: vähän rääväisempi ja lääväisempi kuin siloteltu. Ehkä vähän räväkkä ja yllättävä.

Groteski tunnetaan röyhkeänä, riettaana ja relevanttina opiskelijalehtenä: Mikä näistä kuvastaa sinua parhaiten?

Röyhkeä, rietas ja passé. Mä haluan kulkea sellaisessa maailmassa, joka mua miellyttää ja kiinnostaa, piittaamatta onko se tässä päivässä kauheen in.

Mulle on jäänyt mieleen tällainen nakkikiska-kohtaus steissillä vuonna kirves ja kuokka. Mä olin teini-ikäinen ja olin liikenteessä mun ystäväni kanssa. Hän on tosi isokokoinen mies ja mä olin sellainen nyrkillä tapettavan kokoinen. Sitten nakkikiskalla pikku humalassa mä kävin vittuilemaan jollekin edessä olevalle äijälle. Kaverin selän takaa käyn näyttää fäkkii toisille ja meen siitä suojaan. Suutani osaan soittaa ja siitä mä tykkään. Se on mulle luontevaa räksyttää ja vähän haastaa.

Millaista röyhkeys on musiikissa ja mikä on sun röyhkein lyriikka?

Röyhkeys on sellaista oman tien kulkemista ja oman näkemyksen toteuttamista. Ei seurata muita vaan mennä sen oman mukaan. 

Mieleen tulee 10K niminen kappale, Mäihä-albumilta. Se on tällainen punk-henkinen kappale. 

Sä huorille naurat mut vilkase peiliin

Kerro vieläks sua naurattaa

Tajuutsä hani että ku tätä sä tilaat niin tätä sä saat 

(Mariska, 10K)

Oletko jossain vaiheessa miettinyt sanoitustesi kohdalla, että ei näin voi sanoa?

Varmasti useinkin. Mä hyllytin tossa muutaman biisin, jotka oli kuitenkin vähän liian turskeja ja härskejä siihen kokonaisuuteen. Kyllä kaiken voi sanoa, jos se istuu sille esittäjälle.

Minkälainen biisintekoprosessi sulla on?

Jos on sovittu biisinkirjoitustilanne, teen yleensä tuttujen ihmisten kanssa studiolla. Mulla on joku pieni aihio valmiina ja aika nopeesti demotellaan biisi alusta loppuun. 

Opiskelujen loputtua vapautui valtavasti aikaa niin oon tehnyt myös itsekseni kotosalla. Silloin se lähtee, milloin mistäkin. Tapailen sointuja tai on joku valmis aihe tai mä innostun jostain musiikista tai ajatuksesta. 

Mistä sulle tulee ideoita biiseihin? Löytyykö niitä aina?

Maailma on täynnä ihmeellisiä asioita, ja sitten vaan, miten herkkä on huomaamaan, että tämäkin asia minua ihmetytti. Ehkä aluksi tuntuu, että biisin aiheita ei löydy, mutta mitä enemmän tekee sitä enemmän alkaa löytämään aiheita.

Mikä merkitys musiikilla on sulle töiden ulkopuolella?

Musiikki on eniten mulle esillä, kun käyn salilla. Muissa asioissa mä en kauheasti pidä musiikin kuuntelusta. Se on niin paljon työtä. Kotona saatan laittaa vielä korvatulpat päähän. Mä oon mielelläni totaali hiljaisuudessa enkä siedä melua. 

Onko sulla jotain lempparia kirjoittamistasi biiseistä?

Ne on niitä uusia, jotka on kytemässä. Vanhoista lempparit on ne, joilla tienaa parhaiten, joilla mä oon voinut elättää mun perheen. Jos ne on suosittuja, ne varmaan myös herättää tunteita muissa.

Mikä tekee sanoituksesta hyvän?

Mulle on tärkeetä sanojen estetiikka, se, miltä ne kuulostaa ja miten ne sointuu yhdessä. Mä tykkään siitä, että suomen kielen painot on oikeissa kohdissa. Se ei oo ihan nykykirjoittamista, mutta mä pidän siitä, ja se auttaa ymmärrettävyyttä. 

Mun mielestä kaikesta musiikin tekemisestä tulee paljon mielekkäämpää, kun sitä tehdessä jokainen kohta niin sävellyksestä, sanoituksesta ja tuotannollisesta puolesta on perusteltuja. 

Onko tekemissäsi kappaleissa aina jotain omakohtaista? 

Aikaisemmin mä en missään nimessä lähestynyt kirjoittamista päiväkirjanomaisesti. En tehnyt itselleni kovin henkilökohtaisia biisejä ja laitoin muille ne henkilökohtaisimmat. Ajattelin, että en jää niistä kiinni.

Mutta nykyään en pysty perustelemaan tekemistä, jossa ei ole jotain todellisuuspohjaa. Jos mä laulan pettämisestä tai jättämisestä tai lyömisestä tai mistä ikinä, niin jossain matkan varrella mulle on tullut tutuksi tällaiset asiat tavalla tai toisella, mutta ei ne sillä tavalla suoraan mene. Niitä kokemuksia keräillään ja sitten upotellaan sopiviin paikkoihin. 

Mikä on parasta musiikin tekemisessä? Mikä saa sut tekemään uusia biisejä?

Mä en siihen leikkiin väsy koskaan, koska joka kerta, kun kirjoittaa voi kirjoittaa elämänsä parhaimman biisin. Siellä menee edellä aina se hiiri, joka pitäisi saada kiinni. Se on kivaa ja älyllisesti haastavaa, mutta samalla se on leikkiä. Motivoi sekin, jos siitä saa vaikka elannon. 

Julkaisit viime vuonna sun 10. albumin. Lähestyitkö sen tekemistä jotenkin eri tavalla kuin aiempia albumeja?

10-albumin kanssa olin tosi syvällä mukana sovittamisessa ja tuottamisessa. Sovitustyön haltuun ottaminen on ollut mielenkiintoinen uusi maailma, joka tekee musiikin tekemisestä mielekkäämpää.

Mikä on sun lempikappale 10-levyltä?

Kaikista haastavin kappale oli Hautaa mut, ja se on ehkä siinä mielessä mun lemmikki. Toisaalta siihen liittyy myös niin kauheita vääntöjä, kun sitä pari vuotta pyöriteltiin ja kokeiltiin yhtä jos toista.

Niin sanotaan Se pelaa joka pelkää, jota en ole edes esittänyt keikoilla.

Miten kuvailisit Se pelaa joka pelkää -kappaletta?

Tää on mun tällainen battlebiisi, kuitti eräälle henkilölle. Mulla on yksi puolinen pihvi hänen kanssaan eikä hänellä ole pienintäkään hajua tästä jutusta. Tosi perinteinen iskelmäkappale, mutta mun mielessäni se sisältää tällaista hiphop-tyylistä kuittailua. Toki mä oon niin mamo, että en antanut julkista tilaa tälle enkä sen kummemmin viitsikään. Mun mielestä se on hauska vitsi näin. 

Ja niihin maailman miljooniin

Jos vapautensa vaihtaa

Mistä visertäis lintunen vankina kultahäkissään?

Ei laulut myy, korkeintaan koskettaa

Nähdäänkö alelaatikos?

Se pelaa, joka pelkää 

(Mariska, Se pelaa joka pelkää)

Onko musiikki sun mielestä yhteiskunnallisesti vaikuttavaa?

Musiikki voi joko erottaa tai yhdistää. Jos se vaikka määrittyy kovin poliittiseksi, se voi toimia myös erottavana tekijänä, jonkun tietyn ryhmän edustajana. Mun parhaat kokemukset musiikista liittyy juuri siihen, että kaikki voi kerääntyä jonkun kivan asian äärelle ja olla yhtä. 

Maailmassa mua kiinnostaa ihan sama kuin musiikissa: Mä katson musiikkia aina eri tavalla ja loppupeleissä se on aina musaa, oli se sit metallia tai räppiä tai whatever. Maailma ja tämä todellisuus on aina monen eri näkökulman summa.

Suomi-musiikin nykytilasta puhutaan paljon ristiriitaisestikin: toisaalta puhutaan kovasta, kansainvälisestä tekemisen tasosta ja toisaalta siitä, kuinka huonoa se on? Mitä itse ajattelet?

Varmaan se on vähän sekä-että. Mä oon ihaillen katsonut Käärijän toimintaa. En olisi heti laittanut suomenkielellä laulavaan hevoseen kaikkia vetoja. Ilmeisesti indie-musan parissa on vientiä, klasarista tai kansanmusiikista puhumattakaan. 

Kaikesta popmusasta en löydä perusteita, miksi on päädytty sellaisiin musiikillisiin ratkaisuihin, joka on täysin ymmärrettävää, koska popmusiikki on kuitenkin nuorten musiikkia. Tuotannon puolella on varmaan vähenemässä määrin popmusiikin tuottajia, jotka kunnianhimoisesti suhtautuisi vaikka sovittamiseen. Se on kauheen nopeeta tekemistä, mikä varmaan vaikuttaa. 

Ei tää nyt ihan pilalla ole. Kyllä musiikkia tehdään monenlaista. 

Onko musiikintekijöiden asema muuttunut merkittävästi vuosien saatossa?

Kun aloitin, suurin osa sanoittajista oli miehiä ja nykyään enemmistö on naisia. Siinä mielessä naissanoittajien asema on parantunut mielettömästi.

Tuntuu, että ykkösartistien palkkiot on aivan järkyttäviä. Se jaettava potti ei kuitenkaan kasva, joten ikään kuin mammutit kasvaa ja syö sitä alempaa porrasta.

Olit aloittaessasi nuori nainen hyvin miehisellä alalla, miltä se on tuntunut?

Luulen, että siitä on ollut ensisijaisesti hyötyä. Mä en ole niin huomioinut sitä, että olisin just nainen varsinkaan työtilanteissa. Vaikka välillä on ollut jotain, niin määrällisesti katsottuna se on ihan marginaalista verrattuna kaikkeen hyvään. Monet miehet otti mut silloin älyttömän kauniisti vastaan.

Mulle olisi suuri loukkaus, jos mut otettaisiin jonnekin soittamaan sen takia, että olen nainen eikä sen takia, että ihmiset haluaa kuulla mun musiikkia. Oon saanut varmasti armiksiakin, koska tein niin uutta juttua. Mutta toivon, että oon myöhemmin lunastanut niitä mahdollisuuksia, joita mulle on annettu. 

Mä koen, että kaikki saa mahdollisuuden, ja tekeminen arvioidaan laadun perusteella. Näin ainakin toivon. 

Mikä on seuraava askel, musiikintekijänä, artistina, opiskelijana tai elämässä ylipäänsä?

Ne on näitä syksyn musiikillisia julkaisuja ja kirjoitan albumia toiselle artistille ja viimeistelen omaa albumiani. Toki on tulossa kesä ja lapsia kiinnostaa yks ja kaks asiaa niin sitten perheen kanssa hyöritään myös. 

.