TEKSTI Oona Kurppa KUVAT Rosa Lehtokari

Kuka luulet olevasi, Anna Brotkin?

Luulen olevani ihminen ja käsikirjoittaja.

Kehen fiktiiviseen henkilöön samastut eniten?

Ehkä Frozen-elokuvan Annaan, joka on utelias tyyppi ja toimii ennen kuin ajattelee. Haluaisin olla Elsa, eli se cool sisko, mutta jos ollaan rehellisiä niin oon se vähän hölmö Anna.

Miten päädyit käsikirjoittajaksi?

Olen lapsesta asti tiennyt, että haluan kirjoittaa ja että se on mun vahvuus. Etsin omaa genreä pitkään ja olen kirjoittanut kaikenlaista: esseitä, näytelmäkirjallisuutta, novelleja, lyriikoita, you name it. Teininä ajattelin, että musta tulee näytelmäkirjailija ja hain Teatterikorkeakouluun dramaturgilinjalle. Siellä sain ahaa-elämyksen, että ehkä pitäisi kokeilla tv-käsikirjoittamista. Lopulta hain Aalto-yliopistoon elokuvataiteen laitokselle ja olen valmistunut sieltä elokuva- ja tv-käsikirjoittajaksi.

Millainen käsikirjoitusprosessi on?

Ensin on konseptointivaihe, jonka aikana kehittelen tarinan pääpiirteet ja kirjoitan niin sanotun ”raamatun” eli sarjan ”biblen”. Siihen kirjoitan hahmoista, maailmasta, teemoista, juonista, tyylilajista ja niin edelleen. Aikuiset-sarjan kohdalla halusin, että tapahtumat sijoittuvat Kallioon ja päähenkilönä on parikymppinen nainen, ja tämän pohjalta maailma alkoi rakentumaan. 

Seuraavaksi alan kirjoittamaan varsinaisia käsikirjoituksia eli jaksoja, mikä on pitkälti erilaisten versioiden kirjoittamista. Tuottajan, ohjaajan, dramaturgin ja tilaajan kanssa käydään näitä läpi, minkä jälkeen kirjoitan palautteen pohjalta uusia vaihtoehtoja, kunnes meillä on jokaisesta jaksosta versio, jota ei tarvitse enää muuttaa.

Mikä kirjoittamisessa on vaikeinta?

Kirjoittamisen luonteen sietäminen. Itse ajattelen, että se on ”bipolaarista” eli välillä on olo, että on tyhmä, epähauska ja etteivät mun jutut kiinnosta ketään. Myöhemmin onkin fiilis, että olen nero ja kaikki tulevat rakastamaan mun juttuja. Kirjoittaminen on jatkuvaa vuoristorataa enkä usko, että siitä pääsee eroon, vaan on osa tätä duunia, että joutuu sietämään keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä.

Tuleeko ammattikirjoittajalle ikinä valkoisen paperin kammoa?

Ei ehkä varsinaisesti. Olen kirjoittanut paljon ja työskennellyt myös toimittajana monta vuotta, joten tiedän, että saan aina kirjoitettua jotain. Mutta ehkä ennemmin kammo, että entä jos kaikki mitä kirjoitan, on ihan paskaa. Välillä tulee jumittumisia, että teksti ei edisty tai ajatus, josta haluaisi kirjoittaa tuntuu epämääräiseltä.

”Mua naurattaa loputtomasti ihmisten mokailu ja meidän epätäydellisyys. Yritämme olla vakavasti otettavia ja sitten kerta toisensa jälkeen epäonnistumme siinä.”


Kenen käsikirjoittajan töitä ihailet?

Tällä hetkellä ihailen Michaela Coelia ja hänen sarjaansa I May Destroy You. Coelilla on ihan oma ääni, ja sarja on superfreesisti kirjoitettu. Hänen käsikirjoituksensa väistää kaikkia perinteisiä kaavoja. Ihailen aina, jos jotain elokuvaa tai sarjaa katsoessa tulee fiilis, että kukaan muu ei olisi pystynyt kirjoittamaan tätä. On vaikuttavaa, että käsikirjoittaja osaa olla omaperäinen ja luoda jotain uutta, eikä pyri sopimaan johonkin muottiin. Tykkään katsoa sarjoja, joista en pysty arvaamaan mitä seuraavaksi tapahtuu ja voin aidosti yllättyä.

Miten haluat muuttaa käsikirjoittamisen alaa?

Ammattikuntani puolesta toivoisin enemmän julkista arvostusta etenkin medialta. Ideaalimaailmassani ohjaajat, näyttelijät, tuottajat ja käsikirjoittajat olisivat yhtä arvostettuja ja kuultuja. Olisi mahtavaa, jos käsikirjoittajia näkyisi enemmän mediassa edustettuina.

Mitä odotat uraltasi?

Mun unelmana on, että pääsisin tekemään oman näköisiä juttuja vapaasti ja saisin jatkaa työskentelyä lahjakkaiden, näkemyksellisten ja hyvien tyyppien kanssa.

Olet komedian ammattilainen. Mikä naurattaa 2020-luvulla?

Hauskinta, mitä olen pitkään aikaan nähnyt, oli se viraalivideo asianajajasta, jolla oli vahingossa kissafiltteri päällä Zoom-palaverissa. Mua naurattaa loputtomasti ihmisten mokailu ja meidän epätäydellisyys. Yritämme olla vakavasti otettavia ja sitten kerta toisensa jälkeen epäonnistumme siinä.

Huumorisi on raikasta ja vaikka leikit stereotypioilla, teet sen mukavalla tavalla. Koetko huumorin tekemisen haastavaksi?

Huumori on vaikeaa, koska komediaan liittyy aina valta-asema: joku tekee havainnon jostain toisesta. Naurulla on aina suunta ja kohde. Omalla kohdalla olen yrittänyt ratkaista tätä asetelmaa sillä, että nauran itselleni ja omille ystävilleni. En halua katsoa kiikareilla johonkin kauas, vaan mieluummin yritän löytää huvittavia piirteitä omasta elämästäni. 

Rakastan ihmisiä ja uskon hyvään, mikä näkyy myös Aikuisissa. Rakastan sarjan hahmoja, ja vaikka he mokailevat ja tekevät tyhmiä asioita, haluan silti heille hyvää ja olen heidän puolellaan. Haluan välittää tämän tunteen myös katsojille.

Millaisia ajatuksia cancel-kulttuuri herättää sinussa?

Olen ollut iloinen, että esimerkiksi huumorin rajoista on keskusteltu julkisuudessa paljon enemmän. Se on hieno kehityskulku. Mua ärsyttävät kaikki tällaiset ”mitään ei saa enää sanoa” tai ”ennen sai sentään vitsailla” -kommentit. Ehkä se, mistä ennen on ”saatu” vitsailla ei ole ollut silloinkaan hauskaa, mutta kukaan ei ole vain uskaltanut sanoa mitään.

On outoa, että monet ottavat henkilökohtaisena loukkauksena, jos heitä kritisoidaan loukkaavista vitseistä. Toivoisin, että jos joku tekee virheitä, siitä voitaisiin avoimesti sanoa ja henkilö voisi pyytää anteeksi ja oppia toimimaan eri tavalla.

Oletko koskaan saanut työstäsi kritiikkiä? Miten olet reagoinut siihen ja ottanut sen vastaan?

Mua ei olla tietääkseni call outattu” mistään työstäni. Olen tietysti saanut kritiikkiä siitä, että joku ei ole pitänyt juttujani hauskoina. Vaikka Aikuisia on kehuttu ja suurin osa on kertonut rakastavansa sarjaa, on totta kai myös niitä, jotka eivät tykkää siitä tai pidä sitä hauskana. En kuitenkaan loukkaannu, jos joku ei pidä töitäni hauskana, enkä ota kritiikkiä henkilökohtaisesti vaan ajattelen, että huumorintaju on kaikilla henkilökohtainen. Kaikki eivät tykkää kaikesta.

Miten Aikuiset-sarja on saanut muotonsa? Olivatko inspiraationa omat kokemukset, katsotut tv-sarjat vai jokin muu tekijä?

Varmaan kaikkien näiden yhdistelmä. Monella tapaa olen luonut sarjan oman ympäristöni inspiroimana. Havainnot ja maailma, joita Aikuiset-sarja kuvaa, on sitä elämää mitä olen itse elänyt parikymppisenä ystävieni kanssa ja mihin pystyn vieläkin samastumaan. Ensimmäinen tuotantokausi sijoittui itse asiassa Kolmannelle linjalle, missä olen asunut, ja kuvasimme kohtauksia alaovellani. Sarjassa näkyy paljon myös rakastamieni tv-sarjojen vaikutteita. Fanitan sarjoja kuten Sinkkuelämää, Master of None, Looking, Broad City, Girls ja Frasier, jotka kaikki ovat varmasti vaikuttaneet jollain tasolla ja ovat osana Aikuisia.

Miksi Aikuiset on niin samastuttava helsinkiläisille milleniaaleille?

Haluaisin uskoa, että samastuttavuus johtuu siitä, että sarjan tekijöitä ovat helsinkiläiset milleniaalit. Työryhmässämme oli paljon nuoria aikuisia, joista monet myös asuvat Kalliossa. Sarjassa myös pyrittiin siihen, että havainnot ovat oikeasta elämästä. Koska sarja on komedia, siinä myös liioitellaan ja asioita on yksinkertaistettu ja karrikoitu, mutta jokaisen taustalla on oikea havainto. Luulen, että katsojan on siksi helppoa tunnistaa eri asioita ja yhdistää huomioita omaan elämään ja lähipiiriin.

Mitä aikuisuus on?

Emmä tiedä. Mulla ei ole hajuakaan, enkä varmaan saa sitä myöskään ikinä selville.

Millaisia aiheita suomalaisissa tv-sarjoissa tulisi käsitellä enemmän?

Haluaisin nähdä enemmän yhteiskunnallisia aiheita ja yhteiskuntakriittisiä sarjoja. Kaipaisin lisää anarkistisia, kapitalismikriittisiä ja vallitsevaa systeemiä kriittisesti tarkastelevia tv-sarjoja.

Millaisena koet roolisi käsikirjoittajana ja tarinankertojana?

Ajattelen, että mun tehtävä on tuoda ihmisten elämään iloa ja valoa. Ajatellaan vaikka, että toimittajan tehtävä on kertoa ihmisille mitä maailmassa tapahtuu ja paljastaa epäkohtia, jotta he eivät jää pimentoon päätöksistä, jotka vaikuttavat heidän elämäänsä. Samalla tavalla ajattelen, että käsikirjoittajan tehtävä on tarjota näkökulmia elämään ja tuoda iloa.

On tärkeää, että ihmiset ovat oikeiden ja vakavien asioiden äärellä, mutta on hyvä, että vastapainona he voivat illalla rentoutua komedian parissa ja saada eskapismia arjesta ja koronasta. Nauru on merkityksellinen osa elämää ja sen avulla ihminen voi rentoutua, kerätä voimia ja seuraavana päivänä jaksaa paremmin taistelua elämän epäkohtia vastaan. Toivon, naurun ja ilon tuominen ihmisten elämään on syy, miksi teen työtäni.

Voiko käsikirjoituksella muuttaa maailmaa?

Uskon, että käsikirjoittamisella voi saada aikaan pieniä liikahduksia, jotka voivat johtaa maailman muuttamiseen. En ajattele, että käsikirjoittaja voisi pysäyttää ilmastokriisin ja siinä mielessä muuttaa maailmaa, mutta uskon, että voin omilla töilläni tuoda iloa ja sitä kautta olla mukana muuttamassa maailmaa paremmaksi paikaksi.

Ehkä se, mistä ennen on ”saatu” vitsailla ei ole ollut silloinkaan hauskaa, mutta kukaan ei ole vain uskaltanut sanoa mitään.


Kenelle kirjoitat?

Toivottavasti kaikille ihmisille. Vaikka Aikuiset kertoo tosi rajatusta porukasta, tietyn ikäisistä kalliolaisista nuorista, niin toivon silti, että sarjasta voisivat nauttia ihan kaikki. Haluaisin, että kun ihmiset katsovat mun kirjoittamia sarjoja heille välittyisi tunne, että pidän katsojia älykkäinä ja ajattelen, että he ansaitsevat hyvää sisältöä.

Monet työt, joita olet tehnyt, ovat saaneet lähes valmiin viitekehyksen. Jos saisit päättää itse mistä kirjoittaisit, niin mitä se olisi?

Yksi haaveistani on kirjoittaa romanttinen tarina. Rakkaus on loputtoman kiinnostava aihe, joka liittyy kaikkeen ihmisen toimintaan jollain tavalla. Mun unelmana olisi tehdä romanttinen komedia, joka väistäisi kaikki romanttisen komedian kliseet.

Lopuksi: korona-ajan guilty pleasure?

Pullat! Korvapuustit, laskiaispullat, dallaspullat, mitä näitä on. Ikinä ennen en ole tykännyt pullasta, mutta nyt koronan aikana on varmaan joku ”paluu lapsuuden makuihin” -vaihe menossa. Kerran viikossa on hyvä olla pullapäivä.