Seesteisyyttä etsimässä banaanisaarella

 

Australialainen tubettaja, Freelee the banana girl, on tunnettu hedelmäpitoisesta ruokavaliostaan. Groteskin toimittaja Vilma Ikola testasi, mitä todella tapahtuu, kun syö kolme päivää pelkkää banaania. 

TEKSTI Vilma Ikola

Banana islandiksi kutsutussa kidustusmenetelmässä uhri syö kolmesta päivästä viikkoon nk. monoaterioita, tässä tapauksessa banaania. Joidenkin mukaan banaaneja saisi syödä päivässä kolme, lisäksi juoda kolme lasillista rasvatonta maitoa. Toisten mukaan banaaneita tulisi syödä oman peruskulutuksen mukaan, sillä painonpudotuksen sijaan tavoitteena on yleinen hyvinvointi ja seesteisyys. Päädyn jälkimmäiseen tapaan, sillä ajatus vain kolmesta banaanista päivässä ahdistaa, vaikka lisukkeena saakin käyttää salaattia. Ihan kuin tämä homma ei muuten ahdistaisi. Onneksi saarelta ihanan olon löytäneet raportoivat olevansa nyt seesteisiä ja onnellisempia kuin koskaan. Maratonit ja vuorikiipeily eivät tunnu missään ja elämän tarkoituskin on selvillä. Otan tämän siis mahdollisuutena tulla paremmaksi versioksi itsestäni.

Ensimmäinen päivä

Dieetin aikana ei saisi juoda teetä, kahvia eikä alkoholia, mutta aloitan siitä huolimatta aamuni kahvilla. Tunnen olevani itsenäinen, vahva nainen, joka ei anna netissä möyhäävän banaanihullun riistää aamukahviaan.

En tavallisesti syö aamupalaa, mutta ryystettyäni neljästä banaanista ja cashewjuomasta tehdyn smoothien on olo yllättävän hyvä. Ja sitten se huononee. Oksettaa, on järkyttävän kylmä ja mieli tekee jotain suolaista. Kaksi tuntia aamiaisen jälkeen huomaan hakkaavani viestikenttään ”HALUUN SUOLAA”.

Päivälliseksi syön pannulla paistettuja banaanisiivuja. Kyllä, pannulla paistettuja. Ilman rasvaa. Ilman mausteita. En voi hyvin.

Koko päivä menee palellessa. Minua on varoitettu vatsavaivoista, mutta niiden sijaan kärsin pääkivusta. Särky on lähes tauotonta ja tahtoisin oksentaa. Tekisi mieli vetää naamaan Herbamarea suoraan purkista. Kauppareissu, joka tuntuu suorastaan kidutukselta, päättyy liukuhihnan päässä keikkuvan lapsen oudoksuviin katseisiin. Hermoni ovat niin kireällä, että tahtoisin vetää itkupotkuraivarit siitä, kuinka minulla on oikeus ostaa kilotolkulla banaaneja. Se siitä seesteisyydestä.

Onneksi on iltapalan aika. Matkin näkemääni kuvaa käärimällä banaanin salaatinlehteen ja otan kuvan. Naurattaa. ”Jumalauta kissat, nyt ollaan syvällä”, totean odottaen rohkaisevaa maukaisua. Sitä ei kuulu. Asennan puhelimeeni sovelluksen, joka näyttää montako tuntia, minuuttia ja sekuntia tätä helvettiä on jäljellä.

Toinen päivä

Näen unta, jossa teen helvetin herkullista pizzaa ja tajuttuani, etten saa syödä sitä, kutsun veljeni kylään ja katson kun hän lappaa siivut suuhunsa. Itse istun uunin edessä mussuttamassa banaania. Herättyäni olisin voinut vaikka tirauttaa pari kyyneltä.

Aamiaiseksi juon loput banaanismoothiesta, jota en pystynyt vetämään illalla. Lounaaksi on banaanijäätelöä, joka tuntuu jokseenkin lohdulliselta, vaikka saakin aivoni jäätymään.

Toinen päivä on selkeästi ensimmäistä helpompi. Tämä on kai nyt sitä seesteisyyttä, jota minulle luvattiin. Nälkä ei vaivaa ja olen alistunut kohtalooni. Olen jo yli puolessavälissä, joten tunnelin päässä on kai valoa. Kai. Eskapismi on tänään ystäväni, vaikka television katsominen lähinnä ärsyttääkin. En ole ikinä huomannut, kuinka paljon ihmiset sarjoissa syövät.

Tunnen outoa voimattomuutta, joten soitan isälle kertoakseni, kuinka idiootti olen. Toisin kuin toivoin, isä ei lohduta vakuuttelemalla, että olen kaikesta huolimatta ihan fiksu. Sen sijaan hän toteaa, että kun tämä kerta oli oma ideani, voin syyttää vain itseäni. Katsahdan uunissa kypsyviin banaaneihin ja totean totuuden sattuvan.

Kauppareissulla tapahtuu kauheita: banaanihyllyt ovat tyhjänä. Koko Prismasta ei löydy ainuttakaan banaania ja muut kaupat ovat jo kiinni. Onneksi löydän purkitettua banaanisosetta, joten en joudu nääntymään nälkään.

Kolmas päivä

Pää alkaa jo pettää. Ennen kaksimielisiltä näyttävät asiat tuovat nyt mieleen vain banaanit. Keltainen väri ärsyttää. Elämä ei hymyile. Toisin kuin on luvattu, en tunne tarvetta kuopia kukkapenkkejä. Ennen tätä julmaa ihmiskoetta kuvittelin sekoavani ja riehuvani kaupassa yrttiruukkuja tonkien tai auki repimieni multasäkkien keskellä hyppien. Tunnen kuitenkin lähinnä tarvetta kaivaa itselleni suuren kuopan, tunkea pääni sinne ja vetää mullat päälle.

Netissä hymyilevät raakaruokaluomuvegaanijoogaopettajat hehkuttavat, kuinka banaanisaarella puhdistuu kehon lisäksi mielikin. Olon luvataan olevan rauhallinen, mielen kirkas ja aikaa jäävän muuhunkin kuin ruoan ajattelemiseen. En huomaa näitä positiivisia vaikutuksia, vaan ajatukseni pyörivät tavallista enemmän ruoan ympärillä. Pelkkien banaanien sekopäinen mussuttaminen tuo mieleen vain vuosien takaisen syömishäiriön ja siihen liittyvän neuroottisuuden ja ahdistuksen, eikä sisäisestä rauhasta ole tietoakaan. Olen ennemmin levoton, sillä syömisen rajoittaminen tuntuu vangitsevan minut kotiin noiden keltaisten hirvitysten keskelle.

Voin kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin. Juon aamupalaksi loput soseesta ja haen tuskanirvistys naamallani muutaman banaanin loppupäiväksi. Ilta meneekin lähes paastolla, sillä banaanien näkeminenkin ällöttää. Pari tuntia ennen tämän masokistisen ihmiskokeen loppua yritän juoda smoothien, mutta puolivälin jälkeen sylkäisen suuni tyhjäksi ja alan kakomaan. Siinä lavuaarin yllä banaanisosetta kitusistani rykiessäni manaan nuo keltaiset paholaisen bumerangit alimpaan helvettiin.

Matkaa minuuden sisimpään olemukseen en ole tehnyt, mutta olen kyllä pohtinut suhdettani ruokaan. Kun ruoan olemus ällöttää, tulee syötyä vain silloin kun on todella nälkä. Tämä on joidenkin mukaan ihannetila: syö elääkseen eikä elä syödäkseen. Minä sain tästä irti lähinnä sen, että ruoka todella on ilo elämässä. Banaanit eivät ole ilo.

Painoa lähti kolmen vuorokauden aikana 900g. Uskon, että se on suurimmaksi osaksi menetettyä elämäniloa. Keskiyöllä kaadan itselleni gin tonicin ja kauhaisen suuhuni chilipähkinöitä. Siunattu suola, siunattu hulluus, kirotut banaanit!

Kuvitus: Iisa Pappi

Kuvat: Vilma Ikola

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *