Kategoriat
2021 Arkisto Pitkät VALTA Yleinen

Imperialismin aika ei ole ohi

TEKSTI Onni Ahvonen KUVITUS Nelli Honkela

Klassinen kolonialismi päättyi, mutta imperialismi jatkaa voittokulkuaan. Siispä, ei unohdeta termiä historiankirjojen väliin.

24.4.2013 Bangladeshin pääkaupungissa Dhakassa romahti Rana Plazaksi kutsuttu kahdeksankerroksinen tehdasrakennus. 1133 ihmistä kuoli ja 2 500 loukkaantui. Kyseessä on yksi historian suurimmista työpaikkaonnettomuuksista. Tehtaaseen on yhdistetty tunnettuja brändejä, kuten Mango, Benetton sekä Primark.

Onnettomuus toi esille kansainvälistä järjestelmäämme alleviivaavan epäoikeudenmukaisuuden, joka on etenkin globaalissa etelässä arkipäivää sadoille miljoonille ihmisille, jotka kärsivät epäinhimillisistä työolosuhteista, nälkäpalkoista ja ylipitkistä työpäivistä. 

Jos työtä ylipäätään on.

Rana Plaza – ja vaateteollisuus laajemminkin – on havainnollinen esimerkki globaalista kapitalismista, johon liittyy monia nykymaailman valtarakenteille ominaisia piirteitä, kuten tuotantoprosessin ulkoistaminen globaaliin etelään ja tätä työnjakoa edellyttävät rodullistavat sekä sukupuolittuneet hierarkiat. Imperialismi on olennainen osa kapitalismia, mutta silti käsitettä käytetään lähinnä historiallisessa merkityksessä. Väitän, että imperialismi käsite on edelleen relevantti ja jopa välttämätön nykymaailman globaalien valtarakenteiden tarkasteluun.

Vladimir Lenin luonnehti imperialismia ”kapitalismin monopoliasteeksi”, jonka ydin koostuu ”kansakuntien jakautumisesta sortajiin ja sorrettuihin”. Lenin käsitteli imperialismia kapitalismin historiallisen kehityksen erityisenä vaiheena, joka syntyi finanssi- ja teollisuuspääoman yhdistyessä 1800-luvun toisella puoliskolla Länsi-Euroopassa. 

Leninin ydinväite siitä, että maailma voidaan jakaa ”sortajiin ja sorrettuihin” valtioihin, pätee edelleen, mutta kuvaus imperialismista kapitalistisen kehityksen tiettynä vaiheena on syytä kyseenalaistaa. Imperialismi ei ole ainoastaan kapitalismin tietty vaihe, vaan sen laajentumista edellyttävä piirre, joka esiintyy sen kaikissa historiallisissa ilmenemismuodoissaan. Ilman imperialismin käsitettä on mahdotonta ymmärtää kapitalismin syntyä, kehitystä tai nykyistä muotoa. Kapitalismi ilman imperialismia on paradoksi, vailla kosketuspintaa sen todelliseen olemukseen.

Kuten todettua, yleisessä keskustelussa imperialismi liitetään yleensä pelkästään historiaan, sotiin ja vallankaappauksiin. Tällainen rajaus ei kuitenkaan avaa imperialismin rakenteellisia aspekteja. Jotta voimme ymmärtää näitä rakenteita, tulee meidän kääntää katseemme globaaliin etelään, jossa imperialismianalyysillä ja imperialismin vastaisella taistelulla on syvät juuret.

Nykyimperialismi eroaa vanhasta kolonialistisesta kontrollista siinä, että se piiloutuu markkinamekanismien ja globalisaatioretoriikan taakse.

Toisen maailmansodan jälkeisenä aikana “klassisen kolonialismin” jakso tuli päätökseen. Kolmannen maailman antikolonialistiset liikkeet taistelivat vapaudestaan, ja monet valtiot saavuttivat virallisen itsenäistymisen. Tästä huolimatta esimerkiksi Ghanan ensimmäinen presidentti ja pääministeri Kwame Nkrumah, politiikan ja talouden tutkija Samir Amin ja Yhdysvalloissa mustan vapautusliikkeen keulahahmona esiintynyt Angela Davis ovat huomauttaneet, ettei länsimaisen hegemonian aika ollut ohi. Nkrumah luonnehti tätä aikaa uuskolonialismina, joka tarkoittaa sitä, että teoreettisesti riippumaton ja itsenäinen valtio on muodollisesta itsenäisyydestään huolimatta taloudellisesti, ja sitä kautta myös poliittisesti, ulkoisten intressien armoilla.

Tätä kehityksen ja alikehityksen sidonnaisuutta on käsitellyt myös toinen tunnettu panafrikkalainen ajattelija Walter Rodney. Kirjassaan “How Europe Underdeveloped Africa” (1972) hän kumoaa edelleen yleiset rasistiset ja kolonialistiset argumentit, joissa Afrikan alikehitystä pidetään maanosan ja sen kansojen luontaisena piirteenä. Rodney osoittaa, miten Afrikassa ja muualla kolmannessa maailmassa laajemmin esiintyvä alikehitys on “kapitalistisen, imperialistisen ja kolonialistisen riiston tuotosta”, ei kiveen hakattujen luonnonlakien seurausta.

Tätä intellektuellista ja poliittista perintöä jatkoi havainnollisesti Burkina Fason entinen presidentti (1983-1987) Thomas Sankara, jonka mukaan imperialismin todellinen ydin ei välttämättä ole suora poliittinen kontrolli, vaan kansainvälisen talouden rakenne, jota hyväksikäyttäen länsimaat kehittyvät kolmannen maailman kustannuksella. Saman ajatuksen välittää yhdysvaltalainen historioitsija Robin DG Kelley teoksessaan “Freedom Dreams: The Black Radical Imagination.” (2003). Hän kirjoittaa: “…olemme tuskin postkolonialistisessa hetkessä. Kolonialismin virallinen koneisto on kenties poistettu, mutta siirtomaavallan luomat poliittiset, taloudelliset ja kulttuuriset kytkökset säilyvät edelleen, vaikkakin niihin on tehty joitakin muutoksia.”

Mutta miten nämä muutokset ilmenevät? Imperialistisen riiston tavoite on sama kuin ennenkin: pääoman kasaantuminen ja sen siirto globaalista etelästä globaaliin pohjoiseen. Kolonialismin aikaan arvosiirrot tapahtuivat esimerkiksi Atlantin orjakaupan myötä, siirtomaahallitusten verotusmekanismeilla ja suoraan riistämällä raaka-aineita globaalista etelästä.

Imperialistisen riiston tavoite on sama kuin ennenkin: pääoman kasaantuminen ja sen siirto globaalista etelästä globaaliin pohjoiseen.

Nykyään arvosiirtojen jatkuvuutta ylläpidetään muin tavoin. Keskeisessä asemassa on 1970–1980-luvuilla maailmantaloudessa tapahtunut paradigman muutos, jossa keynesiläinen talouspolitiikka menetti asemansa uusliberaalille doktriinille. Poliittisen talouden tutkija Zak Cope kuvailee uusliberalismia doktriinina, joka kehittyi antiprotektionistiseksi ja työvoiman vastaiseksi strategiaksi, jonka avulla pyrittiin uudelleen alistamaan kolmas maailma globaaleille imperialistisille intresseille.

Pääoma ja tavara saivat nyt liikkua kutakuinkin vapaasti samaan aikaan kuin työvoiman liikkuvuutta rajoitettiin merkittävästi. Globaalin etelän valtioita painostettiin liberalisoimaan markkinat pääomapaon ja jopa suoran interventionismin uhalla. Merkittävä osa globaalin pohjoisen tuotantoprosesseista ulkoistettiin globaalin etelään halvan työvoiman ja heikon lainsäädännön perässä.

Taloudellisissa vaikeuksissa oleville valtioille tyrkytettiin IMF:n ja Maailmanpankin vahvasti ehdollistettuja lainoja, joiden vaatimuksiin kuuluivat muun muassa julkisen sektorin investointien radikaali vähentäminen, progressiivisen verotuksen minimointi, laajamittainen yksityistäminen, ulkoisen pääoman liikkuvuuden takaaminen ja työläisten lainsuojan merkittävä heikentäminen.

Tämä uusliberaalin doktriinin maailmanlaajuinen toteuttaminen täyttää kaikki imperialismin käsitteen kriteerit. Esimerkiksi indonesialaisen poliittisen talouden tutkijan Intan Suwandin tutkimus maailmanlaajuisista arvoketjuista osoittaa, että nykyimperialismi eroaa vanhasta kolonialistisesta kontrollista siinä, että se piiloutuu markkinamekanismien ja globalisaatioretoriikan taakse. Tässä on yksi syy siihen, miksi imperialismin käsitteen käyttö on hiipunut merkittävästi talouspoliittisissa keskusteluissa.

Siirtomaahallituksien suora kontrolli sai siis päättyä, mutta vain sillä ehdolla, että massiiviset arvosiirrot globaalista etelästä globaaliin pohjoiseen voitaisiin taata tulevaisuudessakin.

Alussa mainitsemani Rana Plazan tragedia symboloi osuvasti nykyimperialismin konkreettisia ilmenemismuotoja. Tehtaan tekstiilityöntekijät olivat kapitalistisessa merkityksessä “vapaita”, mutta käytännössä he kuuluivat niihin satoihin miljooniin ihmisiin, joiden vapauden, ihmisoikeudet ja tasa-arvon imperialistinen järjestelmä on riistänyt. 

Ei ole myöskään sattumaa, että suurin osa Bangladeshin tekstiilityöläisistä on rodullistettuja nuoria naisia. Rasismi, patriarkaatti ja muut sortavat yhteiskuntajärjestelmät ovat olennainen osa imperialismin toiminnallista logiikkaa, joita ilman järjestelmä ei pysyisi pystyssä. Brittiläisen kirjailijan ja tutkijan Arun Kundnanin sanoin rodullistaminen “tarjoaa keinon koodata ja hallita materiaalisia rajoja työn eri muotojen välillä uusliberalismin alla” hierarkisoimalla sosiaalisia suhteita. Anti-imperialismi, antirasismi ja feminismi ovat siis vahvasti kytköksissä toisiinsa eikä niitä voida analysoida tyhjiössä, saati erottaa toisistaan.

Tästä myös seuraa, että anti-imperialismin on sitouduttava dekoloniaaliseen feminismiin ja antirasismiin, ja päinvastoin. Paremman maailman puolesta kamppailu vaatii horisontaalista solidaarisuutta sorrettujen luokkien välillä. 

Ja kuten edelleen FBI:n etsityimpien listalla oleva, nykyään Kuubassa asuva poliittinen aktivisti, Assata Shakur aikanaan kirjoitti: ”Kukaan maailmassa, kukaan historiassa, ei ole koskaan saanut vapauttaan vetoamalla heitä sortavien ihmisten moraaliseen mieleen.”

Kategoriat
2021 Arkisto Kuka luulet olevasi VALTA Yleinen

Kuka luulet olevasi, Suldaan Said Ahmed?

TEKSTI Amanda Laukkanen KUVAT Claudia Kuismin

Kuka luulet olevasi, Suldaan Said Ahmed?

Mä oon Suldaan. Itähelsinkiläinen ihminen, jolla on juuret eri puolilla maailmaa. Mulla on kosketusta eri kulttuureihin ja ymmärrän hyvin erilaisuutta. Olen helsinkiläinen kansanedustaja, jolle oikeudenmukaisuus on sydämenasia. 

Ennen kaikkea olen helsinkiläinen perusduunari ja järjestöihminen. En ole millään tavalla irrallinen niistä ihmisistä, joita edustan. Olen 11 lapsen yksinhuoltajaperheestä, jossa asiat eivät olleet itsestään selviä. Lapsuudessani perheeni muutti paljon pakolaisuuden myötä. Suomeen tultuamme asetuimme ensin Pohjois-Karjalaan Kontiolahdelle, josta muutimme myöhemmin pääkaupunkiseudulle. Olen kiitollinen hyvinvointivaltiomallista, jossa jopa näillä taustoilla voi nousta kansanedustajaksi. Tunnen olevani nyt etuoikeutettu, minkä vuoksi koen, että mun on pakko antaa tälle yhteiskunnalle kaikkeni. Kovasti haluan jättää tähän maailmaan jotain hyvää jälkeä.

Nousit eduskuntaan syyskuussa 2021. Millaista oli aloittaa tuoreena kansanedustajana kesken kauden?

Eduskuntaan kesken kauden nouseminen oli kuin olisi hypännyt liikkuvaan junaan. Siitä vauhdista pitää itse osata napata asioita omalle pöydälle. Eduskunnassa onneksi kaikki ovat kohteliaita, keneltä tahansa voi kysyä apua ja aina saa vastauksen. Olen myös käynyt hyviä keskusteluja käytävillä ja kuppilassa, sillä ihmiset tulevat helposti juttelemaan puoluerajoista huolimatta.

Hallituspuolueen edustajana on tietenkin puolustettava hallitusta sekä ajettava sen asioita. Uskon kuitenkin, että tämä hallitus on ehkä kaikkien aikojen ihmisoikeusmyönteisin hallitus, joten sen politiikan takana on helppo seistä. Erityisesti syksyllä on tulossa paljon uutta lainsäädäntöä ja hallituksen esityksiä, joiden parissa työskentelyä en malta odottaa. 

Miten päädyit politiikkaan?

Oikeastaan päädyin politiikkaan pakon edestä, mulla ei ollut kauheasti vaihtoehtoja. Asuttiin vuonna 2008 perheeni kanssa Kontiolahdella: silloin oli finanssikriisi ja ilmassa tietynlaista lamaa. Pohjois-Karjalassa 90-luvun skinheadien jälkeläiset nostivat päätään ja yhtäkkiä Suomessa oli hyvin kireä ja muukalaisvihamielinen tunnelma. Muistan, kuinka ulkomaalaistaustaisiin henkilöihin kohdistui jopa väkivaltaa. Äitini mietti silloin tosissaan, uskaltaako tässä maassa kasvattaa lapsia. Mietimme ulkomaille muuttoa, mutta olimme kokeneet siihen mennessä jo niin paljon muutoksia ja Suomi oli viimeinen paikka, minne asetuimme, ettemme sitten halunneet muuttaa pois. Päädyimme kompromissiin ja muuttamaan pääkaupunkiseudulle. 

Asetuin ensi kertaa ehdolle sitoutumattomana kuntavaaleissa vuonna 2013, juuri Helsinkiin muuttaneena ja kokemattomana. Vaalikampanjan aikaan olin töissä vartijana ja tein kolmivuorotyötä. Mulla ei ollut hajuakaan vaalien tekemisestä, tukijoukkojen keräämisestä tai ylipäätään kampanjoinnista. Ensimmäisissä vaaleissa sain ikimuistoiset 91 ääntä. Sen sijaan, että olisin ollut pettynyt tulokseen, sanoin itselleni: Suldaan, tämä on hyvä alku.

Vaalien jälkeen liityin vasemmistoliittoon ja lähdin aktiivisesti mukaan sen toimintaan. Seurasin puolueessa vaaleja sekä kampanjointia. Minut valittiin puoluevaltuuston puheenjohtajistoon vuonna 2016, mikä oli historiallista. Olin ensimmäinen pakolaistaustainen henkilö, joka Suomessa on valittu puoluevaltuuston johtoon. Seuraavissa kuntavaaleissa minut valittiin kaupunginvaltuustoon ja vuonna 2021 pääsin jatkokaudelle. Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa äänimääräni ei aivan riittänyt kansanedustajan paikkaan, mutta se riitti varapaikkaan, josta nyt nousin kansanedustajaksi Paavo Arhinmäen siirryttyä Helsingin apulaispormestariksi. 

Perheessäni ei ole muita poliitikkoja tai vaikuttajia, joten minulla ei ollut ketään, keneltä olisin saanut vaikutteita. Tästä syystä koen, että haluan itse olla tietynlainen roolimalli samanlaisista taustoista tuleville nuorille ja osoittaa, että tässä maassa kuka tahansa voi lähteä mukaan yhteiskunnalliseen toimintaan. 

Mitkä ovat tärkeimmät tavoitteesi kansanedustajana?

Erityisen tärkeää on se, miten Suomi vastaa ilmastonmuutokseen. Lisäksi nyt on hyvin tärkeää, miten koronan jälkeisessä maailmassa rakennetaan sellaista Suomea, jossa jokainen löytää paikkansa eikä yhdenkään nuoren anneta syrjäytyä.

Mulle on tärkeää, että tehdään sellaista politiikkaa, joka katsoo tulevaisuuteen. Varaudutaan turvallisuusuhkiin ja satsataan koulutukseen. Erityisen tärkeää on vahvistaa yhteiskunnan tukiverkkoja, jotta ihmiset eivät jää yksin.

Puheissasi ja kirjoituksissasi nousevat usein esille nuoret. Mitkä olisivat sellaisia päätöksiä, joita nyt voitaisiin tehdä ja joilla vaikutettaisiin myönteisesti erityisesti nuorten elämään?

Niitä on paljon. Esimerkiksi meillä on asunnottomia nuoria. Vaikka Suomessa asunnottomuutta on hoidettu kunnianhimoisesti verrattuna moniin muihin maihin, on meillä silti nuoria ilman kotia. Asunnoton nuori on aina merkki tukiverkkojen pettämisestä, joten näihin tukiverkkoihin tulisi panostaa. 

Haluan muutenkin olla ajamassa sellaista Suomea, jossa panostetaan nuorten tulevaisuuteen koulutuksen ja työmahdollisuuksien kautta. Haluaisin, että anonyymi rekrytointi otettaisiin laajemmin käyttöön valtakunnan tasolla. Nyt se on käytössä jo Helsingin kaupungilla, mutta sitä voitaisiin laajentaa muuallekin. Anonyymi rekrytointi olisi yksi tapa varmistaa tasavertaiset mahdollisuudet työllistyä. 

Ylipäätään ihmisoikeuksien vahvistaminen on mun juttu. Nuorten elämää koskevia päätöksiä, kuten pakkoavioliiton kieltäminen tulisi saada vietyä maaliin. Lisäksi koronan jälkeisessä jälleenrakentamisessa on otettava nuoret erityisesti huomioon, sillä korona on osunut kovaa nuoriin ja palvelualoilla työskenteleviin ihmisiin.

Pidit ensimmäisen puheesi kansanedustajana eduskunnan budjettikäsittelyn yhteydessä. Puheessasi yksi tärkeä teema oli luottamuksen merkitys yhteiskunnassa. Miten tätä luottamusta voitaisiin lisätä?

Mä näen, että luottamus on kaiken A ja O. Silloin kun luotetaan toisiin on helpompi puhaltaa yhteen hiileen ja luoda me-henkeä tähän maahan. On huolestuttavaa jos ihmiset eivät luota esimerkiksi oikeuslaitokseen. Siksi on tärkeää vahvistaa oikeuslaitosta ja turvata se, että ihmiset saavat apua, kun sitä tarvitsevat. Riittävien resurssien turvaaminen on myös tärkeää luottamuksen kannalta. Haluaisin ehdottomasti perustulon, sillä se vapauttaisi ihmisten resurssit turhalta lomakkeiden täyttämiseltä ja byrokratialta oikeasti merkityksellisten asioiden tekemiseen, kuten työ- tai opiskelupaikan etsimiseen. 

On kuitenkin tärkeä muistaa, ettei luottamus synny pelkillä puheilla. Ihmisten on voitava nähdä, että päättäjät tekevät aidosti sellaisia päätöksiä, joilla on heihin positiivinen vaikutus. 

Miten mielestäsi voitaisiin parantaa keskustelukulttuuria?

Ajattelen, että jokaisen vastuulla on olla rakentamassa parempaa keskustelukulttuuria. Meidän ei kuitenkaan tarvitse suvaita vihapuhetta ja rasismia. Oikeusvaltion tehtävä on suojella kansalaisten oikeuksia ja on pidettävä huolta siitä, että poliisilla ja oikeuslaitoksella on riittävät resurssit tutkia netissä ilmenevää vihapuhetta. Jos kukaan ei puutu vihapuheeseen, vihapuheen kohteeksi joutuville tulee helposti tunne, että ketään ei kiinnosta. Tämä on huolestuttavaa, sillä vihapuheella pyritään usein vaientamaan ja sulkemaan keskustelusta ulos ihmisiä.  

Olen itse ollut pitkään yksin näiden asioiden kanssa ja saanut paljon vihapostia,  jopa tappouhkauksia. Näiden käsitteleminen on meinannut ajaa mut joskus uupumuksen partaalle. Kansanedustajana olen siitä etuoikeutetussa asemassa, että mulla on ympärillä ihmisiä, jotka katsovat mun viestit. Nyt vihapostit ovat suoraan eduskunnan turvaosaston asioita. Enää minun ei tarvitse laittaa energiaani vihapuheen ja rasismin lukemiseen, vaan voin keskittyä paremmin kansanedustajan työhön.

Keskustelen mielelläni ihmisten kanssa, jotka ovat kanssani eri mieltä. Kuitenkaan en pidä keskustelusta populistien kanssa, sillä silloin keskustelukumppania ei aidosti kiinnosta dialogi, vaan viesti on suunnattu ennemmin yleisölle. Pidän hyvistä keskusteluista, jotka pohjautuvat tieteeseen ja faktoihin. Mielestäni on hienoa, jos joku muuttaa keskustelun myötä näkemyksiään esimerkiksi ihmisoikeuskysymyksistä myönteisempään suuntaan. 

Mitä toivoisit näkeväsi enemmän suomalaisessa politiikassa?

Toivoisin näkeväni enemmän yhteishenkeä. En usko, että kukaan on lähtenyt mukaan politiikkaan tehdäkseen asioita huonommaksi, vaan kaikilla on varmasti pohjimmiltaan halu parantaa niitä. Olisi tärkeää puhaltaa yhteen hiileen ideologisista eroista huolimatta.

Olen oppinut, että jos haluaa pärjätä politiikassa ja saada asioita aikaan, on oltava valmis kompromisseihin ja tekemään yhteistyötä myös niiden kanssa, joiden kanssa on eniten eri mieltä. 

Lehden teema on valta. Mitä itse ajattelet omasta asemastasi vallankäyttäjänä?

Hoidan tehtävää mandaatilla, jonka kansa on vaaleissa antanut. Sitä tulee käyttää niin, että ajaa niitä asioita, joita on luvannut. En ajattele olevani lain yläpuolella, sillä asemastamme riippumatta olemme samalla viivalla lain edessä. Ennen kaikkea ajattelen kansanedustajan tehtävän olevan luottamustehtävä, jossa minua arvioidaan. Vaaleissa sitten nähdään, saanko jatkaa tehtävässä. 

Työ eduskunnassa on hektistä. Miten vietät vastapainoksi vapaa-aikaasi?

Vapaa-ajan viettäminen on jäänyt viime aikoina aika vähiin. Nyt on ollut niin pitkiä päiviä ja paljon uutta, että työt pyörii mielessä jopa nukkumaan mennessä. 

Yritän nyt myös käydä leffoissa, eilen kävin katsomassa Bondin. Tykkään muutenkin katsoa sarjoja ja elokuvia. Pyrin myös viikonloppuisin näkemään perhettäni, se tasapainottaa hyvin arkea. Tavoitteenani on myös jatkaa taas liikuntaa, etenkin kuntosalilla käymistä. Pitäisi treenata pakaroita ja yläselkää, sillä tässä työssä tulee istuttua niin paljon.