Kategoriat
2022 Pääkirjoitus Relevantit VALKOINEN

Pääkirjoitus: Vähemmän sotaa, enemmän valkoisia lippuja

Eurooppalaisten perustavanlaatuinen turvallisuuden tunne järkkyi 24.2.2022, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Venäjän federaatio kutsuu tätä hyökkäyssotaa sotilasoperaatioksi, mikä on osa maan presidentin, Vladimir Putinin, propagandaa. Sodasta tulee kuitenkin puhua sotana. Meidän tulee taistella disinformaatiota vastaan kaikin keinoin, eikä yhtä oikeaa keinoa ole. Viestinnän opiskelijoina on kuitenkin helppo aloittaa retoriikasta. Groteskin päätoimitus tuomitsee hyökkäyksen ja omistamme ensimmäisen pääkirjoituksemme kaikille sodasta kärsiville. 

Rauha kuuluu kaikille: ukrainalaisille, venäläisille ja tukensa eri tavoin osoittaville. Sota on järkyttävä humanitäärinen kriisi, ja siviilit Ukrainassa ja Venäjällä kärsivät siitä eniten. Jälkimmäisessä etenkin nyt, kun Venäjään on kohdistunut ennennäkemättömän suuria pakotteita. 

Keskusteluissa on viime aikoina näkynyt paljon venäläisiin kohdistuvaa rasismia. Vaikka sota kuumentaa tunteet, ja vaikka hyökkäys Ukrainaan on raaka ja epäreilu, tulee muistaa, etteivät viattomat siviilit ole syyllisiä Venäjän hallinnon toimiin. On ollut järkyttävää nähdä, miten esimerkiksi Ilta-Sanomat julkaisi Timo Haapalan kolumnin, jossa käytettiin halventavaa termiä venäläisistä. Haapala myös kirjoitti Twitteriin pitkän ketjun aiheesta, jossa muun muassa mainitsi, että venäläiset tulee kitkeä Suomesta.

Rasismille ja russofobialle ei tule antaa senttiäkään tilaa kasvaa ja levitä. Viattomat siviilit eivät ole vastuussa sodasta, eikä venäläisissä ole mitään luonnollista,  ominaista piirrettä, joka tekisi heistä huonompia tai sodanhaluisempia. Tulee muistaa, että olemme kaikki ihmisiä, joille kuuluvat samat ihmisoikeudet. Myös Venäjällä siviilit ovat vaarassa, ja Suomen tulee tarjota myös heille pakopaikka hirmuhallinnoltaan.

Sosiaalisessa mediassa aihe on muutenkin herättänyt paljon keskustelua. Tuntuu, että kaikkien tulee postata aktiivisesti somessa, ottaa kantaa ja ennen kaikkea olla samaa mieltä. Vaikka ihmisoikeuksista ei tule väitellä, ja toisen maan hyökkäys itsenäiseen valtioon on tuomittava, esimerkiksi Natoon liittymisestä tai pakotteista voi olla montaa mieltä, eikä näihin kysymyksiin ole vain yhtä oikeaa vastausta. 

Lisäksi ihmisten tekemisten ja postausten kyttääminen on ahdistavaa, eikä hyödytä ketään tällaisessa tilanteessa. Maailmanpoliittinen tilanne muuttui lähes yhdessä yössä ja on mahdollista, että aiemmin Venäjän kanssa yhteistyötä tehneet tahot voivat tuomita maan hallinnon hyökkäyksen Ukrainaan. Mielipiteet voivat muuttua ja ne muuttuvatkin nopeasti, ja kaikille tulee tarjota tilaisuus kasvaa ja kehittyä. Asiat eivät aina ole mustavalkoisia.

Tilanne vaatii toki nopeita, mutta harkittuja toimia. Epäuskossa ja järkytyksessä on helppo sortua paniikkiin. Vaikka halu auttaa on varmasti suuri, jokaisen tapa auttaa on erilainen, eikä kenenkään tapaa tule kritisoida. Joku haluaa jakaa paljon tietoa sodasta, samalla kun toinen mieluummin lahjoittaa uhreille ilman julkista asiasta kertomista. 

Ennen kuin jaat tietoa tarkista sen paikkansapitävyys. Kysy myös itseltäsi, mitä haluat saavuttaa jakamalla tietoa. Misinformaation leviäminen kriisissä ei hyödytä ketään.

Vuoden 2022 ensimmäisen lehden teema on valkoinen. Valkoinen symboloi iloa, valoa ja rauhaa, mutta myös suorittamista, täydellisyyttä ja ehdottomuutta. Tässä lehdessä käsitellään muun muassa koronaa, syömishäiriöitä, alkoholittomuutta ja algoritmien läpinäkyvyyttä. Lehden teemaa valitessa emme tienneet, millainen maailmantilanne olisi julkaisun aikana. Valkoinen on ajankohtainen valinta, sillä se symboloi myös valkoista lippua, jota toivomme Venäjän heiluttavan tässä sodassa mahdollisimman pian. 

Venäjä ulos, Putin alas.

Kategoriat
2017 Muut

Me ei soitella enää

Mainoksessa on kaikki melodraaman ainekset. Nainen saattaa miestä junaan ja juoksee vielä hetken vaunun perässä. Kohtausta seuraa takaumia pariskunnan lämpimistä hetkistä ja välähdyksiä kurjasta nykyisyydestä, jossa nainen vääntelehtii nojatuolissa miehen soittoa odottaen. Taustalla soi Anna Hanskin riipaiseva Jos et sä soita. Vuonna 1991 julkaistu TELE-kaukopuhelun mainos jää mieleen.

TEKSTI Maria Karuvuori KUVA Tuomas Heikkilä

Ne jotka vielä muistavat Anna Hanskin ja lankapuhelimet, ovat huomanneet puhelimen käyttönsä muuttuneen. Nykyisin ei enää istuta sohvalla luuria vahdaten. Ehkä myös kavereille soitetut maratonpuhelut ovat vähentyneet, tai lakanneet kokonaan. Varsinkin nuoret näyttävät pitävän enemmän viestittelystä.

Arkihavainto ei vielä näy tilastoissa. Viestintäviraston mukaan vuonna 2016 matkapuhelimella soitettujen puheluiden kesto oli keskimäärin hieman alle neljä minuuttia, kun se vuonna 2007 oli vähän alle kolme. Tiedot on tosin tuotettu laskemalla kaikkien soitettujen puheluiden minuuttimäärä ja jakamalla se puheluiden määrällä. Tilasto ei kerro kovin tarkasti yksilöllisistä eroista.

Telia on tehnyt omaa tutkimusta asiakkaidensa puhelinkäyttäytymisestä. Yhtiön asiantuntija Petri Lindqvist kertoo, että perinteinen soittelu on todella vähentynyt jonkin verran.

“Puhelu on yhä ihmisille tärkeä varsinkin silloin, kun pidetään yhteyttä kaukaisiin sukulaisiin tai ystäviin, mutta videopuhelut yleistyvät”, Lindqvist sanoo.

Telialla on selvitelty myös nuorten puhelimen käyttöä. Lindqvistin mukaan erot vanhempaan väestöön verrattuna eivät lopulta ole kovin suuret. Kyselyihin ei kuitenkaan välttämättä vastata täysin totuudenmukaisesti.

Asiaa on kysyttävä arkipäivän asiantuntijoilta. Seitsemän aikaan arki-iltana asematunnelin Kompassitaso on rauhallinen, mutta muutama nuoren näköinen istuu penkeillä.

”Ennen tuli soiteltua enemmän, mutta nykyään käytän Messengeriä ja muita viestipalveluita. En oikein tiedä, missä vaiheessa muutos tapahtui. Sovin työkeikkojakin mieluummin tekstiviestillä, koska se on kätevämpää”, sanoo 26-vuotias Saara. ”Käytämme esimerkiksi Snapchatia. Puhelimessa tulee nykyään puhuttua lähinnä perheenjäsenten kanssa”, jatkavat 25-vuotias Marina ja 17-vuotias Titta-Lilja. Kaikki suhtautuvat epäluuloisesti tuntemattomista numeroista tuleviin puheluihin. Soittajaa epäillään puhelinmyyjäksi, ja puhelut jäävät vastaamatta.

Kolmen helsinkiläisnuoren otos siis tukee hypoteesia puhelimessa puhumisen vähenemisestä. Mutta yleisen kulttuurin muutoksen sijasta pitäisi ehkä puhua alakulttuureista. Jotkut suomalaisista pitävät yhä kiinni lankapuhelimista. Tilastokeskuksen tietojen mukaan yksi kymmenestä yli 75-vuotiaasta ei käytä matkapuhelinta. Lindqvist kertoo, että vanhuksia koitetaan nyt vieroittaa lankapuhelimistaan tarjoamalla heille matkapuhelimia, jotka näyttävät lankapuhelimelta.

Jääräpäisyyden ymmärtää, sillä lankapuhelinten myötä puhelimessa puhumisesta on kadonnut mysteerin tuntu: se, että soittaja selviää vasta puhelimeen vastaamalla. Jos et sä soita, jos soitat sittenkin.

Kategoriat
2017 Muut

SAIRAAN NOPEE JUTTU

JOURNALISMIO N KRIISISSÄ! (katso kuvat)

TEKSTI Roosa Kontiokari KUVAT Martta Kallionpää

NÄIn kerrotaan heti viestinnän ja journalsitiikan opiskelijoile jo pääsykoevaiheessa. Koska tottahan se on etttä nykyäajan hektisessä maailamssa ei kerkeä enäätehdä kunnon journalismia vaa kiakki pitää saada ulos heti nyt koska intternetsi ynnä muut tiedon valtatiet jossa tieto liiikkuu hirveän nopeasti. esimerkiksi Sosiaalinen media (lyhennetään usein some[1]) joka tarkoittaa verkkoviestintäympäristöjä, joissa jokaisella käyttäjällä tai käyttäjäryhmällä on mahdollisuus olla aktiivinen viestijä ja sisällöntuottaja tiedon vastaanottajana olon lisäksi. Sosiaalisessa mediassa viestintä tapahtuu monelta monelle, eli perinteisille joukkotiedotusvälineille ominainen viestijän ja vastaanottajan välinen ero puuttuu.[2]

Niin siellä somessa jutut leviää hirveetä tahtia eikä aina ehi tarkistaa ajoiss että oliko kyse

  • sodasta (juttua korjattu) terrorismista (juttua korjattu) yksittäistapauksesta (juttua korjattu)

vaikko vaan joku tyyppi huppu päässä (juttua korjattu) jossain mutta vhainko on jo tehty ja juttu levinnyt saavuttamattomiin niin turha sitä enää itkeä kaatunutta maitoa tai miten tämä sanonta menikään spilled milk sanonta suomeksi google haku okei ei ehdi googlata ei kerkee ei kerkee ei kerkee pakko tykittää juttuja nettiin koska KIIRE PAKKOHAN SE ON OLLA KIIRE KUN KAIKKI NIIN SANOO näin esimerkiksi tässä Harvardin tutkimuksessa sanotaan näin oho eikun jonkun gradussa oho eikun opinnäytetyössä eikun häh siis facebook-tilillä ai joo jaa vauva-fi keskustelussa (juttua korjattu)

Joskus kirjotietaan myös hyviä journalsitisia juttuaj joissa tutkittaan

paljon. asioita lähteitä käytetään aikaa ja timantti Syntyy niin kuin Hesarikin väittää mianos videossa. ja Long Play myös ja varmaan joku muu myös. Joo mutta näitä timantteja ei kutienkaan kukaan koskaan lue koska ne on maksumuurin takana ja ei kukaan maksa ennää intter netissä mistään. Siksipä että toimittajat sais rahaa hioa timantteja jouita kukaan ei koskaan tule näkemään niin pitää kirjotitaa juttuja kissanpennuista (katso kuvat!) tai siitä kun joku julkkisnaisella on näkynyt tissi (katso kuvat!)   

tai miten olet aina käyttänöyt vessapaperia vääri n(katso video!). Jam ielellään kannaattaa keksiä myös joku houkuteleva otsikko vaikka Jorunalistin Ohjeissa snoataan että 10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

11. Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta.

Myöskään kuvaa tai ääntä ei saa käyttää harhaanjohtavasti.

mutta ei nyt aina voi keretä otsikoimaan tai kirjotaan kunnolla ei ehdi ei ehdi. Minkäss sille voi koska pakko olla koko ajan hirvee ralli päällä kosak netti ja some ja kumppanit ja kiire eli mitä sitä turhia tarkasTelemaan asioita tai pohtimaan juttuja kunhan saadaan kiakki ulos hetinyt ja vähän lisää siihen pääle

G2

Jutun tekemiseen käytettiin 10 minuuttia.

Kategoriat
2017 Muut

Hätähuuto sivistysyliopiston puolesta

Mistä on politiikan ja viestinnän koulutusohjelman uusi pääsykoekirja tehty? Jäikö viestintä valtio-opin jalkoihin uuden kirjavalinnan myötä? On aika ottaa kirja lähempään tarkasteluun ja kysyä viestinnän henkilökunnalta, mistä on kyse.

TEKSTI Helena Vuorijärvi KUVA Roosa Kontiokari & Tuomas Heikkilä

Maaliskuun 15. päivänä viestinnän opiskelijoita kuohutti syksyllä 2017 alkavan uuden politiikan ja viestinnän koulutusohjelman pääsykoekirja. Viestintää opiskelemaan hakevat ovat kautta vuosien saaneet tottua varsin selkokielisiin ja helppolukuisiin teoksiin, viimeisimpänä Janne Seppäsen ja Esa Väliverrosen Mediayhteiskuntaan. Mediayhteiskunta (2012) ja sen edeltäjä Media markkinoilla (2004) painivat aivan eri sarjassa kuin seuraajansa, poliittisen filosofian klassikko, Hannah Arendtin Vita activa – Ihmisenä olemisen ehdot (1958).

Lähes 60 vuotta vanha teos on jo radikaali muutos sinänsä, mutta suurin shokki syntynee, kun kirjaa lähtee lukemaan. Teksti on filosofisen syvällistä.

Aina yhtä luotettavassa yleisen mielipiteen mittarissa Jodelissa @Media-kanavalla kirjavalintaa kommentoitiin muun muassa seuraavasti:

”Mitä v***ua toi uus pääsykoekirja?” ”viestinnän osuus tuntuu aika vähäiseltä”

Toisaalta keskustelussa on myös oltu positiivisin mielin: ”Miksi pääsykoekirja ei voisi olla filosofinen?”

Polttelevin kysymys huulilla on: Miten kyseinen kirja liittyy viestintään?

Vastausta voi hakea esimerkiksi tiedustelemalla asiaa joltakulta, joka on ollut mukana kirjan valintaprosessissa viestinnän puolelta. Yliopistonlehtori Johanna Sumiala valottaa päätöstä toteamalla, ettei se ollut ainakaan helppo ja nopea. Lopputulos oli monen muuttujan summa. Sumialan mukaan tappelemisen sijaan valitsijat päättivät pohtia, mitä yhteistä valtio-opilla ja viestinnällä on. Yhdistäväksi tekijäksi löytyivät klassikot.

Akatemiatutkija ja yliopistonlehtori Juha Herkman myöntää, että kaikki kolme valtio-opin suuntaa ja viestintä ovat haastavia sovittaa yhteen. Hän kuvaa tämänkaltaisen klassikon valintaa ”hätähuudoksi sivistysyliopiston puolesta”. On totta, että Arendt on inspiroinut useita sekä valtio-opin että viestinnän tutkijoita ja teoreetikkoja.

Kirjasta löytyy kyllä viestinnän teemoja. Eräs kirjan kappaleista käsittelee julkista tilaa. Arendt julistaa puheen, toisin sanoen viestinnän olennaisen osa-alueen, yhdeksi ihmisen tärkeimmäksi aktiviteetiksi ja inhimillisyyden mittariksi. Mitäpä muuta politiikkakaan on kuin viestintää – keskustelua, kiistoja ja sovittelua?

Sumiala ja hänen työparinaan prosessissa ollut professori Anne Holli valtio-opin puolelta halusivat valinnalla ottaa kantaa. Arendt tuo naisajattelijana vaihtelua miespainotteiseen klassikoiden sarjaan. Sumiala kuvaa Arendtia rohkeaksi esikuvaksi ja toivoo hänen inspiroivan myös nykyajan ajattelijoita. Kirja saattaa olla vanha, mutta Sumialan mukaan Arendtin ajattelua voidaan tulkita eri aikoina ja teoksen teemoja on syytä peilata nykypäivään.

Millaisia opiskelijoita pääsykokeesta sitten tulee siivilöitymään läpi? Siihen eivät Herkman ja Sumiala osaa sanoa mitään, mutta toivovat uuteen ohjelmaan kehittyneitä, motivoituneita ajattelijoita, jotka uskaltavat ottaa haasteen vastaan.

Arendt kieltämättä haastaa mutta myös palkitsee. Vita activan kosmokset, latinankieliset termit ja klassiset filosofit kahlattuasi tunnet pystyväsi mihin vain.

Kategoriat
2016 Arkisto

Vastine: NYT meni metsään!

Nyt-liite kysyi lokakuussa 2016 viestinnän uusilta opiskelijoilta, miksi viestintä ja journalismi naisistuvat ja onko naisistuminen ongelma. Ongelmallinen oli lähinnä Nyt-liitteen oma otsikko, jonka kysymykseen jutussa ei kuitenkaan etsitty vastausta. Viestinnän professori Esa Väliverronen heitti Twitterissä kysymyksen journalismin naisistumisesta eteenpäin Groteskille.

TEKSTI Alli Alho & Adile Sevimli

Juho Typön kirjoittamassa jutussa “Helsingin yliopistoon pääsi opiskelemaan viestintää vain naisia – miksi viestintä ja journalismi ”naisistuvat” ja onko se ongelma? Kysyimme opiskelijoilta” (Nyt-liite, 11.10.2016) irrotetaan ilmiö kontekstistaan.

Jutussa ei taustoiteta eri alojen sukupuolittumisen historiaa, saati tulevaisuuden näkymiä siitä, mitkä todellisuudessa ovat ne alat, jotka naisistuvat esimerkiksi prekarisoitumisen prosessin tuloksena. Koemme, että jos jonkin alan naisistuminen esitetään jo otsikkotasolla ongelmallisena, olisi lukijalle antoisaa päästä analysoimaan ilmiötä oikeaan historialliseen kontekstiin asetettuna.

Eeva Jokisen artikkelissa Prekaari sukupuoli (Naistutkimus, 2013) käsitellään työn feminisoitumista 2000-luvulla kahdesta näkökulmasta. Ensinnäkin, naisia siirtyy entistä enemmän työelämään. Tämä tarkoittaa sitä, että alat ovat alunperin olleet miesvaltaisia ja naiset ovat tulleet töihin miehiä myöhemmin. Naisistuminen siis liittyy ajatukseen naisten siirtymisestä viimein myös perinteisesti miesvaltaisille aloille, Jokinen toteaa. Jostain syystä miehet eivät kuitenkaan ole valtaamassa perinteisesti naisvaltaisia aloja.

Pohjoismaissa palkkatyö hyvinvointivaltion perustana vapautti naiset kodeista kartanoille. Suomessa naiset alkoivat työskennellä poikkeuksellisen aikaisin sotien jälkeen, mutta eivät samoilla aloilla, palkoilla tai asemissa kuin miehet. Jokinen huomauttaa Valtioneuvoston vuoden 2010 selontekoon vedoten, että työnjako ja palkkaerot sukupuolten välillä kuvaavat vieläkin työmarkkinoita. Korkeat virat täytetään edelleen all-male -paneelein.

Toiseksi, työolosuhteet muuttuvat: pätkä- ja osa-aikatyöt, alhaiset palkat, heikko työsuhdeturva ja muut perinteisesti naisaloja kuvanneet attribuutit tulevat tutuksi yleisen prekarisoitumisen, elämän epävarmuuden aikana. Feministit ovat huomauttaneet, että naiset ovat itse asiassa aina olleet prekaareja. Työolot ovat nousseet julkiseen keskusteluun vasta, kun niistä kärsii myös etuoikeutetumpi sukupuoli.

Nyt-liitteen klikkiotsikko jaettiin sekä sen omilla että Helsingin Sanomien Facebook-sivuilla. Tekstin puutteellinen taustoitus innosti kommenttiketjuissa muun muassa ehdotuksiin mieskiintiöiden perustamisesta. Sen sijaan, että kysyttäisiin, miksi naiset ovat pääasiassa edelleen niitä, jotka tekevät matalapalkkaisia kasvatus- ja hoitoalan töitä  ja miksi kyseiset alat eivät houkuttele miehiä, tyydytään yksinkertaiseen kysymyksenasetteluun ja yksinkertaiseen ratkaisuun.

Edes pikainen kertaus siitä, miksi naiskiintiöt yleensä ovat olemassa, olisi voinut avata naisten sortamisen historiallista kehityskaarta sitä tuntemattomille. Kiintiöitähän ei parhaimmassa tapauksessa tarvittaisi lainkaan, mikäli naiset eivät olisi koskaan työmarkkinoiden altavastaavia olleetkaan. On mielenkiintoista, että Nyt-liite haluaa käsitellä ongelmana kehitystä, jossa naiset ovat vallanneet alaa, jonka työolosuhteet muuttuvat yhä epävarmemmaksi.

Johanna Wahlroos on tutkinut Helsingin yliopiston viestinnän oppiaineesta vuosina 2002-2010 valmistuneiden sijoittumista työmarkkinoilla. Ainoastaan 29 prosenttia toimi journalisteina. Journalismi ja viestintä naisistuvat, mutta onko 24:n henkilön otos yhden vuosikerran viestinnän opiskelijoita oikea lähde tutkia asiaa? Suomessa opiskellaan toimittajiksi muissakin oppilaitoksissa, joissa suurempi osuus kuin vajaa kolmasosa valmistuneista suuntaa journalisteiksi. Toki naisistumisen kysymyksen suuntaaminen kenelle tahansa opiskelijalle on hieman hassua – minkä sille voi, että vuosikurssilaiset sattuvat olemaan saman sukupuolen oletettuja? Jos toimittaja on huolissaan siitä, onko miesten nykyään vaikeampaa työllistyä journalisteiksi, vastausta kysymykseen tuskin kannattaa kysyä naisopiskelijoilta.

Nyt-liitteen otsikko liittää yhteen kysymyksen miesten ja naisten työllistymisestä tietyllä alalla, vaikka ilmiöiden taustat ovat hyvin erilaiset. Valitettavasti julkaistut tutkimukset työmarkkinoiden sukupuolijakaumasta pohjautuvat lähinnä binääriseen sukupuolitypologisointiin ja siksi myös tässä vastineessa asiaa lähestytään kaksijakoisesta näkökulmasta. Hieman pintaa syvemmältä raapaistessa voi todeta, että jokaisella alalla ja sen sukupuolittuneisuudella on oma historiansa.