Opiskelijat haastattelivat ja matchmeikkasivat parisuhdetta etsiviä sinkkuja. Parit kohtasivat kesäkuussa sokkotreffeillä.

Teksti ja kuvat : Miro Lundberg

Deittikulttuurissa on ollut havaittavissa kaipuu heilaehdokkaiden kasvokkaiseen kohtaamiseen. Moni kokee deittisovellukset uuvuttaviksi ja pinnallisiksi. Osa pysyttelee niistä pois periaatteen tai pettymysten vuoksi, jotkut viihtyvät yksin muuten vain. Pienimuotoisena ilmiönä on syntynyt ainakin pikatreffitapahtumia ja esimerkiksi Kiasman jokakuinen Treffiperjantai.

Ilmiö saapui keväällä myös Aleksandrian oppimiskeskuksen opiskelijayhteisöä elävöittävälle ilmoitustaululle. Rakkauden punainen juliste kehotti sovelluksiin kyllästyneitä ottamaan yhteyttä ja “kokeilemaan analogista deittailua” sokkotreffeillä. 

Projektin takana olivat keväällä matematiikan kandiksi valmistunut Nelli Pintilä ja kemian opiskelija Aurora Kataja.

Nelli kertoo idean alkaneen kehittyä hänen katsottuaan Ensitreffit alttarilla ja Maajussille morsian -ohjelmia, joissa parinmuodostuksen onnistumisprosentti oli hänestä yllättävän korkea. Hän oli myös lukenut lehdistä ihmisten turhautumisesta deittisovelluksiin.

Aurora taas kertoo järjestävänsä harrastuksenomaisesti sokkotreffejä tuttavilleen. Keväällä hän järjesti myös Auroran hurja sapphic mixer -nimisen deittitapahtuman kotonaan. “Siel oli jotain puol lesboa per neliö”, Aurora kertoo. Itse hän ei ole sinkkutapahtumiin osallistunut, sillä “koutsit eivät pelaa”.

Keskusteltuaan aiheesta yhdessä, he innostuivat järjestämään parisuhdetta etsiville sokkotreffitapahtuman.

He levittivät 70 julistetta ympäri kampuksia ja kaupunkia ja jakoivat käyntikortteja muun muassa Helsinki City Marathonin varrella – treffeille löytäminenkin tapahtui siis analogisesti. Nelli ja Aurora saivat mukaan lopulta 24 rohkeaa sinkkua, joista he muodostivat parit haastattelujen kautta. 

Osallistujat olivat pääasiassa opiskelijoita, joita yhdisti uteliaisuus kokemusta kohtaan ja deittisovelluksiin turhautuminen tai niiden vastustaminen. Olipa joku kertonut lähteneensä mukaan myös “läpäl ja kännis”, Nelli kertoo. 

Haastatteluissa kartoitettiin osallistujien persoonallisuutta, arkea, haaveita ja suhdetoiveita. Matematiikka- ja kemiataustasta huolimatta käytössä ei ollut kaavoja, vaan parinmuodostus oli Auroran mukaan “todella taiteellinen prosessi”. 

Mätchien muodostaminen oli hauskaa, joskin usean ihmisen elämäntarinan kuunteleminen peräkkäin oli toisinaan uuvuttavaa, Aurora ja Nelli toteavat yhteistuumin. 

Nelli kertoo “parhaimpien mätchien” tulleen intuitiolla ja mieleen jopa jo haastattelun aikana. 

Jos intuitio ei ollut jaettu, niin toinen koutseista yritti visualisoida parille näkemänsä potentiaalin arjen tilanteiden kautta kuin kuvitteellisena rakkaustarinana. Melkein kaikista mätcheistä he olivatkin lopulta samanmielisiä.

Treffikumppanit kohtasivat Keskisuomalaisen osakunnan tiloissa kolmen ruokalajin illallisella. Kukaan ei ghostannut. Illallisen päätteeksi treffailijat saivat listan lähiympäristön romanttisista jatkopaikoista, puistikoista ja kävelyreiteistä. Niistä mainittakoon Lapinlahti Nellin suosituksena ja kahvila Regatta Auroran. Sitä kuinka moni yhdessä iltaa jatkoi, eivät Nelli ja Aurora paljasta. 

Groteski tavoitti osallistujista kolme, ja kertomukset olivat varsin yhteneväiset. Deittitapahtumassa oltiin ensikertalaisina, mukaan lähdettiin avoimin mielin ja kokemus oli positiivinen, vaikkei toisia treffejä tullutkaan. Kaikki myös ymmärsivät, miksi heidät oli mätchätty treffikumppaninsa kanssa ja kaipuu analogiseen deittailuun oli jaettu.

Sokkotreffeille osallistunut Marharyta kertoo Nellin ja Auroran luoneen Keskisuomalaisen osakunnan aulaan illallistunnelman, joka oli kuin romanttisesta elokuvasta. Seuralainen tosin lienee olleen joku muu kuin Hugh Grant, joskaan Groteski ei tietoa ole varmistanut. 

Sovelluksien kautta aktiviteettina on yleensä ollut kahvila tai kävely, joissa vastaavaa tunnelmaa ei ole ollut, Marharyta vertaa. 

Vaikka Amor ei Marharytaa suosinut, hän kertoo ymmärtäneensä sokkotreffien jälkeen, mitä hän kumppanissa todella haluaa.

Siinä onkin Nellin mielestä nykyisessä deittikulttuurissa ongelma: ihmiset eivät tiedä, mitä haluavat. Hän on nähnyt tuttavapariskuntiensa kautta, että monen kumppani ei olekaan sellainen, mitä he ajattelivat etsivänsä. Kumppanin löytäminen on yleensä sattuman varassa. 

“Jos sulla on liian iso checklist asioista, mitä sä etsit, niin tuloksena on vähän se, että sä et löydä sitä.”

Nellin mielestä ihmiset myös tuomitsevat toisia hyvin herkästi pienten yksityiskohtien vuoksi, eivätkä anna tarpeeksi aikaa tutustumiselle. 

Molemmille olikin selvää, ettei tapahtumasta tullut pikatreffejä, vaan nimenomaan pidempi kahdenvälinen tutustuminen. Pikatreffeissä on Auroran mielestä samoja ongelmia kuin deittisovelluksissa, kuten nopeat pinnalliset kohtaamiset.

Entä ovatko lemmenvälittäjät itse löytäneet rakkautta? “Joo, monessa eri muodossa”, molemmat toteavat kiitollisina. Yksi heidän lempikysymyksistään haastatteluissa olikin “rakastatko ystäviäsi?” Projektiakin kohtaan löytyi rakkautta. Se oli “kuin lapsi, jota hoivaa”, Nelli toteaa. 

Nelli ja Aurora ovat projektiinsa pääasiassa tyytyväisiä. “[Tapahtuman aikana] välillä kuuli, kun joku nauroi ja se tuotti mulle tosi paljon iloa”, Nelli kertoo. 

Hyvää palautetta on tullut, mutta parinmuodostuksessa on vielä kehitettävää ja tapahtumapaikan romanttisuudesta oli muunkinlaisia kokemuksia kuin Marharytalla. 

Myöskään illallinen treffiaktiviteettina ei ole itsestäänselvyys: eri ihmiset loistavat eri ympäristöissä. Kokemusta voisikin personoida tulevaisuudessa enemmän, Aurora pohtii.

Projektin jatkosta Nelli ja Aurora ovat jokseenkin vaitonaisia. Kokonaisuuden kehittämistä ja omia resursseja on mietittävä. Lisää saattaa olla luvassa syksyllä.