Noin puolet maailman kulttuureista antaa yksilöiden vapaasti valita puolisonsa. Jälkiteollisessa, modernisoituneessa yhteiskunnassa parisuhteen perustaksi on noussut romanttisen rakkauden ihanne. Onko romanttisen rakkauden konsepti populaarikulttuurin tuote vai onko sillä biologinen perusta? Mikä saa hyppäämään ventovieraan kanssa sänkyyn? Entä miksi aloitamme parisuhteen? Ja miksi alkuhuuma ei kestä?
Himohormoneita ja rakkaushuumetta
Evoluutiobiologien mukaan rakkaus ei ole tunne, vaan fysiologinen reaktio. Antropologit (muun muassa Jankowiak ja Fischer) ovat antropologisen aineiston perusteella päätelleet, että romanttista rakkautta esiintyy ainakin 166 maailman kulttuurissa. Romanttinen rakkaus on siis hyvin todennäköisesti ihmisen biologinen ominaisuus, eikä esimerkiksi kulttuurin myötä opittu konsepti.
Evoluutiopsykologi Markus Rantalan mukaan rakkaus jaotellaan perinteisesti seksuaaliseen himoon, romanttiseen rakkauteen ja pitkään parisuhteeseen tarvittavaan kiintymykseen. Näillä kaikilla on erilainen fysiologinen perusta, jonka perusteella ne on mahdollista erottaa toisistaan.
Himoon vaikuttavat sukupuolihormonit, kuten testosteroni. Korkea testosteronitaso lisää himon tunnetta sukupuolesta riippumatta. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori Timo Partosen mukaan sukupuolihormoneissa tapahtuu jo tapaamisvaiheessa muutoksia, joiden ansiosta naisen testosteronitaso lähes tuplaantuu ja miehellä puolittuu.
Rakkaus jaotellaan perinteisesti seksuaaliseen himoon, romanttiseen rakkauteen ja pitkään parisuhteeseen tarvittavaan kiintymykseen.
Tapaamisosapuolten hormonitasot muuttuvat kaikenlaisissa suhteissa niin, että osapuolet ovat empaattisempia ja joustavampia. Mielihyvähormoni serotoniinin määrä nousee, mikä heikentää tunnepohjaisen oppimisen keskusta, mantelitumaketta. Serotoniinin voimakas purkautuminen muistuttaa ekstaasin kaltaista hyvänolon tunnetta.
Serotoniinin ja sukupuolihormoneiden yhdistelmä altistaa seksuaaliselle kanssakäymiselle sekä sinkkuna että parisuhteessa. Himoa voi tuntea moniin ihmisiin (tai asioihin) yhtä aikaa tai erikseen. Rantalan mukaan myös henkilön aivojen rakenteella on merkitystä. Välittäjäaineiden suhteet vaihtelevat eri ihmisillä, ja dopamiini, serotoniini, testosteroni tai estrogeeni voivat vaikuttaa henkilön persoonaan ja käytökseen seksuaalisissa suhteissa. Esimerkiksi korkea testosteronitaso laskee kykyä kiintyä kumppaniin.
Partosen mukaan rakastuneen ihmisen aivoissa voidaan aivokuvauksen avulla havaita samanlaisia vaikutuksia kuin morfiinilla ja kokaiinilla. Morfiini vähentää kivun ja nälän tunnetta, ja kokaiini piristää antaen samalla euforisen onnen tunteen. Tämä kehon oma opioidi- ja huumetuotanto voimistaa muun muassa oksitosiinin eli kiintymyshormonin vaikutusta, mikä taas saa aikaan huomion keskittymisen rakastumisen kohteeseen. Hyvät ominaisuudet korostuvat ja huonot jäävät huomiotta. Huuma- eli ludusvaiheessa aivojen etulohkon kuorikerroksen toiminta hiipuu, jolloin looginen ajattelukyky häiriintyy.
Videopelejä pelatessa aivoissa erittyy mielihyvähormoni dopamiinia, johon voi syntyä riippuvuus. Tällöin dopamiiniannosta hakee pelaamalla uudestaan ja uudestaan. Rakastuneen aivoissa on käynnissä samanlainen palkitsevan addiktoiva dopamiinipumppu.
Rakastuessa prefrontaalisen aivokuoren hermosolut rauhoittuvat, mikä saa aikaan virkeyden ja positiivisuuden tunteita. Mantelitumakkeen toiminnan hiipuminen puolestaan johtaa siihen, että tunneoppiminen heikkenee. Rakastuminen muistuttaa stressitilaa, jossa lisämunuaiset tuottavat kortisolia. Tämä auttaa keskittymään omaan rakastettuun.
Aivokuvantamisen avulla kerätyn tiedon mukaan rakastuneen aivoissa tapahtuu sama reaktio riippumatta sukupuolesta ja seksuaalisesta suuntautumisesta. Himo ja rakkaus aktivoivat aivoissa eri aivoalueet, joten periaatteessa olisi mahdollista mitata, onko henkilö rakastunut kumppaniinsa. Aivokuvausten lisäksi myös verikokeissa voisi näkyä, löytyykö edelleen rakastumiseen viittaavia hormonimuutoksia, vai onko rakastuminen loppunut ja hormonitilanne palannut normaaliksi.
Serotoniinin voimakas purkautuminen muistuttaa ekstaasin kaltaista hyvänolon tunnetta.
Rakastumisen vaikutukset voivat olla hyvin voimakkaita, eivätkä ne aina johda hyvään lopputulokseen. Tutkimusprofessori Hannu Lauerman mukaan rakastumisen loppuminen tai rakastetun jättäminen voi aiheuttaa valtavia äkillisiä muutoksia ihmisen aivokemiassa ja hormonitasapainossa, mikä voi johtaa masennuksen lisäksi jopa henkirikokseen tai itsemurhaan.
Rakastumisen huumavaiheen päättyessä dopamiinin tuotanto laskee, jolloin ihminen kokee pettymyksen tunteita ja muita vieroitusoireita. Ihminen saattaa kompensoida näitä muutoksia hakemalla jatkuvasti uusia rakkaussuhteita tai hankkimalla dopamiini-fiksauksen esimerkiksi uhkapeleistä.
No mitäs nyt sitten?
Rakastumisen hormonimyrskyn rauhoituttua suhde päättyy tai siinä siirrytään romanttiseen ja kiintymykselliseen rakkauteen. Hormonitasojen tasaantumista nimitetään myös parisuhteen vakiintumiseksi. Serotoniinitason laskiessa mantelitumake vilkastuu, ihmisen harkintakyky paranee ja hän pysyy myös paremmin uskollisena suhteessa. Tällöin sitä tosin huomaa herkemmin myös rakastetun virheet.
Kiintymyshormoni oksitosiinia kehittyy esimerkiksi äidin imettäessä lastaan sekä orgasmin tai koskettelun aikana. Oksitosiini linkittyy seksissä tunnettuun mielihyvään. Erityisesti naisilla oksitosiinin tuotanto lisääntyy ennen orgasmia, mikä lisää kiintymyksen tunnetta ja vähentää ahdistusta. Koskettelun ja kaikkia osapuolia tyydyttävän seksuaalisen kanssakäymisen avulla ylläpidetään keskinäistä kiintymystä. Mikä tahansa sosiaalinen suhde tosin lisää ihmisen oksitosiinin tuotantoa. Keskinäiseen luottamukseen taas vaikuttaa vasopressiinihormoni.
Väestöliiton professorin Anna Rotkirchin mukaan ihminen hyötyy tasapainoisesta ja kiintymyksellisestä parisuhteesta. Parisuhteessa elämisellä on myös lukuisia terveyshyötyjä: se vähentää psyykkisiä ja fyysisiä sairauksia sekä korottaa elinikää. Seksillä ja kumppanuutta vahvistavilla hormoneilla on suuri rooli parisuhteen muotoutumisessa. Vaikka rakastumisen aivokemia saa meidät ottamaan riskin ventovieraan ihmisen kanssa, näyttää siltä, että kaikesta huolimatta uhkapeli edelleen kannattaa.
TEKSTI: Hanna Catani
KUVAT: Silje Catani
