Herätys puoli yhdeksän, kymmeneksi luennolle. Äkkiä aamupala naamaan, tiedän olevani jo nyt vähän myöhässä. Aamukahvi mukaan termarissa, ei ole aikaa juoda kahvia kotona. Ratikassa ehtii käydä sähköposteja läpi. Hirveät kantamukset taas mukana, Onnibus lähtee neljältä kohti Turkua. Sinne pitää juosta suoraan luennolta. Taas on ollut ihan liikaa näitä päiviä, kun pitää vain juosta paikasta toiseen. Ihan saatanallinen ralli!

TEKSTI Julia Rautiainen KUVITUS Iisa Pappi

KAIKILLA ON KOKO ajan kauhea kiire. Tai siltä se tuntuu. Koko ajan pitäisi olla menossa, koko ajan pitäisi tehdä jotain. Länsimaisessa yhteiskunnassa kaikki tapahtuu yhä nopeammin, ja jatkuvasti nopeutuvassa tahdissa on pysyttävä mukana.

Meillä on oltava kiire, jotta voisimme tuntea olevamme tärkeä osa yhteiskuntaa, jotta jättäisimme tänne jonkinlaisen jäljen itsestämme. Hyvällä ihmisellä on kalenteri täynnä ja kännykkä soi. Aika pitää käyttää tehokkaasti, jotta voi tuntea itsensä merkitykselliseksi. Aikaa kuitenkin valuu hukkaan jatkuvasti. Hukkaamme aikaa joutavuuksiin, nukumme liikaa, tuijotamme puhelimen näyttöä.

EI KUKAAN PYSTY olemaan jatkuvasti tuottava, tehokas, tai tekemään parastaan. Silti tähän pyritään koulussa, töissä, yksityiselämässä, yhteiskunnassa.

Luennolla ehtii hyvin hoitaa rästihommia. Päädyn kuitenkin lukemaan ensin Hesaria, sitten Jodelia. Samalla kuuntelen luennoitsijan englanninkielistä puhetta ja yritän saada kiinni edes jostain ajatuksesta, jonka voisin laittaa muistiinpanoihin. Tämä on sitä multitaskingia parhaimmillaan. Kauhea nälkä. Luentojen välissä ei ehdi syömään, ellei lähde ajoissa tältä luennolta. Kauhon pikavauhtia hernekeittoa suuhun ja ryntään seuraavalle luennolle. Silti olen vähän myöhässä.

KIIRE ON JÄNNITTEINEN tila, jolla on aina suhde aikaan. Se on ajan niukkuutta ja puutetta, aika loppuu aina kesken. Kiire on myös illuusioita, vain tunnetta siitä, että meillä on liian vähän aikaa käsissämme. Kiire on siis vain kuvitelmaa oman päämme sisällä. Siksi kiirehtiminen on oikeastaan aika turhaa. Hukkaamme lopulta omaa aikaamme, hukkaamme potentiaalista tuottavuutta. Kaikki tehtävät huitaistaan vasemmalla kädellä, jotta ne saadaan nopeasti alta pois, emmekä pyri tekemään parastamme. Tämä johtaa plus miinus nolla -tilanteeseen, kun hutaistuun työhön ei ole enää tyytyväinen ja siihen palaa uudelleen.

Lähden taloustieteen laskarista vähän ajoissa, jotta ehdin bussiin. Pitää ostaa eväitäkin vielä. Kun vihdoin saavun bussilaiturille, on lähtöön aikaa viisi minuuttia. Laiturilla on kuitenkin vielä väärä Onnibus, tämä olisi matkalla Ouluun. Ahdistaa, haluan vain istumaan bussiin omalle paikalleni. Bussiterminaali on täynnä ihmisiä, minunkin bussini on kuljettajan mukaan täyteen buukattu. Kaikki matkalla jonnekin.

OIKEASTAAN KIIREESSÄ ON kyse vain kahdesta asiasta: osaako ihminen organisoida tekemisensä ja erottaako hän epäolennaiset tehtävät olennaisista. Kiireen tunne ei yleensä hellitä istumalla paikallaan. Toiset haluavat tuntea jatkuvan kiireen, kasaavat tehtävää tehtävän päälle eivätkä edes yritä pysähtyä hetkeksi. Kiire ei katoa mihinkään, ainakaan jos sitä ei tietoisesti yritä kadottaa. Siksi meillä on kiire, koko ajan. Kiire saada kaikki ajoissa valmiiksi. Kiire eteenpäin elämässä. Mutta vaikka kuinka kiirehtii, nopeammin ei pääse.

Kun bussi pääsee viimein matkaan, kiireeni hellittää. Kaksi tuntia aikaa tehdä mitä vain, tässä sitä nyt istutaan. Enpä taida kuitenkaan tehdä yhtään mitään.