Sebastian Tynkkynen, Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja, BB-julkkis ja biseksuaali, pohtii sukupuolijuttuja.

Sebastian-Tynkkynen_WEB

”Vanhempani ovat kristittyjä, ja olen saanut kristillisen kasvatuksen. Kun selvisi, että olen biseksuaali, äiti otti sen aika tyynesti – häneltä löytyi rakkautta silloinkin. Isälleni se oli kovempi paikka.

Olen saanut enemmän arvostelua osakseni tasa-arvojärjestöjen toimijoilta ja yleisesti seksuaalivähemmistöiltä kuin seurakuntapiireiltä. Ensin mainitut ovat arvostelleet minua hyvin voimakkaasti siksi, että kuulun perussuomalaisiin.

Minusta siinä ei ole mitään ristiriitaista, että edustan seksuaalivähemmistöä ja kuulun perussuomalaisiin. Puolueessamme ei ole puoluekuria, ja jokainen saa ajatella omalla tavallaan. Esimerkiksi Arja Juvosen äänestyspäätös tuli yllätyksenä vain niille, jotka olivat pyrkineet puolueen ulkopuolelta määrittelemään perussuomalaisia. Ei se puolueen sisällä yllättänyt.

Toivoisin, että parisuhdelainsäädäntö uudistettaisiin kokonaan. Olemme Perussuomalaisten Nuorten kanssa tulleet ulos sellaisen linjauksen kanssa, että kirkolta vietäisiin vihkimisoikeus pois ja kaikille tulisi rekisteröity parisuhde. Silloin valtion ei tarvitsisi ollenkaan määritellä sitä, mikä on avioliitto. Valtion silmissä avioliitto olisi kauppaliitto kahden ihmisen välillä. Sen jälkeen esimerkiksi ystäväpiiri voisi määritellä sen, mikä parisuhteen sisältö on, ja kirkko voisi halutessaan sen siunata.

Kun valtion lainsäädännössä ei enää olisi termiä avioliitto, sitä pystyisi käyttämään kuka tahansa millä tahansa tavalla haluaa. Tämä olisi meistä kompromissiratkaisu, jossa ihmisten ajattelun vapautta ei vietäisi pois, mutta valtion näkökulmasta ihmisiä kohdeltaisiin samalla tavalla.

Kotona minulle on aina korostettu, että yhteisesti jaettu arvomaailma helpottaa elämää parisuhteessa: silloin on vähemmän yhteen sovitettavaa. Minusta parisuhteessa intohimoa tärkeämpää on ystävyys ja elämänkumppanuus.

Haluan elämänmittaisen avioliiton. Siinä tulee väistämättä erilaisia kausia sen suhteen, onko parisuhteessa intohimoa ja romantiikkaa, vai ei. Mutta ei näiden kahden kuitenkaan pitäisi olla toisiaan poissulkevia: sitten kun parisuhde on pelkästään ystävyyttä, pitää alkaa tehdä tekoja sen eteen, että myös intohimo palautuu.

Tällä hetkellä asumme tyttöystäväni kanssa etäsuhteessa. Soittelemme paljon toisillemme ja pidämme intensiiviviikonloppuja, jolloin keskitymme vain toisiimme. Yhteisen ajan vaaliminen on tärkeää.

Kristittynä totta kai haluaisin papin siunauksen liitolleni. Paikalla ei ole väliä: se voi olla seurakuntatalossa, vanhassa ladossa tai vaikka Havaijilla.

Välillä ihmetyttää, miksi toimittajat jaksavat aina kysyä biseksuaalisuudestani – ei sillä pitäisi olla mitään väliä. Toivoisin, että jossain vaiheessa päästäisiin sellaiseen yhteiskuntaan, jossa ei enää olisi väliä, mikä on suuntautumisesi tai mitä sukupuolta edustat.”


Ecce homo -palstalla tarkastellaan sukupuolijuttuja.