Vieraasta tutuksi, ongelmista haasteiksi

Leikitään.

 

Kuvittele hetkeksi itsesi puhekyvyttömäksi. Kommunikointi tapahtuu eleiden ja ilmeiden välityksellä.

Hymyn sanotaan olevan tarttuvaa. Entä jos tarina hymyn takana ei aukea? Entä jos jokaisen naurunremahduksen takana ollut keskustelu näyttäytyy isona tunnistamattomana möykkynä, jonka avaamiseen tunnet tarvitsevasi vähintään kaksikymmentä vuotta paikallisen kulttuurin ja historian tuntemusta?

Tämä kykenemättömyys saattaa välillä johtaa epämukaviin, jopa kiusallisiin tilanteisiin. Sana kielimuuri konkretisoitui nenäni edessä huomattuani ympärilläni kaikkien muiden paitsi itseni nauravan.

Kielen ymmärtäminen ja puhuminen ovat kaksi eri asiaa. Ottamani tanskan kielen tunnit ennen lähtöäni Kööpenhaminaan eivät vain opettaneet minua lausumaan tanskan vaikeimman sanan gulerod [ˈguləˌʁoˀð]. Ne opettivat myös tanskalaisten tavan vitsailla kaikesta.

Kysyttyäni esimieheltäni mitä hän mahtaa tehdä vapaapäivinään kertoi hän linnoittautuvansa vessaan kuudeksi tunniksi kymmenien sanomalehtien kanssa.

Jaa-a.

(c) Justus  Mättö

Kun paikalliset tavat alkavat hiipiä rutiineihin sekä koti-ikävä vaihtuu nostalgisoimiseen, on yhteiskuntaan integroituminen alkanut. Itselläni se alkoi yksinkertaisesti leivän kulutuksen 300-prosenttisesta noususta.

Aloin myös huomaamattani viljelemään sanaa hygge puheissani ja pyöräilemään ongelmitta sateessa. Minut tuntevat voivat myös pitää perinteisessä tupakansavun täyteisessä bodegassa istumista epäardamaisena.

Kielimuurista johtuva kiusaantuneisuus vetää olkapäät yhteen, leuan alas ja rajoittaa rentoa jutustelua. Sitä voi tuntea itsensä puolikkaaksi omasta entisestä itsestään ja tuntea suunnatonta turhautumista. Yleensä taustalla piilee meille kaikille tuttu epäonnistumisen pelko.

Ulospäin kiusaantuminen näkyy kärsimyksenä. Aiheutamme sillä helposti tahatonta kiusaannusta ja mielipahaa muille. Sitä ei meistä kuitenkaan kukaan halua.

Japanilaiset taitavat muuten olla tämän taidon maailmanmestareita.

Loppujen lopuksi rutiinit auttavat jäsentämään vieraalta tuntuvat tapamme osaksi nykyistä itseämme. On vain jätettävä se itseään rajoittava pelkotila kotiin, kun lähtee ulos sosialisoitumaan. Ihmisten, ei puhuvien päiden, kanssa on huomattavasti hedelmällisempää jutella.

(c) Justus Mättö

Monen mielestä saattaa kuulostaa liioittelulta, että pohjoismaiden välillä esiintyisi suuria kulttuurillisia eroja. Niin suuria, ettei tuntisi paikallisten kanssa yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Onhan meillä pienoisia eroja verrattuna korvapuustihulluihin ruotsalaisiin, kalanmaksaöljyhuuruisiin norjalaisiin sekä tuoreen leivän vuoksi kymmenen kilometriä pyöräileviin tanskalaisiin. Itse koen olevani kakku, jonka jokainen kerros on yksi näistä arkkityypeistä. Kuorrutus on se hiljaisuudesta nauttiva ja mämmiä kauhova suomalainen jääräpää.

Olen aina nauttinut kunnon löylyistä, mutten osannut edes kuvitella, kuinka niin arkista asiaa voi kaivata ja romantisoida. Työkaverini muistavat minut varmasti päällimmäisenä (omintakeisten ”vitsieni” lisäksi) saunaa romantisoivana suomalaisena.

Hehkuvin silmin ja kyynel silmäkulmassa selitin, kuinka koikkelehdimme alasti joulusaunasta jäiseen hankeen ja kieriskelemme selkämme verille.

”And all that happens while drinking vodka and listening to Lordi I guess?” muistan tanskalaisen kollegani kysyneen.

Naurahdin ja kielsin. Hetken pohdittuani tajusin, että minähän edustan vain vähemmistöä Suomen kansasta, vihreä kaupunkihipsukka kun olen.

”Kyllähän me sitäkin teemme”, oli lopulta myönnettävä.

Näin jälkikäteen kulttuuri- ja kielimuurista selvinneenä totean, että on maailman turhinta asettaa itsensä ja toisen väliin näkymätön muuri. Sitä muuria ei nimittäin niin vain kaadeta.

Muurattuna on helppo luoda ympärilleen hiljainen ja näennäisesti turvallinen maailma, jonne on aina mahdollista paeta kohdatessa uuden selätettävän haasteen. Sitä paitsi, maailmallahan meidät tunnetaan juroudestamme, joten turhaa stressiä väkinäisen hymyn luomisesta ei edes tarvitse ottaa.

Loppujen lopuksi koen kielen olevan se tekijä, joka ajaa meidät konflikteihin keskenämme. Informaatiokatkos, väärinymmärrys tai kommunikoinnin kulttuurierot. Arkiongelmat ovat yleensä hyvin globaaleja. Heräämme kahvin avulla, mietimme missä söisimme lounaan ja soitammeko tarpeeksi usein vanhemmillemme. Etsimme rakkautta ja teemme itsekkäitä tekoja.

On vain päästettävä irti siitä yksinäisyyden ja alastomuuden tunteesta, joka helposti kehittyy uudessa ympäristössä. Yhtenä päivänä sitä vain sitten herää pitkästä aikaa vaatteet päällä ja mieli kirkkaana. Vieras tuntuu tutulta ja ongelmat muuttuvat haasteiksi tai projekteiksi.


 

Kuvat: Dora Göran & Justus Mättö

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *