Suhteemme ruokaan on viimeisten vuosikymmenten aikana sekä monipuolistunut että monimutkaistunut. Samaan aikaan, kun olemme päässeet irti erilaisista satokausiin tai maantieteellisiin sijainteihin liittyvistä saatavuusrajoitteista, on ruokavaliosta Read more
Kuka luulet olevasi, ibe? Mä vain luulen olevani, mutta en todellakaan tiedä kuka mä oon. Uusi levysi perkele! ilmestyi syyskuussa. Miltä levyn vastaanotto on tuntunut? Read more
Vaikka tällä tekstillä on vain yksi kirjoittaja, on se todellisuudessa syntynyt vuosien myötä lukuisten ihmisten yhteistyönä. Kiitän erityisesti kaikkia haastattelemiani ihmisiä, jotka rohkeasti toteuttavat omaa Read more
Värit ovat latautuneet valonsäteillä ja kulttuurisilla merkityksillä. Havainnoimme näitä väreileviä symboleita tietoisesti ja tiedostamatta. Kun Yhdysvalloissa kongressiedustajat ovat pukeutuneet yhdessä kokovalkoisiin asuihin, on se ollut Read more
Senaatintori häämöttää edessäni. Vuosi sitten sama paikka oli täynnä jouluvaloin koristeltuja pieniä mökkejä ja toppatakkeihin pukeutuneita turisteja. Nyt se ammottaa tyhjyyttään. Kaupunki on pystyttänyt torin Read more
Olisin halunnut aloittaa tämän palstan kuvauksella jostain kuuluisasta kauhuelokuvasta. Ongelmana on se, etten ole koskaan nähnyt kauhuelokuvaa. Enkä voi ymmärtää, miksi jotkut katsovat niitä vapaaehtoisesti. Read more
Teksti ja kuvat: Heidi Puomisto Read more
Kun ihminen joutuu raiskauksen uhriksi, tunteet vaihtelevat. Uhri voi kokea tekohetkellä kuolemanpelkoa, paniikkia, lamaantumista, epätodellisuuden tunteita tai fyysisiä oireita, esimerkiksi pahoinvointia. Ohjeet raiskauksen jälkeen toimimiseen Read more
Muistan vieläkin ensimmäisen painajaiseni. Painajaisessa olen isossa autiossa talossa ja Disneyn Herkules-elokuvan Hades-pahis jahtaa minua takaa miljoonien pienten hämähäkkien kanssa. Painajainen aiheutti minussa niin suurta Read more










