Season Film Festival tarjosi laadukasta indie-elokuvaa ja monenlaisia näkökulmia

Groteski kävi katsastamassa Season Film Festivalin tarjontaa ja tunsi kevään tarttuneen myös valkokankaalle.

TEKSTI Antti Putila

Season Film Festival järjestettiin Helsingissä maaliskuun viimeisenä viikonloppuna, siis aivan kevään kynnyksellä. Rakkautta & Anarkiaa -festivaalin järjestämä, ennen ”Nainen ja Artisokka” -nimellä kulkenut festivaali tarjoaa keväisin taidokkaasti kuratoidun kattauksen elokuvia, jotka tulevat Suomen valkokankaalle joko tuoreeltaan tai ovat (usein harmittavasti) jääneet täällä vaille laajaa teatterilevitystä.

Tänä vuonna festivaalin ohjelmiston keskiössä olivat kysymykset identiteetistä, sukupuolesta ja moniäänisyydestä. Ohjelmistoon oli valittu uutuuselokuvia yhteensä yhdeksästä eri maasta. Festivaalin kuumimpiin elokuviin voidaan laskea Jacques Audiardin upea Sistersin veljekset, sekä indiefaneja ympäri maailmaa ihastuttaneet Brady Corbetin Vox Lux ja Carlos López Estradan Blindspotting, jotka saivat Suomen ensi-iltansa festivaalilla.

Kävimme katsastamassa festivaalin huomiota herättäneet uutuudet.

 

Blindspotting (Carlos López Estrada, 2018, USA.)

Oaklandin lähiöön sijoittuva draama herättää ajatuksia vakavista ilmiöistä sekoittaen taitavasti draamaa ja komediaa. Viimeisiä päiviä ehdonalaisessaan viettävä Collin (Daveed Diggs) on töissä muuttofirmassa parhaan ystävänsä Milesin (Rafael Casal) kanssa. Collin on päivä päivältä kyllästyneempi Milesin käytökseen ja pohtii asettaako edelle hyvän elämän vai ystävyyden. Kaksikon välinen dynamiikka toimii loistavasti ja pakottaa katsojan syventymään myös taustalla näkyviin ongelmiin, joita ympäröivä yhteiskunta aiheuttaa. Elokuvan miljöö, aurinkoinen Oakland ja sen tuhannet korttelit kätkevät auringon ja harmaan asfaltin taakse talouskriisin runteleman kaupungin, jossa yhteiskunta on murroksessa ja haparoi uutta suuntaansa vanhojen, värillisiä edelleen räikeästi sortavien rakenteiden alla.

Janina Gavankar ja Daveed Diggs.

Collin haluaa tuntea empatiaa, olla kiltti ja osoittaa huumoria, mutta on silti niin lähellä räjähtää vihasta. Vihan tunteen ottaessa vallan hän räppää ja kirjaimellisesti sylkee pois hänet täyttävää vihaa. Miles puolestaan on epävarma ja kantaa hartioillaan valtavia paineita perheensä elättämisestä. Myös ympäröivä yhteiskunta muuttuu ja asettaa hänen asemansa uhatuksi, olipa kyse sitten värillisten ihmisten voimaantumisesta tai siitä, että nykyään hampurilaisravintolan oletusvaihtoehto onkin vegaaninen ja lihaa saa vain pyydettäessä.

Diggs ja Rafael Casal.

Blindspotting on Carlos López Estradan esikoisohjaus ja samalla mestariteos. Se onnistuu kuvaamaan rakenteellista syrjintää, yksilön sisäistä kamppailua muuttuvan identiteettinsä kanssa sekä urbaanin kaupungin ongelmia. Ja kaikki tämä hieromatta niitä katsojan naamaan.

Blindspotting nähtävissä verkossa muun muassa iTunesista ja Amazon primesta

 

Eighth Grade (Bo Burnham, 2018, USA.)

Vuosi sitten Sundancen elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut Eighth Grade oli festivaalin suuria tapauksia. Se on (jopa meemiksi nousseen) A24-tuotantoyhtiön luomus, joka saa nauramaan ja kiristämään hampaita, monesti jopa samanaikaisesti. Eighth Grade on samalla myös ohjaaja Bo Burnhamin debyyttiohjaus.

Elsie Fisher näyttelee elokuvassa kahdeksasluokkalaista Kaylaa.

Elokuva kertoo nimensä mukaisesti kahdeksasluokkalaisesta Kaylasta (Elsie Fisher), jonka harrastus on kuvata Youtubeen elämänohjelatteuksia viliseviä videoita, jotka on suunnattu juuri hänen ikäisilleen nuorille. Jo videoiden otsikot saavat katsojan vääntelemään penkissään: ”Kuinka olla oma itsesi”, ”Kuinka selvitä joka tilanteesta itseluottamuksen avulla”. Selfhelp-videoiden ohella Kayla on kuitenkin hyvin epävarma. Koulussa hän kohtaa jatkuvasti tilanteita, joita jokainen meistä on ainakin jossain muodossa joskus kokenut. Nuoruuden haparoivissa ensiaskeleissa Kaylaa auttaa hänen isänsä (loistava Josh Hamilton), joka tuntuu olevan aivan pihalla siitä, mitä nuoruus oikein on.

Eighth grade tarjoaa kuitenkin myös syvempiä sävyjä. Tilannekomiikan taakse kätkeytyy sosiaalisen median parissa kasvaneen z-sukupolven syvä ahdistus, joka näyttäytyy omanlaisena normistonaan. Kaiken sosiaalisuuden keskellä tulee kuitenkin muistaa, että myös yksin eläminen on hyvä ja oivallinen valinta.

Elokuvaa katsoessa haluaa painautua kiusallisuudesta penkkiin sikiöasentoon aivan kuin olisi katsomassa piinaavinta kauhua. Tilannekomiikka toimii Burnhamin ohjauksessa loistavasti ja Elsie Fisher näyttelee kaikki tunneskaalat mielettömän taidokkaasti.

Kahdeksasluokkalainen jännittää ensi kertaa eteen tulevia tilanteita ja tapahtuipa niissä mitä tahansa, on hän mielestään epäonnistunut. Parhaiten koko elokuvan ja murrosiän summaavat Kaylan sanat: ”Tuntuu kun jonottaisi vuoristorataan, jännitys tuntuu vatsanpohjassa asti. Erona on se, että vuoristoradassa käytyäsi tunnet vatsanpohjassasi helpotuksen tunteen. Minulla sellaista ei tule, vaan sama jännitys jatkuu ikuisuuteen asti.”

 

Eight Grade nähtävissä verkossa ainakin Amazon primessa.

 

Woman at War [Kona fer í stríð] (Benedikt Erlingsson, 2018, Islanti, Ranska, Ukraina.)

Woman at War on islantilaisen Benedikt Erlingssonin toinen kansainväliseksi hitiksi noussut elokuva. Hänen kansainvälinen läpimurtonsa oli pikimustaa huumoria täynnä ollut Of Horses and Men, joka oli vuoden 2013 omalaatuisimpia elokuvia. Viisi vuotta myöhemmin Erlingsson ohjasi ja käsikirjoitti Woman at Warin, joka on hänen tyylilleen uskollinen, mutta hänen edellistä elokuvaansa vieläkin sekopäisempi ja ihanampi.

 

Halldóra Geirharðsdóttir tekee hienon kaksoisroolin.

Islantilainen kuoronjohtaja, maailman sympaattisin tyyppi, Halla (Halldóra Geirharðsdóttir), on kyllästynyt ilmastoahdistukseen ja kaupunkiin tulevaan uuteen voimalaitokseen ja on päättänyt ottaa oikeuden omiin käsiinsä sabotoimalla voimalinjoja. Hallan tekoset ovat aiheuttaneet pienessä Islannissa suuren skandaalin, joka on yllättänyt myös Hallan itsensä. Tarinan alkuasetelma on sympaattinen, ja niin absurdi, että se naurattaa väkisinkin.

Geirharðsdóttir tekee elokuvassa mielettömän hienon kaksoisroolin näytellessään Hallaa ja tämän siskoa, joogaopettaja Ásaa. Siskosten välinen dynamiikka on koko elokuvan keskiössä, kun he joutuvat pohtimaan elämää suurempia kysymyksiä, vaikka muukin elämä painaa päälle. Elokuva tavoittaa hyvin tämän ajan eetoksen, jossa ilmastoahdistuksemme raivaa tietä huolettomuuden edestä tuoden samalla arkeemme yhä enemmän asioita, joita pohtia.

Woman at War on uskomattoman kaunis elokuva. Kuvaaja Bergsteinn Björgúlfsson on tehnyt taianomaista työtä sommittelussa ja monet elokuvan freimit sopisivat hyvin kehyksiin seinälle Ikeasta ostettujen sisustustaulujen paikalle. Islannin ylängöt loistavat kauniimpana kuin koskaan vain paljastaakseen tuhon, joka meitä odottaa, jos emme tee mitään.

Erlingsson onnistuu yhdistämään elokuvassa, monen muun festivaalilla nähdyn teoksen tavoin, tilanteen vaatiman vakavuuden huumoriin, jonka alkulähde on lopulta tilanteen vaatima vakavuus. Elokuvan kerronta ottaa niin absurdeja piirteitä, että on pakko hymyillä ääneen monta kertaa. Juonenkäänteet ovat toinen toistaan hurjempia ja elokuvan henkilöhahmot jotain poikkeuksellista. Esimerkiksi Juan Camillo Roman Estrada tekee yhden hauskimmista sivuosarooleista, joita olen koskaan nähnyt. Ai niin, musiikki. Noh, katsokaa itse ja nauttikaa.

Woman at War saatavilla digitaalisesti 4.5. alkaen.

 

Vox Lux (Brady Corbet, 2018, USA.)

Ohjaaja Brady Corbet on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt ohjata jo kaksi palkittua kokopitkää. Hänen fasismin noususta nuoren ihmisen näkökulmasta kertova esikoisohjauksensa The Childhood of a Leader (2015) keräsi palkintoja muun muassa Venetsian elokuvajuhlilla. Corbetin toinen ohjaus, Vox Lux jakaa mielipiteitä aivan yhtä paljon kuin hänen ensimmäinen elokuvansakin.

Natalie Portman loistaa poptähti Celestenä.

Vox Lux kertoo kouluampumisesta odottamattomaan poptähteyteen nousevan Celesten (Natalie Portman) tarinan. Sivuosassa Celesten karismaattista manageria esittää Jude Law, jonka karismaattisuus ei yllä aivan Portmanin tasolle, mutta korkealla ollaan silti.

Elokuvassa suuressa osassa on luonnollisesti musiikki. Vox Luxin soundtrackin on kirjoittanut tosielämän poptähti Sia, joka on tehnyt fantastista työtä. Scifipopin vallatessa korvakäytävät elokuva tulee yhtenäiseksi sen päähenkilöiden ollessa juuri sitä, mihin heidät on alun perin luotu. Intensiivisten kohtausten välissä tempoa rikkoo hieman Willem Dafoen kertojaääni, joka tarjoaa informaatiota lopulta itse elokuvaa nopeammin.

Corbynin käsikirjoituksen myötä elokuvan tarina on kuitenkin voimakas. Aluksi tragedia antaa viisautta, joka kuitenkin muuttuu tähteyden myötä joksikin aivan muuksi. Celestestä tulee loppuun hiotun mekanismin yksi osa, joka oikeastaan pitää koko laitetta toiminnassa. Tämä osa on kuitenkin kuolevaisen hauras. Itse koneen tarkoitus on tuottaa sen näkevälle maailmalle onnellisuutta. Maailmalle, joka haluaa unohtaa rumuuden ja tuskan.

Vox Lux saatavilla digitaalisesti muun muassa Amazon primesta.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *