Pääkirjoitus: Miksi emme voi vain pysähtyä?

TEKSTI Roosa Savo

Elämä tuntuu joskus olevan jatkuvaa opiskelua, työntekoa ja uutta projektia. Yhden kurssin jälkeen tulee aina toinen ja vapun jälkeen seuraa aina… no, vappuhan ei ikinä lopu. Polttoaineena toimivat Unicafen ruoka ja Kanniston Leipomon kohukahvit. Miksi jaksamme puurtaa, miksi emme vain pysähdy ja lysähdä sohvalle makaamaan? Koska haluamme huutaa maailmalle: katsokaa, tässä kiitää ei-laiska, tavoitteellinen superihminen!

Työ on kuin energiaa – se ei ikinä katoa, vaan ainoastaan muuttaa muotoaan. Ihmiset seuraavat yhteisönsä sääntöjä jatkuvasta kehittymisestä ja työnteosta, ja fysiikan lakien mukaan paikallaan olokin on oikeasti tasaista liikettä. Sivulla 24 Emma Viitanen ja Vilma Ikola haastattelevat avaruustähtitieteen professoria Esko Valtaojaa ja pohtivat mitä tapahtuisi, jos kaikki vain pysähtyisi.

Itselleni liikkuminen on aina ollut jotain, minkä puoleen käännyn, kun kaikki muu menee suoraan sanottuna päin persettä. Tavat liikkua ovat muuttuneet, mutta tunne on pysynyt samana. Mikä meidät oikein saa liikkumaan? Yleisen käsityksen mukaan meitä houkuttavat ulkoisesti näkyvät asiat, kuten lihakset ja laihuus, joiden ajatellaan kertovan ihmisen tavoitteellisuudesta ja itsehillinnästä. Liikkumalla myös muokkaamme identiteettiämme, rentoudumme, haemme ehkä jotain, mitä emme saa millään muulla toiminnalla aikaiseksi. Mutta mitä se jokin on? Kenties liike onkin kaikille eri tunnetila ja sen määrittely on mahdotonta. Mysteeristä löytyy uusia puolia sivulla 38, jossa Vivi Säiläkivi kirjoittaa henkisen ja fyysisen liikkeen yhdistävästä eurytmiasta.

Liike aiheuttaa myös ristiriitoja, koska ihmiset eivät malta pysyä paikoillaan, eivätkä toisaalta tiedä minne ovat menossa. He muuttavat ajatusmaailmasta, lajista, puolueesta ja paikasta toiseen kuin mehiläiset kukasta kukkaan (sivulla 22 Marissa Rämänen kertoo enemmän eläinten liikkeistä). Mihinkään ei ole vahvaa sitoutumista, eikä mikään ole myöskään mahdotonta. Siirtymävaihe luo törmäyksiä virtojen välille ja herättää kysymyksen siitä, kuka saa tavoitella unelmiaan paremmasta elämästä. Rautatientorin laidalla seisovat vastakkaiset leirit muistuttavat ohikulkijoita päivittäin siitä, ettei liikkuminen ole ongelmatonta.

Tätä lehteä tehdessä tuli selväksi, ettei liikettä voi sulkea ideologian tai fysiikan käsitteisiin, vaan se on myös jotain, mitä ei päältä päin pysty näkemään. Kun liikutaan paikasta toiseen, saadaan jotain uutta, mutta se pakottaa myös jättämään jotain taakse. Groteski siirtyy tämän lehden myötä uuteen aikakauteen: seuraava lehti julkaistaan syksyllä, kun uusi politiikan ja viestinnän koulutusohjelma on startannut, ja viestinnän opiskelijoiden joukko on moninaistunut. Vauhdikkaan kevään jälkeen on aika hidastaa – mutta vain hetkeksi ennen kuin vauhti kiihtyy uudelleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *