Kuka luulet olevasi, Marko ”Fobba” Forss?

TEKSTI Heidi Puomisto & Emma Viitanen 

KUVA Emma Viitanen

Kuka luulet olevasi?

Töissä olen ylikonstaapeli ja nettipoliisi, kotona perheenisä. Keväällä tulee 19 vuotta täyteen poliisina. Syyskuussa 2008 aloitin nettipoliisin hommat, ensimmäisenä foorumina IRC-Galleria. Minulla ei ole IT-alan taustaa vaan olen ihan perus ”hönö” poliisi.

Monien mielestä työsi on poliisin resurssien tuhlaamista. Teetkö oikeasti mitään hyödyllistä?

Ajatellaan viestimäärää, jonka sain viime vuonna – Facebookissa 3000 viestiketjua, joissa osassa on useampia vastauksia. Kynnys tehdä ilmoitus kauttamme on alhainen. Asia on siis niin päin, ettei minulla riitä aika tai resurssit, jotta pystyisin käsittelemään kaikki viestit sillä tavalla kuin ne olisi ehkä tarpeen käsitellä.

Jokaiselle poliisilaitokselle on tulossa yksi kokopäiväinen nettipoliisi, eli 11 kappaletta. Lisäksi tulee vajaan kymmenen hengen vihapuhetutkintaryhmä. Suomen noin 7000 poliisin joukossa 11 on pisara meressä verrattuna siihen, kuinka paljon sosiaalinen media työllistää poliiseja. Esimerkiksi viime vuonna Facebook näkyi tavalla tai toisella yli 8000 rikosilmoituksessa.

Yhdeksän vuoden kenttäkokemuksella osaan jollain tavalla verrata, missä työssä olen antanut eniten veronmaksajien rahoille vastiketta. Sanon, että se on nykyinen työni. Faktat puhuvat sen puolesta, että tarvetta nettipoliisille on, samoin kaikki tilastot liittyen sosiaaliseen mediaan ja siellä tapahtuviin rikoksiin.

Tuntuuko koskaan siltä, että kynnys on liian alhainen? Saatko paljon asiattomia viestejä ja trolleja?

Vaikka yksityisviesteistä 99 prosenttia on ihan asiallisia kysymyksiä ja avunpyyntöjä, tottakai joukkoon mahtuu myös poliisille kuulumattomia asioita. Vähän samaan tyyliin, kun jotkut kutsuvat poliisit unohtaessaan avaimet kotiin. Trolleja ei oikeastaan tule.

Facebook-seinälläni keskustelu lähtee kuitenkin usein lapasesta. Itselläni on periaatteena, että en hirveästi poista seinälleni tulleita viestejä. Tietenkin on tapauksia, esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan, joissa velvollisuuteni on poistaa asiaton kommentti. Muuten annan kaikkien kukkien kukkia: kommentointi tarjoaa mielestäni melko realistisen kuva siitä, millaista porukkaa sosiaalisessa mediassa pyörii.

Olen usein miettinyt, pitäisikö minun moderoida seinääni enemmän. Silloin eteen tulisi kuitenkin kysymys: mihin vetää raja? Toimin internetissä viranomaisena, enkä ole minkään ryhmän ylläpitäjä.

Monien mielestä nettipoliisi tarkoittaa samaa kuin ajatuspoliisi. Mitä mieltä olet tästä?

Jos poliisi toimii mielipiteiden perusteella, asiasta kannattaa ehdottomasti kannella ja tehdä rikosilmoitus: kaikki poliisitoiminta perustuu nimittäin lakiin.

Olen julkaissut ”liikennevalokaavion”, jossa esitellään vihapuheen kolme eri mallia. Vihreä merkitsee asiallista kritiikkiä, keltainen saattaa mennä jo asiattoman puolelle. Moni saattaa mieltää tämän jo vihapuheeksi. Punaiseen kuuluu laittomuuksia, kuten uhkailua. Jos jokin ryhmä valittaa sananvapauden puutteesta, yritän selittää, että keltaisella alueella mennään jo aika ruman tekstin puolelle. Samalla toiset valittavat keltaisen alueelle kuuluvien viestien sävystä. Nettipoliisi on jatkuvasti näiden kahden ryhmän ristitulessa.

Ajatuksista ei rangaista. Joudun nykyään kuitenkin selittämään aikuisille samaa kuin teini-ikäisille aikaisemmin, esimerkiksi mielipiteen eroa teon tekemiseen. Se on aika hämmentävää.

Koetko, että poliisilla on mahdollisuuksia hillitä netissä olevaa vihapuhetta?

Vihapuheeseen pitäisi päästä heti kiinni, jotta tietty taso nettikeskustelussa pysyy. Turvapaikkatilanteen myötä taso on laskenut ja vaatii paljon työtä saavuttaa se taso, joka  meillä oli muutama vuosi sitten ja rauhoittaa tilanne.

Kaikkea vihapuhetta ei saada koskaan pois, poliisi ei tule koskaan voittamaan sotaa rikollisuutta vastaan se on absoluuttinen mahdottomuus. Aina tulee olemaan rikoksia, ne vain muuttavat muotoaan. Voimme kuitenkin vaikuttaa siihen, kuinka alhaiselle tasolle rikollisuuden määrän saamme.

 

Viime vuonna Facebook näkyi tavalla tai toisella yli 8000 rikosilmoituksessa.

 

Olet sanonut, että 2010-luvun alussa aikuiset tulivat sosiaaliseen mediaan ja pilasivat sen. Mitä tarkoitat tällä? Millainen sosiaalinen media oli ennen aikuisia?

Ennen sosiaalisessa mediassa nuoret juttelivat, eikä ollut loukkaantumista tai paheksuntaa. Toki ennenkin oli kiusaamista ja suun soittamista, mutta eräänlainen ilkkuminen puuttui. Aikuiset osaavat olla todella ilkeitä: jos joku tekee virheen, ollaan heti haaskalla. Hyvän esimerkin tarjoaa vaikkapa Teri Niitin imetyskuva, jolloin yksittäinen kommentti sai aikaan käsittämättömät mittasuhteet.

Kun sosiaalinen media oli vielä nuorten juttu, aikuisten olisi pitänyt muka opettaa lapsiaan käyttämään palveluita ja toimimaan verkossa vastuullisesti. Ajattelemme, että nuorten pitäisi käyttäytyä kuin aikuiset, mutta älkää tehkö niin. Ainakaan sosiaalisessa mediassa.

Fobba, millaisena näet sosiaalisen median tulevaisuuden?

Lyhyellä tähtäimellä ehkä hieman synkkänä, mutta pitkällä tähtäimellä uskon, että jonkinlaista rotia saadaan. Kun ajattelen oman urani kaarta, niin sehän alkoi siitä, että kaikki oli avointa: nuoret olivat IRC-Galleriassa kuin he olisivat olleet kavereiden kanssa.

Myöhemmin alkoi siirtyminen omiin kupliin avoimien keskustelujen ohella. Ilmiössä on hyvät ja huonot puolensa, ja uskon, että tämä edustaa myös sosiaalisen median tulevaisuutta. Jos moderointi ei parannu palveluntarjoajien puolelta, niin ihmiset eivät viihdy yleisessä keskustelussa, jos he eivät jaksa räksyttämistä.

Uskot siis, että moderointi ja ihmisten blokkaaminen on ainoa keino saada sosiaalinen media rauhoittumaan?

Aina tulee olemaan ihmisiä, joilla ei pysy homma hanskassa, sen takia poliisikin on olemassa. Jos kadulla on riehuva humalainen, niin hänen toimintaansa ei oikeuteta sanan- ja liikkumisvapauden avulla. Hänetkin pitää jollain tavalla blokata, saada pois tilanteesta. Tämä on toki fyysinen ääriesimerkki verrattuna internetin maailmaan, mutta periaate on sama.

Et kuitenkaan itse moderoi seinääsi paljoa. Missä raja menee, milloin rikotaan sananvapautta?

Sananvapautta pitää tietenkin vaalia ja ymmärrän, että kyseessä on arka kysymys. Ennakkosensuuri ei ole koskaan hyvä asia. Kuitenkin jos on saanut useamman mahdollisuuden keskustella ja henkilö blokataan sivulta, se tapahtuu yleensä syystä. Tottakai myös palsta vaikuttaa: käydäänkö keskustelu yksityisellä seinälläni, poliisin sivuilla vai tietyssä ryhmässä.

Moderoijat eivät voi kuitenkaan rajoittaa koko internetin toimintaa. Sananvapaus säilyy henkilöllä ja hän voi perustaa vaikka oman blogin, jonne voi oksentaa pahan olonsa ja hakea ymmärrystä. Täytyy kuitenkin ymmärtää, että edes omalla palstalla ei saa julkaista mitä lystää.

Blokkaamisesta tulikin mieleen, mikset hyväksynyt aikoinaan kaveripyyntöäni Facebookissa?

(Naurahtaa) Varmaan sen takia, että minulla on 5000 kaverin raja ollut täynnä jo monta vuotta. Vaihtuvuutta on toki, joten välillä paikkoja aukeaa ja hyväksyn muutaman pyynnön. Niitä on kuitenkin hirveä lista, joten et varmaan päässyt läpi. Ei mitään henkilökohtaista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *