Kategoriat
Arkisto Ihmiset

Kuin elokuvaa

Niin nuoria, niin lupaavia. Haastattelimme viisi 1990-luvulla syntynyttä menestyjää eri aloilta.

Vilma Alina on laulaja-lauluntekijä, jonka satumaisen menestystarinan taustalla ovat lahjakkuus, kova työ ja nopeasti levinneet YouTube-videot.

Vilma_Alina5_Bremer

21-vuotiaan Vilma Alinan, oikealtaan nimeltään Vilma Lähteenmäen, tarina on kuin elokuvasta.

Vuonna 2012 Vilma vietti lukion jälkeistä välivuotta ja innostui musiikin tekemisestä vokaaliloopperilla. Se on laite, jonka avulla ääntä voi tehostaa ja kerrostaa muodostamaan erilaisia äänimaisemia. Vilma latasi YouTubeen videoita, joissa hän esitti loopperin avulla covereita eri artistien kappaleista.

”Videot levisivät todella nopeasti. Yllätyin, miten jengi lähti jakamaan niitä!”

Tammikuussa 2013 Vilma teki videon, jolla hän yhdisteli Anssi Kelan ja Robinin kappaleita potpuriksi. Ei kulunut päivääkään, kun Anssi Kela julkaisi videon omalla Facebook-seinällään. Parin päivän päästä Vilmaan otettiin yhteyttä musiikkiyhtiö Kaiku Entertainmentilta.

”Menin sinne käymään jo samana päivänä. Aloimme saman tien tehdä biisejä, kello kolmesta iltapäivällä kello kolmeen asti yöllä.”

Parin viikon päästä Vilma esiteltiin levy-yhtiö Universal Musicille, josta hänelle tarjottiin levytyssopimusta.

”Kaikki tapahtui käsittämättömän nopeasti. Aluksi mietin, olenko oikeasti valmis, haluanko lähteä tähän. Samalla tiesin, että jos en tarttuisi tilaisuuteen, jäisin aina pohtimaan, mitä olisi voinut tapahtua ja mitä olisin voinut tehdä.”

Anssi Kelan lisäksi myös Robinin manageri näki videon. Hän innostui siitä niin paljon, että pyysi Vilmaa mukaan taustabändiin kosketinsoittajaksi.

”Ei sellaiselle tarjoukselle sanota ei!”

Bändissä soittaminen on ollut Vilman mukaan opettava kokemus.

”Olen päässyt näkemään läheltä, mitä artistina oleminen oikeasti on. Uskon, että siitä on ollut paljon hyötyä.”

Nyt Vilma on keikkaillut Robinin kanssa pari vuotta, ja viime marraskuussa julkaistiin hänen ensimmäinen oma sinkkunsa Hullut asuu Kallios.

Vilma_Alina1_Bremer

Pitää olla paloa, kunnon kipinää tätä juttua kohtaan. Toisaalta pelkkä luonnollinen lahjakkuus ei vielä vie mihinkään. Täytyy tehdä paljon töitä, ennen kuin pystyy olemaan parhaimmillaan.

Vilma on viettänyt suurimman osan elämästään musiikin parissa. Hän aloitti pianonsoiton seitsemänvuotiaana, mutta myöhemmin Sibelius-lukiossa piano vaihtui lauluun. Lukion jälkeen Vilma pääsi opiskelemaan laulamista Pop & Jazz Konservatorioon, jossa opinnot ovat vielä kesken.

Musikaalisuudesta huolimatta artistin ura ei ollut Vilman suunnitelmissa.

”Haaveena oli päästä tekemään jotain musiikin parissa, mutta en ollut koskaan ajatellut, että tekisin musiikkia artistina isossa levy-yhtiössä.”

Vilma sanoittaa kaikki kappaleensa itse. Inspiraatiota hän hakee elämästään, mutta ei suoraan omista kokemuksistaan. Debyyttisinkku on sekin yhdistelmä laulajan eri elämänvaiheista.

”Kaikki kirjoittamani pohjautuu fiiliksiin, joita olen joskus tuntenut, mutta etsin niille jonkun toisen näyttämön. Ikään kuin puen tarinoitani eri vaatteisiin. Hullut asuu Kallios ei kerro suoraan omasta elämästäni. En ole oikeasti sylkenyt kenenkään tukkaan!”

Vilma kokee, että musiikki on tarkoitettu jaettavaksi. Hän ei halua kirjoittaa kappaleita pöytälaatikkoon.

”Kappale ei ole olemassa, ennen kuin sillä on kuulijoita. Toivon, että mahdollisimman moni löytäisi musiikkini ja pystyisi samaistumaan siihen. Musiikinteko on mielettömän palkitsevaa, vaikka välillä joutuisikin vuodattamaan kyyneleitä sen vuoksi. Jos joku kertoo liikuttuneensa jostain kappaleestani, on kaikki tuska sen arvoista.”

Vilma_Alina8_Bremer

Musiikin tekoon kuuluu, että heti kun jotain on saatu ulos, aletaan tehdä jo seuraavaa juttua. Nälkä kasvaa tehdessä. Ei oikein ehdi fiilistellä missään välissä.

Oman levytyssopimuksen solmimisesta on nyt ehtinyt kulua kaksi vuotta. Tällä hetkellä Vilma valmistelee syksyllä julkaistavaa esikoisalbumiaan. Vaikka tapahtumien kulku tuntuu uskomattomalta, hän ei ole missään vaiheessa pysähtynyt miettimään menestystään.

”Musiikin tekoon kuuluu se, että heti kun jotain on saatu ulos, pitää alkaa tehdä jo seuraavaa juttua. Nälkä kasvaa tehdessä. Ei oikein ehdi fiilistellä missään välissä.”

Vilma ei usko, että menestys osuu kohdalle sattumalta. Aidon innostuksen lisäksi on oltava valmis näkemään vaivaa.

”Pitää olla paloa, kunnon kipinää tätä juttua kohtaan. Pitää löytää oma ääni ja persoona. Toki myös treenaaminen on välttämätöntä. Pelkkä luonnollinen lahjakkuus ei vielä vie mihinkään. Täytyy tehdä paljon töitä, ennen kuin pystyy olemaan parhaimmillaan.”

Oman uran lisäksi Vilma toivoo voivansa tulevaisuudessa kirjoittaa kappaleita muillekin artisteille.

”Haluaisin päästä sellaiseen asemaan, että minulta tilattaisiin paljon kappaleita ja voisin elättää itseni lauluntekijänä. En haluaisi miettiä plan b:tä vielä.”

P4168856


Kuva: Mette Bremer

Kategoriat
2014 Arkisto

Rakas Helsinki

jalmari sarla

”Kaupunkiin ei kannata rakastua, sillä se ei pysty rakastamaan sinua takaisin”, sanoi muuan laulaja bändinsä keikalla Tavastialla vuosia sitten. Laskin katseeni hieman häpeillen alas, sillä vahinko oli jo tapahtunut.

Ihastuin sinuun, Helsinki, ensimmäisen kerran ala-asteikäisenä keräillessäni olutpullojen korkkeja Sibelius-puistossa. Varttuessani aloin pikku hiljaa rakastua raitiovaunuihisi, joissa on etenkin sunnuntai-iltaisin niin tyhjää, että matkat tuntuvat suorastaan terapeuttisilta. En kerro sinulle tunteistani tarpeeksi usein, mutta toivon, että aistit kiintymykseni kepeistä askelistani ja kevyestä hengityksestäni kävellessäni pitkin katujasi.

On kuitenkin myönnettävä, etten aina kuule rakkauteni sointuvaa vastakaikua. Tallatessani vahingossa takana huojuvan eläkeläisen hintelälle jalalle ruuhkabussissa tai juostessani maallinen omaisuuteni kainalossa pakoon Koffin puiston sadettajia olen lähinnä ärsyyntynyt sinuun. Olet niin pieni paikka, ettei kukaan voi mennä minnekään törmäämättä kolmeen lukiokaveriin, kahteen yhden illan juttuun ja ala-asteen ruotsinopettajaan. Mutta meillä kaikilla on puutteemme, ja jos minun on välillä siedettävä pieniä piirejäsi, voin ainakin luvata yrittää.

Polkiessani pyörälläni Pitkänsillan yli kohti Hakaniemen katoilla siintäviä valokirjaimia, ympärilläni peilityyntä vettä, tunnen jotakin. Kun kesäinen aamuyön auringonnousu valaisee Viiskulman mukulakivet ja postinjakaja nakkelee hesareita Punavuoren postilaatikoihin, tunne vahvistuu. Ja kun helvetillisen suuri lokki, joka rääkyy kuin teurastettava, viuhahtaa korvani ohi ja ulostaa salaattikippooni Tuomiokirkon portailla, tunne saa nimen: olen onnellinen. Ja siitähän rakkaudessa pohjimmiltaan on kyse, onnellisuudesta.

Haluaisin ajatella, että keikalla kuulemani fraasi oli vain välispiikki – olen nimittäin varma, että sinäkin rakastat minua. Miten muuten olisin saanut sinulta niin paljon? Ilman sinua minä en olisi minä. Äläkä huoli, en ole lähdössä mihinkään. Sinulla on aikaa oppia sitoutumaan.


Kuva: Jalmari Sarla