Kategoriat
2018 Pitkät

Ihminen syrjii, tekoäly toistaa

Tekoälykin voi olla ennakkoluuloinen. Tunnettuja esimerkkejä on useampia: Sciendossa julkaistussa tutkimuksessa huomattiin, että Googlessa korkeapalkkaisen työn mainosta näytettiin moninkertaisesti enemmän miehille kuin naisille. Microsoftin chatbot oppi hetkessä rasistiksi ja Googlen kuva-algoritmi “tunnisti” tummaihoiset gorilloiksi. Science-lehdessä julkaistussa tutkimuksessa taas todettiin, että kone oppi datasta sana-assosiaatioiden mukana ihmismäisiä ennakkoluuloja. Tuntuu vähän ahdistavalta. Eikö tekoälyteknologioista voisi vain, niinku, tehdä intersektionaalisia feministejä?

TEKSTI Ripsa Niemi ja Heidi Puomisto KUVITUS Katri Astala

TEKOÄLY ON NYT joku pöhinän aihe ja asia, josta ainakin pitäisi olla kiinnostunut. Tiivistettynä junaan nyt hyppääville: algoritmit, jotka hyödyntävät tekoälyä, ovat sairaan nopeita ja sairaan tehokkaita. Ne voivat käydä läpi niin paljon dataa sellaisessa vilauksessa, että vastaus kysymykseen, johon ennen meni jopa vuosikymmeniä vastata, voidaan saada jopa sekunneissa.

Aiemmin automatisoitiin päässälaskenta, koska sitä ei ollut mitään järkeä jättää ihmisten tehtäväksi. Nyt tekoälyn kyydissä mennään taas etiäppäin.

Mutta siis tekoälyä soveltavissa teknologioissa ei ole kyse tietenkään vain jostain erityisen nopeista laskimista. Ne pystyvät paitsi analysoimaan dataa, myös luomaan uutta. Kun Spotify suosittelee uutta musiikkia, sen algoritmi tekee päätelmän aiemman tiedon pohjalta. Koska kuuntelit Bon Iverin Skinny Loven vuonna 2009 noin 540 kertaa, ohjelma osaa arvella, että voisit pitää tästä uudesta, toisenlaisesta indieulinasta.

Nyt on tietojenkäsittelytieteen professorin Hannu Toivosen sanoin kyse taas vain uusien toimintojen automatisoimisesta. Muutos on merkittävä, mutta ei tee sen enempää dystopioista kuin utopioistakaan totta. Algoritmit pyrkivät yksinkertaisesti automatisoimaan sen, että havaintojen pohjalta tehdään yleistyksiä. Ettei ihmisen tarvitsisi.

MITÄS SITTEN JOS ne yleistykset ovat seksistisiä? Tai vaikka hiukkasen rasistisia, ableistisia tai muuten vähemmistöjä sortavia?

Algoritmien tekemille valinnoille ei saa perusteluja, ja koodi on usein osa liikesalaisuutta. Yksittäinen koodari ei tosin ole tässä kohtaa yhtään paremmassa asemassa – hän saattaa tietää suuntaviivoja jonkin algoritmin toiminnasta, mutta prosessissa on niin paljon ja niin hienovaraisia yksittäisiä askelia, ettei sitä ole mahdollista seurata taaksepäin.

Päätelmän jäljittäminen olisi yksinkertaisesti niin työlästä, ettei sitä käytännössä voida tehdä. Tähän viitataan usein sanomalla, että algoritmit ovat mustia laatikoita emme voi katsoa konepellin alle. Miten yksittäinen ihminen voi puolustaa oikeuksiaan, jos ei voida tietää, millä perusteella hänestä tehdään päätöksiä?

Miten määritellä käsitteet kuten syrjintä tai sukupuoli niin, että konekin ymmärtäisi?

VASTUUN KANTAVAT KUITENKIN aina ihmiset. Jos haluamme reilun tekoälyn, pitää sitä suunnittelevien ihmisten, eli devaajien ja koodarien, intresseissä olla eettisyys.

“Tekoäly näyttää tekijöiltään ja algoritmeja koodaavien organisaatioiden tavoitteilta. Se ei ole yhtään sen parempi tai huonompi kuin sen tekijätkään”, muistuttaa Suomen Tekoälyohjelman etiikka-alatyöryhmän puheenjohtaja ja Saidot.ai:n toimitusjohtaja Meeri Haataja.

It-ala on kuitenkin yhä vahvasti sukupuolittunut. Tivin alkuvuodesta tekemän kyselyyn vastanneiden alan yritysten työvoimasta vain noin 27 prosenttia on naisia. Wired-lehti taas uutisoi elokuussa tekemästään arviosta, jonka mukaan johtavista tekoälytutkijoista naisia on vain noin joka kahdeksas. Näyttääkö tekoäly suurimmaksi osaksi miehiltä?

“Tietynlaisen teknologian kehittäminen on toki valinta, ja tietotekniikassa on aika kauhea sukupuolten epätasapaino”, Aalto-yliopiston professori ja tietotekniikan tutkija Jaakko Lehtinen sanoo.  

“Ei kuitenkaan ole oikein vetää negatiivisia johtopäätöksiä, koska kaikkien tieteentekijöiden motivaatio on tehdä hyvää. He voivat olla siiloutuneita, mutta eivät haluaisi olla”, hän jatkaa. “Siksi se, että keskustellaan avoimesti ja yhdessä eri näkökulmista on tässä hommassa tosi tärkeää.”

PERINTEINEN TAPA LÄHESTYÄ ongelmia on säännellä niitä, niin myös tekoälyn kohdalla. Rajataan mahdollisuutta toimia miten vain ja pienennetään siten epämiellyttävien seurauksien riskiä. Tuttu juttu.

Joidenkin tutkijoiden mielestä tekoälyfirmoja tulisikin säännellä kuten rakennusalaa eiväthän arkkitehdit saa muotoilla kaupunkia taiteellisen visionsa mukaan, vaan he työskentelevät kaupunkisuunnittelijoiden kanssa ja kaavoitusten ja lisenssien rajoissa. Tutkijaryhmä ehdottaa kolmatta osapuolta, jonkinlaista järjestelmiä valvovaa ja sääntelevää elintä.

Suomessa sääntelyä lähestytään nyt alhaalta ylöspäin. Työ- ja elinkeinoministeriön vetämä Tekoälyaika haastaa yrityksiä laatimaan omat tekoälyn eettiset periaatteet. Riittääkö se, jos kaikki eivät halua olla vapaaehtoisesti reiluja?

“Lainsäädäntö on ehdottomasti relevantti vaihtoehto. Tekoälyä on kuitenkin vaikeaa säädellä lailla, sillä se on aiheena niin abstrakti. Lainsäädäntöä tulee pohtia, mutta sääntely ei saa olla hätiköityä”, sanoo hankkeessa vaikuttava Haataja.

Haataja korostaa ongelmien ratkaisemisessa konkretiaa. “Peräänkuulutan konkreettisten ratkaisujen tunnistamista, sillä se vie asioita nopeammin eteenpäin. Mielestäni organisaatioita pitää auttaa ottamaan konkreettisia askeleita kohti eettistä tekoälyä.”

Feministinen teoria ja tekoäly esiintyvät tutkimuskentällä yhdessä nousevissa määrin. Myös monet niistä periaatteista, joita peräänkuulutetaan tekoälyn etiikan kentällä, voidaan ymmärtää feministisinä tai ainakin yhteensopivina feministisen ajattelun kanssa.

Esimerkiksi EU-komissio valmistelee vuoden loppuun mennessä tekoälyn eettisiä linjauksia, jotka perustuvat EU:n ihmisoikeuskirjaan ja The European Group on Ethics in Science and New Technologies -ryhmän (EGE) tekemään raporttiin. EGE:n esittämien perusperiaatteiden mukaan tekoäly ei saa loukata ihmisen luontaista oikeutta kunnioitukseen.  Myös Suomessa valtiovarainministeriön tietopoliittisessa selonteossa todetaan: ”Etenkin datavalintoihin tulee kiinnittää huomiota, etteivät ihmisajattelun vääristymät ja vinoumat kopioidu algoritmeihin.”

Laskeminen automatisoitiin, koska tietokone on yksinkertaisesti tehokkaampi. Voisiko kone olla myös eettisissä valinnoissa ihmistä parempi?

VALTIONVARAINMINISTERIÖ ON OIKEILLA jäljillä, sillä vinoumia ratkoessa katse kääntyy dataan. Juuri data voi saada aikaan sen, että algoritmi ei tunnista tummaihoista ihmiseksi tai naista päteväksi kandidaatiksi kovapalkkaiseen työhön.  

Lehtisen sanoin: emme ole niin kivoja kuin haluaisimme olla. Ronskisti yleistäen: koska maailma on epätasa-arvoisen vino, niin sitä on myös siitä kerätty data. Syrjivän maailman vinoumat opettavat koneenkin syrjimään.

Esimerkiksi kolmea yleisesti käytettyä kasvontunnistusalgoritmia tarkastelleen tutkimuksen mukaan järjestelmän tarkkuus oli huonompi tummien naisten kuin valkoisten miesten kohdalla. Tutkimuksen mukaan pääasiallinen syy sille, että algoritmit eivät osaa tunnistaa eri ihmisryhmiä samalla tavalla, oli opetusdatassa. Kasvontunnistusalgoritmien datassa ei vain ollut tarpeeksi kaikkia sukupuolia ja ihonväriä edustavia esimerkkejä, joiden pohjalta algoritmi olisi voinut oppia.

“Harkitsemattomat datavalinnat voivat luoda uusia vinoumia”, sanoo myös Haataja.

Mainiota! Taas yksi radikaali potentiaali tukahdutettu, sanoisi Brian Winston.

JOTTA PAHIMMAT MOKAT vältettäisiin, tekoälykehittäjien pitäisi valita, kategorisoida ja luokitella dataa paremmin. Feministinen lähestyminen voisi auttaa rekrytointiehdotuksia tekevän algoritmin suunnittelussa valitsemaan, mikä tieto hakijoista on olennaista. Esimerkiksi tieto sukupuolesta tai etnisestä taustasta voidaan poistaa kokonaan algoritmin käyttämästä datasta. Tällaiset datavalinnat ja -luokittelut vaikuttavat suoraan siihen, mitä algoritmi oppii.

Opetusdata lieneekin vinoumien kannalta kriittisin alue. ”En usko, että on mahdollista saada dataa, jolla opettaa koneita, joka ei sisällä biaksia (vinoumia)”, Lehtinen sanoo.

“Datasta ei välttämättä näe päälle, onko se syrjivää vai ei. Esimerkiksi luottopäätöksiä tekevä algoritmi voisi hypoteettisesti ottaa huomioon muuttujina vain tulot, koulutuksen ja postinumeron. Jos kaupunginosat olisivat kuitenkin vahvasti etnisesti eriytyneitä, päätyisi algoritmi todennäköisesti syrjimään etnisyyden perusteella, vaikka se ei olisikaan mukana muuttujana.”

Jotta algoritmi pystyisi olemaan syrjimättä, sille pitäisi pystyä kertomaan tyhjentävästi, mitkä kaikki muuttujat vaikuttavat siihen. Sosiaalisten ongelmien kohdalla puhumme kuitenkin vaikeasti määriteltävistä termeistä. Miten määritellä käsitteet kuten syrjintä tai sukupuoli niin, että konekin ymmärtäisi?

“Meidän ihmisten pitää määritellä, mikä on hyväksyttyä ja mikä ei. Eihän tällaisen määritteleminen ole helppoa, ei ihminen ole sillä tavalla looginen”, Lehtinen sanoo. “Toisaalta, mehän piirrämme hyväksytyn rajaa jatkuvasti lainsäädännössä. Tässä tekoäly tulee mielenkiintoisella tavalla ihmisten tontille.”

“On avoin ja aktiivinen tutkimuskysymys, miten tällaisia biaksia voidaan havaita datasta, ja millä tavalla voidaan muotoilla sellaisia algoritmisia, ohjelmallisia reiluuden määritelmiä.”

Suomessa sääntelyä lähestytään nyt alhaalta ylöspäin. Riittääkö se, jos kaikki eivät halua olla vapaaehtoisesti reiluja?

PALATAANPA IDEAAN TEKOÄLYTEKNOLOGIOIDEN taustalla. Laskeminen automatisoitiin, koska ihminen on erehtyväinen ja tietokone yksinkertaisesti tehokkaampi. Voisiko kone olla myös eettisissä valinnoissa ihmistä parempi?

Ainakin Lehtinen uskoo tekoälyn mahdollisuuteen tuoda esille syrjiviä rakenteita.

“Jos kehittäisimme menetelmän, joka ei todistettavasti syrjisi, voisimme verrata sen tekemiä päätöksiä ihmisten tekemiin. Jos päätöksissä sitten olisi eroja, voisimme saada todistusaineistoa siitä, että ihminen teki syrjivän päätöksen.”

Lehtinen jatkaa: “Jos pystyisimme opettamaan koneelle edes sen, että sukupuolella ei saa olla vaikutusta päätöksiin, niin se voisi pystyä oikeasti tekemään parempia päätöksiä kuin ihminen.”

Ehkä tekoälyn avulla voisimme nähdä enemmän myös itsestämme.

Juttua varten haastateltiin myös opinnoissaan tekoälyn filosofiaan erikoistunutta Otto Sahlgrenia, joka on ollut mukana ROSE-tutkimushankkeessa sekä kehittää parhaillaan Turku AI Societyn kanssa tekoälyn eettisiä ohjeita.

Kategoriat
2018 Pitkät

Koe kärsimys

Koe-eläimiä käytetään vuosittain Suomessa kymmeniä tuhansia. Niiden avulla kerätään arvokasta tutkimustietoa. Mutta onko olemassa vaihtoehtoisia menetelmiä? Mihin koe-eläinten käytön oikeutus ylipäänsä perustuu?

TEKSTI Aku Houttu ja Emilia Tiainen KUVAT Paavo Jantunen

ELÄINKOKEET JA NIIDEN oikeutus on yksi peruskoulu-etiikan tyypillisimmistä keskustelunaiheista. Ne herättävät aina kannatusta ja vastustusta. Asiaa harvoin pidetään mustavalkoisena, sillä sitä se ei ole. Eläinkokeet ovat eittämättä osasyy lääketieteen kehitykselle, jonka kautta miljoonien ja taas miljoonien ihmisten ja eläinten henki on pelastunut. Mutta entä ne toiset miljoonat, jotka uhraavat pakotettuina oman elämänsä tieteelle? Onko koe-eläimillä oikeuksia?

Kosmetiikassa eläinkokeiden käyttö kiellettiin EU:n alueella jo vuonna 2004. Sitä ei kuitenkaan ole kielletty lääketieteellisissä kokeissa. Suomessa jokainen uusi lääkeaihio on testattava eläimillä ennen kuin se voi saada luvan kliinisiin kokeisiin. Luonnollisesti eläimiä käytetään tässä yhteydessä myös opetustarkoituksiin. Koe-eläinten käyttöä säätelee niin sanottu 3R-periaate. Se perustuu korvaamiselle, vähentämiselle ja parantamiselle (Replacement, Reducement, Refinement). Eläimiä saa käyttää vain pakon edessä ja niille aiheutuvat haitat tulee minimoida.

Kokeiden suorittamista varten on haettava lupaa erilliseltä hankelupalautakunnalta, joka on valtioneuvoston asettama. Jokainen eläinkoelupahakemus arvioidaan ennakkotietojen perusteella, mutta vain osan onnistuminen arvioidaan jälkikäteen hankkeen päätyttyä. Kuitenkin eläinkokeisiin liittyy valvontaa, josta vastaavat Etelä-Suomen ja Itä-Suomen aluehallintovirastot. Ne valvovat esimerkiksi tiloja ja laitteita koskevien kriteerien täyttymistä. Lisäksi varmistetaan eläimiä hoitavan ja kokeita tekevän henkilökunnan ammattitaito. Tämän lisäksi koe-eläimiä käyttävien tulee pitää kirjaa eläimistä ja niiden käytöstä aluehallintovirastoa varten.

3R-periaatteen turvaamiseksi toimii TOKES eli Tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettävien eläinten suojelun neuvottelukunta. Oppikirjamaiseen pluralistiseen malliin pohjautuen sen jäsenet tulevat monipuolisista taustoista yhteiskunnan eri aloilta. Neuvottelukuntaan kuuluukin jäseniä esimerkiksi tieteestä, teollisuudesta ja eläinsuojelujärjestöistä.

Erilaisia näkökulmia kokeiden käyttöön ja tarpeellisuuteen löytyy. Eläinten oikeuksien edistämiseksi toimiva kansalaisjärjestö Animalia toimii vahvasti koe-eläinten käytön lopettamiseksi, mistä juontuukin yhdistyksen alkuperäinen nimi Koe-eläinten suojelu ry. Heidän sanomansa on se, että eläinten käyttö kokeissa on ongelmallista. Lääketieteellisessä tarkoituksessa ne ovat usein epätarkkoja eivätkä anna luotettavia tuloksia verrattuna muihin metodeihin. Tämä on näkemys myös tieteessä, ja siksi koe-eläinten käyttö rajoittuukin pitkälti tilanteisiin, joissa vaihtoehtoisia menetelmiä ei voida käyttää.

ELÄINTEN HENKIÄ SÄÄSTÄVIÄ vaihtoehtoisia menetelmiä on olemassa, ja niitä voidaan käyttää usein paremmin tuloksin kuin eläinkokeita. In vitro -tutkimuksessa kokeita voidaan tehdä koeputkissa esimerkiksi kudosviljemillä. Tällöin ei tarvita elävää elimistöä, eli koe-eläintä. Kudoksia kerätään esimerkiksi leikkausten yhteydessä ja kuolleilta. Ihmiskudosten saatavuus on kuitenkin rajoitettua, ja osin kudosviljelytutkimuksessa käytetäänkin kuolleiden eläinten soluja, joita on saatavilla nopeammin.

Ihmisperäisiä solulinjoa on mahdollista tuottaa nopeasti tutkimuskäyttöön viljelemällä, ja niistä tunnetuin on HeLa-solu. Se on peräisin kohdunkaulan syöpään 1950-luvulla kuolleen Henrietta Lacksin kasvaimesta. Mahdollisuuksia on myöskin elävien organismien ulkopuolella. Kemiallisia tai fysikaalisia vaikutuksia voidaan mallintaa tietokoneiden avulla.

Vaihtoehtoisten menetelmien kehittämistä varten on Suomessa perustettu Tampereen yliopiston yhteyteen Finnish Centre for Alternative Methods (FICAM). Se keskittyy ihmissolujen käyttöön perustuvien kudosmenetelmien kehittämiseen ja tiedon jakamiseen. Vaihtoehtoiset menetelmät ovat kuitenkin kehitysvaiheesssa ja todellisuus on se, että eläinkokeisiin joudutaan turvautumaan vielä pitkään.

Mutta entä ne toiset miljoonat, jotka uhraavat pakotettuina oman elämänsä tieteelle?

MUTTA MIKSI ELÄINKOKEET ovat ongelma? Lääketieteen tarkoitukseksi voidaan ajatella ihmishenkien pelastaminen tai ihmisten hyvinvoinnin kasvattaminen. Eikö tämän tarkoituksen nimissä voida perustella, että eläinten käyttäminen on hyväksyttävää? Toisaalta voidaan nähdä, että eläinten hyvinvointi on osa ihmisten hyvinvointia, eikä niitä tule kohdella miten tahansa. Animalia esittää yhdeksi pohjimmaiseksi ristiriidaksi eläinkokeiden käytössä sen, että eläimiä voidaan käyttää kokeissa, koska ne ovat riittävän samanlaisia luotettavan tiedon saamiseksi. Samalla eläimet ovat kuitenkin niin erilaisia, että ne soveltuvat koekäyttöön. Koe-eläinten käyttöön ja eläinten oikeuksiin ylipäänsä liittyykin keskeisesti se, minkälaisen arvon me annamme niille.

Helsingin yliopiston Tutkijakollegiumissa työskentelevän ja eläinten oikeuksia tutkineen Visa Kurjen mukaan ainakin tuntoisilla eläimillä, kuten hiirillä muttei banaanikärpäsillä, on oikeuksia. Nämä ovat sekä moraalisia että juridisia. Kokeissa eläimillä on moraalisesti oikeus kokea niin vähän kärsimystä kuin mahdollista. Juridisesti oikeudet näkyvät esimerkiksi laissa, joka suojelee tieteellisiin tai opetustarkoituksiin käytettäviä eläimiä. Rajatussa mielessä eläin on tämän perusteella oikeussubjekti, kuten ihminen on, eikä vain omaisuutta.

Kurjen mukaan koe-eläinten käytön eettisyyttä voidaan yleisellä tasolla lähestyä kahdesta näkökulmasta, jotka ovat tuttuja yleisemmänkin tason eettisistä pohdinnoista. Eläinkokeita voidaankin tarkastella seurausetiikan mukaan, missä olennaista on koe-eläinten käytöstä saatu hyöty. Jos ihmiselle koituva hyöty on suurempi kuin eläimelle koituva haitta, voidaan sitä pitää hyväksyttävänä.

Velvollisuusetiikan mukaan eläimiä taas on kohdeltava päämäärinä itsessään, eikä siis vain välineenä suurempaan hyötyyn. Mikäli eläimet lasketaan verrannollisiksi ihmisten kanssa, niitä ei tiukasti velvollisuusetiikan mukaan ajateltuna tule käyttää kokeissa. Tästä on kuitenkin mahdollista poiketa, jos eläimet jollain tavalla hyötyisivät itsekin kokeista. Tällaisia tilanteita voisi olla esimerkiksi hoidon kehitys sairauksiin, jotka vaivaavat eläimiä. Kurki mainitsee tämän olevan radikaali näkemys, jolle kuitenkin löytyy kannatusta. Tyypillistä on näiden eettisten näkemysten yhdistämiseen pyrkiminen.

Kurjen mukaan käytännöllisemmälle tasolle siirryttäessä koe-eläinten käyttöä koskevat eettiset kysymykset voidaan jakaa ainakin kolmeen ryhmään. Ensimmäiseksi voidaan pohtia käyttöä kosmetiikkateollisuudessa. Kurki päätyy vastaamaan tähän samoin kuin Euroopan Unioni: eläinkokeiden käyttö ei ole hyväksyttävää kosmetiikkateollisuudessa, sillä jos niiden turvallisuudesta ei ole varmuutta ilman testaamista, ei kyseisiä tuotteita pitäisi valmistaa ollenkaan.Toiseen ryhmään voidaan voidaan laskea koe-eläinten käyttö tutkimuksissa, joista ei ole odotettavissa selkeää ja konkreettista hyötyä. Kyseessä voi olla esimerkiksi opetuskäyttö tai perustutkimus, jolla ei ole spesifejä päämääriä. Kurki pitää tätä vaikeana kysymyksenä. Yleisesti tämänkaltaiselle käytölle löytyy puolustusta, sillä perustutkimus on tieteen ytimessä, mutta on silti vaikeaa löytää varsinaisia perusteita eläinten käyttämiselle. Sama pätee myöskin esimerkiksi eläinten leikkelyyn koulubiologian opetuksessa.

Viimeiseen, kolmanteen ryhmään kuuluvat ne kokeet, joista voidaan selkeästi odottaa olevan hyötyä ihmiselle. Kurki näkee, että koe-eläinten käytölle voidaan löytää perusteita, varsinkin jos hyöty on pitkäaikainen ja koskee hyvin suurta määrää ihmisiä. Perusteiden löytäminen muuttuu hankalammaksi, mikäli hyöty koskettaa vain pientä ja rajattua joukkoa. Kurjen mukaan tieteen tulisi pyrkiä vaihtoehtoisten menetelmien käyttöönottoon. Tämä onkin nykyisen koe-eläinlainsäädännön lähtökohta ja näkyy konkreettisesti esimerkiksi juuri 3R-periaatteen käytössä.

KAIKEN KAIKKIAAN VOIDAAN sanoa, että ihmiset ovat nähneet eläinten käytön oikeutettuna näihin päiviin asti. Viime vuosikymmenten aikana koe-eläinten käytön saavuttaessa huippunsa on asiaa alettu problematisoimaan. Tutkimus ja sen myötä ihmiset ovat väistämättä hyötyneet niiden käytöstä, mutta nykyisin vaadittuun tarkkuuteen ei enää eläimiä käyttämällä parhaiten päästä. Lainsäädäntö sallii eläinkokeiden käytön, mutta tähtää niistä luopumiseen.

Toistaiseksi uusille tutkijoille opetetaan vielä koe-eläinten käyttöä, mutta tulevaisuus on vaihtoehtoisissa menetelmissä, kuten solulinjoissa. Ne ovat myös taloudellisesti tehokkaampia, sillä niiden ylläpitoon ei vaadita häkkejä eikä hoitajia. Joku päivä maailmamme on vielä eläinkokeeton.