Kuka luulet olevasi, Joel Slotte?

Teksti: Pinja Myllylä ja Anne Haussalo

Kuvat: Joel Slotte

”Aika monta eri asiaa – riippuu päivästä. Kissani on hyvä mittari sille, mitä luulen olevani. Se katsoo minua ylöspäin, mutta saa minut myös nöyristymään tarpeen tullen. Luulen olevani myös ihan hyvä kuvataiteilija, hyvä työhuonekaveri ja rakastava kumppani.”

Sinulla on hyvin omintakeinen ja mieleenpainuva tyyli, jonka monet saattavat tunnistaa esimerkiksi Maustetyttöjen Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä -albumin kannesta. Koetko ammattitaiteilijana painetta säilyttää jonkintasoisen tunnistettavuuden, tietyn tyylin tai brändin, läpi tuotantosi?

Tosi hyvä kysymys, joka liittyy sikäli myös tuohon “kuka luulet olevasi” -kysymykseen.
Ajatus siitä, tarvitsisiko minun säilyttää tietty tunnistettavuus tai pysytellä jossain tietyssä tyylissä, jonka kautta olen tullut tunnetuksi, vaihtelee päivittäinkin. Oman pääni sisälle muodostuu näkymätön yleisö, jolla on tietty ääni ja tietyt odotukset, ja jota pitäisi palvella, jotta voisi perustella oman tekemisensä jatkuvuutta. Toisina päivinä tekee taas mieli kieltäytyä siitä täysin. Olen oikukas kuvataiteilijana – saatan saada mieleeni, että ‘okei, jengi tykkää tästä, enpä ikinä enää tee tätä!’ Minulla on myös ideoita, jotka eivät välttämättä sovi siihen, mitä ihmiset odottavat minulta. Haluankin antaa itselleni happea ja mahdollisuuden seurata niitä ajatuksia.

Toisaalta taas olen materiaalilähtöinen. Parhaiten minut tunnetaan öljymaalauksistani, mutta olen alunperin piirtäjä, ja minua kiinnostaa myös keramiikka ja tekstiilin kanssa työskentely. Öljymaalauksessa minua kiinnostaa figuratiivisuus, vanhojen mestareiden tyyli ja realistisuus, mutta piirtäessä voin hölmöillä ja tehdä tarkoituksella ‘huonopiirtämistä.’ Serigrafiassa voin tehdä vapaammin suoraan alakulttuuriin liittyviä asioita. Eri välineiden kautta pääsen kosketuksiin eri identiteetin osa-alueiden kanssa.

Spagettilounas 2024

Milloin sanoisit taiteellisen identiteettisi kehittyneen?

Se on ollut koko elämän mittainen kasvaminen. Erityisesti kouluaikani Kuvataideakatemiassa, sitä aikaisemmin Pohjoismaisessa taidekoulussa Kokkolassa, oli aikaa, jona sain kokeilla kaikenlaista ja pukea ylleni erilaisia kuvakieliä: millainen taiteilija olisin, jos toteuttaisin tällaista tai tuollaista kuvakieltä? Kuvakieleni on vakiintunut koulusta valmistumisen jälkeen löydettyäni tietynlaisen juonteen, joka kiinnosti myös muita ihmisiä. Tartuin siihen, ja sen parissa työskentely kiinnostaa minua edelleen. Huomaan kuitenkin olevani tällä hetkellä murroksessa. Uudet asiat ja uudenlainen maalaustyyli kiinnostavat, tietty vapaus, ettei aina tarvitse lukita omaa tekemistä niin tiukasti kiinni siihen, mikä on aikanaan herättänyt suosiota. Mieluummin kuljen kohti niitä asioita, jotka tuovat minulle nautintoa ja mikä vilpittömästi kiinnostaa.

Mainitsitkin jo olevasi alun perin piirtäjä. Monissa piirroksissasi aiheina toistuvat erilaiset makaaberit, voisi jopa sanoa groteskit, asiat ja olennot. Mikä tällaisessa kuvakielessä kiehtoo?

Tuohon on hieman vaikea vastata. Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut vähän makaabereista jutuista. Tein esitelmiä makaabereista aiheista koulussa, ja piirtelin viikatemiehiä ja verisiä ruhoja matikanvihkoihin. Se ei kuitenkaan synny kohdallani mistään tukahdetusta väkivaltaisesta puolesta, vaan ennemminkin kiinnostuksesta elämän varjopuolia kohtaan. Näihin aiheisiin on tullut aikuisena kosketuspintaa suoremminkin. Taiteen kautta voi kohdata makaabereja asioita turvallisen etäisyyden päästä, ikään kuin toisena hahmona tai toisen hahmon kautta. Kuin pelaisi pelihahmolla, jäisi jonkin näkymän eteen ja alkaisi fiilistelemään, millaisia tunteita se herättää. Surullisuus ja melankolia on myös seksikästä. Siinä kuvastossa viehättävä puolensa.

Oletko erityisen kiintynyt johonkin tiettyyn teokseesi?

Aika moneen. Esimerkiksi Kissa-teos, jonka tein vuonna 2021 Vuoden nuori taiteilija -näyttelyyn Tampereella. Inspiraatio siihen teokseen tuli ihan siitä, että ulkoilutan kissaa kesäiltaisin. Se muistuttaa hetkistä, jotka on tullut vietettyä Mossen kanssa pihalla.

Kissa 2021

Kuinka paljon joudut lähestymään ammattiasi yrittäjähenkisesti?

Ensimmäisen näyttelyni jälkeen jouduin hankkimaan Y-tunnuksen, koska sain näyttelystä sen verran tuloja. Ihan hyvä juttu sinänsä. Yrittäjyys mahdollistaa minulle esimerkiksi tukkutuotteiden hankinnan ja muita etuja. Toisaalta tuntuu, että sen myötä tulee paljon muita maksuja Mela-maksujen päälle [Mela on maatalousyrittäjien ja apurahansaajien eläkelaitos]. Sitä joutuu maksamaan aika montaa eläkemaksua päällekkäin. Yrittäjän status vaikeuttaisi elämää myös, jos ei jonain vuonna tulisi apurahaa. Yrittäjänä on selkeästi hankalampaa sompailla työttömyyden kanssa, koska sitä leimaa on vaikea karistaa. Mitä tulee oman taiteen myymiseen, en yhtään tykännyt tehdä sitä. Olen työhuonehiiri, tykkään pitää kädet kiireisinä itse maalaamisen ja piirtämisen kanssa. Kaikki hallinnollinen sälä tuntuu pakkopullalta. On ollut hyvä, että olen päässyt Galleria Anhavalle. He hoitavat myynnin puolestani. Se helpottaa hallinnollista taakkaani ja pystyn keskittymään enemmän taiteen tekemiseen kuin sähköpostitteluun ja laskujen kirjoittamiseen.

Olisko hyödyllistä, jos muodollisessa taiteilijankoulutuksessa keskityttäisiin enemmän myös yrittäjäpuoleen?

Joku kokonaisuus olisi hyödyllinen, missä opeteltaisiin kirjoittamaan apurahahakemuksia ja hahmottamaan enemmän tätä järjestelmää, olisi hyödyllinen. Ainakin meidän vuosikurssi vielä joutui opettelemaan kaiken vähän lennosta, kun tultiin kentälle. Se oli hieman ylivoimaista välillä. Ei aina hahmottanut, milloin ne [apuraha]haut on, mitä pitää hakea, minne pitää maksaa vaikka jotain Mela-maksuja. Kyllä taiteilijat hyötyisivät jonkin sortin ohjeistuksesta, että ‘hei nää teidän täytyy muistaa, näin verotus toimii ja näihin tyyppeihin voitte ottaa yhteyttä jos tulee ongelmia.’ Esimerkiksi Taidemaalariliiton lakimies, tällaiset tahot.

Koetko, että nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa on aikaisempaa vähemmän tilaa taiteelle?

Kyllähän kulttuurileikkaukset vaikuttavat ihan suoraan. Kohtaan myös usein sitä, että taide nähdään harrasteluna. “Teit sitten itelles harrastuksesta ammatin” -tyyppistä heittoa. Taiteilijan työtä ei pidetä vakavasti otettavana ammattina. Yhteiskunnallisesti on aika vähän tilaa toimia kuvataiteilijana, kun koko ajan kurjistetaan. Se näkyy kentällä. Minulla on sikäli hyvä tilanne, koska olen itse kuitenkin saanut jonkin verran menestystä. On kuitenkin kollegoita, joilla ei mene yhtä hyvin. He ovat pitkään olleet saamatta apurahoja ja heidän on ollut mahdotonta jatkaa työskentelyä rauhassa. Sitten pitää hakeutua päivätöihin tai etsiä jotakin muuta selviytymiskeinoa.

Onko taiteen merkitys silti edelleen sama?

Taiteella on tietysti itseisarvo; sen roolia maailmassa ei tarvitse erikseen selitellä. Sillä on merkitys myös vaikkapa empatiakyvyn kehittämisessä, eri näkökulmien haastamisessa ja mielikuvituksen kehittämisessä: miltä tulevaisuus voisi näyttää, millaiset asiat nousevat tapetille? Taiteilijat ovat aika herkillä ‘vibojen’ liikehdinnästä. He pystyvät toimimaan niitä ilmasta ja suodattamaan niitä taiteen kautta näkyväksi ja tuntuvaksi.

Irisoivat siivet ja rutisevat pantit 2024

Mikä sitten on oman taiteesi merkitys?

Mulla on aika paljon erilaisia merkityksiä taiteelleni. Joskus maalauksilla on tarkoitus olla yhteiskunnallinen tietyllä tavalla, kun me eletään kuitenkin semmosessa – yhteiskunnassa.

Se on totta.

Toi oli jotenkin helppo… Mutta pitää mennä tota kautta. Poliittisuus ei ole aina niin suoraa mun töissä. Kuten aikaisemmin kuvailin, poimin tunnelmia ilmasta – esimerkiksi ilmastokriisi ja ilmastoahdistus, ylipäätään kurjistamispolitiikka ja se, miten se näkyy ihmisten elämässä, olemisessa ja mielialoissa. On minulla suorempiakin poliittisia viittauksia. Esimerkiksi Irisoivat siivet ja rutisevat pantit -teoksessa keskushahmolla on tatuointi, missä giljotiini leikkaa porvarilta pään irti. Taiteellani on myös tunteisiin liittyviä merkityksiä: tunteita purkavaa, avaavaa, näkyväksi tuovaa. Ja esimerkiksi melankolian kuvaaminen yhteiskunnallisena ilmiönä, miten väsymys ja uupumus ovat tämän ajan sukupolvikokemuksia.

Viimeinen kysymys – onko sinulla tällä hetkellä meneillään mitään lobbattavaa?

Huhtikuun 23. avautuu Tukholmassa Market Art Fair, jonne galleriani vie minulta neljä uutta maalausta. Ne edustavat meneillään olevaa sinistä kauttani – olen innostunut taidehistoriaviittauksista jälleen, ja tämän hetkinen nörttäyksen aihe on kaikkien taiteilijoiden siniset kaudet.