Teksti: Pinja Perkkiö

Kuvitus: Camila Tuisku

Selatessani Youtubea jo kolmatta tuntia jännetuppi narskuen katseeni pysähtyy hetkeksi loputtomien bannereiden virrasta erottuvaan kuvakkeeseen. Are you lost in the rabbit hole of social media? Are you no longer excited for the things that used to excite you? Are you filling the void with cheap entertainment, food and mindless pleasures? Hups. Kyllä, kyllä ja kyllä. Klikkaan videon pyörimään, ja pian kaikkien ongelmieni juurisyy paljastuu: dopamiini.

Dopamiini on välittäjäaine, joka vastaa muun muassa mielihyvän tunteista ja motivaation ylläpitämisestä. Sillä on evolutiivisesti tärkeä tehtävä: se on palkinnut luolamiehen onnistuneesta sapelihammastiikerin teurastuksesta, riskien ottamisesta ja ihmissuvun jatkamisesta – dopamiini on siis pitänyt ihmiskunnan tukevassa nousukiidossa. Nykyihmiselle dopamiinia on kuitenkin tyrkyllä kaikkialla. Nopea, helppo ja kiva pitävät mielihyvää haikailevan perusjampan kemikaalikoukussa, jossa dopamiinitoleranssi kasvaa ja nautintoa pitää hakea koko ajan useammin ja enemmän.

Ei kuitenkaan huolta! Bittiavaruuden messiaat julistavat kuorossa, että meikämandoliinikin voi vapautua dopamiinidominan kahleista yksinkertaisella keinolla: dopamiinidetoxilla (insert taivaallisten kuorojen laulu taustalle). 

Säännöt ovat yksinkertaiset. Roskaruoka, uhkapelit, päihteet, sosiaalinen media, porno, leffat, sarjat, videopelit, musiikki ja muut nopeaa nautintoa tuovat asiat eliminoidaan elämästä paaston ajaksi. Suositeltu kesto tälle totaalipuhdistukselle vaihtelee tunneista viikkoon, mutta päätän realistina tyytyä kahteen päivään. Tuon ajan istuu vaikka tikun nokassa, eikä se varmasti rikkoisi detoxin sääntöjä.

SUNNUNTAI

09:00

Aamu sujuu kiireessä joutuisasti. Autossa rakas kumppanini soittaa musiikkia protesteistani huolimatta, koska “eihän sille mitään voi, jos muut kuuntelee musiikkia”. Tunnen oloni sydämessäni petturiksi, kun basso tärisyttää auton penkkiä. On kuitenkin myönnettävä, että musiikista saatavat hyvän olon tunteet vähenevät huomattavasti, jos biisejä ei saa valita itse ja takaraivossa tykyttää tieto detoxin sääntöjen rikkomisesta.

10:45

Kaupassa unohdan ainakin 5 kertaa, että olen detoxilla. Olen ostamassa keksiä, karkkia ynnä muuta hauskaa, ja kun olen tarttumassa herkulliseen proteiinipatukkaan (sokeriton!), aikeeni keskeytetään julmasti. Päädyn maailman masentavimpaan taatelipähkinäpatukkaan, jota syödessäni tunnen dopamiinireseptorieni kurtistuvan kasaan. Toistaiseksi paasto ei ole tuonut mielenrauhaa tai valaistumista, vaan lähinnä jäytävän vitutuksen.

11:30

Harrastusseuran majalla keitän kahvia ja paistan pullaa kauden päättäjäisiin. Koskaan ei Moccamasterin pulputus ole kuulostanut näin piinaavalta. Tylsistyessäni alan heitellä kumppaniani pelikorteilla. Tilanne on epätoivoinen jo ennen puoltapäivää.

15:06

Kotona jälleen ja kaikki on kamalaa. Haluan karkkia, kahvia ja typeriä sarjoja tällä siunaaman sekunnilla. Voiko jo luovuttaa? Epätoivossani etsin kaapin perukoilta kofeiinittoman inkivääriteen, jota lipitän kahvin katkerana korvikkeena.

16:00

Ensimmäinen hyödyllinen paaston vaikutus: tylsistyn niin pahasti, että alan järjestelemään kalenteriani ja yritän lukea kirjatenttiin. Olotilani on kuitenkin suunnilleen yhtä hilpeä kuin katuojassa muhivalla pahvimukilla. Päätän lähteä juoksulenkille, sillä mikään ei inspiroi ja seinät tuntuvat kaatuvan päälle. En ole juossut ilman musiikkia varmaan kertaakaan elämässäni, joten pelkkä ajatuskin jo hirvittää.

17:11

SIITÄS SAAT DOPAMIINI! Lenkki sujui sutjakasti ja fiilis on erittäin hyvä, eikä tehnyt edes tiukkaa. Musiikittomuuteen tottui yllättävän nopeasti ja omissa ajatuksissa juokseminen oli sittenkin aika mukavaa. Henkiset ylemmyydentunteen hauikset pullistelevat, ja tästä on suunta vain ylöspäin.

21:22

Loppuilta sujuukin lenkin siivittämänä yllättävän kivuttomasti. Syön illallista, juttelen kumppanini kanssa ja leikitän kissojamme. Iltapalalla joudumme pienen väännön jälkeen hylkäämään sarjan katsomisen ja lukemaan sen sijaan kirjaa – valinta, joka osoittautuu yllättävän toimivaksi. Puolet kahden päivän dopamiinidetoxista on nyt suoritettu, ja fiilis on yllättävän positiivinen alkukankeuden jälkeen: elämä ei ehkä sentään hymyile, muttei myöskään enää vedä itkupotkuraivareita lattialla. Eteenpäin, sanoi mummo lumessa!

MAANANTAI

07:00

Aamu kuluu nopeasti. En oikeastaan ehdi kaivata dopamiinin lähteitä tai ylipäätään ajatella mitään rynniessäni unihiekan umpeen muuraamin silmin ovesta ulos. Edessä on kuitenkin työmatkojen Via Dolorosa: bussimatka ilman musiikkia, podcasteja tai muuta digitaalista viihdettä. Maanantaiaamu ilman minkäänlaista audiovisuaalista puudutusta kuulostaa ajatuksena kammottavalta, mutta pakko sekin on kärsiä.

08:00

Ihmeiden aika ei ole ohi: bussimatka ei ollut kärsimysten huippu, vaan HSL:n hikisessä bussissa vietetyksi ajaksi jopa miellyttävä. Alkaako dopamiinidetox tehota? Olenko saavuttamassa valaistumisen tilan, jossa jopa minä kykenen olemaan 20 minuuttia ajatuksissani ilman jatkuvaa stimulaatiota? Olenko parempi ihminen kuin kaikki muut?

14:00

Todellisuus iskee naamaan tuhannen maanantainharmaan rätin voimalla. Kuljen tauolla kahviautomaatin luo autopilotilla, ja vasta sen edessä seisoessani tajuan, että tämäkin pieni ilo on minulta julmasti viety. Kahvipöydässä suklaakeksien mutustamisen ääni ja tummapaahtoisten papujen suloiset aromit raastavat tahdonvoimani viimeisiä rippeitä. Tuijotan tuhannen jaardin katseella seinää ja hörpin huoneenlämpöistä vettä.

15:00

Matkalla kotiin fantasioin käpertyväni kotona sohvan nurkkaan kahvikupin, karkkipussin ja läppärin kanssa ja tuijottavani ruutua loppupäivän. Bussissa jotkut epäkelvot ihmisenraakileet katselevat TikTok-videoita tai mitä lie nuorison meemejä äänet täysillä, ja alan haaveilla nuijanukutuksesta tai kokovartalopuudutuksesta. Kysyn jälleen itseltäni, mikä pointti tässä paastossa on. Tieteellistä näyttöä dopamiinidetoxille ei ole, eikä dopamiinin tuotantoa aivoissa voi lakkauttaa. Ensi kerralla kun saan loistoidean lehtijuttuun, jonkun pitää estää moiset aikeet.

15:45

Edessä on seuraava koitos: salitreeni ilman musiikkia ensimmäistä kertaa ikinä. Suoritan treenin pitkin hampain, mutta muistutan itseäni liikunnan dopamiinin tuotantoa lisäävästä vaikutuksesta. Vaikka liikkumisen jälkeen oloni on hitusen virkistyneempi, on punttien nostelu yksin hiljaisessa salissa ilman taustamusiikkia hekumallisuudessaan samaa luokkaa täysjyvämakaronin keittämisen kanssa.

18:34

Illallista syötyäni lipitän taas surkeana inkivääriteetä ja luen loppuun edellisenä iltana aloittamani kirjan. Loppuillasta epätoivoni saavuttaa niin suuret mittasuhteet, että alan täyttää sanaristikkoa. Menen nukkumaan aikaisin, enkä tunne saavuttaneeni mitään muuta kuin täydellisen kyrpiintymisen. Onpahan tämäkin ohi.

Koska jokaisessa tarinassa tulee olla jonkinlainen inspiroiva opetus, täytynee se kaivaa myös tästä kärsimyksen heinäsuovasta. Vaikka siis (yllätys yllätys) en saavuttanut tyyneyttä, mielenrauhaa tai jonkinlaista ylösnousemusta korkeamman ja paremman ihmisen tasolle, oli kaikessa tässä kurjuudessa opettavaisiakin elementtejä. Havaitsin, että en välttämättä tarvitse musiikkia täyttämään joka ikistä hetkeä, ja että omien ajatusten kuunteleminen on välillä jopa rentouttavaa. Tajusin, miten suuren osan ajastani käytän edelleen ruudun äärellä sarjoja tai videoita katsellen, uutisia lukien tai Pinterestiä selaten. Vaikka luulin päässeeni jo vapaaksi algoritmien ikeestä poistettuani muut sosiaaliset mediat, digilaitteet täyttävät yhä vahvasti vapaa-aikani. Siinäpä petrattavaa jatkossa. 

Rehellisyyden nimissä täytyy myös todeta, että kaksi päivää on lyhyt aika moiselle paastolle. Ehkä viikon tai kuukauden paaston aikana huomaisin jotain konkreettisempia hyötyjä, mutta niin suuri masokisti en ole, että lähtisin sitä kokeilemaan. Arjen kurimuksessa aion edelleen häpeilemättömästi nauttia helpoista ja kivoista asioista, jotka motivoivat kipittämään oravanpyörässä vuodesta toiseen. Ehkä kuitenkin joinain päivinä viitsin nyt vipeltää ilman jatkuvaa oheisstimulaatiota.