TEKSTI Rosa Kaimio KUVITUS Roosa Kontiokari
Kaupungistuminen on megatrendi. Näin on opetettu niin kauan kuin jaksaa muistaa. Maaseutu tyhjenee nuorista, jotka muuttavat palveluiden ja työpaikkojen perässä urbaaneihin keskuksiin. On ennustettu, että 2040-luvulla ainoastaan pääkaupunkiseutu sekä Turun ja Tampereen alueet kasvavat selvästi väestöltään. Mutta onko tälle ilmiölle myös vastavoima?
Kun korona iski ja etätöistä sekä -opiskelusta tuli hallitseva arjen toimintamuoto, mietittiin, alkaako tästä uusi maaseudun nousu: ihmiset suuntasivat mökeilleen tekemään etätöitä rauhassa ja kotimaan matkailu, eritoten Suomen luontokohteet, kokivat valtavaa kiinnostuksen kasvua. Pinnalla ovat olleet myös jo jonkin aikaa niin sanotun hitaamman elämisen ja kuluttamisen trendit kuten downshiftaus ja degrowth. Sittemmin lehdistä on voinut lukea juttuja siitä, kuinka kaupungissa asuneet ihmiset ovat koronan keskellä pysähtyneet ja tajunneet kaipaavansa pienemmän paikkakunnan elämää. Usein näissä tarinoissa luonnonläheisyydellä sekä hitaammalla elämäntyylillä on ainakin jokin rooli. Ehkä on siis aika pohtia, onko maalle muutto ratkaisu rauhan kaipuuseen.
Jonkinlaista muuttoliikettä on selvästi havaittavissa: esimerkiksi Helsingistä muutti vuonna 2020 muualle Suomeen enemmän väkeä kuin sitä saapui kaupunkiin. Yksi Helsingistä väljemmille seuduille muuttaneista on Aamukahvilla-median Henriikka Reinman. Hän on nyt asunut noin vuoden Porvoon saaristossa perheineen. Maaseudulle houkuttelivat juurikin luonto ja rauha: “Halusin olla lähellä luontoa sekä hiljaisuuden ympäröimänä. Pidän luontoliikunnasta ja luonnon kiertokulun ja vuodenaikojen tarkkailusta. Huomasin kaupungin hektisyyden ja kiireen vaikuttavan minuun niin, että hyppäsin helposti siihen mukaan, enkä saanut kierroksia tasattua, sillä olen aistiärsykkeille kovin altis.”
Jonkinlaista muuttoliikettä on selvästi havaittavissa: esimerkiksi Helsingistä muutti vuonna 2020 muualle Suomeen enemmän väkeä kuin sitä saapui Helsinkiin.
Vastakkainasettelu kaupungin ja maaseudun välillä yltyy yleisessä keskustelussa helposti melko kärkkääksi. Siinä missä maaseutuun liitetään rauha, kaupunkeja pidetään kiireisinä paikkoina. Toki asiassa voi ajatella olevan jotain perää: kaupungissa on enemmän ihmisiä ja usein myös enemmän erilaisia menoja, joten monille kertyy kalenteriin paljon tapaamisia joka viikko. Sen sijaan maaseudulla pitkät etäisyydet vaikuttavat menoihin lähtemiseen, ainakin jos puhutaan paikan päällä pidettävistä tapaamisista.
Kaupunkien tarjoama vilkas elämä on tietenkin monien mielestä yksi kaupungin nimenomaisista kohokohdista ja syistä hakeutua keskuksiin. Etenkin ydinkeskustan palveluilla on tarjota monille vaikka mitä. Lisäksi tiheään asutut paikat muodostavat monille ikään kuin “julkisen olohuoneen”, jossa tehdä itseään kiinnostavia asioita. Myös Reinman on nauttinut näistä asioista kaupungissa ja silloin tällöin miettii niitä edelleen: “En missään nimessä halua tehdä mitään vastakkainasettelua maaseudun ja kaupungin välille ja viihdyn myös kaupungissa erittäin hyvin edelleen. Erityisesti kaipaan spontaaneita näkemisiä ystävien kanssa, laajaa kahvila- ja ravintolatarjontaa, julkista liikennettä ja sitä, että voi vain mennä luuhaamaan kahvilaan kahvikupin ja leivoksen kanssa tarkkailemaan ihmisiä.”
Eivätkä asiat todellakaan ole mustavalkoisia maaseudun ja kaupunkien suhteen; maaseudullakin voi riittää työkiireitä ja pitkät matkat syövät vapaa-aikaa, ja joillekin ratikan kiskojen kilkatus voi olla mieltä rauhoittava asia. Mutta ajatus rauhallisesta ja idyllisestä maaseudusta elää vahvana niin mielikuvissa kuin lomakylien markkinointilauseissakin, joten mistä moinen kahtiajaottelu on sitten niin vahvaksi muodostunut?
Yksi iso tekijä on mitä todennäköisimmin luonto ja sen läheisyys sekä monin paikoin koskemattomuus. Luonnossa oleskelu vaikuttaa ihmiseen positiivisesti jo lyhyen ajan jälkeen: alle puolessa tunnissa verenpaine laskee. Luonnonvarakeskuksen mukaan elpymiskokemukset luonnossa ovat voimakkaampia kaupunkien ulkopuolella sijaitsevilla luontoalueilla. Reinmanillekin maaseutu tarjoaa rentoutusta: “On tilaa ja hiljaisuutta, sekä luonto ja meri ihan lähellä. Meille oli tärkeää päästä veden läheisyyteen. Saa olla ihan rauhassa ja nauttia eläinten, kasvien, puiden ja muun luonnon ympäröimänä”, hän toteaa omasta asuinpaikastaan maaseudulla.
Luonnossa oleskelu vaikuttaa ihmiseen positiivisesti jo lyhyen ajan jälkeen: alle puolessa tunnissa verenpaine laskee.
Luonto maaseudulla ja etenkin pohjoisessa voi nousta entistä tärkeämmäksi asuinpaikkaa valitessa, kun ilmastonmuutos etenee vuosikymmenien saatossa. On ennustettu, että vuosisadan lopussa talvea nykyisessä muodossaan on Etelä-Suomessa tuskin lainkaan. Sen sijaan on pimeyttä ja sadetta, mikä tulee lisäämään myös kaamosmasennusta. Lisäksi tukahduttavan kuumat kesät yleistyvät ja paahdetta on etenkin kaupungeissa, joissa voi olla jopa kymmenen astetta muuta maata lämpimämpää lämpösaarekeilmiöstä johtuen. Tulevaisuudessa maaseutu ja luonto voivat siis merkitä myös rauhaa ilmastonmuutoksen ikävimmiltä vaikutuksilta.
Kuluttajatutkimuskeskuksen julkaisussa vuodelta 2006 rauha puolestaan merkitsee mahdollisuutta irrottautua muista ihmisistä, mahdollisuutta omaan tilaan ja yksityisyyteen. Tässä mielessä ajatus maaseudusta kaupunkia rauhallisempana paikkana on varsin ymmärrettävä: etenkin kaupunkien keskustat tiivistyvät ja kerrostalojen pihat ovat jaettuja. Palvelut keskitetään niin, että niitä käyttää mahdollisimman moni. Mikäli haluaa, etteivät naapurit näe ikkunasta sisään tai edes omalle pihalle, ovat maaseudun pitkät etäisyydet houkuttelevia. Toisaalta Suomen kaupungitkaan eivät ole maailman mittapuulla kovin tiheästi rakennettuja, vaan sisältävät laajoja, väljiä omakotitaloalueita.
Kun pohditaan maaseudun rauhallista elämää, on myös otettava huomioon, ketkä sitä tavoittelevat. Tilastojen mukaan maaseutumaisiin kuntiin muuttaa erityisesti eläkeikäisiä ja lapsiperheitä. Sen sijaan itsenäistyvät ikäluokat pyrkivät systemaattisesti maaseudulta pois. Poislähtijöiden joukossa on etenkin tyttöjä ja nuoria naisia. Heidän syitään jättää maaseutu taakseen esiteltiin loppusyksystä 2021 Itä-Suomen yliopiston sosiologian yliopistonlehtoreiden Päivi Armilan ja Mari Käyhkön tutkimuksessa. Aineiston pohjalta paljastui, että monet kokevat maaseudun mahdollisuudet rajatuiksi ja sukupuolinormit ahtaiksi. Erityisesti niille, jotka eivät sopeudu yhteisön odotuksiin, voi maaseutu siis edustaa ahdistavaa ja jopa vihamielistä paikkaa. Tällaisessa tilanteessa suuri ja monimuotoisempi kaupunki voi olla todella houkutteleva ja rauhoittava paikka elää.
Maaseudun yhteisöön liitetään muissakin kyselyissä negatiivisia mielikuvia. Esimerkiksi Ylen kartoituksessa vuodelta 2020 jotkut kuvasivat maaseutua tukahduttavaksi ja sisäänpäinlämpiäväksi. Mielikuvissa maaseutu saattaa siis näyttäytyä paitsi ahdistavana myöskin kuppikuntaisena paikkana, mikä varmasti vaikuttaa ihmisten mahdollisiin rauhan kokemuksiin sekä mahdollisiin haaveisiin muutosta maalle tai sieltä pois. Vaikka monella ihmisellä onkin näiden ajatusten taustalla myös oikeita kokemuksia maaseudun ikävästä ilmapiiristä, tulee tätäkin ajatusta ylläpitäessä helposti lisänneeksi maaseudun ja kaupungin välistä vastakkainasettelua. Vaikkakin tällä kertaa niin päin että maaseutu on stressin lähde ja kaupunki se paikka, josta varma onni löytyy.
Erityisesti niille, jotka eivät sopeudu yhteisön odotuksiin, voi maaseutu siis edustaa ahdistavaa ja jopa vihamielistä paikkaa.
Vaikka edellä mainitut asiat eivät aiheuttaisikaan jollekulle haasteita, ei maaseudulla eläminen silti ole täydellistä zen-tilaa joka hetki ja moisen ajatuksen ylläpitäminen johtaisi luultavasti vain entistä kovempaan stressiin. Ihmisellä tulee aina olemaan jotakin murehdittavanaan, jopa sillä taitavimmalla mindfullnessin harjoittajalla ja kovimmalla luonnossa liikkujalla. Mutta on silti hyväksi jokaiselle tutkiskella omaa elinympäristöään ja mitä siltä kaipaa, sekä pyrkiä rauhoittumaan asuinpaikasta riippumatta. Samalla kannattaa olla tarkkana omista mielikuvistaan maaseudusta ja kaupungista, ettei tule sortuneeksi turhiin vastakkainasetteluihin ja stereotypioihin. Reinman tiivistääkin kokemuksensa maalla asumisesta seuraavasti: “Ei täälläkään pyhimykseksi muutu, eli kiirettä ja stressiä saattaa välillä livahtaa kotiin, vaikka olisikin maalainen. Helposti maaseutu- tai kaupunkielämästä tehdään karkeita jakoa tai olettamuksia, vaikka todellisuudessa sekä maaseutu- että kaupunkielämä on juuri sellaista, millaista asuja siitä itse tekee.”
