Teksti: Heta Pirttijärvi Kuva: Henna Keränen

Lauantai 7.9.

Olen parin viimeisen vuoden aikana saanut monesti kuulla näyttäväni tyypilliseltä Instagramin käyttäjältä. En ole oikein tiennyt, kuinka kommenttiin pitäisi reagoida, koska minulla ei ole koskaan ollut Instagramia.

Instagram-tilin puuttuminen ei ole aiemmin mietityttänyt, mutta lähiaikoina minusta on alkanut tuntua siltä, että jään jostain paitsi. Lisäksi koen viestinnän opiskelijana velvollisuudekseni olla paremmin perillä sosiaalisen median toiminnasta. Olen päättänyt, että nyt on aikani liittyä Instagramiin. 

Somettomuudesta on melkein tullut osa identiteettiäni, joten ehkä pelkään menettäväni sen, mikä erottaa minut muista. Olen myös hyvin tietoinen somen aiheuttamista ulkonäköpaineista, joten odotan mielenkiinnolla, miten tämä vaikuttaa minuun.

Tiistai 10.9.

Tänään minä sitten sen tein, loin itselleni Instagram-tilin. Ensihetket kuluivat seurauspyyntöjä hyväksyessä. Käyttäjänimekseni tuli @hetasomessa, koska ystäväni keksivät merkata minut osaksi kuviaan samaisella hashtagilla, kun en vielä juurikaan käyttänyt sosiaalista mediaa.

Haluan pystyä kirjoittamaan kokemuksestani mahdollisimman kokonaisvaltaisesti, joten pelkkä tilin luominen ei luonnollisesti riitä. Tahdon myös julkaista kuvan. Prosessia varten kyselin vinkkejä ystävältäni Roosalta, joka tekee somea työkseen. Ensin piti tietysti ottaa itse kuva – mieluiten sellainen johon olisin tyytyväinen. Suostuttelin siis toisen ystäväni kuvaajaksi ja kolmesataa kuvaa myöhemmin olin tyytyväinen muutamaan. Roosa kertoi, että seuraavaksi hän aina muokkaa kuvan joko VSCO- tai Lightroom-sovelluksella. En ymmärtänyt muokkaamisesta mitään, mutta jo pienellä värien ja valotuksen korjaamisella kuvasta tuli yllättävän ammattimaisen näköinen. 

Opin, että toisten vanhoista kuvista tykkääminen on outoa. En taida sen tarkemmin kertoa, kuinka tämä kävi ilmi, mutta kävi kuitenkin.

Keskiviikko 11.9.

Tänään ehdin perehtyä itse Instagramin sisältöön ja käyttämiseen paremmin. Julkaisin jopa ensimmäisen kuvani ja se sai innostuneen vastaanoton ystäviltäni. Yllätyksekseni huomasin, että Instagramissa vallitsee tietynlaiset kirjoittamattomat säännöt. Minua esimerkiksi neuvottiin olemaan vastaamatta kommentteihin heti, etten näyttäisi siltä, että kyttään omaa kuvaani. Todellisuudessa kuitenkin kyttäsin. Jokin sisälläni halusi koko ajan tietää montako tykkäystä olin saanut ja mitä kommenteissa sanottiin, mikä luultavasti kertoo epävarmuudestani kuvien julkaisemisen suhteen. Lisäksi opin, että toisten vanhoista kuvista tykkääminen on outoa. En taida sen tarkemmin kertoa, kuinka tämä kävi ilmi, mutta kävi kuitenkin.

Perjantai 13.9.

Kokonaisuudessaan olen näiden päivien aikana viettänyt puhelimeni ääressä pelottavan paljon aikaa. Ruutuaikani on tyypillisesti ollut noin kolme tuntia päivää kohden, mutta nyt se on noussut seitsemään tuntiin. Toisaalta luulen – tai ainakin toivon – että suuri osa siitä menee alkuinnostuksen piikkiin. Tuntuu kauhistuttavalta ajatella, että niin paljon päivästäni kuluu puhelinta tuijotellessa.

Toiseksi voin sanoa yllättyneeni siitä, kuinka yleistä kuvien muokkaaminen on. Kysyin ystäviltäni, muokkaavatko he kuviaan ja yhtä poikkeusta lukuun ottamatta kaikki kuulemma muokkaavat. Toisaalta nyt, kun olen oppinut muokkaamisesta yhtä sun toista, niin ymmärrän sen olevan monelle tapa ilmaista itseään ja tehdä kuvista juuri oman näköisiä.

Toisille täydellisyys tulee siitä hetkestä, jonka kuva taltioi, toisille ihan jostain muusta.

Ymmärrän hyvin miksi Instagram voi aiheuttaa ulkonäköpaineita. Toisaalta nyt kun tiedän, minkälainen prosessi vaaditaan ”täydellisen” kuvan saamiseksi, niin minun on helpompi suhtautua myös virheettömiltä vaikuttaviin henkilöihin inhimillisesti. Lisäksi on hyvä muistaa, että toisille täydellisyys tulee siitä hetkestä, jonka kuva taltioi, toisille ihan jostain muusta.

Yllätyin myös positiivisesti siitä, miten paljon Instagramista löytyy käyttäjien selfieiden lisäksi paljon muutakin. Juuri sisällön paljous ja monipuolisuus mahdollistavat sen, että voin valita millaista sisältöä tahdon nähdä, minkä takia en pidä Instagramia erityisen toksisena ympäristönä.

En kadu Instagramiin liittymistä, koska koen, että olen oppinut jotain uutta itsestäni. En ole sellainen ihminen, joka pystyy rennosti tarkistamaan ilmoituksensa milloin tahansa ilman, että herpaannun siitä mitä olen tekemässä. Minun on pakko asettaa itselleni ajalliset rajat ja varsinkin opiskellessa viedä puhelin mahdollisimman kauas. Jatkossa tuskin julkaisen kuvia kovin aktiivisesti, mutta ilokseni olen pitkästä aikaa innostunut tarttumaan kameraani ja kuvailemaan ympäristöäni.