Medialaiset pääsivät ensi kerran tutustumaan maan huipun tekkifirman, Reaktorin, kulisseihin. Medialaisten isännöimänä.

Reaktor1

Mannerheimintie 2. Se on Helsingissä aika keskeinen sijainti. Oletettava sijainti sellaiselle päätoimistolle, jonka tytärtoimistot sijaitsevat New Yorkissa ja Tokiossa.

Meitä vastaanottamassa ovat Median omat nykyiset IT-viestijät Siru Kallström, Jani Hellström ja Liina Hilkamo. Halien jälkeen he johdattavat meidät jenkkiläistä huippulevy-yhtiötä muistuttavien toimistotilojen läpi yläkertaan neukkariin. Matkalla Jani heittää huulta ja yläfemmat vertaisen mutta vanhemman kollegan Villen kanssa.

– Ville ei oo meidän pomo, mutta henkinen faija kuitenkin, Jani selittää ottaessamme mukavaa asentoa taittuvissa nahkatuoleissamme ja asetellessamme täysjyväsämpylää lautaselle.  Niin. Täällä on vain 380 vertaista.

Mitä Reaktor oikeasti tekee?

Tuntuu siltä, että Reaktorin selittäminen vaatii korkealentoista teknologiaosaamista ja kaikkien IT-termien hallintaa. Onneksi olemme viestinnän ammattilaisten vieraina. Homma on hallussa.

-Maailma digitalisoituu voimakkaasti, Siru aloittaa. -Ja niin kauan kuin digitalisaatio jatkuu, on meille tarjolla paljon töitä. Heti kun jokin palvelu tai asia siirtyy verkkoon, ollaan meidän leikkikentällä.

Reaktorin asiakkaita voivat siis käytännössä olla mitkä tahansa organisaatiot, jotka haluavat luoda palveluja, ratkaisuja ja työympäristöjä digitaaliseen ympäristöön. Näihin luetaan Nokia, KONE, Supercell, Panasonic ja Finnair, muutamia luetellakseni. Vaikka kieltämättä Reaktorista saatava ensivaikutelma piirtyy koodaamisen, graafisen suunnittelun ja robottien ympärille, Siru selventää, että oikeasti kyseessä on täyden palvelun talo.

-Meidän tehtävämme on tavallaan viedä asiakas koko putken päästä päähän aina tarpeesta ja hahmottelemisesta lanseeraukseen saakka. Viestintä astuu kuvioon eri vaiheissa tätä putkea.

Reaktorin viestinnän voi jakaa kolmeen kategoriaan: reaktorviestintään (yritysviestintä), asiakasviestintään ja sijoittajaviestintään. Vaikka ihmisillä on näissä omat erityisosaamisalueensa, kaikki tekevät käytännössä kaikkea.

Reaktor2

Vesiputouksista ketteryyteen

It-alan ensimmäisellä kultakaudella projektit olivat usein raskaita ja liioitellun pitkäkestoisia. Reaktorin toimintamalliin kuuluu niin kutsuttu agile eli ketterä kehitys: ratkaisujen kokeileminen ja eteenpäin kehittäminen nopeasti, epäonnistumista pelkäämättä.

Ketteryys välittyy myös viestinnästä. Reaktorilla on ikään kuin oma sisäinen viestintätoimisto, joka on kasvanut sitä mukaa kun viestinnän osaaminen talossa on lisääntynyt. Tavallisen viestintätoimiston toimintamallista se poikkeaa kuitenkin jonkin verran.

-Meillä ei ole eikä koskaan tule olemaan erikseen käytännön tekijöitä ja strategeja, vaan kaikki myös toteutetaan itse. Kun suunnitelma on tehty, kääritään hihat ja ruvetaan hommiin, Jani selittää vahvaa kädet savessa -mentaliteettia.

Siru esitteli case-esimerkkinä oma asiakkaansa, Finnairin. Portfolioon kertyi mm. mobiilisovellus, joka kertoo, milloin lennot lähtevät, saapuvat ja mihin tulee seuraavaksi mennä.

-On tosi tärkeää, että me päästään viestintäläisinä asiakasprojekteihin aikaisessa vaiheessa mukaan. Sisällön pitää olla tärkeä osa jo palvelun suunnitteluvaihetta, jotta siitä tulee mahdollisimman hyvä, Siru selittää.

Ventures sijoittaa rahaa ja asiantuntemusta

Reaktor Ventures saattaa uusia startupeja jaloilleen ja kasvuun sijoittamalla niihin. Ääneen pääsee Liina, entinen Slushin viestintävastaava, nykyinen toisen vuoden medialainen ja Reaktor Venturesin viestintävastaava.

Paitsi että sijoituksia tehdään käteisrahan ja asiantuntemuksen muodossa, startupeja pyritään myös auttamaan potentiaalisten työntekijöiden löytämisessä. Viimeisimpänä näyttönä tästä järjestettiin kuluneena kevättalvena Reaktor Ventures Buzz, jättimäiset rekrysokkotreffit.

-Meillä oli Teatteri Forum täynnä väkeä, joka koostui hakemusten perusteella valitsemistamme potentiaalisista työntekijöistä. Sitten käytännössä paritimme työntekijöitä yrityksille, Liina nauraa.

Reaktor3

Great Place to Work. Medialaisellekin?

Sekä Jani, Siru että Liina puhuvat ns. tekkislangia. Englannista lainattuja ammattislangisanoja tulee joka väliin, ja satelliittiprojektikin kuulostaa siltä kuin edessämme seisoisi itse asiassa pari koodaaja-astronomia. Kulttuuri opettaa.

-Mulla on vielä ihan älyttömästi opeteltavaa kaikesta, Jani myöntää. -Siksi oonkin niin innoissani.

Reaktor organisaationa ja työnantajana mahdollistaa lähes mitä vaan. Siis mitä vaan, mitä haluat ja pystyt tekemään. Jos et osaa jotain, voit pyytää siihen koulutuksen. Reaktorlaiset pitävät keskenään sisäisiä koulutuksia, joissa kollega opettaa koodaamaan tai graafisen suunnittelun salat. Myös harrastusmahdollisuuksia löytyy. Voit liittyä vaikka lätkä-, laskettelu- tai runokerhoon. Tarkoitus on viettää fellow reaktorlaisten kanssa niin paljon aikaa kuin mahdollista, jotta heidät oppisi tuntemaan. Kun aikaerot vaivaavat työtä liikaa (ja ne tosiaan vaikuttavat joka päivä), lentävät helsinkiläiset kollegoidensa tykö New Yorkiin ja Japaniin. Sen Jani ja muut laskevat kuitenkin yhdeksi työn eduista (kappas!).

Reaktorin kohdalla puhutaan usein yrityksen hyvästä maineesta. Jani kertoo, ettei maineenhallintaan kuitenkaan liity mitään mystiikkaa tai taikatemppuja. Hänen mukaansa firman tärkeimpiä lähettiläitä ovat reaktorlaiset itse. Työmotivaatiota kohti parempaa tulosta lisää esimerkiksi se, että suuri osa työntekijöistä omistaa oman työnantajansa osakkeita.

-Meille on hurjan tärkeää, että työntekijät voivat hyvin ja meillä on kivaa olla duunissa. Siihen käytetään paljon aikaa ja rahaa, Jani kertoo. Samalla näytetään risteilykuvaa saksalaiselta Rein-joelta, jossa iloiset reaktorilaiset tuulettavat kameralle iloitessaan maineikkaimman työnantajan tittelin voitosta.

On muutama vinkki, joita Jani, Siru ja Liina haluavat jakaa tulevaisuutta varten:

Valtsikan paras anti: “the bigger picture”. Kokonaisuuksien ja kausaalisuhteiden ymmärtäminen auttaa oikeasti.

Valitse sivuaineesi tarkoin. Sekä Jani että Siru ovat tehneet markkinoinnin sivuaineen, joka lisäsi opintoihin käytännönläheisyyttä. Liina aloitti juuri informaatioverkostojen sivuaineen.

Viestinnän alalle pääsee verrattaen helposti, joten ota hyödyt irti siitä, mitä on tarjolla. Kaikilla hosteillamme on lukuisia työkokemuksia takanaan ennen Reaktorille siirtymistä.

K10a) Viestinnän ammattikäytännöt -kursseissa välillä helmiä. True dat. Hyödyntäkää.

Medialaiskontakteja! Medialainen medialaisen tunnistaa. Levittäydymme erilaisiin tehtäviin pitkin maailmaa, ja voimme olla toinen toistemme tukena mitä erilaisimmissa tilanteissa tulevaisuudessa.

Virallinen osuus on päättynyt.

-Nyt tosiaan siirrytään syömään, sinne on meidän safkat just tullu! Siru ilmoittaa.

Salaattien, broilerivartaiden ja viinin äärelle seuraamme liittyy myös muita talon tyyppejä. Muutamat olivat viettäneet koko päivän takapihalla testaamassa uutta robottia. Iloinen puheensorina, rento tunnelma, sauna lämpimänä. Joku voisi todeta, että nyt ollaan lähellä unelmatyöpaikkaa. Tämä ei ollut viimeinen kerta, kun medialaiset liottavat varpaansa IT-alan syviin vesiin.

Kuvat: Mari Liukkonen