Perunalaatikosta ja perinteiden kuormittavuudesta

Teksti: Emma Viitanen Kuvitus: Anni Takanen

Viimeisin jouluni oli todella kummallinen. Ellun Kanat toteaisivat, että suorastaan ”saatanallinen ralli”. 

Vietimme joulua kolmistaan äitini ja isäni kanssa. Tavoitteena oli viettää rento päivä perinteisellä kaavalla: katsoa joulurauhan julistus, syödä hyvin, ulkoilla ja saunoa. Ihan rauhassa, ei mitään ylimääräistä häslinkiä. 

Eihän siitä mitään tullut. 

Ulkoilu jäi välistä, kun stressasimme sitä, että imeltyykö perunalaatikko kunnolla. Lohta piti valmistaa niin monella eri tavalla, että saunaan ehdittiin vasta myöhään yöllä. Väsytti, mutta pitihän joulusaunassa nyt käydä. Se on perinne! Joulu kului käytännössä keittiössä säheltäen ja kelloa katsoen; koko ajan piti pohtia, että riittääkö aika kaikkeen. Jossain vaiheessa huomasimme siirtyneemme minuuttiaikatauluun: jos ruoka on valmista tunnin päästä, ehdimme olla vartin ulkona. Ei muuten ehditty.

Sama kaava toistuu monen juhlan yhteydessä. Perinteistä tuntuu tulleen pitkälti suorituksia, ja mitä enemmän niitä ehtii toteuttaa, sen parempi. 

Vappuna pitää järjestää brunssi, tehdä munkkeja, mennä katsomaan Mantan lakitusta ja lähteä Ullanlinnanmäelle elämänsä krapulassa – vaikka sataisi kaatamalla. Opiskelijakavereiden hokema ”vappu on kovaa suorittamista” -mantra pitää todellakin paikkansa. Juhannuksena tulee epäonnistunut olo, jos ei lähde mökille. Perinteet kunniaan. Itsenäisyyspäivänä kuuluu katsoa Tuntematon sotilas sekä Linnan juhlat. Joulu huipentaa vuoden perinnerupeaman, heittäen kaikkensa antaneen juhlijan pariksi päiväksi sängyn pohjalle toteamaan, että kohta on uusi vuosi ja pitää varmaan alkaa etsimään varaston perimmäisestä nurkasta tinaa ja hankkia kaupasta Karjala Takaisin Heti -ilotulite. Silläkin uhalla, että molemmat perinteet ovat terveydelle haitallisia ja aikansa eläneitä. Huh.

Perinteiden tarkoitus on luoda jatkuvuuden ja kuuluvuuden tunnetta. Usein se toimii: pakko myöntää, että tuleehan sitä Mantan lakitusta seuratessa aika siisti fiilis. Mutta selviäisinkö ilman tätä elämystä? Vastaus on aika yksinkertainen: taatusti hyvin. Ehkä joskus tuntuisi hyvältä hengähtää vähän. 

Siksi onkin hassua, että kaikesta huolimatta kummastelen heitä, jotka poikkeavat perinteistä. Kun ystäväni kertoi minulle muutama vuosi sitten viettävänsä joulua yksin, koska ei jaksa kaikkea hössötystä sen ympärillä, hämmästyin suuresti. Onkohan hän nyt ihan varma? Selviääkö hän? Pitäisikö minun kutsua hänet meille? Mitä joulu muka on ilman perunalaatikkoa?

Varmaan aika jees, perunalaatikko ei ole edes kovin hyvää. Rentoutuminen taas on ihan tosi mukavaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *