Satumaan dingo

Australia on maa, jonka kaukaisuus kiehtoi parikymppistä Petra Lummetta. Sinne oli päästävä. Lentolippu poltteli taskussa. Tarkoituksena oli viettää välivuosi Australian rannikoita kierrellen ja palata Suomeen yhteishakuihin mennessä. Paluulento varattiin maaliskuulle 2015, seitsemän kuukauden päähän. Se jäi käyttämättä.

TEKSTI JA KUVAT Sara Gylden

OPINTOPISTEET, Kelan kryptiset korvaushakemuspaperit ja töissä käyminen muodostavat monelle nuorelle elämän peruspilarit, joilta loikkaamisesta saattaa haaveilla kulkiessaan autopilotilla lähimarketin hyllyjen välissä. On vaikeaa olla tekemättä toimintasuunnitelmia tai irtisanoutua työstä, joka tuo avokadopastan pöytään. Vaikeaa, muttei mahdotonta. Yhä useampi suomalainen nuori löytää itsensä kiertelemästä kaukomaita, ja Australiasta onkin miltei huomaamatta muodostunut välivuoden viettäjien luvattu maa.

Kaukaisuus oli Petralle tärkein kriteeri. Mielikuvissa siinsi maa niin etäällä Suomesta, että sen kuvittelee päässään irralliseksi muusta maailmasta. Ennakko-odotuksia ei liiemmin ollut. ”Koko reissu tuli niin puskista, että aloin vasta lähdön hetkellä googlettamaan, että mikäs paikka tää nyt on”, hän nauraa. Myös Anniina Perätalolle, 21, Australia tuli puskista. Hän oli lopettelemassa vaihtojaksoaan Balilla, eikä Suomeen palaaminen ollut vaihtoehto. Kaksi viikkoa lääkärintarkastuksia ja paperisotaa, töistä irtisanoutuminen ja tradenomiopintojen jäädyttäminen, ja postiluukusta tipahti vuoden Working Holiday-viisumi Australiaan.

Molemmat naiset kiertelivät rannikoita ennen kuin asettuivat Melbourneen. Yksin asuminen on kallista, joten kimppakämpät ovat nuorten tavallisin asumismuoto. Petran ensimmäinen koti, motelli punkrock-baarin yläpuolella, vaihtuikin pian asuntoon kahden nuoren aussimiehen ja parin WC:n ikkunalaudalla majailevan vessahämähäkin kanssa. Anniina taas asuu nyt pienellä paikkakunnalla maaseudulla, paikallisen perheen luona. Hän suorittaa 88 päivän farmijaksoa, jotta saa jatkettua viisumiaan vielä toisella vuodella. Kylällä on yksi kauppa, joka toimii sekä postina, pubina että ravintolana. ”Täällä on enemmän lampaita kuin ihmisiä, mutta perheen kanssa asuminen on avannut oven paikalliseen yhteisöön, joka on tyypilliseen tapaan ystävällinen, tiivis ja aktiivinen”, Anniina kertoo.

Stereotyyppinen päivä Australiassa alkaa surffaamisella ja päättyy tappavien hämähäkkien väistelyyn flip flopeissa. Kaikki australialaiset eivät kuitenkaan ole Krokotiilimiehiä tai lammasfarmareita, eivätkä kengurut ja koalat hypi silmille. Kesähelteet tuntuvat Anniinan mukaan siltä kuin istuisi uunissa, mutta talvella Melbournessa on oikeasti kylmä, vain 3-7 astetta, ja talojen surkeat eristeet tekevät sisätiloista hyisiä. Melbournessa on ihmisiä miltei Suomen väkiluvun verran, mutta massat levittäytyvät niin laajalle alueelle, ettei kuhinaa Petran mukaan edes huomaa. Töiden saaminenkin on helppoa, kunhan on kielitaitoinen eikä liian nirso. Reppureissaajille suunnattuja töitä voi löytää vaikkapa Facebookista, ja matkailijoita on niin runsaasti, ettei ketään katsota kieroon hassun aksentin vuoksi. Petran oma suosikki oli tarjoilijan työ. Anniinan listaan ajalta ennen farmia kuuluvat ainakin keittiöapulainen ja siivoaja, varainkerääjä, kahvila-apulainen sekä promoottori. Tosin osaa töistä hän myöntää kokeilleensa vain päivän tai pari.

Anniinan mukaan arjen päälaelleen heittäminen on tehty vaivattomaksi. Palkka ja vuokra maksetaan usein viikottain ja hanttihommille tarvitaan aina tekijöitä, joten pitkän tähtäimen suunnitelmat eivät ole tarpeen. Uskomaton luonto, elinikäiset ystävät ja spontaanit kutsut veneretkille ovat vakio. Reppureissaaminen tai pienellä palkalla eläminen ei kuitenkaan ole jatkuvaa autuutta. Huoli seuraavan viikon asuinpaikasta tai keinosta elättää itsensä on toisinaan kova, mutta Anniinan mukaan osa seikkailua. ”Eikä kukaan pakota hyppäämään tuntemattomaan ilman säästöjä!” Molemmat naiset toteavat, että lopulta kaikki on kiinni asenteesta. On varauduttava siihen, että aina ei ole kivaa. ”Vaikka kyllä kaikki täällä loiskaisen Kouvolan voittaa”, Anniina toteaa. ”Ja jos ei mitään muuta hyvää, niin ainakin Instagram-tili näyttää paremmalta.” Anniinan matkavinkki kuulostaa hassulta: kannattaa ostaa oma auto. Julkinen liikenne kulkee kyllä kaupungeissa, mutta roadtripit ovat paras tapa nähdä paikkoja, joihin ei muuten eksyisi. Ja pienet eksymiset tekevät reissusta ainoastaan mielenkiintoisemman.

On vaikea keksiä hetkeä, jolloin olisi pelottanut. Petra muistaa yhden tilanteen: ”Kävelin yksin illalla takaisin hostellille ja aloin miettiä, että jos jotain tapahtuisi nyt, mitä ihmettä tekisin. Ei ole ketään kelle soittaa, en tiedä mihin suuntaan mennä tai kuinka kaukana hostelli on. Sielläkään kukaan ei osaisia kaivata minua.” Kummankin kokemusten mukaan Australiassa on kuitenkin turvallista matkustaa, eikä yksin liikkuminen tai rikoksen uhriksi joutuminen ole liiemmin pelottanut. Paljon enemmän on saanut jännittää rahojen loppumista.

Liian moni vain puhuu, kuinka ihanaa olisi lähteä. Kun Petran kuukaudet Australiassa tulivat joulukuussa täyteen, hän muutti Lontooseen. Siellä hän aikoo tehdä töitä ja ehkä opiskella, tai sitten ei. Petran mukaan on aivan sama, missä on tai mihin menossa, kunhan vain lähtee. ”Osta se lippu ja mene! Saattaa olla, että se ei ole sun paikka, tai sitten se on juuri se sun paikka. Mene ja katso!” Anniina taas toivoisi tienneensä etukäteen, kuinka koukuttavaa matkailu on. Paluu Suomeen tuntuu välillä liian vaikealta ajatukselta, vaikka se kriittinen päivämäärä häämöttääkin vasta runsaan vuoden päässä. Tosin Australiassa Anniina on tuntenut ensimmäisen kerran myös koti-ikävää. Sen tunteen, kun on niin kova ikävä, että itkettää. ”Kaipaan yli vuoden ulkomailla olon jälkeen ystäviä ja perhettä. Australia on vaan niin uskomattoman kaukana.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *