Arkistot

2020

Arvostelussa: Turun yliopisto, 20500 Turku

Teksti ja kuvat: Heidi Puomisto

Juttujen nimet ★★★

Kävin pari kertaa skannaamassa valokuvia ”Educariumissa”. On kans toinen kirjasto nimeltä Feeniks, mutta en löytänyt sitä ekalla kerralla, se ärsytti aika paljon. Sit on kans Publicum. Nimet ei oo yhtä funktionaalisia kuin Metsätalo tai Päärakennus, mutta kiitän sitä, että niitä ei ole nimetty vanhojen valkoisten miesten mukaan. 

Ja sit on ihan läppä, että yhen paikallisen Unicafen nimi on Macciavelli ja että paikallisen Unisportin listoilla on ruotsinkielisii juttuja niinku rumpa-jumppa. Siitä yksi tähti lisää.

Munkkitarjonta ★★★★★

Luumumunkki, piispanmunkki, kermamunkki, mustikkamunkki ja omenamunkki. Ei kyl liity Turun yliopistoon silleen, mutta saa niitä siitä aika läheltä. Ja on vegaanisia. Täydet pisteet.

Kirjasto ★★★★★

Rakastan Turun pääkirjastoa. Yliopiston oma kirjasto ei herätä mussa oikeen tunteita suuntaan tai toiseen, mutta pääkirjasto on upea. Siellä vaan on… hyviä kirjoja? Hyllyssä? Ihan vaan lainattavissa, ilman 800 ihmisen jonoa? Ihan älytön konsepti.

Hinnat ★★★★

Vegaanilounas on Unicassa viis senttiä halvempi ku Unicafessa!!! Jos söisin vuodessa esim sata 2,90 euron lounasta 2,95 euron lounaan sijaan niin niin siitä tulis 0,05€ x 100 = yhteensä viis euroa säästöä. Kahden vuoden maisterin aikana siis kymmenen euroa! Mieti kun pistät ton johonkin indeksirahastoon! Sijoittaminen sopii KAIKILLE. Mimmit sijoittaa <3 :)

Talokannan ikä ★★★★

Paljon enemmän ja paljon vanhempia kuin Helsingissä. Plakaateissa lukee juttuja kuten 1500-luvulla tässä…….. Vuonna 1735…….. uudelleenrakennettiin tuhatkahdeksansataajajotain……. Helsinki would never. 

Miinuspuolena tulee kateus, joka herää 1800-luvun sisäpihallisia puutalokortteleita kohtaan täällä asuessa.

Elämä ★★★★

Maksan mun 1920-luvulla rakennetusta yli 40 neliön kämpästä ihan Turun ydinkeskustassa 630 euroo kuussa, mun riski sairastua tässä globaalissa pandemiassa on paljon pienempi, meidän opinnot on innostavia ja luennoista on tehty interaktiivisia (silleen järkevästi eikä ahdistavasti). Mutta…..

Helsinkiys ★

Joo onhan viihtyisä koti ja merkitykselliset opinnot ja terveenä pysyminen silleen nice nice… mut onks se Helsinki???

2020

Murtunutta menoa

Meidän aikuisten ihmisten luurangot koostuvat kahdestasadastakuudesta luusta. Niihin kuuluvat muun muassa veneluu (naviculare), lapaluu (scaplula) ja poskiluu (zygmaticum).

Luiden määrä on kuitenkin yksilöllinen. Esimerkiksi kylkiluita ihmisellä on yleensä 12 paria, mutta joillakin meistä pareja saattaa olla vain 11. Toisilla taas voi olla ylimääräisiä kylkiluita, joita voidaan nimittää kaulakylkiluiksi tai lannekylkiluiksi.

Kyllä, tässä kohtaa minäkin tarkistin omien kylkiluideni lukumäärän.

Lapsella luita on noin 300, lähes sata kappaletta enemmän kuin aikuisella. Kummallista, mutta loppujen lopuksi melko loogista: ihmisen kasvaessa lapsesta aikuiseksi myös osa luista kasvaa vähitellen yhteen, ja siten luiden kokonaismäärä pienenee.

Ihmisen luut ovat vahvoja, mutta samalla yllättävän hauraita.

Luumme koostuvat luukudoksesta. Luukudos on jatkuvasti uusiutuvaa ja elävää tukikudosta, joka muodostuu luusoluista ja kiteisestä väliaineesta. Luun ympärillä on sidekudoksesta muodostunut luukalvo, joka tarvittaessa tuottaa uutta luuta. Luun sisältä taas löytyy luuydin, joka tuottaa verisoluja.

Ihmisen luut ovat vahvoja, mutta samalla yllättävän hauraita. Ne kestävät hyvin hyppelyä, kolauksia ja painetta, mutta toisaalta väärin kohdistettu askel tanssilattialla tai jäisellä jalkakäytävällä liukastuminen voi aiheuttaa murtuman. Esimerkiksi voimakas horjahdus pöytää vasten tai yskäisy väärässä asennossa riittää murtamaan kylkiluun.

Muutama vuosi sitten mursin jalkapöytäni peräti kahdesta eri kohtaa eräillä hämärillä sitsijatkoilla. 50 Cent kutsui minut tanssilattialle pyörähtelemään Candy Shopin tahtiin, ja syöksyin lattialle innosta piukkana. Pieni törmäys ystävääni ja siitä seurannut harha-askel riittivät napsauttamaan muutaman luun rikki.

Luun murtuminen tuntuu eittämättä ikävältä.

Pientä napsahdusta seuraa viiltävä kipu ja sen jälkeen välitön sokki, joka kätevästi turruttaa kivun – ainakin hetkellisesti. Ensimmäinen ajatus tilanteessa saattaa olla, että eihän tässä mitään vakavaa käynyt. Pieni venähdys vain.

Venähdyksestä murtuman kuitenkin erottaa se, että murtumakohta turpoaa yllättävänkin nopeasti lähes muodottomaksi. Samaan kohtaan muodostuu usein myös mustelma. Murtumakohtaa on vaikea liikuttaa ja esimerkiksi jalkapöydän murtuman päälle ei voi varata ollenkaan painoa. Jopa pieni murtuneen raajan liikautus tuntuu kivuliaalta.

Kun sokkitilasta pääsee yli, seuraa ankara jomotus. Tuntuu, kuin murtumakohta olisi tulessa tai mahdollisesti tulehtunut. Murtumaan liittyy aina myös sisäistä verenvuotoa. Kun reisiluu murtuu, verta vuotaa litrasta puoleentoista, lantiomurtumassa jopa noin kolme litraa.

Avomurtumissa katkennut luu rikkoo ihon ja työntyy näkyviin. Pelkkä ajatus avomurtumasta on niin karmiva, että se saa ainakin omat raajani löystymään. Avomurtumasta aiheutuu usein myös ulkoista verenvuotoa, ja avoimella haavalla on korkea riski tulehtua.

Murtumistilanteessa raaja tai alue täytyy tukea niin, ettei murtunut luu pääse liikkumaan väärään asentoon. Ortopedian erikoislääkäri Martti Lakovaaran mukaan lopullinen hoitomuoto päätetään, kun murtuman luonne on selvitetty. Murtumia voidaan hoitaa tuennalla, kuten raajaa tukevalla lastalla tai kipsillä, mutta joskus korjaaminen vaatii myös leikkausta.

Kliinisen anatomian professori Tero Järvisen mukaan liikunnalla on tärkeä rooli luiden vahvistamisessa. Fyysinen rasitus ikään kuin valmistaa luut ottamaan vastaan iskuja ja rasitusta. Toisaalta pitkäaikainen fyysinen rasitus väärällä tekniikalla tai huonoilla varusteilla saattaa altistaa rasitusmurtumille.

Luutumisprosessi kestää harmillisen pitkään, riippuen murtuman sijainnista ja tyypistä. Esimerkiksi sääriluun avomurtuman luutuminen kestää huomattavasti pidempään kuin etusormen hiusmurtuman parantuminen. Kun murtunut luu parantuu, luutuneesta kohdasta tulee paksumpi kuin aiemmin. Näin keho yrittää estää mahdollista uutta murtumaa.

Myös murtuman aiheuttama toimintakyvyn rajoittuminen on tilannekohtaista. Murtuneen sormen kanssa suurin osa arkisista askareista sujuu, mutta lonkkansa murtanut ei hetkeen kipitä edes postia hakemaan.

Pientä napsahdusta seuraa viiltävä kipu ja sen jälkeen välitön sokki, joka kätevästi turruttaa kivun – ainakin hetkellisesti.

Lakovaaran mukaan kuntoutusvaihe aloitetaan, kun murtuma on todettu luutuneeksi. Vaikka liikkumiskyky palautuu nopeammin, voi esimerkiksi jalkapöydän murtumasta toipuminen kokonaisuudessaan kestää jopa vuoden.

Murtuman parantumisprosessista voi löytää kauniin metaforan elämälle yleensäkin. Kelly Clarksonin sanoin: what doesn’t kill you makes you stronger. Mikä ei tapa, se vahvistaa – ainakin pitkän ja kivuliaan paranemisprosessin jälkeen.

Teksti: Anni Takanen
Kuvat: Maija Harju

2020

Häpesin murrettani ja opettelin siitä eroon, ja se harmittaa

Tiesitkö, että Ranskassa vaihtui kesällä pääministeri? Hänen nimensä on Jean Castex. Tämä olisi saattanut mennä itseltäni ohi, ellen olisi törmännyt useisiin häntä koskeviin artikkeleihin. Ne eivät kertoneet poliittisista skandaaleista tai kähminnöistä, vaan Castexin eteläranskalaista murteesta. Esimerkiksi talouslehti Forbesin sivuilla todettiin Castexin puhetavan kuulostavan ”juntilta”. Ranskalaisen BMFTV-kanavan juontaja taas kommentoi, että kyseessä on ”aksentti, jollaista ei ole totuttu kuulemaan hallinnon korkeimmilla tasoilla”. Entinen ministeri Nadine Morono puolestaan lohkaisi Jean Castexin aksentin saavan Moronon tuntemaan kuin hän olisi lomalla.

Kommentit kolahtivat. Huomasin jakavani tämän ajatusmaailman, vaikka olen itsekin puhunut murretta. Ja opetellut siitä myöhemmin eroon.

Olen syntynyt Helsingissä ja muuttanut sieltä Turun, Katima Mulilon ja Windhoekin kautta Kuopioon. Kuopiossa on henkinen kotini, ja sieltä opin myös Savon murteen. Sen piirteisiin kuuluvat muun muassa kaksoiskonsonantit (pittääpä kattoo!), verbien liittomuodot (hän on lähtennä kauppaan), välivokaalit (on ilimoi pielly) sekä d-kirjaimen korvaaminen (mahtaakohan suaha kalloo). Savon murre on kenties kuitenkin vielä tunnetumpi tietynlaisesta tyylistään: sanonta kuuluu, että ”kun savolainen puhuu, vastuu siirtyy kuulijalle.”

Helsinkiin muuttaessani pelkäsin samanlaisia reaktioita, joita Castex sai syksyllä osakseen. En halunnut vaikuttaa juntilta uusien opiskelukavereiden silmissä ja kauhistelin, että minut yhdistettäisiin puhetapani myötä keskustapuolueeseen. Eikä huoli välttämättä ollut täysin perätön. Susirajasta vitsaileminen on yleistä, ja olin aiemmin pääkaupunkiseudulla vieraillessani huomannut, että murteeseeni kiinnitettiin nopeasti huomiota. ”Söpöä, tosi maalaista!”

Aloin lyhentämään sanoja, vähentämään kaksoiskonsonantteja ja käyttämään eri termejä. Onnistuin tavoitteessani ilmeisesti aika hyvin. Moni tuttuni Helsingissä on todennut, ettei minusta huomaisi lainkaan, etten ole kotoisin täältäpäin. Yksi opiskelijatoveri huomautti jopa, että olen ”varmasti vähiten kuopiolainen kuopiolainen, jonka hän on ikinä tavannut.” Ja se harmittaa.

Murteista huomauttaminen ei ole välttämättä aina ilkeämielistä, mutta se on saanut ainakin minut kiinnittämään huomiota siihen, miten niistä ajattelen ja lopulta myös siihen, miten puhun. Se on sääli. Ehkä Savon murre olisi karissut puheestani pois itsestään ajan myötä, mutta toivon, etten olisi opetellut siitä tietoisesti irti. On nimittäin tylsää ja elitististä ajatella, että ainoa oikea puhetapa olisi pääkaupunkiseudun tyyli.

Siispä, tsemppiä Jean! Jatka samaan malliin, ainakin murteen osalta.

Teksti: Emma Viitanen

Kuva: Anni Takanen

2020

Ihana, kamala materia

Yksi YK:n jäsenmaiden syyskuussa 2015 asettamista kestävän kehityksen tavoitteista on vastuullisen kuluttamisen edistäminen. Oman kulutuskäyttäytymisen kriittinen tarkastelu ja esimerkiksi ostamisen vähentäminen saattaa kuitenkin olla hankalaa, sillä ihminen liittää materiaan erilaisia tunteita ja merkityksiä. Suhde arkipäiväiseen, hengettömään tavaraan voikin olla yllättävän monimutkainen.

Väitän, että opin ihannoimaan materiaa jo kauan sitten. Lasten synttäreillä tyhjä limupullo pysähtyi vuorotellen prinsessamekkoihin pukeutuneiden pikkuvieraiden kohdalle, ja kerta toisensa jälkeen lahjapapereista paljastui jotakin uutta ja hienoa. Jouluaattoon huipentuva lahjashow taas alkoi usein jo marraskuussa. Televisio tykitti lelumainoksia jatkuvalla syötöllä, ja posti toi kotiin BR:n katalogeja. Minä ja ystäväni kirjoitimme toivelistoja ja liimasimme unelmalahjojemme kuvia kartongille.

Kuluttaminen on keino, jolla ihminen vahvistaa osallisuuttaan tietyssä yhteisössä tai ryhmässä

Itse jouluaatto tuntui vuoden pisimmältä päivältä, kun H-hetki koitti vasta lapsen ajassa tunteja kestäneen illallisen jälkeen. Puolipakotettuna lauletun laulun jälkeen keräsin pukin antamat lahjat siistiin pinoon ja kysyin veljeltäni: ”Montaks sä sait?”. Koko lahjarumba tuntui kulminoituvan juuri tuohon kysymykseen ja lahjojen määrään: oli selvää, että kiltit lapset saivat kasoittain lahjoja, tuhmat taas pahimmassa tapauksessa pelkästään risuja.

Lapsena lahjojen saaminen oli parasta mitä tiesin. Lastensynttäreillä se kertoi, että minulla oli kavereita ja että minusta pidettiin; jouluna tiesin lahjakasan perusteella olleeni kiltti. Lahjoihin sekä niiden antamiseen ja saamiseen liitetään erilaisia merkityksiä vielä aikuisenakin: ostamme lahjoja osoittaaksemme rakkautta ja niitä vastaanottaessamme tunnemme itsemme rakastetuiksi. Juhlistamme lahjoilla syntymää, avioliittoa ja ammattiin valmistumista, joulusta puhumattakaan.

Materiaalisten lahjojen vaihtoa voidaan pitää jopa hyvän parisuhteen mittarina, jos kumppanin antamat lahjat nähdään osoituksena rakkaudesta ja välittämisestä. Lahjan ostamiseen liittyvä symboliikka saattaakin monesti olla tärkeämpää kuin tarve varsinaiselle tavaralle. Toisen kysyessä toivetta syntymäpäivälahjasta tekisi mieli vastata, ettei oikeastaan tarvitse mitään, mutta samaan aikaan tuntuu, että on pakko vastata jotain – ja antaa toiselle mahdollisuus lahjan ostamiseen.

Tunteella kyllästettyä tavaraa

Lahjojen lisäksi myös arkisiin tavaroihin kytkeytyy merkityksiä ja tunteita. Tunneside yksittäiseen tavaraan voi syntyä esimerkiksi silloin, kun tavara muistuttaa omistajaansa jostakin tärkeästä tapahtumasta tai ihmisestä. Ensimmäiset tavaroihin liittyvät tunnesiteet muodostuvat usein jo lapsena: pienen ihmisen elämässä rakkaan pehmolelun katoaminen voi tuntua maailmanlopun kaltaiselta tragedialta.

Itse kohtasin pienimuotoisen henkilökohtaisen kriisin jokin aika sitten, kun useita vuosia vanha, ensimmäinen oma tietokoneeni päätti lopullisesti hajota. Silloin istuin keittiöni pöydän ääressä, tuijotin mustaa ruutua ja mietin, miten monesta esseen kirjoittamisprosessista ja ylipitkästä Teams-kokouksesta koneeni olikaan selvinnyt kunnialla. Niin hölmöltä kuin se kuulostaakin, tuohon vanhaan metallikasaan liittyi monia muistoja.

Vastaavanlaisilla lämpimillä muistoilla tehdään myös rahaa. Mukavan loman jälkeen matkamuistomyymälästä – niiden usein kornista ulkoasusta huolimatta – tekee mieli ostaa kohdemaasta muistuttava magneetti tai avaimenperä, joka sitoo kirkkaat auringonsäteet, myöhäiset illalliset ja uudet kokemukset tiiviiksi kotiin vietäväksi paketiksi. 

Sama logiikka toistuu myös musiikkibisneksessä. Kun lempibändin keikan jälkeen kävelee tunnekuohun vallassa permannolta poispäin, tulee myyntitiskiltä helposti napattua mukaan ihan hiton kallis T-paita tai juliste.

Helsingin Sanomien haastatteleman antropologi Eric Arnouldin mukaan kuluttaminen on keino, jolla ihminen vahvistaa osallisuuttaan tietyssä yhteisössä tai ryhmässä. Yhteisöllisyyteen kytkeytyviä tuotteita löytääkseen ei tarvitsekaan katsoa kauas: yliopistolla ainejärjestön kangaskassit ja collegepaidat vilahtelevat katukuvassa iloisesti bändipaitojen ja merkkivaatteiden seassa. 

Tavaroihin liittyvät tunnesiteet tulevat esiin viimeistään silloin, kun jokin rikkoo normaalin, turvallisen arjen. Asuntomurto päästää pahan kotiin, ihmisen omalle, henkilökohtaiselle reviirille. Murron yhteydessä tärkeitä tavaroita on varastamisen lisäksi ehkä tahallaan hajotettu ja kotia sotkettu. Pahimmassa tapauksessa varas on voinut viedä mukanaan esineen, johon omistajalla on vahva tunneside.

Meilläkotona.fi-sivuston artikkelissa haastatellun psykoterapeutti Peter Wallinin mukaan asuntomurto täyttää traumaattisen kokemuksen ominaispiirteet, ja moni kokeekin murron yksityisyytensä raiskaamisena. Kotiin murtautuminen tekee turvapaikasta turvattoman, ja murron kohteeksi joutunut ihminen voi kokea esimerkiksi vihaa, syyllisyyttä, häpeää ja pelkoa.

Astioita ja aggressiota

Joskus materia voi olla myös vihan väline. Vaikka fyysiset tavarat harvoin ovat vihan varsinaisia kohteita, niistä voi muodostua symboleita jollekin negatiivisia tunteita herättävälle tapahtumalle. Esimerkiksi parisuhteen päättyminen voi muuttaa kumppanin neutraaleina pidetyt tavarat jonkin inhottavan symboliksi. Tuolloin ihminen saattaa käsitellä henkilöön kohdistuvaa vihaa tavaroiden kautta.

Kognitiivisen psykoterapian yhdistyksen verkkolehdessä julkaistussa artikkelissa eräs haastateltava kuvaa omaa eronjälkeistä suruprosessiaan seuraavasti: ”Silloin, kun sen X:n kanssa tuli ero, niin mä ihan oikeasti otin tavaroita – –, mä kaivoin kuopan ja laitoin ne tavarat sinne ja mä istutin puun päälle – –. Mä itkin siellä ja aivan kuin hautasin sen.” Tavaroiden konkreettinen hävittäminen voi siis olla osa ihmisen kohtaamien tunteiden prosessointia.

Tunteiden prosessointi saattaa tapahtua myös materiaa hajottamalla. Vaikka tavaroiden tarkoituksenmukaista rikkomista ei yleisesti pidetä hyväksyttävänä keinona purkaa aggressioita, on olemassa erillisiä vihahuoneita, joissa tavaroiden hajottaminen viihteellistetään ja vihasta tehdään bisnestä. Alun perin Kanadasta lähtöisin oleva viha- ja raivohuoneiden trendi on saapunut 2000-luvulla myös Suomeen. Tampereella sijaitsevassa Viihdekeskus Crazyn vihahuoneessa pääsee hajottamaan kierrätyskeskuksesta haettuja vanhoja tavaroita, kuten pienelektroniikkaa ja astioita.

Parikymmentä minuuttia kestävä hupi maksaa 15 euroa, ja materiaa pääsee omien mieltymystensä mukaan mäiskimään esimerkiksi lekalla, pesäpallomailalla tai vasaralla. Ylen haastatteleman vihakouluttaja Jari Koposen mukaan aggression purkaminen vihahuoneessa ei kuitenkaan hoida negatiivisia tunteita, vaan voi pahimmassa tapauksessa laukaista väkivaltaisen käyttäytymisen osaksi arkielämää.

Tyylitaitureita vai mainosten uhreja

Materia on nykyajan ihmiselle myös keino rakentaa omaa identiteettiä. Kodin tulee olla omannäköinen ja sisustuksen heijastaa ihmisen luonnetta. Jos jokin ei sovi tarkoin mietittyyn harmoniaan, se vaihdetaan toiseen. Sisustuksen lisäksi omaan ulkonäköön panostetaan enemmän kuin koskaan: vaatteiden, kenkien, kellojen ja laukkujen avulla muodostetaan kokonaisuus, jota kutsutaan omaksi tyyliksi. Yhteiskunnallisen ja sosiaalisen merkityksenannon kautta materiasta voi muodostua myös statussymboleita, jotka kielivät varakkuudesta tai korkeasta yhteiskunnallisesta asemasta.

Materialle annettujen merkitysten takia tietyn merkkisiä vaatteita ja tavaroita suositaan tietyssä ajassa. Tavaran hintaan, merkkiin tai brändiin perustuvalla arvottamisella on kuitenkin haittapuolensa. Jo yläasteikäisten keskuudessa esiintyy brändikiusaamista, eli ihmisen käyttämiin vaatteisiin tai asusteisiin perustuvaa syrjintää. Ylen vuonna 2018 julkaistussa artikkelissa 14-vuotias tyttö kertoo, miten koulukaverit moikkaavat häntä vain silloin, kun käsivarressa kiiltelee Louis Vuittonin laukku.

Vaikka oma tyyli usein muodostuu ihmisen omien mieltymysten mukaisesti, eivät ostopäätökset aina ole täysin muista riippumattomia. Brändiin perustuvan markkinoinnin ohella tavallista kuluttajaa houkutellaan usein superaleilla ja oheistuotteilla sekä tarjouksilla, jotka ovat voimassa rajoitetun ajan.

Esimerkiksi huonekalualan liikkeitä on markkinaoikeudessa tuomittu sakkoihin harhaanjohtavan mainonnan takia. Kuluttaja-asiamiehen vuodelta 2017 olevan raportin mukaan mainoksissa saatetaan puhua rajoitetuista alennuksista, kun tosiasiassa ne seuraavat toinen toistaan ilman taukoja. Tuotetta myös saatetaan myydä alennuksessa samanhintaisena kuin kuukausia ennen alennusta.

Nykytutkimuksen mukaan ihminen tavoittelee harrastusmaisella ostamisella aistinautintoja sekä tunne-elämyksiä

Kuluttajaa houkutellaan ostamaan myös tunteiden ja muistojen avulla. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan tarjouksia kohdennetaan tarkoituksella veronpalautus- ja palkkapäiviin, jotta ihmiset saataisiin kuluttamaan juuri silloin, kun he ovat ”sekä hyvällä tuulella että rahoissaan”. Ei siis ole ihme, jos kuluttajana tuntee liikkuvansa miinakentällä, jossa jokainen harha-askel voi johtaa huonoin perustein tehtyyn ja jälkikäteen kaduttavaan ostopäätökseen.

Shoppailun nurja puoli

Hyvä taloudellinen tilanne on viihteellisen ostamisen mahdollistaja: kun arki on rahallisesti turvattu, tavaroiden ostamisesta voi tulla myös mukavaa ajanvietettä. Nykytutkimuksen mukaan harrastusmaisella ostamisella tavoitellaan aistinautintoja sekä tunne-elämyksiä. Elämyshakuisuuteen perustuvaa kulutusta kutsutaan myös termillä recreational shopping, shoppailu ajanvietteenä. Siihen liittyy tunne vapaudesta ja vapaa-ajasta, siinä missä arki-illan pakolliseen kauppareissuun liitetään usein tunne kiireestä ja vapaa-ajan puuttumisesta.

Harrastemielinen ostaminen voi kuitenkin olla vapauden sijasta kahlitsevaa, sillä myös shoppailu voi aiheuttaa riippuvuutta. Päihdelinkki.fi-sivuston mukaan ongelma muodostuu, kun itse ostamisesta tulee tavaroita tärkeämpää. Addiktion myötä ostaminen muuttuu pakonomaiseksi toiminnaksi, jolla ihminen yrittää lievittää esimerkiksi pitkästyneisyyttä, pahaa oloa tai surua. Pakonomaiseen ostamiseen voi liittyä myös mielenterveyden häiriöitä, ja usein se vaikuttaa negatiivisesti myös ihmisen taloudelliseen tilanteeseen.

Käsistä lähtenyt shoppailu voi koitua myös toisella tapaa kohtalokkaaksi. Yhdysvalloissa alkaneesta kauppojen joulusesongin avaavasta ostotapahtuma Black Fridaysta on paikoittain tullut väkivaltainen kaaos, jonka aikana ihmiset kirjaimellisesti työntävät toisensa kumoon napatakseen parhaimmat diilit.

Ylenpalttisella säästämisellä ja tavaran hankkimisella ihminen voi yrittää kompensoida lapsuudessa koettua köyhyyttä

Black Fridayn synkkä puoli konkretisoituu Black Friday Death Count -verkkosivulla, jonka etusivulla olevan laskurin näytössä seisovat luvut 14 ja 117. Numerot kertovat kaikkien Black Friday -tempausten aikana kuolleiden ja loukkaantuneiden ihmisten määrän.

Haalimisen harrastajat

Jokin aika sitten jonotin Verkkokauppa.comin kassalla vuoroani. Itsekin upouudet kuulokkeet käsissäni katselin kassojen ulkopuolella talvivaatteissaan huitovia ihmisiä, joiden kädet kopisivat heidän lähes aggressiivisesti hapuillessa ilmaislaarista vanhojen puhelinmallien suojakuoria – siis sellaisten, joita useimmilla ei enää ole käytössä. Samanlainen mentaliteetti tuntuu toistuvan usein suomalaisessa ostoskäyttäytymisessä: sisukas suomalainen on valmis pystyttämään jalkakäytävälle teltan ja jonottamaan vaikka läpi yön saadakseen ilmaisen ämpärin.

Ilmaisen tavaran loitsu on tuttu myös käytetyn tavaran edelleen myymiseen tarkoitetulla Tori.fi-verkkosivustolla. Palvelussa ”ilmainen” tuntuu olevan taikasana, joka saa massat liikkeelle. Ilmoittaja voi tarjota melkein mitä tahansa vanhentuneista koulukirjoista rikkinäiseen polkupyörään: jos se on ilmainen, joku hakee sen.

Rikkinäisen tai vanhan tavaran uudelleen käyttäminen on toki viisasta – ja samalla yksi kiertotalouden kulmakivistä. Jos ilmaiseksi saadulle tavaralle ei kuitenkaan keksi uutta käyttötarkoitusta ja se jää nurkkaan pölyttymään, ei tavaran uusi elämä saavuta täyttä potentiaaliaan.

Kuluttamista tutkineen sosiologi Terhi-Anna Wilskan mukaan kuluttaminen on monella tapaa psykologista. Ylen verkkoartikkelissa Wilska kertoo, miten tavaran merkitys liittyy vahvasti  ikään ja ihmisen elämänpolkuun. Lapsuuden kokemukset saattavat näkyä aikuisiän kuluttamisessa, ja esimerkiksi ylenpalttisella säästämisellä ja tavaran hankkimisella ihminen voi yrittää kompensoida lapsuudessa koettua köyhyyttä.

Materian haalimisesta voi myös muodostua vakava ongelma. Terveyskirjaston mukaan pakonomaisen keräilyn eli hamstraamisen syitä ja yleisyyttä ei tunneta hyvin. Keräily voi alkaa missä iässä tahansa ja jatkua asteittain pahenevana läpi elämän. Tarpeen pakonomaiseen keräilyyn voi laukaista esimerkiksi läheisen kuolema, avioero tai muu vaikea elämäntilanne. Lisäksi tiedetään, että noin puolella pakonomaisista keräilijöistä on alkoholiongelma. Kerätyt esineet saattavat myös olla yksin elävän henkilön tunneside tärkeään ihmiseen tai eläimeen.

Omistamisen sietämätön taakka

Kun muutin omilleni, ihastuin konmariin. Japanilaisen Marie Kondon lanseeraama järjestämismetodi haastoi minut ja tuhannet muut kysymään: ”Tuottaako tämä esine minulle iloa?” Konmarista hullaantuneena kaivoin sormet innostuksesta syyhyten kaappieni syövereistä kaiken omistamani tavaran esille katsoen samalla Kondon Kodit järjestykseen -sarjaa Netflixistä.

Alkuhuuman jälkeen kuitenkin tuskastuin. Eteisessäni lojui useita muovikassillisia tavaraa, joille piti yhtäkkiä keksiä uusi koti. Järjestämiseen liittyvä ristiriitaisuus iski tuolloin kuin märkä rätti naamalleni. Tavaran poistamisen sijaan olisi kenties pitänyt keskittyä enemmän siihen, millä perusteella ostan uutta tavaraa: maailma kun ei pelastu sillä, että oma kotini on siisti ja järjestyksessä.

Prosessin myötä ymmärsin, että tavaran yli-innokas karsiminen saattaa johtaa ”poissa silmistä, poissa mielestä” -mentaliteettiin, jolloin ylimääräisen tavaran yksinkertaisesti siirtää jonkun toisen huoleksi. En kiellä, etteikö sanonnassa ”yhden roska on toisen aarre” olisi perää, mutta oikeuttaako harkitsemattoman ostamisen oletus siitä, että turhaksi jäänen tavaran voi laittaa myyntiin tai viedä kierrätykseen, kun sitä ei enää tarvitse?

Vähittäiskaupan tutkimussäätiön kuluttajakyselyn mukaan runsas kolmasosa nuorista pitää omaisuuden hankkimista yhtenä elämän tärkeimmistä asioista. Omistamisen tarve on tunnistettavissa myös omasta lapsuudestani. Tuolloin oma huone oli kova juttu, eikä mun leluihin saanut koskea kuka tahansa. Tiesin siis jo nuorena hyvin, mikä oli omaa ja mikä toisen. Omista tavaroistaan oli ylpeä ja niistä halusi pitää huolta. Ehkä siksi myös harmitti niin älyttömän paljon, jos jotain ei saanut.

Sittemmin olen alkanut kyseenalaistaa tarvetta omistamiselle: miksi ostaisin kirjan, jos voin lainata sen kirjastosta? Nettiä läpi kahlatessani olen myös yrittänyt aloittaa erilaisia ostolakkoja ja pitäytyä ”älä osta mitään” -tyylissä, mutta täydellinen ostamisesta kieltäytyminen ei ainakaan tähän mennessä ole tuottanut tulosta. Olen kuitenkin huomannut, että markkinoinnin ja tunteiden ristitulessa saattaa väistää useammankin luodin, jos pyrkii olemaan tietoinen omista kulutustottumuksistaan sekä materiaan kiinnittyvistä merkityksistä.

Teksti: Aino Hokkanen
Kuvat: Inka Salminen

2020

Iho

Olen ajatellut ihoani jatkuvasti teini-iästä lähtien.  

Siinä on aina jokin vialla. Siinä on liian paljon finnejä, liikaa arpia, liikaa selluliittia. Välillä se on liian punainen ja jatkuvasti niin kalpea, että kesäisin minulta kysytään, olenko poistunut kotoani ollenkaan. 

Ihoni on liian kuiva ja kuitenkin liian rasvainen. Talvella se kutisee toisinaan niin paljon, että herään öisin raapimaan itseäni. Minusta varisee kuollutta ihosolukkoa ympäriinsä, vaikka kuinka rasvaisin ihoani. 

Yhteiskunnan mukaan ihoni on epätasainen ja siinä on liikaa kaikenlaisia kohoumia, patteja, arpia ja luomia. Kosmetiikkamainoksissa ihossa on kyllä tekstuuria, mutta tekstuuri on oikeanlaista: sileää, rypytöntä, symmetristä. Minun ihoni tekstuuri on väärä. Siinä on juonteita, ryppyjä ja näkyviä ihohuokosia. Karvojakin kasvaa sellaisissa paikoissa, joissa niitä ei vallitsevan kauneusihanteen mukaan kaiketi kuuluisi kasvaa. Ympäri kasvoja, rintoja, reisiä, oikeastaan ympäri koko vartaloa. 

Olen tuhlannut valtavan paljon rahaa erilaisiin ihonhoitotuotteisiin, jotka eivät lopulta sopineet iholleni lainkaan. Ihoni on nirso, eikä sille kelpaa mikä tahansa rasva. Suurin osa kaikista tuotteista, joita olen kokeillut, on aiheuttanut minulle finnejä ja muita epäpuhtauksia. Ja välillä, kun ihoni sille päälle sattuu, tuntuu se reagoivan negatiivisesti aivan kaikkeen, jopa sellaiseen rasvaan, joka sille useimpina päivinä kelpaa. 

Eikö ikinä tulekaan hetkeä, jolloin ihoni olisi täydellinen? 

Ihon tehtävä on suojata ihmistä ulkoisilta tekijöiltä. Iho on elimistön suurin elin, ja se tuottaa ihmiselle tietoa ympäröivästä maailmasta. Lisäksi yksi sen tärkeimmistä tehtävistä on kehon lämmönsäätely. Silti tunnen sitä kohtaan jatkuvaa epäkiitollisuutta. Se on joko liian kuiva ja karhea tai sitten hiestä nihkeä ja tahmainen tilanteissa, joissa sitä kaikista vähiten toivoisi. Kosmetiikkamainosten ihossa – kuten kaikessa mainonnassa ylipäätään – kyse on haaveesta, jota ihmisille myydään. Epätodellinen haavemaailma on kuitenkin aina saavuttamaton.

TEKSTI: Anna Kananen

KUVAT: Anna Enbuske